Pohjoismaiden sisäinen yhtenäisyys pohjaa siihen, että ”kaikki” tekevät työtä. Tekemällä työtä rahoitetaan hyvinvointia, esimerkiksi lasten päivähoitoa. Työ on avain yhteiskunnan jäsenyyteen, osallisuuteen ja kansalaisuuteen. Osallisuus on sosiaalista, kulttuurillista ja poliittista liittymisen sekä toiminnan mahdollisuutta ¹. Suomen kansalaisuus on yhdistelmä oikeuksia ja velvollisuuksia, ja ansiotyö on etuoikeutettu velvollisuus sekä yhteiskunnallisen osallisuuden muoto. Tarkastelen artikkelissani sitä, millä tavalla kuntouttavassa työtoiminnassa toteutuu osallisuuden idea. Millaisia ovat ne toiminnan mahdollisuudet, joita työtoiminta tarjoaa? Onko olemassa joku erityinen tunnustamisen tapa, jonka kautta pitkäaikaistyöttömät voivat tuntea olevansa arvostettuja?

1990-luvun alun laman ja vuonna 2008 alkaneen talouden taantuman myötä hävisi paljon matalan kynnyksen töitä, ja suuri osa kansalaisia syrjäytyi työmarkkinoilta. Samoihin aikoihin sosiaaliturvaa ryhdyttiin vastikkeellistamaan monissa eurooppalaisissa maissa, ja vähitellen painopiste on hyvinvointivaltioissa siirtynyt tulonsiirroista osallisuuden edistämiseen. On kannettu huolta siitä, sosiaalistuvatko nuoret työyhteiskuntaan. Suomessa vuonna 2001 voimaan tullut kuntouttava työtoiminta kohdistui aluksi nimenomaan nuoriin, mutta nykyisin lakia sovelletaan muihinkin pitkäaikaistyöttömiin. Samalla on lisätty tukea, kontrollia ja palveluja. ² Sitä, millaista kuntouttava työtoiminta on, ei voi selittää vain yhdellä tavalla: se on yhdistelmä työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa. Työtoiminnan tarkoituksena on toisaalta antaa työttömille eväitä työllistymistä varten, ja toisaalta tarjota pitkäaikaistyöttömille yhteisö, jossa voi saada tunnustusta omalle työlleen ja olemassaololleen. Osallisuuden kokemus perustuu vastavuoroisuuteen ja kunnioitukseen. Tarkastelen sitä, kunnioitetaanko työttömiä työtoiminnassa, vai sanelevatko toimintaa kuitenkin enemmän taloudelliset realiteetit. Oletukseni on, että kumpikin pitää paikkansa.

Kuntouttavan työtoiminnan tutkimuksessa on päädytty monesti johtopäätökseen, että se on ongelmallinen työllisyyspolitiikan väline. Sen sijaan, että työtoiminta johtaisi työllistymiseen, toiminta onnistuu monen tutkijan ja työttömän mielestä lähinnä saamaan ihmiset liikkeelle kotoaan ja kiinni päivittäisiin rutiineihin. ³ Työtoimintaa ei pidetä oikeana työnä, ja se on ilmaistu selkeästi jo laissa, joka kieltää korvaamasta oikeita työsuhteita työtoiminnalla. Pohdin palkan merkitystä prosessissa, jossa työ tulee tunnustetuksi arvokkaaksi – ja samalla työn tehnyt ihminen. Koska ihmiset ovat erilaisia, myös se vaihtelee, millaista tunnustusta he kaipaavat voidakseen kokea olevansa arvostettuja. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: palkkalappu.

Työtoiminnan tarkoitus

Kuntouttava työtoiminta on aktivointipolitiikkaa, jonka avulla pyritään estämään pitkäaikaistyöttömien syrjäytymistä työmarkkinoilta. Sen taustalla vaikuttaa uusliberaali talousajattelu, jossa on keskeistä estää julkisia menoja kasvamasta. Aktivointipolitiikassa sosiaaliturva on vastikkeellista. Saadakseen työttömyysturvaa työttömien on osallistuttava heille osoitettuihin aktivointitoimiin. Pohjoismaisessa aktivointipolitiikassa pyritään kasvattamaan työttömän inhimillistä pääomaa ja auttamaan häntä työllistymään pysyvästi. Suomessa sosiaaliturvaa alettiin vastikkeellista 1990-luvun kuluessa. Lainsäädäntöön on tehty muutoksia pikku hiljaa. ⁴

