Miten asevelvollisuuden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat asevelvollisuuskeskustelussa? Suomi ylläpitää edelleen suurinta osaa miespuolista ikäluokkaa koskevaa asevelvollisuutta, vaikka suurin osa Euroopan maista on siitä kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella luopunut. Ukrainan sota on kääntänyt tätä kehitystä hieman vastakkaiseen suuntaan, mutta ei dramaattisessa ja ratkaisevassa mielessä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuotuisessa mielipidetutkimuksessa vuonna 2017 noin 80 prosenttia suomalaisista kannatti asevelvollisuutta sen nykyisessä muodossa.¹ Asevelvollisuudella on Suomessa erityisen vahva valtiota ja kansakuntaa toisiinsa liittävä merkitys.² On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että menneisyys ja tulevaisuudessa esiin nousevat haasteet ovat ristiriidassa.³

Asevelvollisuus nostattaa paljon tunteita, mutta siitä harvemmin keskustellaan analyyttisesti ja kokonaisvaltaisesti.⁴ Perinteisesti asevelvollisuuskeskustelussa varsinkin asevelvollisuuden historiallinen ulottuvuus on säilynyt vahvana. Autonomisen ajan Suomesta on periytynyt diskursiivisia jatkumoita, jotka ovat edelleen läsnä keskuudessamme.⁵ Asevelvollisuus tämän päivän Suomessa on kuin käsin kosketeltavaa empiiristä historiaa, joka toimii ikkunana 1800-luvun maailmaan. Toisaalta, kuinka hyvin massa-armeijoiden ja kansallisvaltioiden luomisen aikakauden instituutio soveltuu nykypäivään saatikka tulevaisuuteen? Mitkä seikat edustavat asevelvollisuuskeskustelussa menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta? Tarkastelen tätä asiaa empiirisesti Elisabeth Rehnin Bank of Ideas-ajatushautomon julkaiseman kansalaispalvelus-selonteon sekä siitä syntyneen reaktion kautta. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta 23.5.2018, ja kyseinen uutinen laukaisi kiihkeän ja pitkän viestikeskustelun digitaalisen Helsingin Sanomien kommenttipalstalla. Ennen artikkelin empiiristä osiota tarkastelen asevelvollisuutta nationalismin käsitteen kautta sekä esittelen suomalaisen asevelvollisuustutkimuksen pääpiirteitä.

Asevelvollisuustutkimus ja näkemyksiä asevelvollisuuden tulevaisuudesta

Asevelvollisuuden historiaa ei voi juuri käsitellä ilman nationalismin ja kansakunnan rakentamisen käsitteitä. Nationalismi on maailmankatsomus, ja kansakunnan rakentaminen prosessi, jossa toteutetaan kansallismielisyyden ihanteita. Nationalismi on osoittautunut sen kuolinennustuksista huolimatta sitkeäksi ja elinkelpoiseksi ajattelu- ja tuntemistavaksi sekä sosiaalisen organisoitumisen ja poliittisen toiminnan ilmeisen ehtymättömäksi ideologiseksi lähteeksi. Kameleonttimaisen muuntautumiskykyinen nationalismi on luonut yhteenkuuluvuuden tunnetta eri aikakausina ja erilaisissa tilanteissa.⁶ Sekä suomalaisten että kansainvälisten asevelvollisuuden tutkijoiden välillä vallitsee laaja konsensus siitä, että nationalistisesti latautunutta asevelvollisuutta on käytetty kansakunnan rakentamisen välineenä. Ihanne-Suomi ja ihanteellinen suomalainen mies ovat nationalistisia päämääriä, joita tavoitellaan ja luodaan kansakunnan rakentamisen keinojen, kuten asevelvollisuuden kautta.

