Neuvostoliitto oli kuuma peruna kansallissosialistisessa Saksassa. Kotimaan politiikassa kansallissosialismi oli asemoinut itsensä kommunismin vastavoimaksi. Saksalaisissa rotuopeissa saksalainen arjalainen ihmisrotu oli ylivoimainen verrattuna ”orjarotuihin” kuten slaaveihin. Adolf Hitlerin suunnitelmissa Saksan laajentumissuuntana oli nimenomaan itä. Samaan aikaan Saksa oli jo Weimarin tasavallan ajoista lähtien elänyt rauhanomaisissa väleissä ja käynyt kauppaa Neuvostoliiton kanssa; maat solmivat jopa hyökkäämättömyyssopimuksen juuri ennen Saksan hyökkäystä Puolaan 1939. Neuvostoliitto oli kumppani ja samalla monella tavalla Saksan vastakohta.

Miten saksalaiset kouluoppikirjat käsittelivät tällaisen ristiriidan keskellä Neuvostoliittoa? Ja muuttuiko oppikirjoissa esitetty käsitys ajan myötä, varsinkin Saksan ja Neuvostoliiton välisen vihollisuuden alettua toisessa maailmansodassa? Tämä artikkeli tarkastelee vuosina 1933–1943 julkaistujen saksalaisten koulumaantieteen oppikirjojen välittämää kuvaa Neuvostoliitosta ja sen pääkansasta venäläisistä. Niin eurooppalaiset kuin venäläiset itsekin olivat jo vuosisatojen ajan mieltäneet maan lännen ja idän, Euroopan ja Aasian välimaastoksi.¹ Mitä mieltä kysymyksestä olivat kansallissosialistiset oppikirjat: kuuluiko Neuvostoliitto Eurooppaan vai Aasiaan? Millä perusteella?

Koululaitos kansallissosialistiseksi

Vuoden 1933 parlamenttivaalien myötä Saksassa alkoi kansallissosialistisen vallan ja Kolmannen valtakunnan aika, jolloin natsi-ideologian ja -politiikan ote ulotettiin kaikkialle yhteiskuntaan. Lapset haluttiin saada omaksumaan kansallissosialismin opit jo pienestä pitäen, ja sitä tarkoitusta palvelivat erilaiset vapaa-ajan toimintaa tarjoavat nuoriso-organisaatiot – ja luonnollisesti valtakunnan koululaitos. Keisarivallan ja Weimarin tasavallan kausilta periytyvää koulujärjestelmää alettiin muokata vastaamaan kansallissosialistien tavoitteita.

Erityisesti koulumuoto höhere Schule² (”ylempi koulu”) joutui rakenteellisten uudistusten kohteeksi kansallissosialistien valtaanastumisen jälkeen. Höhere Schule antoi nimensä mukaisesti ylempää koulusivistystä; sieltä valmistuneilla oli mahdollisuus jatkaa yliopisto-opintoihin ja sijoittua siten yhteiskunnan korkeimpiin asemiin. Aiemmin kymmeniä erilaisia toteutusmuotoja sisältänyt koulumuoto yhtenäistettiin niin, että jäljelle jäi enää kaksi perustyyppiä, toinen pojille ja toinen tytöille. Tyttöjen mahdollisuuksia jatkaa koulusta yliopistoon rajoitettiin höhere Schulen oppiainevalikoimalla. Lisäksi juutalaistaustaisten lasten pääsy höhere Schuleen estettiin vähitellen.³

Uusille vallanpitäjille koululaitoksen rakennetta tärkeämpää oli kuitenkin opetuksen sisällön muokkaaminen. Uuden sukupolven varustamisesta tarpeellisilla tiedoilla ja taidoilla ja kasvattamisesta parhaan potentiaalinsa saavuttamiseen tuli toissijaista. Kansanyhteisön tarpeet nostettiin nuorten yksilöllisten tarpeiden edelle. Koulun ja kasvatuksen tehtävä natsi-Saksassa oli tuottaa rotupuhtaita, fyysisesti vahvoja sekä natsi-ideologialle ja valtiolle uskollisia kansalaisia Kolmannen valtakunnan palvelukseen. Koulukasvatus palveli myös elintilan valloittamisen tavoitetta: lapsia ja nuoria pyrittiin kasvattamaan valmiiksi sodankäyntiin ja halukkaiksi sodan vaatimiin uhrauksiin.⁴

