Suomalainen sisu. Se vie vaikka läpi harmaan kiven. Suomalainen ei jorise turhista, hän osaa jättää naapurin rauhaan ja tervehtii vain pakosta. Silloinkin niin, ettei turhaan katso silmiin. Suomalainen ei liioin tungettele tai halaile turhaan. Ja hän lämpenee hitaasti, mutta kun lämpenee, on uskollinen ystäväsi hautaan asti – paitsi jos petät hänet. Suomalainen juo kahvia enemmän kuin hollantilainen. Juo viinaa viikonloppuisin hetkeksi irtaantuakseen arjen raskaasta raatamisesta, suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämisestä. Hän maksaa veronsa. Tekee työnsä pedantisti kuin saksalainen, mutta samalla kaihomielellä kuin slaavilainen. Suomalainen tuntee yhteenkuuluvuutta ja vahvaa kansallistunnetta jokaisena itsenäisyyspäivänä katsoessaan Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan filmatisointia yhä uudestaan, ja uudestaan.

Tällä tavoin lausuivat illan esiintyjät suomalaisuudesta marraskuun viimeisellä viikolla Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla, kun vuorossa oli Suomalaisen ”Pressi” Klubin esitys Voiko suomalaisuutta määritellä? Kyseessä oli Tampereen yliopiston näyttelijä- ja journalistiopiskelijoiden, tutkijoiden, teatterin, median sekä katsojien yhteinen teatteritapahtuma. Illan aikana pohdittiin vuorovaikutteisesti yleisön kanssa suomalaisten kansallisia erityispiirteitä journalistisen dokumenttiteatterin ja kokemuksellisen journalismin hengessä. Näyttelijät kulkivat yleisön joukossa ja kannustivat yleisöä ottamaan osaa lavalla käytyyn keskusteluun. TTT-Klubi toimi illan aikana yhteiskunnallisen keskustelun areenana. Esityksen suunnitellut työryhmä oli ammentanut aineksia identiteettikeskusteluun muun muassa matkailua ja markkinointia silmällä pitäen rakennetusta Suomi-kuvasta, yhteiskunta- ja historiatieteellisestä tutkimuksesta sekä populaarikulttuurista. Mikä määrittää meitä suomalaisina? Mikä yhdistää meitä, ja samalla erottaa meidät muista?

Yksi illan aikana tehdyistä alustuksista oli lavalle heijastettu pääministeri Juha Sipilän kansalaisille syyskuussa 2015 pitämä tv-puhe. Paljon huomiota saaneen puheensa päätteeksi Sipilä maalasi kuvaa suomalaisista sanoen, kuinka ”meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde, otamme innolla uutta teknologiaa käyttöön, olemme käytännönläheisessä ongelmanratkaisukyvyssä maailman parhaita.” Sipilän mukaan suomalaiset ovat hieman ”outo kansa”, sillä suomalaiset tekevät mieluummin kuin puhuvat ”ilmanaikuisia”. Sipilän sanoin ”suomalainen kädenpuristus merkitsee enemmän kuin satasivuinen juridinen sopimus”.¹ Sipilän puhe kirvoitti esiintyjien ja yleisön kesken enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Onnistuiko Sipilän puhe kuvaamaan suomalaisuuden ydintä?

Sipilän puhetta Helsingin Sanomissa pohtineen Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotaluksen analyysin mukaan sen lisäksi, että Sipilä koitti puheessaan vedota työmarkkinajärjestöihin, hän pyrki vetoamaan myös tavallisiin suomalaisiin ja sellaisiin seikkoihin kuten yhteisöllisyyteen, yhteishenkeen ja suomalaisuuteen. Isotalus kertoi kuitenkin aprikoineensa, kuinka tehokasta suomalaisuuteen vetoaminen näinä aikoina on.² Helsingin Sanomien artikkelista ei ilmene, viittaako Isotalus tällä kenties aikaamme kuvaavaan yhteisöllisyyden katoamiseen. Eikö meillä enää ole halua samastua yhteisesti jaettuun näkemykseen suomalaisuuden kollektiivisesta ytimestä? Herättääkö suomalaisuuteen vetoaminen negatiivissävytteisiä ja nationalismihenkisiä kaikuja? Entä miksi puolestaan Suomalainen ”Pressi” Klubi kokee tarpeelliseksi herättää keskustelua luonnestereotypioista?