Kaikkein kuuluisin teoria nationalismista lienee Benedict Andersonin luoma käsite "kuviteellinen yhteisö", jonka hän lanseerasi vuonna 1983 ilmestyneessä teoksessaan "Imagined Communities - Reflections on the origins and spread of Nationalism". Andersonin teorian mukaan kaikki kansakunnat ja yhteisöt ovat kuviteltuja, ja se mikä erottaa ne toisistaan, on se tapa, miten ne kuvitellaan.⁷ Kansalliset yhteisöt jäsentyvät täten uskon mukaan: kansakunnat ovat olemassa, kun niiden jäsenet tunnistavat toisensa tovereina, jotka jakavat samat ominaisuudet. Kansallisuuden toisen olemuksen mukaan kansan identiteetti sisältää historiallisen jatkumon. Historiallinen kansallinen yhteisö on velvollisuuden yhteisö. Koska esi-isämme ovat vuotaneet verta kansakunnan rakentamisen ja puolustamisen puolesta, me olemme syntyneet perimään tämän velvollisuuden jatkaa heidän työtään. Tämän työn me suoritamme osaksi aikalaistemme ja osaksi edeltäjien vuoksi, joten historiallinen yhteisö venyy menneisyyden lisäksi myös tulevaisuuteen.⁸

Tunnettuja suomalaisia asevelvollisuuden tutkijoita ovat Kari Laitinen, Arto Nokkala, Anders Ahlbäck, Arto Jokinen, Anni Ojajärvi, Juha Mäkinen, Risto Sinkko, Juha Mälkki ja Veli-Matti Särmäkari. Kari Laitisen mukaan asevelvollisuus muodostaa eräänlaisen prisman, jonka lävitse suomalainen yhteiskunta saa muuttuvat kasvonsa.⁹ Juha Mälkin näkemyksen mukaan todellinen muutos (asevelvollisuudessa) tapahtuu vasta silloin, kun kansakunta irrottautuu asepalveluksen kokemuksesta, jolloin asevelvollisuusdiskurssi kutistuu, näivettyy ja lopulta haihtuu olemattomaksi.¹⁰ Arto Nokkala on esittänyt kolme kehityspolkua, joiden kautta asevelvollisuus saattaisi periaatteessa muuttua Suomessa. Ensimmäisessä skenaariossa Puolustusvoimat käynnistää sotilaallisin perustein muutoksen asevelvollisuuteen, toisessa skenaariossa sotilaallisesti koulutettavien määrää pienennetään ja kolmantena vaihtoehtona sotilaalliset argumentit menettävät tehoaan yhteiskunnassa.¹¹

Jos katsotaan että voimassaolevat uhkakuvamallit ja niihin suhteutettu puolustuskyky sekä sen viestiminen edellyttävät suurta sodan ajan vahvuutta, niin asiaa on Suomen valtion resursseilla ja väestöpohjalla äärimmäisen vaikea hoitaa ilman asevelvollisuutta.¹² Nykypäivän asevelvollisuuskeskustelussa ei kuitenkaan oman näkemykseni mukaan usein edes keskustella asevelvollisuudesta sotilaallisena ratkaisuna vaan jonain muuna, kuten esimerkiksi tasa-arvokysymyksenä. Tällöin ei välttämättä ymmärretä, miten suurta muutosta asevelvollisuudesta luopuminen edellyttäisi tai tarkoittaisi uhkakuvapoliittisessa ymmärryksessä.

1800-luvun lopulla suomalainen eliitti ajoi voimakkaasti asevelvollisuutta suomalaisena puolustusjärjestelmänä, siinä missä nykyisin Suomi kansakuntana ja erityisesti kansalaiset kannattavat asevelvollisuutta keskeisenä puolustusratkaisuna ja pitävät sitä suorastaan pyhänä järjestelmänä, josta ei pidä luopua.¹³ Juha Mäkinen toteaa vuonna 2013 toimittamansa ”Asevelvollisuuden tulevaisuus” -teoksen yhden keskeisen viestin olevan se, että yleisen asevelvollisuuden järjestelyitä ja toimintaa tulee tarkastella laajemmissa yhteiskunnallisissa yhteyksissään ja myös tulevaisuutta silmällä pitäen.¹⁴ Asevelvollisuuden tulevaisuus, sen merkityksellistäminen ja siitä käytävä valtataistelu ei ole täten vain Puolustusvoimien vaan koko yhteiskunnan laajuinen asia.

