Kulttuurisuunnittelulla lisää osallisuutta kaupunkikehittämiseen

Pia Hovi-Assad

Tässä artikkelissa tarkastelen, edistääkö kulttuurisuunnittelun avulla tapahtuva yhteiskehittäminen osallisuutta kaupunkikehittämisessä.

Yhteiskehittäminen (co-creation) on työkalu tai toimintatapa, jonka avulla voidaan kehittää esimerkiksi palveluita ja tuotteita. Yhteiskehittämistä voivat tehdä yritykset yhdessä asiakkaidensa tai palvelunkäyttäjiensä kanssa, mutta myös kunnan viranhaltijat yhdessä asukkaiden ja asuinalueella vaikuttavien kumppaneiden tai sidosryhmien kanssa.1 Yhteiskehittäminen toteutuu täysimääräisesti silloin, kun osallistujat saavat osallistua koko hankkeen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.2 Kulttuurisuunnittelu (cultural planning) on kaupunkikehittämisen toimintamalli3, jonka ytimessä on vuorovaikutus suunnittelijoiden, kunnan edustajien, asukkaiden ja asuinalueella vaikuttavien toimijoiden välillä.4

Hyödynnän tässä artikkelissa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013–2015 -hankkeen aikana Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen Lähiön henki – Porin lähiöiden kulttuurisuunnitteluhankkeessa toteutettua Itä-Porin kulttuurikartoitusta. Olen toiminut projektitutkijana kyseissä hankkeessa ja ollut mukana toteuttamassa hankkeessa tehtyä kulttuurikartoitusta, asukastilaisuuksia ja työpajoja. Lisäksi käytän aineistona Ruotsin Cultural Planning Laboratory -kaupunkiverkoston julkaisuja ja kulttuurisuunnittelua käsittelevää tutkimuskirjallisuutta.

Käsittelen artikkelin alussa osallisuutta ja sen kehittymistä osaksi kaupunkisuunnittelua ja -kehittämistä sekä kulttuurisuunnittelua. Tämän jälkeen tarkastelen kulttuurisuunnittelua strategisena kehittämismenetelmänä. Teoriaosuuden jälkeen esitän käytännön esimerkkejä Lähiön henki -tutkimushankkeesta. Lopuksi teen päätelmiä kulttuurisuunnitteluun liittyvästä osallisuudesta.

Osallisuuden kehittyminen

Osallisuus on kattotermi, joka pitää sisällään monen tasoista osallistumista ja osallistamista. Osallisuus on kokemus, tunne ja toisaalta toimintakykyä ja mahdollisuuksia. Sitä pidetään keskeisenä tekijänä yksilön hyvinvoinnin kannalta.5 Osallistaminen on ylhäältä alaspäin tapahtuva pyrkimys saada kansalaiset osallistumaan toimintaan tai suunnitteluun.6 Kokemus osallisuudesta riippuu muun muassa yksilön vaikutusmahdollisuuksista oman elämänsä suhteen.

Sherry Arnstein, joka työskenteli konsulttina presidentti John F. Kennedyn hallinnossa, kehitti vuonna 1969 tikapuumallin tai 8-luokkaisen osallistumisasteikon (A Ladder of Citizen Participation), jossa hän kahdeksasta askelmasta koostuvien portaiden avulla esittää kansalaisten osallistumisen ja osallistamisen suhteen sosiaalista määräysvaltaa kohtaan. Arnsteinin mielestä kansalaisten osallistuminen on kategorinen termi kansalaisvallalle (citizen power). Portaat esittävät vallan uudelleenjakoa, joka huomioi ne kansalaiset, joilla ei ole valtaa. Portaiden alimmalla tasolla ovat manipulaatio (manipulation) ja terapia (therapy), jotka vastaavat ei-osallistumisen tasoa (nonparticipation). Kun julkinen toiminta on tällä tasolla, ihmisille ei anneta mahdollisuutta osallistua suunnitteluun. Kolmannella tasolla on tiedonsaanti (informing), neljännellä konsultaatio (consultation) ja viidennellä yhteissuunnittelu (placation). Näitä osallistumismuotoja Arnstein kutsuu tokenismiksi (tokenism), joka viittaa kansalaisten neuvoa-antavaan rooliin jolloin kansalaisilla on mahdollisuus kuulla ja tulla kuulluksi. Tällä osallistumisen tasolla ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että valtaapitävät ottavat huomioon suunnittelussa kansalaisten mielipiteet. Tasoilla kuusi, seitsemän ja kahdeksan ovat kumppanuus (partnership), delegoitu valta (delegated power) ja kansalaishallinta tai -valvonta (citizen control), jolloin kansalaisilla on itsenäinen toimivalta päätöksenteossa (citizen power). Arnsteinin mukaan osallisuuden portaita on mahdollista soveltaa eri aloilla.7

Kuva 1.    Sherry R. Arnsteinin Osallisuuden portaat (A Ladder of Citizen Participation). Lähde: Arnstein 1969.

