Kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten merkitys kansainvälisessä politiikassa on länsimaissa kasvanut voimakkaasti kylmän sodan jälkeisenä aikakautena. Erityisesti globaali terrorismin vastainen sota ja siihen kuuluneet konfliktit Afganistanissa ja Irakissa toivat kaupallisen sektorin toimijoiden merkittävän roolin Yhdysvaltain ja Britannian kaltaisten suurvaltojen turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa julkiseen tietoisuuteen.

Tätä esimerkkiä seuraten myös muut suurvallat ovat 2010-luvulla ryhtyneet hyödyntämään kaupallisen sektorin toimijoita oman ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa välineinä, omien hallinnollisten kulttuuriensa ja strategisten lähtökohtiensa mukaan. Näistä länsimaissa eniten huomiota on saanut Venäjä, joka on tukenut Syyrian hallitusta sisällissodassa (ainakin nimellisesti) kaupallisen Wagner-ryhmän avulla¹.

Kiinan kaupallinen turvallisuusala sen sijaan on toiminut huomattavasti matalammalla profiililla, ja akateeminen tutkimus on alkanut kiinnittää siihen huomiota vasta aivan viime aikoina. Shanghain sosiaalitieteiden akatemian turvallisuus- ja kriisinhallintaohjelman johtajana toimivan Alessandro Arduinon teos China’s Private Army: Protecting the New Silk Road on ensimmäisiä aihetta kattavammin käsitteleviä akateemisia julkaisuja².

China’s Private Army koostuu neljästä melko itsenäisestä luvusta. Tämän vuoksi teos ei luultavasti aukea täysin lukijalle, joka ei tunne kaupallisen sotilas- ja turvallisuusalan ja sen tutkimuksen perusteita ennestään. Vaikka varsinkin viimeinen luku heijastelee alan kehitystä Kiinan kontekstissa sen laajempaan historiaan, taustoitus ja keskeisten kysymysten esittely jää hajanaiseksi. Toisaalta teksti harhautuu taustoittaessaan myös ajoittain epärelevanteille sivupoluille. Sinänsä teoksessa toistuvat teemat, sotilas- ja turvallisuusalan yritysten käyttäminen ulkopolitiikan välineinä ja niiden kansallisen sekä kansainvälisen sääntelyn kehittäminen, ovat keskeisiä alan laajemmallekin tutkimukselle.

Kirjan ensimmäinen ja mielenkiintoisin luku käsittelee kiinalaisten turvallisuusyritysten toimintaa Presidentti Xin lanseeraaman Vyö ja tie -vision kontekstissa. Lukuisista rinnakkaisista infrastruktuuri- ja teollisuusprojekteista koostuvan vision myötä kiinalaiset valtionyhtiöt ovat käynnistäneet lukuisia suurprojekteja mm. Keski- ja Etelä-Aasiassa sekä Afrikassa. Kotimaassa toimimaan tottuneiden valtionyhtiöiden riskinhallintakokemus on kuitenkin hyvin rajallinen ja epävakaissa ympäristöissä ne ovat joutuneet turvautumaan kasvavissa määrin erikoistuneiden turvallisuusyritysten tukeen.

Kiinalaiset turvallisuusyritykset eroavat länsimaisista ja venäläisistä verrokeistaan näin ollen sekä palveluidensa että asiakkaidensa suhteen. Siinä missä läntiset sotilas- ja turvallisuusyritykset osallistuvat selkeästi sotilaallisen toiminnan tukemiseen, kiinalaiset yritykset ovat ensi sijassa turvallisuusyrityksiä ja niiden keskeinen asiakasryhmä eivät ole julkisen sektorin organisaatiot vaan valtionyhtiöt. Myös niiden rooli on erilainen: koska asiakkaat haluavat asioida toisten kiinalaisten toimijoiden kanssa ja toisaalta kiinalaisten turvallisuusyritysten työntekijät eivät saa toimia ulkomailla aseistettuina, turvallisuusyritykset toimivat usein asiantuntija- ja välittäjäorganisaationa, alihankkien vartiointipalvelut paikallisilta toimijoilta.