Koska asevelvollisuus kansakunnan rakentaja on jäänyt kansainvälisesti pitkälti menneisyyteen, edustaa tutkimusaineistossani kansakunnan rakentamiseen viittaavat elementit menneisyyttä. Nykyisyyttä edustaa empiirisesti havaittavat arvot, joita ei tunnettu vielä esimerkiksi 1800-luvun maailmassa. Yksi tällainen arvo on sukupuolten välinen tasa-arvo. Tulevaisuuden käsitteellä viittaan niihin havaintoihin, joissa käsitellään asevelvollisuuden nähtyä tulevaisuutta. Tulevaisuus on myös itse tulkitsemani käsite, sillä menneisyyden ja nykyisyyden synteesin perusteella teen analyyseja tulevaisuudesta.

Helsingin Sanomien uutinen & kommenttipalsta

Artikkelin empiirisenä aineistonani käytän Helsingin Sanomien uutista "Radikaali ehdotus: Naiset kutsuntoihin, sivarille loppu ja tilalle koko ikäluokan varautumispalvelu - puolustusministeri varoittaa `Pandoran lippaan avaamisesta´". Uutinen julkaistiin 23.5.2018 ja se käsitteli Elisabeth Rehnin Bank of Ideas-ajatushautomon julkaisemaa kansalaispalvelus-selontekoa. Lisäksi käytän uutiseen liittyvää kommenttipalstaa, johon artikkelin kirjoitusajankohtaan mennessä oli kirjoitettu 236 viestiä. Kyseinen uutinen ja kommenttipalstan viestit tarjoavat empiirisenä aineistona mahdollisuuden sekä sovinnaisen että sovinnaisuuden normeista vapaan keskustelun tarkasteluun. Anonymiteetti tekee keskustelupalstan viesteistä eettisesti kestävän aineiston. Itse uutisen suhteen täytyy olla hieman kriittinen, sillä Helsingin Sanomien toimitus on valikoinut vain osan puolustusministeri Jussi Niinistön tai Elisabeth Rehnin puheista uutisoinnin aiheeksi. Täten analyysini kohdistuu ensisijaisesti itse uutiseen. Edellä mainitut puheet vaatisivat oman aineiston tai tutkimuksen.

Uusi kansalaispalvelus tarkoittaisi täysin uudenlaista koko ikäluokkaa koskevaa mallia, jossa myös naiset osallistuisivat kutsuntoihin ja jokaiselle nuorelle tarjottaisiin tai määrättäisiin sopiva tapa suorittaa kansalaispalvelus. Nykyinen siviilipalvelus loppuisi. Mallin mukaan kansalaispalveluksen voi suorittaa kolmella tavalla: osallistumalla asepalvelukseen, osallistumalla varautumispalvelukseen tai kolmantena vaihtoehtona maksamalla enemmän veroja kuin palveluksen suorittajat. Nykyjärjestelmän muutoksen tarvetta perustellaan kokonaisturvallisuudella ja yhdenvertaisuus-syillä. Uusi varautumispalvelu suoritetaan osittain virtuaalisena ja pisteytykseen perustuvana suorittamalla siviilikriisinhallinnan koulutusmoduulien kursseja ja harjoituksia. Varautumispalveluksen suorittaneiden osaaminen tukisi viranomaisia häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.¹⁵

Uutiseen liittyvän kommenttipalstan viestien sisältö sekä pituus vaihtelevat. Osa viesteistä on hyvinkin analyyttisiä, jotka osoittivat perehtyneisyyttä turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Toiset viesteistä ovat melko tunnepitoisia, joissa asevelvollisuutta tarkastellaan oman henkilökohtaisen kokemuksen ja viitekehyksen takaa. Kaikkein keskeisimpänä teemana näyttää olevan asevelvollisuuden tarkastelu sukupuolten välisenä tasa-arvokysymyksenä. Tämän teeman hallitsevuuden johdosta viestikeskustelu ajautui ajoittain sivuraiteille, kuten keskusteluun naisten "synnytysvelvollisuudesta" sekä muista tasa-arvokysymyksistä. Keskustelupalstan viestit korostavat joka tapauksessa asevelvollisuuden moniulotteista merkitystä. Jokainen lähestyy tai jättää lähestymättä asevelvollisuutta itselleen mieluisan tai vähemmän mieluisan näkökulman kautta.