Kuva 1. Sherry R. Arnsteinin Osallisuuden portaat (A Ladder of Citizen Participation). Lähde: Arnstein 1969.

Kulttuurisuunnittelun juuret

Kulttuurisuunnittelulle ei ole olemassa yhtenäistä kattavaa määritelmää. Siihen on kehittynyt erilaisia lähestymistapoja, mikä johtuu osittain siitä, että on olemassa erilaisia kulttuuri- ja suunnitteluteorioita, näiden kombinaatioita ja maakohtaisesti harjoitetaan erilaista kulttuuripolitiikkaa.

Kulttuurisuunnittelu sisältää kaksi vaihetta, jotka etenevät kronologisesti: kulttuurikartoitus (cultural mapping) ja kulttuurisuunnittelu. Kulttuurikartoitus on tutkimusprosessi, jossa kohdealueen kulttuuriset resurssit kartoitetaan kvantitatiivisin tai/sekä kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin. Yksityiskohtaisen kulttuurikartoituksen avulla saadaan monitahoinen viitekehys alueeseen, jota voidaan hyödyntää suunnittelussa. Kulttuurisuunnitteluun kuuluvien yhteisneuvotteluiden avulla kartoitetaan asukkaiden ja kohdealueeseen kytkeytyvien yhteisöjen ja toimijoiden kanssa alueeseen liittyviä kehittämistarpeita sekä positiivisia sekä negatiivisia aspekteja. Asukkaat ovat mukana suunnittelussa, eivät suunnittelun kohteena, kuten perinteisessä ylhäältä alas suuntautuvassa kaupunkisuunnittelussa.8

Kulttuurisuunnittelun juuret juontavat 1900-luvun alun Yhdysvaltoihin, mutta menetelmää on laajemmin sovellettu vasta 1980-luvulla Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Australiassa ja Euroopassa, lähinnä Isossa-Britanniassa. Kulttuuriteorian tutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen kehitys edisti sen leviämistä. Lisäksi sen omaksumista edesauttoivat yhteiskunnalliset paineet ja vaatimukset, joita osallistuvan demokratian ja kansalaisyhteiskunnan syntyminen asettivat kaupunkisuunnittelulle. Kulttuurisuunnittelu nähtiin keinona kohentaa julkista tilaa ja usein se kulki käsi kädessä aloitteiden kanssa, joiden avulla pyrittiin voimauttamaan paikallisia yhteisöjä.9

Kulttuurisuunnittelua käsittelevissä varhaisissa teksteissä paikallisen kulttuurin kehittäminen ja kansalaisten osallistumisen asteen tukeminen sekä yhteisöllisten tilojen perustaminen ovat keskeisellä sijalla, mutta osana tätä kokonaisuutta on myös ajatus ”aktiivisesta kansalaisesta” (active citizeship). 1980-luvulla Isossa-Britanniassa kulttuurisuunnittelumenetelmä kytkettiin Labour-puolueen edistämiin arvoihin, joihin kuuluivat muun muassa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja hyvinvointivaltion edistäminen. Monet paikallistasolla toimivat kaupunginvaltuustot yrittivät käyttää kulttuurisuunnittelua paikallisidentiteetin vahvistamiseen ja luodakseen jaetun kokemuksen kotikaupunkiin identifioitumisesta sekä kokemuksen kansalaisuudesta (civic). Isosta-Britanniasta nämä kulttuurisuunnittelun näkökulmat levisivät muihin maihin.10

Maantieteilijä Jussi Semi on tutkinut ARAn Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013–2015 -hanketta, jossa on nähtävissä samanlaisia ohjelmatavoitteita kuin Labour-hallituksen päämäärissä. Kehittämisohjelmassa oli viisi kehittämisteemaa: osallisuus ja moninaisuus, viihtyisä, turvallinen ja kiinnostava ympäristö, tilojen uudenlaiset käytöt, palvelutarjonnan vahvistaminen, sosiaaliset innovaatiot sekä nuorten kasvun ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen.11 Semin mukaan asuinalueiden kehittämisohjelman keskeisenä tehtävänä oli kiinnittää asuinalueiden moninaisuus kehittämistoimintaan siten, että taustoiltaan erilaiset ihmiset pystyisivät yhdessä osallistumaan yhteisten tilojen uudenlaiseen käyttöön. Toisistaan poikkeavat ryhmät tulisi ympäristön suunnittelun kautta saattaa ”luonnollisiin” tekemisiin toistensa kanssa. Semin mukaan antamalla asukkaille mahdollisuuden osallistua voidaan peittää ristiriitoja ja oikeuttaa viranhaltijoiden suunnitteluun liittyvät näkemykset. Osallistuminen tarjoaa tällöin vastauksia, jotka noudattavat suunnittelijoiden etukäteen asettamien kysymyksiä ja ongelmia.12

