Brexitin, Trumpin presidenttikauden ja perussuomalaisten kannatusnousun keskellä on selvää, että elämme jonkinlaista oikeistopopulismin kulta-aikaa. Oikeistopopulistinen retoriikka nojaa uhkakuviin, jotka liittyvät globalisaation kiihtymiseen, hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja yhteiskunnan peruuttamattomaan murrokseen.

Oikeistopopulistisella politiikalla on, kenties sen uhkia korostavan ajatusmallin vuoksi, kiinteä suhde yhteiskunnalliseen kontrolliin. Trumpin hallinto pitää siirtolaislapsia selleissä, kun suomalaisille oikeistopopulisteille riittävät kovat puheet rajojen sulkemisesta. Britanniassa terrorismin uhkaan on vastattu kiistanalaisella Prevent-ohjelmalla, jonka keskeinen päämäärä on radikalisoitumisen estäminen. Ohjelmaa on kritisoitu voimakkaasti maan muslimiyhteisön tarkkailusta, sillä sen puitteissa esimerkiksi islamilaisten seurakuntien seurantaa on lisätty huomattavasti.¹

Suomessakin erityisesti oikeistolaiset ja konservatiiviset poliitikot ovat usein ottaneet voimakkaasti kantaa tiukemman kontrollin sallivien lakimuutosten ja kovempien vankeusrangaistusten puolesta. Arvokonservatiivisuuden² ja kontrollin suhde ulottuu kuitenkin poliittisia asiakysymyksiä paljon syvemmälle, aina yksilön persoonallisuuden piirteisiin ja arvomaailmaan saakka.

Konservatiivisuus ja persoona

Psykologinen tutkimus on tunnistanut konservatiivisesti ajattelevien ihmisten persoonallisuudesta yhteneväisiä taustatekijöitä. Konservatiivisuus on lähtökohtaisesti yhteydessä tietynlaisiin luonteenpiirteisiin kuten tunnollisuuteen, minkä lisäksi konservatiivisuuteen taipuvaiset ihmiset ovat liberaaleihin verrattuna vähemmän avoimia uusille kokemuksille.³ Konservatiivisuuteen yhdistyviä persoonallisuuden piirteitä on selitetty sillä, että ne tarjoavat keinoja hallita epävarmuuden tunteita ja pelkoa aiheuttavia asioita esimerkiksi välttämällä uusia kokemuksia tai erilaisuutta yleensä.⁴

Erilaisuuden välttämisellä konservatiivisuuteen taipuvainen ihminen pyrkii suojautumaan sekä oman yhteisönsä sisäisiltä että ulkoisilta uhkilta. Konservatiivin asenteisiin tämä taipumus heijastuu esimerkiksi auktoriteettien kunnioittamisena ja sallivana suhtautumisena yhteiskunnan normeja, kuten lakeja rikkoneiden ankaraan rankaisemiseen. Auktoriteettien ja normien ajatellaan olevan tärkeitä yhteisön turvallisuuden kannalta. Lisäksi välttämismotivaation ohjaama konservatiivi hyväksyy muita helpommin hierarkkiset rakenteet ja uskoo sosiaaliseen sääntelyyn. Konservatiivin näkökulmasta oman viiteryhmän, siis esimerkiksi oman kansakunnan, identiteettiä täytyy tietoisesti suojella sekä sisäisiltä että ulkoisilta uhkilta.⁵ Sisäisiä uhkia ryhmän identiteetille voivat siis olla esimerkiksi pukeutumisnormeja rikkovan alakulttuurin tai seksuaalivähemmistöjen jäsenet, kun taas ulkoiselta uhalta suojautuminen näyttäytyy esimerkiksi nationalistisina ja rasistisina asenteina.