Kasvatuksen ja koululaitoksen muutos koski myös koulun tärkeintä opetusmateriaalia, oppikirjallisuutta. Oppikirjojen tehtävä ei enää ollut vain palvella tiedonvälitystä, vaan niistä tuli myös kansallissosialistisen ideologian, politiikan ja propagandan levittämisen ja vahvistamisen välineitä. Oppikirjojen tuli välittää samoja propagandistisia viestejä ja ideologisia oppeja ja noudattaa natsihallinnon poliittisia linjauksia siinä missä kaikkien muidenkin medioiden.⁵ Saksalaiset kouluoppikirjat uudistettiin 1930-luvun aikana osana koulukasvatuksen reformaatiota. Uudistus ei kuitenkaan tapahtunut heti, vaan kansallissosialistien valtaannousun jälkeen kouluissa käytettiin vielä uusintapainoksia vanhoista oppikirjoista, jotka olivat saaneet hyväksynnän natsihallinnolta. Vanhojen kirjojen sisältöihin tehtiin muutoksia vain niukalti; erillisiä lisävihkosia julkaisemalla saatiin tärkein uusi opetusaines koulujen käyttöön. Oppikirjakirjailijat ja -kustantajat odottivat uusien valtakunnallisten opetussuunnitelmien julkaisua, jotta oppikirjat voitaisiin muokata vastaamaan niiden asettamia tavoitteita. Eri koulumuotojen uudet opetussuunnitelmat valmistuivat vuosien 1937–1942 aikana, ja uudet oppikirjasarjat alkoivat ilmestyä niiden myötä.⁶ Uudet sarjat perustuivat pitkälti vanhoihin, mutta uusista kirjoista voi kuitenkin puhua aidosti uutena kirjasukupolvena.⁷

Kun kansallissosialistisen kasvatuksen tavoitteena oli saksalaisen kansan ja valkoisen eurooppalaisen rodun ylivertaisuuden osoittaminen ja rotupuhtauden merkityksen korostaminen, oli maantiede keskeinen kouluaine näiden teemojen tarkastelussa.⁸ Koulumaantiede ei käsitellyt pelkästään maantieteellisiä aiheita – vesistöjä, ilmastoa, kasvillisuusvyöhykkeitä ja niin edelleen – vaan olennainen osa oppiainetta oli maailman valtioiden, kansojen ja kulttuurien tuntemus.

Mitä siis sanovat natsi-Saksan höhere Schulen maantieteen oppikirjat Neuvostoliiton ja venäläisten kuulumisesta Eurooppaan tai Aasiaan? Suurvallan lokerointi oikeaan ”paikkaansa” oli maantieteen opetuksessa ilmeisen olennainen, sillä oppikirjat käsittelevät kysymystä usealla eri aihealueella. Erityisesti teema nousee esiin silloin, kun oppikirjateksteissä kerrotaan venäläisten rodusta ja venäläisestä/neuvostoliittolaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tarkastellaan ensimmäiseksi kysymystä venäläisten ihmisten rodusta ja sen eurooppalaisuudesta tai aasialaisuudesta.

Venäläiset ovat sekoitus eri rotuja

Neuvostoliitto tunnetaan maantieteen oppikirjoissa kymmenien eri kansakuntien valtakuntana. Niistä venäläiset ovat johtavassa asemassa, ja heitä oppikirjat myös kuvailevat eniten. Yksi selostettava aihe on venäläisten ulkonäkö, ja ulkonäön yhteydessä esille tuodaan myös venäläisten rotu.

