KIRJA-ARVIO
Tennis – Radikaali historia
Ville Vahosalmi
Kesällä vietin useamman illan Helsingin Mustikkamaan ilmaisilla tenniskentillä. Asvalttikentät ovat hivenen muhkuraiset ja pallo saattaa ottaa yllättäviä pomppuja, mutta ennen kaikkea kentät ovat kaikkien ulottuvilla, jotka tennistä haluavat pelata. Pelaamiseen ei ole tarvinnut panostaa rahallisesti kovinkaan paljoa, ja muilla kentillä pelaavia silmäillessä näkee kaikenkirjavaa sakkia.
Vaikka omat kokemukseni tenniksestä ovat nukkavierun kotoisat, useimmiten laji kuitenkin liitetään elitismiin: Wimbledoniin, hyväosaisten tennisklubeihin ja ylellisten kartanoiden takapihojen nurmikenttiin. David Berry lähestyy teoksessaan Tennis – Radikaali historia lajia sen vähemmän ulkokultaiselta ruohonjuuritasolta. Radikaali tarkoittaa Berryn tarkastelussa ennen kaikkea seksuaalivähemmistöjä, työväen urheilutoimintaa ja enimmäkseen valkoihoisen lajin sisällä toimineita rodullistettuja pelaajia. Modernin tenniksen yli satavuotiseen historiaan mahtuu mitä erilaisimpia pelaajia, faneja, yhdistyksiä ja turnauksia. Tähän tulokseen Berry tuli tehdessään taustatyötä julkaisematta jääneeseen televisiodokumenttiin. Työläistaustainen Berry oli pitänyt omaa paikallista tenniskerhoaan inklusiivisuudessaan poikkeuksena ja toisenlaiseen todellisuuteen havahtuminen toimi kirjan kirjoittamisen inspiraationa – Berry haluaa osoittaa tenniksen olevan edistyksellisempi laji kuin sen yleinen maine antaa ymmärtää.
Entisen brittiarmeijan upseerin Walter Wingfieldin 1870-luvulla kaupallisiin tarkoituksiin kehittelemä mailapeli nousi brittiläisen joutilaan ylemmän keskiluokan muoti-ilmiöksi, mutta tenniksen nopea leviäminen kansainvälisesti suosituksi harrastukseksi teki siitä näihin päiviin asti suositun urheilulajin. Wingfieldin tennispaketti, joka sisälsi neljä mailaa, palloja, sääntökirjan, verkon ja kentän merkkaamiseen tarvittavat välineet, oli myyntimenestys niin Isossa-Britanniassa kuin koko eteläisen pallonpuoliskon brittiläisessä imperiumissa, jossa sääolot yleisesti suosivat ulkopelejä. Wingfieldin henkilökohtaiset armeijakontaktit edistivät myyntityötä, mutta erityisesti Lontoon seurapiirien kuuluisuuksien esimerkki auttoi markkinoinnissa, jopa Buckinghamin palatsin takapihalle oli pystytetty tenniskenttä. Uuden keskiluokan nousu ja kiinnostus tennistä kohtaan piti lajin kasvussa, vaikka Oscar Wilden kaltaiset julkkikset siirtyivät toisen muotiharrastuksen eli golfin pariin.
Tenniksen varhaishistoriaa teoksessa käsitellään ohimennen. Tenniksen kaltaisia pelejä löytyy lukuisia historiasta, merkittävimpänä 1200-luvulla kehitetty sisällä pelattava real tennis, joka oli erityisesti kuninkaallisten ja eliitin suosiossa. Real tenniksestä kehitettiin myös hivenen yksinkertaistettuja ulkoversioita, mutta ne eivät saaneet missään vaiheessa pysyvää suosiota. Berry rajaa teoksen aihepiiristä ulos lajin sääntöihin, tekniikkaan ja pelin yleiseen kehitykseen liittyvät pohdinnat. Tenniksen menestystarinan on taannut lajin katsojaystävällisyys, joka on pitänyt sen sekä harrastelijoiden että penkkiurheilijoiden suosiossa. Tennis oli television varhaishistoriassa helppo urheilumuoto kuvata ja lähettää, ja ensimmäisen televisioidun Wimbledon-turnauksen BBC lähetti katsojien katsottavaksi jo vuonna 1937 – hieman yli puoli vuotta sen jälkeen, kun televisiolähetyksiä oli ylipäätään lähetetty. Verrokkina voi pitää sulkapalloa, joka on harrastajamääriltään suosittu laji, mutta katselijamääriltään vaatimaton. Tenniksen etu oli sulkapalloon verrattuna pienempi alttius tuulelle, sillä tennispallo ei muuta lentorataansa tuulisella säällä yhtä helposti kuin sulkapallo.
Tennis – Radikaali historia ei ole ammattihistorioitsijan systemaattinen tutkimus, vaan entisen toimittajan ja tennisharrastajan kirjoittama populaariteos. Teksti on mukaansatempaavaa ja vetävää, eikä sitä ole liikaa raskautettu lähdeviitteillä tai teoreettisilla pohdinnoilla. Tennis – Radikaali historia on ennen kaikkea tenniksen sosiaalihistoriaa, jossa valokeilaan pääsevät niin ruohonjuuritason toimijat, unohdetut tähdet ja lajin kautta aikain tunnetuimmat nimet, kuten Venus ja Serena Williams, Rod Laver ja Björn Borg. Teos etenee temaattisesti, noudattaen kuitenkin kronologiaa aina kun mahdollista.