Vuonna 2001 kuntouttavasta työtoiminnasta tuli pakollista pitkäaikaistyöttömille. Laissa kuntouttavasta työtoiminnasta mainitaan, että kuntouttavalla työtoiminnalla tarkoitetaan

”kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle, ja jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille”

Kuntouttava työtoiminta kestää 3–24 kuukautta, ja sitä järjestetään 1–4 kertaa viikossa. Yhden päivän aikana työtoiminta kestää vähintään neljä tuntia. Lakia sovelletaan alle 25-vuotiaisiin työmarkkinatukea saaneisiin asiakkaisiin, jotka ovat olleet työttöminä 8,5–12 kuukautta, ja 25 vuotta täyttäneisiin, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea ja olleet työttöminä noin 2–2,5 vuotta. ⁵

Aktivointitoimiin kuuluvat palvelut ymmärretään sosiaalisiksi investoinneiksi, jotka auttavat ihmisiä integroitumaan yhteiskuntaan. Työtoiminnan lisäksi työttömille järjestetään esimerkiksi työnhakuvalmennusta ja apua ammatin valinnan suunnitteluun. Kuntouttavassa työtoiminnassa työttömyysjakso järjestetään uusien taitojen ja suhteiden hankkimisen ajaksi. Kunnat järjestävät työtoimintaa esimerkiksi sairaaloissa, joissa työttömät ovat avustavissa tehtävissä ruokailussa, ulkoilussa ja viriketoiminnassa. Avustavia tehtäviä on myös kiinteistöhuollon piirissä ja työpajoissa. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat työttömät voivat olla houkutteleva vaihtoehto silloin, kun kunnat haluavat säästää laitostensa ylläpidossa. Kirjastoissa työtoimintaan osallistuva voi päästä järjestämään vaikkapa satutunteja. Työtoiminta voi myös olla vaikkapa lounaskahvilan pitoa, tai jos seurakunta järjestää työtoimintaa, voi päästä kaivamaan hautoja. Toimistotyöt voivat tarkoittaa sitä, että työtön järjestelee kansioita ja toisaalta miehet voidaan laittaa raskaaseen työhön, tyhjentämään vuokrataloja. ⁶

Kuntouttavan työtoiminnan käsikirjassa ⁷ on lueteltu lukuisia palveluja, joita pitkäaikaistyöttömille tarjotaan työtoiminnan ohessa. Käsikirjassa ihminen ymmärretään holistisesti fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Pitkäaikaistyötön saattaa tarvita myös mielenterveyspalveluja, fyysistä kuntouttamista taikka apua perheenhoitoon, mutta kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät tarvitse Käsikirjassa lueteltuja palveluja. Niiden tarvetta arvioidaan silloin, kun työttömälle laaditaan lakisääteinen aktivointisuunnitelma ennen kuin hän osallistuu työtoimintaan. Kaikki palvelut tähtäävät syrjäytymiskehityksen katkaisuun. Aktivointitoimet valmistelevat pitkäaikaistyöttömiä aktiivisiksi kansalaisiksi, töissä käyviksi hyvinvointiyhteiskunnan rahoittajiksi. Työttömistä saatetaan ajatella, että he vain oleskelevat kotosalla syrjäytymässä, ja työtoiminta on askel oikeaan suuntaan ⁸.

Kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olleiden ohjaajien tai virkailijoiden kokemuksista kertovassa kirjassa Mahdollisuuksien maailma (2002) korostuu se, että kuntouttava työtoiminta on syrjäytymistä vastaan suunnattua toimintaa. Se voi lähteä liikkeelle siitä, että asiakkaalle hankitaan asunto ja ryhdytään etsimään päihdekierteen katkaisuun päteviä hoitoja. Kirjassa elämänhallinta on etusijalla, ei työllistyminen: ruoanlaitto, siivous, vuokrien maksu ja muu ”asumisosaaminen” ovat kuntouttavassa työtoiminnassa opeteltavia taitoja. Opuksessa kirjoitetaan, että työttömiin ei saa suhtautua tilastolukuina eikä toivottomina tapauksina. Mainitaan myös, että kuntouttavan työtoiminnan tulee pohjata toisten kunnioitukseen ja ihmisten vapaan tahdon huomiointiin, sillä ne ovat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita. ⁹

Työttömän autonomia

Laissa kuntouttavasta työtoiminnasta edellytetään, että kunta ja työvoimatoimisto laativat aktivointisuunnitelman työttömälle, joka saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa. Suunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa, mutta virkailijat lähettävät kutsun. Suunnitelmaan merkitään työttömän koulutus- ja työhistoria, arvio aiempien työllistymistoimenpiteiden vaikutuksista sekä suunnitelma, jota lähdetään seuraavaksi toteuttamaan. Työministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhdessä julkaisemassa Kuntouttavan toiminnan käsikirjassa korostuu enemmän yhteistyö työttömän kanssa työtoiminnasta päätettäessä. Laissa sen sijaan puhutaan työttömän velvollisuudesta osallistua suunnitelman tekoon ja velvollisuudesta osallistua kuntouttavaan työtoimintaan. ¹⁰ Käsikirjassa luetellaan esimerkkejä siitä, millaista kuntouttavaa työtoimintaa voidaan järjestää.