Luvun kiinnostavin argumentti koskee kiinalaisten turvallisuusyritysten ja Kiinan valtion suhdetta. Kiina on ollut tunnetusti vastahakoinen projisoimaan sotilaallista voimaa rajojensa ulkopuolelle. Onkin esitetty, että Kiinan hallitus, Venäjän esimerkkiä seuraten, varautuisi hyödyntämään turvallisuusyrityksiä tarpeen vaatiessa turvallisuuspolitiikan toteuttamisen välineinä.³ Kiinan kontekstissa tämä olisi verrattain helppoa, sillä alan yritysten palkkalistoilla on huomattavan paljon entisiä sotilaita. Arduino torjuu tämän väitteen melko yksioikoisesti ja on sääli, ettei kysymystä tarkastella laajemmin.

Toisessa luvussa Arduino käsittelee turvallisuusalan kehitystä Kiinassa. Kuten muuallakin maailmassa, ala on kasvanut melko lyhyessä ajassa ja sen valvonta on laahannut jälkijunassa. Kiinassa turvallisuusyrityksiä koskeva sääntely astui voimaan 2010. Ennen tätä ainoastaan valtion julkisen turvallisuuden viraston omistamat yritykset saivat toimia virallisesti rekisteröityneinä turvallisuusyrityksinä, vaikkakin erilaisista henkivartija- ja velanperintäyrityksistä koostunut harmaa talous rehotti.

Arduinon mukaan Kiinan turvallisuusala on edelleen kypsymisvaiheessa. Yli viidestätuhannesta yrityksestä vain reilut 30 kykenee toimimaan maan rajojen ulkopuolella. Sekä yritysten hallinto että ammattitaito kehittyy edelleen, usein erilaisissa yhteistyöjärjestelyissä länsimaalaisten yritysten kanssa. Esimerkiksi pahamaineisen yhdysvaltaltalaisen Blackwater-yrityksen perustaja ja entinen omistaja Erik Prince toimii nykyisin kiinalaisen Frontier Services Groupin johtokunnassa. Arduino painottaakin Kiinan ottamista mukaan kaupallisen sotilas- ja turvallisuusalan kansainvälisen sääntelyn kehittämiseen ennen kuin kiinalaisyritykset omaksuvat itse kehittämiään toimintamalleja, jotka saattavat olla laajempien sääntelypyrkimysten vastaisia.

Kirjan kolmas luku asettaa kiinalaisten turvallisuusyritysten toiminnan kansainvälistymisen laajempaan kontekstiin tarkastelemalla Kiinan ulkopolitiikan ja geostrategisten painopisteiden viimeaikaisia muutoksia. Kiina onkin aktivoitunut turvallisuuspolitiikassaan, kuten uusien tukikohtien rakentaminen Djiboutiin ja Etelä-Kiinan merelle osoittaa. Maan kaupallisen turvallisuusalan kehityksen kannalta kuitenkin keskeisempää on sen taloudellisten intressien levittäytyminen ja syveneminen.

Kiinalaiset valtionyritykset osallistuvat yhä enemmän raaka-aineiden tuottamiseen Afrikassa, energiavarojen hyödyntämiseen Keski-Aasiassa ja infrastruktuuriprojekteihin Afganistanissa ja Pakistanissa. Kaikilla alueilla kiinalaisyritykset kohtaavat kuitenkin potentiaalisia riskejä. Monet edellä mainittujen alueiden valtiot ovat lähtökohtaisesti epävakaita. Tämän lisäksi kiinalaisyritysten toimintatavat, kuten siirtotyöläisten tuottaminen kotimaasta paikallisen työvoiman tilalle sekä usein piittaamattomuus toiminnan paikallisista sosiaalisista ja ympäristöseurauksista voivat aiheuttaa negatiivisia reaktioita, joihin kiinalaisten turvallisuusyritysten on vastattava.

Länsimaiset turvallisuusyritykset ovat kriisialueilla toimiessaan aiheuttaneet lukuisia skandaaleita esimerkiksi liiallisella voimankäytöllä. Arduino ennustaakin, että ennemmin tai myöhemmin jokin kiinalainen turvallisuusyritys joutuu myös osaksi jonkinlaista kansainvälistä skandaalia, johon Kiinan valtion on reagoitava. On kuitenkin vielä toistaiseksi mahdotonta sanoa, millainen tämä reaktio tulee olemaan.

