Jean-Luc Marion (1946-) on ranskalaissyntyinen filosofi, joka vaikuttaa tällä hetkellä Chicagon yliopiston uskonnonfilosofian ja teologian professorina sekä katolilaisuuden tutkimuksen professorina. Hän on tutkinut sekä modernia fenomenologiaa¹ että nyky-filosofian historiaa.² Hänen teoksensa voidaan jakaa teologisiin ja filosofisiin niiden keskeisten painotusten perusteella, mutta jako voi olla toisaalta teennäinen, sillä teoksissa filosofia ja teologia haastavat toisiaan jatkuvasti.³ Artikkelini lähdeteokset ovat Marionin God without Being (2012, ransk. 1982) sekä The Erotic Phenomenon (2007, ransk. 2003).

Tässä artikkelissa esittelen Marionin käsitteitä idoli (engl. idol, ransk. l’idole) ja ikoni (engl. icon, ransk. l’icone). Selvitän, mitä Marionin ajattelussa tarkoittaa ihmisen kannalta se, että hän kohtaa idolin tai ikonin. Pohdin myös, mitä toisen ihmisen tai asian ihannointi tai rakastaminen merkitsee ihmiselle. Marionin mukaan rakkaus on kaiken perusta. Hänen mukaansa eroottinen ja jumalallinen rakkaus ovat samaa jatkumoa, mutta jumalallinen rakkaus on täydellistä.⁴

Marion käyttää teoksissaan fenomenologian kieltä kuvatakseen Jumalan ilmoitusta (engl. Revelation). Idolin ja ikonin käsitteet liittyvät myös Jumalan ilmoitukseen.⁵ David Tracyn mukaan Marion esittää teoksessaan God without Being kristillisen teologian, joka perustuu ilmoitukseen. Ilmoitus on Marionin ajattelussa teologian ainoa mahdollinen perusta. Koska ilmoitus keskittyy näkyvyyden (engl. visibility) muotoihin, voi siitä tulla ajattelulle ikoni.⁶

Idoli ja ikoni ovat tapahtumia, eivät tiettyjä kohteita tai toimijoita. Ne liittyvät aina toisiinsa, sillä ne ovat kaksi tapaa ymmärtää jumalallinen näkyvässä. Idoli ja ikoni kuvaavat kahta erilaista olemisen tapaa. Koska ne eivät ole olevien kategorioita, voivat samat oliot siirtyä asemasta toiseen, eli jossakin tilanteessa olio voi olla idoli ja toisessa ikoni.⁷

Idoli – heijastus itsestä

Marionin mukaan idoli on ihmisen idea, ja siksi idoli on aina rajallinen.⁸ Idoli voi olla asia, toinen ihminen, Oleminen, ontologinen ero, tai käsite 'Jumala'. Idolissa subjektilla on tavoite ja intentio. Intentio jäätyy kohteeseen, vaikka yleensä se lävistää kohteet. Idolissa ihmisen tavoite heijastuu takaisin näkyvänä, joka heijastaa hänelle näkymättömän peilin.⁹ Marionin mukaan idoli viittaa aina vain itseensä, ja idolissa näkeminen palaa aina itseensä, jolloin syntyy näkymätön peili (engl. invisible mirror). Mitä enemmän idolilta menee näkymätön ohi, sitä enemmän näkymätön näkyy. Vaikka idoli kuvastaa jumalallista, ei siinä voi koskaan tavoittaa jumalallista sellaisenaan. Siksi idoli ei voi myöskään tuhota jumalallista. Marionin mukaan kaikki pyrkimykset osoittaa Jumalan olemassaolo voivat johtaa ainoastaan käsitteeseen.¹⁰