Konservatiivisuuteen kytkeytyviä arvoja ovat lisäksi uskonnollisuuden pitäminen tärkeänä sekä henkilökohtaisessa elämässä että yhteiskunnan tasolla ja negatiivinen suhtautuminen itseilmaisua korostavaan humanistiseen arvomaailmaan. Toisin sanoen konservatiivien silmätikuiksi joutuvat herkästi yhteiskunnan maallistumiseen liittyvät ilmiöt sekä esimerkiksi pasifismin ja humanitarismin kaltaiset aatteet. Niiden sijaan konservatiivi kunnioittaa perinteisiä uskonnollisia arvoja ja pitää yksilöiden välistä yhtenäisyyttä tärkeänä yhteiskunnan koossa pysymisen kannalta. Konservatiivin arvomaailman peruspilari on siis turvallisuus sekä yksityiselämän että yhteiskunnan tasolla. Turvallisuus tai ainakin turvallisuuden tunne saatetaankin tästä syystä arvottaa korkeammalle kuin yksilönvapaudet.⁶

Uskonto ei välttämättä ensisilmäyksellä vaikuta olevan kovin suuressa roolissa suomalaisen konservatiivisuuden taustalla, sillä suurin osa suomalaisista suhtautuu uskontoon maltillisesti. Uskonnon harjoittaminen rajoittuu useimmilla suurimpiin juhlapyhiin ja valtaosa suomalaisista kuvailee itseään vain jossain määrin uskonnolliseksi.⁷ Kokonaan uskonnottomia ja voimakkaasti uskonnollisia ihmisiä on siis kumpiakin vain vähän, mutta voimakkaasti uskonnollisten ihmisten keskuudessa konservatiivisilla arvoilla on muuta väestöä selvästi laajempi kannatus. Tietyt arvomaailman osat kuten esimerkiksi perhettä ja seksuaalisuutta koskevat asenteet ovat erityisen voimakkaasti yhteydessä uskonnollisuuteen.⁸ Usko jumalaan ja aktiivinen osallistuminen jumalanpalveluselämään sekä uskominen siihen, että Raamattu on kirjaimellinen ilmoitus jumalan sanasta lisäävät kaikki seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia negatiivisia asenteita yksilötasolla.⁹ Lisäksi uskonnollisuus on yhteydessä negatiivisiin asenteisiin hiv-potilaita ja naimattomia avopareja kohtaan.¹⁰

Selkein yhteys konservatiivisiin asenteisiin on fundamentalistisella uskonnollisuudella, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä kirjaimellista tulkintaa Raamatusta. Raamattua ei fundamentalistisessa ajattelussa mielletä ihmisen kirjoittamaksi, eikä Raamatun teksteissä tämän vuoksi katsota olevan tulkinnanvaraa. Fundamentalistit poikkeavat asenteiltaan paitsi suomalaisten valtavirrasta, myös muista uskonnollisista ihmisistä. Valtaosa fundamentalistisesti uskovista suhtautuu kokonaan tuomitsevasti homoseksuaalisiin suhteisiin ja suomalaisten keskiarvoon verrattuna selvästi negatiivisemmin myös esimerkiksi aborttiin.¹¹ Kenties hieman yllättäen myös voimakkaasti uskovaisten suomalaisnuorten seksuaalimoraali on konservatiivinen, joten uskonnollisuuden ja vanhoillisten asenteiden suhde ei ole selitettävissä syvästi uskonnollisten ihmisten muuta väestöä korkeammalla keski-iällä.¹²