Trendit kaupunkikehittämisessä ja julkishallinnossa kulttuurisuunnittelun tukena

Uusi julkinen hallinta (New Public Governance) sai jalansijaa 1970-luvulla Yhdysvalloissa, mistä se levisi 1980-luvulla Eurooppaan ja myöhemmin 2000-luvulla Suomeen. Samoihin aikoihin suunnittelukeskustelu keskittyi muun muassa vuorovaikutteiseen suunnitteluun. Tällöin otettiin käyttöön käsitteet ”ylhäältä alaspäin” (top-down) ja ”alhaalta ylöspäin” (bottom-up) (Kuva 2). Uusi julkinen hallinta -mallissa turvaudutaan kolmannen sektorin apuun julkisten palveluiden tuottamisessa. Uusi julkinen hallinta on siirtymistä hierakkisista toiminnoista organisatorisiin verkostoihin.13 ”Paikallistasolla tämä tarkoittaa muun muassa siirtymistä organisaatioiden kehittämisestä yhteisöjen kehittämiseen ja painopisteen muutosta asiakastarpeiden määrittelystä yhteisön osallistumiseen liittyviin kysymyksiin. […] Paikallisessa hallinnassa luodaan edellytyksiä yhteisön jäsenten osallistumiselle omien asioidensa suunnitteluun ja hallintaan sekä palveluiden tuottamiseen”.14 ”Kolmannen sektorin lisäksi on hahmottumassa kasvava neljäs sektori, jolla tarkoitetaan järjestäytymätöntä kansalaisaktivismia tai toimintaa, joka organisoituu kevyesti ja toimii nopeasti esimerkiksi sosiaalisen median avulla.”15

Kuva 2.    Ylhäältä alaspäin (top-down) ja alhaalta ylöspäin (bottom-up) tapahtuva suunnittelu ja kehittäminen.

Kuva 2. Ylhäältä alaspäin (top-down) ja alhaalta ylöspäin (bottom-up) tapahtuva suunnittelu ja kehittäminen.

Luova luokka ja luova kaupunki -ajattelu liittyy muutoksiin, joita on koettu siirtyessä teollisesta yhteiskunnasta jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Muutoksen ytimessä on urbaanien työmarkkinoiden muuttuminen luovan ideoinnin ja tiedon luomiseen.16 Luova kaupunki ja luova luokka -konseptit keskittyvät yleensä suuriin kaupunkeihin ja pääkaupunkeihin, jotka dominoivat globaalia luovan alan taloutta. Yhdysvaltalainen kaupunkitutkija Richard Florida julkaisi vuonna 2002 The Rise of the Creative Class -teoksen, joka nousi maailmankuuluisuuteen. Kirjassaan hän esittelee luovan luokan, jonka jäsenenä yleensä on korkeasti koulutettuja henkilöitä.17 Luova luokka -teoriaa on kritisoitu muun muassa siitä, että se ei edistä vähävaraisten osallisuutta yhteiskuntaan.18

Luova kaupunki -konsepti tarkoittaa kaupunkia, jossa jokainen voi omassa työssään tai elämässään olla luova. Käsitteen teki tunnetuksi brittiläinen kirjailija Charles Landry. Hänelle kulttuurisuunnittelu on prosessi, jonka avulla on mahdollista identifioida projekteja, laatia suunnitelmia ja hallita strategioiden toimeenpanoa, jotka pohjaavat kulttuuristen resurssien hyödyntämiseen. Landryn mukaan tämän prosessin tavoitteena on sektorien yli menevän toiminnan kautta luoda synergiaa, jonka myötä syntyy innovaatioita ja paikan omaperäisyyttä esiintuovaa kaupunkisuunnittelua.19

1990-luvulla Iso-Britannian Labour-hallitus halusi edistää kulttuurisuunnittelun avulla luovaa taloutta. Hallitus katsoi, että luovan luokan myötä asuinalueet eheytyivät, mikä hallituksen mukaan edistää kansalaisyhteiskuntaa. Tämän näkökulman mukaan kulttuuri ja luovuus ovat pääomaa, joita voidaan kehittää ja valjastaa taistelemaan yhteiskunnan eriarvoistumista vastaan tekemällä kansalaisista kulttuurin kuluttajia. Marginaalissa olevat ihmiset integroituvat yhteiskuntaan, kun he osallistuvat aktiivisesti luovaan talouteen. Tämän kehityksen myötä työväenluokan keskuudessa vallitseva solidaarisuusajattelu sai siirtyä syrjään individualismin ja kulutuskulttuurin myötä.20

Kulttuurikartoitus ja kulttuurisuunnitteluprosessi käytännössä

Kulttuurisuunnittelu on omaksunut perustakseen antropologisen eli kulttuurin laajan määritelmän. Antropologisen kulttuurimääritelmän on laatinut brittiläinen antropologi Edward Tylor vuonna 1871. Hänen mukaansa kulttuuri sisältää tiedon, uskonnon, taiteen, moraalin, lain, tavat sekä muut ominaisuudet ja tottumukset.21 Raymond Williams, jota pidetään keskeisenä hahmona 1900-luvun brittiläisessä kulttuurintutkimuksessa, oli samoilla linjoilla Tylorin kanssa. Williams tuli tunnetuksi ”culture as a way of life” – kulttuuri elämäntapana -määritelmästä, jonka mukaan kulttuuri on intellektuaalisen, henkisen ja taiteellisen kehityksen prosessi.22 Kulttuurisuunnittelussa kulttuuri voidaan myös määritellä kehittämiskohteena olevan kaupunginosan tai asuinalueen perusteella, jolloin kulttuuriset merkitykset voidaan neuvotella paikkalähtöisesti kulttuurin harjoittajien, asukkaiden ja yhteisöiden kanssa.

