Johdanto

Ekokriisin aikakaudella ihmisten on kyettävä muuttamaan elämäntyyliään luontosuhteeltaan kestävämmäksi. Jo pitkään olemme olleet tilanteessa, jossa ihmiskunta on kuluttanut ennenaikaisesti loppuun maapallon vuosittaisen ekologisen kantokyvyn, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja sitoa fossiilisten polttoaineiden synnyttämät päästöt.¹ Fossiilisiin polttoaineisiin, kuten öljyyn, nojaava elämäntapamme on maapallon kannalta tuhoisa. Tällä hetkellä nämä uusiutumattomat polttoaineet tuottavat noin kahdeksankymmentä prosenttia teollisuuden käyttöön valjastetusta energiasta.² Filosofi Tere Vadénin mukaan elämmekin tilanteessa, jossa kaikki länsimaisen kulttuurin piirissä ilmenevät yhteiskunnat ovat ekologisesti kestämättömiä.³

Koska nykyinen elämäntapamme perustuu niin pitkälti fossiilisten polttoaineiden kulutukselle, kulutus- ja teknologiautopioiden taakse kurkistaminen on oleellista kaikkien tieteenalojen, kuten myös kasvatustieteen, näkökulmasta. Kasvatustieteen professori Veli-Matti Värri huomauttaakin, että vaikka meillä ihmiskuntana on tietoa vallitsevan ekokriisin syistä sekä keinoista sen hillitsemiseksi, emme kuitenkaan aina toimi tietojemme mukaan ympäristön parhaaksi, vaan jatkamme maapallon kannalta tuhoisaa elämäntapaamme.⁴ Viime aikoina kiinnostus ekologisesti kestävää toimintaa kohtaan on kuitenkin lisääntynyt maailmanlaajuisesti, ja ilmastoystävällisyydestä on tullut tavoiteltu arvo. Silti voidaan katsoa, että laajamittaiset ylikulutusta hillitsevät toimenpiteet puuttuvat edelleen. Kouluissakaan laajamittaista kulutuskritiikkiä ei riittävissä määrin esitetä, vaikka ympäristökasvatus on osa perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Yksi tapa vastata ilmastonmuutokseen on ajatella sosialisaatioprosessia uudelleen. Sosialisaatiolla tarkoitetaan yksilön jäsentymistä osaksi sekä hänen lähiympäristöään että laajempaa yhteiskuntaa ja kulttuuria. Sosialisaatio tapahtuu yksilön altistuessa yhteisön rooliodotuksille, arvoille ja käyttäytymismalleille.⁵ Kasvatus taas voidaan mieltää sellaiseksi sosialisaation ohjailuksi, joka vie kasvajaa kohti yhteisesti ymmärrettyä hyvää.⁶ Kasvatus on näin ollen väylä vaikuttaa esimerkiksi tulevien sukupolvien luontosuhteen muodostumiseen ja tämän myötä käsillä olevaan ekokriisiin. Luontosuhteen uudelleen hahmottamisen työkaluja voivat olla esimerkiksi mielikuvitus ja utopiat, sillä ne mahdollistavat maailman uudelleen ajattelemisen.

Aloitamme esseen luonnehtimalla sitä kapitalistista eetosta, joka on yhtäältä mahdollistanut ihmiskunnan verrattoman kehityksen, mutta joka toisaalta on vaatinut luonnon alistamisen silkaksi resurssiksi ja tätä myöten johtanut järjestelmän kriisiytymiseen. Näiden materiaalisten ja ideologisten ristiriitaisuuksien johdattelemana kysymme, kuka on se sosiaalistaja tai kasvattaja, joka vie kohti uutta, kestävämpää luontosuhdetta. Lopulta pohdimme mahdollisuuksia uuden luontosuhteen muodostamiselle kuvittelukyvyn ja utopioiden avulla. Teksti on alunperin kirjoitettu kurssisuorituksena osana professori Veli-Matti Värrin Tampereen yliopiston kasvatusfilosofian kurssia, ja viittamme tekstissä usein Värrin ajatuksiin kasvatuksen ja luontosuhteen yhteydestä.

