Ei ihme että liukastuin.
Olin lionnut Zeuksen sateessa,
Dionysoksen viinissä.
Kaksi yhtä vastaan, jumalia vielä!
[Hautaruno.]¹

In vino veritas, viinissä totuus! Moni lienee kuullut tämän latinankielisen sanonnan². Sen mukaan viini paljastaa ihmisen todelliset ajatukset. Sanonta ei liene täysin väärässä, sillä alkoholi on eräs päihdeaineista, jolla on lamaannuttava vaikutus ihmisen toimintaa ohjaavaan keskushermostoon. Sanontaa in vino veritas voidaan pitää täten kaksiteräisenä miekkana: viini saattaa paljastaa totuuden, mutta ei täyden harkinnan ohjaamana.

Ihmisellä ja alkoholilla on pitkä historiansa. Arkeologisten tutkimustulosten mukaan esimerkiksi nykyisen Kiinan alueella on tehty riisi-, hunaja- ja hedelmäpohjaisia alkeellisia alkoholijuomia jo seitsemännellä vuosituhannella eaa.³ Viiniä on valmistettu ensikertaa Lähi-idässä noin 6000‒8000 vuotta sitten, ja myöhemmin muinaisen Egyptin kulttuurissa viininkulutus on ollut vakiintunutta.⁴ Antiikin Kreikan ja Rooman kulttuureissa (n. 800 eaa.‒500 jaa.) alkoholilla oli merkittävä asema ja monia funktioita. Roomalaiset jalostivat kreikkalaisten kehittyneitä viininvalmistustekniikoita, ja Rooman huippuaikana viiniä kulutettiin yli 100 miljoonaa litraa vuodessa⁵.

Antiikin ajan alkoholikulttuurista kertovat lähteet paljastavat kiinnostavia asioita alkoholin historian varhaisemmasta vaiheesta. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yleisluontoisemmin antiikin Kreikan ja Rooman alkoholikulttuuriin liittyviä tutkimusmenetelmiä, taustoja, asenteita ja vaikutuksia.

Alkoholin historia tieteen tutkimuskohteena

Sanan ”alkoholi” etymologia juontaa juurensa muinaisen Egyptin kielen kohol sanaan, joka tarkoittaa poikkeuksellisen hienojakoista antimonisulfidia. Arabian kielessä kohol sai etuliitteen al, jolloin syntyi muoto Al-kohol. Sanan merkitys muuttui myöhemmin tarkoittamaan mitä tahansa tislaamalla saatua nestettä. Vahvan alkoholin löydyttyä siitä käytettiin aluksi latinankielisiä nimityksiä aqua ardens, vahva vesi, ja aqua vitae, elämän vesi. Sanan nykyinen merkitys alkoi muodostua lääkäri ja tieteilijä Paracelsuksen (1493–1541) kautta: ”alkoholi” tarkoitti hänellä vahvaa alkoholia lääkeainemäärittelyn terminä. Tämä käyttötapa vakiintui myöhempinä vuosisatoina.⁶ Viimein sana ”alkoholi” laajeni käsittämään kaikkia alkoholijuomia.

Varhaisimmat alkoholituotteet ovat olleet käymisen avulla saatuja miedompia juomia, kuten viinejä, oluita ja simoja. Alkoholia on käytetty monissa varhaisissa kulttuureissa ympäri maailmaa⁷ erilaisiin tarkoituksiin, kuten esimeriksi ravinnoksi, uskonnollisissa rituaaleissa, päihtymyksen aikaansaamiseksi, kivunlievitykseen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi.⁸ Tislaustaidon vaativa vahva alkoholi löydettiin luultavasti 1. ja 2. vuosituhannen jaa. vaihteen tienoilla.⁹ Moderni kemia paljasti alkoholin perustuvan etanoliksi nimettyyn kemialliseen yhdisteeseen C₂H₅OH.¹⁰ Alkoholin tarkka toimintatapa ei ole kuitenkaan selvä.¹¹ Nykyään alkoholi on kaikkein eniten käytetty psykoaktiivinen aine maailmassa.¹²

Vahvaa alkoholia pidettiin aluksi ihmelääkkeenä. Esimerkiksi firenzeläinen lääkäri ja moraalifilosofi Taddeo Alderott (1223–1303) esitti alkoholin olevan ”kaikkien lääkeaineiden äiti ja hallitsijatar”, jota voidaan hyödyntää muun muassa melankolian hoidossa, koska annos alkoholia ”joka-aamuisesti tekee kenet tahansa onnelliseksi, lupsakaksi ja iloiseksi”¹³. Alderottin mukaan alkoholi myös ”palauttaa menetetyn muistin, vahvistaa heikon näön, ja on tehokas tapa epilepsian, halvauksen ja kuurouden hoidossa”¹⁴. Alderottin ei voi sanoa käyttäneen oikeita hoitomenetelmiä.