Kuntouttavaa työtoimintaa ja yleisesti vastikkeellista sosiaaliturvaa on pidetty esimerkkinä yhteiskuntapolitiikan paternalisoitumisesta ¹¹. Paternalismilla tarkoitetaan valtion toimia, joilla puututaan ihmisten elämään tausta-ajatuksena se, että valtio tietää asianomaisia itseään paremmin, mikä edistää heidän hyvinvointiaan. Paternalistisella politiikalla voidaan muuttaa ihmisten keinoja saavuttaa haluamansa tai sitten heidän päämääriään. ¹² Paternalismia on jaoteltu koviin ja pehmeisiin käytäntöihin, mutta siitä, onko kyseessä kova vai pehmeä paternalistinen politiikka, voi lopulta antaa arvion vain tällaisen politiikan kohderyhmä. ¹³.

Paternalistisella politiikalla puututaan ihmisten autonomiaan. Autonomia viittaa kognitiivisiin kykyihin, sillä autonomisesti toimiva ihminen tekee itsenäisiä päätöksiä. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta puuttuu pitkäaikaistyöttömien autonomiaan, koska ensinnäkin aloite on viranomaisilla, ja toiseksi asiakkaan mahdollisuudet vaikuttaa työtoiminnan luonteeseen eivät välttämättä ole suuret. Kolmanneksi työtoimintaan on pakko osallistua tukien menetyksen tai leikkaamisen uhalla. Pitkittyneen työttömyyden tilalle tarjotaan päämääräksi työssäkäyvän kansalaisen mallia, ja ensimmäisenä haasteena on saada ihmiset ylös sohvilta. Jakke Holvas ja Jussi Vähämäki ¹⁴ muistuttavat, että työttömät saavat yhteiskunnan hyväksynnän vain, jos he ovat ahkeria. Yhteiskunta toimii, kun kaikki ovat omaksuneet hyvinvointivaltion rakenteita ylläpitävän työeetoksen. Mikäli työtön kieltäytyy työtoiminnasta, häneltä evätään työmarkkinatuki kahden kuukauden ajalta. Toistuvasta kieltäytymisestä rangaistaan eväämällä työmarkkinatuki siihen saakka, kun työtön on ollut töissä tai koulutuksessa kolmen kuukauden ajan. Toimeentulotukea saavan henkilön toistuvasta kieltäytymisestä rangaistaan alentamalla tukea enintään 40 prosenttia.¹⁵

Pidän edellä mainittujen seikkojen nojalla suomalaista aktivointipolitiikkaa enemmän kovana kuin pehmeänä paternalismina. Työtoimintaan liittyy sanktioita, aloite on muilla kuin toimenpiteiden kohteilla, ja monesti työtön ei voi vaikuttaa aktivointitoimien sisältöön. Työtöntä paimennetaan myöntymään ohjattuun työtoimintaan uhkaamalla häntä tulonmenetyksellä, eli siitä on vaikea kieltäytyä. Mikäli tietyn ajan jälkeen tuloja vain leikattaisiin automaattisesti, se ei olisi paternalistista politiikkaa, sillä paternalistisella politiikalla viestitään, että valtio haluaa päättää siitä, miten työtön käyttää aikaansa. Kun sosiaaliturvaa on muutettu vastikkeelliseksi, työttömien päätöksentekoon on puututtu enenevässä määrin. Toisaalta työtoimintaan osallistujat voivat pitää kuntouttavaa työtoimintaa tervetulleena, vaikka heidän ajankäyttöönsä puututaan ¹⁶.