Tenniksen huomattavin radikaalius oli sen tavassa toimia otollisena alustana seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoliroolien uudelleenarvioinnissa. Viktoriaanisella ajalla tennis oli harvoja hyväksyttyjä liikuntamuotoja, jossa naiset pääsivät osoittamaan voimaa, nopeutta ja peliälyä, kunhan ensimmäiset pioneerit alkoivat uudistaa naisten urheilupukukoodia – korsettia, pitkää mekkoa ja hankalia jalkineita. Tenniksessä naiset pääsivät urheilemaan tasaveroisina pelaajina miesten kanssa sekanelinpeleissä. Lajina tennis tuli markkinoille otolliseen aikaan sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta. Viktoriaanisen ajan naisihanne oli muuttumassa passiivisesta, kotona pysyttelevästä ”täydellisestä vaimosta” kohti seurapiiritoimintaan aktiivisesti osallistuvaan ”täydelliseen ladyyn”. Edellinen muotilaji kroketti oli poistumassa suosiosta ja naisten harrastuneisuuden kannalta oli tärkeää, että Wingfield markkinoi lajiaan aktiivisesti sekä miehille että naisille. Sääntökirjan kuvituksessa molemmat pelasivat tennistä, ja naiset saivat tennispakettiin guinean verran alennusta. Tästä johtuen naiset olivat alusta alkaen mukana muokkaamassa tenniksen etikettiä, kulttuuria ja tyyliä, koska laji ei lähtökohtaisesti ollut vain miesten harrastus.
Tennistä ei pidetty niin maskuliinisena kuin rugbyä tai krikettiä, sillä tennis vaati vähemmän raakaa nopeutta ja voimaa. 1880-luvulla monet poikakoulut kieltäytyivät ottamasta tennistä lajivalikoimaansa, koska tenniksen pelättiin rohkaisevan homoseksuaalisuuteen. Tennis vetosikin lajina moniin sellaisiin miehiin, jotka eivät vastanneet rugbyn ja kriketin vaatimaa miesihannetta. Vastaavasti naisten läsnäolo tenniskerhoilla suojeli lajin pariin hakeutuneita homoseksuaaleja miehiä heidän heteroseksuaalisuutensa kyseenalaistamiselta, sillä tennisklubit ja sekapelit olivat suosittu ja yleisesti hyväksytty paikka avioliittomarkkinoille. Vastapainoksi tennikseen alettiin liittää vahvaa keskiluokkaista herramiesetikettiä ja lajin stoalaisuutta, kurinalaisuutta ja taitoa vaativia puolia korostettiin entisestään. Kuitenkin keskustelu tenniksen maskuliinisuudesta tai naismaisuudesta nousi aina silloin tällöin esille. 1900-luvun alun parhaana pelaajana pidetty Bill Tilden pelasi tennistä leikkisällä tavalla ja hänen kriitikkonsa pelkäsivät lajin naismaisen imagon elpyvän. Kenttien ulkopuolella Tilden harrasti teatteria ja elokuvia, ja hänen kohtaloksensa kävi suhde nuoreen poikaan, josta langetettu vankilatuomio tuhosi hänen uransa ja karkotti kaikki tukijat. Tildenin kaltaisia hahmoja on tenniksen historiassa monia muita, mutta tästä huolimatta julkisuudessa tennis ei ole ollut muuta yhteiskuntaa vapaamielisempi ympäristö tuoda esille omaa seksuaalista suuntautumista – 1980-luvulla lajin huiput Billie Jean King ja Martina Navrátilová olivat molemmat tulleet kaapista ulos, mutta molemmat menettivät tämän myötä merkittävän määrän sponsoreita. Tenniksessä ei nykyään pelaa huipulla yhtäkään avoimesti homoseksuaalia pelaajaa.
Berryn teos on suositeltavaa luettavaa kaikille tenniksestä ja vähemmistöjen sosiaalihistoriasta kiinnostuneille. Jos teoksesta jotain kriittistä huomautettavaa löytää, niin Berry ei täysin lunasta lupaustaan tenniksen radikaalisuuden suhteen, sillä itse kirjoittajakin joutuu myöntämään tenniksen edelleen olevan enimmäkseen valkoihoisten ja varakkaiden harrastus. Tennis ei ole lajina varsinaisesti kallis, jos lajia on mahdollista harrastaa julkisilla kentillä – kalliiksi harrastus tulee, mitä totisemmin siihen suhtautuu. Mailat, pallot ja kenttävuorot ovat pieni menoerä verrattuna opetuksen ja valmennuksen hintalappuun. Kuten Berry teoksessaan esittää, maailmaan ja tenniksen historiaan mahtuu monenlaisia tennisklubeja: Työväen tennisseuroja, LBGQT-yhteisöjen klubeja sekä etnisten vähemmistöjen omia järjestöjä. Lajin huipulla on silti melko vähän eri vähemmistöjen edustajia.
Näistä kriittisistä huomioista huolimatta kirja sisältää rutkasti mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja tarinoita lajin marginaaleista, mielenkiintoisesti ja sujuvasti esitettynä.
David Berry. Tennis – Radikaali historia. Vastapaino, 2021.