Entä alkoholi ja antiikin aika? Antiikintutkimuksen eräs lähtökohta on seuraava: huomattava osa antiikin ajan lähdemateriaalista on kadonnut. Esimerkiksi kaikesta antiikin aikana kirjoitetusta kirjallisuudesta on säilynyt vain murto-osa¹⁵, ja niinkin tärkeä kohde kuin varhaisin roomalainen historiankirjoitus on kadonnut lähes kokonaan¹⁶. Tämän lähtökohdan johdosta on kysyttävä, miten antiikin ajan alkoholikulttuuriin liittyvistä asioista saadaan tietoa.

Antiikin alkoholikulttuuria koskeva tutkimus perustuu esinelöytöjen antamiin tietoihin ja näistä tehtyihin päätelmiin sekä kirjallisen materiaalin kuvauksiin. Lähteet ovat täten muodoltaan esineiksi tai kirjallisiksi luokiteltavia. Ensin mainittuja ovat alkoholiin suoraan liittyvät esineet, kuten viiniruukut, käymisvälineet ja viininsäilytystilat, tai alkoholikulttuuria muulla tavalla ilmaisevat asiat, kuten kolikot, korut, maalaukset ja patsaat. Jälkimmäiseksi mainittuja ovat puolestaan kestävälle materiaalille kirjoitetut piirtokirjoitukset, kuten rakennus- ja hautakirjoitukset, tai heikommalle materiaalille kirjoitetut tekstit, kuten papyrus- ja pergamenttikirjoitukset.

Antiikin alkoholikulttuuria tutkitaan monista lähtökohdista. Perinteisiä tutkimusaloja ovat arkeologia, klassillinen filologia ja eräät historia-aineet. Viime vuosina esimerkiksi arkeologian saralla on saatu merkittäviä tuloksia alkoholin varhaishistoriasta, jotka liittyvät muun muassa alkoholin käytön sosiaalisen puolen parempaan ymmärtämiseen.¹⁷ Lisäksi tekniikat, joiden avulla voidaan jäljittää alkoholin käyttöä ja kulutusta arkeologisissa tallenteissa, ovat kehittyneet.¹⁸ Perinteisten alojen ohella tietoa ja näkökulmia tarjoavat esimerkiksi eksegetiikka¹⁹, lääketieteen historia²⁰ ja historiallisesti painottunut sukupuolentutkimus²¹.

Dionysos ja viinin mahti

Alkoholi liittyy varhaisiin jumalkäsityksiin ja pyhiin sääntöihin. Esimerkiksi mesopotamialaiseen mytologiaan sisältyvä jumalatar Ninkasi on panimotaidon suojelujumalatar.²² Egyptiläisten Osiris on puolestaan sekä kuolleiden herra että viininviljelyn hallitsija.²³ Viides Mooseksen kirja taas antaa seuraavan ohjeen: ”Ostakaa sillä [työllä ansaitsemallanne] rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä ja olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä.”²⁴ Arkintekijä Nooa sai kuitenkin tuta viinin mahdin:

”Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. [‒] Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.”²⁵

Miten alkoholi ilmenee antiikin mytologiassa ja uskonnollisessa toiminnassa? Eräs antiikin mytologian tunnetuimmista jumalista on Dionysos, viinin ja ekstaasin jumaluus, jonka kulttuurinen alkuperä on Länsi-Aasian mytologisissa traditioissa. Dionysokseen yhdistettiin Kreikassa jo varhain vuotuiset juhlat²⁶ ja kulttitoiminta. Näihin liittyi olennaisesti viini ja päihtymys, koska uskottiin, että päihtymystila paljastaa jumalan itsensä. Myöhemmin roomalaiset samaistivat oman Bacchus-jumalansa Dionysokseen. Bacchus-kultti kasvatti suosiota aiheuttaen lopulta Rooman vallanpitäjille harmaita hiuksia: historioitsija Liviuksen (59 eaa.‒17 jaa.) selonteon mukaan viinistä humaltuneet kulttilaiset kokoontuivat yön pimeydessä ja alkoivat harjoittaa mitä moninaisimpia säädyttömyyksiä, kukin halujensa mukaan. Tähän kollektiiviseen riettauteen reagoitiin siten, että vuonna 186 eaa. säädettiin ankarat lait kultin orgia-aktiviteetteja vastaan.²⁷