Keskeinen käsite ikonissa ja idolissa on katse (engl. gaze). Marion kuvaa katseen eroa idolissa ja ikonissa seuraavasti: ”Idolissa ihmisen katse jäätyy sen peiliin; ikonissa, ihmisen katse hukkuu näkymättömässä katseessa, joka kuvittelee hänet näkyvästi.”¹¹ Marionin mukaan katse edeltää idolia, sillä ainoastaan katse, joka tähtää näkemiseen, voi saada aikaan idolin. Idoli on se, joka nähdään.¹² Katse pysähtyy idoliin, koska idoli täyttää katseen tavoitteen. Katse lepää idolissa ja sallii itsensä täyttyä. Siinä katse näkee kuvan vain omasta tavoitteestaan.¹³

Idoli peilaa katseelle näkymätöntä, mutta samalla näkymätön peili kuvaa katseen tavoitteen vajavaisuutta. Siellä, missä katseen tavoite pysähtyy, alkaa näkyvä.¹⁴ Taide tähtää idolatriaan¹⁵ (engl. idolatry), mutta Marionin mukaan meillä on vain harvoin enää välineitä siihen, ja hylkäämme idolatrian helposti. Idoli heijastaa jumalallista, mutta vain sille henkilölle, jonka tavoitteen se täyttää. Idoli on aina siis inhimillisen katseen rajoittamana. Henkilö, joka katsoo idolia, näkee idolissa kuvan omasta tavoitteestaan, ja jumalallinen näkyy siinä epäsuorasti. Tämän vuoksi ihminen voi saattaa idolatrisen kokemuksen taiteeseen ja pitää sen siten saavutettavissa. Taide tähtää idoliin ja Jumalan loistoon. Marionin mukaan Ateenan temppelit ja patsaat ovat olleet viittauksia jumalalliseen, mutta ne eivät enää anna meille kokemusta jumalallisesta. Ne ovat antaneet kokemuksia jumalallisesta vain kreikkalaisille, kun ne ovat toimineet juuri heille näkymättömänä peilinä.¹⁶

Mitä toisen ihmisen ihannointi merkitsee?

Transferenssin eli tunteensiirron käsite on tuttu psykoanalyysista, mutta psykoanalyysi ei Marionin mukaan riitä kuvaamaan tunteensiirron tapahtumaa, sillä se ei voi nimetä, mistä tiedostamattomassa on kyse. Marionin mukaan nykyaikaa kuvastaa se, että ihmiset eivät tiedä, mitä rakkaus tahtoo sanoa tai mitä rakkaus odottaa heiltä. Kun filosofia ei kuvaa rakkautta, rakkaus häipyy pois. Itsestä huolehtimisesta muodostuu vähitellen ihmisen suurin velvollisuus, lopulta myös moraalinen velvollisuus. Ympäristö asettaa esille idoleita, joissa ihminen voi nähdä toisen, joka vaikuttaa häntä onnellisemmalta. Tällaisen idolin loistossa ihminen voi rakastaa itseään tai ainakin huomata, että itseään on mahdollista rakastaa, sillä mahdollisuus itsen rakastamisesta toteutuu toisissa. Idolit luovat käsityksen siitä, että kaikki rakastavat heitä, ja ihminen alkaa ajatella, että asettumalla heidän lähelleen hän voi rakastaa myös itseään.¹⁷

Marionin mukaan jokainen ihminen sekä rakastaa että vihaa itseään. Sen vuoksi ihmiselle on tärkeää, että hän saa jonkun toisen edes vähän rakastamaan itseään. Toisen rakkaus ihmistä kohtaan tuottaa uudelleen sen paradoksin, joka itsellä on itseä kohtaan, sillä myös toinen ihminen sekä rakastaa että vihaa ihmistä. Samalla toinen heijastaa häntä täysin, sillä myös hän vihaa ja rakastaa itseään. Toinen on ikään kuin koti sille, että ihminen rakastaa ja vihaa itseään. Toinen on näkyvä ja uskollinen peili, mutta toisaalta myös näkymätön peili ihmisestä itsestään. Siksi toinen on Marionin mukaan täydellinen idoli ihmisestä itsestään. Ihmisen oman idolin saa aikaan se, että hän vihaa itseään.¹⁸

