Luonto on ympärillämme ja olemme osa luontoa. Tällä monimerkityksellisellä käsitteellä ’luonto’ on siis jo lyhyen alkupohdinnan jälkeen monta erilaista luontoa hyppäämättä pidemmälle käsitteen väljän viitekehyksen mahdollistamiin sanaleikkeihin. Käsite pohjautuu latinankieliseen sanaan ’natura’, joka tarkoittaa syntymistä.¹ Sana kuuluu myös vanhoihin perintösanoihimme ja siitä on kirjallista tietoa jo 1500-luvulta lähtien.² Osuvin käsitteen englanninkielisistä vastineista on ’nature’.³ Kielestä riippumatta käsitettä on käytetty laajasti kuvailemaan sekä konkreettista että abstraktia. Käytetyimpien virtuaalisten sanakirjojenkin joukossa sanalle annetaan parhaimmillaan seitsemäntoista eri merkitystä.⁴ Jokaisella termillä täytyy olla funktiona välittää merkitystä tai sanomaa henkilöltä toiselle. Selvän määritelmän puuttuessa voimme kuitenkin kyseenalaistaa termin funktionaalisuuden. Mitä tarkoitammekaan sanomalla tai kirjoittamalla ’luonto’ ja miten käsitteen merkitys onkaan aikojen kuluessa muuttunut?

Käsitteen merkitys ja yhteys ympäristöön

Menemättä liian syvälle käsitteen epätavallisimpiin merkityksiin tai kielen vaihtamisesta johtuviin sävymuutoksiin, sanottakoon ’luonto’ termiä käytettävän pääasiallisesti kahdessa eri käyttötarkoituksessa:

1. Kuvailtaessa jonkin asian ominaispiirteitä ja luonteenlaatua.
2. Kuvailtaessa ympäristöä tai kokonaisuutta, jossa olemme tai olemme olematta.

Sanakirjat ja muut lähteet ovat yleisesti samaa mieltä termin käytöstä (1) ominaisuuksien kuvailussa, joten termillä voidaankin sanoa olevan lähes yksiselitteinen merkitys tässä käyttötarkoituksessa. Asioiden luonne pysyy aina moniulotteisena muuttujana riippumatta ”aineellisen” yksilöllisistä ominaisuuksista, eikä termin tälle merkitykselle ole tarvetta kehitellä lisämerkityksiä tai selityksiä. Huomattakoon kuitenkin, että termi ’luonne’ soveltuu joskus ominaisuuksien kuvailun tarkoitukseen paremmin. Kotimaisten kielten keskus ohjeistaakin ’luonne’ termin olevan parempi esineiden sekä asioiden ominaisuuksien kuvailuun kuin ’luonto’.⁵ Tästä huolimatta eroa ’luonnon’ ja ’luonteen’ välillä ei osata aina tehdä, onhan molemmat termit johdettu verbistä ’luoda’.⁶

Siirryttyämme kohteen ominaisuuksien kuvailun ulkopuolelle, ’luonto’ osoittaa selvemmin monitulkintaisen luonteensa. Käsitteen käyttö (2) ympäristön kuvailussa alkoi yleistymään vasta 1700-luvulla. ⁷ Etenkin ilmastonmuutoksen sekä muiden ympäristöämme ja luontoamme muuttavien ilmiöiden ollessa pinnalla mediassa luontokäsitteen assosiaatio käsitteeseen ympäristö vaikuttaa vahvistuneen. Keskittykäämme siis käsitteiden ’luonto’ ja ’ympäristö’ suhteeseen. Tilastokeskuksen käsitepankissa ’ympäristö’ määritellään seuraavasti: ”Ympäristö-käsitteellä tarkoitetaan niitä fyysisiä, sosiaalisia ja kulttuuritekijöitä, jotka kuuluvat luontoon tai rakennettuun ympäristöön ja joiden kanssa ihminen on vuorovaikutuksessa. Ympäristö nähdään ennen kaikkea ihmisen elinympäristönä, jonka tilaan ja laatuun ihmisen toiminta vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti.” ⁸ Ympäristöä kuvaillessamme puhumme lähtökohtaisesti siis puhtaasti ihmiseen liittyvästä kokonaisuudesta, toisin kuin luonnosta puhuttaessa.

Tästä huolimatta joissain tapauksissa myös ’ympäristöön’, tähän yhtenä ’luonnon’ synonyyminä ymmärrettävään termiin, lisätään ihmisen toimintaa poissulkeva tai minimoiva etuliite, kuten esimerkiksi ’luonnonympäristö’ (vrt. kaupunkiympäristö). Näin ollen esimerkiksi ympäristönsuojelun voidaan käsittää kohdistuvan kaikkiin ympäristöihin, missä luonnonsuojelu on kohdistettu vain ei-inhimillisiin kokonaisuuksiin. ⁹ Puhuessamme ympäristöstä ’luontona’ monien termien määritelmien mukaan käyttäisimme siis sanaa väärin. Samaa voi sanoa myös luonnon sekä ympäristön yhdistämisestä luonnonympäristöksi, koska ei ole olemassa kokonaisuutta, jossa ihmisen toiminta on sekä erotettu kokonaisuudesta että osana sitä. Toisaalta taas luonto voidaan käsittää elinympäristöksi, jota on muokattu vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen toimesta. ¹⁰ Toisin sanoen tällöin ihmisen vaikutusta ei ole täysin erotettu luonnosta ja ’luonto’ voikin toimia ’ympäristön’ synonyymina.