Kulttuurisuunnittelussa keskitytään kulttuurisiin resursseihin (cultural resources).23 Kulttuuriset resurssit ymmärretään kulttuurisuunnittelussa käytännönläheisesti, eivätkä ne tarkoita ainoastaan taidetta, vaan myös paikallisia tapoja, murteita, tapahtumia, festivaaleja, erilaisia vapaa-ajan toimintoja, juoma- ja ruokakulttuuria, nuorisokulttuuria, etnisiä vähemmistöjä, yhteisöjä, paikallisia tuotteita, käsityötaitoja, elinkeino- ja palvelusektoria ja niin edespäin. Toisin sanoen kulttuuriset resurssit ovat tavallisia, arkipäiväisiä ja erittäin moninaisia asioita, mutta joskus ne voivat myös olla hyvin poikkeuksellisia ja tyypillisiä ainoastaan kyseessä olevalle alueelle. Ne voivat myös olla asioita, joita ei vielä siihen mennessä ole tunnistettu resurssiksi alueen kulttuurisessa, sosiaalisessa ja/tai taloudellisessa profiilissa.24

Ruotsin Cultural Planning Laboratory -kaupunkiverkoston käyttämässä kulttuurikartoituksessa, jota hyödynnettiin myös Porissa, huomio suunnattiin sektorirajat ylittävään työhön kunnallishallinnon, asukasyhdistysten ja yksityisten kiinteistönomistajien kesken. Menetelmän avulla keskityttiin pehmeisiin arvoihin25 ja tavoitteena oli kehittää alueen asukkaiden elämänlaatua. Menetelmän ytimessä oli kartoitustyö, jonka avulla pyrittiin saamaan syvällistä tietämystä yhteisön kulttuurisista resursseista, joiden avulla voitaisiin vahvistaa paikallisidentiteettiä.26

Kartoituksen tavoitteena on mahdollistaa yhteiskehittäminen, jonka aikana asukkaat tekevät tiivistä yhteistyötä viranhaltijoiden, kaupunkisuunnittelijoiden ja muiden asiantuntijoiden sekä toimijoiden kanssa. Asukkaita ei jätetä yksin asuinalueella vallitsevien ongelmien kanssa, vaan niihin etsitään yhdessä ratkaisuja poikkihallinnollisen ja -sektorisen työskentelyn avulla. Arnsteinin asteikolla kulttuurikartoitus ja kulttuurisuunnittelu vastaavat tasoa seitsemän eli kumppanuus. Asukkaiden osallistuminen ei jää pelkästään kuulemisen tasolle, vaan kulttuurikartoitusprosessin avulla kerätyn monipuolisen suunnittelutiedon pohjalta laaditaan toimenpide-ehdotuksia tai toimenpidesuunnitelma, joka luovutetaan kaupungin eri hallintokuntien käsiteltäväksi. Käsittelyn jälkeen kaupungin johto hyväksyy suunnitelman ja vie sen strategiselle tasolle. Ilman poikkihallinnollista, sektorien ylimenevää yhteistyötä, asukkaiden hyväksyntää ja toimenpidesuunnitelman saattamista osaksi kaupungin strategista työskentelyä, toimenpidesuunnitelma ei toteudu käytännön tasolla.27

Itä-Porin kulttuurikartoitus

Itä-Porin kulttuurikartoitus toteutettiin osana ARAn kehittämisohjelmaa. Kartoituksen tavoitteena oli Itä-Porin lähiöiden, erityisesti Sampolan, Impolan ja Väinölän kerrostaloalueiden, paikallisen kulttuurin ja kulttuuristen resurssien kartoitus ja toimintasuunnitelman tuottaminen. Kartoitus suunniteltiin yhteistyössä hankkeen ohjausryhmään osallistuneiden edustajien kesken. Ohjausryhmään kuului Porin kaupungin viranhaltijoita, asukkaita ja hankkeen tutkijoita.28 Silloin kun ohjausryhmään kuuluu myös asukasedustaja tai asukkaita, toimivat asukkaat hankkeen omistajina tai projektipäällikköinä, jolloin heillä on myös valtaa päättää asioista ja projektin sisällöstä. Tällä tavalla pystytään vaikuttamaan positiivisesti Jussi Semin esittämään suunnittelijoiden valta-asemaan suhteessa asukkaisiin. Arnsteinin asteikolla tämä vastaa tasoa seitsemän eli kumppanuus (partnership).

