Johdanto

Urheilun ja politiikan suhde on muuttunut vuosisatojen aikana paljon. Joskus politiikka on yhdistänyt urheilijoita, mutta yleisimmin se erottaa urheilijat ja seurat toisistaan. Tänä vuonna julkaistussa pro gradu -tutkielmassani Korpikommunistit ja kapitalistit kilpakentillä: poliittisuus kajaanilaisissa urheiluseuroissa vuosina 1900–1939 havaitsin kolme eri vaihetta urheilun ja politiikan suhteessa. Ensin urheilu yhdisti kaupungin asukkaita yhteiskuntaluokasta huolimatta, sen jälkeen sisällisota erotti porvarillisen ja työväenurheilun, ja kun urheilijat valmistautuivat vuodeksi 1940 suunniteltuihin olympialaisiin Helsingissä, oli käynnissä riitojen sopiminen. Tässä artikkelissa käsittelen sitä, millaisen muutoksen sisällissota käynnisti kajaanilaisessa urheiluelämässä.

Alkuvuosina urheilu yhdisti

1900-luvun alussa, kun urheiluseurat, säännölliset kilpailut ja harjoittelu alkoivat juurtua Kajaaniin, poliittisuus näkyi lähinnä venäläistämistoimien vastustamisena. Samalla Venäjän poliittiset toimet heikensivät organisoidun urheilutoiminnan mahdollisuuksia, sillä yhdistyksiä oli vaikea perustaa ja niiden toimia seurattiin. Niin sanotut sortovuodet loivat kuitenkin Kajaaniin ja koko Suomeen muihin maihin verrattuna erityisen liikuntakulttuurin. Vahvoiksi toimijoiksi muodostuneet seurat, kuten vapaapalokunnasta syntynyt Kajaanin Kipinä ja työväenyhdistyksestä lähtenyt Kisa, syntyivät muiden yhdistysten tai organisaatioiden oheen. Samalla taustalla oleva yhteisö loi yhteenkuuluvuutta, joka puolestaan loi kestävän pohjan seuratoiminnalle. Seurat, joilla ei ollut tätä homogeenisen yhteisön tukea, eivät kestäneet vielä 1900-luvun alkuvuosina. Näin kävi esimerkiksi vain kahdeksan vuotta toimineelle Kajaanin Urheiluseuralle.¹

Sisällissotaa edeltävät lakkoilut, ensimmäinen maailmansota ja yhteiskunnallinen myllerrys vaikuttivat yllättävän vähän kajaanilaiseen urheiluun ja sen yhteisölliseen toimintaan. Porvarilliset seurat ja työväenurheiluseura Kisa kilpailivat samoissa kilpailuissa, järjestivät yhteisiä juhlia ja kokoustivat Kainuun Urheilupiirissä sopuisasti. Sopu on yllättävää siinäkin mielessä, että kummaltakin puolelta löytyi erittäin aktiivisia, jopa radikaaleja poliittisia toimijoita.²

Kajaanin taistelutantereella ei ammuttu

Vasemmiston suunnitteleman vallankumouksen aloituspäivänä 27.1.1918 Kainuun Urheilupiirin johtokunnan kokouksessa istui Kisan edustaja sopuisasti kokouksen loppuun asti. Hänet kuitenkin vangittiin myöhemmin punakaartilaisena.³ Kainuun työväen historiaa tutkineet Reijo Heikkinen ja Matti Lackman kertovat, että vangitsemiseen saattoi riittää se, että henkilöt olivat toimineet jossain työväenjärjestöjen luottamustehtävissä ja siten toimillaan ärsyttäneet valkoisia.⁴

