Suomalaisessa kontekstissa alkoholia koskevaa sääntelyä kutsutaan nimenomaisesti alkoholipolitiikaksi. Alkoholipolitiikka on osa haitallisia kulutustavaroita koskevaa lainsäädäntöä, johon lasketaan myös huumausaineet ja tupakka. Tästä rinnastuksesta on helppo ymmärtää, että suomalaisessa politiikassa alkoholia on lähestytty ensisijaisesti rajoitteiden kautta. Kulutusta rajoittava politiikka toisaalta herättää kansalaisissa ymmärrettävästi suuria tunteita, koska näiden rajoitusten koetaan tunkeutuvan yksilön elämään. Voidaankin sanoa, että suomalainen alkoholipoliittinen keskustelu tiivistyy kahden näkökulman väliin: nähdäänkö alkoholi lähtökohtaisesti haitallisena huumausaineena vai yksilöllisenä nautintoaineena? Tässä tekstissä käsittelen modernia suomalaista alkoholipolitiikkaa nautinnon ja väärinkäytön kehysten välissä eli toisin sanoen tarkastelen, miten alkoholi esiintyy suhteessa sitä kuluttaviin ihmisiin Suomessa.

Alkoholipolitiikan perinne

Suomalainen alkoholipolitiikka on ollut kieltolain ajoista lähtien ensisijaisesti kontrollipolitiikkaa, jolla on pyritty vaikuttamaan alkoholin käyttöön ja sitä kautta alkoholihaittojen määrään. Alkoholin saatavuuden ja hinnan säätely saatettiin hahmottaa suoranaisesti terveydenhuollon ennakoivana soveltamisena¹. Kontrolloivaan alkoholipolitiikkaan ovat kuuluneet myös valistamis- ja tukipolitiikka, joilla ei kuitenkaan ole saatu vastaavia tuloksia kuin saatavuuden ja hinnan säätelyllä. Nautintoaineen kontrolliin tähtäävä alkoholipolitiikka liittyy Suomessa yhtäältä kansanterveydellisiin ja toisaalta sosiaalipoliittisiin tekijöihin: alkoholin vaikutus ei rajoitu vaan kuluttavaan yksilöön itseensä, vaan voi myös säteillä laajemmin hänen lähipiiriinsä, etenkin liiallisen kulutuksen tapauksissa. Alkoholin kulutuksen suhteen on tällöin vaikeaa määritellä ”normaalia” kulutuksen tasoa, koska kyseessä on pohjimmiltaan haitallinen aine.

Suomalaisten suhde alkoholiin on monipuolinen ja ongelmallinen. Voidaan sanoa, että alkoholin kulutuksella on ollut merkittävä rooli suomalaisessa kulttuurissa². Vuonna 2012 Maailman terveysjärjestö WHO totesi tutkimuksessaan, että pohjoismaalaisista suomalaiset kuluttivat eniten alkoholia³. Toisaalta 2000-luvulla – tarkemmin sanottuna vuodesta 2007 – Suomessa on vallinnut vähentyneen alkoholikulutuksen trendi (THL 2016). Kulttuurillinen merkityksellisyys, muutokset kulutuksessa sekä kansanterveydellisten ja yksilöllisten intressien tasapainottelu tekevät alkoholista erittäin mielenkiintoisen poliittisen kiistakapulan, kun sitä koskevaa säätelyä vuoroin kiristetään ja vuoroin höllätään.

Alkoholipolitiikan höllentyminen ja kiristyminen ovat Suomessa johtaneet mitattaviin seurauksiin. Valtionvarainministeriön raportti vuodelta 2011 ilmaisee selkeästi, että vuosina 2004–2005 tehdyt leikkaukset alkoholiveroon lisäsivät alkoholin kulutusta ja alkoholiin liittyvää kuolleisuutta⁴. Kun veroja nostettiin jälleen vuonna 2008, sekä kokonais- että ongelmakulutus laskivat⁵. Vaikuttaisi siltä, että alkoholin haittaverotus on perusteltua: vaikka sekä alkoholiteollisuus että alkoholituotteiden verotus tuovat valtiolle verotuloja, ne kuluvat alkoholista aiheutuvien yhteiskunnallisten kustannusten paikkaamiseen. Maailman terveysjärjestö WHO niin ikään raportoi, että alkoholin saatavuuden rajoittaminen, hinnan säätely sekä mainonnan rajoittaminen ovat tehokkaimmat keinot vähentää alkoholin kulutusta⁶.