Itä-Porin kulttuurikartoituksen muodosti kohdealueen laaja taustatietojen läpikäynti, joka sisälsi Tilastokeskuksen ja Porin kaupungin tilasto- ja paikkatietoaineistojen, kirjallisuuden, sanomalehtien, Internetin, suunnitelmien sekä aikaisemman tutkimus- ja selvitystiedon läpikäynnin. Kartoituksen aikana toteutettiin lapsiperheiden asuinviihtyvyyskysely, vuorovaikutteinen eHarava-paikkatietokysely29, toimijaverkkokartoitus sekä eri asukasryhmien ja kaupungin edustajien haastatteluja. Tietoa kerättiin myös havainnoimalla ympäristöä sekä asukasiltojen että työpajojen avulla. Tietojen pohjalta koostettiin raportti, joka sisältää taustiedon lisäksi artikkeleita, joissa käsitellään rakennettua ympäristöä, viheralueita, liikennettä, palveluita, julkista taidetta, kulttuuritoimintaa, alueen sosiaalisia erityispiirteitä, mediassa ja Internetissä vallitsevia mielikuvia sekä esitellään asukkaiden näkökulmia asuinalueeseen, kohdealueen toimijoita ja yhteistyötä.30

Lisäksi kartoitettiin alueen kulttuuriset resurssit, joihin lukeutuivat muun muassa taiteilijayhdistys T.E.H.D.A.S. ja heidän toimintansa Porin vanhalla lyhytaaltoasemalla ja sen yhteydessä olevassa veistospuistossa. Kulttuuri- ja kaupunkitutkija Nancy Duxburyn, professori W.F. Garrett-Pettsin31 ja taiteilija/kirjailija sekä opettaja Alys Longleyn mukaan taiteilijoiden potentiaalia ei ole aikaisemmin osattu huomioida yhteisöllisissä, kestävällä pohjalla toimivissa lähestymistavoissa, kuten kulttuurikartoituksessa. Taiteilijat ovat kyllä osallistuneet kulttuurikartoitustyöhön, mutta lähinnä kuvittajina, fasilitaattoreina tai konsultteina. Viime vuosina ovat yleistyneet kulttuurisuunnittelun yhteydessä toteutettava yhteisötaide ja paikkalähtöiset taiteelliset interventiot, joiden myötä paikkatiedon32 tutkimus on saanut uusia ilmaisumuotoja.33

Toteutin Itä-Porin kulttuurisuunnitteluhankkeessa kulttuurikartoitusta yhdessä T.E.H.D.A.S. ry:n taiteilijoiden kanssa työpajojen avulla. Työpajoissa pyrittiin välttämään ylhäältä alas suuntautuvaa asioiden läpikäyntiä käyttämällä vuorovaikutteista otetta. Työpajan tavoitteena oli kartoittaa T.E.H.D.A.S. ry:n Itä-Porin lähiöihin sijoittuvaa toimintaa sekä antaa taiteilijoille mahdollisuus kertoa ajatuksiaan alueen kehittämisestä. Järjestin myös työpajoja, joissa osallistin asukkaita, T.E.H.D.A.S. ry:n taiteilijoita, Porin kaupungin hallintokuntien ja kolmannen sektorin edustajia yhteiseen kehittämistyöhön. Työpajoihin osallistuneiden asukkaiden ja taiteilijoiden ajatukset liittyivät pitkälti samoihin teemoihin: yhteisöllisyyteen, viihtyisään, turvalliseen ja saavutettavaan ympäristöön sekä vapaa-ajantoimintojen yhteiskehittelyyn. Tällaisen yhteiskehittämisen kautta voidaan edistää asukkaiden ja asuinalueella vaikuttavien toimijoiden osallisuutta alueensa kehittämiseen. Yhteisövetoinen tai kolmannen sektorin toteuttama kehittäminen edistää osallisuutta, mutta tavoitteiden toteuttaminen edellyttää hallinnon tukea, taloudellista tukea ja tavoitteiden sisällyttämistä kaupungin lähiö-, kehittämis- tai johonkin muuhun strategiaan.34

Päätelmät

Tämän artikkelin tavoitteena oli tutkia edistääkö kulttuurisuunnittelun avulla tapahtuva yhteiskehittäminen osallisuutta kaupunkikehittämisessä. Kulttuurisuunnittelu perustuu kulttuuri elämäntapana -määritelmään, jossa kulttuuri ei ole ainoastaan taidelähtöistä toimintaa. Kulttuurin laaja määritelmä edistää asukkaiden osallisuutta kulttuurin määrittelyprosessissa. Kulttuuri voidaan myös määritellä paikkakohtaisesti. Arnsteinin asteikolla tämä vastaa korkeinta tasoa eli tasoja seitsemän ja kahdeksan, delegoitu valta ja kansalaishallinta.