Ikoni – näkyvä näkymättömänä

Marionin mukaan ihminen, joka näkee ikonin, näkee ikonissa kasvot (engl. face).¹⁹ Fenomenologian käsite intentionaalisuus merkitsee ihmisen suuntautumista maailmaan. Intentionaalisuus sisältää ihmisen käsitykset asioista. Yksi tapa ymmärtää intentionaalisuus on ajatella, että kielelliset käsitteet sisältävät sekä objektit, joihin ne viittaavat, että sen esittämistavan, joilla objekteja ajatellaan.²⁰ Marionin mukaan ikonin kasvoissa ilmenee näkymätön intentio, joka kuvittelee (engl. envisage) katsojan. Vaikuttaa siltä, että ikonin katse on siis ensisijainen suhteessa katsojaan. Marionin sanoin ikoni on tapahtuma, joka katsoo. Näkymätöntä ikonissa on ainoastaan intentio. Koska ikoni sallii itsensä kulkea halki äärettömyyden, tulee myös sen intentio äärettömyydestä. Ikoni saa aikaan äärettömän katseen, jossa näkyvä näyttäytyy aina näkymättömänä. Kun ikoni kuvittelee ihmisen katseen, se katsoo jatkuvasti näkymätöntä.²¹

Idoli on aina heijastuma, jota rajoittavat ihmisen kyvyt. Sen sijaan ikonin alkuperä on ääretön. Idolin kuvaus tulee siltä ihmiseltä, joka sen näkee. Ikoni sen sijaan kuvittelee katsojan. Siksi ikoni on riippuvainen ainoastaan itsestään, eikä tarvitse katsojaa. Olennainen ikoniin ei tule katsojalta, vaan toisaalta eli äärettömyydestä. Hornerin mukaan ikoni ei viittaa katsojaan, vaan se viittaa itsensä tuolle puolen. Ikoni on siis näkyvä viittaus näkymättömään. Marionin mukaan ikonissa meidän kasvomme ovat näkymättömän näkyvä peili ja ikonissa kaksi persoonaa kohtaavat. Sen sijaan idolissa katseen tavoite määrää näkyvän.²²

Ikonia voi Marionin mukaan kuvata vain käsite, joka toivottaa tervetulleeksi äärettömän syvyyden etäisyyden. Käsitettä ei käytetä kuvaamaan ikonin olemusta, vaan intentiota. Ikonissa näkymätön voi tulla esiin näkyvässä vain, jos näkyvä vastaanottaa näkymättömän intention. Tämän vuoksi näkyvän ja näkymättömän tulee olla täysin erillään. Toisaalta näkyvän ja näkymättömän erillisyys merkitsee myös, että ne kasvavat vastavuoroisesti. Teologisena esimerkkinä ikonista Marion käyttää Kristusta, joka on hänen mukaansa viittaus Isään. Ikoni merkitsee sellaista Jumalan ilmenemistä, jota ihmisen kyvyttömyys tai välinpitämättömyys eivät voi pilata.²³

Mielestäni Marionin ajattelussa idolissa intentionaalisuus sisältää sekä katseen tavoitteen että idolin, jossa katse jäätyy ja peilaa ihmiselle hänen tavoitteensa. Ikonin intentionaalisuus sen sijaan ei ole ihmisen omaa intentionaalisuutta, vaan siinä ikonin itsensä intentionaalisuudesta tulee ihmisen omaa intentionaalisuutta, koska ikoni lahjoittaa itsensä ja siten myös tavoitteensa ihmiselle. Koska ikoni tähtää näkymättömään, on ihmisen siis mahdollista myös lähestyä näkymätöntä ikonissa. Vaikuttaa siltä, että ikoni on merkittävä poikkeus todellisuuden hahmottamisessa.

