Kansanruumiin jalostaminen yhteiskunnallisen kontrollin muotona
NIKO TALPIO
”En malta olla mainitsematta jollakin sanalla mitenkä tärkeä on se, että päästäisiin sterilisoimaan [kastroimaan] sellaiset henkilöt, jotka ovat muodostuneet yhteiskunnalliselle turvallisuudelle vaarallisiksi”
Rotuhygienia muodosti tärkeän periaatteen suomalaisessa lainsäädännössä vuosien 1929–1970 aikana, jolloin kansalaisten – usein oletettu – biologinen rakenne
Tämä artikkeli käsittelee Suomen valtion harjoittamia rotuhygieenisiä toimia biologisen kontrollin muotona. Rotuhygieeninen lainsäädäntö määritti kansalaisihannetta luomalla ne raamit, joiden sisälle kelpo kansalaisen oli mahduttava niin perimältään kuin ulkoiselta olemukseltaan. Lakien valmistelu ja voimaantulleet lait kertovat myös vallalla olleesta kamppailusta sallitusta seksuaalisuudesta ja moraalista. Tässä artikkelissa pyrin vastaamaan miksi rotuhygienian soveltamisesta tuli Suomessa tärkeä osa lainsäädäntöä ja maan sosiaalipolitiikkaa, miten rodulliseen kelvollisuuteen perustuva jaottelu näkyi käytännössä ja miten rotuterveyttä painottava ajattelu saattoi nousta valtavirtaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähteinä hyödynnän vuosien 1935, 1950 ja 1970 lakien lainvalmisteluaineistoa
Kuvitus: Josefina Sipinen
Michel Foucault’n teos Tarkkailla ja Rangaista (1975) tarjoaa oivallisen teoreettisen näkökulman rotuhygieenisen lainsäädännön kehitykseen. Foucault’n mukaan modernilla ajalla rangaistusten tehtäväksi muodostui antisosiaalisten luonteenpiirteiden suitsiminen.
Kansanruumiin tulevaisuuden vaarantaneet yksilöt pyrittiin irrottamaan myös valtioruumiista. Suomessa, monien eurooppalaisten valtioiden tavoin, jätettiin suuri osa kansasta poliittisten oikeuksien ulkopuolelle.
Degeneraation uhka
Rotuhygienia oli 1900–luvun alkupuolen muotiaate.
Yksilöiden yhteiskunnallisen arvon määritti heidän terveytensä. Kelvottomaksi katsotut ihmisryhmät, kuten vammaiset tai mielisairaat, eivät kyenneet täyttämään kansalaisille asetettuja velvollisuuksia kuten luterilaiseen eetokseen väkevästi kuuluvaa vaatimusta itsensä elättämisestä, mikä asetti heidän yhteiskunnallisen arvonsa kyseenalaiseksi.
Keskeistä rotuhygieenisten pyrkimysten ymmärtämiseksi on degeneraation käsitteen tunteminen. Ajatus degeneraatiosta – biologisesta rappiosta – omaksuttiin italialaiselta lääkäriltä Cesare Lombrosolta (1835–1909).
Ajatuksen degeneraatiosta voi nähdä hyvin läheisenä kristillisen perisyntikäsityksen kanssa, mikä omalta osaltaan lienee mahdollistanut rotuhygienian helpon integraation Pohjoismaihin. Degeneraation riivaamien yksilöiden katsottiin kantavan sisällään heidät arvottomaksi tekevää perimää, joka levisi sukupolvelta toiselle ja johti heidät rikosten, huorinteon, päihteiden väärinkäytön ja muun antisosiaalisen käytöksen tielle.
Lainsäädäntö kansanruumiin laadun takeena
Suomalainen lainsäädäntö haki mallia ulkomailta ja seurasi tässä etenkin Saksan sekä muiden Pohjoismaiden esimerkkiä. Pakkosterilisaatiolakeja säädettiin Saksassa 1933, Tanskassa ja Norjassa 1934, sekä Ruotsissa 1935.
Vuosien 1920–1960 aikana suomalaisessa terveydenhuollossa korostettiin valtion ja kansakunnan etua ennen yksittäisiä kansalaisia. Kansanterveyden vaaliminen oli autoritaarista, velvoittavaa ja kurinpidollista.