Työttömät oman onnensa seppinä

Silloin kun itse osallistuin työtoimintaan muutamia vuosia sitten, meidät laitettiin siistimään päiväkeskuksen lähiympäristöä. Toisena päivänä lapioimme soraa jollakin takapihalla, ja se toi hien pintaan. Teimme myös yksinkertaisia ompelutöitä ilmeisesti jonkin teatterin tarpeisiin. Toisena päivänä saatoimme askarrella kollaasitekniikalla huoneentauluja ja kertoa toisille, missä haluaisimme olla ja mitä tehdä vuosien päästä. Harjoittelimme tekemään työhakemusta, minkä jälkeen päiväkeskukseen tuli vierailulle kaksi naista, jotka haastattelivat meitä. Minulle ei koskaan selvinnyt, oliko kyseessä aito työhaastattelu. Itsearviointikyselyä tehtäessä ruksasimme vuorotellen ohjaajamme koneella oikealta tuntuvat vaihtoehdot. Kysymykset koskivat muun muassa sitä, millä tavalla arvioi itse toimivansa ryhmässä. Kävimme myös vierailulla paikkakunnan opinahjoissa, joista sai mukaan esitteitä. Ohjelmaan kuului lisäksi retki laavulle pitkospuita pitkin harmaassa säässä ja ruoanlaittoa. Kävimme yhdessä kaupassa ja valmistimme aterian yhdessä ohjaajien kanssa. Ryhmämme kaksi vaihtuvaa jäsentä tekivät toisen ohjaajamme kanssa ruokaa vuoropäivinä kaikille, listalla oli muun muassa uunilohta. Päivittäinen ruoanlaitto ja yhteinen ateriointi muodostivat tietyn rytmin ja se saattoi samalla vahvistaa siteitä kodin ulkopuoliseen maailmaan.

Työhakemuksen teko ja haastattelu harjoittivat suhtautumaan tulevaisuuteen ja omiin kykyihin optimistisesti. Työhakemuksen mallina käytettiin sellaista hakemusta, jonka oli tehnyt kuvitteellinen koululainen, jolla ei vielä ollut varsinaista työkokemusta. Koululaisia neuvotaan kertomaan sellaisesta kokemuksesta, jota on karttunut vaikkapa harrastuksissa ja jota voi soveltaa työelämäänkin. Ymmärsin, että antamalla koululaisen hakemus malliksi haluttiin viestiä, että töitä hakiessa kannattaa aina suhtautua myönteisesti kykyihinsä. Toisaalta on kyseenalaista käyttää tällaista hakemusta mallina tilanteessa, jossa työtoimintaan osallistujista moni on jo opiskellut ammatin itselleen.

Työtoiminnan aikana ohjaajat kertoivat kannustavia esimerkkejä, kuten tarinan afrikkalaistaustaisesta työttömästä, joka kirjoitti 200 hakemusta, ennen kuin vihdoin tärppäsi. Tarinan opetus oli, että koskaan ei saa luovuttaa. Ohjaajat korostivat myös sitä, että työ poikii uutta työtä: kun kovan haun jälkeen saa töitä, sen jälkeen sinut halutaankin joka paikkaan (asia, jonka myös voi kyseenalaistaa). Ohjaajat hakivat kurssin kävijöistä hyviä puolia. Muistan kerran, jolloin ohjaaja ja yksi työtoimintaan osallistuneista nuorista miehistä keskustelivat musiikista, jolloin ohjaaja kertoi, että uskoo nuorukaisen osaavan tehdä omista suosikkibändeistään kertovia patcheja farkkuliiveihinsä. Eräänlaisena rohkaisupuheena käytettiin myös kirjettä tulevaisuudesta, jonka jokainen kirjoitti itselleen työtoiminnan päätteeksi.

Kuntouttavan työtoiminnan aikana ohjaajien fokus oli siinä, että jokaisella on mahdollisuus työllistyä. Ohjaajat osasivat asettua samalle aaltopituudelle työtoimintaan osallistujien kanssa ja puhua heidän kielellään. Työttömiin suhtauduttiin työtoiminnassa yksilöinä ja kunnioittavasti, mutta samalla työttömyys esitettiin kuitenkin yksilön ongelmana, joka ratkeaa yrittämällä kovasti, opettelemalla ulkoa hissipuheita ja kouluttautumalla. Ihmisiä kannustettiin ottamaan vastuuta työllistymisestään. Yksilöt tuntevat nahoissaan maailmantalouden heittelyt, mutta kuntouttavassa työtoiminnassa ihmisiä kohdeltiin kuin heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, työllistyvätkö he vai eivät taloudellisen lamankin aikana (2015). Tällainen ajattelu alkoi saada Suomessa jalansijaa 1990-luvulla, edellisen vaikean laman aikoihin, jolloin kansalaisten ja yhteiskunnan välistä suhdetta, oikeuksia sekä velvollisuuksia, määriteltiin uudelleen. Tällöin esitettiin, että yksilöiden tulisi korkean työttömyyden vallitessa ottaa enemmän vastuuta omasta työllistymisestään. ¹⁷ Aktivointipolitiikassa työttömien työllistymistä pyritään parantamaan kannustamalla heitä kouluttautumaan sekä konsultoinnin avulla ¹⁸. Lasken konsultoinniksi kaiken sen kannustavan puheen ja tulevaisuuteen suuntautuneen toiminnan, joka tapahtui kuntouttavassa työtoiminnassa, ja jota olen selvittänyt edellä.

