Hiekkaa, pölyä, lunta ja kirkkaan sininen taivas. Häikäisevä aurinko. Kylmää ilmaa ja vain vähän happea.

Altiplanon ylänkö Etelä-Amerikan Andeilla on maailman toiseksi suurin ylätasanko. Ollaan korkealla, yli neljässä tuhannessa metrissä jatkuvasti. Horisontissa näkyy lumihuippuja.

Altiplano on enimmäkseen suurta heinikkoa ja erämaata. Välillä silmiin osuu viljelmiä; perunaa, ohraa, kvinoaa. Laamat mutustavat ruohoa. Ihmiset, aymara- ja ketsua-intiaanit, asuvat kivistä tai tiileistä rakennetuissa mökeissä.

Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin ja väkimäärältään pienin valtio. Noin kymmenen miljoonaa ihmistä asuu kolme kertaa Suomen kokoisella alueella. Tästä alueesta lähes puolet on Altiplanolla. Elämä on päivittäistä selviytymistä. Moni ajatteleekin selviävänsä paremmin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Maaseutu on perinteisesti ollut bolivialaisten koti ja Pachamama, eli äiti maa, sen jumala. Elämä maalla ei juuri ole muuttunut vaikka vuosisadat ovat kuluneet, sillä maata kynnetään edelleen härkien kanssa ja perunat noukitaan käsin. Sähköt löytyvät säkällä, juoksevaa vettä ei ole missään.

Paikasta toiseen kuljetaan kävellen eikä ole tavatonta, että lapset kulkevat aamulla kouluun kaksi tuntia ja illalla kotiin kaksi tuntia. Jos kylässä siis on koulu. Autoja ei ole kenelläkään, netistä ei ole kuultu.

Elämä maalla on kuluttavaa, mutta palkkioksi saa raikasta ilmaa ja huikeat maisemat. Tosin maisemia rumentavat muoviroskat, jotka paikallisille ovat merkki vauraudesta.

Eipä ole ihme, että monet aymarat ja ketsuat täyttävät kaupunkeja helpomman elämän toivossa. Välimatkat ovat inhimillisempiä ja kaupungeista löytyvät koulut ja lääkärit. Työnä voi tehdä muutakin kuin paimentaa lampaita ja kyntää peltoja. Omasta kodista, tai ainakin sen läheltä, saattaa löytyä vessa ja suihku. Sellaisia ei maalla paljoa ole nähty.

Suurimmat kaupungit, kuten La Paz ja El Alto, paisuvat kuin pullataikina. Hökkeliä pystytetään toisen perään hallitsemattomasti ja autojen kaasut täyttävät tiet ja kujat.

Pachamama on kaupungeista kaukana.