Rotuhygienian sisällyttäminen lainsäädäntöön Suomessa alkoi vuoden 1929 avioliittolaista
Rotuhygieenisen kontrollin kiristyvä ote
Jo 1940-luvun alussa katsottiin tarpeelliseksi uudistaa lainsäädäntöä, jonka seurauksena vuonna 1950 voimaan tuli lakipaketti, joka koostui sterilisaatiolaista, siitä erotetusta kastraatiolaista sekä uudesta aborttilaista.
Kastraatiolaki haluttiin erottaa omaksi kokonaisuudekseen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vähentämiseksi.
Vuoden 1950 aborttilain säätämisen lähtökohdat eivät olleet rotuhygieeniset.
Vuoden 1950 lakipakettia seurasivat suomalaisen rotuhygienian huippuvuodet, jotka sijoittuivat 1950- ja 1960-lukujen taitteeseen.
Kysymykset seksuaalisuudesta ja sen sallituista ilmenemismuodoista limittyivät rotuhygienian kanssa. Kelvottomuus levisi yhdynnän seurauksena ja samanaikaisesti vääränlainen seksuaalisuus ilmensi yksilön ala-arvoisuutta. Degeneroituneiden yksilöiden uskottiin olevan täysin hillittömiä ja edesvastuuttoman sukupuolisen käyttäytymisen riivaamia. Seksi oli täten sekä moraalinen, että rotuhygieeninen vaara.
Tulevaisuuden puolesta
Suomalaisessa terveys- ja sosiaalipolitiikassa tapahtui suuri murros 1960–luvun aikana, jolloin velvollisuuksia painottaneet näkökulmat vaihtuivat oikeuksia korostaviin katsantoihin ja ajatukset siitä, että jokaisella olisi oikeus terveyteen ottivat paikkansa terveyspolitiikan valtavirrassa.
1970-luvulta eteenpäin Suomi siirtyi hiljalleen osaksi pohjoismaisia hyvinvointivaltioita ja siihen asti vallalla ollut kuriyhteiskunta murtui.
Suomalaisten oli helppo hyväksyä rotuhygienia osaksi lainsäädäntöä, sillä se sopi 1900–luvun alkupuoliskolla vallalla olleeseen yhteiskunnalliseen eetokseen, joka ilmeni niin terveyspolitiikassa kuin lainsäädännössä ylipäätään. Se mahdollisti snellmanilaisessa hengessä yksilön oikeuksien jyräämisen yhteisen hyvän nimissä. Ajatus kuului, että ”yleisesti tunnustettu oikeusperiaate on, että yksilön edun on väistyttävä, silloin kuin hänen ja yhteiskunnan edut jollakin alalla joutuvat ristiriitaan keskenään.”
Rotuhygieeninen lainsäädäntö edusti äärimmäistä kontrollin muotoa, jossa valtiovalta riisui biologisesti arvottomiksi nähdyiltä yksilöiltä heidän ihmisoikeutensa. Se oli kuitenkin vain yksi suomalaisessa kuriyhteiskunnassa vallinneen kontrollin ilmentymistä, jossa kansan- ja valtioruumiin tulevaisuutta oltiin valmiita suojelemaan äärimmäisilläkin keinoilla. Rotuhygienian keskeinen tehtävä oli tulevaisuuden pelastaminen kansakuntaa uhkaavalta rappiolta. Foucault’laisessa hengessä heidän, joihin rotuhygieenisiä toimenpiteitä kohdistettiin, katsottiin edustavan yhteiskunnan vastaisia tai ainakin yhteiskunnan perusteita murentavia aineksia – juuri heitä, joiden vaikutusten vähentämiseen koko lainsäädäntöjärjestelmä tähtäsi, mikä tarjosi toimivan perusteen degeneroituneiksi katsottujen oikeuksien hyvinkin räikeään rajoittamiseen. Leimaamalla osa kansalaisista epäkelvoiksi ja poikkeaviksi mahdollistettiin pakkokeinojen hyväksyminen. Tästä syystä on tärkeää panna merkille, että edelleen keskusteltaessa esimerkiksi sosiaaliturvan oikeutuksesta, monet argumentit, joilla puolustettiin rotuhygieenisiä pakkotoimia ovat edelleen ahkerassa käytössä.