Teknologinen kehitysusko ja ideologiat

Professori Värrin mukaan sosiaalistumme jo varhaisessa elämänvaiheessa kulutuksen ja kapitalismin eetokselle, joka asemoi meidät kansalaisina ensisijaisesti kuluttajiksi. ⁷ Kuulemme arkisessa kanssakäymisessä usein lauseita, kuten ”markkinat korjaavat itse itsensä” ja ”ilmastonmuutos ratkaistaan teknologian ja ihmisten kehityksen myötä”. Lauseet eivät ole tyystin epätosia; kapitalismi ja markkinat ovat onnistuneet luomaan nahkansa kriisien jälkeen ja teknologinen kehitys on helpottanut ihmiselämää monin tavoin. Materiaalinen hyvinvointi ja talouskasvu ovat kuitenkin tähän asti tarkoittaneet luonnon alistamista ihmisen käyttöön. Kuten jo filosofi Martin Heidegger muotoili: luonto paljastuu resurssina. ⁸

Ajatus luonnosta resurssina on antanut materiaalisen pohjan teknologiselle kehitykselle ja kehitysuskolle. Filosofit Antti Salminen ja Tere Vadén ovat tutkineet öljyn kokemuksellista vaikutusta länsimaiseen elämäntapaan. Heidän esityksessään halpa öljy on mahdollistanut nykyisen materiaalisesti runsaan elämäntavan, jättäen kuitenkin sivutuotteensa, massiiviset tuhovoimat päästöineen, vähemmälle huomiolle. ⁹ Tämä on teknologiautopioiden ja -ideologioiden kannalta huomionarvoinen seikka: vaikka uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvat teknologiset innovaatiot voidaan nähdä vastavoimana kivihiilelle ja öljyllä toimiville polttomoottoreille, on otettava huomioon fossiilisten polttoaineiden kokonaiskuva. Nykyisen kaltainen, materiaalisesti runsas elämäntapa on rakentunut teknologiset innovaatiot mahdollistavista globaaleista tuotantoketjuista, joiden toiminta perustuu pääosin fossiilisiin polttoaineisiin. Niiden muuttaminen toimimaan uusiutuvilla raaka-aineilla ei ole itsestäänselvyys. Toinen, puhtaasti materialistinen seikka on ilmastonmuutoksen tuhojen ehkäisemisen lyhyt aikaikkuna: vaikka utooppisia, fossiiliset polttoaineet hylkääviä teknologioita päästäisiin soveltamaan jo huomenna, ei ole lainkaan varmaa, ehtivätkö ne pelastamaan maapalloa tuholta. ¹⁰

Kuten todettua, kasvamme kulutuksen ja jatkuvan talouskasvun ihanteeseen, jossa odotamme jatkuvaa vaurautta. Kuluttavan elämäntapamme tuhovoima on kyllä tiedossa, mutta silti jatkamme kulutuksen tiellä. Värrin mukaan odotamme teknologialta usein ratkaisevaa ja vapauttavaa innovaatiota ilman vakavampaa luontosuhteen pohtimista; hurjimmissa teknologisissa visioissa on jopa hahmoteltu maapallon jättämistä uuden elintilan löytämiseksi. ¹¹ Tämänkaltaisessa visiossa maalliset ongelmat tuntuvat jäävän teknologisen kehitysuskon taakse. Vaikka nykyinen asuintila kuolisi, se ei kuitenkaan teknologiaorientoitunutta ihmistä pysäytä. Ajatuksessa on myös hieman nihilististä kaikua: kun ”peli” maapalolla on menetetty, on aika siirtyä uusiin maisemiin. Ongelmallista näissä visioissa on se, että ei ole varmaa, kuinka nämä voitaisiin konkreettisesti toteuttaa. Toisaalta tasa-arvon näkökulmasta katsottuna ongelmaksi nousee se, että tässä visiossa suurin osa ihmisistä ja eläinkunnasta jäisi palavalle pallolle kärsimään.