Kysymys ihmisten ja kansakuntien rodusta oli yleisesti kansallissosialismille olennainen poliittinen ja kansallinen teema. Natsien rotuopit perustuivat Joseph Arthur de Gobineaun ja Housten Stewart Chamberlainin teorioihin, ja varsinkin jälkimmäisen ajatukset olivat Hitlerin rotukäsitysten pohjalla. Hitlerin ja natsien mukaan maailmassa oli ”herrarotuja” tai -kansoja ja ”orjarotuja”; edellisiin he laskivat omansa, germaanisen valkoisen eurooppalaisen eli arjalaisen rodun, jälkimmäisiin esimerkiksi slaavit, afrikkalaiset ja ennen kaikkea juutalaiset. Roduista parhaimpana ja puhtaimpana arjalaisten germaanien tulisi ottaa itselleen johtoasema maailmassa. Sitä varten germaanien tulisi säilyttää rotunsa puhtaana, estää sen sekoittuminen alempiarvoisiin rotuihin ja toisaalta ehkäistä rotunsa sisällä heikomman aineksen eli heikompien yksilöiden lisääntyminen. Näihin käsityksiin perustui myös kouluissa toteutettu rotuoppien opetus.⁹

Venäläisten ulkonäöstä oppikirjoissa kerrotaan tavallisesti, että heillä on ”vaaleat hiukset ja harmaat tai siniset silmät”.¹⁰ Mainitut ulkoiset ominaisuudet antavat ymmärtää venäläisten olevan natsien arvostamaa eurooppalaista pohjoista (Nordisch) rotua.¹¹ Venäläisten keskuudesta löytyy kuitenkin myös toista eurooppalaista rotua: ”itäbalttilaisia tyyppejä tanakkoine kehoineen, ominaisen syvine nenänotkoineen ja esiintyöntyvine poskipäineen”.¹²

Saksalaiset oppikirjat ovatkin lähes yhtä mieltä siitä, että venäläiset ovat sekoitus useita eri rotuja. Huomattava konsensus vallitsee siitä, että yksi osanen sekoituksesta on ”itäinen” tai ”mongolinen” – eli aasialainen – rotu. Eräskin kirja toteaa: ”Isovenäläiset ovat vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä, mutta usein paljastavat esiin työntyvät poskipäät ja tylppä nenä sekoittumisen mongolisten kansojen kanssa.”¹³ Toinen kirja kertoo: ”Isovenäläisten – – ruumiinominaisuuksissa paljastuu milloin valkoisen, milloin keltaisen rodun piirteitä[.]”¹⁴ Venäläiset ovat siis rodullisesti osin eurooppalaisia ja osin aasialaisia.

Oppikirjojen välittämä käsitys venäläisten sekarotuisuudesta ja ”mongolisesta verenlisästä” ei muutu koko Kolmannen valtakunnan kauden aikana. Kuitenkin kauden alkupuolella viittaukset rotuihin venäläisiä kuvatessa ovat lyhyitä, kun taas kauden loppupuolella venäläisen kansakunnan koostavia rotuja ja niiden ominaisuuksia kuvaillaan useammin ja laveammin. Muutoksen taitekohta on ajoitettavissa vuoteen 1939, jolloin julkaistiin ensimmäiset uudet höhere Schulelle tarkoitetut maantieteen oppikirjasarjat. Kirjojen sisällöt oli laadittu uusien, kauttaaltaan kansallissosialismin kyllästämien opetussuunnitelmien mukaisesti. Niissä maantieteen yhdeksi keskeiseksi teemaksi nostettiin nimenomaan rotuoppi. Maapalloa tuli tarkastella sitä asuttavien kansojen ja ihmisrotujen näkökulmasta.¹⁵

Venäläisten rotukuvailussa tapahtunut muutos on kuitenkin määrällisen lisäksi myös laadullinen. Rodulle annettu merkitys saa ylipäätään enemmän painoarvoa; venäläisten ja Neuvostoliiton piirteitä selitettäessä ja arvioitaessa ennen muuta rotu on määräävä ominaisuus.

"Viime kädessä ratkaisevaa on kuitenkin venäläisen ihmisen rodullinen kohtalo. Venäläisessä kansanruumiissa virtaavat moninaiset verivirrat. Pohjoisten ja itäbalttilaisten rinnalla esiintyy mongolisia rotutunnusmerkkejä. – – Kun pohjoinen verivirtaus tyrehtyi, jäi eurooppalainen [Venäjän] valtakunta aasialaisten nomadien rynnäkön alle."¹⁶