Lähteet
I Painetut lähteet
Asetuskokoelma 1935. Asetuskokoelma 1950. Asetuskokoelma 1970. KM N:o 5, 1929. ”Sterilisaatiokomitea.” Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat 1934, III. (VPA) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1934, III. (VPP) Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat 1935, I. (VPA) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1935, I. (VPP) KM N:o 16, monistettu sarja, 1944. ”Aborttikomitea” KM N:o 6, monistettu sarja, 1945. ”Kastraatiokomitea" Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat 1948, III. (VPA) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1949, I. (VPP) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1949, II. (VPP) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1949, III. (VPP) Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat 1969, I. (VPA) Valtiopäiväasiakirjat. Pöytäkirjat 1969, III. (VPP) Valtiopäiväasiakirjat. Asiakirjat 1970, I. (VPA)
II Tutkimuskirjallisuus
Ahlbeck, Jutta, ”Ratkaisuna sterilisaatio, kansakunnan parasiitit ja naisruumiinuhka”. Teoksessa Ahlbeck, Jutta; Lappalainen, Päivi; Launis, Kati; Tuohela Kirsi & Westerlund, Jasmine (toim.), Kipupisteissä: Sairaus, kulttuuri ja modernisoituva Suomi, Painosalama Oy, Turun Yliopisto 2015, 233–260.
Anttonen, Anneli; Sipilä, Jorma, Suomalaista Sosiaalipolitiikka, Vastapaino, Bookwell oy, Jyväskylä 2012 (4. painos).
Broberg, Gunnar & Tyden, Mattias,” Eugenics in Sweden: Efficient Care”. Teoksessa Broberg, Gunnar; Roll–Hansen, Nils (toim.), Eugenics and the Welfare State: Sterilization Policy in Denmark, Sweden, Norway, and Finland, Uppsala Studies in History of Science, Michigan University Press, 1996, 77–150.
Dowbiggin, Ian, Robert, Keeping America Sane: Psychiatry and Eugenics in the United States and Canada 1880–1940, Cornell University Press, 1997.
Foucault, Michel, suomentanut Nivanka, Eevi, Tarkkailla ja rangaista, Otava, Hansaprint Oy, Vantaa, 2014.
Harjula, Minna, Terveyden jäljillä: Suomalainen terveyspolitiikka 1900–luvulla, Tampere University Press, Tampereen Yliopistopaino Oy, Juvenes Print, Tampere 2007.
Harjula, Minna, Vaillinaisuudella vaivatut: Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800–luvun lopulta 1930–luvun lopulle, Suomen Historiallinen Seura, Hakapaino, Helsinki, 1996.
Helén, Ilpo, Äidin elämän politiikka: Naissukupuolisuus, Valta ja itsesuhde Suomessa 1880–luvulta 1960–luvulle, Gaudeamus, Tammer–Paino oy, Tampere, 1997.
Helén, Ilpo & Jauho, Mikko, ”Terveyskansalaisuus ja elämän politiikka”. Teoksessa Helén, Ilpo & Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys, Gaudeamus, Helsinki, 2003, 13–32.
Helén, Ilpo & Yesilova, Katja, ”Vietti, väestö ja valinta: Seksuaaliterveyden kerrostumat Suomessa”. Teoksessa Helén, Ilpo & Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys, Gaudeamus, Helsinki, 2003, 233–259.
Hietala, Marjatta, “From Race Hygiene to Sterilization: The Eugenics”. Teoksessa Broberg, Gunnar; Roll–Hansen, Nils (toim.), Eugenics and the Welfare State: Sterilization Policy in Denmark, Sweden, Norway, and Finland, Uppsala Studies in History of Science, Michigan University Press, 1996,195–258.
Holmila, Antero & Mikkonen, Simo, Suomi sodan jälkeen: Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944–1949, Atena Kustannus Oy, Keuruu, 2015.
Kilpeläinen, Jouko, I, ”Rotuteoriat läntisistä suomalais–ugrilaisista kansoista keski–Euroopan antropologiassa 1800–luvulla ja suomalaisten reaktiot niihin”. Teoksessa Kemiläinen, Aira (toim.) Mongoleja vai germaaneja – rotuteorioiden suomalaiset, Historiallinen arkisto 86, Suomen historiallinen seura, Helsinki, 1985, 163–194.
