Kuka saa nauttia, miten ja mistä, ja miksi nauttimista pyritään rajaamaan ja kontrolloimaan? Kontrollipoliittiset toimenpiteet nautintoihin liittyen ovat arkipäivää monessa mielessä – mihin kellonaikaan voi ostaa olutta, minkä ikäisen kanssa voi harrastaa seksiä, kenen rakkaussuhde on oikea ja normaali ja kuka puolestaan on rikollinen perverssi. Normaali ja epänormaali nautinto ovat voimakkaasti aika- ja paikkasidonnaisia asioita, eivät niinkään muuttumattomia ja itsestään selviä luonnonlakeja. Nautintojen kohdalla kuitenkin halutaan puhua asioista luonnollisena, normaalina, terveenä tai hyvänä, vastakohtanaan tietysti sairas, epänormaali, luonnoton ja paheellinen. Rajoitukset ovat kuitenkin ihmisten tekemiä päätöksiä, ja päätöksien taustalla on monenlaisia vaikuttimia ja tavoitteita. Tässä artikkelissa käsittelenkin yhtä kautta aikain kontrolloitua nautintoa – pornografiaa. Nostan esiin suomalaisen pornografian syntyhetket 1960-luvun loppupuolella ja keskityn erityisesti aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun eduskunnassa. Teksti pohjaa pro gradu -työhöni, jossa aineistonani oli laaja otanta 1960- ja 1970-lukujen kotimaisia miestenlehtiä¹ (mm. Jallu, Kalle, Ratto, Jermu), valtiopäiväasiakirjoja sekä eri oikeusasteiden pöytäkirjoja.

Seksi, lehtiä ja yhteiskuntamurrosta

1960-luku muistetaan yhteiskunnallisen murroksen ja seksuaalisen vapautumisen vuosikymmenenä. Hippiliike, Vietnamin sota, vapaa rakkaus, huumeet ja rock'n'roll – siinä muutamia 60-lukuun liitettyjä ilmiöitä. Suomessa 60-luku oli erityisen rajun yhteiskunnallisen murroksen aikaa. Pientiloihin perustunut agraariyhteiskunta ei kyennyt elättämään kasvavaa väestöä, mikä johti suuriin muuttoliikkeisiin niin maan sisällä kuin myös maasta pois. Moni lähti Ruotsiin leveämmän leivän perässä, ja ne, jotka eivät merta ylittäneet, päätyivät kotimaisiin kaupunkeihin palveluammatteihin. Suunnilleen noin miljoona ihmistä muutti maalta kaupunkiin vuosien 1950 ja 1970 välisenä aikana.² Palvelualat tarjosivat parempaa palkkaa kevyemmästä työstä, ja lisäksi vapaa-ajan määrä kasvoi.³ Näin syntyi kulutus- ja vapaa-ajanyhteiskunta, jossa taskuun kerääntyville markoille löytyi käyttökohteita: valmisvaatemarkkinat farkkuineen syntyivät, keskikalja vapautui maitokauppaan, uusi musiikki houkutteli tanssimaan ja avautuipa mahdollisuus ulkomaanmatkailuunkin. Monesti 60- ja 70-lukujen taite muistetaan myös seksuaalisen vapautumisen vuosikymmenenä. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuttiin julkisemmin esimerkiksi elokuvien ja taiteen kautta, ja myös seksuaalipoliittinen keskustelu todella virisi 60-luvun mittaan. Seksi tuli yksityisyydestä julkisen keskustelun piiriin.⁴ Todellisia muutoksia tapahtuikin esimerkiksi lainsäädännössä.⁵

Tällainen ihmisten elinpiirin muutos näkyy myös aikakauslehdistössä. Yhteiskuntamurros tulee selvästi esiin niin aiheiden käsittelyn kuin lehdistön ulkoasunkin muodossa. Vuosikymmenen suuri kohauttaja oli sensaatiolehti Hymy, jonka hurjat levikkimäärät ovat edelleen vertaistaan vailla.⁶ Jos vielä 50-luvulla aikakauslehdistössä käsiteltiin korkeakulttuurin aiheita kirjailijoista poliitikkoihin, toi 60-luku lehtien sivuille mökin mummot, siltojen alla nukkuvat miehet ja yksinhuoltajat rahaongelmineen. Kirjailijat ja poliitikotkin toki lehdistössä edelleen esiintyivät, mutta harvemmin mairittelevassa valossa. Vapautumisen ja muutoksen vuosikymmen kurkistelee myös miestenlehdistön sivuilta. Yleisaikakauslehtimäisyys alkoi karista 60-luvun mittaan. Kuva- ja aihevalinnat kiertyivät enenevissä määrin seksin ja seksuaalisuuden ympärille niin, että 70-luvulle tultaessa lehtiä voi sanoa kuvitetuiksi seksilukemistoiksi. Siis pornolehdiksi, kuten me asian ymmärrämme.⁷