Työttömän koulinta uudeksi työntekijäksi

Pitkäaikaistyöttömät ovat eräänlainen kaatoluokka, johon kuuluu niin huumeista eroon pyristeleviä pikkurikollisia kuin pitkän työuran tehneitä viisikymppisiä ammattilaisiakin. Työtön saattaakin pelätä, että työtoiminnassa vietetty aika tekee hänestä työnantajien silmissä epäilyttävän ¹⁹). Työelämän ulkopuolella elävät yksilöt kootaan yhteen ja heitä koulutetaan sekä ohjataan eteenpäin polulla, jonka sanotaan johtavan palkkatyöhön. Foucault’n ²⁰ mukaan silloin, kun sekalainen ihmisjoukko köyhiä, työttömiä ja rikollisia kootaan yhteen, kehittävien toimien motiivina on ennen kaikkea se, että niiden avulla ryhmä saatetaan tarkkailun alaiseksi ja samalla heistä muovataan taloudellisesti hyödyllisiä yksilöitä.

Suomessakin jalansijaa saaneen paternalistisen työttömyyden hoidon juuret juontavat Amerikkaan. Amerikkalaisen, uuskonservatiivisen työttömyyspolitiikan isän Lawrence Meadin mukaan valtion on vahvistettava kansalaistensa työmoraalia työpakolla ja valvonnalla, koska työttömät ovat kyvyttömiä itse hoitamaan asioitaan paremmalle mallille. Meadin mukaan syy työttömyyteen löytyy siitä, että mikä tahansa työ ei kelpaa hakijoille. Työttömille opetetaan työtoiminnassa, että koulutuksesta, kokemuksesta ja omista toiveista riippumatta on otettava vastaan mitä tahansa tehtäviä, kuten lapiotöitä. Kantikkaan kangaskappaleen, jonka käyttötarkoitusta en tiennyt, sivuja kiinni ompelukoneella ommellessani ei ollutkaan väliä sillä, etten oppinut jotain uutta taitoa, mutta sillä oli, että opin nöyryyttä työn edessä. Tehtävät, joita saimme hoidettavaksemme, olivat jonkinlaisessa ristiriidassa kannustuspuheen kanssa. Kaikesta yksilön mahdollisuuksiin uskovasta puheesta huolimatta tehtävämme muistuttivat, että kaikkea on oltava valmis tekemään, ja vieläpä alta työehtosopimuksen mukaisen palkkauksen. Teettämällä yhdentekeviltä tuntuvia töitä yhdeksällä eurolla on ideologista merkitystä. Nöyräksi koulittu ihminen on käyttökelpoinen talousjärjestelmässämme, jossa suurtyöttömyys on jatkuvaa, ja jossa matalapalkkatöitä halpuutetaan entisestään. Ohjaajamme osallistuivat itsekin kaikkeen työtoimintaan, näyttivät esimerkkiä tarttumalla lapioon. Siten kaiketi pyrittiin osoittamaan juuri se, että tekemätön työ ei katso tekijän työhistoriaa.

Kuntouttavassa työtoiminnassa pitkäaikaistyöttömät liitetään osaksi valmista reserviä, joka voidaan tarvittaessa määrätä töihin. Työttömien työvoimaa on kuntoutuksen nimissä myyty eteenpäin esimerkiksi kiinteistöhuollon tehtäviin. Työtoiminta totuttaa ajatukseen, että on olemassa töitä, joita voidaan teettää maksamalla ainoastaan yhdeksän euron päiväkorvaus. Kuntouttavaa työtoimintaa ja vaikkapa vuokratyöyritysten nollatuntisopimuksia voidaan ajatella osaksi laajempaa kuviota, jossa työntekijöitä koulutetaan tyytymään hippuihin ²¹. Suomessa työttömien aktivointia on kritisoitu siitä, että työtoiminnassa harjoitettava työpakko on luonteeltaan rankaisevaa ja syyllistävää, sillä työttömyys on rakenteellista, ei yksilön omista valinnoista johtuvaa. ²²