Autoritaarisuus

Konservatiivisuuden psykologian tarkastelussa konservatiivisiin arvoihin yhdistyy läheisesti myös autoritaarisuuden käsite. Autoritaarisuudella tarkoitetaan hierarkkista maailmankuvaa, jossa yhteiskunnallisiin auktoriteetteihin suhtaudutaan alamaismaisesti. Persoonallisuuteen kuuluva autoritaarisuus ilmenee lisäksi tietynlaisena vihamielisyytenä yhteiskunnan marginaaliryhmiä kohtaan. Vihamielisyyttä on kuvattu autoritaarisen aggression käsitteellä, jolla tarkoitetaan sitä, että luonteeltaan autoritaariset ihmiset ovat muuhun väestöön verrattuna valmiimpia käyttäytymään aggressiivisesti auktoriteettien osoittamia kohteita kohtaan. Tällaisia auktoriteettien sallimia kohteita aggressiivisuudelle voivat olla esimerkiksi erilaiset vähemmistö- ja marginaaliryhmät, kuten kommunistit 1950-luvun Yhdysvalloissa tai rohingyat Myanmarissa.¹³ Autoritaarisuuteen taipuvaiset ihmiset ovat siis erityisen alttiita ryhtymään esimerkiksi diktaattorien innokkaiksi seuraajiksi, mutta he saattavat yhtä lailla olla valmiita seuraamaan muunkinlaisia johtajia demokraattisesti valituista johtajista rikollispomoihin. Olennaista on, että hierarkiassa korkealla oleva johtaja osoittaa aggressiiviselle käytökselle sallitun kohteen, joka poikkeaa jollain lailla yhteiskunnassa vallitsevista normeista.¹⁴

Autoritaariset ihmiset ovat vihamielisten asenteiden ja ennakkoluulojen lisäksi arvoiltaan konventionaalisia, mikä näkyy esimerkiksi radikaalina pidettyjen ihmisten ja ajatusten paheksuntana ja perinteisinä moraalikäsityksinä.¹⁵ Autoritaarisuuden on todettu olevan lisäksi yhteydessä esimerkiksi siisteyden ja perinteisten käytöstapojen arvostamiseen, mikä vahvistaa kuvaa autoritaarisuudesta persoonallisuuteen kytkeytyvänä ilmiönä.¹⁶

Ottaen huomioon Suomen maineen demokratian mallimaana on yllättävää, kuinka suosittuja tietyt autoritaarisuutta mittaavat väittämät ovat suomalaisten keskuudessa. Esimerkiksi väittämän ”Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaan kurin ja järjestyksen” kanssa samaa mieltä on kolme neljästä suomalaisesta (70 %).¹⁷ Mistään diktaattorin kaipuusta ei suomalaisten keskuudessa kuitenkaan voida tämän perusteella puhua, sillä esimerkiksi poliittiset puolueet olisi valmis kieltämään vain alle 15 prosenttia suomalaisista¹⁸. Kuitenkin halu palauttaa yhteiskuntaan kuri ja järjestys kertoo jonkinlaisesta kaipuusta yhtenäiseen yhteiskuntaan ja antaa viitteitä siitä, että moni suomalainen saattaisi olla valmis myös sallimaan konkreettisia toimia, esimerkiksi rajoituksia yksilönvapauksiin tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Autoritaariset ihmiset suhtautuvat sallivasti viranomaisten kontrolliin kaikenlaisilla elämänalueilla. He ovat esimerkiksi valmiita sallimaan lehdistön sensuroimisen sovinnaisuuden varjelemiseksi ja he asettuvat tavallisesti viranomaisten puolelle protestien ja mielenosoitusten yhteydessä. Sovinnaisuus on autoritaarisille ihmisille yksilön ilmaisunvapautta tärkeämpää, minkä lisäksi autoritaarisiin asenteisiin kuuluu salliva suhtautuminen yhteiskunnan hierarkkisiin rakenteisiin. Autoritaariseen maailmankuvaan kuuluu, että eri yhteiskuntaryhmien välillä vallitsee luonnostaan arvojärjestys, joka marginaalissa olevien ihmisten tulisi hyväksyä. Sukupuolten välinen epätasa-arvo on esimerkki tällaisesta hierarkkisesta rakenteesta, jonka autoritaarisuuteen taipuvaiset ihmiset hyväksyvät luonnollisena osana elämää. Luonnollisina pidettyjä hierarkioita kritisoivia tahoja, esimerkiksi feministejä taas pidetään autoritaarisessa ajattelussa herkästi yhteiskunnan vakautta uhkaavina rettelöitsijöinä.¹⁹