Kivimäki, Ville, Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945, WSOY, 2013.
Mattila, Markku, Kansamme parhaaksi: rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti, Suomen historiallinen seura, Jyväskylä, 1999.
Mattila, Markku, ”Rotuhygienia ja kansalaisuus”. Teoksessa Helén, Ilpo & Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys, Gaudeamus, Helsinki, 2003, 13–32.
Meskus, Minna, ”Väestön elinvoima ja tahallinen keskenmeno: Raskauden keskeyttämisen politisoituminen 1900–luvun alun Suomessa”. Teoksessa Helén, Ilpo & Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys, Gaudeamus, Helsinki, 2003, 211–232.
Mickelsson, Rauli, Suomen puolueet – Historia, muutos ja nykypäivä Vastapaino, Tampere 2007.
Pohtila, Eliisa, Liian huono kansalaiseksi? Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa v. 1935–1949, Suomen historian pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Huhtikuu, 2001.
Ritamies, Marketta, ”Abortti- ja syntyvyyskeskustelun kehityslinjoista”. Teoksessa Hämäläinen, Hannu; Rasimus, Anja & Rimpelä, Matti (toim.) Raskaudenkeskeytykset, Vuoteen 1991 Suomessa, Toim. Hämäläinen, Hannu, Rasimus, Anja & Rimpelä, Matti, STAKES, Helsinki, 1993. 11–19.
Roll–Hansen, Nils, Norwegian Eugenics:” Sterilization as Social Reform”. Teoksessa Broberg, Gunnar; Roll–Hansen, Nils (toim.), Eugenics and the Welfare State: Sterilization Policy in Denmark, Sweden, Norway, and Finland, Uppsala Studies in History of Science, Michigan University Press, 1996, 151–194.
Tuomaala, Saara, ”Punaiset posket ja suorat polvet kansakoulun terveydenhoidon ihanteita ja käytäntöjä, 1920- ja 1930–luvulla”, Helén, Ilpo & Mikko Jauho, toim. Kansalaisuus ja kansanterveys, Gaudeamus, Helsinki, 2003, 87–109.
Vainio, Mari, Avioton äitiys ja sterilisoimiskysymys: Lastensuojelun, sterilisoimispolitiikan ja psykiatrian kohtaaminen 1950–luvun Helsingissä, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, poliittinen historia, pro gradu -tutkielma, 2014.
- VPP, 1934, III, 3113–3114 ↩
- Maalaisliiton vuoden 1932 puolueohjelmassa vaadittiin kansan ja rodun terveyttä heikentävien ominaisuuksien poistamista, Mickelsson, 2007, 112. ↩
- 1900–luvun alkupuoliskon mendelistinen genetiikka tunsi perinnöllisyyden lainalaisuudet vain hyvin pintapuolisesti. DNA:n rakenne selvisi vasta 1950–luvun aikana ja ihmisen genomin rakenne selvitettiin 2000–luvun alussa. ↩
- AsK 82/1950, AsK 83/1950. Ainoastaan kastraatiomääräyksestä asianomainen henkilö saattoi valittaa. Mikäli lääkintöhallitus katsoi mahdollisen lykkäyksen tarpeelliseksi, oli asianomainen määrättävä, pakkolaitokseen siihen asti, että kastraatio pakkokeinoin suoritettiin tai lykkäystä jatkettiin, ellei hän jo suorittanut rangaistustaan pakkolaitoksessa. AsK 84/1950. ↩
- Lainvalmisteluaineistot muodostuvat lakien säätämistä ja muotoa pohtineista komiteamietinnöistä ja niiden pohjalta laadituista hallituksen esityksistä, joita punnittiin sekä eri valiokuntien, että eduskunnan käsittelyssä. ↩