Hyvinvointivaltio on perinteisesti ottanut roolin, jossa kansalaisten toimintaan voidaan hyväksyttävästi esittää rajoituksia yhteisen hyvän nimissä. Esimerkiksi suurin osa sosiaalipalveluista voidaan nähdä yhtälailla niin ihmisten asioihin sekaantumisena kuin heidän auttamisenaan. Tähän liittyvä kansanterveydellinen näkökulma esittää, että alkoholiin liittyvät haitat ovat yhteiskunnallisella tasolla niin mittavat, että asiaan on luonnollista, ellei jopa välttämätöntä, puuttua. Voidaan kuitenkin myös väittää, että hyvinvointivaltion interventiot painottavat liialti alkoholin niin sanottua ongelmakäyttöä, asettaen kaikki kuluttajat yhtälailla riskiryhmään. Etenkin yksilökeskeisemmän, hyvinvointivaltion hierarkkisuutta vastustavan liberaalin poliittisen toimijan näkökannasta tämä on väärin; julkinen valta saa mahdollistaa, muttei estää, yksilön toimintaa.

Nautintoaineen vapauttaminen…

Jos alkoholin kulutusta pidetään (ja se pääasiassa esitetään) yhteiskunnallisena ongelmana, sen säätely ja saatavuuden rajoittaminen ovat näin perusteltavissa. Jos taasen alkoholia pidetään (ja esitetään) pääasiassa yksilöllisenä nautintoaineena, poliittinen sekaantuminen yksilön toimintaan voidaan kokea (ja esittää) hyvin negatiivisena vapauden rajoittamisena. Toisin sanoen, mahdollisesti haitallisen nautintoaineen sääntely on kansanterveydellisin perustein ymmärrettävää, mutta toisaalta hyvinvointivaltion muuttuessa hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan, valtiokeskeistä poliittista sääntelyä pidetään vanhanaikaisena ja yksilönvapautta rajoittavana. Alkoholin määrittely joko päihteeksi tai nautintoaineeksi on merkittävä valinta, joka vaikuttaa siihen, miten mahdolliset haitat ja hyödyt nähdään.

Käsittelemme ensin nautintoainetta puoltavan näkemyksen. Siinä missä haitta-ainetta voidaan rajoittaa perustellusti, nautintoaineen kohdalla vastaavaa rajanvetoa ei voida tehdä. Jos alkoholi on nautintoaine, yksilöllä on oikeus kuluttaa sitä oman harkintakykynsä mukaan. Alkoholissa itsessään ei ole nautintoaineena mitään vikaa, vaan vika on käyttäjässä, joka ei käytä alkoholia vastuullisesti. Alkoholin nautintoa ja alkoholipolitiikan vapauttamista korostava näkökanta siis näkee alkoholinkulutuksen lähtökohtaisesti ongelmattomana kohtuukulutuksena, josta vähemmistöä edustavat yksilöt saattavat poiketa. Kohtuukuluttajat ovat rationaalisia kuluttajia toisin kuin ylikuluttajat. Ylikulutuksen syynä on yksilö, ei tuote.