Ihailenko toisessa itseäni vai jotakin jumalallista?

Marionin mukaan käsite 'Jumala' antaa itsensä nähtäväksi, mutta kuitenkin piilottaa itsensä peilinä, jossa näkymättömyys löytää itsensä. Käsite laajentaa ihmisen tavoitetta pyrkiä ajattelulla kohti Jumalaa, mutta ajattelu jäätyy käsitteeseen eli käsite on idoli. Käsitteen laajuus ei tule Jumalalta, vaan katseen tavoitteesta. Ajattelu tuomitsee siis itse itsensä omien rajojensa sisälle.²⁴

Käsite 'Jumala' pitää Jumalan otteessaan ja määrittelee sen. Ihminen voi kuitenkin kokea jumalallisen. Vaikka kokemus on rajallinen, voivat sen rajat herättää heijastuksen, joka kääntää katseen pois tavoitteestaan kohti näkymätöntä eli katseen tuolle puolen. Tämä heijastus on Marionin mukaan näkymätön peili, joka luo idolin. Jumalaa ei voi kuitenkaan palauttaa käsitteeseen. Tämän vuoksi esimerkiksi Nietzschen kuvaama ”Jumalan kuolema” on vain rajoitetun käsitteen kuolema, ei todellisen Jumalan kuolema.²⁵

Miten voisi tavoittaa ei-idolatrisen Jumalan? Marionin mukaan Jumalaa tulee tällöin tarkastella metafysiikan²⁶ ulkopuolella. Jumala alkaa itse itsestään ja paljastaa itse itsensä. Vaikuttaa siltä, että oikeastaan ihminen ei voi tehdä mitään tavoittaakseen todellista Jumalaa, koska Jumalan tulee ensin ilmoittaa, paljastaa ja antaa itsensä. Tätä tukee myös se, että Marionin mukaan suhde Jumalaan ei ole ajattelua, vaan ylistämistä ja palvontaa. Mikä tahansa inhimillinen reitti kohti Jumalaa määrittää hänet etukäteen, mutta todellisuudessa Jumala ylittää ajattelumme.²⁷ Ainoa tapa, jolla Jumala astuu ihmisen ajatteluun, on se, että Jumala asettaa ajattelun kritisoimaan itseään.²⁸

Marionin mukaan Jumala mielletään usein olemisena, mutta Jumala tulisi mieltää rakkaudeksi. Rakkaus (engl. love) on mahdollinen käsite kuvaamaan Jumalaa. Marion lainaa tässä Raamattua, jonka mukaan ”Jumala on rakkaus”.²⁹ Tässä kohtaa Marion kuvaa Jumalaa erityisesti agape -rakkautena. Marionin mukaan rakkaus on lahja (engl. gift), jolla ei ole rajoitteita. Se ei kärsi ennakkoehtojen puutteesta tai mahdottomuudesta, vaan pikemminkin vahvistuu niistä. Siksi ihmisen kyvyttömyys vastata rakkauteen ei voi tuhota sitä. Ainoastaan tahto voi kieltää rakkauden.³⁰

Rakkaus antaa itsensä

Tracyn mukaan ihmisen tulee käyttää omaa järkeään, jotta hän voi ymmärtää rakkauteen liittyvät käsitteet, kuten 'lahja' tai 'agape'. Kuitenkin Marionin ajattelussa järki on idoli. Todellisen teologian ei Marionin mukaan tule perustua ihmisen järkeen, vaan Jumalan ilmoitukseen itsestään. Ilmoitusta kuvaa ääretön ylittäminen (engl. excess). Tracyn mukaan Marion nostaa filosofiassa uudelleen esiin käsityksen Jumalasta. Jumala on rakkaus, ja sen vuoksi tulee hylätä kaikki ihmisestä eli subjektista lähtevä metafysiikka. Jumalan tulee antaa olla Jumala, eikä yrittää luoda hänestä idolia. Koska ilmoitus on Marionille ainoa kunnollinen tapa ymmärtää teologia, ovat kaikki muut tavat idoleita. Tracyn mukaan Marionin ajattelu on postmetafyysistä, sillä se esittää Jumalan horisontissa, joka on Jumalan ilmoitus itsestään agape -rakkautena.³¹