Nykyinen ihmis- ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa on kehittynyt valistuksen ajoista lähtien. Kriittisen teorian filosofi Theodor Adorno on käsitellyt ajattelun välineellistä rationaalistumista: hänen mukaansa tekninen rationaalisuus yhdistyy irrationaalisiin päämääriin. ¹² Toisin sanoen ilmastonmuutoksen ongelmat johtuvat luonnon alistamisesta taloutta ja teknologiaa varten, joten ratkaisu ongelman ylittämiseen tarvitsee laajempaa näkemystä kuin pelkän teknisen rationaliteetin. Viittaamme tekstissä tähän laajempaan näkemykseen kokemusperäisenä tietona. Tere Vadénin mukaan länsimaisella yhteiskunnalla on määrällisesti paljon oikeellista tietoa, mutta meiltä puuttuu tiedon laji ”elettynä kokonaisuutena”. ¹³ Kasvatustieteen näkökulmasta mielikuvituksen hyödyntäminen kasvatuksessa mahdollistaa elettyjen kokonaisuuksien kuvittelun, jolla voidaan paikata tätä (tiedon)puutetta. ¹⁴

Öljyn ja fossiilisten polttoaineiden mahdollistama materiaalinen hyvinvointi on vahvistanut ihmisen ajatusta itsestään luonnon hallitsijana. Samalla voimme kutsua nykyistä aikakautta esimerkiksi Suomessa ”kolmanneksi tasavallaksi”, jonka hegemoninen ideologia on juuri kilpailukyky- ja talousajattelu. ¹⁵ Tätä ideologiaa luonnehtii individualistinen hyödyntavoittelu. Koemme vallitsevana olevan ilmapiirin sekä ihmisyyden ihanteen normina, jolloin tavoittelemme niitä asioita, joita hallitseva ideologia opettaa meidät haluamaan. Sosialisaatiokritiikillä ja vallitsevien ideologioiden kriittisellä tarkastelulla voimme kuitenkin arvioida uudelleen nykyisen elämäntapamme materiaalisia reunaehtoja. Kasvattajan ja kasvavan suhteella on tässä suuri merkitys.

Kuka kasvattaa uuteen kestävään ajatteluun?

Koululaitos on keskeinen tekijä ajattelutapojen uusintamisessa. Filosofi Louis Althusser on nimennyt koululaitoksen kapitalistisen järjestelmän uusintamisen kannalta keskeisimmäksi ideologiseksi valtiokoneistoksi. Koulussa emme opi pelkästään elämän kannalta kriittisiä taitoja, kuten lukemista ja laskemista, vaan kasvamme vallitsevaan, niin sanottuun hegemoniseen ideologiaan. ¹⁶ Toisin sanoen, astuessaan koulutuslaitokseen varhaisella iällä, yksilö kasvaa osaksi yhteiskunnan vallitsevia käsityksiä. Koululaitos on kuitenkin vain osa tätä kasvattajan ja kasvajan välistä ylisukupolvista jännitettä. Kriisiytyneeksi suhteen voi todeta silloin, kun sukupolvien välinen kokemusyhteys katoaa.