Eräs uskottava selitys Dionysos ja Bacchus-kultin suosioille on, että antiikin ihmiset ovat pitäneet viinin vaikutusta jumalallisena ominaisuutena tai jopa jumalan fyysisenä interventiona.²⁸ Ja toden totta, ei kai ole ollut perusteetonta pitää ‒ tieteellisen tiedon lähes täysin puuttua ‒ viinin aikaansaamien outojen ja selittämättömien vaikutusten syynä jumalallisia voimia?

Alkoholi antiikin elämässä

Antiikin mytologiasta on luontevaa siirtyä Homerokseen. Hänen tekemikseen sanotut Ilias ja Odysseia ovat länsimaisen kirjallisuuden ensimmäiset teokset, jotka on koottu noin 800‒650 eaa. Iliaan ja Odysseian tehtävänä on ollut välittää aiempi suullinen kreikkalainen kertomarunous, johon kreikkalainen kulttuuri-identiteetti perustui, kirjallisessa muodossa myöhemmille sukupolville. Vaikka teokset ovat antiikin mytologiaan ja myytteihin²⁹ perustuvia sankarirunoelmia, niin ne heijastavat monin tavoin aikansa materiaalista ja henkistä kulttuuria sekä tiedollista perustaa.³⁰

Viini mainitaan Iliaassa ja Odysseiassa usein. Teoksista käy ilmi muun muassa viinin käyttötapoja, päihtymystilaa koskevia asenteita, sosiaalisiin luokkiin liittyviä juomasäädöksiä ja sukupuolisesta epätasa-arvosta kertovia viinin käytön rajoituksia.³¹ Näiden asioiden todenperäisyyttä voidaan tutkia esimerkiksi arkeologisten tietojen kautta.³² Odysseian yhdeksännessä kirjassa on kohta, joka toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten teosten antamia alkoholikuvauksia tutkitaan ja tulkitaan. Kohdassa sankari Odysseus jää miehineen vangiksi Polyfemos-kykloopin luolaan kyklooppien saarella, ja Polyfemos syö joka päivä osan miehistä. Odysseus saa idean, joka voi johtaa pelastumiseen: kyklooppi on saatava humalaan laimentamattomalla viinillä. Hanke onnistuu:

Virkki ja maahan kellistyi, syrin vänkeä niska väänsihe retkahtain, unen, kaikenkaatajan, valtaan hirviö jäi, kidast’ oksentui ulos kuolana kuohuin viini ja myös lihat ihmisen, kun hän kuorsasi päissään.³³

Tämän kohdan on ajateltu tarkoittavan seuraavaa: se ei kerro vain Odysseuksen oveluudesta vaan myös sivistymättömyyttä ja villiyttä edustavan Polyfemoksen raakalaisuudesta ja sosiaalista etikettiä koskevasta täydellisestä tietämättömyydestä. Polyfemos ei nimittäin ole järin hyvä isäntä, koska hän syö vieraansa ja juo itsensä laimentamattomalla viinillä tajuttomaksi.³⁴ Näin kohta paljastaa sen, kuinka viinillä on ollut varhaisessa kreikkalaisessa yhteiskunnassa vahva rituaalinen ja symbolinen funktio. Tähän liittyy sosiaalinen etiketti, jonka perimmäisenä tarkoituksena on ollut vahvistaa kreikkalaisten omakuvaa parhaimpana ja edistyneimpänä kansana.

Antiikin Kreikan ajalla viinikulttuuri kehittyi. Viininvalmistusmenetelmiä oli useita, mutta nämä olivat erilaisia kuin nykyään. Viinin huono säilyvyys ja kehittymättömät säilöntämenetelmät aiheuttivat ongelmia.³⁵ Tämän seurauksena viinin saatavuus saattoi olla kausiluonteista. Lisäksi hankittu viini on ollut usein paikallista tai lähialueelta.