Porno vaikuttaa äkkiseltään helposti ymmärrettävältä ilmiöltä. Sehän on sitä, kun lehden sivulla on kuva naisesta reidet levällään tai kun elokuvassa juonen sijaan oleellisempia ovat toistuvat yhdyntäkohtaukset. Hiukan tarkemmin tarkasteltuna pornon käsite kuitenkin muuttuu nopeasti ongelmalliseksi. Ensinnäkin pitää kysyä, onko seksin kuvaaminen aina pornoa? Sanakirjahan määrittelee pornon kiihottamaan pyrkiväksi (kuvalliseksi, kirjalliseksi) tuotokseksi.⁸ Millä mittareilla arvioimme esimerkiksi erilaisten kuvien kiihottavuutta? Nykypäivän kuvastossa moni meidän aikamme kasvatille lähinnä olankohautuksia aiheuttava kuva olisi vielä 50 vuotta sitten voinut tulla tulkituksi rajun pornografisena kuvastona.

Pornoa on toki pyritty määrittelemään monin tavoin esimerkiksi kuvaamalla sen sisältöjä, kartoittamalla tekijän motiiveja (tällä on pyritty erottamaan esimerkiksi eroottinen taide ja pornografia toisistaan), sekä kytkemällä pornon tulkitseminen vallitsevan yhteisön käsityksiin.⁹ Porno onkin ilmiönä vahvasti aika- ja paikkasidonnainen. Terminmäärittelyä oleellisempaa voikin olla kiinnittää huomiota siihen miten ja miksi pornoa pyritään määrittelemään, ja millaisia merkityssisältöjä pornolle kunakin aikakautena luodaan. Tämä on tärkeää siksi, että huolimatta pornografian määrittelyn vaikeudesta, on sen (kuten seksuaalisuuteen liittyvien ilmiöiden yleensäkin) säätelemistä pidetty lainsäädännöllisesti tärkeänä. Suomessakin oli voimassa laki epäsiveellisistä julkaisuista, jonka nojalla miestenlehtiä haastettiin oikeuteen 70-luvulla.¹⁰

Näin porno kietoutuu paitsi seksuaalisen kiihottamisen ympärille, myös siveellisyyden ja epäsiveellisyyden verkkoon. Pornon ja siveyden kytkeminen toisiinsa voikin antaa meille oivallisen tavan nähdä ennen kaikkea pornon poliittinen luonne. Siveellisyyshän liittyy vanhastaan hyvään ja oikeaan toimintaan, hyvänä ihmisenä olemiseen (tunnettiinhan moraalioppikin aikaisemmin siveellisyysoppina), mutta 1900-luvun mittaan siveellisyyden sisällöksi tuli juuri sukupuoli- ja seksuaalimoraali.¹¹ Siveellinen ihminen on seksuaalisia normeja noudattava, epäsiveellinen puolestaan normeja vastaan kulkeva. Jos siis miestenlehtiä ruoskittiin epäsiveelliset julkaisut kieltävällä lailla, asetettiin miestenlehtien edustama porno tällöin normin vastaiseksi. Epänormaalista puolestaan seuraa jokin uhka tai vaara, muutoinhan sitä ei olisi tarpeen säädellä ja kontrolloida lain voimin.