Vaikka slaavit natsien opeissa kuuluivat alempiarvoisiin rotuihin, maantieteen oppikirjojen kuvaukset venäläisten rodullisuudesta pysyvät kaiken kaikkiaan suhteellisen hillittyinä kirjojen viimeisiin painoksiin asti. Tekstien perusasennoituminen venäläisiin on eittämättä negatiivinen, mutta klassisina ”ali-ihmisinä” (Untermensch) – tyhminä, pahansuopina, likaisina, eläimellisinä – venäläisiä ei oppikirjoissa kuvailla, ei edes sotavuosien aikaisissa painoksissa.¹⁷ Kansallissosialistit olivat vetäneet tässä tietoisen linjauksen. Vieraiden rotujen solvaamisesta pidättäytymistä oli korostanut esimerkiksi natsihallinnon tuore sisäministeri Wilhelm Frick esityksessään koululaitoksen uudesta suunnasta Saksan osavaltioiden ministerien konferenssissa alkuvuodesta 1933.¹⁸

Propagandan välineenä oppikirjojen tuli myös myötäillä saksalaista 1930-luvun ulkopolitiikkaa, jossa Saksan Neuvostoliiton-suhteiden suunta oli vielä avoinna. Maiden välillä olivat vallinneet rauhanomaiset välit 1920-luvulta asti, Saksa hyötyi kaupankäynnistä Neuvostoliiton kanssa, eikä tuore kansallissosialistinen valtionjohto halunnut vielä valtakautensa varhaisessa vaiheessa vahingoittaa näitä suhteita. Hyökkäämättömyyssopimuksen solmiminen vuonna 1939 hillitsi julkista suhtautumista Neuvostoliittoon ja venäläisiin edelleen. Ulkopolitiikan näkökulmasta pidättäytyminen oli viisas valinta, sillä vuonna 1936 nousi paha häly saksalaisen historian oppikirjan lisävihkosen erittäin negatiivisesta kuvauksesta venäläisistä.¹⁹ Venäläisten sekarotuisuudesta puhumisen voi siis tulkita olleen ratkaisu kansallissosialististen kasvatustavoitteiden ja ulkopolitiikan väliseen ristiriitaan. Lapsille oli oppikirjateksteissä opetettava venäläisten paikka rotujen hierarkiassa, mutta se oli tehtävä niin, että kirjat eivät herättäisi negatiivisuudellaan epätoivottua huomiota.

Venäläisten sekarotuisuudesta puhuminen ei kuitenkaan ollut silkkaa nippelitietoa. Rotuoppien opetus oli kansallissosialistisessa koulussa yksi koulukasvatuksen päätavoitteista ja oppiaineiden rajat ylittävä teema, jota käsiteltiin niin maantieteen, uskonnon kuin matematiikankin tunneilla.²⁰ Gobineaulta saatujen ajatusten mukaisesti natsit uskoivat kulttuurin ja valtion menestyksen riippuvan rodun puhtaudesta. Mitä puhtaampana rotu pysyi, sitä enemmän sillä oli voimaa säilyä elinvoimaisena ja hallita muita rotuja; rotujen sekoittuminen puolestaan johti valtion ja kulttuurin rappioon.²¹ Sekarotuisena kansakuntana venäläiset oli siis jo lähtökohtaisesti tuomittu tappioon rotujen välisessä kilpailussa. Kuvailemalla venäläisten sekarotuisuutta oppikirjat pyrkivät vakuuttamaan lukijansa siitä, että puhdasrotuiset germaanit pystyisivät kukistamaan venäläiset elintilaa valloittaessaan.

Neuvostoliiton ja venäläisyyden aasialaisuutta aletaan korostaa

Saksalaiset maantieteen oppikirjat kuvailevat venäläistä/neuvostoliittolaista kulttuuria samassa hengessä kuin mongolisen rodun osuutta venäläisessä kansakunnassa: venäläinen kulttuuri on sekoitus eri suunnilta tulleita vaikutteita. Käsitys sekoittuneisuudesta tälläkin saralla esiintyy oppikirjoissa koko kansallissosialistisen kauden ajan. Huomattavaa on oppikirjoissa esitetty ajatus siitä, että läntinen kulttuurivaikutus on jäänyt venäläisyydessä muita ”ilmansuuntia” heikommaksi.