Kuntouttava työtoiminta voi olla hyvin vaihtelevan laatuista. Mikäli kunta ei pysty järjestämään mitään työtoimintaa, työttömät voivat viettää aikaansa päiväkeskuksissa tekemässä vaikkapa ristisanatehtäviä, koska kotona oloakaan ei suvaita. Tällöin monet voivat kokea olevansa tyhjänpanttina. On kuitenkin hyvä muistaa, että kunkin työttömän erityislaatua ei voida ottaa huomioon työtoimintaa järjestettäessä siksikään, että tarjontaa mahdollisista avustavista tehtävistä ei ehkä juuri ole. On ehdotettu, että työttömillä voisi olla enemmän sananvaltaa siinä, millaista toimintaa heille järjestetään. Kuntouttavassa työtoiminnassa voitaisiin tarjota ihmisen ammattitaitoa vastaavia tehtäviä, koska osallisuuden kokemus perustuu siihen, että ihmisten toimintamahdollisuudet otetaan huomioon. Jos työtoimintaan osallistuvat saisivat arvostuksiaan, kykyjään ja koulutustaan vastaavia töitä, se voisi saada heidät kokemaan itsensä arvokkaiksi yhteiskunnan jäseniksi. ²³. Käytännössä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat eivät välttämättä koe asettuvansa yhdenvertaisiin suhteisiin muiden työyhteisönsä jäsenten kanssa, vaikka tehtävät olisivat mieluisiakin.

Palkkatyö todellisen osallisuuden mittarina

Anu Silfverbergin ja Reetta Nousiaisen (2016) Long Play -artikkelissa ”Ilmaista työtä tarjolla” eräs työtön mainitsee, että kokee olevansa toisen luokan kansalainen tehdessään samaa työtä kuin ansiotyöläiset, koska ei saa siitä palkkaa. Palkkatyöhön liittyy kulttuurisia merkityksiä ja painoarvoa, jota palkaton työtoiminta ei voi korvata. Työtä ei mielletä pelkäksi oman ajan uhraukseksi. Sen kautta ollaan olemassa muille ihmisille, ja ansiotyö on nykyisin vahvasti henkilökohtaistunutta. Kun työ on palkatonta, se voidaan kokea loukkaukseksi omaa itseä kohtaan. Työ on muuttunut tavaroiden tuotannosta asiakaspalveluksi ja tietotyöksi, jolloin muilta saadun tunnustuksen tarve on samalla kasvanut. Tämä siksi, että tuotannon ja kulutuksen yhteys ei enää ole suoraan näkyvissä kuten entisajan kyläyhteisöissä, joissa esimerkiksi seppä saattoi nähdä oman työnsä tuloksen jonkun toisen ahkerassa käytössä. Palkka on osoitus siitä, että työpanoksesta hyötyvä yhteisö ja työnantaja arvostavat ihmistä. ²⁴ Anu Silfverbergin ja Reetta Nousiaisen haastattelema työttömän puoliso muotoilee tämän seuraavasti:

”Se on niin merkillistä, että miksi hän ei kelpaa palkalle, vaikka kauheasti kehutaan. – Minä tiedän, että hän ansaitsisi parempaa kohtelua.”

Silfverbergin ja Nousiaisen artikkelissa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneet työttömät kertovat, että heistä on ollut nöyryyttävää työskennellä palkkatyössä olevien ihmisten kanssa. Artikkelissa ei juurikaan tuoda esille sitä, miten työttömät joutuvat venyttämään penniä: keskiössä on palkallisen ja palkattoman työn ero sekä palkattoman työn aiheuttama tunnustusvaje. Kirjastossa, järjestössä sekä seurakunnassa työskennelleiden Päivin ja Matin kautta kerrotaan tarina arvostuksesta, joka jää saamatta. Kumpikin saa kiitosta työstään, ja toinen tunnustusta jopa lehtijuttua myöten, mutta silti heitä ei palkata. Silfverbergin ja Nousiaisen haastattelemien henkilöiden puheessa kunnioitus ja sen puute linkittyy vahvasti palkkaan. Työttömät eivät niinkään esitä mielipiteitä siitä, mikä olisi asianmukainen palkkio tehdystä työstä, vaan kyse on ”palkalle pääsystä”.

”Häntä pidetään hyvänä työntekijänä mutta ei palkata! --- Kun pesti loppuu, niin sanotaan, että sinä olet niin hyvä työmies, ja taputetaan olalle.”

”--- paikalle ilmestyy kykenevä, vastuullinen ihminen, jolla voi teettää järjestäjää rahallisesti hyödyttävää työtä – ilmaiseksi.”