Lakiasäätävä elin pornon äärellä

Miestenlehtien ilme muuttui 60-luvulla ikään kuin lehti lehdeltä pikkuhiljaa. Vuosikymmenen alussa alastonkuvat olivat harvinaisia, 1960-luvun lopussa muuta kuvasisältöä ei kyseisissä lehdissä juuri ollutkaan. Vuosikymmenen alussa jutut saattoivat käsitellä lähes mitä vain maan ja taivaan väliltä, vuosikymmenen lopussa aiheena oli seksi ja siihen liittyvät ilmiöt laidasta laitaan. Erityisen kulminaatiopisteen muodostaa vuosi 1971, jolloin pornolehtien edelläkävijä Lehtimiehet Oy:n Jallu paitsi vähensi loputkin vaatteet naismallien päältä, ja viimein avasi naisten reidet levälleen tarkentaen kuvakulman sukuelimiin. Tällaisia kuvia ei Suomessa ollut ennen nähty, vaikka ulkomaiset lehdet olivat vastaavaa sisältöä jo tarjoilleet.¹² Tanskahan vapautti pornon asteittain vuosien 1967–69 välillä, ja Ruotsi seurasi rivakasti perässä. Ulkomaisten lehtien hankkiminen oli kuitenkin pääosin yksittäisten maahantuojien ja niin sanottujen tupakkakauppojen varassa, joten mitään suuren yleisön hupia ne eivät olleet. R-kioskiverkoston kautta leviävät Lehtimiehet Oy:n julkaisut sen sijaan olivat koko kansan saatavilla, ja omaa kieltään kertovatkin Jallun levikkiluvut: vuonna 1970 88 254 kappaletta, huipentuen vuonna 1973 lukuun 141 671.¹³

Kun jostain asiasta tulee kaikkien tavoitettavissa olevaa, kiinnitetään siihen tällöin myös tarkemmin kontrolloivia toimenpiteitä. Kotimainen laajalevikkinen lehdistö oli uusi tilanne, ja näin lehtien sisällön ja voimassa olevan lain välinen ristiriita roiskahti silmille huomattavasti rajummin kuin mitä tiskin alta myytyjen ulkomaisten lehtien kohdalla olisi voinutkaan käydä. Pornolehdistöön tai epäsiveellisiin julkaisuihin oli eduskunnassa jokusen kerran havahduttu muutamien yksittäisten kysymyksien verran, mutta aihe alkoi todella puhututtaa vuosina 1970 ja 1971. Ensin asialle ehti Raino Westerholm (krist.) toivomusaloitteessaan säädyttömyyden levittämisen ehkäisemiseksi. Edustaja Westerholm argumentoi, että

[k]aupalliset arvot ovat saaneet sivuuttaa taiteelliset ja moraaliset arvot. Pornografian julkea julistus ja esittäminen ei vastaa kansamme syvien rivien käsitystä hyvistä tavoista ja säädyllisyydestä. Kasvavalle nuorisollemme sellaisella toiminnalla on mitä turmiollisin vaikutus. Tästä on jo riittävästi esimerkkejä havaittavissa. Sukupuolitaudit olivat jokin vuosi sitten jo voitettu ongelma – nyt ne ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti varsinkin nuoremman polven parissa.¹⁴

Jos tätä sitaattia purkaa osiin, havaitaan, että edustaja Westerholmin aloitteessa ensinnäkin pidetään kaupallisia arvoja huonoina, tai ainakin alempana kuin moraalisia arvoja. Vastakkainasettelu korkeakulttuurin ja matalan kulttuurin välillä tiivistyykin monesti kaupallisuuteen. Matala kulttuuri¹⁵ mielletään kaupalliseksi ja tavoitteiltaan alhaisemmaksi kuin esimerkiksi sivistämiseen tähtäävä korkeakulttuuri. Matalaa kulttuuria kuluttava joukko puolestaan jäsentyy epä-älylliseksi, sivistymättömäksi ja kasvatettavaksi joukoksi, jota pitää suojella kaupallisen kulttuurin rappioittavilta tekijöiltä.¹⁶ Tässä matalan ja korkean vastakkainasettelussa porno asettuu matalan kulttuurin kenttään huonotapaisena ja säädyttömänä, ja lisäksi erityisesti nuorisolle turmelevana esimerkiksi sukupuolitauteihin johtaessaan.

