Artikkelini käsittelee kristillisen moraalin nurinkääntämisen teemoja groteskin transgression näkökulmasta Tomi Kontion vuonna 2000 ilmestyneessä lastenkirjassa Keväällä isä sai siivet. Teos on Austraasia-trilogian ¹ itsenäisenäkin teoksena toimiva ensimmäinen osa. Romaani kerrotaan 12-vuotiaan Tomin näkökulmasta ja se käyttää ensimmäisen persoonan kertojaa. Tomin kaksoisveli Timo on tarinan yksi sivuhenkilöistä.

Timo ja Tomi näkevät kesken rauhallisen kevätpäivän isänsä lentävän koristealtaasta mystiseen Austraasiaksi kutsumaansa, paratiisimaiseen paikkaan. Kukaan ei usko heitä, kun he yrittävät kertoa asiasta aikuisille, ja lopulta he joutuvat Huostolaan, eräänlaiseen kurinpitolaitokseen, jota hallitsee hirmuinen Raakel Vastapöksy. Laitoksessa lapset joutuvat tekemään työtä ja opiskelemaan aamusta iltaan. Heidän keskinäistä solidaarisuuttaan pyritään murtamaan palkitsemalla niitä, jotka kantelevat toveriensa sääntöjen rikkomisesta. Pojat kuitenkin tutustuvat kapinalliseen ja määrätietoiseen Lauraan, jonka avulla he alkavat suunnitella uskaliasta pakoa Austraasiaan saatuaan selville, että Huostola on ainoa reitti sinne. He onnistuvat yhdistämään lapset yhteiseksi rintamaksi ilkeää Raakel Vastapöksyä ja hänen Huostolan joukkojaan vastaan ja lopulta pääsevät pakenemaan. Artikkelin otsikon sitaatti on eräs teoksessa esiintyvistä kurinpitoloruista, joiden kautta lapsille opetetaan Huostolan arvoja. ²

Kontion teosta on tutkittu yllättävän vähän siihen nähden, miten paljon se herätti ilmestyessään huomiota. Romaani voitti ilmestymisvuonnaan Finlandia Juniorin ja Lasten LukuVarkaus -palkinnon (2001), jonka raati koostuu 7–12-vuotiaista ja sijoittui neljänneksi Plättä-palkinnon äänestyksessä, jonka raadin muodostavat pirkanmaalaiset nuoret. ³

Aiemmin teosta ovat tutkineet pro graduissaan Katriina Koponen (2002) ja Sinikka Niemi (2006). Niemi on tutkinut teoksen arkkityyppejä jungilaiseen psykologiaan nojautuen ja Koponen hyvyyden ja pahuuden problematiikkaa fantasiakirjallisuuden näkökulmasta. Itse lähestyn teosta groteskin teorian kautta. Hyödynnän Pirjo Lyytikäisen ajatuksia subliimin ja groteskin yhteneväisyydestä sekä transgressiosta syntiinlankeemuksena ja uuden järjestyksen synnyttämisen välineenä. Sivuan myös Irma Perttulan näkemyksiä groteskista nurinkääntämisestä ja arvonalennuksesta. Tulkitsen Raamatun perisyntikäsitteen kautta sitä, miten tottelemattomuuden perisynti nousee Kontion teoksessa voimaannuttavaksi ja oikeaksi siinä missä auktoriteettia ja järjestystä edustava taho on groteski. Juuri tästä näkökulmasta teos kääntää nurin kristillisiä normeja ja hyveitä.

Groteski transgressio ja perisynti

Perttula näkee groteskin jatkumona. Tämän jatkumon ääripäissä ovat kauhu ja nauru, jotka ovat läsnä samaan aikaan. Perttulan mukaan groteski voidaan käsittää normin rikkomuksena. Groteskin keinoja normien rikkomukselle ovat inversio eli nurinkääntäminen ja degradaatio eli arvonalennus tai madaltaminen sekä transgressio. Transgressio edustaa toiseutta, järjestelmän ulkopuolella olevaa ja rajoja ylittävää. ⁴ Tarkastelen groteskia transgression kautta juuri normin rikkomuksen ja nurinkääntämisen näkökulmasta.