Kiristynyt tilanne ja asevarustelu eivät Kajaanissa johtaneet taisteluihin. Kajaanissa ei ammuttu sisällissodan taisteluissa yhtään laukausta, eikä siellä siis kuollut yhtään sotilasta taisteluissa, vaikkakin muutamia henkilöitä mestattiin sodan jälkeen tai he kuolivat vankeudessa. Maaliskuun alussa koko Kainuu oli jo valkoisten joukkojen hallussa. Vallankumousyrityksen seurauksena Kainuussa teloitettiin yhdeksän punavankia ja lähetettiin Kuopion piirivankilaan 24 “merkittävää” kajaanilaista vankia, joista noin kolmasosa vapautui tai pääsi pian ehdonalaiseen. Vangittujen määrä tutkimuskirjallisuudessa vaihtelee, sillä joissakin luvuissa mukana lasketaan lyhytaikaiset pidätykset. Niiden mukaan Kajaanissa olisi koko kevään aikana vangittu yli 250 punaisista. Niin sanotun punaisen terrorin seurauksena Kainuussa kuoli kaksi valkoista.⁵ Moni Kainuun Urheilupiirin aktiivi toimi poliittisissa järjestöissä sisällissodan aikana niin porvarillisella puolella kuin työväen joukoissa. Varsinkin suojeluskunnassa ja sen esikunnassa oli monta kaupungin merkkihenkilöä, jotka toimivat myös paikallisina urheiluvaikuttajina.⁶

Kajaanissa urheilevien naisten osallisuudesta sisällissotaan ei ole paljoa tietoa. Naisvoimisteluseura Elon toiminnasta on hyvin vähän tietoa sisällissodan ajalta ja on hyvin mahdollista, ettei seuralla ollut varsinaista ”puuhaa” sen aikana. Seuran jäsenmäärä oli vähäinen, vuonna 1920 seurassa oli vain 24 jäsentä.⁷ Järjestöjen toimijoiden nimiä vertaillessa voidaan kuitenkin huomata, että porvarilliset naisurheilijat auttoivat Kajaanin Sissi-Rykmenttiä huoltojoukkoina.⁸

Myöskään Kajaanin Kisan naisosaston yleisestä toiminnasta ei ole mitään dokumentoitua tietoa, josta ilmenisi jäsenten aktiivisuus sisällissodan merkeissä. Poikkeuksena työväenliikkeen naisista esiin nousee Olga Tikkanen, joka toimi Kisan johtokunnassa useita vuosia, jo 1910-luvun alussa muun muassa puheenjohtajana. Muutama vuosi sisällissodan jälkeen hänet pidätettiin kommunistisesta toiminnasta, ja on hyvin mahdollista, että Tikkanen oli sisällissodan aikana mukana vallankumouksellisessa toiminnassa – olihan hän ollut muun muassa myös kirjaltajien ammattiyhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1917, ja myöhemmin aktiivisesti Kajaanin työväenyhdistyksessä.⁹

Sisällissodan vaikutukset Suomen ja Kajaanin urheiluelämään

Sisällissodan jälkeen Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) teki periaatepäätöksen siitä, että kaikki punakaartien toimintaan osallistuneet seurat erotettiin liitosta, jos niiden jäsenistä vähintään puolet olivat punakaartien toimintaan osallistuneita sotilaita.¹⁰ Seppo Hentilän, työväen urheiluhistorian profiloituneimman tutkijan tutkimuksessa tulee ilmi, että esimerkiksi Kuopiossa ja Etelä-Suomessa lähes kaikki työväenurheiluseurat olivat täydellisesti mukana punakaartien toiminnassa.¹¹ Kisan jäsenistössä punakaartiin kuuluminen ei näyttänyt olevan niin yleistä.