- Esimerkiksi lääketieteellinen termistö on muuttunut, eikä rinnastuksia kuten vajaamielinen – kehitysvammainen tai kaatumatautinen – epileptikko voida tehdä kuin karkeasti, puhumattakaan vaikka psykopatian käsitteestä, joka ennen toimi suoranaisena mielisairauksien kaatoluokkana, koska diagnostiikka ja lääketieteellinen kielenkäyttö ovat kehittyneet ja muuttuneet. ↩
- Foucault, 2014, 28. ↩
- Foucault, 2014, 124. ↩
- Mattila 1999, 147. ↩
- Harjula, 1996, 82, Pohtila, 2001, 86–87. ↩
- Mattila, 2003, 112. ↩
- Mattila, 2003, 112–113, 115. ↩
- Mattila, 2003, 110. ↩
- Rotuhygienian kanssa samaan aikaan kehittyi eugeniikka, joka oli sisällöltään käytännössä sama aate. Termien eroavuus on lähinnä oppihistoriallinen. Anglosaksinen maailma puhui eugeniikasta ja Saksan kulttuuripiirin vaikutuksen alaiset maat taas rotuhygieniasta. Kumpikin tähtäisi epäkelpojen määrän pienentämiseen ja kelvollisten yksilöiden lisääntymisen kasvattamiseen. Hietala, 1985, 107, Mattila, 1999, 14. ↩
- Mattila, 1999, 14–17. ↩
- KM N:o 5/1929, 6. ↩
- Helén & Jauho, 2003, 21, Harjula, 1996, 12, 37. ↩
- Hansen, 1996, 47–48, Broberg & Tyden, 1996, 97. Eri väestöryhmien suhteen kehitystä pyrittiin todistelemaan tällaisilla laskelmilla: ”Olettamalla että kahdesta alkujaan yhtä suuresta ryhmästä toisella olisi keskimäärin 4 lasta jokaisessa avioliitossa, mutta toisella sen sijaan vain 3. tulisi molempien ryhmien suhde 100 vuoden perästä olemaan 72 ja 28 prosenttia ja 300 vuoden kuluttua 93 ja 7 prosenttia. Näin suuren muutoksen suhteissa aikaansaisi vain yhden lapsen ero kutakin avioliittoa kohti.”. Sterilisoimiskomiteanmietintö N:o 5, 1929, 7. ↩
- Helén & Jauho, 2003, 16. ↩
- Varsinkin 1900–luvun alkupuolella moraalisen ja vitaalisen katsottiin kulkevan käsi kädessä. Helén & Jauho, 2003, 17, Harjula, 1996, 130. ↩
- Teoksessaan L'uomo delinquente (1876) Lombroso esitteli teoriansa synnynnäisestä rikollisesta. ↩
- Ajatus edustaa biologista determinismiä, perimästä johdettua kohtalouskoa. ↩
- Harjula, 2007, 42. ↩
- On helppo nähdä yhteyksiä seuraavien vastinparien, kuten degeneraatio – synti, lääkäri – pappi, sterilisaatio –synninpäästö, kansanruumiin osana olo – jumalyhteys, välillä. ↩
- Helén & Jauho, 2003, 15. ↩
- Broberg & Roll–Hansen, 1996, 39, 98, 177, 232. Euroopan ensimmäinen sterilisaatiolaki säädettiin Sveitsissä Waadin kantonissa 1928. ↩
- Hansen, 1996, 44–45, Mattila, 1999, 310, Broberg & Tyden, 1996, 102. Ensin esimerkkiä lainsäädäntöön haettiin Yhdysvalloista, jonka monissa osavaltiossa oli 1900–luvun alussa otettu käyttöön rotuhygieenisiä sterilisaatiolakeja. Kuitenkin kun sterilisaatiolaeista tuli lopulta todellisuutta, 1930–luvulla Saksan antaman esimerkin myötä myös Pohjoismaissa, oli Yhdysvallat jo pitkälti luopunut omista vastaavista laeistaan. Roll–Hansen, 1996, 185. ↩
- Rotu ja kansakunta limittäytyvät käsitteinä toisiinsa lähteissä ja monesti kansakuntaa ja rotua käsitellään synonyymina. ↩
- Suomalaisten asema 1900–luvun rotuteorioissa ei ollut erityisen mairitteleva, mikä selittänee osaltaan, mikseivät suomalaisen rotuhygienian jalostuspyrkimykset sisältäneet rasistista elementtiä. Suomalaisten ei katsottu olevan osa samaa rotua skandinaavien kanssa, vaan edustavan ns. itä-balttialaista rotua. Usein kysymys suomalaisesta rodusta vulgarisoitui kysymykseksi ”olemmeko me mongoleja?”, Kilpeläinen, 1985, 165, 171, 173, 183 ↩