"Kolmelta suunnalta maahan tulleista kulttuurivaikutuksista on läntinen jäänyt pinnallisimmaksi, se ei ole saattanut muuttaa Venäjän sielua. Syvemmällä, verensekoituksessa, elämäntavassa ja valtiomuodossa vielä selvemmin tunnistettavissa, on idän vaikutus. Vahvimmin kuitenkin ovat vieraat voimat vaikuttaneet etelästä päin."²²

Mitä ovat nämä etelästä tulleet kulttuurivaikutukset? Toinen oppikirja kertoo:

"[B]ysanttilais-lähi-itäläiset vaikutteet ovat levinneet yli koko venäläisen tilan laajuuden – –. Bysantista levisi kreikkalais-katolinen oppi, – – Bysantista tulivat kirjoitus[merkit] ja rakennustyyli Venäjälle, Bysantista vastaanottivat tsaarit despoottisen tyylinsä – kaikki vaikutteita, joiden pohjimmaltaan alkuperältään aasialaisina ja vielä myöhempien Kaakkois-Venäjään suuntautuneiden aasialaisaaltojen yhä uudelleen vahvistamina täytyi vaikuttaa sitä pysyvämmin."²³

Oppikirjoissa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että venäläinen kulttuuri on ei-eurooppalaista; ja ei-eurooppalaisuus tarkoittaa ennen kaikkea aasialaisuutta. Oppikirjat myös toistavat ajatusta koko Kolmannen valtakunnan kauden ajan. Venäjän keisarikunnan kerrotaan eurooppalaistuneen – saksalaisten ansiosta – viimeisen kahdensadan vuoden aikana.²⁴ Moista prosessiahan ei tietenkään olisi tarvittu, jos Venäjä olisi alun alkaen ollut eurooppalainen maa. Sekoittuneisuutensa ja ei-eurooppalaisuutensa vuoksi venäläinen kulttuuri on ”alempaa” kuin länsimainen. Osa kirjoista nimittäin kuvailee, kuinka Neuvostoliiton naapurialue, ”Itämeren rannikko on muunsukuisten ja korkeamman kulttuurin kansojen asuttama”.²⁵

Aasialaisuus ei Neuvostoliitossa näy kuitenkaan vain uskonnossa ja kirjoitusmerkeissä vaan se ilmenee oppikirjatekstien mukaan laajemminkin, ennen kaikkea henkisessä kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Historiansa aikana Venäjän valtakunta oli pitkään idästä valloittajina vyöryneiden mongolien (kutsuttiin toisinaan myös tataareiksi²⁶) vallan alaisena. Tuo kausi toi oppikirjojen mukaan venäläisyyteen ”paljon aasialaisia piirteitä (julmuus, despotismi, fatalismi)”.²⁷ ”Venäjä tataarisoitiin; despotismi, autokratia ja voimakas sentralismi ovat Aasian perintöä.”²⁸

Aasialaisuus näkyy oppikirjojen mukaan nykyisessäkin Neuvostoliitossa: ”Venäläisen kansan aasialaiset piirteet kuvastuvat myös valtiollisessa järjestelmässä”, toteaa eräs kirja.²⁹ ”[S]e henki, joka bolsevistisen vallan sisäisessä kehityksessä ilmenee, on enemmän aasialainen kuin eurooppalainen; juuri aasialaiselle despotismille kansa on muodotonta massaa.”³⁰ Eräs oppikirja kuvailee, kuinka uusi pääkaupunki Moskova on ”puoliksi eurooppalainen, puoliksi aasialainen kaupunki”.³¹ Oppikirjat pitävät bolsevismia siis aasialaisena piirteenä; se tulkinta aatteelle esitettiin Länsi-Euroopassa tuolloin muutenkin.³²

Venäläisyyden tulkinnalla aasialaiseksi kulttuuriksi ja yhteiskunnaksi on saksalaisissa oppikirjoissa pitkät juuret, jotka ulottuvat keisarivallan ajalle saakka. Osoittamalla venäläiset ja heidän maansa olemukseltaan aasialaisiksi oppikirjat palvelivat niin 1800- kuin 1930-luvullakin saksalaisen kansallisen itseymmärryksen ja itsetunnon vahvistamista.³³ Kansallissosialistit veivät Neuvostoliiton ja venäläisten aasialaisuuden korostamisen kuitenkin aivan uusiin ulottuvuuksiin. Maantieteen oppikirjoissa aasialaisuuden korostaminen näkyy aivan yleisesti jo siinä, että osa uusista oppikirjasarjoista käsittelee Neuvostoliittoa kattavimmin Aasialle omistetussa osassa. Ennen uusien maantieteenkirjojen julkaisua Neuvostoliitto käsiteltiin lähes poikkeuksetta Euroopalle omistetussa osassa. Kirjojen sisällysluetteloissa Neuvostoliitto siis siirtyy Aasian yhteyteen.