Kun identiteetin poliittisia aspekteja lähdetään avaamaan julkisesti tunnustusta hakien, ihmiset tuovat esiin sitä, mitä he ovat, ja sitä, mistä he haluavat eroon ²⁵. Edellä olevissa sitaateissa työtoimintaan osallistuneet kuvailevat itseään päteviksi ja työkykyisiksi ihmisiksi, joita kuitenkin pidetään vajaakykyisinä, eikä heitä siksi haluta palkata ”oikeisiin” töihin tai haluta maksaa palkkaa jollakin verukkeella. Ihailemassaan järjestössä hyvää työtä tehneen Päivin tilalle palkattiin joku muu. Long Playn artikkelissa mainitaan, että sen jälkeen toiminta jatkui järjestössä ”ikään kuin Päiviä ei olisi ollut olemassakaan”. Tulee näkyväksi se, miten palkattomassa työssä voi syntyä kokemus siitä, että ei ole olemassa muille ihmisille.

Jacques Ranciére on kirjoittanut tunnustamisen kaksoiseleestä ja siihen sisältyvästä samanaikaisesta kiellosta: esimerkiksi naiset olivat pitkään arvostettuja kotiäiteinä, ja miestyöläiset saivat kiitosta taidoistaan. Näiden arvostusten kääntöpuolena on kuitenkin ollut se, että muunlaiset identiteetit on voitu evätä näiltä ryhmiltä. Pitkäaikaistyöttömät, jotka osallistuvat ilmaisena työvoimana työtoimintaan, voivat saada tunnustusta siitä, että he hoitavat hyvin tehtävänsä, mutta heitä ei siitä huolimatta arvosteta työntekijöinä. Kuntouttavassa työtoiminnassa tehtyä työtä voidaan mitätöidä vetoamalla sen tehneen ihmisen tai työn itsensä laatuun vaikkapa seuraavasti:

”Sosiaalityöntekijä sanoi, että ajattele tätä talkootyönä, eräs keski-ikäinen nainen kuvaili kuusi vuotta kestäneen kuntoutuskierteensä alkua. Nainen oli aloittanut palkattoman työn toiveikkaana, koska uskoi sen johtavan työsuhteeseen.”

”Olisi syytä miettiä, mitä se sitten maksaa, että ihminen makaa kotona ja ryyppää siellä, syrjäytyy. Verrattuna sitten siihen, että olet [kuntouttavassa työtoiminnassa] ja verkostoidut. Miten sen arvo lasketaan?”

Mitätöinnissä käsitteillä on merkittävä rooli: työtoimintaan osallistujat voidaan nimetä talkoolaisiksi, päihteiden käyttäjiksi tai syrjäytyneiksi. Näin kielletään se, että ihmisten väliset suhteet voivatkin pohjata vääryyteen. Tunnustamalla työtoimintaan osallistuvat työntekijöiksi epäkohta, palkaton työ, paljastuisi. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneet tuovat Silfverbergin ja Nousiaisen lehtijutussa esiin sitä, mitä mukaan ottamisen ja osallisuuden edistämisen varjolla tehdään usein täysin työkuntoisille ihmisille. On mahdollista tehdä paljon työtä hyvin ilman, että tulee tunnustetuksi työntekijäksi ²⁶.

Menestyjät ja syrjäytetyt

Kuntouttava työtoiminta on syrjäytymistä hoitavaa sosiaalipolitiikkaa, paternalistista työllisyyden hoitoa ja taloudellista hyväksikäyttöä riippuen siitä, mihin osa-alueeseen kiinnitetään huomiota. Muun muassa Elsa Keskitalo ²⁷ on aiemmin kirjoittanut siitä, että aktivointipolitiikassa vaikuttaa keskenään ristiriitaisia diskursseja. Yksilöille vyörytetään vastuuta uusliberalistisessa hengessä samalla, kun työttömien käytöstä ohjaillaan sanktioilla ja pakolla. Kuntouttavaa työtoimintaa on arvosteltu monesta syystä. Ensinnäkin se johtaa ani harvoin siihen, että toimintaan osallistunut lopuksi työllistyy, vaikka se on tavoite. Tarkoituksena ei ole vain järjestää toimintaa työttömyyden ajaksi. Toiseksi aktivointipolitiikka voi syyllistää työtöntä, koska se yksilöi työttömyyden hänen ongelmakseen sen sijaan, että työttömyys nähtäisiin rakenteellisena vikana. Kolmanneksi kuntouttavaa työtoimintaa on arvosteltu siitä, että työtön voidaan velvoittaa tekemään sellaista, mikä tuntuu epämielekkäältä. Päihteiden pitkäaikaiskäyttäjä voi kokea kuntouttavan työtoiminnan edistäneen hänen mahdollisuuksiaan toimia osana yhteiskuntaa, koska se on tuonut rytmiä ja siten parantanut hänen elämänhallintaansa. Pitkäaikaistyötön, jolla on kymmenien vuosien ura takanaan, voi kokea työtoiminnan hyvin toisella tavalla. Mielenterveyskuntoutujille aktivointi voi olla väliaikainen, kannatettava tavoite, mutta työkuntoisilla se ei välttämättä edistä osallisuuden kokemusta. ²⁸