Ylhäältä alaspäin etenevä kaupunkikehittäminen saattaa sisältää eriasteista osallisuutta, mutta tämän tyyppisessä kehittämisessä osallisuus toteutuu yleensä Arnsteinin asteikolla mitattuna tasoilla kolme ja neljä eli tiedonsaanti ja konsultaatio; asukkailla on mahdollisuus kuulla ja tulla kuulluksi. Tällä osallistumisen tasolla ei ole varmuutta siitä, että valtaapitävät ottavat huomioon suunnittelussa asukkaiden mielipiteet.

Kulttuurisuunnittelussa osallisuuden aste nousee tasolle seitsemän eli kumppanuus. Suunnittelijoiden ja viranhaltijoiden jalkautuminen asuinalueelle lisää vuorovaikutusta asukkaiden, suunnittelijoiden, viranhaltijoiden ja asuinalueen toimijoiden välillä. Poikkihallinnollinen ja sektorien yli menevä työskentely luo uudenlaista yhteistyötä. Erilaisten asukastilaisuuksien ja yhteiskehittämistyöpajojen järjestäminen asuinalueella edistää asukkaiden osallisuutta, koska asukkaiden arkiympäristössä järjestetyt tilaisuudet ovat lähellä ja niiden osallistumisen kynnys on matala eli niihin on helppo osallistua. Kohdealueella vaikuttavien toimijoiden sisällyttäminen suunnitteluun voi madaltaa kynnystä asukkaiden osallistumiselle, jos mukana tuttuja kasvoja. Asukkaat voivat kohdata suunnittelijat/viranhaltijat omalla asuinalueellaan, jolloin asuinalueen osallisuus keskusta-alueeseen ja muihin kaupunginosiin kasvaa. Tilaisuuksien järjestäminen keskustan ulkopuolella voi lisätä eri kaupunginosissa asuvien asukkaiden vierailuja toisilla asuinalueilla, mikä puolestaan voi edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja keskinäistä ymmärrystä kaupunkilaisten keskuudessa.

Kaupunkikehityksen jakautuminen tasaisesti kaikille aluille lisää tasa-arvoista kehittämistä ja paikkaperusteista lähestymistapaa, jossa huomioidaan paikalliset vahvuudet ja tarpeet. Kulttuuristen resurssien kartoitus mahdollistaa kaupunginosan erilaisten vahvuuksien hyödyntämisen, mikä voi avata uusia näkökulmia osallisuuteen. Kaupunginosasta voi löytyä yllättäviä kulttuurisia resursseja, joita voi käyttää alueen kehittämisessä. Esimerkiksi Itä-Porin kartoituksessa tavoitettiin aktiivinen taiteilijayhteisö, joka halusi osallistua yhteiskehittämiseen. Laaja-alainen yhteistyö asukkaiden, viranhaltijoiden ja eri yhteisöiden tai järjestöjen välillä edistää sosiaalista osallisuutta eli yhteiskuntaan osallistumista. Eri aloilla toimivat ihmiset tekevät yhteistyötä, ja asukkaat voivat käyttää taitojaan sekä vahvuuksiaan asuinalueensa kehittämiseen. Asukkaat ovat oman alueensa asiantuntijoita ja voivat parhaiten kertoa omasta asuinalueestaan. Kun kansalaiset saavat vaikuttaa suunnitelmiin ja strategioihin, kasvaa paikallisdemokratia ja tapahtuu vallan uudelleenjakoa.

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Arnstein, Sherry R 1969. “A ladder of citizen participation”. Journal of the American Planning Association, 35: 4, 216–224. DOI: https://www.participatorymethods.org/sites/participatorymethods.org/files/Arnstein%20ladder%201969.pdf (ladattu 13.2.2019)

Bianchini, Franco 2013. “Cultural Planning and Its Interpretations”. Teoksessa Young, Greg & Stevenson, Deborah (toim.): The Ashgate Research Companion to Planning and Culture. Ashgate, Surrey (UK) & Burlington (USA), 377–391.

Butler, Diana & Russo, Anne 2010. Creative City Network of Canada Cultural Planning Toolkit. 2010 Legacies Now, British Columbia. DOI: https://www.creativecity.ca/database/files/library/cultural_planning_toolkit.pdf (ladattu 14.2.2019)

Duxbury, Nancy, Garrett-Petts, W.F., & Longley, Alys 2019. “An introduction to the art of cultural mapping Activating imaginaries and means of knowing”. Teoksessa Duxbury, Nancy, Garrett-Petts, W.F., and Longley, Alys. (toim.) Artistic Approaches to Cultural Mapping Activating Imaginaries and Means of Knowing. Routledge Research in Culture, Space and Identity, London and New York, 1–21.

Evans, Graeme 2013. “Cultural Planning and Sustainable Development.” Teoksessa Young, Greg & Stevenson, Deborah. (toim.): The Ashgate Research Companion to Planning and Culture. Surrey (UK) & Burlington (USA): Ashgate, 223–238.