Autoritaarisuuteen liittyy vahva taipumus lokeroituun ja mustavalkoiseen ajatteluun, jonka taustalla on heikko itseymmärrys.²⁰ Sama henkilö saattaa esimerkiksi ilmoittaa kannattavansa sananvapautta ja toisaalta olla valmis sensuroimaan omaa sovinnaisuuskäsitystään rikkovaa kirjallisuutta. Ajatusten keskinäinen ristiriitaisuus ei kuitenkaan pistä silmään autoritaariselle henkilölle itselleen, sillä moraaliarvot on alun perinkin omaksuttu sellaisenaan auktoriteeteilta, eikä niiden taustalla tyypillisesti ole itsenäistä, kriittistä pohdintaa.²¹ Vahvasti autoritaaristen ihmisten ajattelun epäjohdonmukaisuuksia kuvaa hyvin esimerkiksi se, että he ilmoittavat kysyttäessä olevansa valmiita kannattamaan lähes minkä hyvänsä marginalisoidun ryhmän syrjintää – mukaan lukien niiden vähemmistöryhmien, joihin he itse kuuluvat.²²

Autoritaariset ihmiset eivät jyrkistä mielipiteistään huolimatta kuitenkaan koe olevansa vähemmistössä, vaan päinvastoin he ajattelevat edustavansa kansan hiljaisen enemmistön kantaa.²³ Tätä vahvistaa autoritaaristen ihmisten taipumus viettää aikaa samanmielisten kanssa.²⁴ Populistisessa retoriikassa usein esiintyvä puhe kansan hiljaisen enemmistön äänestä vetoaa siis todennäköisesti erityisen hyvin autoritaarisiin äänestäjiin.

Autoritaaristen ihmisten suhdetta yhteiskunnalliseen kontrolliin selittää kuitenkin kenties parhaiten ajattelun taustalla oleva pelko yhteiskunnan tilasta. Autoritaarisille ihmisille on tyypillistä ajatella, että yhteiskuntaa on puolustettava sitä uhkaavalta täydelliseltä romahdukselta. Yhteiskuntaa rapauttavat heidän mukaansa ennen kaikkea sen sisäiset, ei-toivottavat aatteet ja ihmiset, ja huoli kohdistuu esimerkiksi moraalin heikkenemiseen tai vanhojen arvojen unohtamiseen.²⁵ Esimerkiksi ranskalaislähtöinen, mutta kansainvälisesti vaikuttava Aito Avioliitto -liike²⁶ on kampanjoinut Suomessakin näkyvästi tasa-arvoista avioliittolakia ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastaan.

Autoritaariseen ajatteluun istuu hyvin myös nationalistinen huoli kansakunnan etnisestä ja kulttuurisesta yhtenäisyydestä, jota globalisaatio ja maahanmuutto uhkaavat. Autoritaaristen ihmisten mustavalkoinen maailmankuva ja halukkuus seurata auktoriteetteja selittänevät yhdessä yhteiskunnan romahtamiseen kohdistuvan huolen kanssa myös sitä, miksi populistinen retoriikka tuntuu puhuttelevan tiettyjen puolueiden äänestäjiä muita voimakkaammin.

Myös konservatiivisilla ihmisillä on havaittu samankaltaista taipumusta pelätä yhteiskunnan radikaalia muutosta. Esimerkiksi keskeinen konservatiivisuuden teoreetikko Samuel Huntington on nostanut konservatiiveille tärkeäksi arvoksi yhteiskunnallisten instituutioiden ennallaan säilyttämisen. Hänen mukaansa konservatiivisen ajattelun lähtösysäys on usein yhteiskunnallisiin instituutioihin kohdistuvan muutoksen uhka, joka ikään kuin säikäyttää henkilön konservatiiviksi.²⁷ Tällaisia merkittäviä ja perinteisiä yhteiskunnallisia instituutioita ovat esimerkiksi puolustusvoimat ja avioliittoinstituutio, joihin kohdistuvat muutokset herättävät Suomessakin voimasta vastustusta.