Velvoittavan asevelvollisuuden puolustus

Kansalaispalvelusmalli olisi sekoitus vapaaehtoisuutta ja pakollisuutta, mikä näyttäytyy yhtenä asevelvollisuuden tulevaisuus-skenaariona. Uutistekstissä ehdotetun kansalaispalveluksen todetaan muistuttavan Norjan sukupuolineutraalia asevelvollisuutta¹⁶, eli se mikä on tällä hetkellä Norjassa nykyisyyttä, haluttaisiin tehdä Suomessa tulevaisuudeksi. Kokonaisturvallisuuden ja ei-sotilaallisiin haasteisiin vastaaminen edustaa myös tulevaisuutta, vaikkakin näihin haasteisiin vastaamista on mietitty jo nykyisessä järjestelmässä kuten Puolustusvoimien virka-apua laajentamalla tai siviilipalvelusta kehittämällä.¹⁷

Puolustusministeri Jussi Niinistö suhtautuu ehdotettuun kansalaispalvelus-malliin kielteisesti ja toteaa asepalveluksen olevan vain ja ainoastaan velvoittava.¹⁸ Näyttää siltä, että asevelvollisuuskeskustelussa menneisyyttä edustaa nykyisen, juridiseen velvollisuuteen perustuvan järjestelmän puolustaminen. Helsingin Sanomien keskustelupalstalla puolustusministerin velvollisuutta korostava linja saa jonkinasteista kannatusta.

Nimimerkki ”hämäränkähämästä6” kirjoitti 23.5 klo 13.44 kommentin:

”En näe esitetyssä mallissa mitään hyvää. Asevelvollisuuden pitää olla ehdoton, muuten maanpuolustukselta romahtaa pohja pois. Sinänsä hieno ajatus, että armeijan käyneiden verotusta laskettaisiin... ....Parempi olisi antaa armeijan käyneille asiallinen korvaus menetetystä opiskelu- ja työajasta.”¹⁹

Toinen samanhenkinen kirjoitus on kirjoitettu 23.5 klo 17.56 nimimerkillä "Ossaus":

”Erinomainen ehdotus kokonaisuus. Maksamalla ohituskaistalle ei kyllä ole mielekäs - kaikki ilman ainuttakaan poikkeusta on velvoitettava suorittamaan palvelus, jonka opein ja valmiuksin tarvittaessa omaa tiedot ja ehkä myös taidot palvella isänmaata käsketyssä osa- alueessa tarvittavia toimia. Totaalikieltäytyjiltä kansalaisuus pois.”²⁰

Kyseisissä kommenteissa toistuu Jussi Niinistön näkemys siitä, että ainoastaan juridinen velvoittava asevelvollisuus voi toimia sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa. Toisaalta sekä kansalaispalvelus-mallissa että ensimmäisessä kommentissa nousee myös esille se näkemys, että asevelvollisuutta on uudistettava nykyisyydessä, jotta se olisi olemassa tulevaisuudessa.

Kommenttien perusteella näyttää siltä, että naisten velvoittavasta osallistumisesta halutaan tehdä tulevaisuutta. Elisabeth Rehnin sitaatissa nousee kuitenkin hyvin esille naisten historiallinen osallistuminen maanpuolustukseen:

”Minä olen vanhaa ikäpolvea, joka on pikkulottana kokenut itse sodan ajan ja sen, kuinka naiset osallistuivat kaikin puolin ja kuinka heidät sodan jälkeen sysättiin sivuun, mitä tapahtuu nyt jatkuvasti. Sodan jälkeen ei enää huomioitu sitä, että naisilla on tärkeää osaamista, joka pitää saada käyttöön.”²¹

Keskustelupalstan kommenteissa ja itse Helsingin Sanomien uutisessa näyttää puuttuvan historiallinen näkökulma asevelvollisuuteen. Naisten osallistumisesta maanpuolustukseen haluttaisiin tehdä nykyisyyttä´ jatulevaisuutta´ mutta samalla unohdetaan, että naisten osallistuminen maanpuolustukseen on ollut jo pitkään menneisyyttä. Naiset ovat itse asiassa myös nykyisyydessä perustuslain 127 pykälän mukaan maanpuolustusvelvollisia.²²