Yksilökeskeisessä ajattelussa alkoholin liiallinen kulutus voidaan nähdä tuotteen väärinkäyttönä, joka johtuu yksittäisen käyttäjän omista ongelmista. Koska ongelmat ovat yksilökeskeisiä, myös niiden tulee ratkaisujen olla yksilökeskeisiä. Tällainen ajattelu jättää hyvinvointipolitiikalle erittäin rajatun roolin yhteiskunnassa jopa siten, että alkoholipolitiikasta voitaisiin kokonaan luopua, koska nautintoaineen rajoituksista päättää jokainen yksilö itse. Pelkistettynä, yksilökeskeisessä ajattelussa nähdään, että valtiojohtoinen hallinta rajoittaa yksilönvapautta. Tätä näkökulmaa ajavat jotkin kansalaisjärjestöt sekä panimoteollisuus (tai liike-elämä ylipäänsä).

Tästä näkökulmasta nautintoaineen esittäminen haittana johtaa nimenomaan pelättyihin ongelmiin: mitä enemmän alkoholia säädellään, sitä enemmän se rohkaisee väärinkäyttöön. Tämä ”kielletyn hedelmän” argumentti esittää, että alkoholin ”tabu” olisi murrettava vapaammalla alkoholipolitiikalla, mikä muuttaisi alkoholikulttuuria yleisemmin. Tälle väitteelle löytyy tueksi vähän tieteellisiä tutkimuksia⁷. Toisekseen, yleisellä tasolla suomalainen alkoholikulttuuri on myös monipuolistunut vuosikymmenten aikana etenkin EU-jäsenyyden myötä⁸, joten ”tabun” mielikuvan ylläpitämistä voisi pitää jokseenkin harhaanjohtavana.

Liberaalin alkoholipolitiikan puoltajat myös korostavat, että alkoholi on merkittävä sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistaja. Alkoholin virkistyskäyttö saa sosiaaliset tilanteet sujumaan. Se synnyttää uusia sosiaalisia yhteisöjä esimerkiksi viinin maistelun ympärille. Alkoholi on näin mahdollistaja sanan kaikkein positiivisemmassa merkityksessä. Näitä positiivisia vaikutuksia on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta, mitata rahassa: hyödyn ja haitan arviointi ei siis pohjaa niin sanotusti kiistämättömiin talouden lukuihin. Tämä jättää paljon tilaa mielikuvien kehystämiselle, kuten näemme myöhemmin.

…vai haitta-aineen rajoittaminen?

Haitta-aineen näkökulmaa ajaa Suomessa ensisijaisesti Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) sekä suuri osa tutkijoista ja lääkäreistä. Haitta-aineen näkökulmasta korostetaan ylikulutuksen, ei sinänsä väärinkäytön, riskejä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on arvioinut⁹, että alkoholin aiheuttamat kulut suomalaiselle yhteiskunnalle olivat vuonna 2013 noin 1,2–1,5 miljardia euroa (tai vieläkin korkeammat, laskutavasta riippuen). Useiden muuttujien vuoksi kuluja on vaikea arvioida tarkasti, mutta kansanterveyden ja sosiaalihuollon näkökulmasta kulut kuitenkin ovat kiistämättömät. Perinteisessä hyötyjen ja haittojen arvioinnissa alkoholin haittojen laskeminen on jokseenkin helpompaa kuin sen sosiaalisten hyötyjen.

THL on myös koostanut havainnollistavan taulukon alkoholipolitiikan menetelmistä vaikuttavuuksineen liittyen nimenomaan alkoholihaittojen ehkäisyyn. Kansanterveydellinen näkökulma ei kiellä ns. viihdejuomisen olemassaoloa, vaan korostaa, että kaikki kulutus ei ole samanarvoista. Osa kulutuksesta saattaa synnyttää riippuvuussuhteen, johon mielikuvat keskiluokkaisista viinin tai viskin maisteluista hyvässä seurassa eivät sovi. Rakenteelliset tekijät nähdään tällöin vaikutusvaltaisempina kuin yksilölliset kulutuspäätökset. Etenkin, koska alkoholi on päihde, kulutuksen rationaalisuus on väistämättä rajattu. Alkoholin ylikulutus eli alkoholismi voidaan rinnastaa sairauteen, joka kehittää ympärilleen muitakin, helposti syveneviä ongelmia. Koska kaikki kuluttajat eivät lähde samalta viivalta, yhdenmukainen ja tiukasti haitta-aineeseen suuntautuva alkoholipolitiikka on myös yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää. Alkoholipolitiikka sosiaalipolitiikkana pyrkii kontrolloimaan näin myös yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvua¹⁰.