Antiikissa viiniä on käytetty erityisesti sosiaalisissa tilanteissa, kuten pidoissa, joissa voitiin esimerkiksi solmia uusia ihmissuhteita mahdollisia hyötyjä tavoitellen.³⁶ Kreikassa pitoja, joihin sai osallistua lähes poikkeuksetta vain miehet³⁷, kutsuttiin nimellä symposion³⁸ . Tähän liittyvä tutkimus antaa tietoa erityisesti antiikin Kreikan sosiaalisista tekijöistä. Symposionissa vapaasti keskustelukumppaninsa valinneet osallistujat makoilivat kahden hengen leposohvilla ja söivät ensin illallisen. Tämän jälkeen alkoi juomapainotteinen osuus. Aluksi viini laimennettiin, joka jälkeen alkoi tarjoilu. Osuuteen kuului usein erilaisia rituaaleja, kuten esimerkiksi juominkien johtajan valinta, taide-esityksiä ja juomapelejä. Osallistujista riippui, kehittyikö symposion esimerkiksi intellektuaaliseksi ja rauhalliseksi ajatustenvaihdoksi vaiko ryyppäjäisiksi.³⁹

Platonin Pidot-teos lienee kuuluisin symposion-kuvaus. Teoksessa filosofi Sokrates ja kumppanit päättävät pohtia rakkauden eli Eroksen olemusta pitojen yhteydessä siten, että kukin esittää vuorollaan mahdollisimman hyvän puheen Eroksen kunniaksi. Lisäksi ilta päätetään viettää ilman juomispakkoa, sillä edellispäivän viininhuuruinen symposion on ollut osallistujille raskas.⁴⁰ Tästä seuraa teoksen huippuvaihe, joka koostuu erilaisista näkemyksistä siitä, kuinka Eros voidaan ymmärtää. Rauhalliseksi tarkoitettu ilta päättyy kuitenkin dionyysiseen hurmokseen ja kaaokseen:

Samassa ilmestyi ovelle iso joukko juomingeista palaavia ihmisiä, ja kun se juuri oli auki, koska joku oli menossa ulos, he marssivat suoraan sisään ja asettautuivat pitkälleen. Meteli oli kauhea ja kaikkien oli pakko jouda valtavat määrät viiniä ilman mitään järjestystä.⁴¹

Roomassa kreikkalaiset siirtokunnat mahdollistivat viiniä koskevan tiedon leviämiseen ja viininviljelys- sekä viinin valmistustekniikoiden kehittymisen. Tämän seurauksena roomalaisen viinin vienti kasvoi, ja kreikkalaiset kutsuivatkin tuon ajan Italian aluetta osuvasti nimityksellä Oinotria⁴², Viinimaa. Rooman saavuttama Välimeren herruus 3. vs. eaa. toi lisää vaurautta, joka kasvatti yläluokan varallisuutta ja ylellisyyspyrkimyksiä. Eräänä tuloksena oli convivium⁴³ -perinteen yleistyminen, joka oli roomalaisille kreikkalaisen symposion-perinteen vastine. Convivium periytyi roomalaiseen kulttuuriin kuitenkin pääpiirteittäin lähialueen etruskikulttuurista.⁴⁴ Tämän seurauksena convivium eroaa kreikkalaisesta symposionista erityisesti kahdessa suhteessa: conviviumiin saivat osallistua naiset ja osallistujat oli asetettu lepotuoleihin arvohierarkian mukaan, jolloin lähekkäisissä arvoasemissa olevat olivat vierekkäin.⁴⁵

Rooman vaurastuessa edelleen keisariajalla tuloerot kärjistyivät ja nousukkuus eli varallisuuden kasvusta tapahtunut yhteiskunnallisen statuksen paraneminen lisääntyi.⁴⁶ Nousukkaat saivat osakseen osuvan nimityksen: homo novus, uusi ihminen. Sosiaalinen nousu ei kuitenkaan taannut välttämättä sivistyksellisten ja henkisten taitojen kehittymistä. Tuloksena saattoi olla vauras mutta pröystäilevä, sikaileva ja tyylitön moukka, jonka klassisen kuvauksen antaa Petronius Arbiter (n. 1. vs. jaa.) nousukas Trimalchionin pidoista kertovassa osuudessa romaanissaan Satyricon. Petroniuksen tarina heijastaa todellisuutta⁴⁷ ja se sisältää lukuisia kuvauksia⁴⁸ viinin ravinto- ja päihdekäytöstä. Vaikka sekoittamattoman viinin juontia paheksuttiin keisariaikana, niin tarjotut viinimäärät ovat olleet tuon ajan pidoissa usein suurehkoja.⁴⁹