On verrattain helppoa yhtyä ajatukseen, että vaikka suomalaisuuden sisältö muuttuu ajan kuluessa, on yhteinen ryhmäidentiteetti tärkeää laajemman lojaaliuden ja luottamuksen ylläpitämiseksi. Eräässä kohtauksessa esiintyjät lukivat kappaleen historiantutkija Markku Jokisipilän elokuussa 2015 kirjoittamasta kolumnista, jossa Jokisipilä toteaa, kuinka ”varsinkin pienille kansakunnille patrioottinen nationalismi eli voimakas kiintymys omaan kansakuntaan ja valtioon on ollut korvaamattoman tärkeä myönteinen voimavara, jota ilman ne eivät olisi historian myrskyistä selvinneet”. Jokisipilän mukaan kansallinen yksimielisyys ja kulttuurinen yhtenäisyys ovat olleet avainasemassa luokka- ja kielirajat ylittävälle keskinäiselle solidaarisuudelle ja siten valmiudelle tinkiä omista yksilöllisistä eduista suuremman yhteisen hyvän puolesta. Jokisipilä huomauttaa, kuinka useimmilla ihmisillä on vahvoja ja täsmällisiä ajatuksia oman kansakuntansa ydinominaisuuksista, tärkeimmistä aikaansaannoksista ja historiallisesta kehityspolusta. Siitä huolimatta, että kansallista identiteettiä tulkitaan ajan saatossa uudelleen, se ei Jokisipilän mukaan ole loputtomasti muokattavissa ja neuvoteltavissa: ”suomalaisuuskaan ei voi eikä sen tule olla mitä tahansa, koska muuten se muuttuu joksikin muuksi ja menettää voimansa”.³

Jokisipilän ajatusten johdattamana ”Pressi” Klubi tarkasteli Finpron ylläpitämän Visit Finland -sivuston rakentamaa Suomi-kuvaa. Suomalaista luontoa esittävien maisemakuvien lisäksi sivustolta löytyy muun muassa artikkeli, jossa kuvataan suomalaista luonteenlaatua seuraavasti: “Finnish people are warm, open and sincere, even though they might tell you the exact opposite.” Artikkelissa suomalaisten kerrotaan olevan sosiaalisia omalla tavallaan, ja tätä avataan esimerkin avulla: “An introverted Finn looks at his shoes when talking to you; an extroverted Finn looks at your shoes”.⁴

Näiden esimerkkien jälkeen esiintyjät toteuttivat kyselyn, jossa yleisöä pyydettiin ottamaan kantaa suomalaisia koskeviin väittämiin. Pääosin korkeakouluväestä muodostuneen yleisön mielestä suomalainen muun muassa pitää grillaamisesta, pitää kohteliaana jättää toinen rauhaan, rakastaa isänmaataan eikä ole pelkästään valkoihoinen. Suomalainen ei illan yleisön mielestä ole myöskään aktiivinen kaupunkilainen. Vaikka monella tuntui olevan paljonkin ajatuksia siitä, millaisia me suomalaiset kollektiivisesti olemme, kukaan lavalla tai yleisössä ei kuitenkaan ollut valmis lyömään lukkoon niitä kulttuurimme piirteitä, jotka olisivat ominaisia juuri meille, mutta puuttuisivat muilta kansoilta. Mikään luonteenpiirre tai ominaisuus ei syvemmin ruodittuna tuntunut olevan ominainen vain ja ainoastaan suomalaisille.

Esityksessä palattiin myös hieman ajassa taaksepäin ja luotiin katsaus 1980-luvulla vallinneen yhtenäiskulttuurin aikaan. 1980-luvulla syntyneenä, mutta kuitenkin vasta 2000-luvulla aikuiseksi varttuneena tuo 1980-luvun yhtenäiskulttuuri koko kansakuntaa yhdistävine kokemuksineen aina samoista tv-ohjelmista samanlaiseen elämänkaariajatteluun kuvaa minulle monella tapaa mennyttä aikaa. 1990-luvulta lähtien suomalaisten tuloerot ovat kasvaneet, ja samalla kehitys on kulkenut kohti yhä yksilöllisempää ja eriytyneempää kuluttamista niin kulttuurin kuin materiaalisten hyödykkeiden osalta.⁵ Modernin yhteiskunnan murros ja siirtyminen jälkimoderniin yhteiskuntaan⁶ on väistämättä murtanut käsityksen yhteisesti jaetusta ja koetusta kansallisesta identiteetistä. Kuitenkin kansallinen identiteetti puhuttaa vuodesta toiseen, eikä suinkaan vähemmän tilanteessa, jossa suomalaisten äänenpainot ovat jakautuneet turvapaikanhakijoiden saapumisen ja myös taloudellisesti tiukempien aikojen myötä. Tästä syystä myös Suomalaisen ”Pressi” Klubin esitys oli ajattomuudessaan ajankohtainen.

Illan aikana heränneet ajatukset voi tiivistää toteamalla, että jotain perisuomalaisia luonteenpiirteitä on varmasti olemassa, vaikka meidän on vaikea määritellä niitä kovin tarkasti. Lavalla esiintynyt työryhmä pyrki tulkintani mukaan välittämään viestin, että tämä identiteettiin kytkeytyvä monitulkintaisuus antanee tilaa sille, että neuvotteluun suomalaisuuden sisällöistä voi osallistua eri lähtökohdista. Suomalaisen ”Pressi” Klubin esitystapa päivänpolttavista puheenaiheista oli virkistävä ja tarjosi hieman erilaisen keskusteluareenan, kuin mihin olen aiemmin osallistunut. Toivottavasti vastaavaa dokumenttiteatteria pääsee seuraamaan TTT-Klubilla vastedeskin!

Illan esityksen Live-lähetysosion voi katsoa täältä (https://youtu.be/LgpL9_nzgZ8).