Marion kuvaa rakkautta viittauksena äärettömään, ja siksi rakkaus ei voi sisältää eikä käsittää toista. Kun rakkaus antaa itsensä, se samalla hylkää itsensä. Näin rakkaus siirtyy jatkuvasti itsensä ulkopuolelle ja ylittää oman lahjansa rajat. Siksi se ei voi pysäyttää toista paikalleen. Rakkaudessa itsen ulkopuolelle siirtyminen estää idolatrian, koska jatkuva liike itsen ulkopuolelle estää katseen pysähtymisen. Lisäksi rakkaus antaa itsensä niin ylenpalttisesti, että mikään ei voi sisältää sitä. Tämän voisi ehkä tulkita niin, että rakkaus, siten kuin Marion sen esittää, ei mahdu inhimillisiin mittoihin. Rakkautta ei voi hänen mukaansa myöskään vaatia, sillä Jumala antaa itsensä vain omasta pyynnöstään. Aluksi Jumala antaa itsensä ajatuksena rakkaudesta ja sitten ajatuksena lahjasta. Marion kuvaa lahjaa ajatuksena, joka antaa itsensä ajateltavaksi.³²

Marionin mukaan ikoni on Jumalan ilmoitus itsestään. Siksi ilmoitusta ei voi alistaa idoliin tai mihinkään filosofiseen käsitteeseen. Jumala antaa siis itsensä ilman ehtoja.³³ Tracyn mukaan Marion määrittelee kristillisen ilmoituksen seuraavalla tavalla: “Jumalan paljastus Jumalan todellisuudesta radikaalisti, ylenpalttisesti, Agape Olemisen tuolla puolen.”³⁴ Hornerin mukaan rakkaus on Marionin ajattelussa oma tietämisen muotonsa. Jumalan ajatteleminen on mahdollista, mutta ainoastaan mystisen rakkauden tietä. Rakkaus voidaan ainoastaan vastaanottaa, eikä sitä voi ajatella. Sen sijaan rakkaus voidaan tunnistaa, koska ihmisellä jo ennalta oleva rakkaus toivottaa sen tervetulleeksi.³⁵

Jumala tulee meille lahjassa ja lahjana, mikä voi tapahtua tyhjyydessä36 (engl. vanity) tai lempeydessä³⁷ (engl. charity). Metafysiikan tuolle puolen voi mennä, kun näkee maailman äärettömän merkityksen ja rakkauden näkökulmasta. Teologia alkaa Marionin mukaan aina muusta kuin itsestään. Hornerin mukaan tällöin kyse on aina päätöksestä nähdä maailma tietyllä tavalla.³⁸ Hänen mukaansa Marionin teksteissä näkyy sellaisen ajattelun mahdollisuus, joka avautuu ylittämiselle.³⁹

Jumalan lahjan edellytys on Marionin mukaan etäisyys (engl. distance). Lahja antaa itsensä, mutta lahja ei ole tietty kohde, vaan termi kuvaa vain kykyä antaa. Voidaan ajatella, että lahja edellyttää vastaanottajan, ja siksi etäisyys ja toisaalta lahjan antajan tunnistaminen ovat mahdollisia. Ehkä tämän vuoksi Hornerin mukaan epäselväksi jää, takaako ihmisen etäisyys Jumalaan sen, että Jumala on toinen. Lahjan antaja on kuitenkin mahdollista tunnistaa, jos lahja on mahdollista vastaanottaa.⁴⁰