Kun nykyihmisen roolia luonnon, tai ympäristön, muokkaajana halutaan korostaa, puhutaan antroposeenista: ilmastonmuutoksen, ilmastokriisin ja kasvihuoneilmiön ajasta. Antroposeeniksi kutsutun uuden geologisen aikakauden tunnusmerkkeihin kuuluvat nopeat ja maailmanlaajuiset ihmisen toiminnasta johtuvat muutokset, jotka vaikuttavat kokonaisvaltaisesti niin ilmakehään, elokehään, vesistöön kuin jäätiköihinkin. Ihmisestä on näin ollen muovautunut luonnonvoimiin verrattava voima. ¹¹ Voidaan väittää, että ihmistoiminnan seurauksesta luonnon tasapaino on järkkynyt ja sään ääri-ilmiöiden ennustetaan lisääntyvän. Ihmisen vaikutusta ympäristön tilaan pidetään yleisesti negatiivisena, minkä kautta käsitteen ’luonto’ positiivinen vivahde on korostunut. ¹² Käyttäessämme käsitettä ’luonto’ yritämme erottaa siitä inhimillisen toiminnan ja näin ollen negatiivisen ympäristövaikutuksen, jättäen jäljelle tavoiteltavan joko positiivisen tai neutraalin ympäristövaikutuksen. On syynä sitten edellä mainittu tai kuluttajan itsensä kehittelemä jokin muu positiivinen assosiaatio, niin luonnollisuus on valjastettu esimerkiksi markkinoinnissa tavoittelun arvoiseksi asiaksi.

’Luonto’ termin monitulkinnaisuus on jättänyt tilaa myös ympäristöfilosofian diskussioille, joissa pohditaan luonnon syvempää merkitystä. Luonnolle löydetyistä merkityksistä mainittakoon Matias Koskimiehen filosofian pro gradu -tutkielmassa esiintynyt ympäristöfilosofian kirjallisuuteen pohjautuva selitys: ”Ensinnäkin ’luonto’ voidaan käsittää tosiasioiden summaksi, eli vastakkaisena yliluonnolliselle (supernatural). Toiseksi ’luonto’ voidaan määritellä spontaaniksi asiantilaksi, eli vastakkaisena ihmisen harkinnanvaraisesti tai intentionaalisesti muokkaamalle tai luomalle keinotekoisuudelle”. ¹³

Koskimiehen selityksen mukaan käsityksiemme ja uskomuksiemme ulkopuolella olevat, niin sanotut yliluonnolliset asiat ovat käsitteen ’luonto’ käyttötarkoituksen ulkopuolella, jättäen tulkinnanvaraisuutta tietämättömyydestä johtuviin tulkintoihimme. Saattavathan tuntemattomat ilmiöt saada yliluonnollisen ilmiön leiman, kunnes tietotaitotason kasvettua pystymmekin tunnistamaan ilmiön luonnolliseksi tapahtumaksi. Samaten ihmisen erottaminen luonnosta käyttämällä termejä keinotekoinen tai synteettinen on osittain mielivaltaista. Keinotekoisesti valmistettujen asioiden ydin on kuitenkin ”luonnonmateriaaleissa”, puhumattakaan valmistajansa luonnollisesta alkuperästä. Jättäessämme harkinnanvaraisen käyttäytymisen ’luonnon’ ulkopuolelle, voimme kysyä itseltämme: onko esimerkiksi synnytyksen, ja näin ollen jälkeläisen, luonnollisuus syntymiseen vaikuttaneiden olosuhteiden määrittelemä? Voimmeko esimerkiksi nähdä keinohedelmöityksen kautta syntyneen jälkeläisen luonnollisena vai emme, onhan kyseessä kuitenkin erittäin harkinnanvarainen, mutta toisaalta täysin ”luonnollinen” tapahtuma?

Ympäristö eli entinen luonto?

