Suomen Puolueet -teoksen julkistamistilaisuus, Helsinki 16.10.2015

RAIGO MEGERID

Noin 30 hengen seurue seuraa näppäimistöjen, skannereiden ja 3D-tulostimen kohinan keskellä keskustelua Suomen puolueista ja niiden tulevaisuudesta. Kirjasto 10:ssä on menossa politiikan tutkija Rauli Mickelssonin uuden Suomen Puolueet – Vapauden ajasta maailmantuskaan -teoksen julkistamistilaisuus. Kirja on päivitetty laitos alun perin vuonna 2007 ilmestyneestä teoksesta.

Mickelsson avaa aluksi lyhyesti kirjansa sisältöä, josta päällimmäiseksi kuulijan mieleen jää hänen luokittelunsa. Hän ryhmittelee puolueet niiden toiminnan perusteella vanhoiksi parlamenttipuolueiksi, järjestöpuolueiksi, televisiopuolueiksi, verkostopuolueiksi tai toripuolueiksi.

Keskustelijoina ovat viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen, joka tunnetaan paremmin kokoomuksen entisenä puoluesihteerinä, Joonas Pekkonen avoimesta ministeriöstä sekä konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen. Keskustelua vetää tutkija Hanna Kuusela, joka tunnetaan ehkä parhaiten yhdessä Matti Ylösen kanssa kirjoitetusta kirjasta Konsulttidemokratia (2013).

Keskustelua käydään laajasti puolueiden tarpeellisuudesta ja tulevaisuudesta. Kääriäinen ja Tujunen osaavat käyttää enemmän puheenvuoroja kuin muut ja Kääriäinen on keskustelijoista selvästi parhaiten oppinut ottamaan yleisönsä. 

"Se, ettei mitään muutoksia Suomen puoluekentässä olisi viimeisen 100 vuoden aikana tapahtunut on ihan höpö-höpöä." (Seppo Kääriäinen)

Koko keskustelun ajan selkeimmin puolueiden tärkeyttä puolustaa Kääriäinen. Hänkin korostaa, että puolueiden on muututtava eikä puolueen perinteinen ideologia välttämättä auta uusien kysymysten edessä, mutta ”kyllä siinä joku juju on, että satavuotiaat puolueet kestää ja kiinnostaa ihmisiä.” Erityisempiä erimielisyyksiä tai väittelyä tästä ei keskustelijoiden kesken kuitenkaan synny.

Jotakin ajastamme kuvastaa, että kun Kuusela kysyy keskustelijoilta, mikä on kansallisen rooli politiikassa, niin yksikään ei puhu kansallisesta vaan kansainvälisestä. Kääriäinen toteaakin, että ”eihän politiikassa ole enää kaukaisia asioita, kaikki ovat läheisiä.”

Tilaisuuden ehkä kaikkein mielenkiintoisin kysymys tuli yleisöstä: Suomessa ei ole käytössä äänikynnystä, mutta silti uusin puolue eduskunnassa on vihreät. Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset ovat aikaisempien puolueiden perillisiä. Miksi Suomessa ei synny uusia eduskuntapuolueita?

Mickelsson ei ollut käsitellyt tätä kirjassaan, mutta arvelee, että puoluejärjestelmän lujuus ja varsinkin vanhemman väestön tuki järjestelmälle on tarkoittanut, ettei uusilla puolueilla ole kasvualustaa. Pekkoselta samaa asiaa ovat kyselleet myös ulkomaalaiset ja hänen arvauksensa on, ettei Suomessa aikaisemmin ole ollut näin huonoa tilannetta kuin nyt. Pekkonen näyttäisi siis yhdistävän uusien puolueiden synnyn ennen kaikkea kriisiaikoihin. Kääriäinen puolustaa linjansa mukaisesti nykypuolueita toteamalla, että ne ovat kyenneet muuttumaan. Tujunen totaa, että tähän asti maailma on vielä muuttunut aika hitaasti, joskin kiihtyvästi, ja näin eduskuntapuolueet ovat voineet olla pitkäikäisiä. Nyt muutosvauhti on kuitenkin kiihtynyt niin kovaksi, että puolueiden on muututtava radikaalisti.

"Nykyiset puolueet on rakennettu yhteiskuntaan, jossa aika moni muu meistä ei enää elä." (Taru Tujunen)

Kysyttäessä tarvitaanko puolueita tulevaisuudessa äänet jakaantuvat: Mickelssonin, Tujusen ja Kääriäisen mukaan kyllä, Pekkosen mukaan ei. Äänin 3–1 näyttäisi siis siltä, että Mickelssonin uusi kirja on ajankohtainen teos vielä melko pitkään.