Miten ihminen voi kohdata agapen? Hornerin mukaan me näemme vain harvoin rakkauden, joka ylittää olemisen. Agape pakenee meitä filosofisesti, koska meillä on määrätty horisontti. Teologisesti agape pakenee meitä, koska olemme syntisiä ja rajallisia. Siksi meidän tulee kehittää uusi tapa nähdä. Rakkaus on vastakohta joillekin mielentiloille, kuten tylsyydelle ja melankolialle. Noissa tiloissa näyttäytyy merkityksettömyys, joka on rakkauden vastakohta. Rakkaus on merkityksellisyyttä. Toisaalta Marionin mukaan on mahdollista, että rakkaus täyttää maailman tyhjyydellä, jos rakastaja sitoo kaiken merkityksellisyyden rakastettuun, eikä enää välitä muusta maailmasta.⁴¹

Jumala rakastaa, ihminen rakastaa

Idoli ja ikoni voivat molemmat kuvastaa jumalallista, mutta idoli on aina inhimillisten rajojen vanki. Samaan tapaan eroottinen ja jumalallinen rakkaus ovat Marionin mukaan samankaltaisia, mutta jumalallinen rakkaus on täydellistä.⁴² Hornerin mukaan Marion pyrkii teoksessa The Erotic Phenomenon kehittämään rakkauden käsitettä, joka perustuu ihmisen kokemukseen eroottisesta ilmiöstä. Samalla Marion pyrkii luomaan käsityksen minästä ja toisesta. Eroottinen ilmiö kuvaa rakkautta ilman olemista.⁴³

Marion kuvaa rakkautta jatkuvana liikkeenä kohti toista. Toista ihmistä ei voi koskaan omistaa objektina, mutta silti rakkauden tulee tunnistaa (engl. recognize) toinen ennen rakastumista. Tämä johtuu siitä, että rakkauden kohteena tulee olla tietty henkilö, eikä ainoastaan rakkaus itsessään. Marion kuvaa kuinka toinen näyttäytyy ihmiselle ennen rakastumista kasvojen vasta-intentionaalisuudessa (engl. counter-intentionality). Vasta-intentionaalisuus merkitsee täyttä ulkopuolisuutta. Toisen ihmisen kasvot antavat ihmiselle eettisen käskyn ”Älä tapa”. Eettinen käsky ei kuitenkaan riitä rakkauden herättämiseen, koska se ei kohdistu tiettyyn yksilöön vaan pätee universaalisti.⁴⁴ Marion esittää tämän vuoksi valan (engl. oath) käsitteen. Eroottinen ilmiö on tapahtuma, jossa toinen annetaan lihassa. Siinä ylitetään oma päätös rakastaa.⁴⁵

Valassa, nautinnossa ja lapsessa eroottinen ilmiö tulee Marionin mukaan näkyväksi. Kun kaksi rakastajaa yhtyvät, voi syntyä lapsi. Lapsi on Marionin mukaan rakastajien ensimmäinen yhteinen näkyvä eli kolmas osapuoli. Huomionarvoista on, että lapsi on Marionin mukaan nimenomaan ensimmäinen näkyvä (engl. first visible), sillä tätä termiä hän käyttää myös aiemmin kuvatessaan idolia. Marionin mukaan lapsi vahvistaa etäisyyden rakastajien välillä sekä itsensä ja rakastajien välillä. Lapsi on peili, mutta hän ei kuitenkaan ole idoli, sillä hän on myös kolmas osapuoli. Lapsella on oma liha, samoin kuin molemmilla rakastajilla. Lapsessa rakastajat voivat tulla uudelleen näkyviksi, koska lapsi ei muistuta heitä täysin eli lapsi ei ole heille idoli.⁴⁶