Antiikin Turmiolan Tommit ja alkoholin vaarallisuus

Alkoholilla on tunnetusti kaksi vastakkaista tointa: hyvä renki ja huono isäntä. Antiikissa muuan rouva Maronis joutui kohtaamaan ikävästi jälkimmäisen, josta todisteeksi on jäänyt jälkipolville varoittava muistoruno:

Tässä lepää rouva Maronis, vanha sieni,
ja kummun päällä tuttu attikalaiskuppi.
Ei hän maan alla sure miestään eikä lapsiaan,
jotka hän jätti puutteeseen, vain sitä ainoastaan
että kuppi on tyhjä.⁵⁰

Ja alkoholi on ollut toden totta isäntä antiikissa myös monille muille: kuuluisimpia esimerkkejä alkoholiongelmaisiksi mainituista ovat Aleksanteri Suuri, Ciceron poika Marcus Cicero, keisari Augustuksen tytär Julia, monet Rooman keisarit ja kirkkoisä Augustinuksen äiti Monica.⁵¹

Antiikin ajan lääketieteelliset lähteet sisältävät varhaisia kuvauksia alkoholin haitoista. Nykylääketieteeseen kuuluvan deliriumin eli yleisen sekavuustilan eräs alatapaus on delirium tremens, joka on alkoholin pitkittyneen käytön äkillisestä lopettamisesta aiheutuva monioireinen sairaustila. Tämän sairauden tutkimuksen juuret ovat antiikissa. Roomalainen lääketiede sisältää termin delirium, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tieltä tai viivalta poikkeamista, mutta joka yhdistettiin antiikin ajan lääketieteellisessä kontekstissa kuumeeseen, jonka ajateltiin voivan aiheutua myös alkoholista. Delirium tremensistä löytyykin tarkkoja tapauskuvauksia esimerkiksi jo niin sanotuilta hippokraattisilta kirjoittajilta Kreikan ajalta.⁵²

Antiikin Kreikassa esimerkiksi Aristoteles (384‒322 eaa.) ajatteli, että alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen ei kumoa ihmisen vastuullisuutta. Hän esittää:

Näyttää myös siltä, että on eri asia toimia tietämättömyydestä ja toimia siten, että ei ole tietoinen. Sillä juopuneena tai vihan vallassa henkilö ei näytä toimivan tietämättömyydestä, vaan mainituista syistä, mutta ei tietoisesti, vaan niin, ettei hän ole tietoinen teoistaan.⁵³

Tämän kohdan perusteella alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen ei siis kumoa vastuullisuutta, koska kyse ei ole tietämättömyydestä vaan tiedostamattomuudesta: tietämättömyyteen perustuva toiminta liittyy syiden ja seurausten puutteelliseen ymmärtämiseen ei-tietoisen tai tiedostamattoman toiminnan liittyessä taas ymmärryksessä olevien syiden ja seurausten laiminlyöntiin. Alkoholin käytöstä johtuva ongelmallinen toiminta lankeaa lähes poikkeuksetta jälkimmäiseksi mainitun alaan. Näin ollen alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyjä tekoja on helppo pitää tietynlaisena välinpitämättömyytenä.

Roomassa materialistista atomioppia puolustanut Titus Lucretius Carus (n. 1. vs. eaa.) esittää De rerum natura -teoksessaan alkoholin haitallisesta vaikutuksesta seuraavaa:

Jälleen, miksikä jos on mieheen tunkeutunut viinin
kiihkeä voima ja hehku sen hajauttanut suoniin,
seuraa raskaus raajoihin, sekä hoippuvat sääret,
horjuen, sammaltaa puhe, on humun peittämä mieli,
silmät on tulvillaan, kovat äänet, riita ja nyyhke
yltyvät, muutakin on, lajihin mikä liittyvi tuohon?
Muu mikä syynä ois kuin viinin villiys, jolla
on tapa häiriöhän koko ruumis saattaa.⁵⁴

Lucretiuksen voi täten todeta olleen oikeassa alkoholin aiheuttamien haitallisten vaikutusten arvioinnissa: alkoholi on myrkky, joka sekoittaa ruumiimme järjestystä ja toimintoja.