Palkkaa lukuun ottamatta työn arvon tunnustamisesta ei ole yhteisymmärrystä. Esimerkiksi Journalisti-lehdessä haastateltu Aviisin päätoimittaja Tuija Siltamäki kertoo, että selkeiden onnistumisen mittareiden puuttuessa hän on tarkkaillut, katoaako lehti telineistä ja näkeekö hän ihmisten lukevan sitä. Työmarkkinoilla käydään tunnustuskamppailuja, jotka koskevat sanallisesti tai muutoin kuin rahapalkkiona osoitettavaa arvostusta. Huomiotalouden ehdoilla pyörivässä yhteiskunnassa huippuosaajat saavat suitsutusta, muut kärsivät tunnustusvajeesta. Huippuosaajat myös nauttivat arvonantoa omiin sfääreihinsä kohoavien palkkioiden muodossa, hyvä kasautuu harvoille. Keskiluokankin edustajien on vaikeaa saada kehuja työstään ja siten tunnustusta olemassaololleen. ²⁹ Samat menestyjät ovat pienessä Suomessa koko ajan kaikkialla esillä, ja tällöin tavistyöttömän vaatimus saa lisää painokkuutta. Antakaa edes rahaa!

Pitkäaikaistyöttömän on osallistuttava työtoimintaan, jotta työttömyysturvaa tai toimeentulotukea ei leikattaisi. Työttömyysturvan lisäksi toimintaan osallistuvat saavat jokaiselta päivältä yhdeksän euron kulukorvauksen. Työtön voi mieltää olevansa perässä vedettävä syrjäytynyt, sillä arvostus ei materialisoidu palkkana eikä välttämättä edes tarpeeksi vaativina tehtävinä. Työmarkkinoille pääsystä on tullut vaikeampaa, ja työttömille luodaan syrjäytymistä torjuttaessa osallistumisen muotoja, joista ei saa aitoa tunnustusta ³⁰. Työttömän kykyjä aliarvioivat tehtävät ja yhteisen aterioinnin perheyhteyttä jäljittelevä rituaali eivät riitä luomaan tunnetta siitä, että on osallisena jossakin tärkeässä, sillä tilanne ei ole omavalintainen. Edellä olen tarkastellut nollatason taitoja vaativia tehtäviä osana työvoiman paternalistista uudelleenkoulutusta, jossa totutetaan puuduttavaan työhön ja mitättömiin korvauksiin. Silloin kun tällaiseen toimintaan osallistuu, tuntuu siltä, että on tarkkailun alaisena aikuisten päiväkerhossa. Silfverbergin ja Nousiaisen artikkelissa kuntouttavaa työtoimintaa perataan toiselta kantilta: työtä on maailman sivu teetetty ihmisillä, joilta on erilaisilla kielipeleillä riistetty autonomia ja siten oikeus päättää työvoimansa käytöstä. Työtoimintaan osallistuvia hyödynnetään ilmaisena ja statuksettomana työvoimana jopa hyviä ihmissuhdetaitoja vaativissa esimiestason tehtävissä.

Kuilu menestyjien ja sepelin siirtäjien välillä on hurja. Työkykyisille työtoiminta ei muodosta välietappia, jonka kautta kulkemalla saa ihmisarvonsa takaisin. Se voi olla vain ikävä muistutus siitä, miten palkkatyöläisenä saattoi kulkea kadulla pää pystyssä ja kunnon kansalaisena jupista, että minun verorahoillani. Jopa puoluepolitikointiin kyllästynyt, ansiotyöstään veroja maksava ihminen voi vielä kokea osallistuvansa yhteiskunnan toimintaan tämän velvollisuuden nojalla. Veronmaksukyvystään ironisesti ylpeäkin tekee välttämättömyydestä hyveen. Olisi kiintoisaa pohtia, onko passiivisessa veronmaksajan roolissa nykyisin jo aktiivisen kansalaisuuden merkkejä toimeentuloon riittävän palkkatyön muututtua yhä harvinaisemmaksi.