Kirja-arvio: Tuhon tiellä – eurokriisistä toiseen
JARI JÄRVENPÄÄ
Timo Harakka on tullut tutuksi toimittajana, vihreiden ja myös uusimpana demareiden tuoreehkona poliitikkona. Harva kuitenkaan tietää, että hän kirjoitti keväällä 2014 jo kolmannen kirjansa EU:sta. Aikakauslehti Kanava palkitsi Suuri kiristys – Tie ulos eurokriisistä -teoksen vuoden parhaana Eurooppa- ja talouskirjana. Eikä syyttä.
Vaikka kirjaa voi hyvällä syyllä pitää myös vaalikirjana, sen tulkinta pelkästään kampanjamateriaalina olisi älyllisesti epärehellistä. Teos on perustavanlaatuinen ja hyvin koottu esitys siitä, kuinka rahamarkkinat euroalueella toimivat ja miksi me virumme historian pisimmässä lamassa. Harakka jakaa kirjansa kronologisesti lukuihin, jotka kertovat euroalueen synnystä ja olemuksesta, avaavat tarkemmin taustoja finanssikriisille ja kuvaavat sen aikana tehtyjä päätöksiä Brysselissä, kuten kiristyspolitiikkaa eri Euroopan maissa. Toteutetun talouspolitiikan kiemurat saavat Harakan kirjassa Monty Pythonmaisen absurditeetin mitat. Kirjan eurokriittinen ote pohjaa ajatukseen yhteisvaluutta euron perustavanlaatuisista valuvioista. Harakan teesi on, että euro ei ole kenenkään käsissä. Koko valuuttajärjestelmä jätettiin haavoittuvaiseksi ja sen johtaminen ulkoistettiin markkinoille. ”Muutakaan hallitusta eurolla ei ole”, kirjoittaa Harakka.
”Tässä kirjassa ei käytetä uusliberalismin summittaista leimaa, josta on tullut yleinen salaliittoteoria selittämään kaikki ikävät ilmiöt ilmastonmuutoksesta Cheekiin." Harakka haastaa teoksessaan mediaa ja poliitikkoja löysästä talouspoliittisesta analyysistä. Nykyinen kriisi ei ole hänen mukaansa määritelmällisesti julkisen sektorin velkakriisi vaan finanssikriisi, johon Euroopan keskuspankki EKP ja suuret EU-taloudet ovat koko maanosan ajaneet. Ongelma ei ole pöhöttynyt julkinen sektori vaan pankkien kyvyttömyys selvitä Kreikan roskalainoista. Euroalueella velkaantuminen on tapahtunut veronmaksajien pelastaessa pankkeja kaatumasta.
Yhtenä esimerkkinä nykytilanteen ongelmallisesta hoidosta Harakka käyttää vertausta euron ja dollarin välillä. Yhdysvalloissa liittovaltion hallituksella on epäsuorasti päätäntävalta keskuspankkiin, jonka kanssa se voi yhdessä hoitaa taantumaa ja työllisyyttä. Keskuspankki voi liittovaltion toiveesta päättää painaa dollareita maailmalle. Valuutan arvo laskee eli devalvoituu ja vienti alkaa vetämään. Kuten tiedetään, markka-aikana devalvaatio poliittisilla päätöksillä oli Suomessakin hyvin suosittu toimenpide vaikeina taloudellisina kausina.
Harakka nostaa esille menetetyn rahapolitiikan kääntöpuolen: valtion keinovalikoimaan jää jäljelle finanssipolitiikka eli valtion menojen ja tulojen sääntely. Devalvoituvan markan haihattelu ei auta vahvan yhtenäisvaluutan Suomessa. Kiristyksiä on tehtävä, ajatellaan. Poliittisen ohjauksen olemattomuus on ajanut maat jatkuvaan sisäisen devalvoinnin kierteeseen. Lainan maksamiseksi ja markkinoiden tyydyttämiseksi tarkoitettu sisäinen devalvaatio tarkoittaa ”työ- ja tuotantokustannusten alentamista” – käytännössä leikkauspolitiikkaa palveluista ja sosiaalietuuksista.