SVUL:n kuuluneen Kainuun Urheilupiirin vuosikertomuksessa vuodelta 1918 pohjustettiin, kuinka Venäjällä valtaan pääsivät bolševistiset aatteet, ja kuinka ne alkoivat syventää kaupunkiluokkien rajoja. Piiri syytti työväen urheiluseurojen toimineen joko suoraan tai välillisesti sosiaalidemokraattisen puoluejohdon alla, joka lopulta johti Työväen Urheiluliiton, TUL:n, syntyyn. Samalla vuosikertomuksessa kuitenkin kerrotaan: ”Meidän urheilupiirissämme oli sentään vallinnut hyvä yhteisymmärrys urheiluasioista niin työväen v. ja u: seurojen kuin puolueettomienkin seurojen välillä.”¹² Vaikka yhteistyötä kehuttiin, asetettiin porvarilliset seurat puolueettomiksi, vaikka niiden jäsenet olivat olleet merkittävissä asemissa valkoisissa joukoissa. Tässä tapauksessa voittava osapuoli pystyi määrittelemään termit oman mieltymyksensä mukaan. Heti tämän toteamuksen jälkeen alkoivat kuitenkin syytökset kohti ”sosialistijohtajien vallanhimoa”, jotka johtivat veljessotaan, jonka vapausliike lopulta onnistui kukistamaan.¹³ Yhtenäisyyttä piirien ja seurojen parissa puoluepoliittisten ristiriitojen ulkopuolelle näkyi Hentilän mukaan muuallakin Suomessa, sillä kun SVUL pyrki tiedustelemaan vuoden 1918 lopussa punakaartin jäseniä seuroista, monet kieltäytyivät luovuttamasta tietoja.¹⁴

Työväenurheilu nousee porvarillisen urheilun rinnalle

Työväen urheiluliittoa, TUL:a, oli koitettu perustaa jo useampaan otteeseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun työväen urheiluseurat oli erotettu SVUL:sta, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oma liitto.¹⁵ TUL perustettiin 26.1.1919, ja siihen liittyi heti 17 piiriä. Parissa vuodessa TUL:n jäsenmäärä oli vain muutama tuhat vähemmän kuin SVUL:n.¹⁶ TUL alkoi tehdä heti tiiviistä yhteistyötä työväenliikkeen kanssa, ja työväen aatemaailma ja ideologia olivat sille tärkeitä alusta asti. TUL määritteli tehtävikseen parantaa työläisten fyysistä kuntoa, vahvistaa luokkatietoisuutta ja rekrytoida nuoria työväenliikkeeseen.¹⁷

Pian sisällissodan jälkeen Pohjois-Savon piiristä lähetettiin kirje 15.2.1919 TUL:n liittotoimikunnalle piirin perustamisesta. Sen perustamisessa oli mukana savolaisten seurojen ohella myös Kajaanin Kisa, joka toivoi Kainuun piirin yhdistämistä Pohjois-Savon yhteyteen.¹⁸ Vasta perustettu pieni piiri oli työläisurheilijoita, varsinkin naisurheilijoita tutkineen Leena Laineen mukaan alusta asti ”vahva, vasemmistolainen ja naisvaltainen tukialue työtään aloittavalle TUL:lle.”¹⁹

Lauri Keskisen Varsinais-Suomen työväenurheiluseuroja tarkastelevasta tutkimuksesta ilmenee, että seuroilla oli rauhoittava vaikutus ympäristöön. Seurat siis estivät konflikteja ja radikalisoitumista.²⁰ Kajaanissa Kisan kohdalla vaikutus näytti olleen päinvastainen, sillä urheiluseura toimi ikään kuin työväen äänenvahvistimena, mikä ruokki seuran jäsenien radikalisoitumista. Radikalisoituminen ei ollut mitenkään yllättävää, sillä Työväen Urheilulehti oli painottanut useiden vuosien ajan tavoitetta: ”Ihmisen kasvattaminen kypsäksi sosialismiin.”²¹

Työväenliike aktivoitui nopeasti sisällissodan jälkeen, mutta poliittinen painostus pakotti sosialismiin suuntautuneen toiminnan maanalaiseksi, samalla radikalisoiden monia kommunistisen puolueen toimintaan. Kommunistista puoluetta johdettiin Kainuussa lähellä olevan itärajan takaa, ja uhkana oli uuteen aseelliseen konfliktiin valmistautuminen. Tätä uhkakuvaa tutki Etsivä Keskuspoliisi, jonka paikallisosastoa Kajaanissa johti Aarne Korhonen, apunaan nuori urheilumies Urho Kekkonen, joka oli toiminut aiemmin jo suojeluskunnan parissa. Suomen Kommunistinen Puolue koulutti itärajan toisella puolella punaupseereita. Yksi pidätetyistä punakaartin joukkueenjohtajista vuonna 1919 oli Adolf ”Aate” Leinonen, joka toimi myöhemmin aktiivisesti Kisan toiminnassa muun muassa puheenjohtajana.²²