Luonnon tultua kotiimme muun muassa markkinoinnin välityksellä, elämme kenties itse luodussa, luonnollisessa ympäristössämme. Käsitteen monimerkityksellisen roolin tulkinnassa jokainen yksilö soveltaa henkilökohtaisia ominaispiirteitään eli ominaisluontoaan. Tässäkin kirjoituksessa ilmenee siis ymmärrettävä annos subjektiivisuutta. Osa erottaa ihmistoiminnan käsitteestä kokonaan, osa ei. Jos erotamme ihmistoiminnan ’luonnosta’, käsitteen merkitys on selvempi, mutta käytämme sitä todennäköisesti väärin, koska käsityskehämme piirissä oleva luonto on aina osittain ihmistoiminnan muokkaamaa ja näin ollen ihmistoiminnasta erotetun merkityksen vastainen kokonaisuus. Toisaalta taas sisällyttäessämme ihmistoiminnan termiin, erot ’luonnon’ ja ’ympäristön’ välillä ovat vähäiset. Tämä minimoi käsitteen funktionaalisuuden. Toki ’luonto’ käsitetään näinkin kokonaisuutena, jossa ihmistoiminta on vähäisempää kuin ympäristössä, joten tietty sävyero termien välinen säilyy tällöinkin.

Käyttäessämme käsitettä ’luonto’ tarkoitamme kuitenkin yleistetysti joko jonkin asian ominaispiirteitä ja luonteenlaatua tai sitten ympäristöä tai kokonaisuutta, jossa olemme tai olemme olematta. Etenkin ihmisen erottaminen luonnosta on omituinen käsitteeseen liittyvä tapa, huomioiden oman luonnollisen alkuperämme. Tästä huolimatta käsitteen ’luonto’ ymmärtämiseksi on tärkeää ottaa huomioon inhimillisen ja ei-inhimillisen erottaminen. Luonto on mahdollisimman ei-inhimillinen asia, toisin kuin ympäristö.

Näin antroposeenin aikana uskomme, että teoillamme on maailmanlaajuinen (tai mahdollisesti laajempi) vaikutus. Olettaessamme ilmastonmuutoksen olevan pääasiallisesti ihmisen aiheuttama ja sen vaikutusalueella olevan myös luonnonvaraiset alueemme, voimmekin todistaa luonnon katoamista. Tällöin ympäristö saattaa olla uusin luonnon korvannut invasiivinen, eli leviävä ja tunkeutuva ’laji’. Toimillamme on vaikutus kaikkeen, joten näin ollen meidän täytyisi puhua lähes aina ympäristöstä luonnon sijaan. Haluamme kuitenkin uskotella itsellemme, ettemme ole vaikuttaneet kaikkeen ja että koskemattomia asioita on vielä löydettävissä. Ehkäpä erottamalla (tai vähintäänkin minimoimalla) ihmiseen liitetyn negatiivisen ympäristövaikutuksen, jätämme jäljelle vain tavoiteltavan joko positiivisen tai neutraalin ympäristövaikutuksen. Voikin olla, että juuri tästä syystä ’luonto’ käsitteeseen liitetty positiivinen vivahde on korostunut. Muutos on ollut epäsuoraa. Termin merkitys ei ole muuttunut suoranaisesti suuntaan tai toiseen, mutta negatiivisten ympäristövaikutuksien tultua suurempaan tietoisuuteen koemme suurempaa tarvetta ulkoistaa haittamme ja käyttää luontoa hyväksemme.

Esseessä viitattu seuraavaan kirjallisuuteen

Allen M.F & Allen E.B 2017. Mycorrhizal Mediation of Soil Fertility Amidst Nitrogen Eutrophication and Climate Change. Teoksessa Nancy Collins Johnson, Catharinen Gehring & Jan Jansa (toim.), Mycorrhizal Mediation of Soil. Fertility, Structure, and Carbon Storage. Amsterdam: Elsevier, s. 213-231.

Koskimies, Matis 2011. ’Luonto’ ympäristöarvojen taustalla. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28513/progradu.pdf?sequence=2, viitattu 12.4.2020.

Toivanen, Tero 2018. Luento: Mitä antroposeeni tarkoittaa? Luento esitetty Aalto-yliopistossa 2.5.2018. https://www.slideshare.net/TeroToivanen/mit-antroposeeni-tarkoittaa-100910194, viitattu 12.4.2020.

Tong S. & McMichael A.J. 2011. Climate Change and Health: Risks and Adaptive Strategies. Teoksessa Jerome O. Nriagu (päätoimittaja), Encyclopedia of Environmental Health. Amsterdam: Elsevier, s. 690-698.

Esseessä käytetty seuraavia tietokantoja

Google Translate, https://translate.google.fi, viitattu 12.4.2020.

Merriam-Webester -verkkosanakirja, https://www.merriam-webster.com, viitattu 12.4.2020.

Dictionary.com -verkkosanakirja, https://www.dictionary.com, viitattu 12.4.2020.

Cambridge Dictionary -verkkosanakirja, https://dictionary.cambridge.org, viitattu 12.4.2020.

Kielitoimiston sanakirja, https://www.kielitoimistonsanakirja.fi, viitattu 12.4.2020.

Kotimaisten kielten keskus, https://www.kotus.fi, viitattu 12.4.2020.

Tieteen termipankki, https://tieteentermipankki.fi, viitattu 12.4.2020.

Tilastokeskus, http://www.stat.fi, viitattu 12.4.2020.

Takaisin lehden sisällysluetteloon