- Ruotsissa sterilisoitiin vuosittain yli tuhat ihmistä rotuhygieenisistä syistä 1950–luvun alkuun asti ja satoja vuosittain vielä 1950–luvulla. Suomessa taas sterilisaatio ja kastraatio oli mahdollista toteuttaa lääkintöhallituksen määräyksellä aina vuoteen 1970 asti, kuten myös abortti, mikäli äiti ei ymmärtänyt toimenpiteen merkitystä. Broberg & Roll–Hansen, 109–110, AsK, 82/1950, AsK 83/1950, AsK 84/1950. ↩
- Helén & Jauho, 2003, 28. ↩
- Foucault, 2014, 405. ↩
- Tuomaala, 2003, 97, 102 Harjula, 2007, 58. ↩
- Avioliittolain uudistamisen motiivina eivät olleet rotuhygieeniset syyt, vaan tarve uudistaa auttamattomasti vanhentunut avioliittolaki, joka perustui edelleen vuoden 1734 naimiskaareen. Ajan henkeen sopivasti uusi avioliittolaki kuitenkin sisälsi rotuhygieenisiä periaatteita ↩
- Tylsämielisellä tarkoitettiin henkisiltä kyvyiltään korkeintaan 7-vuotiaan tasolla olevaa ja vähämielisellä taas 7–15 vuotiaan tasolla olevaa henkilöä. KM, N:o 5, 1929, 35. ↩
- 234/1929, 10 §, 11 §, 12 §. ↩
- Komitean tehtävänä oli pohtia tylsämielisten, mielisairaiden ja kaatumatautisten henkilöiden sterilisoimisen mahdollisuutta sosiaalisista ja yleisinhimillisistä syistä sekä mahdollisesti tarpeen vaatiessa laatia lakiehdotukset uudesta sterilisaatiolaista. KM, n:o 5/1929, 1. ↩
- KM, n:o 5/1929, 50. ”Jos sterilisoiminen säädettäisiin pakolliseksi, olisi pelättävä, että se melko yleisesti käsitettäisiin rangaistukseksi, mitä se luonnollisestikaan ei ole eikä saa olla, ja kun yleinen oikeuskäsitys ei voisi hyväksyä tällaista rangaistusta, tulisi pakollisuus suuresti vaikeuttamaan lain toimeenpanoa ja haitallisesti vaikuttamaan yleensäkin kaikkiin rotuterveydenhoidollisiin pyrkimyksiin.” ↩
- Honkasalo oli keskeinen henkilö suomalaisen rotuhygieenisen lainsäädännön muodostumisessa. Hän ei ollut kansanedustaja tai lääketieteen asiantuntija vaan lainoppinut, joka toimi Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorina vuodet 1936–1958. Hänen muistelmateoksensa Elämä antaa ja ottaa – oikeuselämässä harmaantuneen miehen kertomaa (1967) maalaa miehestä kuvan vankkana ”deterministiksi determinoituna” degeneraatioteoriauskovaisena. Honkasalo, 1967, 91, 53, 90, 102, 230, 249, 268. ↩
- Mattila, 1990, 310–311. Sterilisaatiolain säätämisen eteneminen pysähtyi sen siirryttyä sosiaaliministeriöstä sisäministeriöön vuonna 1930, missä sitä ei pidetty yhtä merkittävänä asiana kuin sosiaaliministeriössä. Asia keräsi uusia kierroksia kuitenkin heti kun Saksassa tuli vuonna 1933 voimaan Euroopan toinen sterilisaatiolaki ja tämän seurauksena Suomessa – muiden Pohjoismaiden tavoin – säädettiin sterilisaatiolait. ↩
- HE, n:o 112/1934, 2, 24. ↩
- AsK 227/1935. Seksuaalirikollisiin, pedofiileihin, homoseksuaaleihin ja muihin harhaviettisiin oli tarkoitus soveltaa sterilisaatiota sen laajemmassa mielessä, eli kastraationa, koska sen kuviteltiin sammuttavan yksilöiden väärät halut. ↩