Arvokonservatiivisuudelle on ominaista tietynlainen reaktiivisuus, sillä konservatismi ei ole ideologia samalla lailla kuin esimerkiksi liberalismi tai sosialismi monine koulukuntineen ja teoreetikkoineen. Konservatiivisuus muotoutuu suhteessa aikaansa²⁸, ja sen kulloisessakin ajassa ja paikassa keskeinen ideologia on usein syntynyt vastareaktiona liberaaliin liikehdintään.²⁹ Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman esiinnousu yhteiskunnassa on voinut nostaa perinteisen avioliittokäsityksen ja sukupuoliroolien merkitystä konservatiivien keskuudessa. Konservatiivien suhde yhteiskunnalliseen muutokseen voi osaltaan selittää myös suhdetta kontrolliin, sillä yhteiskunnassa tapahtuva muutos nähdään herkästi turvallisuuden tunnetta uhkaavana voimana, mikä tekee erilaisista kontrollin keinoista hyväksyttävämpiä.

Keitä suomalaiset konservatiivit ovat?

Esittelen seuraavaksi suomalaisten arvokonservatiivien keskeisimmät ryhmät, jotka olen tunnistanut pro gradu -tutkielmassani³⁰ faktorianalyysin avulla. Faktorianalyysi on tilastollinen menetelmä, jonka avulla suuresta joukosta havaintoja voidaan tunnistaa piileviä yhdenmukaisuuksia. Kukin faktori on siis eräänlainen teoreettinen käsite, joka kuvaa mitattavan ilmiön yhtä ominaisuutta. Vaikeasti kvantifioitavan ja monesta eri osasta koostuvan arvokonservatiivisuuden mittaaminen tehdään siis epäsuorasti, päättelemällä konkreettisten havaintojen perusteella.

Tutkielman aineisto on vuoden 2015 eduskuntavaalien yhteydessä kerätty käyntihaastatteluaineisto, jonka otos edustaa kaikkia äänestysikäisiä suomalaisia.³¹ Tutkimus on suomalaisten vaalitutkijoiden suunnittelema ja sen on rahoittanut oikeusministeriö.

Ensimmäinen konservatiivien ryhmä ovat yhtenäisyyttä korostavat konservatiivit,³² jotka suhtautuvat negatiivisesti monikulttuurisuuteen, maahanmuuton kasvuun ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien lisäämiseen. Yhtenäisyyttä korostavien konservatiivien ryhmä on nimetty sillä perusteella, että heidän arvomaailmassaan keskeistä näyttää olevan toive etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäisestä Suomesta. Tätä yhtenäisyyttä uhkaaviksi asioiksi koetaan monikulttuurisuus ja maahanmuutto, joiden kenties koetaan vaarantavan perinteinen käsitys Suomen kansasta ja esimerkiksi uhkaavan perinteisiä suomalaisia tapoja. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien lisääminen koetaan todennäköisesti sekin perinteisiä tapoja ja kulttuurisia normeja rikkovaksi, ja siten negatiiviseksi asiaksi.³³

Yhtenäisyyttä korostaviin konservatiiveihin liittyy muutama keskeinen, tilastollisesti erottuva seikka. Maahanmuuttoon ja seksuaalivähemmistöihin nihkeästi suhtautuva konservatiivisuuden muoto on yhteydessä perussuomalaisten äänestämiseen ja äänestämättä jättämiseen, minkä lisäksi yhtenäisyyttä korostavat konservatiivit ovat todennäköisemmin miehiä kuin naisia.³⁴

Toinen arvokonservatiivien ryhmä ovat uskonnolliset konservatiivit.³⁵ Tälle ryhmälle ominaista on perinteisiin kristillisiin arvoihin nojaava ajattelu, joka heijastuu uskonnollisen arvomaailman lisäksi myös niin kutsuttuihin perinteisiin perhearvoihin. Uskonnollisille konservatiiveille tärkeitä arvoja ovat kristillisyyden rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, ydinperheen aseman vahvistaminen sekä lain ja järjestyksen kunnioitus. Uskonnolliset konservatiivit ovat luonnollisesti itse uskonnollisia, minkä lisäksi he suhtautuvat negatiivisesti seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamiseen.