Yleisellä tasolla kasvattajan ja kasvavan välinen kasvatussuhde on tavanomaisessa tilanteessa siinä mielessä epäsymmetrinen, että kasvattajistaan riippuvaisesta kasvavasta oletetaan tulevan kasvattajansa kaltainen. Tämä ei kuitenkaan päde toisin päin. ¹⁷ Vailla murroksia, tai vailla kulttuurista käsitystä muutoksesta, kasvavat saattavat tätä myöten samastua kasvattajiinsa ja ainakin uskoa uusintavansa niitä ajattelun ja toiminnan muotoja, jotka kuvastavat vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa normeineen kaikkineen. Kasvatus on helpoimmillaan silloin, kun vanhaa toistava sosialisaatio tapahtuu kuin itsestään (vrt. koululaitos). Tilanne on kuitenkin toinen, jos juuri tavanomaisen uusintamisesta ja siitä seuraavasta jatkuvuudesta on tullut muutoksen myötä mahdotonta tai se tiedetään kestämättömäksi. Sivilisaatiota uhkaavan ekokriisin edessä esimerkiksi talouskasvun ylläpitämistä on yhä vaikeampaa perustella. Professori Värri on kirjoittanut jopa välttämättömästä talouden ja politiikan täyskäännöksestä. ¹⁸

Myös kasvatus muuttuu, koska täyskäännöksistä, kriiseistä ja ylipäätään muutoksesta seuraavat sukupolvikuilut. Antropologi Margaret Meadin käsitteistöä lainaten voidaankin puhua myös nykyhetkeä kuvaavasta, kasvatusrelaatiolle poikkeavan kontekstin tarjoavasta prefiguratiivisesta kulttuuritilasta. Prefiguratiivisessa yhteiskunnallinen muutosvauhti on niin kova, ettei eri sukupolvien kokemukset ja mahdollisuudet juuri muistuta toisiaan. Tätä kuvaten Mead havaitsi ennen ja jälkeen toisen maailmansodan syntyneiden sukupolvien välillä vallitsevan niin merkittävän sukupolvikuilun, ettei vanhemmilla ja opettajilla ollut tarjottavinaan muuta kuin kuivahtaneita dogmeja tilanteessa, jossa lapset ja nuoret kaipasivat heitä kasvattajikseen. ¹⁹ Vanhemmat olivat sosiaalistuneet maailmaan, jota ei enää ollut ja johon lapset eivät voineet palata. Näin lapsi ei myöskään voinut katsoa esivanhempiinsa omaa kuvaa hakeakseen, eikä nuoren ollut luontevaa hyväksyä kasvatussuhteen epäsymmetriaa.

Niin ikään (ilmaston)muutostilanteen tunnustavan kasvattajankin on kenties tyydyttävä toteamaan lapselle ja nuorelle ainoastaan ”tehkää toisin kuin me teimme”. Näin on etenkin silloin, jos hyväksytään kulttuuriteoreetikko Mark Fisherin väite siitä, ettei vallitsevaan kapitalistiseen järjestykseen sosiaalistunut kykene edes kuvittelemaan vaihtoehtoista maailmaa. Tällöin ”maailman tuhoon osallistuneelta” sukupolvelta ei voida odottaa vastausta siihen, mitä tuo jokin toinen voisi olla. ²⁰ Näin äärimmilleen vietynä epäsymmetrisen suhteen navat ikään kuin vaihtavat paikkaa, kun edeltävä sukupolvi odottaa eräänlaista synninpäästöä mielikuvitukseltaan (toivottavasti) kyvykkäämmältä tulevalta sukupolvelta. Kasvavalta sukupolvelta odotettu uusi “metafysiikka” tai luontosuhde on siis jotain, jota ei (vielä) ole. ²¹ Tästä seuraa, etteivät nuoret sukupolvet voi turvautua edellisten sukupolvien varaan kuvitellessaan kriisiytyneen kapitalismin jälkeistä maailmaa. Jäljelle jäänee nuoren sukupolven itsesosialisaatio ja -kasvatus ²² , jossa (kuten Meadin prefiguratiivisessa) kasvavat katsovat kollektiivina ikätovereihinsa ratkaisua etsiessään, ja jossa vanhemmat ja opettajat voivat olla korkeintaan fasilitaattoreita.