Sisällissodassa ja sen jälkeisessä valkoisessa Suomessa naiset osallistuivat maanpuolustukseen miessotilaiden huollon ja vaatetuksen järjestäjinä. Valkoisten naisten ei kuulunut tarttua ylipäällikkö Mannerheimin linjauksen mukaan aseisiin, toisin kuin jotkut punakaartilaiset naiset sisällissodan aikana.²³ Tämä sukupuolittunut maanpuolustustyönjako oli selkeästi esille suojeluskunta- ja Lotta Svärd-järjestön toiminnassa, ja tämä ns. maanpuolustusperhe-ajattelu laajeni sota-aikana koko kansakunnan tasolle.²⁴ Toisin sanoen: naiset ovat aina osallistuneet maanpuolustukseen, mutta aseisiin tarttuminen on katsottu vain miesten oikeudeksi ja velvollisuudeksi. Suomessa säädettiin myös 1939 kaikkia 18-65 vuotiaita kansalaisia koskeva työvelvollisuus, jonka alkamisikäraja alennettiin vuonna 1942 15-vuotiaisiin.²⁵ Turvallisuuteen liittyvä työnjako oli keino artikuloida sukupuoliroolien puolesta, mutta menneisyyden työnjako ei näytä toimivan nykyisyydessä saatikka tulevaisuudessa.

Asevelvollisuus kansakunnan rakentajana

”L love” -nimimerkin 23.5 klo 13.53 kirjoittamassa kommentissa nousee esille tapa merkityksellistää kansalaispalvelua kansakunnan rakennuksen näkökulmasta:

”Olen miettinyt tällaista järjestelmää jo pitkään ja olisi hienoa, jos se toteutuisi. Moni ottaa ehkä nykyään itsestäänselvyytenä hyvinvointivaltion ja sen tarjoamat edut, ajattelematta sen tarkemmin jokaisen yksilön vastuuta yhteiskunnasta. Yhteisen hyvän puolesta suoritettu kansalaispalvelus voisikin auttaa monia nuoria ymmärtämään paremmin yhteiskunnan syvällisemmän olemuksen ja sen, että hyvä yhteiskunta syntyy ihmisten teoista. Vanhuspalvelut, kulttuuriympäristöjen kunnostus, vieraslajien kitkeminen, nuorisotyö yms ovat kaikki sellaisia hommia, jotka tarvitsisivat lisää tekijöitä, mutta rahoitus yms. ei ole riittävällä tasolla. Sinne vaan kaikki nuoret tekemään yleishyödyllistä työtä (riittävässä ohjauksessa tietenkin), jos armeija ei kiinnosta.”²⁶

Asevelvollisuudesta ollaan kansainvälisesti luovuttu, koska sen on katsottu olleen menneisyyden sotilaallinen ratkaisu, joka ei enää toimi nykyajan asevoimien ja uhkakuvapoliittisen ymmärryksen kontekstissa.²⁷ Asevelvollisuuden säilyttämistä puolustaneet motiivit olivat esimerkiksi Ranskassa enemmän sosio-kulttuurisia kuin sotilaallisia, kunnes asevelvollisuus lakkautettiin Ranskassa 1996.²⁸ Suomen koko miespuolisen ikäluokan kouluttamiseen tähtäävä asevelvollisuus on edelleen voimakkaasti sidottu kansakuntaan - erotuksena esimerkiksi Norjan ja Ruotsin ns. valikoiviin asevelvollisuuksiin. Ehdotettua kansalaispalvelusta halutaan yhtä lailla merkityksellistää kansakunnan rakentamisen mielessä. Se ei olisi vain työtä, vaan samalla se "auttaa monia nuoria ymmärtämään paremmin yhteiskunnan syvällisemmän olemuksen".

Asepalveluksella on myös vaihtoehtoiskustannus. Palvelus luo kansantaloudellista hävikkiä, koska se tarkoittaa poissaoloa opinnoista ja työelämästä.²⁹ Taloustieteen piirissä asevelvollisuuteen onkin suhtauduttu aina kriittisesti ja vedottu suhteellisen edun käsitteeseen. Ihmiset eroavat taidoiltaan, joten heidän täytyy erikoistua sellaisiin töihin ja ammatteihin, joissa heillä on suhteellinen etu. Asevoimien ammattilaistumiskehityksessä on ollut kyse juuri suhteellisen edun toteutumisesta: asevoimien lisääntyvä teknologia ja tehtävien kansainvälistyminen edellyttävät ammattitaitoa.³⁰ Taloustieteen maailmassa maanpuolustus on vain työtä, mutta nationalismissa ja edellä mainitussa kommentissa asevelvollisuutta ja kansalaispalvelusta merkityksellistetään kansakunnan rakentamisena. Menneisyyden asevelvollisuuden kautta rakennettava yhteisöllisyys ei monen mielestä näytä toimivan nykyisyydessä. Tulevaisuuden kysymys on se, halutaanko turvallisuuspolitiikan välineiden kautta edelleen rakentaa kansakuntaa.