Lisäksi näen, että subliimi on mielekäs käsite kuvaamaan kohdeteoksessani tapahtuvaa subjektin hajoamista. Käsitän subliimin Lyytikäisen tapaan kahden maailman välillä olemisen tilana, jossa normaalin, epänormaalin, äärettömän ja äärellisen rajat hämärtyvät. Subliimi on ennen kaikkea esteettinen kokemus, joka edustaa ihmiselle kaikkea häntä suurempaa ja voimakkaampaa. Se voi toisin sanoen ilmetä vain kiertoteitse, koska sen ilmaiseminen sanoin on mahdotonta. Subliimia ja groteskia on romantiikan ajalta lähtien yhdistänyt kiinnostus ihmismielen pimeisiin puoliin ja subjektin rajapintoihin. Groteskissa ilmenee sama inhimillisen ja kaikkivoivan subjektin kyseenalaistaminen, joka on subliimille tyypillistä. Subliimissa usein minän ja ulkopuolisuuden rajan illuusio alkaa horjua. ⁵

Ajatus ei sinänsä ole groteskin tutkimuksessa uusi. Myös Wolfgang Kayser (1906-1960) näkee, että subliimi on oikeastaan vain yksi keino tehdä groteskista entistäkin kammottavampaa ja groteskin todellinen syvyys tulee esiin vain sen vastakohdan, subliimin kautta. ⁶

Lyytikäisen mukaan transgressiossa on kyse vapaudesta ja vallasta, jotka voi nähdä erityisesti suhteessa yksilöön ja yhteisöön. Kun yksilö kokee yhteisön säännöt rajoituksena, hän rikkoo niitä ja niin tehdessään astuu transgression tielle. Auktoriteettien kyseenalaistaminen, olemassa olevan vallan horjuttaminen ja hierarkioiden purkaminen ovat siten oleellinen osa transgression käsitettä. Transgressio toimii groteskin liikkeelle panevana voimana ja on kiinteä osa groteskia tematiikkaa. Se kattaa myös kaiken sen, mitä kristillisessä kielenkäytössä pidetään syntinä. Transgressio johtaa itsekunnioituksen ja kunnian menetykseen yhteisön sisällä mutta yhdistyy samalla myös uhmakkuuteen ja oman itsensä etsimiseen rajoja rikkoen. Transgression tielle astuva yksilö osoittaakin rajoja rikkomalla sen, mikä on yhteisölle liikaa. Näin transgressio näyttää yhteisölle sen tabuaiheet ja kipukohdat. Toisaalta transgression kautta luodaan tila, jota Lyytikäinen kutsuu uudeksi laiksi. Rikkomuksen tila johtaa uuteen järjestykseen, kun tämä uusi laki asettuu kamppailuun vanhan järjestyksen kanssa. ⁷

Transgression voi käsittää tottelemattomuutena, jota Raamatussa pidetään perisyntinä, syynä kaikkeen pahaan ja syntiinlankeemukseen. Aatami ja Eeva karkotetaan paratiisista, koska he eivät totelleet Jumalan käskyä ja valitsivat vapaan tahdon syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta. Raamatussa tottelevaisuus ja kuuliaisuus yhdistetään suoraan vanhurskauteen ja Jumalan lähellä olemiseen. Esimerkiksi kirjeessä roomalaisille todetaan: ”Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.” ⁸ Samuelin kirjassa taas sanotaan: ”Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä ja niskoittelu valehtelua ja kuin kotijumalain palvelusta.” ⁹ Myös efesolaiskirjeessä kirjoitetaan: ”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia.” ¹⁰