Kuvittelukyky kriisiytyneen luontosuhteen muovaajana

Kun edellä esitetty sukupolvien luonnollinen kytkös on katkennut, on syytä lähteä tarkastelemaan uudenlaisia kasvatustapoja. Nyky-yhteiskunnalle ei useinkaan esitetä toimivaa korvaajaa, vaan mediassa ja populaarikulttuurissa esiintyy lähes ainoastaan post-apokalyptisia dystopiakuvia romahduksen jälkeisestä tulevaisuudestamme. Tämän vuoksi voi olla haastavaa nähdä mielikuvituksenkaan avulla kapitalistisen elämäntavan ulkopuolista – toimivaa – vaihtoehtoa. Dystopiat voivat tarjota myös hyviä mahdollisuuksia reaalimaailman kriittiseen tarkasteluun, mutta pelkkä dystopioille altistuminen voi johtaa yksipuolisiin mielikuviin, jotka voivat vaikeuttaa positiivisten tulevaisuusvisioiden kuvittelua. ²³

Kuten esseessä on useassa kohtaa tullut ilmi, länsimaissa kapitalistista maailmaa on opittu pitämään pysyvänä ja lopullisena maailmantilana. Tämä voi synnyttää yksilöissä vaihtoehdottomuuden tunnetta systeemin kriisiytyessä. Kuvittelukyky voi kuitenkin tarjota välineitä tämän tunteen selättämiseen. Kuvittelun avulla voidaan synnyttää kuvailuja ihanneyhteiskunnista eli utopioista. Utopioiden avulla pystytään hahmottamaan kritiikkiä nykyistä yhteiskuntaa kohtaan, sillä ne mahdollistavat vaihtoehtojen ajattelemisen. Utopian kuvittelu voi tarjota tilaisuuden kriittiselle toisinajattelulle, jonka avulla on mahdollista päästä irti yhteiskunnallisesta vaihtoehdottomuuden tunteesta. Ne myös antavat tilaa toisenlaisen maailman kuvittelulle, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointi toteutuvat samanaikaisesti. ²⁴

Muun muassa taidekasvatuksen piirissä mielikuvitusta on hyödynnetty yksilöiden kriittisen ajattelun herättelyssä osana ympäristökasvatusta. ²⁵ Filosofian tohtori Raisa Foster on hyödyntänyt mielikuvitusta ja nykytaidetta vallalla olevien ajatusmallien kyseenalaistamiseen. Hän näkee nykytaiteessa mahdollisuuden haastaa ajatteluamme ohjaavia tekijöitä, kuten liiallista järkiperäistämistä (vrt. teknologiauskovaisuus) sekä yksilö- ja kulutuskeskeisyyttä. ²⁶ Fosteriin viitaten luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden tuottamaa tietoa tarvitaan monien käytännönratkaisujen taustalle, mutta tueksi tähän tarvitaan myös kokemuksellista tietoa. ²⁷ Tässä kohtaa taide ja kuvittelukyky voivat toimia potentiaalisina keinoina, joiden avulla on mahdollista synnyttää kokemusperäistä tietoa käytännön tiedon rinnalle. Kasvatuksen mahdollisuus uuden muovaamiseen onkin antanut sille osan utooppisessa ajattelussa ja kirjallisuudessa kautta historian. Muun muassa useat utopiasosialistit ²⁸ ovat uskoneet kasvatuksen merkittävään rooliin uuden yhteiskuntajärjestyksen rakentamisessa. ²⁹

Myös kasvatusfilosofi Paolo Freire on puhunut utooppisesta kasvatuksesta. Se on hänen mukaansa pedagogista toimintaa, jossa kriittinen tulkinta on yhdistetty utooppiseen visioon maailmasta ja ihmisyydestä. ³⁰ Myös utooppinen kasvatus on siis kriittistä, joten sen avulla voidaan mahdollistaa nykyisen todellisuuden kyseenalaistaminen. ³¹ Freire näkee utopioissa mahdollisuuden yhteiskunnan kriittiseen tarkasteluun, mutta myös mahdollisen voiman yhteiskunnan muuttamiseen. ³² Utopistiset kuvaukset tulevaisuuden yhteiskunnista voivat siis toimia myös toivon herättäjinä ja näin rohkaista yksilöitä aktiiviseen toimintaan. ³³