Samankaltaista turmelluksen retoriikkaa käytti vuonna 1970 myös Alli Vaittinen (kok.), joka nousikin eräänlaiseksi pornon vastaiseksi taistelijaksi useampaan otteeseen. Teuvo Pohjolaisen mukaan porno olikin Vaittisen vaaliase, jolla pyrittiin hakemaan julkisuutta ja nostamaan kannatuslukuja.¹⁷ Vaittisen kirjallisen kysymyksen allekirjoitti 13 kansanedustajaa. Kysymyksessä kannettiin huolta epäsiveellisten julkaisujen vapaasta leviämisestä, sillä

[s]yytteistä luopuminen […] ei ole voinut olla vaikuttamatta turmiollisesti nuorison asenteisiin. […] Esivallan passiivisen asenteen rohkaisemina nämä julkaisut ovat tulleet yhä rohkeammiksi ja niiden painosmäärät kohoavat nykyisin suuriin lukuihin. [...] Viime aikoina tapahtuneet nuoriin tyttöihin kohdistuneet raa'at seksuaalimurhat ovat osoittaneet, että pornografian salliminen on ainakin osaksi omansa johtamaan heikot ja sairasmieliset yksilöt jopa tällaisiin järkyttäviin tekoihin.¹⁸

Kysymyksessä viitattiin myös tiedemiehiin, jotka olivat pornografian ja rikollisuuden kytköksen osoittaneet, joskaan näitä tiedemiehiä ei sen tarkemmin nimetä. Tutkijoihin viittaaminen saattaa olla tässä eräänlainen väitteen pönkittämisen keino, jolla ei välttämättä ole todellisuuspohjaa, sillä kyseiseen lopputulokseen päätyvää tutkimusta en ainakaan minä ole aihetta penkoessani mistään löytänyt.

Väite siitä, että porno johtaa tai madaltaa kynnystä seksuaalirikoksiin, onkin yksi käytetyimmistä pornoa vastustavista argumenteista sen väitteen ohella, että porno vääristää kuvaa seksistä ja seksuaalisuudesta. Sekä edustaja Vaittinen että edustaja Westerholm perustivat kannanottonsa erityisesti sille, että pornon käyttäminen johtaa ei-toivottuun käytökseen – holtittomaan tai muutoin piittaamattomaan sukupuolielämään ja sitä kautta sukupuolitautien yleistymiseen tai jopa raakaan rikollisuuteen. Näin pornokysymys niveltyy koko kansan tulevaisuuden kysymyksenä – se ei ole vain yksilökohtainen mieltymyksen tai valinnan asia, vaan tautien ja rikoksien kautta se uhkaa koko kansan terveyttä ja hyvinvointia. Seksuaalimoraalin vaaliminen ja sääteleminen on siten valtion ja lainsäädännön kysymys, ei henkilökohtaisen elämän yksityisasia.

Sekä pornon viettelevyyttä holtittomaan seksihurjasteluun että pornon ja rikollisuuden mahdollista kohtalonyhteyttä oli tutkittu jo 1970-luvun alussa. Tutkimusalustan tarjosi pornon vapauttanut Tanska, jossa kriminologian professori Berl Kutchinsky teki seuranta-, haastattelu- ja rikostilastotutkimusta. Hänen mukaansa pornolla ei näyttänyt olevan vaikutusta jo muodostuneeseen seksuaalimoraaliin. Sen sijaan halu ryhtyä itselle vieraisiin tai epätyypillisiin seksuaalikokeiluihin jopa väheni koeryhmässä olleilla henkilöillä pornon käyttämisen jälkeen.¹⁹ Lisäksi seksuaalirikosten määrä Kööpenhaminassa aleni vuodesta 1967 alkaen aikaisempaan tasoon suhteutettuna. Näin ollen porno ei johtanut seksuaalirikollisuuden kasvuun.²⁰

Mitä tulee argumenttiin siitä, että porno vääristää kuvaa seksuaalisuudesta tai antaa seksistä luonnottoman ja epärealistisen kuvan, voidaan huomauttaa, että eihän pornon tarkoituskaan välttämättä ole antaa seksistä realistista kuvaa. Tutkimani pornolehtiaineisto esitti seksin pääosin ilkikurisessa, humoristisessa ja iloisessa valossa, eivätkä sellaiset seikat kuin lisääntyminen, taudit tai sydänsurut kuulu tyypilliseen pornokuvastoon. Marty Klein toteaakin, että kun pornoa arvostellaan epärealistiseksi, oletetaan rivien välissä, että kuluttajalla ei ole kykyä ymmärtää katsomaansa tai lukemaansa fiktioksi, viihteeksi ja kuvitelluksi.²¹ Taustalla mahdollisesti elää käsitys seksuaalisuuden vaarallisuudesta ja turmelevuudesta.