Tältä pohjalta keskeinen hypoteesini on, että kristillisten teemojen nurinkääntämisen kautta Kontion teos kuvaa hyvän ja pahan perimmäistä paradoksisuutta ja haastaa siten perinteisen lastenkirjallisuuden konventiot, joissa hyvä ja paha käsitetään usein mustavalkoisesti. Kontion teos kyseenalaistaa perinteisiä kristillisiä normeja parodioimalla sokeaa, lammasmaista tottelevaisuutta sekä esittämällä sen seuraukset groteskin kauhun keinoin. Groteskilla kauhulla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, mitä Perttula kutsuu ”subjektiiviseksi groteskiksi”. Perttula käyttää termiä puhuessaan kayserilaisesta groteskista. ¹¹ Siinä keskeistä on oudoksi, vihamieliseksi ja vieraaksi muuttunut maailma ja sitä leimaa elämän pelko, joka ylittää jopa kuoleman pelon. ¹²

Väitän, että romaanissa täydellisen puhdassydämisyyden eli synnittömyyden tavoittelu kääntyy groteskiksi kauhuksi, jonka seurauksena oma subjektiivinen minuus menetetään. Kontion teoksessa hyvyyden perimmäinen paradoksi onkin se, että sitä on mahdotonta saavuttaa niin kauan kuin ihmisellä on vapaa tahto ja vapaus ajatella. Niin kauan kuin ihmisellä on ajatuksia, niissä on joukossa myös pahoja ajatuksia. Täydellisen hyvyyden hintana on tila, jossa ei ole ajatuksia eikä siten subjektia lainkaan. Väitän että kristillisten teemojen nurinkääntämisen teemoja tukee Raakel Vastapöksyn ambivalentti hahmo, jossa yhdistyvät sekä vanhatestamentillisen Jumalan että karnevalistisen pirun piirteet. Keskeinen teoriakehys Raakelin hahmon analyysissa on Mihail Bahtinin ajatukset karnevalistisesta groteskista.

Puhdassydämisyyden ongelma

Teoriaa transgressiosta ja syntiinlankeemuksesta voi soveltaa hyvin Keväällä isä sai siivet -romaanissa esitettyyn kristillisyyteen, moraaliin ja hyvän ja pahan häilyvyyteen. Teoksen loppupuolella Laura päättää tehdä äärimmäisen uhrauksen, jotta lapset pääsevät pakenemaan Huostolasta. Väylä Austraasiaan aukeaa vain puhdassydämisen kosketuksesta, joten Laura aikoo mennä niin sanottuun ”viimeiseen kurittimeen”, tabernaakkeliin, johon joutuu rikottuaan sääntöjä kymmenen kertaa. Kymmenen kertaa sääntöjen rikkominen rinnastuu kymmeneen käskyyn ja toistuvaan syntiinlankeemukseen, jonka jälkeen puhdistutaan.

– On todennäköistä, että ainoa tiemme pois täältä on sen vaakunalohkareen alta, Laura sanoi. – (--) Siellä on jonkinlainen parempi paikka, jonkinlainen paratiisi, siis se mitä Tomi ja Timo nimittävät Austraasiaksi. – Mutta miten me siirrämme sen lohkareen? Saska kysyi. – Minä siirrän sen, Laura sanoi päättäväisesti. (--) –Minä aion nimittäin puhdistaa sydämeni. – Puhdistaa sydämesi? Timo kummeksui. – Miten se muka onnistuu? Laura oli pitkän tovin hiljaa. Sitten hän siirsi katseensa linnan suuntaan. Lopulta hän avasi suunsa. – Minä aion mennä tabernaakkeliin. (--) – Te olette kaikki kuulleet, että se joka joutuu tabernaakkeliin, tulee sieltä jonkinlaisena zombiena tai vihanneksena pois, Laura selitti. – Ja lauhkeana kuin lammas. – Mutta myös puhumattomana, ilmeettömänä ja tunteettomana, sanoin. – Siis sydämeltään puhtaana, Laura sanoi. – Vailla yhtään pahaa ajatusta. – Vailla yhtään ajatusta, Saska tarkensi. – Elävänä kuolleena. ¹³