Perinteisen asevelvollisuuskäsityksen kritiikki

Nimimerkki "Individualisti" kirjoitti 23.5 klo 13.29 analyyttisen kommentin Rehnin säätiön ehdotuksesta ja totesi:

”...Näkisin, että Rehnin johtama ajatushautomo on esittänyt varsin mielenkiintoisia, rakentavia ja ajatuksia herättäviä ehdotuksia, jotka muodostavat erinomaisen pohjan julkiselle debatille ja mahdollistavat aikansa eläneen asevelvollisuusjärjestelmällemme uudistamisen vastaamaan tulevaisuuden haasteita ja uhkakuvia.”³¹

Niin sanotun pohjan luominen julkiselle keskustelulle näyttää olevan nykyisyyttä ja kenties myös tulevaisuutta. Kylmän sodan aikaisessa Suomessa puolustuspolitiikka oli pienen poliittisen eliitin asia, kunnes keskustelu alkoi vapautua kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella.³² Tästä huolimatta asevelvollisuuskeskustelu on ollut Suomessa melko vähäistä, ja yhä jatkuva Ukrainan sota on entisestään vahvistanut asevelvollisuuden laajaa poliittista kannatusta ja asemaa Suomessa. Menneisyyden käsitettä merkityksellistetään tässäkin kriittisesti, kuten vetoamalla yhdenvertaisuusvajeeseen ja uusiin haasteisiin sekä uhkakuviin. Menneisyyden kaltaista asevelvollisuutta perustellaan toki myös nykyisyydessä sekä tulevaisuudessa, kuten puolustusministeri Niinistön puheessa käy ilmi.³³

Nimimerkki “Cogniton” kirjoittamassa kommentissa 23.5 klo 14.05 puolustusministerin ajatusmaailmaa ei arvosteta:

”Niinistö on sen verran konservatiivinen sotakiihkoilija, että hän tekee kaikkensa, jotta miehet saataisiin sotaan. Hän elää vielä talvisodan hengessä. Mutta maailma on muuttunut. Suurimmat uhkat eivät enää tule Venäjältä, vaan kauempaa. Afrikan kuivuus voi ajaa Eurooppaan miljoonia, jos ei miljardeja pakolaisia. Muita vakavia ongelmia riittää, ja sota vain pahentaa niitä. Venäläisten kanssa voimme keskustella järkevästi, mutta Niinistölle ja kenraaleille se ei ole vaihtoehto. Heille ainoa ratkaisu on aseet. Ruotsi ja Norja ovat meitä edistyksellisempiä. Suomikin kehittyy vapaaseen ja individualistiseen suuntaan, mutta Niinistö ajaa maahan aseellista diktatuuria, jonka vastustamisesta saa ankaran rangaistuksen. Miksi muka puhutaan ihmisoikeuksista? Otamme vastaan armeijaa pakenevia, mutta suomalaisille ei haluta antaa samaa oikeutta, päinvastoin, se on luoti päähän. Että sellaista demokratiaa! Rehnin suunnitelma on muutos oikeaan suuntaan.”³⁴