Utopioita kuvitellessa on kuitenkin otettava huomioon myös niitä kohtaan esitetty kritiikki. Vaikka utooppinen ajattelu voi tarjota hyviä työkaluja, joiden kautta voimme tarkastella kriittisesti maailmaa, utooppisten ideoiden sokea seuraaminen voi johtaa totalitaaristen ideologioiden syntyyn. ³⁴ Filosofi Karl Popper näkee utopiat vaarallisina, sillä ne antavat tilaa totalitaaristen hallintojen syntymiselle. Popperin mukaan utopiat pyrkivät yhteiskuntien kokonaisvaltaiseen muuttamiseen. Ne ovat hänen mukaansa pysyviä suunnitelmia, minkä vuoksi niiden toteuttaminen johtaa usein odottamattomiin ja epätoivottuihin tuloksiin. ³⁵ Turvallisempi vaihtoehto utopioille olisi muokata yhteiskunnan instituutioita yksittäin koko yhteiskunnan sijaan. Muuttumaton utooppinen visio voikin saada aikaan tilanteen, jossa yhteiskunta ei mukaudu ihmisten tarpeisiin, vaan ihmiset pakotetaan mukautumaan utopistisen yhteiskunnan vaatimuksiin. ³⁶

Jos utopiat nähdään tällä tavoin lukkoon lyötyinä ja muuttumattomina toiminnan päämäärinä, ne rikkovat liberaalin demokratian käsitystä yksilön vapaudesta. Onkin tärkeää, että myös utooppiset kuvitelmat ovat muokattavissa ja avoimia kritiikille. Kuitenkin tilanteessa, jossa utopioiden avulla pyritään löytämään vaihtoehtoja teknologiauskovaisille ja kulutuskapitalistisille yhteiskunnille, joudutaan pohtimaan sitä, minkä verran yksilön vapautta tämän tavoitteen saavuttamiseksi ollaan valmiita rajoittamaan. Ristiriitoja syntyy tilanteessa, jossa luontosuhteeltaan kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen vaatii väistämättä myös kulutuksen karsimista, jolloin ollaan tilanteessa, jossa myös yksilön vapautta kuluttaa voidaan joutua rajoittamaan. Värrin mukaan tulevaisuuden kuvitteluun onkin osattava suhtautua humanistisen, kriittisen järjen avulla, jolloin on mahdollista löytää realistisia vaihtoehtoja, eikä vain synnyttää katteetonta toivoa. ³⁷

Nykyinen ympäristömme asettaa meille rajoja, joiden puitteissa tulevaisuuden utopiat voivat syntyä. ³⁸ Utopioiden kuvittelu voi laajentaa ihmisten kuvittelukyvyn horisonttia ja toimia yhteiskuntakritiikin välineenä sekä tarjota mahdollisia ratkaisuja tulevan edessä. ³⁹ Ei ole liioiteltua väittää, että jos ylisukupolvisen kasvattajan ja kasvajan suhteen lopullinen kriisiytyminen halutaan välttää, olisi kasvattajien tarjottava myös utooppisia, hegemonista ideologiaa kyseenalaistavia vaihtoehtoja kasvajille. Hypoteettinen utopioiden kautta saavutettu sukupolvikompromissi voisi luoda luottamuksellisen suhteen kasvattajan ja kasvajan välille, vaikka vaarana on myös luisuminen totalitarististen, vanhan hylkäävien dogmien vaikutuspiiriin.