TUL Pohjois-Savon ja Kainuun piiri piti erityisen kokouksen 18.3.1923. Piirikokouksessa esiteltiin vuosikertomus, joka on poliittisuudessaan merkittävä poikkeus muihin piirin asiakirjoihin. Toimintakertomuksessa oli kolme merkittävää, useamman sivun pituista kannanottoa koskien Työväen Urheilulehden levittämistä, valistustyötä sekä raittiuskysymystä. Lehden tärkeyttä sivistämisessä kuvattiin seuraavanlaisesti: “Yhtä tärkeä kuin jokapäiväinen leipä... Ilman sanomalehteä on nykyajan ihminen kuin elävältä haudattu.”²³

Valistustyöstä kertova osio on yhteensä neljä sivua pitkä kannanotto senhetkiseen yhteiskunnan tilaan. Valistustyön kuvailtiin vapauttavan työväestön vuosisatoja kestäneestä orjuudesta:

Imperialististen hallitusten poliittiset lakeijat ja koko porvarillinen ryhmäkunta, ovat kaikkina aikoina tehneet voitavansa estääkseen työväestön: “liiaksi” sivistymästä, lukuunottamatta sitä sivistystä mikä sille on tullut välttämättömäksi uudenaikaisena tehdasorjana.²⁴

Kirjoittajan näkökulma vallitsevaan yhteiskuntamuotoon oli erittäin kriittinen, ja ajattelusta uhkui vallankumouksellinen hurmos. Kirjoittaja näkee, että työväestöllä on suurempi voima “kapitalistisiin imperialisteihin” verrattuna ja jos valistustyö tehtäisiin kunnolla, työväestö suoriutuisi yhteiskunnallisesta taistelusta voittajana.

Kolmas asia, joka sai piirikokouksessa merkittävää huomiota, oli raittiuskysymys. Piiritoimikunta oli tyytyväinen kieltolakiin, vaikka toimikunta väitti, että porvaristo ja osa työväestöstä kiertäisi sitä. Piiritoimikunta pyrki löytämään keinon, jolla alkoholin käytön saisi kitkettyä pois työväestöstä, mutta selkeästi piirikunta ei löytänyt toimivaa keinoa, sillä Kajaanin Kisan pöytäkirjoista ilmenee 1920-luvulta kymmeniä kieltolakirikkomuksia ja rikoksia.²⁵

Jo vuonna 1924 vasemmistopuolueet olivat saada Kajaanissa puolet eduskuntavaalien äänistä. Seuraavissa vaaleissa vuosina 1927 ja 1929 vasemmistopuolueet olivat jo saavuttaneet vankan enemmistön. Varsinkin kommunistien kannatus nousi erittäin merkittävästi. Kajaani oli 1920-luvulla poikkeuksellisen punainen ja kommunistien kannatus oli samaa tasoa kuin punaisena tunnetussa Kemissä.²⁶ Myös tasa-arvoistuneissa kunnallisvaaleissa vasemmistopuolueiden kannatus oli korkeampi kuin muualla maassa keskimäärin.²⁷

