Kirja-arvio: Valtavirtataloustiede kumoon

TIINA HEIKKILÄ

Vastapainolta ilmestyi viime vuoden lopulla kirja Kurssi kohti konkurssia. Siinä vasemmistolaiset taloustieteilijät käsittelevät käynnissä olevan globaalin talouskriisin syitä ja talouspolitiikan kyseen-alaistamattomia itsestäänselvyyksiä. Talouselämä ja talouspolitiikka ovat olleet näennäisen epä-poliittisuuden verhon takana pitkään, ja Kurssi kohti konkurssia avaa keskustelua niiden uudelleen politisoitumisesta. Kirjoittajilla on taustaa taloustieteen lisäksi sosiologiassa, filosofiassa ja maantieteessä.

Kurssi kohti konkurssia on selvästi poliittinen ja vasemmistolainen puheenvuoro viallisen talouden korjaamiskeskusteluun. Kirjoittajista suurin osa on avoimesti marxilaisia. He puolustavat elvyttämistä, julkista taloutta ja kritisoivat julkisen talouden alijäämistä noussutta poliittista paniikkia. Teos kritisoi ortodoksista talousteoriaa, johon valtavirtataloustiede on muutaman vuosikymmenen ajan nojannut. Ortodoksinen talousteoria tarkoittaa uskoa siihen, että vapaa ja tänä päivänä myös maantieteelliset ajat ylittävä markkinatalous tuottaa kaikille parhaan lopputuloksen. Keskeiseksi ongelmaksi kirjassa nimetäänkin se, että globaalia taloutta hallinnoivien organisaatioiden henkilökunnasta suurin osa allekirjoittaa ortodoksinen talousteorian (ja uusliberalismin) konsensuksen. Ortodoksisen talousteorian linnakkeista myös kansalliset valtiovarainministeriöt nähdään ongelmallisina. Valtavirtatalouspolitiikkaa ja sen historiaa analysoidaan läpikriittisellä otteella.

Kurssi kohti konkurssia valaisee vakuuttavasti, mutta ei aukottomasti kriisiytymiseen taipuvaa kapitalistista taloutta ja finanssijärjestelmää. Se kertoo verkostoista kriisin taustalla ja järjestelmästä, jonka se nimeää ongelmien aiheuttajan sijaan itse ongelmaksi. Kirjasta puolet käsittelee kriisien historiaa, merkitystä ja olemusta ja loppu poliittisia vaihtoehtoja sekä kriisin seurauksia.

Teoksen ymmärtäminen edellyttää taustatietoa, mutta sitä voi suositella kenelle tahansa kiinnostuneelle. Kirja nojaa pitkälti Marxiin, mutta Marxin tuotantoa ei tarvitse osata läpikotaisin asian ymmärtääkseen. Helsingin Sanomien taloussivujen lukemisesta saatu tieto riittää, joskin kirja on niiden kanssa eri mieltä. Lopussa on käsitteitä selittävä sanasto.

Teoksen kiinnostavinta antia ovat sen antamat esimerkit uusliberalismin sisäisestä sääntelystä, josta hyötyvät harvat. Vaikka uusliberalismin ideologit väittävät ajattelunsa perustuvan sääntelemättömyyteen, kirja esittää vakuuttavia esimerkkejä uusliberalismiin sisältyvän sääntelyn jatkumosta ja siitä hyötyvien keskinäisistä riippuvuuksista.

Kirjan ratkaisuehdotusten ydintä on "Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti", jonka allekirjoittajat arvioivat talouspoliittisen päätöksenteon olettamia näennäisiä tosiasioita uudelleen. Taloustieteilijät tuomitsevat Euroopassa 30 vuotta vallalla olleen talouspolitiikan ja vaativat sen moninaisuuden julkituomista dogmeja toistelevan vaihtoehdottomuuden sijaan. Toimenpide-ehdotukset ovat kiinnostavia, mutta niiden toteuttamiskelpoisuuden punnitseminen vaatisi lukijalta asiantuntemusta.

Vaikka kapitalismi manataan kirjassa epäonnistuneeksi, kirjoittajat eivät ole yksiselitteisen optimistisia poliittisten vaihtoehtojen toiminnaksi muuttumisen suhteen. Monta kertaa todetaan, että uusliberalismi on huonontanut lähtökohtia vaihtoehtojen synnylle ja ongelmien politisoitumisen mahdollisuudelle. Kirjoittajien mukaan ihmisten taistelutahto on murentunut vaihtoehdottomuuden politiikan edessä, ja tätä politiikkaa jatketaan yhä hätälainojen vastineeksi vaadituilla julkisen talouden tasapainottamisohjelmilla. Yksityiseen velkaantumiseen perustuva kulutusyhteiskunta lamauttaa velkaantuneita poliittisesti ja heikentää solidaarisuutta, mikä nähdään kirjassa keskeisenä ongelmana ja syynä nykyisen politiikan mahdolliselle jatkumiselle.

Kurssi kohti konkurssia on tärkeä kirja. Talouspolitiikkakeskustelua pitkään hallinneen rationaalisen vaihtoehdottomuuden muuria on murrettu ennenkin, mutta myllyn pitää pyöriä entistä kiivaammin eurokriisin tuotua ortodoksisen talousteorian ongelmat laajempaan julkiseen keskusteluun. Ratkaisu ei välttämättä ole teoksen opeissa tai varsinkaan missään valmiissa poliittisessa ohjelmassa. Kapitalismin kriisin ratkaisu saattaa olla yhtä yllättävä ja improvisoitu kuin euron pelastamiseksi luodut hätäapurahastot. Vaihtoehtokeskustelun jatkaminen on olennaista, vaikka ratkaisut olisivatkin toistaiseksi epätäydellisiä. Paine onnistua ratkaisujen tuomisessa keskusteluun on kova, mutta keskustelun jatkuminen on välttämätöntä.

Yrjö Kallinen, Juha Kivistö, Lauri Lahikainen ja Antti Ronkainen: Kurssi kohti konkurssia –Talouskriisin syyt ja seuraukset. Vastapaino 2011. 308 s.