”Tabernaakkeliin” liitetään kristillisessä kielenkäytössä useita pyhyyden merkityksiä. Sana tulee latinan sanasta tabernaculum joka merkitsee pyhäkköä tai ilmestysmajaa, jossa Jumala asuu. ¹⁴ Tabernaakkeli voi katolisessa uskossa merkitä myös kaappia, jossa säilytetään pyhää ehtoollisleipää. ¹⁵ Koponen tulkitsee tabernaakkelin merkityksen Kontion teoksessa olevan syntien anteeksianto ja sitä kautta suoraviivainen tie paratiisiin. Tähän liittyy kuitenkin ilmeinen paradoksi: Puhdassydämisyyteen johtava rangaistusmuoto on itsensä pahan käsissä. ¹⁶

Kiinnostavaa on myös Lauran käyttämä ilmaisu ”lauhkea kuin lammas”: Lammas kristillisessä traditiossa on perinteisesti uhrieläin, se mainitaan Raamatussakin ”polttouhrina” tai ”vapaaehtoisena uhrina” useaan otteeseen. ¹⁷ Jeesusta myös verrataan hyvään paimeneen, joka antaa vaikka henkensä lammaslaumansa edestä. ¹⁸ Vaikka teos ei suoraan viittaa synteihin, tulkinta on relevantti, sillä Laura puhuu ”sydämensä puhdistamisesta”. Raamatussa sanotaan: ”Kuka voi sanoa: ’Olen puhdistanut sydämeni, kaikesta synnistä olen vapaa’.” ¹⁹ Lauran käyttämä ilmaisu siis liittyy suoraan synnittömyyden tematiikkaan kristillisessä perinteessä.

Lampaaseen on aina liitetty ambivalentteja merkityksiä. Lammas on yhtä lailla puhdas, viaton ja pyhä eläin, joka kuvastaa nöyryyttä ja harmittomuutta. Toisaalta lammasta on pidetty myös typeryyden vertauskuvana. Lampaan symboliin sisältyy ristiriitaisia merkityksiä: yhtä lailla hyveellistä nöyryyttä kuin hölmöä muiden seuraamista ilman omia ajatuksia. ²⁰

Paratiisia edustavaan Austraasiaan pääsee vain synneistä puhdistautumalla. Jos tottelemattomuus johti alun perin karkotukseen paratiisista, synnittömyys on tämän logiikan mukaisesti tie takaisin. Teoksen kontekstissa lammasmaisuus kuitenkin yhdistyy nimenomaan sokeaan tottelevaisuuteen, oman itsensä täydelliseen menetykseen. Tämä paradoksi on yksi Kontion romaanin keskeisiä groteskeja teemoja. Usein positiiviseksi piirteeksi mielletty tottelevaisuus saa groteskeja merkityksiä, kun se yhdistetään sanoihin ”vihannes” ja ”zombie”. Perimmäinen tottelevaisuuden ja synnittömyyden paradoksi kiteytyy viimeisissä repliikeissä, joissa Saska toteaa pahojen ajatuksien puuttumisen tarkoittavan käytännössä kaikkien ajatuksien puuttumista. Tällainen täydellinen tottelevaisuus on myös Huostolan kurinpidon perimmäinen tarkoitus, joka edustaa pahaa, murrettavaa auktoriteettia.

Asetelma on hyvä esimerkki nurinkääntämisestä ja pyhien arvojen alennuksesta. Täydellinen synneistä puhdistautuminen on mahdotonta. Synnittömyyden arvo alennetaan, koska teoksessa esitetyn näkemyksen mukaan ajatteleva ihminen ei voi olla täysin synnitön. Synnittömyyden käsite ja sen ihannointi kyseenalaistetaan, koska niin kauan, kun ihmisellä on itsenäisiä ajatuksia, osa niistä on pahoja.