Hornerin mukaan Marionin ajattelussa Jumala tarvitaan rakkauden ikuisuuden todistajaksi. Ihmisen kyky rakastaa johtuu siitä, että hän itse on jo rakastettu. Jumala rakastaa aina ennen meitä ja täydellisesti. Rakkaus ei riipu tunteesta, vaan valinnasta. Hornerin mukaan rakkaus merkitsee Marionin ajattelussa ihmisen valintaa olla uskollinen. Vaikuttaa siltä, että valinnalla ei ole alkuperäistä perustaa ja siten se on ikään kuin hyppy tuntemattomaan. Metafysiikka on puutteellista nimenomaan siksi, että se ei voi ajatella asioita, jotka ovat todella merkityksellisiä eli rakastamista ja rakastetuksi tulemista.⁴⁷

Marionin mukaan erotisaatio (engl. eroticization) ei koskaan tavoita toista persoonana. Sen vuoksi erotisaation ei tulisi hänen mukaansa olla automaattinen fyysinen reaktio, vaan vapaa valinta. Marion esittää, että vapaa erotisaatio ilmenee sanoissa. Hornerin mukaan Marion tarkoittaa tällä, että kaikki rakkaussuhteet voivat olla eroottisia ilmiöitä. Erotisaatio voi olla siis lihan antamista myös ilman fyysistä kontaktia. Tämä tukee Marionin käsitystä siitä, että kaikki rakkaus on samaa jatkumoa, eikä eros- ja agape- rakkautta pidä erottaa.⁴⁸

Marionin mukaan Jumala rakastaa samalla tavalla kuin ihminen, mutta äärettömästi paremmin. Voidaan siis ehkä ajatella, että ihmisten välinen eroottinen suhde on ikään kuin jumalallisen rakkauden esiaste. Toisaalta jumalallinen rakkaus on myös ensisijaista suhteessa muuhun rakkauteen, joten kaikki eroottinen rakkaus on siten lähtöisin jumalallisesta rakkaudesta. Rakkaus on Marionin mukaan univookkista (engl. univocal) eli yksikäsitteistä ja yksiselitteistä. Jumala ilmaisee itsensä rakkauden kautta ja rakkautena, mutta myös rakkauden välineiden, muotojen, hetkien, tekojen ja tasojen kautta. Hän kulkee tyhjyyden eli idolien läpi ja hän kulkee myös sen vaatimuksen läpi, että häntä tulisi rakastaa tai lähestyä rakkautta ensin. Hän tulee esiin valassa, kasvoissa eli ikonissa, lihassa, yhteyden nautinnossa, mustasukkaisuudessa, kolmannen osapuolen syntymässä ja inkarnoidussa Pojassa. Jumala on ensimmäinen rakastaja, ja hän ylittää meidät parhaana rakastajana.⁴⁹

Lähteet ja kirjallisuus

Lähteet ja apuneuvot

Marion, Jean-Luc (1982/2012). God without Being. Transl.by. Thomas A. Carlson. Chicago & London: The University of Chicago Press. Alkuperäisteos Dieu sans l’être.

Marion, Jean-Luc (2003/2007). The Erotic Phenomenon. Transl.by. Stephen E. Lewis. Chicago & London: The University of Chicago Press. Alkuperäisteos Le phénomène érotique.

Blackburn, Simon (2014). The Oxford Dictionary of Philosophy (2 rev. ed.). Oxford University Press.

Kirjallisuus

Carlson, Thomas A. (2001). "Translator’s Introduction, xv." Idol and distance. USA: Fordham University Press.

Horner, Robyn (2005). Jean-Luc Marion. A Theo-logical Introduction. England: Ashgate Publishing Company.

Katz, Claire (2007). "Levinas between agape and eros." Symposium 11 (2): 333-350. Texas: University of Alberta. http://www.artsrn.ualberta.ca/symposium/files/original/deac99e19177 b0f2ea9646c398486571.PDF.

Tracy, David (2012). "Foreword." God without Being. Chicago and London: The University of Chicago Press.