Florida, Richard 2012. The Rise of the Creative Class, Revisited. Basic Books, New York.

Ghilardi, Lia. 2001. “Cultural planning and cultural diversity. “ Teoksessa Bennett, Tony: Differing Diversities Transversal Study on the Theme of Cultural Policy and Cultural Diversity. DOI: http://www.kulturplan-oresund.dk/Annex%201-1Ghilardi%20Cultural%20planning.pdf (ladattu 18.2.2019)

Greogry, Derek, Johnson, Ron, Pratt, Geraldine, Watts Michael & Whatmore, Sarah 2009. The Dictionary of Human Geography 5th Edition, Wiley-Blackwell Ltd, UK.

Hakari, Kari 2013. Uusi julkinen hallinta – kuntien hallinnonuudistusten kolmas aalto? Tutkimus Tampereen toimintamallista. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun akateeminen väitöskirja. DOI: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94535/978-951-44-9263-1.pdf?sequence=1 (ladattu 26.2.2019)

Hjorth, Christina. 2017. ”Kulttuurisuunnittelu paikallisidentiteetin luomisen ja paikallisen identiteetin kehittämisen välineenä.” Teoksessa Häyrynen, M. ja Wallin, A. (toim.): Kulttuurisuunnittelu Kaupunkikehittämisen uusi näkökulma. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 29–41.

Hovi-Assad, Pia 2017. ”Kulttuurisuunnittelumenetelmän ja yhteisötaiteen avulla tapahtuva yhteiskehittäminen.” Teoksessa Häyrynen, Maunu ja Wallin, Antti (toim.): Kulttuurisuunnittelu Kaupunkikehittämisen uusi näkökulma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 134–160.

Häyrynen, Maunu 2017. ”Kulttuurisuunnittelu, kulttuurikartoitus ja suomalainen kaupunkikehittäminen.” Teoksessa Häyrynen, Maunu ja Wallin, Antti (toim.): Kulttuurisuunnittelu Kaupunkikehittämisen uusi näkökulma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 7–28.

Isola, Anna-Maria, Kaartinen, Heidi, Leemann, Lars, Lääperi, Raija, Schneider, Taina, Valtari, Salla ja Keto-Tokio, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, Työpaperi 33/2017. DOI: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y (ladattu 19.10.2018)

Kalliomäki, Helka, Ahokas, Ira ja Vahlo, Jukka 2017. Kansainvälisiä ja kotimaisia kokemuksia cultural planning -menetelmästä: Kulttuurilähtöisen kaupunkikehittämisen mahdollisuudet suomalaisella kaupunkiseudulla. Turun Kauppakorkeakoulu CCR Tutkimuspalvelut loppuraportti 1/2017.

Karlsson, Charlie 2011. “Clusters, networks and creativity”. Teoksessa Andersson, David Emanuel, Andersson Åke E. & Mellander Charlotta (toim.): Handbook of Creative Cities. Edwar Elgar Publishing Ltd, UK & USA, 85–114.

Kaskinen, Tuuli, Korhonen, Satu ja Mokka Roope 2013. Peloton yhteiskehittämisen työkirja Luo uudet markkinat ryhmien kanssa. Demos Helsinki. DOI: https://www.demoshelsinki.fi/wp-content/uploads/2014/03/peloton_yhteiskehittämisentyökirja-1.pdf (ladattu 29.3.2019)

Knox Paul. L. & Mayer, Heike 2009. Small Town Sustainability Economic, Social, and Environmental Innovation. Birkhäuser Verlag AG, Basel, Boston, Berlin.

Landry, Charles 2008. The Creative City. A toolkit for urban innovators. Earthscan, London. Landry, Charles 2018. Keynote-puheenvuoro, Nordic Urban Lab -konferenssi 24.3.2018 Helsinki. Video, kohdassa 48:42 min. URL: https://www.youtube.com/watch?v=Cde7qYauA5I&app=desktop (ladattu 28.3.2019)

Lehikoinen, Kai, Pässilä, Anne, Martin, Mari, Pulkki & Maiju (toim.) 2016. Taiteilija kehittäjänä Taiteelliset interventiot työssä. Taideyliopiston teatterikorkeakoulu, Helsinki. DOI: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160178 (ladattu 1.4.2019)

Lundberg, Kerstin & Hjorth, Christina 2011. Handbok i Cultural Planning Att fånga platsens själ. Sveriges kommuner och landsting, Stockholm.

Mercer, C. 2006a. Cultural Planning for Urban Development and Creative Cities. DOI: http://www.kulturplan-oresund.dk/pdf/Shanghai_cultural_planning_paper.pdf (ladattu 9.1.2019)

Mäenpää, Pasi ja Faehnle, Maija 2017. Kaupunkiaktivismi Työkaluja ja visioita kaupungille Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen ympäristökeskus. DOI: http://www.helsinki.fi/kaupunkitutkimus/dokumentit/seminaari21022017/Maenpaa-Faehnle_Kaupunkiaktivismi-21032017.pdf (ladattu 1.4.2019)

Raivio, Helka ja Karjalainen, Jarno 2013. ”Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa”. Era, Taina. (toim.): Osallisuus Oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156, 12–19.