Toisena esimerkkinä voimistuneesta aasialaisuuden korostamisesta käy yllä oleva kuva (Kuva 1).³⁴ Kuva on Neuvostoliiton luonnon- eli kasvillisuusvyöhykkeitä esittävä kartta oppikirjasarjan E. von Seydlitzsche Erdkunde für höhere Schulen Aasiaa käsittelevästä osasta vuodelta 1940 – siis uudesta oppikirjasta. Sen lisäksi, että sarja käsittelee Neuvostoliittoa kattavimmin Aasia-osassa Eurooppa-osan sijaan, kyseinen kartta on koko Neuvostoliittoa käsittelevän luvun ainoa kuva. Se näyttää Neuvostoliiton kartalla kulmasta, jossa kuvaa hallitsee juuri maan aasialainen osa, ja kuvatekstikin kuuluu: ”Natürliche Landschaften Nordasiens”, ”Pohjois-Aasian luonnonvyöhykkeet”. Luvun otsikkona on ”Länsi- ja Pohjois-Aasia” ja välittömästi sen alla seisoo alaotsikko ”Neuvostoliitto”. Näin alleviivattiin sitä, että Neuvostoliitto on yhtä kuin Aasia.

Kansallissosialismi oli kotimaan politiikassa asettunut alun alkaenkin vasemmiston vastustajaksi ja saksalais-eurooppalaisen kulttuurin puolustajaksi. Neuvostoliiton aasialaisuutta korostamalla uudet saksalaiset oppikirjat pyrkivät osoittamaan, kuinka itäisessä suurvallassa yhdistyvät natsi-ideologian pahoiksi nimeämät voimat, bolsevismi ja ei-eurooppalainen kulttuuri. Kirjat etäännyttävät siten Neuvostoliiton ja venäläisyyden Saksasta ja saksalaisuudesta ja asettavat ne jopa vastakkain. Rivien välisellä viestillä kirjat tukevat kansallissosialista elintilapolitiikkaa eli hyökkäystä Neuvostoliittoon – eihän idässä odottaisi eurooppalainen vaan vähintäänkin puoliaasialainen, vieras maa. Lisäpontta hyökkäyksen oikeutukselle annetaan maantieteenkirjojen viimeisiksi jääneissä painoksissa vuosina 1942 ja 1943 nostamalla esiin Neuvostoliitossa vaikuttavat juutalaiset.

”Todellisuudessa koko poliittista, taloudellista ja kulttuurista elämää hallitsevat juutalaiset. Neuvostoliitto on ylipäätäänkin juutalaisten valtio. Juutalainen kehitti bolsevismin, juutalaiset auttoivat bolsevistisen opin voittoon Venäjällä. Juutalaiset pitävät bolsevismin nimissä Neuvostoliiton asukkaita hirmuisessa orjuudessa ja riistävät heitä hirvittävällä tavalla.”³⁵

Idänsodan pitkittyminen odotettua pahemmin lienee vaatinut maantieteenkirjoilta entistä voimakkaampaa kansalaisten motivointia sotaponnisteluihin. Kuitenkin sen sijaan, että oppikirjat kuvailisivat vastustajan aasialaisia piirteitä entistä enemmän, kirjat lisäävät Neuvostoliiton ja venäläisyyden mielikuvaan kansallissosialismin perivihollisen juutalaisuuden. Aasialaisen rotu- ja kulttuuriperimän, bolsevistisen hallinnon ja juutalaisten hirmuvallan yhdistelmä tekee Neuvostoliitosta äärimmäisen vastakohdan kansallissosialistiselle Saksalle. Sellaista vastustajaa vastaan saksalaisen on pakko taistella – ellei isänmaan rakkaudesta niin vähintäänkin vihollisen pelosta.