Kansanterveydellisestä näkökulmasta on perusteltua odottaa, että alkoholin virvoituskäyttäjien enemmistö uhraa hieman vapauttaan riskiryhmään kuuluvan vähemmistön vuoksi. Uhraus on yhteiskunnallisesti pienempi verrattuna siihen, että liberaalimpi alkoholipolitiikka jättäisi ongelmakäyttäjät oman onnensa nojaan. Sosiaali- ja terveyssektori on velvoitettu tekemään töitä alkoholin suoraan ja välillisesti aiheuttamien haittojen kanssa. Tästä näkökulmasta alkoholinkulutuksen aiheuttamien negatiivisten seurausten vastuun siirtäminen yksilölle on samalla myös kollektiivisesta vastuusta luopumista¹¹.

Julkisen sektorin toimijoiden näkökulmasta liberaalimman alkoholipolitikan kannattajat ylikorostavat tahallisen yksipuolisesti julkisen sektorin sekaantumista yksilön asioihin. Yhdenlaista interventiota korostaessaan liberaalin alkoholipolitiikan kannattajat ohittavat kokonaan toisen näkökulman. Ennakoiva säätely myyntitilanteessa voidaan nimittäin nähdä eräänlaisena yksilön vapauttamisena myöhemmästä kontrollista: mikäli kulutustottumuksia ohjaamalla voidaan välttää huomattavasti hierarkkisemman terveys- ja sosiaalipoliittisten toimien kohteeksi joutuminen, kulutusta ennakoiva säätely on pienempi ja kustannustehokkaampi tapa käsitellä alkoholin väärin- tai ylikäytön seurauksia.

Alkoholin kehykset

Niin kutsuttua kehysteoriaa hyödyntämällä on mahdollista suhteuttaa näitä kahta edellä mainittua näkökantaa selvemmin toisiinsa. Näin voidaan nähdä paremmin ne oletukset, joita näkökannat kätkevät taakseen. Kehysteoria havainnollistaa, miten samasta asiasta voidaan puhua huomattavasti eri tavoin riippuen näkökannasta – kehyksestä – jota aiheeseen sovelletaan. Strategisessa viestinnässä, jonka kohteena alkoholipolitiikka eittämättä on, kehystämisellä pyritään vakuuttamaan muut yleisöt hyväksymään jokin tietty tulkinta tai näkökanta. Kehystämisen taustalla on ajatus siitä, että kansalaiset eivät voi olla täysin tietoisia monimutkaisten poliittisten ohjelmien taustoista, mekaniikoista ja tarkoitusperistä, jolloin viestiä kontrolloimalla voidaan vaikuttaa vastaanottajien käsityksiin siitä, miten asia on, ja miten tulee toimia¹².

Kehystutkija Robert Entman toteaa kehystämisen esittävän tietyn näkökannan muita houkuttelevampana, johtaen näin jonkun tietyn ongelman ja ratkaisun korostamiseen moraalisesti oikeana¹³. Kehystäminen siis määrittelee ongelman ja ratkaisun, sekä perustelee, miksi kyseinen ongelma pitäisi ratkaista juuri esitetyllä tavalla. James Druckman kuvailee, miten esimerkiksi sosiaalimenot voidaan hahmottaa hyödyn (mahdollistaa vähävaraisten nousun keskiluokkaan) tai haitan (menot rahoitetaan korkealla verotuksella) kautta kehystäen, näin kontrolloiden tietyn politiikan suosiota¹⁴.

Etenkin mediassa kehykset tarjoavat helpon tavan käsitellä monimutkaisia ongelmia tiettyjen pelkistysten kautta: kehykset helpottavat uutisten ymmärrystä, vaikka toisaalta ne myös yksinkertaistavat niiden taustoja. Tämä on selvä ongelma demokraattisen päätöksenteon kannalta, jos voidaan olettaa, että kehykset hallitsevat kansalaisten altistumista tiedolle¹⁵.