Kasvanut kommunistinen toiminta ja sen valvonta synnyttivät Kajaaniin toistuvia pidätyksiä. Esimerkiksi syyskuussa 1920 Kisan aktiivi Viljami Rossi pidätettiin jo toistamiseen sisällissodan jälkeen.²⁸ Etsivä keskuspoliisi piti työväenyhdistystä tarkkailussa 1920-luvun alkuvuodet, ja 15 yhdistyksen johtohenkilöä vangittiin vuonna 1923. Moni näistä oli myös aktiivisia Kajaanin Kisan toiminnassa. Samoihin aikoihin Suomen Sosialistinen Työväenpuolue, SSTP, lakkautettiin.²⁹ Kommunistisen toiminnan jatkuminen Kajaanissa johti vuonna 1924 koko työväenyhdistyksen lakkautukseen vuoden ajaksi. Se ei näyttänyt kuitenkaan hidastavan Kisan toimintaa. Kisa osallistui aktiivisesti vuosikymmenen alussa muiden seurojen järjestämiin kilpailuihin ja liitto- ja piirikokouksiin, ollen neljänneksi suurin seura TUL Pohjois-Savon ja Kainuun piiristä.³⁰

Vaikka SSTP oli lakkautettu, kajaanilaisten kommunistinen toiminta ei vieläkään päättynyt. Vuonna 1925 työväenyhdistys, sos. dem. piirijärjestö sekä nais- ja nuoriso-osastot olivat irtisanoutuneet sosiaalidemokratiasta. Kommunistinen toiminta naamioitiin esimerkiksi työväen opinto- ja kulttuuritoimintaan ja ammattiosastoihin.³¹ Kajaanin Kisan seuraajassa, Kajaanin Kuohussa vuosikymmeniä toiminut, Kuohun historiikin kirjoittaja Veikko Forsberg kertoo Kisasta, että yhteen aikaan melkein kaikki Kisan johtokunnan jäsenet kuuluivat sosialistisen nuoriso-osaston johtokuntaan. ”Silloin annettiin sosialistiselle kasvatustyölle suurempi merkitys kuin nykyään”, toteaa Forsberg.³²

Vuonna 1927 Kisa vahvisti vuosikokouksessaan, että jokaisen 18 vuotta täyttäneen seuran jäsenen on kuuluttava johonkin työväenjärjestöön. Yhteys politiikkaan ei enää ollut vain puhetta ja yhteiskuntakritiikkiä pöytäkirjoissa. Tosin johtokunnan kokouksessa pari kuukautta tämän jälkeen naisille annettiin lupa kuulua seuraan ilman työväenyhdistyksen jäsenyyttä.³³ Pohjois-Savon ja Kainuun urheilupiiri ja Kajaanin Kisa olivat merkittäviä poliittisia vaikuttajia. Niiden sosialistiset tavoitteet tulivat vuosien aikana selkeästi esille, ja niitä pyrittiin toteuttamaan.

Vuonna 1927 TUL:n johdosta tuli sosiaalidemokraattinen. Pohjois-Savon ja Kainuun kommunismiin kallellaan olevassa piirissä tätä ei otettu hyvin vastaan. Seurat olisivat halunneet osallistua kommunistisiin työväenolympialaisiin, Spartakiadeihin, mutta sosiaalidemokraattinen TUL ei tätä sallinut. Vuonna 1929 Kajaanin Kisa ensin asetettiin kilpailukieltoon sääntöjen toistuvasta rikkomisesta, ja lopulta Kisa erotettiin liitosta 90 muun seuran joukossa, sillä se edelleen muun muassa lähetti jäseniään kilpailuihin. Pohjois-Savon ja Kainuun piirikään ei tätä estänyt, olihan se ollut Spartakiadeihin osallistumisen puolella. Kisa ja lukuisat muut työväen urheiluseurat vaativat vielä vuoden 1929 lopussa TUL:n hajottamista ja tuomitsi sosiaalidemokraattisen linjan.³⁴ Vuoden 1930 helmikuussa TUL Pohjois-Savon ja Kainuun piiri ilmoitti vuosikokouksessaan, että kaikki seurat ja niiden jäsenet ovat erotettuja liitosta. Tässä vaiheessa TUL:n sisäisiä ristiriitoja kritisoitiin edelleen, mutta samalla kritisoitiin myös kommunistista toimintaa ja suositeltiin varovaisuutta sitä kohtaan.³⁵ Piiri vaihtoi vuoden 1931 alussa nimensä TUL Kuopion piiriksi.³⁶ Tällä luultavasti haluttiin ilmaista, että piiri on siirtynyt pois kommunistisesta toiminnasta. Muutos kommunistisesta kiihkosta rauhalliseen sosiaalidemokratiaan oli nopea.