Lopuksi

Tätä esseetä valmistellessa maailmantalous on syöksynyt kohti uutta taantumaa covid-19 -viruksen levitessä ympäri maapalloa. Tässä vaiheessa on vielä mahdoton sanoa mitä viruksen vaikutukset tulevat olemaan tulevaisuutta ajatellen, mutta nyt käsillä olevia vaikutuksia on mielenkiintoista pohtia yllä käsiteltyjen ideologia-, utopia- ja sosialisaatioteorioiden valossa.

Ilmastonmuutoksen kannalta tarkasteltuna yksi näkyvimmistä viruksen tuomista muutoksista on ollut esimerkiksi Kiinan päästöjen raju vähentyminen, kun taloutta ja teollisuutta on jouduttu rajoittamaan. ⁴⁰ Myös ilmaston kannalta kyseenalainen lentoliikenne on vähentynyt huomattavasti. On tietenkin täysin mahdollista, että kriisin jälkeen talous ajetaan ylös entiseen tapaan fossiilisten polttoaineiden avulla ja niin sanottu business-as-usual jatkuu. Niin tai näin, kriisi ”paljastaa” jälleen talouskasvun ideaalin ja ilmastokriisin yhteyden, ja siten tilannetta voi käyttää talouden ja inhimillisen toiminnan päämäärien uudelleenarviointiin.

Koronaviruksen aikainen kriisi tuo esiin globaalin kapitalismin kipukohtia. Maat ovat eristäytyneet ja laittaneet rajojaan kiinni, mikä tarkoittaa keskinäisriippuvaisessa maailmassa talouden laskua ja taantumaa. Tämä voi olla siis positiivinen asia ilmastonmuutoksen tuhojen torjunnassa, mutta epävarma totuttujen elämäntapojen luhistuminen voi aiheuttaa ihmiskunnalle tuhoisia ilmiöitä. Antonio Gramscin kuuluisa lainaus Vankilavihkoista sopii kuvaamaan ajan haasteita: ”Kriisi perustuukin juuri siihen, että vanha on kuolemassa, mutta uusi ei voi syntyä: tänä välikautena esiintyy mitä vaihtelevimpia sairaalloisia ilmiöitä.” ⁴¹

Kasvatustieteen näkökulmasta yksi tapa vastata ilmastonmuutokseen on ajatella sosialisaatioprosessi uudelleen. Utopiat ja mielikuvitus ovat yksi keino hahmottaa uudenlaista maailmaa, kuten uudenlaista luontosuhdetta. Esseessä tarkastelimme niitä keinoja, joilla voimme kurkistaa ideologioiden ja talouskasvun ”rationaalisuuden” taakse. On hyvin mahdollista, että ajatteluamme ohjaa aina tietynlainen ideologinen verho. Tutkimustiedon valossa emme kuitenkaan voi jatkaa nykyisenkaltaista kulutusjuhlaamme, joka on rakennettu uusiutumattoman ja maapallon kannalta tuhoisan energiankäytön ympärille. Kasvua, ihanteita ja ennen kaikkea päämääriä tulee siis tarkastella uudestaan.

Kirjallisuusluettelo

Adorno, Theodor & Weiß, Volker 2020 [1967]. Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin. Tampere: Vastapaino.

Adorno, Theodor & Horkheimer, Max 2008 [1947]. Valistuksen dialektiikka. Tampere: Vastapaino.

Alasuutari, Pertti 2017. Tasavalta. Sodanjälkeisen Suomen kaudet ja trendit. Tampere: Vastapaino.

Althusser, Louis 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.

BBC 6.2.2020, Climate change: Clean tech 'won't solve warming in time' (https://www.bbc.com/news/science-environment-51389404), viitattu 13.4.2020.

Gramsci, Antonio 1979. Vankilavihkot, valikoima 1 (alkuperäinen italiankielinen teos ilmestynyt 1975). Helsinki: Kansankulttuuri.