Tanskan ja Ruotsin pornovapautus oli kyllä Suomessakin tiedossa, ja näiden maiden esimerkkiä käytettiin myös argumentaation tukena eduskunnassa. Kansanedustaja Osmo Kaipainen (sd.) nosti kirjallisessa kysymyksessään esiin lainsäädännön vanhanaikaisuuden ja tilanteen kaipaaman muutoksen todetessaan, että

ns. pornograafisen kirjallisuuden haitallisuutta ei ole pystytty sitovasti näyttämään. […] Eräiden Tanskasta tulleiden tietojen mukaan on siellä pornograafisen kirjallisuuden vapauttaminen vaikuttanut ns. seksuaalirikosten vähentymiseen ja myöhemmin siihen, että yleisön mielenkiinto tämänlaatuista kirjallisuutta kohtaan on ollut laantumassa.²²

Kutchinskyn mukaan tanskalaisesta pornografiasta suuri osa suunnattiin suoraan ulkomaisille markkinoille, ja pornon vapauttamisen jälkeen pornolehtien kysyntä oli laskenut niin, että vain kaksi tanskankielistä julkaisua oli jäänyt jäljelle.²³ Kaipaisen argumentissa porno on ikään kuin kielletty hedelmä, joka kiinnostaa juuri laittomuutensa takia. Kaipaisen kysymykseen oikeusministeri Mikko Laaksonen (sd.) vastasi todeten, ettei laki yleisen käsityksen mukaan ollut vanhentunut, ja että lisäksi

[…] sen jälkeen kun tämä kirjallinen kysymys oli jätetty asianomaisen valtioneuvoston jäsenen vastattavaksi, on 60 kansanedustajaa lähettänyt oikeusministeriölle kirjelmän, jota seurasi eräitä maassamme julkaistavia aikakauslehtiä esimerkkinä allekirjoittajien käsityksen mukaan epäsiveellisinä pidettävistä painotuotteista.²⁴

Tämä kirjelmä lehtiesimerkkeineen tunnetaan nimellä pornopaketti, ja se oli koottu edustaja Vaittisen johdolla. Paketissa oli yksittäisiä numeroita lehdistä Hymy, Stump, VIP, Jallu, Jermu ja Nyrkkiposti.²⁵ Oikeusministeriö lähetti paketin kirjelmineen Epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunnan tutkittavaksi.²⁶ Kyseinen lautakunta oli eräänlainen ministeriölle epäsiveellisistä julkaisuista neuvoa-antava elin, jota konsultoitiin satunnaisesti pääosin aikakauslehtiin liittyvissä kysymyksissä. Vaittisen pornopaketti käsiteltiin lautakunnassa yhdessä toisen, Kristillisen radio- ja televisioliitto ry:n keräämän lehtipaketin kanssa, ja äänestyksen jälkeen lautakunta totesi lehtien olevan sukupuolikuria ja säädyllisyyttä loukkaavia, koska ”niiden yksinomaisena ja laskelmoituna tarkoituksena on sukupuolivietin keinotekoinen kiihottaminen sekä kieroutuneen kuvan antaminen ihmisen sukupuolielämästä ja siihen liittyvästä vastuusta”.²⁷

Epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunta ei kuitenkaan saavuttanut yksimielisyyttä laintulkinnasta, ja osa lautakunnasta osoittikin oikeusministeriölle tukalaa tilannetta puivan kirjeen, jossa lainsäädännön purkamista suositeltiin. Syytteiden nostamisen sijaan päädyttiinkin asettamaan painovapaustoimikunta tutkimaan lainsäädännön tilaa. Toimikunta suositteli lainsäädännön muuttamista, ja lähinnä pornon myyntipaikkojen sääntelyä, mutta lopulta kuitenkin vuonna 1975 useita pornokustantajia haastettiin oikeusministeriön toimesta oikeuteen. Itse pohdinnan kohteena ollut laki kumottiin vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1998. Lakiteknisesti porno – tai epäsiveelliset julkaisut – olivat siis Suomessa laittomia lähes vuosituhannen vaihteeseen saakka!

Miten siinä niin kävi?