Asevelvollisuus näytetään liitettävän konservatiivisiin arvoihin ja käsityksiin turvallisuudesta ja kansalaisuudesta. Asevelvollisuuden historiallisen kehityskaaren alussa kyseinen instituutio oli kuitenkin sosiaalisesti radikaali. Se edusti vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa sekä hyökkäystä absolutismia vastaan.³⁵ Ajatus kaikkia miehiä, niin köyhiä kuin rikkaita koskevasta asevelvollisuudesta oli myös Suomen suuriruhtinaskunnassa vallankumouksellinen, ja pelotti monia kansalaista.³⁶ Se mikä näyttäytyy nykyisyydessä konservatismina, on ollut menneisyydessä radikalismia. Individualismi saatetaan esittää tulevaisuutena, vaikka se oli läsnä jo 1800-luvun menneisyyden asevelvollisuuskeskustelussa.³⁷ Uhkakuvapoliittisessa valtataistelussa Venäjän uhkakuvaa halutaan merkityksellistää menneisyytenä, vaikka tutkimuskirjallisuudessa Venäjällä katsotaan edelleen olevan Suomen turvallisuuspolitiikkaan voimakas vaikutus.³⁸ Uhkakuvapolitiikka on nimensä mukaisesti politiikkaa, mutta avainkysymyksenä näyttäytyy se, millaisena turvallisuusuhkana Venäjää merkityksellistetään.

Yhteenveto: menneisyyden ja nykyisyyden synteesin kautta tulevaisuuteen?

Helsingin Sanomien kansalaispalvelus-uutisen ja siihen liittyvän kommenttipalstan perusteella näyttää siltä, että menneisyys on selkeästi läsnä asevelvollisuuskeskustelussa. Tämä menneisyys näkyy tietynasteisena konservatismina, eli haluna säilyttää asevelvollisuus nykyisessä muodossaan. Nykyisyytenä näyttäytyy asevelvollisuuden koettu valikoivuus ja kritiikki sen sukupuolittuneisuutta kohtaan. Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden käsitteet limittyvät toisiinsa, ja niiden toisistaan erottelu on tulkinnanvaraista. Asevelvollisuuskeskustelussa ei aina näytetä tunnistavan näiden ulottuvuuksien eroja, mikä johtuu oman näkemykseni mukaan historian tuntemuksen puutteesta. Naisten osallistumisesta halutaan tehdä "tulevaisuutta", vaikka se on ollut jo pitkään menneisyyttä ja nykyisyyttä, vaikkei tosin täysin miesten pakolliseen varusmiespalvelukseen rinnastettavassa muodossa. Tulevaisuuden esitetyt uhkakuvat kuten ympäristöongelmat ovat usein myös olleet olemassa jo menneisyydessä sekä myös nykyisyydessä.

George Orwell kirjoittaa kuuluisassa teoksessaan 1984, että joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta ja joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä. Asevelvollisuuskeskustelussa näyttää olevan kyse juuri tästä. Menneisyys ja nykyisyys näyttäytyvät keinona, joiden kautta asevelvollisuuden tulevaisuutta merkityksellistetään. Valta tulevaisuudesta on saavutettavissa menneisyyden ja nykyisyyden kautta. Asevelvollisuuteen kohdistuvat muutosvaatimukset kumpuavat enemmän muista yhteiskunnallisista syistä kuin sotilaspolitiikasta. Asevelvollisuuden menneisyyden olemuksen legitimisointi nykyisessä kontekstissa on vaikeaa, mikä nousee empiirisesti esille reaktioissa puolustusministeri Jussi Niinistön puheeseen. Mikäli asevelvollisuuden menneisyyden merkityksestä kansallisen yhtenäisyyden luojana halutaan pitää kiinni, on asevelvollisuutta kehitettävä nykyisen ja tulevaisuuden kansallisen yhtenäisyyden ymmärryksen mukaiseksi. Asevelvollisuuden tulevaisuus sisältänee muutoksia, mutta millaisia nuo muutokset ovat, jää vielä nähtäväksi.

Lähteet

Aineisto

Helsingin Sanomat 23.5.2018 + digitaalisen painoksen kommenttipalsta. Radikaali ehdotus: Naiset kutsuntoihin, sivarille loppu ja tilalle koko ikäluokan varautumispalvelu - Puolustusministeri varoittaa "Pandoran lippaan avaamisesta" - Rehnin mallissa myös naisten osaaminen saataisiin kriisiajan ja erilaisten häiriötilojen käyttöön. Harju, Jukka & Salmela, Jussi. (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005691537.html) (luettu 23.5.2018)

Kirjallisuus

Anderson, Benedict 2016 (1983). Imagined communities – Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. Verso, Revised edition, London/New York.

Blombergs, Fred 2016. "Johdatus Suomen turvallisuuspolitiikkaan kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa." Teoksessa Blombergs, Fred (toim.) Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia. National defence University Series 1: Research Publications No. 4, 7, 2016.