- 1940-luvun puolivälissä työnsä valmiiksi saaneiden abortti- ja kastraatiokomiteoiden johdossa oli jälleen Brynolf Honkasalo. ↩
- Fagerholmin I hallituksen ohjelma, 30.7.1948. ↩
- Jo yhdysvaltalaisten lakien säätämisen aikana oli tullut selväksi, että etenkin rahaa säästävät keinot olivat poliitikkojen mieleen. Downbiggin, 1997, 117, Mattila, 2003, 121. ↩
- HE, N:o 59, VPA, III, 1948, 2, AsK, 83/1950. Lisäyksenä aiempaan sterilisaatiolakiin, oikeustoimikelpoisen henkilön sterilisaation asianomaisen omalla hakemuksella, jos hän oli sieluntoimintansa sairaalloisuuden, alkoholin tai huumausaineiden väärinkäytön tai muun yhteiskunnanvastaisen elämäntavan johdosta vastaisuudessa ilmeisen kykenemätön huolehtimaan lapsistaan. AsK 83/1950, 2 §. ↩
- Pohtilan mukaan ihannekansalainen oli ”valtiosotilas”, joka oli kasvatuksen ja koulutuksen avulla omaksunut kuuliaisuuden hyveet. Kyselemällä elintavoista ja moraalista arvotettiin yksilöiden onnistuneisuutta tässä suhteessa. Pohtila, 2001, 86, ↩
- AsK 83/1950, 9. §. Korkeimmalla oikeudella ei katsottu olevan riittävää asiantuntijuutta asiassa, toisin kuin lääkintöhallituksella. Asiaa perusteltiin myös sillä, ettei aiemman lain aikanakaan kukaan ollut valittanut pakkosterilointimääräyksestä. Mattila, 2003, 123–124. ↩
- HE N:o 58, VPA, III, 1948, 2. Vuoden 1935 sterilisaatiolain aikana vain 45 miestä kastroitiin, mitä hallituksen esityksessä valiteltiin liian tehottomaksi. ↩
- VPP, 1949, I, 875, 880, VPP, III, 1949, 2046. ↩
- HE N:o 59, VPA, III, 1948, 1. ↩
- Holmila, & Mikkonen, 2015, 114–116, 18, Malinen, 2014, 211. ↩
- Kivimäki, 2006, 235–252. ↩
- Kivimäki, 2013, 9, 78–79, 357. ↩
- Rotuhygieeninen indikaatio muodosti vain yhden syistä abortin suorittamiselle. KM, N:o 6, 1945, 23. ↩
- Suomessa tehtiin, etenkin aviottomuuden vuoksi, 25 000–30 000 sikiönlähdetystä vuosittain. Näistä jopa 25–30 prosenttia johti lapsettomuuteen. Ritamies, 1993, 11-12, Harjula, 2007, 62. ↩
- Toki näidenkin tavoitteiden voidaan katsoa palvelleen rotuterveydellisiä päämääriä. ↩
- Meskus, 2003, 232. ↩
- Vertailun vuoksi vuonna 2018 Suomessa syntyi 47 577 lasta. ↩
- Ritamies, 1993, 11–12. Suomessa, muiden Pohjoismaiden tavoin, abortit laillistettiin varsin myöhään suhteessa siihen, miten yleinen toimenpide oli kansan keskuudessa. Rikolliset raskaudenkeskeytykset yleistyivät tuomiotilastoissa 1900–luvun alussa saavuttaen huippunsa 1930–1940-lukujen taitteessa. Meskus, 2003, 230, 212. ↩
- KM, N:o 6, 1945, 171–172. Ennen vuoden 1950 lakia raskaudenkeskeyttäminen oli ollut Suomessa laitonta, kuitenkin rotuhygieniasta viehättyneet lääkärit olivat jo 1920-luvulla suorittaneet omin luvin abortteja siinä määrin biologisesti kelvottomaksi katsomilleen naisille, että käytännön voidaan katsoa olleen maan tapa. Mattila, 1999, 239, 241, 249–250. ↩
- Meskus, 2003, 223, 231, Helén, 1997, 41–42. ↩