Harakan mukaan tämä ei ole tapahtunut vahingossa, vaan oikeistoliberaalien aktiivisilla ja tietoisilla toimilla. ”Julkisia palveluja ja sosiaalietuja on vaikea supistaa omaehtoisin poliittisin päätöksin”, kirjoittaa Harakka. Näennäisesti vapaiden markkinoiden määräämä euro-ohjaus auttaa tavoitteissa. Kirjoittaja näkee poliitikkojen käyttävän markkinoiden ”ulkoista pakkoa” omiin tarkoitusperiinsä ajamaan päätöksiä läpi, joilla ei muuten olisi demokraattista enemmistöä. Harakan analyysistä tulee erityisen mielenkiintoinen, kun ajattelee hänen edustavan leikkauspolitiikassa mukana ollutta Suomen hallituksessa toimivaa SDP:tä. ”Jos tämä ei ole poliittista vallankäyttöä, tai suorastaan kiristystä, niin Ilkka Kanerva on nunnaluostarin abbedissa."
Harakan ilmaisu on selkeyteen pyrkivää ja turhaa kapulakielisyyttä välttelevää. Vähemmänkin taloustiedettä ymmärtävän on helppo seurata kriisitarinaa ja laajentaa ymmärrystään nykyisestä tilanteesta. Lukijaa lämmittää kirjoittajan tarkkanäköisyys omasta itsestään. Harakka jättää itselleen varauman kirjan alussa – hän ei ole voinut ottaa kaikkea huomioon. Teos on tulkinta valituista materiaaleista ja näkökulmasta käsin.
Pääasiassa teksti on hyvin toimitettua, mutta toisinaan syntyy kuva kiireestä ja eurovaalien lähestymisestä, joka on tuonut tekstiin löperöä väljyyttä. Toisinaan pitkät luettelot eurooppalaisten pankkien lainoituskuvioista ja rahastojen toimintamekanismien kuvailu uuvuttavat taloudelliseen trilleriin syventyneen lukijan. Harakka piristää onnistuneesti tekstiään kevyillä ja populaareilla vertauksilla. Puhuessaan pitkistä laina-ajoista Harakka arvioi niiden erääntyvän ”vasta vuosien päästä Oras Tynkkysen toisella presidenttikaudella.”
Suuri kiristys perustuu kirjana niiden virheiden arviointiin, joita EKP:tä ja euroa luotaessa on tehty. Päällimmäisenä mieleen jäävät keskuspankin piilotetut poliittiset tarkoitusperät ja euron totaalinen valtatyhjiö, jonka markkinat ovat myöhemmin täyttäneet. EKP itse kertoo jättävänsä politikoinnin komissiolle ja valtioille, mutta Harakka huomauttaa keskuspankin ottaneen osaa Kreikan, Irlannin ja Espanjan rajuihin julkisen sektorin sopeuttamistoimiin ja yksityistämishankkeisiin.
Ei ehkä ole uutta tietoa, että Kreikan pelastamiseksi toteutetut toimet keskittyivät pitkälle eurooppalaisten pankkien sijoitusten turvaamiseen, mutta on hätkähdyttävää tajuta eurooppalaisten veronmaksajien vastuulle jäävistä 207 miljardin euron lainasummista vain 44 päätyneen kreikkalaisille eli Kreikan valtiontalouteen. Loput 163 miljardia, yli kolminkertaisesti Suomen kokonaisbudjetti, on maksettu suoraan rahalaitoksille niiden riskilainojen takaisinostoina. Toisin sanoen on pelastettu hurjia riskejä ottaneita pankkeja ja sijoittajia samalla kun kansalaiset ovat jääneet vaille vähimmäistä toimeentuloa ja perusterveydenhuoltoa. Kysymys jonka Harakka esittää: kuinka pitkään leikkaamme palveluista ja toimeentulosta maksaaksemme pankkien ja eurobyrokraattien tekemistä virheistä?
Kirjoittaja on tehnyt laajan toimitustyön kerätessään eurokriisin vaiheet yksiin kansiin ja tuonut keskusteluun markkinaliberaalin talouspolitiikan vaihtoehdon käsitellä nykyistä taantumaa. Harakan mukaan talous on politiikkaa, ja niin siihen tulisi myös suhtautua.
Timo Harakka. Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä. Schildts & Söderströms 2014. s. 299.