On myös mahdollista, että mediassa esitetään useita kehyksiä, joiden sallitaan kilpailla uutisten välityksellä. Tällöin journalistit itse eivät ota kantaa asiaan, vaan jättävät aiheen – tässä tapauksessa alkoholipolitiikan – eri osapuolten väitteiden (= kehysten) varaan. Kehykset saattavat tällaisessa tilanteessa rakentua toisiaan vastaan ikään kuin dialogiksi, jotka vastaavat samoihin kysymyksiin vain omasta näkökulmastaan. Eri vaihtoehtojen näkyminen mediassa on hyvä asia, kunhan nämä vaihtoehdot voidaan jotenkin altistaa objektiiviselle tarkastelulle.

Esimerkiksi suomalaista alkoholipolitiikkaa koskevista uutisista voidaan rakentaa seuraavanlainen taulukko korostaen liberaalin alkoholipolitiikan (nautintoaineen sääntelyn vapauttaminen) ja konservatiivisen alkoholipolitiikan (haitta-aineen sääntely kansanterveydellisin perustein) kehyksiä:

Näiden kehysten voimasta kertoo myös omalla tavallaan niiden ennustettavuus. Sipilän hallitus suunnittelee alkoholipolitiikan uudistusta, joka lisäisi alkoholin saatavuutta ja aiempaa vahvempien alkoholijuomien siirtoa vähittäiskauppaan. Lakiuudistuksen lausuntakierros keräsi yhteen näkemyksiä erilaisilta yhteiskunnan ja liike-elämän toimijoilta, joiden lausuntojen sisältö – lausunnonantajan asemasta riippuen – seurasi yllä mainittuja kehyksiä lähes täydellisesti. YLEn koostamassa arviossa yli kuudenkymmenen lausujan joukosta noin 70 prosenttia suhtautui uudistukseen kriittisesti. Suopeimmin uudistukseen suhtautuu alkoholin myyntiin ja tarjoiluun suoraan tai epäsuorasti liittyvä elinkeinotoiminta, tosin poikkeuksiakin on. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö on uudistuksen takana siksi, että uudistuksen nähdään lisäävän työllisyyttä. Tosin THL vastaa tähän oletukseen toteamalla, että uudistuksen tuoman työllistymisen suurin välillinen vaikutus lienee julkisella sektorilla poliisissa, terveydenhuollossa ja sosiaalityössä.

Kollektiivisen argumentin ongelma yksilökeskeisyyden aikakaudella

Vuoden 2017 alussa kuollut tunnettu sosiologi Zygmunt Bauman on huomioinut, että ihmisillä on luonnollinen pyrkimys vapauttaa itsensä rajoitteista, kielloista ja estoista – etenkin jos ne on asettanut jokin ulkopuolinen taho¹⁶. Bauman kuitenkin edelleen korostaa, että tämä pyrkimys on usein nimenomaan kulutuksen vapauttamiseen sidottu illuusio, koska markkinatalous synnyttää tarpeen ylikulutukseen. Kulutus yhdistetään vapauteen, eikä muita vapauksia enää huomioida¹⁷. Liberaalin alkoholipolitiikankin taustalla toimivat ensisijaisesti elinkeinoelämän edustajat.

Tutkimustieto ei tue näiden väitettä siitä, että ”holhoava” alkoholipolitiikka johtaisi itsessään nautintoaineiden väärinkäyttöön, vaan pikemminkin juuri päinvastoin. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päätynyt institutionaalisen roolinsa vuoksi usein eturintamaan kommentoimaan alkoholin aiheuttamia ongelmia, ja siksi se on myös profiloitunut alkoholin sääntelyn puolustajana – eli ihmisten yksilönvapauden vastustajana. Tähän ovat myös tarttuneet alkoholipolitiikan vapauttamisen kannattajat, jotka esittävät THL:n asiantuntijatiedon puolueellisena. Tällöin tosin puolueelliseksi pitäisi mieltää myös merkittävä osa kansainvälistä tutkimusta.