Joenniemi, Pertti 2006. ”Introduction: Unpacking Conscription”. Teoksessa Joenniemi, Pertti (toim.) Changing Face of European Conscription, 3-4. Ashgate Publishing Limited, Hamsphire.

Laitinen, Kari 2006. "National or International? Contending Discourses on Finnish Conscription". Teoksessa Joenniemi, Pertti (edit.) Changing Face of European Conscription, 42. Ashgate Publishing Limited, Hamsphire.

Laitinen, Kari 2005. Suomalainen asevelvollisuus. Historiallinen kaari, kehitys ja kansallinen olemus. Puolustusministeriö, Helsinki.

Lecomte, Jean-Philippe 2006. The Rise and Death of Conscription: The Case of France. Teoksessa Joenniemi, Pertti (edit.) Changing Face of European Conscription, 63. Ashgate Publishing Limited, Hamsphire.

Verkkouutiset 11.11.2017. Näin Jussi Niinistö uudistaisi siviilipalveluksen - Puolustusministeri uudistaisi siviilipalveluslakia vastaamaan nykyistä paremmin kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Lepistö, Matti (https://www.verkkouutiset.fi/nain-puolustusministeri-jussi-niinisto-uudi... (luettu 1.7.2018)

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta 2017. Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta, 2017. Puolustusministeriö, Helsinki.

Miller, David 1995. On Nationality. Clarenton Press, Oxford.

Mäkinen, Juha 2013. "Esipuhe". Teoksessa Mäkinen, Juha (toim.) Asevelvollisuuden tulevaisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat n:o 9, 1,7, Helsinki.

Mäkinen, Juha 2013. Asevelvollisuus yhteiskunnallisissa merkitys-yhteyksissään. Tiede Ja Ase, 70.

Mälkki, Juha 2013. "Kansalaissotilaiden armeijan nykyisyys - tahto, tottumus ja välttämättömyys". Teoksessa Mäkinen, Juha (toim.) Asevelvollisuuden tulevaisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat n:o 9, 78, Helsinki.

Nevala-Nurmi, Seija-Leena 2012. Perhe maanpuolustajana - Sukupuoli ja sukupolvi Lotta Svärd- ja suojeluskuntajärjestöissä 1918-1944. Tampere University Press, Tampere.

Nokkala, Arto 2013. "Yhteiskunnallisia aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen". Teoksessa Mäkinen, Juha (toim.) Asevelvollisuuden tulevaisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat n:o 9, 45, Helsinki.

Nokkala, Arto 2008. Asevelvollisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos, Julkaisusarja 3, Strategian asiatietoa, 1-2, No 7, 2008, ISSN 1236-4975.

Pakkasvirta, Jussi & Saukkonen Pasi 2005. "Johdanto". Teoksessa Pakkasvirta, Jussi & Saukkonen, Pasi (toim.) Nationalismit, 8. WSOY, Porvoo.

Pesu, Matti 2017. Koskiveneellä kohti valtavirtaa - Suomen puolustuspolitiikka kylmän sodan lopusta 2010-luvun kiristyneeseen turvallisuusympäristöön. Puolustusministeriö, Helsinki.

Poutvaara, Panu 2010. Asevelvollisuuden taloudelliset vaikutukset. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 413-414, 106 vsk, 4/2010.

Puolustusministeriö 2017. Puolustusvoimien antaman virka-avun nykytila ja kehittäminen. Puolustusministeriö, Helsinki.

Seitkari, Olavi 1951. Vuoden 1878 asevelvollisuuslain syntyvaiheet - Suomen sotilasorganisaatio- ja asevelvollisuuskysymys 1860- ja 70-luvulla. SHS, Forssa.

Sipilä, Joonas 2013. "Asevoiman järjestämisen tavat ja Suomi". Teoksessa Mäkinen, Juha (toim.) Asevelvollisuuden tulevaisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat n:o 9, 30, Helsinki.

Suomen perustuslaki (731/1999, PL 127 §).

Särmäkari, Veli 2016. Suomalainen asevelvollisuusperiaate: Kansallisen asevelvollisuuden käännekohta 1800-luvun lopun Suomessa. Helsingin yliopisto, Helsinki.