Renko, Vappu, Ruusuvirta, Minna, Forsell, Sanna ja Häyrynen, Maunu 2018. Kulttuurialan kolmannen ja neljännen sektorin rooli Katsaus kulttuurialan kolmanteen ja neljänteen sektoriin kuntien kulttuuritoiminnassa sekä paikallisessa ja alueellisessa kehittämisessä. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Cuporen työpapereita 8. DOI: https://www.cupore.fi/fi/julkaisut/tyopaperit/kulttuurialan-kolmannen-ja-neljaennen-sektorin-rooli-130137-30112018 (ladattu 1.4.2019)

Salamon, Lester M. 2002. “The New Governance and the Tools of Public Action: An Introduction”. Teoksessa Salamon, Lester M. (ed.) The Tools of Government A Guide to The New Governance. Oxford University Press. DOI: http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.678.2664&rep=rep1&type=pdf (ladattu 26.2.2019)

Semi, Jussi 2017. ”Osallistumisen epäsymmetria”. Teoksessa Lehtinen, Ari. ja Pyy, Ilkka. (toim.) Mitä on laadullinen kaupunkisuunnittelu. KAKS Kunnallisen kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 104, 34–42.

Stevenson, Deborah 2003. Cities and Urban Cultures. UK, USA: Open University Press.

Stevenson, Deborah 2013. “Culture, Planning, Citizenship”. Teoksessa Young, Greg & Stevenson, Deborah (toim.): The Ashgate Research Companion to Planning and Culture. Ashgate Publishing Limited, Surrey, England, 155–170.

Young, Greg 2013. “Introduction: Culture and Planning in a Grain of Sand”. Teoksessa Young, Greg & Stevenson, Deborah. (toim.): The Ashgate Research Companion to Planning and Culture. Ashgate, Surrey (UK) & Burlington (USA), 1–17.

Williams, Raymond 1971. Culture and Society 1780-1950. Penguin Books Ltd.

Verkkosivut ja blogit

ARA Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Asuinalueiden kehittämisohjelman -verkkosivu https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Lahiokehittamisen_tietopankki/Asuinalueiden_kehittamisohjelma_20132015/Kehittamisteemat (ladattu 12.2.2019)

Lähiön henki -blogi URL: https://matublogit.vuodatus.net/?page=5 (ladattu 28.2.2019)

 
  1. Kaskinen ym. 2013, 19, 15.
  2. Isola ym. 2017, 32–33.
  3. Ks. esim. Evans 2013, 223–224.
  4. Hjorth 2017, 29.
  5. Raivio & Karjalainen 2013, 14, 19.
  6. Isola ym. 2017, 32–33.
  7. Arnstein 1969, 216–217.
  8. Mercer 2006a, 10–11.
  9. Young 2013, 10; Bianchini 2013, 377.
  10. Stevenson 2013, 155–156.
  11. ARAn-verkkosivu, asuinalueiden kehittämisteemat.
  12. Semi 2017, 36–38.
  13. Salamon 2002, 5-6, 11.
  14. Hakari 2013, 39.
  15. Renko ym. 2018, 4; ks. esim. Mäenpää & Faehnle 2017.
  16. Florida 2012, 204.
  17. Florida 2012, 30, 38–39, 56–58, 213.
  18. Knox & Mauer 2009, 156; ks. esim. Karlsson 2011, 87.
  19. Landry 2008, xxi-xxiii; 166, 173–176.
  20. Stevenson 2013, 156–158, 164–165; Stevenson 2003, 26–28.
  21. Tylor 1871, 1.
  22. Williams 1971, 16, ks. myös Gregory ym. 2009, 135.
  23. Butler & Russo, 2010, 4.
  24. Mercer, 2006a, 9-10; Ghilardi 2001, 126.
  25. Pehmeillä arvoilla tarkoitetaan tässä humanistista lähestymistapaa, jossa ihminen ja kommunikaatio ovat keskiössä. Ks. Lundberg & Hjorth 2011, 6.

  26. Hjorth 2017, 29, 32.
  27. Ks. esim. Häyrynen 2017, 9-10.
  28. Häyrynen, Wallin, Siro & Forssell 2014, 10.
  29. eHarava on karttapohjainen kyselypalvelu https://www.sitowise.com/fi/palvelut/smart-city-liikenteen-tietopalvelut/harava

  30. Häyrynen, Wallin, Siro & Forssell 2014, 10.
  31. Thompson Rivers University, Kanada
  32. ”Paikkatieto on mitä tahansa tietoa mihin liittyy maantieteellinen sijainti.” Lähde: http://www.karttakeskus.fi/paikkatieto/
  33. Duxbury, Garrett-Petts & Longley 2019, 2, 4-5. Ks. esim. Lehikoinen ym. 2016.
  34. Ks. esim. Hovi-Assad 2017.