Kuulun siihen määrältään luullakseni melko merkittävään ihmisjoukkoon, joka tykkää ajatella asioita suihkussa – vieläpä käyden istualleen suihkun lattialle ja antaen veden huuhtoa surullisia ajatuksia syrjään ja edelleen iloisempia esiin. Opiskelijaelämän yleellisyyksissä, ahtaissa suihkuverhollisissa kohteissa ajattelemisen tekee hankalammaksi outo ilmiö: lattian rajassa suihkuverho taipuu silmiinpistävästi virtaavaa vettä kohti ja kaventaa häiritsevästi ajattelun tilaa.

Tapaan viihdyttää itseäni kyselemällä, mitä aineksia olen saanut tieteistä elämääni. Mutta tottahan koko nykyelämä perustuu tieteellisiin oivalluksiin ja teknologisiin innovaatioihin, onhan sentään naiivia kyseenalaistaa tieteen merkitystä elämälle! Niin onkin, naiivi tahdonkin olla. Kun kuitenkin yritän ajatella todellisia esimerkkejä ultrahyödyllisistä teorioista vaikkapa peruskoulussa luettavista tieteistä – humanistista vanhakantaisuuttani en lue tässä tieteiksi historiaa tai filosofiaa – projekti osoittautuu hankalaksi. Suihkuverhon taipuminen on varteenotettava kandidaatti! Evoluutioteorian ajatus monimutkaisuuden kehittymisestä yksinkertaisuudesta ilman ennalta määrättyä suunnittelua on toinen!

Päivittäisessä elämässäni kulkee mukana koko joukko oivalluksia musiikista, elokuvista ja kirjallisuudesta, filosofiasta ja uskonnoistakin, vaan varsinkin luonnontieteistä minun on vaikeaa nimetä teorioita tai näkemyksiä, jotka rikastuttaisivat elämääni jotenkin muuten kuin triviaalilla tavalla. Filosofia taasen on moisia mietteitä pullollaan ajatuksineen kuoleman ja toisen ihmisen ja kärsimyksen ja olemisen ihmeen kohtaamisesta – silloin kun näitä onnistutaan tuoreella tavalla ajattelemaan. Vaikkapa psykologian kaltaisesta kovasti kovan tieteen asemaa tavoittelevan tieteen näkemyksistä elämänmakuisia tekee puolestaan niiden syväluotaava ihmisluonnon ymmärrys pikemmin kuin tieteellinen eksaktius; tieteestä tulee elämälle merkityksellistä, kun se lähestyy kaikille suurille kysymyksille ominaista filosofista avoimuutta.

Tiede solmii viharakkausliiton elämän kanssa vasta tunnustettuaan oman heikkoutensa, tulostensa avoimuuden ja tutkittavien ilmiöiden tyhjentymättömyyden.

Filosofian piirissä tiedevieroksuntaa ovat lietsoneet tunnetuimmin ehkäpä husserlilaiset ja heideggerilaiset fenomenologit, ja tunnustan auliisti kerran joutuneeni heidän vaaralliseen vaikutuspiiriinsä. Ajattelen kuitenkin sellaisen filosofin lankeavan kapeakatseisuuteen, joka kuvittelee tieteen jollakin tavalla kategorisesti elämälle vieraaksi. Paul Churchlandilla – ankarana analyyttisena filosofina pidetyllä – on hauska artikkeli nimeltään Betty Crocker’s Theory of Consciousness, jossa hän rinnastaa kovin ottein kritisioimansa mieli-ruumis-dualismin taannoiseen ihku-amerikkalaiseen mikroaaltouunin toimintaa selittelevään opaskirjaan. Tietoisuuden selittämistä aivoista ontologisesti erillisenä entiteettinä hän väittää jokseenkin samanlaiseksi erheeksi kuin mikroaaltouuniklassikon Betty Crocker’s Microwave Cooking lämmön selittämistä erillisenä seurauksena mikroaaltojen synnyttämälle molekyylien liikkeelle. Sama kovin tieteisuskovainen Churchland on tunnettu ajatuksestaan, että aivojen toiminnan ymmärryksen perustavasti syvennyttyä olisi tyystin mahdollista, että ajatuksemme ja tuntemuksemme ilmenisivät meille ihmisille eksaktien tieteellisten kuvausten muodossa. Miete on outo mutta ehkäpä juuri siksi kiehtova – kenties tulevaisuudessa osaamme tunnistaa vaikkapa potemamme ”mentaalisen flunssan”, ja taudin äkillinen yltyminen kelpaisi viralliseksi selitykseksi vetämättömänä sängyn pohjalla makoilulle (tai ehkä jopa hiljaiselle suihkuveden luruttelulle).

Saatan antaa hra Paulin ajatuksista vinoutuneen kuvan, siirryn siis Churchland-rönsyni pedagogiseen viestiin eli Paul-pihviini. Olipa churchlandilainen mielenfilosofinen visio lopulta toteutettavissa eli ei, sen suoralta kädeltä tyrmäävä fenomenologishurmahenkinen filosofi on tieteen ja elämän yhteyttä – tai yhteydettömyyttä – ajatellessaan omaan karsinaansa aivan yhtä jumiutunut kuin putkinäköinen skientistikin. Filosofiset hermeneutikot Gadamer urheimpana airueenaan tietävät elämää voitavan ymmärtää vain laajentamalla tieteen menetelmää elämälle avoimeksi ja tuomalla samalla oman elämämme tulkinnan ohittamattomaksi avuksi. Tieteen merkitystä elämälle voi ymmärtää vain, jos on valmis ajattelemaan omaa ja väitetysti yksityistä elämää ja vierasta ja väitetysti etäistä tiedettä avarakatseisesti.

Virtaavan nesteen sisällä paine on alhaisempi kuin sen pinnalla – laulaa eräs nuoruuteni lempiorkesteri. Tämä ilmiselvästi open sanoista plagioitu totuus lienee elimellisessä yhteydessä suihkuverhoni häiriöityneeseen taipumiseen. Farmarimallisen auton takaikkunaan roiskuu runsaasti rapaa ja linnun siiven etureunan kynsi synnyttää siiven yläpuolelle pyörteitä ja alapuolelle nostetta. Tyylillä hymyssä suin tulkittu tiede on inspiroivaa eikä yksinomaan informatiivista. Oi miten tahtoisinkaan kääntää ajan ja palata vielä kerran kirkasotsaiseksi luokiolaiseksi opiskelemaan muutakin kuin yhtä ainoaa harvaa ja tarkoin valittua pimeää ainetta. Tahtoisin tutkia kaikkea! Sitä paitsi herkistyminen tieteen oudoille ilmestyksille voisi inspiroida kirkkaampia humanitäärisiä ajatuskulkuja.