Painovapaustoimikunnassa mukana ollut kriminologian professori Inkeri Anttila on todennut, että toimikunnan suositukset ja pohdinnat jäivät vaille vaikutusta, koska samaan aikaan valmisteilla ollut yksityisyydensuojalaki (eli ns. Lex Hymy) vei huomion aiheelta. Lakien kiristäminen koettiin Suomessa höllentämistä helpommaksi ja kivuttomammaksi.²⁸ Tutkimuksella ja tutkijoiden kannanotoilla on myös lopulta häviävän pieni merkitys moraalisten ja poliittisten intressien voimakkaammin motivoimassa päätöksentekoprosessissa. Kontulan mukaan erityisesti seksuaaliasioita kontrolloitaessa omilla henkilökohtaisilla mieltymyksillä ja moraalisilla käsityksillä on valtavan suuri merkitys, niiden rinnalla tutkimustuloksilla ei ole sananvaltaa tai väliä.²⁹ Tämän oikeusministeri Matti Louekoskikin (sd.) toi esiin vuonna 1975 porno-oikeudenkäyntien aattona todetessaan pornolehtien myynnin kieltämistä havittelevaan kysymykseen, että ”[v]oimassa on kieltolaki, joka eräin osin on vanhentunut.[...] Poliittinen tahto on puuttunut uudistuksen läpiviemiseksi, vaikka tarvittava valmistelutyö lainsäädännön kehittämiseksi on tehty”.³⁰ Samoilla linjoilla hän pysytteli Peltoniemen tutkimustaan varten tekemässä haastattelussa todetessaan:

[o]len keskustellut [painovapaustoimikunnan] mietinnöstä hallituksen piirissä ja asialla ei ole kannatusta. Ehkä se on jossakin määrin valitettavaakin, sillä tällä hetkellä me elämme tietyllä tavalla kaksinaismoraalin varassa – pornoa on melko vapaasti kaupoissa saatavana, mutta sen valvontaa ei ole järjestetty riittävän tehokkaasti siitä huolimatta, että sen kauppaaminen on kielletty. Toimikunnan mietinnön muodossa annettava laki tulkittaisiin kuitenkin pornon vapauttamiseksi ja sellaista lakia tämä hallitus ei anna eduskunnalle.³¹

Tähän virkkeeseen oikeastaan kulminoituu pornon ympärille kiertyneiden argumenttien lopputulema. Pornolehtiä vastustettiin ja niiden kustantajia haluttiin rangaista perustellen nämä kannat rikollisuuden uhkakuvilla, heikentyvällä moraalilla ja kaupallisuuden rappioittavuudella. Tutkimustulosten mukaan tällaiset uhkakuvat olivat vailla totuuspohjaa, mutta tällä seikalla ei lopulta juurikaan ollut väliä moraalisen närkästyksen rinnalla. Se, mikä itsestä tuntuu vastenmieliseltä tai muuten vaikealta käsittää, halutaan mieluusti kieltää muiltakin, toteaa Kontula. Hän tarkoittaa tällä sitä, että pornon vastustaminen yritetään pukea monenmoisten argumenttien kaapuun, mutta aktiivisena pohjavireenä on oma inhon tunne ilmiötä kohtaan.³² Inhon tunnetta aiheuttavan asian puolustaminen tai sen salliminen taas on vaikeaa ilman, että leimaantuu itse perverssiksi, jolloin yhteisen hyvän nimissä tehtävät tarpeettomatkin kontrollointitoimet ikään kuin hiljaisesti hyväksytään.

Yhteiskunnallisten murrosaikojen kuohunnassa moraaliset näkemykset joutuvat uudelleentarkastelun kohteeksi, ja tällaisessa murroksessa konsensusta hyväksyttävästä ja sallitusta ei hetkessä saavuteta. Näin pornolehtikysymyksen voi nähdä lainsäädännöllisenä rajankäyntinä seksuaalikoodistoltaan muuttuvassa yhteiskunnassa. Nautinnot eivät ole viattomia, ja niiden hallitsemisesta käydään valtaisasti kamppailuja, kun määritellään toiset nautinnot normaaleiksi ja sallituiksi toisten jäädessä hämärän rajamaille kiusallisina, epänormaaleina ja sanktioituina mielihyvän lähteinä.