Keisariajalla satiirikko ja moralisti Juvenalis (1. ja 2. vs. jaa.) jatkaa Lucretiuksen linjoilla:

Mistä Venuksen valtaama nainen humalassa piittaa?
Hän ei erota yläpäätä alapäästä, nielee keskellä yötä jättiostereita,
laimentamatonta falernolaista maustaa parfyymillä,
juo suoraan sekoitusastiasta vaikka katto kieppuu
pöytä huojuu, lamputkin kahtena näkyvät.⁵⁵

Juvenalis antaa tässä kohdassa inhimillisen mutta moralisoivan ja varoittavan esimerkin: liika määrä alkoholia vie tolkun, kuten kohdan jättiostereita yöllä ahmiva ja suoraan sekoitusastiasta juova humalainen ja mistään piittaamaton naiskarikatyyri ilmaisee.

Edellisten esimerkkien perusteella huomataan, kuinka antiikin aikana alkoholin alaiseen toimintaan on suhtauduttu tuomitsevasti ja kuinka alkoholin aiheuttamat haitat ovat olleet tuolloin tiedossa.

Antiikin alkoholikulttuurin myöhempi tulkinta

Antiikin alkoholikulttuurista on muodostettu laaja-alaisempia tulkintoja myöhempinä aikoina. Esimerkiksi bysanttilaisen yleisnero Mikael Pselloksen (1018‒n. 1078) Viinin ylistys ammentaa alkoholia koskevan asenteensa antiikin viinikulttuurista. Tämä lyhyt kirjoitus on maltillisen ja eettisen viinin käytön ylistys. Kirjoitus tutkii viiniä eri näkökulmista, kuten historiallisesta ja uskonnollisesta perinteestä, Raamattua ja antiikin aineistoja⁵⁶ lähteinä käyttäen.

Toisena hyvänä mutta edelliselle vastakkaisena esimerkkinä toimii Friedrich Nietzschen (1844‒1900) näkemys. Hän on esittänyt monia mielenkiintoisia teorioita ja huomioita antiikin maailmasta. Eräs Nietzschen kiinnostava mutta vaikeasti avautuva näkemys koskee kreikkalaisen taiteen olemusta, joka perustuu hänen mukaansa kahden vastavoiman, apollonisen ja dionyysisen, väliseen loputtomaan taisteluun. Ensimmäinen edustaa muun muassa unelmia, kreikkalaisten korkeampia arvoja, yksilöllisyyttä ja kauneutta jälkimmäisen edustaessa primitiivistä huumaa ja sokeaa kollektiivisuutta, jossa ”subjektiivisuus unohtaa tyystin itsensä”⁵⁷. Nietzschen mukaan erityisesti päihdyttävät juomat kykenevät herättämään ihmisen dionyysisen puolen.⁵⁸ Nietzschen tulkinnan perusteella voi ajatella, että antiikin Kreikan alkoholikulttuurilla sen hyvine ja huonoine puolineen on ollut merkittävä kulttuurinen tehtävä, koska se on ollut osa dionyysistä voimaa eli osa suurta taiteellisen ja luovan voiman aikaansaajaa.

Lopuksi

Antiikin aika kykenee paljastamaan monia mielenkiintoisia seikkoja varhaisen alkoholikulttuurin vaiheista, joita tässä kirjoituksessa on käyty läpi: (i) Antiikin ajan alkoholikulttuurista kertovat lukuisat materiaaliset ja kirjalliset lähteet, joita eri tieteenalat tutkivat. (ii) Alkoholilla on ollut merkittävä rooli ja monia tehtäviä antiikin Kreikan ja Rooman kulttuureissa. (iii) Antiikin ajan alkoholikulttuuri kehittyi antiikin mytologian sekä kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuuri-identiteetin kautta. (iv) Alkoholia on käytetty erityisesti sosiaalisissa yhteyksissä, kuten pidoissa (symposion, convivium), mutta myös muissa yhteyksissä. (v) Alkoholin ongelmallisuus ja haitallisuus on tunnistettu tuona aikana. (vi) Antiikin alkoholikulttuuri on ollut myöhemmin erilaisten tulkintojen kohteena.

Alkoholin olemus, käyttö sekä ihmisen ja alkoholin suhteen pohtiminen ovat olleet ohittamattomia asioita antiikin ihmiselle. Muuan Titus Claudius Secunduksen hautakivi kiteyttää osuvasti alkoholin kaksijakoista luonnetta koskevan pohdinnan:

Kylpylät, viinit, Venus
raunioittavat ruumiimme.
Vaan elämän tekevät
kylpylät, viinit, Venus.⁵⁹

Lähteet

Aristoteles 2005. Nikomakhoksen etiikka. (Suom. Knuuttila, Simo.) Gaudeamus, Helsinki.