Yhteenveto

Kansallissosialistit ottivat Saksassa valtaansa koko yhteiskunnan koululaitosta myöten. Koulukasvatus ja sen tärkein opetusmateriaali, oppikirjat, alistettiin ideologian, politiikan ja propagandan välineiksi. Uuden elintilan havittelu idästä edellytti sopivan mielikuvan luomista venäläisistä ja Neuvostoliitosta. Etäännyttämällä oppikirjoissa eurooppalainen Saksa puoliaasialaisesta Neuvostoliitosta oikeutettiin osaltaan saksalaisten valloituksia idässä.

Saksalaiset maantieteen oppikirjat esittävät Kolmannen valtakunnan kaudella venäläiset sekoituksena useita rotuja. Yhtä mieltä oppikirjat ovat ennen kaikkea siitä, että yksi osa venäläistä rotusekoitusta on aasialainen (mongolinen) rotu. Kansallissosialistien tuotettua markkinoille uudet oppikirjasarjat vuodesta 1939 lähtien tätä viestiä toistetaan kirjoissa entistä ponnekkaammin: uudet maantieteenkirjat käsittelevät venäläisten sekarotuisuutta aikaisempaa useammin ja laveammin. Kuvaukset eivät kuitenkaan kärjisty edes Neuvostoliiton vastaisen sodan aikana väittämään venäläisten olevan rodultaan voittopuolisesti aasialaisia, vaan ”mongolinen verenlisä” on yksi osa venäläisten rotuperimää muiden joukossa. Oppikirjojen rivien välistä voi kuitenkin lukea, että venäläiset sekarotuisuutensa vuoksi luetaan ala-arvoisiin orjakansoihin ja saksalaisten hallittavaksi.

Neuvostoliiton yhteiskunnan ja kulttuurin aasialaisuuden ajatus esiintyy oppikirjoissa yhtä lailla halki koko kansallissosialistisen aikakauden. Venäjän ja venäläisyyden asema Euroopan ja Aasian välimaastona oli kansallissosialismia vanhempi käsitys, mutta natsit pyrkivät alleviivaamaan Neuvostoliiton ja venäläisyyden aasialaisuutta erityisen voimakkaasti. Niinpä uusissa maantieteen oppikirjoissa aasialaisuuden aspekti kasvaa Neuvostoliiton ja venäläisyyden kuvauksissa; aasialaisuudesta pyritään tekemään suorastaan elimellinen osa Neuvostoliittoa ja venäläistä kulttuuria. Sotavuodet eivät tuo muutosta itse aasialaisuuden aspektiin, mutta sen rinnalle nostetaan juutalaisten valta Neuvostoliitossa. Itäinen suurvalta kuvataan siten valossa, joka asettaa sen täysin vastakkain Saksan, saksalaisuuden ja kansallissosialismin kanssa. Siten oppikirjat pyrkivät perustelemaan Neuvostoliiton-sodan tarpeellisuutta sodan pitkityttyäkin.

Lähteet

Oppikirjat

Deutsche Schulgeographie 1936. Mittelstufe. Gotha: Justus Perthes.

E. von Seydlitzsche Erdkunde 1940. Für höhere Schulen. Dritter Teil. Breslau: Ferdinand Hirt.

E. von Seydlitzsche Geographie 1933. Für höhere Lehranstalten. Kurzausgabe. Fünftes Heft. Breslau: Ferdinand Hirt.

Erdkunde für höhere Lehranstalten 1937. Unter besonderer Berücksichtigung Südwestdeutschlands. 5. Teil. München: R. Oldenbourg.

Erdkundebuch für höhere Schulen 1940. Siebenter Teil. Frankfurt am Main: Moritz Diesterweg.

Erdkundliches Arbeitsbuch 1934. Band 1. Frankfurt am Main: Moritz Diesterweg.

Erdkundliches Arbeitsbuch 1936. Band 3. Frankfurt am Main: Moritz Diesterweg.

Erdkundliches Arbeitsbuch für höhere Lehranstalten 1934. Unter- und Mittelstufe, Teil II. Leipzig: List & von Bressensdorf.