Saman vuoden lopulla Kajaanin Kisan tarina tuli päätökseen. Viimeisessä kokouksessaan seura keskusteli uudestaan liittoon liittymisestä ja päätti kääntyä liiton puoleen kirjelmällä.³⁷ Kisa toimi kuitenkin liian myöhään. Sen toiminta päättyi lopulta sen omaan radikalisoitumiseen sekä kommunistilakien vaikutuksen vuoksi. Kisan toiminta lakkautettiin ensin Oulun läänin maaherran käskystä, ja lopulta toiminta lakkautettiin viranomaispäätöksellä 23.4.1931. Syyksi tähän oli yhteys Kajaanin työväenyhdistykseen, joka oli lakkautettu kommunistisesta toiminnasta sekä ”tarkoitus kommunistisen maailmanvallankumouksen aikaansaamiseen.”³⁸

Kajaanissa porvarillinen urheiluliike pyrki olemaan erossa politiikasta

Samaan aikaan kun kajaanilainen työväenyhdistys, ja sen myötä työväen urheiluseura Kisa, alkoivat kääntyä kohti kommunismia, suojeluskunta nosti hetkeksi päänsä pinnalle myös Kainuussa. Suojeluskunnan toiminnassa aktiivisia olivat lähinnä oppikoululaiset ja Seminaarin urheilijat, Jyskyt.³⁹ Vaikka Kainuussa suojeluskuntien toiminnassa oli useita porvarillisia urheiluvaikuttajia, yhteistoiminta porvarillisten seurojen kanssa oli yleisesti vähäistä.⁴⁰ Suojeluskuntaurheilua tutkineen Erkki Vasaran väitöskirjassa Kainuun suojeluskuntaurheilu näyttäytyy lähinnä vain negatiivisessa valossa. Kainuun kunnista ainoastaan Paltamossa esiintyi mainittavaa suojeluskuntaurheilua.⁴¹

Suojeluskunnilla oli kuitenkin toinen merkittävä rooli 1920-luvun alkuvuosina Kainuussa. Suojeluskunnat rakensivat aktiivisesti urheilukenttiä. SVUL Kainuun Urheilupiirin toimintakertomuksessa vuodelta 1922 kerrotaan, että suojeluskunnilla oli jopa kymmenen urheilukenttää tekeillä, eivätkä seurat olleet toimissa mukana rahan puutteen takia.⁴² Köyhyys sekä kenttien ja tilojen puute olivat yhteisiä valituksen aiheita koko järjestökentällä.

Kajaanissa ja muualla maassa 1920-luku oli vasemmiston nousun aikaa. Se näkyi myös porvarillisessa urheiluliikkeessä, joka tuskaili vähäisen aktiivisuuden kanssa 1920-luvun alkuvuodet. On hieman yllättävää, että sisällissodan jälkeen kajaanilaisista seuroista porvarilliset seurat kärsivät suurimmista vaikeuksista. Varsinkin kun näissä seuroissa oli runsaasti kaupungin merkkihenkilöitä, esimerkiksi pankkiireja, kauppiaita ja poliitikkoja. Kenties porvarilliset seurat kärsivät siitä, ettei niillä ollut yhtenäistä aatetta, mikä vetoaisi suurempiin ihmisjoukkoihin. Lisäksi Kipinän vanhat toimijat eivät jaksaneet enää toimia seurassa.⁴³