Äänestäjien oikeistolaisimpaan laitaan³⁶ kuuluminen on myös yhteydessä uskonnolliseen konservatiivisuuteen, mikä vahvistaa yhteyttä perinteisen koti, uskonto ja isänmaa -ajattelun kanssa. Tässä suhteessa se myös poikkeaa selvästi yhtenäisyyttä korostavasta konservatiivisuudesta, joka ei ole poliittiseen oikeistoon tai vasemmistoon sidonnainen ilmiö. Suosituimmat puolueet uskonnollisten konservatiivien keskuudessa ovat kristillisdemokraatit ja keskusta. Arvomaailman porvarillisuus saattaa selittää osaltaan myös erityisen myönteistä suhtautumista lakiin ja järjestykseen, johon oikeistopuolueilla on pitkät perinteet.

Lopuksi

Arvokonservatiivisuuden taustalla vaikuttava pelko yhteiskunnan romahduksesta ja taipumus kaihtaa erilaisuutta luovat erinomaisen tarttumapinnan oikeistopopulistiselle retoriikalle. Populistisen politiikan vetovoimaa arvokonservatiivien keskuudessa lisää myös autoritaarisuuteen liittyvä taipumus mustavalkoiseen maailmankuvaan, vähemmistöihin kohdistuvaan aggressiivisuuteen ja vahvan johtajan kaipuuseen.

Suomalainen arvokonservatiivisuus ei kuitenkaan ole pelkkää maahanmuuttovastaista populismia, sillä toinen merkittävä ryhmä arvokonservatiivien joukossa ovat uskonnolliset konservatiivit. Heidän konservatiivisuutensa ei niinkään perustu yhteiskunnan ulkoisilta uhkilta suojautumiseen, vaan ennen kaikkea sisäisten uhkien torjuntaan. Heitä huolestuttavia teemoja ovat esimerkiksi yhteiskunnan maallistuminen ja kristillisen arvopohjan mureneminen. Suomalaisten arvokonservatiivien ajattelussa on yhteisiä piirteitä erityisesti seksuaalimoraalin saralla, sillä konservatiivit jakavat negatiivisen suhtautumisen seksuaalivähemmistöihin. Tämä antaa viitteitä siitä, että konservatiivisen poliittisen yhteistyön luonnollisin kasvusuunta olisi juuri seksuaalimoraalin alalla. Yhtenäisyyttä korostavien konservatiivien suurin puolue, perussuomalaiset ja uskonnollisten konservatiivien eniten kannattamat kristillisdemokraatit voisivat tulevaisuudessa löytää yhteisen sävelen esimerkiksi suhtautumisessa aborttiin, feminismiin tai sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin.

Jos yhteiskuntaa uhkaavan vaaran ajatellaan tulevan yhteiskunnan sisältä, ovat myös kontrollin keinot erilaisia kuin ulkoisilta uhkilta suojauduttaessa. Maahanmuuton koettua uhkaa voidaan lievittää vaikkapa lisäämällä satunnaista ulkomaalaisvalvontaa ja tiukentamalla maahanmuuttoa koskevia lakeja, mutta yhteisön moraalin suojeleminen sisältä käsin on haastavampi tehtävä, jossa on väistämättä turvauduttava sosiaalisen kontrollin erilaisiin muotoihin. Merkkejä arvokonservatiivien toimeen tarttumisesta on kuitenkin havaittavissa: TV7 lähettää viikoittaisia konservatiivisia uutisia, joissa tartutaan laajaan kirjoon erityisesti uskonnollisia konservatiiveja kiinnostavia asiakysymyksiä. Moraaliseksi koettuihin uhkiin voidaankin tarttua myös konkreettisin keinoin, kuten Venäjällä ”homopropagandan” kieltävällä lainsäädännöllä tai erilaisilla nettisensuurin keinoilla, kuten Turkin hallitus on tehnyt.

Nähtäväksi jää, miten selvästi suosiotaan kasvattanut arvokonservatiivinen politiikka tulee lopulta vaikuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Joka tapauksessa on selvää, ettei konservatiivisten arvojen merkitys ainakaan ole vähenemässä.