Lähteet

Kansallisarkisto (KA), Helsinki

Oikeusministeriön arkisto

Epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunta

Levikintarkastus Oy. Tarkastuspäällikkö Olli Aaltonen, levikkitiedot kirjoittajalle sähköpostitse 12.12.2011 ja 23.2.2012. Kirjoittajan hallussa.

Suomen asetuskokoelma 1927 (FINLEX).

Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat V 1970.

Valtiopäiväasiakirjat. Liitteet VI-IX 1970.

Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat V 1971.

Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat II 1971.

Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat II 1975.

Kirjallisuuus

Anttila, Inkeri 1988. ”Laki ja pornografia”. Teoksessa Kontula, Osmo & Kauttu, Kyllikki & Miettinen, Maarit & Rantalainen, Pirjo (toim.), Tietoiseksi – tietoa ja näkemyksiä seksuaalipolitiikasta. Gaudeamus, Sexpo ry:n julkaisuja, Helsinki, 43–49.

Enehjelm, Nina af 2008. Skandaalin käryä. Yksinoikeudella Mauri Lintera. Recallmed Oy, Klaukkala.

Heinonen, Visa 2003. ”Nuoriso mainonnan kohteeksi – kovaa menoa ja meininkiä”. Teoksessa Peltonen, Matti & Kurkela, Vesa & Heinonen, Visa (toim.), Arkinen kumous. Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 112–133.

Hurri, Merja 1993. Kulttuuriosasto. Symboliset taistelut, sukupuolikonflikti ja sananvapaus viiden pääkaupunkilehden kulttuuritoimituksissa 1945–80. Acta Universitatis Tamperensis ser A vol 389, Tampere.

Kallio, Veikko 1982. ”Aate ja yhteiskunta”. Teoksessa Tommila, Päiviö & Reitala, Aimo & Kallio, Veikko (toim.), Suomen kulttuurihistoria III: Itsenäisyyden aika. WSOY, Helsinki, 11–53.

Klein, Marty 2006. ”What Men See When They Watch”. Teoksessa Lehman, Peter (toim.), Pornography. Film and Culture. Rutgers University Press, New Brunswick, New Jersey ja Lontoo, 244–257.

Kontula, Osmo & Kosonen, Kati 1994. Seksiä lehtien sivuilla. Painatuskeskus Oy, Helsinki.

Kontula, Osmo 2008. Halu & intohimo. Tietoa suomalaisesta seksistä. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Kutchinsky, Berl 1999. Law, Pornography and Crime. The Danish Experience. Toimittanut Annika Snare. Pax Forlag A/S, Oslo.

Lahtinen, Anne 2012. Taistelu siveellisyydestä. Porno 1960- ja 1970-lukujen taitteen siveellisyyskysymyksenä. Historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.

Peltoniemi, Teuvo 1975. ”Yhteenveto – pornografian kehitys ja säätely”. Teoksessa Peltoniemi, Teuvo (toim.), Tietoa pornografian tuotannosta, levityksestä ja käytöstä. Tiedotusopin proseminaari keväällä 1974, Tampere. Sivunumerointi alkaa jokaisessa artikkelissa numerolla yksi.

Pohjolainen, Teuvo 1973. Pornografia, laki ja joukkotiedotus. Oikeustieteen laitoksetn A-tutkimuksia 1973:2, Tampereen yliopisto.

Pulkkinen, Tuija & Sorainen, Antu 2011. ”Johdanto”. Teoksessa Pulkkinen, Tuija & Sorainen, Antu (toim.), Siveellisyydestä seksuaalisuuteen – poliittisen käsitteen historia. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 9–35.

Sorainen, Antu 2011. ”Siveellisyys ja seksuaalisuus Suomen rikosoikeustieteessä”. Teoksessa Pulkkinen, Tuija & Sorainen, Antu (toim.), Siveellisyydestä seksuaalisuuteen – poliittisen käsitteen historia. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 192–239.

Suominen, Marja 2000. ”Suomalaiset populaarikulttuurin määrittelijöinä”. Teoksessa Salmi, Hannu & Kallioniemi, Kari (toim.), Pohjan tähteet. Populaarikulttuurin kuvia suomalaisuudesta. BTJ Kirjastopalvelu Oy, Helsinki, 285–320.

Uljas, Päivi 2008. Kun Suomi punastui. Talonpoikaisesta yhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi. Kansan Sivistystyön Liitto, Helsinki.