Vuosikymmenen loppua kohti porvarillisten urheiluseurojen suosio alkoi kuitenkin kasvamaan. Yksi merkittävä vaikuttaja tässä oli vuonna 1923 perustettu Kainuun Ärjy, joka perustettiin ensin rajavartioston työpaikkaseuraksi. Ärjy profiloitui alussa sotilaslajeihin, mutta tarjosi myös muuta liikuntaa. Seurasta kasvoi myös 1920- ja 1930-luvun Kajaanin merkittävin seura poikaurheilun parissa. Koska porvarilliset seurat kuten Ärjy, eivät tuoneet poliittisuutta pöytäkirjoissaan esiin, on mahdotonta tietää sitä, millainen poliittinen ilmapiiri seuroissa oli.⁴⁴

Vuonna 1929 käynnistynyt Lapuan liike pysäytti vasemmiston nousukiidon. Liike levisi pikaisesti myös Kajaaniin. Keväällä 1930 Kajaanissa oli aktiivinen oikeistoradikaalien ryhmä, joka pyrki vasemmiston toiminnan lopettamiseen. Kajaanissa kolme henkilöä muilutettiin, eli pahoinpideltiin ja kyyditettiin itärajalle.⁴⁵ Kajaanin historiaa tutkineiden Pulman ja Turpeisen mukaan Kajaani toimi alussa lähinnä etappipaikkana muilutuksille. Liike alkoi vainota poliittisesti aktiivisia henkilöitä, ja osa kommunisteista erosi kaupunginhallituksesta pakon sanelemana. Kieltäytyjiä uhattiin muilutusmatkalla. Kajaanin iskuryhmälle kirjattiin 11 kyyditystä ja kaksi epäonnistunutta yritystä. Muiluttajat olivat Kajaanissa poliittisesti erityisen oikealla, sillä jopa maalaisliittolaisia uhattiin muiluttaa. Koska virkavalta ja julkiset henkilöt olivat mukana muilutuksissa, tuomiot liikkeen jäsenille olivat vähäisiä.⁴⁶

Lapuan liikkeen painostuksesta viranomaisten kielteinen suhtautuminen kommunistiseen toimintaan alkoi keväällä 1930. Elo-syyskuussa työväentaloja lakkautettiin, ammattiyhdistysliikkeen voimaa rajoitettiin ja kommunisteiksi epäiltyjä kansalaisia pidätettiin. Marraskuun 11. päivä hyväksyttiin tasavallan suojeluslaki, jossa hyväksyttiin loput Lapuan liikkeen ajamat lait. Kommunistien toiminta lakkautettiin ja myös moni sosiaalidemokraattinen yhdistys sai kokea loppunsa, jos se ei pystynyt todistamaan, ettei järjestössä ollut piilokommunisteja.⁴⁷ Kajaanissa lakkautettiin yhteensä 28 vasemmistolaista järjestöä, joiden joukosta Kisa oli ainoa urheilujärjestö. Lakkautettuja järjestöjä oli Kajaanissa suhteessa enemmän kuin esimerkiksi Oulussa.⁴⁸ Kainuussa poliittiset toimijat olivat kummallakin puolella polarisoituneempia. Äärioikeisto järjestäytyi muilutuksien jälkeen Kajaanissa Rintamamiesyhdistykseksi 14. lokakuuta vuonna 1930. Sen johtokunnassa oli Kajaanin Kipinästä, Ärjystä ja SVUL Kainuun Piiristä tuttuja urheilumiehiä.⁴⁹

Vaikka oikeistoradikalismi oli Kajaanissa merkittävää, tutkimani porvarilliset seurat eivät ottaneet yksittäisiä henkilöitä lukuun ottamatta lähes lainkaan osaa radikaaliin toimintaan. Moni seura pyrki olemaan politiikasta mahdollisimman kaukana. Toisin kuin työväenurheilijat, porvarilliset seurat pyrkivät selkeästi olemaan kommentoimatta poliittisia tilanteita. Kokouksissa, vuosikertomuksissa tai historiikeissa yksittäisten poliittisten tilanteiden kuvaukset ovat poikkeuksia sääntöön. Myöskään urheiluliikkeen muutosta tutkineen Hannu Itkosen tutkimuksessa Varkauden porvarillinen urheiluliike ei esiintynyt samanlaisena yhtenäisenä rintamana kuin työväen urheilijat.⁵⁰