Toisaalta globalisaation aikakaudella on huomattava, että myös alkoholielinkeino kykenee verkostoitumaan kansainvälisesti ja ajamaan intressejään laajalla rintamalla¹⁸. Toisin sanoen, Suomessa käytettävät argumentit ovat todennäköisesti samanlaiset kuin jossain vastaavassa maassa, jossa pyritään liberalisoimaan alkoholipolitiikkaa, kuten Suomen läheisimmässä verrokkimaassa Ruotsissa. Ainakaan kansanterveydelliset argumentit eivät muutu pohjoismaiden kesken¹⁹.

Tämä ei sinänsä ole odottamatonta: elinkeinolla on ymmärrettävä ja laillinen pyrkimys edistää liiketoimintaansa. Alkoholiin liittyvän elinkeinotoiminnan on osoitettu rahoittavan itselleen edullista tutkimusta²⁰, joka pyrkii marginalisoimaan kansanterveydellisten näkökulmien edustajat ja näiden argumentit julkisessa keskustelussa²¹. Käytännössä tämä myös tarkoittaa alkoholipolitiikan kaventamista: jos alkoholin kulutus ongelmineen mielletään yksilön ongelmaksi, eivät poliitikot voi oikeutetusti sitä lähteä kontrolloimaan.

Alkoholin vapauttajien (ja julkisen vallan kaventajien) näkökannasta tämä on hyvä ja toivottu asia, mutta samalla menetetään myös keinot hallinnoida kansanterveydellisesti merkittävän tuotteen kulutusta, sekä tämän kulutuksen seurauksia. Alkoholipolitiikan kautta asetetut rajoitteet ovat tutkimustiedon valossa sekä toimivimmat että kustannustehokkaimmat²². Tästä huolimatta tiukka alkoholipolitiikka on usein esitetty joko epäonnistuneena – tyypillisempänä esimerkkinä käytetään säätelyn ääripäätä eli kieltolakia – tai ylipäänsä tarpeettomana. Tilalle nousee yksilön vastuu omasta kulutuksestaan, mitä esimerkiksi vastuullisen kulutuksen valistuskampanjat ja ristiriitaisia mielikuvia herättävä alkoholimainonta korostavat – usein melko tehottomasti²³.

Mikäli alkoholi voitaisiin hahmottaa neutraalina tuotteena, joka on yhtälailla nautintoaine ja haitta-aine, voitaisiin myös alkoholiin liittyvä väittely nähdä vilpittömästi tulkinnallisena kysymyksenä. Mutta, jälleen, tutkimustieto haastaa tämänkin mahdollisuudet: alkoholi ei ole neutraali tuote²⁴.

Lopuksi

Liberaali ja konservatiivinen kehys lähestyvät alkoholipolitiikkaa niin päinvastaisista suunnista, että mahdollisuudet kompromisseihin ovat vähäiset. Vaikka nämä kehykset esiintyvät julkisessa keskustelussa lähes tasa-arvoisina, kansanterveydellisen ja sosiaalipoliittisen tiedeyhteisön linja tukee säätelyä. Tällä ei kuitenkaan tunnu olevan niin paljon merkitystä kun joskus aiemmin; laajemmat yhteiskunnalliset trendit ovat asettaneet asiantuntijatiedon kiusalliseen asemaan, jossa sen täytyy kertoa kuluttajille, että nämä yliarvioivat oman kykynsä tehdä rationaalisia kulutuspäätöksiä päihteiden suhteen.