Heimat und Welt 1939. Teubners Erdkundliches Unterrichtswerk für höhere Schulen. Band 7. Leipzig: B. G. Teubner.

Heimat und Welt 1942. Teubners Erdkundliches Unterrichtswerk für höhere Schulen. Band 2. Leipzig: B. G. Teubner.

Teubners Erdkundliches Unterrichtswerk 1936. Für höhere Lehranstalten. Band 7. Leipzig: B. G. Teubner.

Kirjallisuus

Flessau, Kurt-Ingo 1979. Schule der Diktatur. Lehrpläne und Schulbücher des Nationalsozialismus. Frankfurt am Main: Fischer.

Günther, Hans F. K. 1981/1966. "The Nordic Race as 'Ideal Type'". Ote Güntherin teoksesta Kleine Rassenkunde des deutschen Volkes (1933). Engl. Salvator Attanasio et al. Julkaistu teoksessa Mosse, George L. Nazi Culture. Intellectual, Cultural and Social Life in the Third Reich. New York: Schocken Books, 61–65.

Halikov, A. H. 1991/1978. Tataarit, keitä te olette? Suom. Ymär Daher & Lauri Kotiniemi. [Helsinki]: Abdulla Tukain Kulttuuriseura ry.

Heske, Henning 1988. ”...und morgen die ganze Welt...” Erdkundeunterricht im Nationalsozialismus. Giessen: Focus.

Kaarttinen, Jyrki 2008. "Kansallissosialistinen kasvatus – pedagogiikkaa vai 'epäpedagogiikkaa'?" Julkaisussa Kasvatus & Aika 2/1, 57–72.

Keim, Wolfgang 1997a. Erziehung unter der Nazi-Diktatur. Band I. Antidemokratische Potentiale, Machtantritt und Machtdurchsetzung. Darmstadt: Primus.

Keim, Wolfgang 1997b. Erziehung unter der Nazi-Diktatur. Band II. Kriegsvorbereitung, Krieg und Holocaust. Darmstadt: Primus.

Kemiläinen, Aira 1985. "Mongoleista eurooppalaisiksi 1900-luvun rotuteorioissa." Teoksessa Kemiläinen, Arja & Hietala, Marjatta & Suvanto, Pekka (toim.). Mongoleja vai germaaneja? Rotuteorioiden suomalaiset. Historiallinen Arkisto 86. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 295–389.

Kollmann, Michaela 2006. Schulbücher im Nationalsozialismus. NS-Propaganda, ”Rassenhygiene” und Manipulation. Saarbrücken: VDM Verlag Dr. Müller.

Luostarinen, Heikki 1986. Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941–44. Tausta ja sisältö. Tampere: Vastapaino.

Mosse, George L. 1981/1964. The Crisis of German Ideology. Intellectual Origins of the Third Reich. New York: Schocken Books.

Paddock, Troy R. E. 1998. "Plenty of barbarians, but no bird’s milk. The depiction of Russia in German school books, 1890–1914." Julkaisussa Internationale Schulbuchforschung. Zeitschrift des Georg-Eckert-Instituts für internationale Schulbuchforschung 20/1, 35–50.

Vihavainen, Timo 2004a (toim.). Venäjän kahdet kasvot.Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä. Helsinki: Edita.

Vihavainen, Timo 2004b. "Idän uhka ja valkoinen Suomi. Tarton rauhasta Pariisin Rauhaan." Teoksessa Vihavainen, Timo (toim.). Venäjän kahdet kasvot.Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä. Helsinki: Edita, 257–270.

Vihavainen, Timo 2013. Ryssäviha. Venäjän-pelon historia. Helsinki: Minerva.

Virtanen, Anna-Maija 1985. "Gobineaun rotuoppi ja germaanien ihannointi." Teoksessa Kemiläinen, Arja & Hietala, Marjatta & Suvanto, Pekka (toim.). Mongoleja vai germaaneja? Rotuteorioiden suomalaiset. Historiallinen Arkisto 86. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 53–68.

Volkmann, Hans-Erich 1994. "Das Rußlandbild in der Schule des Dritten Reiches." Teoksessa Volkmann, Hans-Erich (toim.). Das Rußlandbild im Dritten Reich. Köln: Böhlau, 225–255.