Neljännessä sisältöluvussa Arduino vertailee Kiinan ja kaupallisen sotilas- ja turvallisuuspalveluteollisuuden ominaispiirteitä ja tulevaisuudennäkymiä muihin alalla merkittäviin valtioihin. Kyseinen osuus on teoksen heikoin ja toistaa osin aiemmissa luvuissa esiin tuotuja seikkoja. Arduinon mielenkiintoisimpia huomioita ovatkin eräät kiinalaisille alan yrityksille ominaiset tulevaisuuden mahdollisuudet. Näihin lukeutuvat erikoistuminen kidnappausyritysten torjuntaan ja toteutuneiden sieppausten ratkaisemiseen. Tämänkaltaisiin palveluihin erikoistuu jo joukko läntisiä yrityksiä, mutta palveluiden kysyntä kasvanee tulevaisuudessa kiinalaisten korkean profiilin talousprojektien lisääntyessä globaalissa etelässä.

Vastaavasti Arduino arvioi, että kiinalaiset turvallisuusyritykset saattavat myös ryhtyä etsimään ja palauttamaan korruptoituneita ja maasta paenneita virkamiehiä ja yritysjohtajia oikeuden eteen. Presidentti Xin johdolla maan hallitus on toteuttanut tällä vuosikymmenellä jo kaksi menestyksekästä korruption vastaista kampanjaa, johon on liittynyt satojen syytettyjen henkilöiden palauttaminen maahan. Aiheeseen liittyy lukuisia mielenkiintoisia kysymyksiä esimerkiksi toimivallan ja ihmisoikeuksien suhteen ja onkin sääli ettei teos käsittele tätä ilmiötä laajemmin.

Kolmas Arduinon tunnistama tulevaisuuden aluevaltaus kiinalaisille turvayrityksille on terrorismin vastainen toiminta ja megakaupungeiksi kasvavien metropolien turvallisuus. Terrorismin suhteen kirja kiinnittää erityistä huomiota Xingjiangin uiguuriseparatisteihin ja heidän yhteyksiinsä kansainväliseen jihadismiin. Valitettavasti yksityiskohdat kaupallisen sektorin varsinaisesta toiminnasta terrorismin vastaisessa toiminnassa Kiinan maaperällä jäävät kovin vähäisiksi. Arduino ei myöskään tarkastele asiaa viime aikoina paljon huomiota saaneesta ihmisoikeusnäkökulmasta.

China’s Private Army on sekä sisällöllisesti että sivumäärältään melko suppea katsaus aiheeseensa. Tämä johtuu ensi sijassa siitä, että kiinalaiset turvallisuusyritykset ja niiden kansainvälinen toiminta on verrattain uusi ilmiö, jonka syvällinen tarkastelu ei vielä ole käytettävän tiedon vähäisyyden vuoksi mahdollista. Toisaalta eräät nimenomaisesti Kiinaa koskevat kysymykset, kuten alan yritysten ja maan asevoimien suhde sekä kaupallisen sektorin osuus Xingjiangin uiguurivähemmistöön kohdistuvien sortotoimien vaatiman infrastruktuurin rakentamisessa ja ylläpidossa jäävät turhan vähälle huomiolle ja niitä olisi voinut pohtia myös erilaisten hypoteesien kautta. Teos kuitenkin puolustaa paikkaansa luodessaan pohjaa tulevaisuudessa merkittävämmäksi käyvän aiheen tutkimukselle.

Alessandro Arduino: China’s Private Army: Protecting the New Silk Road. Palgrave Macmillan, 2018. 176 s.

Lähteet:

Aji, Albert. 2017. ”Thousands of Russian private contractors fighting in Syria”. Associated Press. https://www.apnews.com/7f9e63cb14a54dfa9148b6430d89e873/Thousands-of-Russian-private-contractors-fighting-in-Syria (4. syyskuuta 2018).

Boggero, Marco. 2018. The Governance of Private Security. London, Palgrave Macmillan.

Clover, Charles. 2017. ”Chinese private security companies go global”. Financial Times. https://www.ft.com/content/2a1ce1c8?fa7c?11e6?9516?2d969e0d3b65 (22. elokuuta 2019).

Legarda, Helena, ja Meia Nouwens. 2018. Guardians of the Belt and the Road: The Internationalization of China’s private security companies. Berliini.

Marten, Kimberly. 2019.”Russia’s use of semi-state security forces: the case of the Wagner Group”. Post-Soviet Affairs: 1–24.

Räkköläinen, Mikko. 2018. ”Wagner-ryhmä: Hyvin venäläinen sotilasyritys”. The Ulkopolitist. https://www.ulkopolitist.fi/2018/10/28/wagner-ryhma-hyvin-venalainen-sotilasyritys/