Lähteet

Altemeyer, Bob (1998), "The 'other authoritarian personality'", Advances in experimental social psychology 30: 85–106.

Altemeyer, Bob (2004), "Highly Dominating, Highly Authoritarian Personalities", The Journal of Social Psychology 144 (4): 421–448.

Braithwaite, Valerie (1998), "The Value Orientations Underlying Liberalism- Conservatism." Personality and Individual Differences 25 (3): 575–589.

Carney, Dana R., John T. Jost, Samuel D. Gosling & Jeff Potter (2008), "The Secret Lives of Liberals and Conservatives: Personality Profiles, Interaction Styles, and the Things they Leave Behind." Political Psychology 29 (6): 807–840.

Crowson, H. Michael, Stephen J. Thoma & Nita Hestevold, (2005), "Is Political Conservatism Synonymous with Authoritarianism?", The Journal of Social Psychology 145 (5): 571–592.

Grönlund, Kimmo (Åbo Akademi) & Kestilä-Kekkonen, Elina (Tampereen yliopisto): Eduskuntavaalitutkimus 2015 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-24). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3067.

Huntington, Samuel P. (1957), "Conservatism as an Ideology", American Political Science Review 51 (2): 454–473.

Janoff-Bulman, Ronnie (2009), “To provide or protect: Motivational bases of political liberalism and conservatism”, Psychological Inquiry 20 (2-3): 120–8.

Jost, John T., Jack Glaser, Arie W. Kruglanski & Frank J. Sulloway (2003), "Political Conservatism as Motivated Social Cognition", Psychological Bulletin 129 (3): 339–375.

Ketola, Kimmo, Kimmo Kääriäinen & Kati Niemelä (2007), ”Näkyykö usko elämässä ? – Uskonnollisuuden vaikutus suomalaisten asenteisiin, arvomaailmaan ja moraali- kä sityksiin”. Teoksessa Borg, Sami, Kimmo Ketola, Kimmo Kääriäinen, Kati Niemelä & Pertti Suhonen (toim.), Uskonto, Arvot Ja Instituutiot: Suomalaiset World Values -Tutkimuksissa 1981–2005, 60–83. Yh- teiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011. 69

Ketola, Kimmo (2011), ”Suomalaisten uskonnollisuus”. Teoksessa Ketola, Kimmo, Kati Niemelä, Harri Palmu & Hanna Salomäki (toim.), Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa, 7–25. Yhteiskun- tatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011.

Lahtinen Mikko (2006), ”Konservatiivinen aatetraditio Suomessa”. Teoksessa Paastela, Jukka & Heikki Paloheimo (toim.), Suomen puolueiden periaateohjelmat, 59–75. Tampereen yliopisto: politiikan tutkimuksen laitos. Helsinki: WSOY.

Levente, Nagy (2011),” The meaning of a concept: Conservatism”. Teoksessa Özsel, Doğancan (toim.), Reflections on Conservatism, 1–33. Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars.

Lewis-Beck, Michael S., Helmut Norpoth, William G. Jacoby & Herbert Weisberg (2008), The American Voter Revisited. University of Michigan Press.

Salomäki, Hanna (2011), ”Uskonto ja suomalaisten moraalikäsitykset”. Teoksessa Ketola, Kimmo, Kati Niemelä, Harri Palmu & Hanna Salomäki (toim.), Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa, 25– 40. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011.

Stenner, Karen (2009), "Three Kinds of “Conservatism”." Psychological Inquiry 20 (2-3): 142– 159.

Suikkanen, Sanni (2019), “Mitä on suomalainen arvokonservatiivisuus? Tutkimus suomalaisen konservatiivisuuden sisällöistä ja taustatekijöistä ”. Pro gradu -työ, Tampereen yliopisto.

Whitley Jr, Bernard E. "Right-wing authoritarianism, social dominance orientation, and prejudice." Journal of personality and social psychology 77.1 (1999): 126.