Samalla Laura joutuu eräänlaiseen subliimiin tilaan – kauas tavoittamattomaksi normaalista maailmasta, jossa hän ei oikeastaan ole enää subjekti eikä aktiivinen toimija, vaan osa jotakin suurempaa, ääretöntä kokonaisuutta, jota ihmismieli ei pysty käsittelemään. Tabernaakkelin pyhyys saattaa hänet katatoniseen tilaan, koska se tila, jossa Jumala asuu, on liikaa ihmismielelle. Hän ei pysty edes arkisiin toimintoihin, kuten syömään tai vastaamaan puhutteluun. Tätä subliimin kokemusta sanallistetaan groteskin keinoilla. Rangaistuksen herättämä kauhu perustuu sen tuntemattomuuteen, sillä lukija ei saa koskaan tietää, mitä tabernaakkelissa todella tapahtuu. Teoksen loppupuolella Tomi joutuu katselemaan Lauraa, joka on juuri tullut tabernaakkelista, jolloin hän tajuaa, miten kauhea rangaistus se todella on:

Ovesta astui sisään Lusius Turbo. Ja hänen perässään tuli Laura. (--) Silloin minulle alkoi valjeta koko tilanteen kauheus. Lauraa ei enää ollut, oli vain jonkinlainen kuori hänestä. Hän oli kuin kuvioilmapallo, josta on karannut sen verran ilmaa, että se ei enää ollut ryhdikäs ja kiinteä vaan hieman rypistynyt, kasaan mennyt. (--) Laura oli todella poissa. – Katsokaa lapset! Turbo huusi. – Jos haluatte välttää Laura Lehmuksen kohtalon, niin teidän täytyy totella, totella ja totella. Jos niskuroitte, joudutte lopulta viimeisen kurittimen ääreen. Ja sen jälkeen ette enää paljon niskoittele, ettekä tee paljon muutakaan. Te voitte itse valita tienne. Tulla minunkaltaisekseni tai tulla hänenkaltaisekseen. (--) Teillä on vapaus valita. Kohtalonne on omissa käsissänne.” ²¹

Lainauksessa tiivistyvät subjektiivisen groteskin maalaamat pahimmat pelot, tuntemattoman pelko, jonka lopputuloksena on kuoleman kaltaista tilaa tarkoittava zombimainen tahdottomuus. Kohtauksen groteskisuutta korostaa Lusius Turbon puhe siitä, että näin käy, jos ei tottele sääntöjä ja ole kiltti. Kun Laura on palannut tabernaakkelista, hän ei osaa enää kuin seurata lampaan tapaan, missä kiteytyy koko teosta leimaava kiltteyden ja hyvyyden problematiikka. Kaikki romaanin aikuiset henkilöhahmot vaativat lapsilta tottelevaisuutta, kiltteyttä ja kuuliaisuutta. Mutta jos kuuliaisuus on sitä, ettei ole omia ajatuksia, onko sillä enää mitään arvoa? Jos kiltteys tarkoittaa subjektin hajoamista ja oman tahdon menettämistä, onko kiltteys niin hyvä asia, että lapsia pitäisi rankaista sääntöjen rikkomisesta?

Näin täydellisen viattomuuden tavoittelu muuttuu groteskiksi kauhuksi, jonka lopputuloksena oma minuus menetetään täysin. Puhtaan sydämen hintana ovat tahdottomuus ja subjektin menetys. Kun tämä yhdistetään pyhyyteen ja kristillisen perinteen lapsia koskeviin odotuksiin, huomataan Keväällä isä sai siivet -romaanin kristillisen tematiikan groteski luonne. Kristillinen ihanne paimenta seuraavasta lampaasta toteutuu lähes kirjaimellisesti, mutta tämän ihanteen perimmäinen ristiriitaisuus esitetään teoksessa korostetun groteskilla tavalla. Tämä herättää kysymyksen, onko täydellisen hyvän tavoittelu lopulta aina moraalisesti oikea ratkaisu. Jos ihminen pakotetaan hyväksi hävittämällä vapaa tahto ja ajattelu, onko hyväksi muuttuminen lopulta sen arvoista lainkaan? Onko paratiisikaan sen arvoista, jos hintana on kuolemankaltainen tila ilman omaa minuutta?

