“Pleasure is the only thing one should live for, nothing ages like happiness”, kirjoitti Oscar Wilde aikoinaan. Hedonistin maineen saaneen Wilden sanat voi tulkita kahdella eri tavalla: nautinnot voidaan nähdä joko onnen osasina tai siitä irrallisina mielihyvän lähteinä, jotka itsessään ovat elämän perusta. Jälkimmäinen tulkinta tuntuu olevan lähempänä nykypäivän kulutusyhteiskuntaa, jossa nautinnonhakuisuus vaikuttaa välillä olevan suoranainen hyve. Ei ole häpeä hemmotella itseään, päinvastoin – oman arvonsa tunteva kansalainen muistaa palkita itsensä säännöllisesti uusilla vaatteilla, hyvällä ruualla ja ulkomaanmatkoilla. Jopa peseytymisestä voi tulla nautinnollinen elämys arkisen puhdistautumisen sijasta (kunhan ostaa saippuaa X).

Suomen kielen verbi ”nauttia” tulee kantagermaanin sanasta nautan, ’omistaa’.

¹ Ei ole yllättävää, että nauttiminen juontaa juurensa omistamisesta: puhutaanhan nykypäivänäkin esimerkiksi nautintaoikeudesta. Omistamisesta saatava nautinto on kuitenkin jalostunut pidemmälle, sillä voihan mielihyvää tuottaa myös tyytyminen. Tavararöykkiöiden keskellä emme aina enää haluakaan uutta tavaraa, vaan pikemminkin luopua siitä. Nautintoa suo luonnollisesti myös muu kuin materia (tai siitä luopuminen). Yksi tuntee mielihyvää kuunnellessaan musiikkia, toinen kävellessään metsässä, kolmas vapaaehtoistyötä tehdessään. Tietynlainen itsekkyys on kuitenkin aina sisäänrakennettuna nautintoon. Jopa muiden auttaminen on siinä mielessä "itsekästä", että hyvä teko tuottaa yleensä nautintoa myös tekijälleen. Onko ihmisen oikeastaan edes mahdollista olla muuta kuin sisimmältään nautinnonhakuinen olento, Homo hedonisticus?

Nautintoa voi hakea ja saada mitä moninaisimmista asioista, ja yhden ihastus saattaa olla toiselle kauhistus. Kenties juuri asioista yksinkertaisimmat tuottavat kuitenkin mielihyvää laajimmalle joukolle: päästä kylmästä lämpimään väsyttävän matkan jälkeen, riisua märät vaatteet ja saada eteensä kupillinen kuumaa juotavaa – kas siinä vasta nautinto, eikö? Myös Wilden lausahdus on mahdollista tulkita tässä valossa: vakaa, pienistä asioista rakentuva onni ja nautinnonhakuisuus eivät olekaan toisilleen vastakkaisia voimia. Intensiivisten, mutta usein varsin lyhytkestoisten yksittäisten nautintojen lisäksi ihminen voi saada mielihyvää myös tasaisen onnellisesta elämästä; mikään ei ikäänny niin hyvin kuin onnellisuus. Elämyksien loputtomaan metsästämiseen kannustavan puheen rinnalla kulkeekin toinen, niin sanottua hyvää arkea korostava diskurssi.