Porvarillinen urheiluliike piti työväenurheilua jopa niin etäällä omasta toiminnasta, ettei sitä edes tunnustettu. Esimerkiksi SVUL Kainuun Urheilupiirin ja Kajaanin Kipinän useammassa vuosikertomuksessa kerrotaan, ettei 1920-luvun lopussa ja 1930-luvun alussa Kajaanissa ollut voimailua lainkaan.⁵¹ Nämä lajit olivat juuri työväenurheiluseuroille suosittuja, ja Kisa oli näissä lajeissa valtakunnallisella tasolla todella aktiivinen.

Ristiriidat hälventyvät

Helsinkiin vuodeksi 1940 suunnitellut olympialaiset ja rauhoittunut poliittinen ilmapiiri onnistuivat lieventämään vuosikymmeniä olevia ristiriitoja. Jo vuonna 1927 aloitettu Helsingin Olympiastadionin suunnittelu toi TUL ja SVUL hieman lähemmäksi toisiaan.⁵² 1930-luvulla TUL joutui myöntymään esimerkiksi siinä, että sen tulisi eriytyä poliittisesta toiminnasta, jotta se saisi valtionapua. Kajaaniin perustettiin vuonna 1934 uusi työväen urheiluseura Kajaanin Kuohu. Sen perustamista oli kuitenkin suunniteltu lähes kaksi vuotta: ”Vuosi 1932. Lapuan kevätvirrat alkoivat tyrehtyä. Näytti jo hieman valoisammalta.” Ensin seura kohtasi vihamielisyyttä, esimerkiksi pylväsilmoitukset revittiin tunnissa irti, mutta Kuohusta kasvoi edeltäjäänsä huomattavasti maltillisempi, eivätkä viranomaiset sallineet Kisan toimijoita urheiluseuraan lainkaan.⁵³ Luultavasti juuri tuosta syystä seuran ensimmäisessä johtokunnassa neljä kuudesta jäsenestä oli naisia. Poliittisten riitojen laantumisesta ja porvarillisten välinpitämättömyydestä politiikkaan kertoo myös se, että lukuisia nyrkkeilijöitä siirtyi Kajaanin Kisan lakkautuksen jälkeen porvarillisiin urheiluseuroihin. Vain muutamaa vuotta aiemmin tuo ei olisi ollut mahdollista kuin menestyneiden urheilijoiden kohdalla.⁵⁴

Loppulause

Sisällissota muutti kajaanilaista urheiluelämää merkittävästi. Ennen sotaa sekä sopuisasti yli puoluerajojen toimineet yksilöt että seurat lopettivat kaiken yhteistyön. Työväenurheiluseura Kajaanin Kisan toimijat radikalisoituivat kommunismin kiihkoon vaatien vallankumousta ja porvarilliset toimijat eivät edes huomioineet työväenurheilun olemassaoloa. Vaikka porvarillisissa urheiluseuroissa oli runsaasti toimijoita suojeluskunnassa sekä Lapuan liikkeen toiminnassa, urheiluseurat pyrkivät aktiivisesti olemaan ottamatta kantaa puoluepolitiikkaan.

Kajaanissa urheiltiin jo ennen sisällissotaa pahassa nälänhädässä ja huonoissa välineissä ja tiloissa. Kajaanissa urheilu oli siis tärkeä osa paikallisyhteisöä ja elämää. Urheilulla ja liikunnalla oli kenties jopa laajempi rooli osallistujien elämässä kuin nykyään. Urheiluseurat olivat varsinkin sisällissodan jälkeen poliittisiin toimijoihin tiiviisti leimautuneita järjestöjä. Ne kannustivat terveellisiin elämäntapoihin ja toivat samankaltaisia ihmisiä yhteen. Urheilu toi muutosta yhteiskuntaan, sekä päinvastoin. Urheilu ja liikunta myös loivat ristiriitoja ja välillä lievensivät niitä.

Lähde- ja tutkimuskirjallisuus