Erityisen kiinnostava ristiriita kohtauksessa syntyy Lusis Turbon loppulauseissa, joissa hän korostaa jokaisen lapsen vapautta valita oma kohtalonsa, kun todellisuudessa jokainen Huostolaan joutunut lapsi on kaikkea muuta kuin vapaa. Pelkkä valinnanvapaudesta puhuminen kuulostaa tilanteessa nurinkuriselta ja groteskilta. Todellisesta valinnanvapaudesta tuskin voidaan puhua, jos tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja, etenkin kun rangaistuksena on vapauden täydellinen riistäminen. Lauraa esitellään tilanteessa tavalla, jonka on tarkoitus nöyryyttää häntä ja pistää ruotuun muut lapset. Laura halutaan esittää kunniansa menettäneenä, häntä luonnehditaan esimerkiksi ”ryhdittömäksi niskuroijaksi” ²² . Sääntöjen rikkoja, transgression tielle lähtenyt on siis yhteisön vihollinen, jota on oikeutettuakin rangaista oman minuuden menetyksellä, koska sääntöjen rikkojalla ei ole ihmisarvoa senkään vertaa kuin muilla Huostolan lapsilla. Lauran uhrauksen myötä, päinvastoin kuin hallitsevat tahot haluaisivat, Huostolaan kuitenkin syntyy kapinan siemen: ”Tuntui siltä kuin lapset olisivat ymmärtäneet liian suuren epäoikeudenmukaisuuden tapahtuneen, että Lauran joutuminen tabernaakkeliin kaiken Huostolan kohtuuttomuuden keskellä oli silti liian kohtuutonta, liian julmaa, liian väärin.” ²³

Näin transgression tielle joutuva yksilö osoittaa lapsien yhteisölle sen mikä on liikaa. Osoittamalla Huostolan sääntöjen julmuuden transgression tielle lähtenyt Laura luo myös uuden lain, uuden järjestyksen, joka mahdollistaa lasten keskinäisen solidaarisuuden ja lopullisen paon Huostolasta.

Karnevalistinen piru pyhyyden nurinkääntäjänä

Raakel Vastapöksy pahuus yhdistetään korostetusti kristillisyyteen. Jotkut henkilöhahmot yhdistävät hänen nimensä suoraan paholaiseen, joka luo naurettavalta kuulostavaan nimeen omituisen ristiriidan kauhun ja naurun rajoja koetellen. Kauhun ja naurun välinen ristiriita on eräs perustavanlaatuinen määritelmä groteskille. ²⁴

– Vastapöksy on taiteilijanimi, Titta sanoi. – Suuruudenhulluilla ihmisillä, Lassi sanoi ja räpytteli silmiään, – on pakottava tarve luoda itse itsensä, nimeänsä myöten. Ja tämä merkitsee myös sitä, että sukulaisetkin on luotava. Vastapöksy ajattelee, ainakin alitajuisesti, olevansa itsensä Vihtahousun perillinen. – Kuka se sellainen, Vihtahousu oikein on? Kysyin. – Belsebuubbi, Lassi vastasi, – Piru, paholainen. Ruumistani kylmäsi. Tuntui kuin jäinen koura olisi puristanut sydäntäni. ²⁵