- Rotuterveyttä edistävät pyrkimykset saivat kansanterveysajattelun lisäksi vetoapua muulta lainsäädännöltä. Vuoden 1952 uusi mielisairaalalaki määräsi, että mielisairaiden ja vajaamielisten kohdalla olisi sovellettava sterilisoimislain määräyksiä ja vuonna 1958 voimaantullut vajaamielislaki määräsi, että laitoksen johtajan oli vähintään vuosittaisesti arvioitava henkilön vapauttamista laitoksesta ja olisiko tarvetta esittää henkilön steriloimista, mikä johdosta huoltotoimistojen lääkäreiden ja vajaamielislaitosten johtajille luotiin sterilisaatioesitys pakko. Mattila, 2003, 121. ↩
- Harjula, 1997, 165. ↩
- Vehmas, 2000, 14, kuvio 2. ↩
- Vainio, 2014, 47. Oletettavaa on, että vuosien 1950–1970 aikana steriloitujen naisten keskuudessa avioton äitiys oli hyvin yleistä. ↩
- Lienee kuitenkin aiheellista kysyä, kuinka moni niistä 43 063:sta lääketieteellisin syin steriloiduista tosiasiassa steriloitiin rotuhygieenisin syin? ↩
- Harjula, 1996, 147, Harjula, 2007, 46. ↩
- Vainio, 2014, 16. ↩
- Vainio, 2014, 104–105. ↩
- Ahlbeck, 2015, 236. Esimerkiksi Vuosien 1956–1960 välisenä aikana huoltotoimistosta anotuista sterilisaatioista puolet perusteltiin sterilisoitavaksi haettavan luonnevikaisuudella, lastenvalvojan ilmoittamista aviottomista äideistä psykopaateiksi määriteltiin jopa 80 prosenttia. Vainio, 2014, 98–99. ↩
- Vainio, 2014, 13. ↩
- ”Moraalin kannalta arvostellen tuntuu erinomaisen vaikealta hyväksyä se, että laissa annetaan jonkinlainen siunaus sellaiselle miehen ja naisen yhteydelle, jonka tarkoituksena ei ole eikä edes voi olla se, mikä korkean moraalin kannalta arvostellen pitää miehen ja naisen yhteyden varsinainen tarkoitus olla”. VPP, 1935, 257. ↩
- Vuonna 1931 paavi Pius XI:n laatima bulla Castii Connubi summaa hyvin myös monien suomalaisten kristittyjen tuntemukset sterilisaatiolaista. Sterilisaatio, joka säilytti kyvyn harrastaa seksiä ja rajoitti jälkeläisten syntymistä ei voitu hyväksyä, mutta kastraatio rangaistuskeinona kelpasi, niin paaville kuin kotimaisille kristityille. Hansen, 1996, 51–52. VPP, 1935, I, 253. ↩
- Helén & Jauho, 2003, 28. Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikkaa -teosta (1961) voidaan pitää suomalaisen hyvinvointivaltio-ohjelman tärkeimpänä julistuksena. Anttonen, 2012, 55. ↩
- Helén, 1997, 26. ↩
- Anttonen & Sipilä, 2012, 15–16. Ruotsissa rotuhygienia oli otettu osaksi hyvinvointivaltion rakentamista jo 1920-luvun kansankotiohjelman myötä. Suomessa hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen alkoi huomattavasti myöhemmin, mikä tarkoittaa, että rotuhygienian ei voida sanoa olleen osa suomalaista hyvinvointivaltiokehitystä ainakaan samassa määrin kuin Ruotsissa. ↩
- Mattila, 2003, 124–125. Monesti nämä ihmisryhmät olivat myös rotuhygieenisten toimenpiteiden kohteena. ↩
- VPP, III, 1969, 3475. Sterilisaatio ja abortti ovat edelleen kuitenkin mahdollisia suorittaa, mikäli on syytä otaksua, että asianomaisen jälkeläisille kehittyy vaikea sairaus tai ruumiinvika, tai kun hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia. Ilman asianomaisen suostumusta henkilö voidaan steriloida tai hänelle voidaan suorittaa abortti hänen laillisen edustajansa hakemuksesta, mikäli henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään toimenpiteiden merkitystä. AsK, 239/1970. 1. §, 2. §, AsK 283/1970, 1.§, 2. §, 4. § ↩
- KM, n:o 5, 1929, 14. ↩
- Mattila, 2003, 117. ↩