Ei ole yllättävää, että vastareaktio on melko vihamielinen. Alkoholielinkeino ja alkoholin kuluttajien hyvinvoiva enemmistö löytävät yksilökeskeisessä vapaus-kehyksessä helposti toisensa. Yksilön kannalta hänen omaa kyvykkyyttään, harkintakykyään ja autonomiaansa korostava yksilöllinen viihdekäytön kehys tarjoaa ensi kuulemalta poikkeuksellisen vetoavan näkökulman alkoholipolitiikan perustaksi. Kärjistetysti, koska liberaalin alkoholipolitiikan kannattajat tarjoavat – ja haluavat itselleen – enemmän vapautta, samalla kun konservatiivinen alkoholipolitiikka tulkitaan herkästi yliampuvaksi holhoukseksi, keskustelun lähtökohdat eivät ole molemmille kehyksille yhtä neutraalit.

Lähteet:

Anderson, Peter, Chisholm, Dan, & Fuhr, Daniela C. 2009. “Effectiveness and cost-effectiveness of policies and programmes to reduce the harm caused by alcohol.” Lancet. 373(9682): 2234–2246.

Anderson, Peter, Møller, Lars & Galea, Gauden. (toim.) 2012. Alcohol in the European Union – Consumption, harm and policy approaches. World Health Organization, Regional Office for Europe. http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0003/160680/e96457.pdf

Babor, Thomas F., Caetano, Raul, Casswell, Sally, ym. 2010. Alcohol: No Ordinary Commodity. 2. painos. Oxford University Press, Lontoo.

Bauman, Zygmunt. 2008. “Exit Homo Politicus, Enter Homo Consumens.” Teoksessa Citizenship and Consumption, Soper, Kate & Frank Trentmann (toim.). Palgrave Macmillan.

Bauman, Zygmunt. 2002. Notkea moderni. Vainonen, J. (käännös). Vastapaino, Tampere

Jernigan, David H. 2012. “Global alcohol producers, science and policy: The case of the International Center for Alcohol Policies.” American Journal of Public Health 102(1): 80–89. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3490544/

Karlsson, Thomas. 2014. Nordic Alcohol Policy in Europe - The Adaptation of Finland’s, Sweden’s and Norway’s Alcohol Policies to a New Policy Framework, 1994–2013. THL:n tutkimusraportti 137, väitöskirja Åbo Akademi, Vaasa.

Kiukas, Vertti. 2016. “Eriarvoisuus ei vähene ilman alkoholipolitiikkaa.” THL-Blogi, 4.4.2016. https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/eriarvoisuus-ei-vahene-il...

Kiukas, Vertti. and Mikkonen, Juha. 2009. ”Alkoholiteollisuus ja valistus.” Yhteiskuntapolitiikka 72(2): 218-221.

Mikkonen, Juha. & Poutanen, Mikko. 2016. ”Alkoholipolitiikan jännitteet - Nautinto vai ongelma?” Politiikasta.fi, 23.3.2016. http://politiikasta.fi/alkoholipolitiikan-jannitteet-%E2%88%92-nautinto-...

Mäkelä, Pia & Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer. 2010. Suomi juo: Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968–2008. Helsinki: THL. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80301/371e1e08-9bc1-47ea-81...

Raininen, Jonas, Härkönen Janne & Landberg, Jonas 2016. “Long-term effects of changes in Swedish alcohol policy: can alcohol policies effective during adolescence impact consumption during adulthood?” Addiction 111(6): 1021-2026.

THL. 2015. Päihdetilastollinen vuosikirja 2015 - Alkoholi ja huumeet. Sosiaaliturva 2015, Suomen virallinen tilasto (SVT), Helsinki: THL. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129655/P%C3%A4ihdetilastoll...

Tigerstedt, Christoffer. 1999. ”Enää ei ole alkoholipolitiikkaa.” Yhteiskuntapolitiikka 64(2): 131-142

Valtiovarainministeriö. 2011. Valtion tilinpäätöskertomus 2010 - Osa I ja II. Valtiovarainministeriön julkaisuja 19a/2011. K10/2011 vp. Helsinki.

WHO. 2010. Global strategy to reduce the harmful use of alcohol. http://www.who.int/substance_abuse/alcstratenglishfinal.pdf?ua=1