Grusec, Joan, & Davidov, Maayan 2006. Socialization in the family: the roles of parents. Teoksessa Joan Grusec & Paul D. Hastings (toim.), Handbook of socialization: theory and research. The Guilford Press: New York.

Fisher, Mark 2009. Capitalist realism: is there no alternative? Iso-Britannia: John Hunt Publishing.

Foster, Raisa 2017. Nykytaidekasvatus toisintekemisenä ekososiaalisten kriisien aikakaudella. Sosiaalipedagogiikan aikakauskirja 2017, Vol 18 (2017).

Ikonen, Risto 2000. Kasvatusta vai sosialisaatiota? Aikuiskasvatus 20 (2000):1.

Lakkala, Keijo 2018. Utopioiden yhteiskunta kriittisestä potentiaalista. Teoksessa Minna Mentula, Keijo Lakkala, Simo Suominen & Hanna Era (toim.), Utopia työkaluna: Irti vaihtoehdottomuuden valheesta. Helsinki: Demokraattinen sivistysliitto.

Lakkala, Keijo (2014). Utopiat tänään. Yhteiskunnallisen mielikuvituksen metodologiaa. Jyväskylä: Kampus Kustannus.

Keskinen, Lauri 2013. Utopiasosialistit ja kasvatuksen keskeinen rooli: Henri Saint-Simon, Robert Owen ja Charles Fourier kirkkaampaa tulevaisuutta rakentamassa. Kasvatus & Aika 7(1) 2013.

Mead, Margaret 1970. Culture and commitment: a study of the generation gap. New York: The American Museum of Natural History.

Mentula, Minna; Lakkala, Lakkala; Suominen, Simo & Era, Hanna (toim.) 2018. Utopia työkaluna: Irti vaihtoehdottomuuden valheesta. Helsinki: Demokraattinen sivistysliitto.

Moisio, Olli-Pekka & Rautiainen, Matti 2018. Utopia ja kasvatus. Teoksessa Minna Mentula, Keijo Lakkala, Simo Suominen & Hanna Era (toim.), Utopia työkaluna: Irti vaihtoehdottomuuden valheesta. Helsinki: Demokraattinen sivistysliitto.

Myllyvirta, Lauri 2020. Analysis: Coronavirus temporarily reduced China’s CO2 emissions by a quarter. https://www.carbonbrief.org/analysis-coronavirus-has-temporarily-reduced-chinas-co2-emissions-by-a-quarter, viitattu 13.4.2020.

Popper, Karl 1963. Conjectures and refutations. The Growth of Scientific Knowledge. London: Routledge & Kegan Paul.

Roberts, Peter 2015. Paulo Freire and Utopian Education. Review of Education, Pedagogy, and Cultural Studies, Volume 37(5).

Salminen, Antti & Vadén, Tere 2013) Energia ja kokemus. Tampere: Niin & näin.

Salminen, Antti & Vadén, Tere 2018. Elo ja Anergia. Tampere: Niin & näin.

Sitra, dictionary: the earth’s ecological carrying capacity (https://www.sitra.fi/en/dictionary/earths-ecological-carrying-capacity/), viitattu 13.4.2020.

Vadén, Tere 2016. Modernin yksilön harhat ja ympäristötaidekasvatus. Teoksessa Anniina Suominen (toim.), Taidekasvatus ympäristöhuolen aikakaudella–avauksia, suuntia, mahdollisuuksia. Helsinki: Aalto ARTS Books.

Värri, Veli-Matti 2014. Halun kultivointi ekologisen sivistyksen mahdollisuutena. Teoksessa Antti Saari, Olli-Jukka Jokisaari & Veli-Matti Värri (toim.), Ajan kasvatus: kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä. Tampere: Tampere University Press.

Värri, Veli-Matti 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.

World Bank, fossil fuel energy consumption (% of total) (https://data.worldbank.org/indicator/EG.USE.COMM.FO.ZS), viitattu 13.4.2020.

Takaisin lehden sisällysluetteloon