Carcopino, Jérôme 2001. Sellaista oli elämä keisarien Roomassa. (Suom. Itkonen-Kaila, Marja). WSOY, Helsinki.

Cotterell, Arthur 2000. The Pimlico Dictionary of Classical Mythologies. Pimlico, London.

Dietler, Michael 2006. ”Alcohol: Anthropological/archaeological perspectives.” Teoksessa Annual Review of Anthropology, Vol. 35: 229‒249.

Di Mariano, Ulla 2010. “Historiankirjoittajien fragmentit filologisen tutkimuksen lähteenä.” Teoksessa Hiekkalinna, Tiina & Seppänen, Minna. Philologia classica. Lähteitä, lähestymistapoja ja metodeja. Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri, Turun yliopisto: 127‒141.

Flacelière, Robert 2004. Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa. (Suom. Itkonen-Kaila, Marja) WSOY, Helsinki.

Haupt, Paul 1917. ”Alcohol in the Bible.” Teoksessa Journal of Biblical Literature, Vol. 36, No. 1/2: 75‒83.

Homeros 1990. Odysseia. (Suom. Manninen, Otto.) WSOY, Porvoo.

Kivimäki, Arto 2008. Carpe diem! Hauskaa ja hyödyllistä latinaa. Karisto Oy, Hämeenlinna.

Kivimäki, Arto et al. 2008. Hautojen lauluja. Tammi, Helsinki.

Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo 2004a. Lainehtiva malja: antiikin runoja viinistä. TEOS, Helsinki.

Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo 2004b. ”Viini antiikissa.” Teoksessa Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo. Lainehtiva malja: antiikin runoja viinistä. TEOS, Helsinki.

Jennings, Justin et al. 2005. ”’Drinking Beer in a Blissful Mood’ Alcohol Production, Operational Chains, and Feasting in the Ancient World.” Teoksessa Current Anthropology, Vol. 46, No. 2: 275–303.

Mann, John 2002. Murha, taikuus ja lääkintä. Lääkeaineiden historiaa. (Suom. Onttonen, Tiina.) Art House, Helsinki.

Nietzsche, Friedrich 2007. Tragedian synty. (Suom. Tuusvuori, Jarkko S.) Eurooppalaisen filosofian seura, Tampere.

Papakonstantinou, Zinon 2009. ”Wine and Wine Drinking in the Homeric World.” Teoksessa L’Antiquité Classique, 78: 1‒24.

Petronius Arbiter 2003. Satyricon. (Suom. Tuomisto, Pekka.) Tammi, Helsinki.

Platon 1999. Pidot. (Suom. Tyni, Marianna.) Teoksessa Platon: Teokset III. Otava, Helsinki: 81‒141.

Plinius vanhempi 1906. Naturalis Historia. (Toim. Mayhoff, Karl Friedrich Theodor.) Teubner, Leipzig. URL: http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus%3Atext%3A1999.02.01... 19.2.2017.

Porcel, F. J. R. & Schutta, H. S. 2015. ”From Antiquity to the N-Methyl-D-Aspartate Receptor: A History of Delirium Tremens.” Teoksessa Journal of the History of the Neurosciences, Vol. 24, No. 4: 378‒395.

Psellos, Mikael 2005. ”Viinin ylistys.” (Suom. Vahtikari, Vesa et al.) Teoksessa Vahtikari, Vesa et al. Kaljuuden ylistys ja muita ylistyksiä. Tammi, Helsinki.

Titus Lucretius Carus 1965. Maailmankaikkeudesta. (Suom. Numminen, Paavo.) WSOY, Porvoo.

Vaahtera, Jyri 2010. ”Roomalaisen historiografian ongelmia.” Teoksessa Hiekkalinna, Tiina & Seppänen, Minna. Philologia classica. Lähteitä, lähestymistapoja ja metodeja. Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri, Turun yliopisto: 115‒126.

Viljamaa, Toivo 2010. ”Homeros ja homeerinen kulttuuri.” Teoksessa Hiekkalinna, Tiina & Seppänen, Minna. Philologia classica. Lähteitä, lähestymistapoja ja metodeja. Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri, Turun yliopisto: 25‒43.