Lainauksen tulkinnassa nousee esiin kysymys, tehdäänkö tässä pilaa paholaisesta vai yritetäänkö naurettavalta kuulostava nimi saada kuulostamaan pelottavammalta kuin se on. Kenties molempia, ja molemmissa tapauksissa kyse on groteskista nurinkääntämisestä, jossa leikitellään pelolla ja naurulla sekä niiden häilyvällä rajalla. Koominen piru on myös yksi karnevalismin ja groteskin peruskuvista. Karnevalistinen piru on ennen kaikkea ambivalentti hahmo, hullu ja narri, joka edustaa alhaista ruumiillisuutta ja nurinkääntynyttä pyhyyttä. ²⁶

Raakelin ominaispiirteet sopivat hyvin karnevalistiseen piruun. Hänet kuvataan valtavan suurena, epämuodostuneena jättiläisenä, joka on korostetun ruma, paha ja kaikin puolin luotaantyöntävä. Hän on kaikin tavoin hyperbolisen liioiteltu hahmo, jolla on valtava suu ja hillittömän suuret rinnat. Häneen yhdistetyt piirteet ovat yksinomaan eläimellisiä, luonteeltaan hahmo on lähinnä viettiensä ja alimpien vaistojensa ohjaama. Ensimmäisellä kohtaamisella hänen puheensa kuvataan käsittämättömäksi karjunnaksi, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Lopulta, kun karjunnan seasta alkaa erottua sanoja, hän vertaa Timoa ja Tomia erinäisiin eritteisiin. ²⁷ Nämä piirteet voi liittää koomisen pirun groteskiin ruumiillisuuteen. Ammottava suu on kokonainen maailma, joka johtaa manalaan ja yhdistyy karnevalistisen pirun hahmoon. Suun vahva liioittelu on Bahtinin mukaan myös koomisuuden vanhimpia keinoja. ²⁸

Raakel on kristillisen pyhän nurinkääntämisen näkökulmasta ambivalentti hahmo. Hän identifioi itsensä paholaisen jälkeläiseksi, mutta todellisuudessa hän on luonut ympärilleen kokonaisen kurinpitolaitoksen, jonka tarkoitus on tehdä lapsista tottelevaisia kristillisen hyveiden mukaisesti. Hän on kirjoittanut kirjoja kuten ”Tottelemattomuuden kauhistus” ja ”Kuuliaisuuden aakkoset” ²⁹ sekä opettaa lapsille apokalyptisia loruja, joissa todetaan: ”Ylitse kaiken käy Raakelin valta, jos Aurinko riehuu, niin Raakel kiehuu ja pudottaa auringon taivahalta. Siis tottele, taivu ja opiksi ota, ettei ala tähtien sota.” ³⁰ Raamatussa todetaan Jumalasta näin: ”Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.” ³¹ Raakelin voima auringon yli, vaikka sen käsittäisikin symbolisesti, on näin ollen siis Jumalan, ei niinkään Saatanan voimaa. Tästä näkökulmasta Raakel näyttäytyy paradoksaalisesti pikemminkin Vanhan testamentin Jumalaa muistuttavana, ehdotonta kuuliaisuutta vaativana hahmona kuin paholaisena, joka houkuttelee syntiin ja pahoille teille kauemmaksi Jumalasta. Mielikuvat auringon pudottamisesta taivaalta lähenevät subliimin äärettömyyden kokemuksia, jotka kuitenkin lapset tekevät omalla naurullaan arvottomiksi. Tässäkin subliimia siis lähestytään groteskin kautta, tällä kertaa tosin karnevalistisen groteskin.

Raakelin hahmo kääntää nurin kristillisen hyvän ja pahan käsitteet. Hän on ristiriitainen olento, joka on samaan aikaan sekä kostonhimoinen, ehdotonta tottelevaisuutta vaativa Vanhan testamentin Jumalaa muistuttava hahmo, että groteskilla tavalla ruumiillinen, karnevalistinen piru, joka identifioituu yltiöpäisen pahaksi olemukseltaan. Samaan aikaan Raakel Vastapöksy edustaa myös vallitsevaa järjestystä ja auktoriteettia, joka on kaadettava, jotta uusi järjestys voi syntyä transgression kautta.

Lopuksi

Keväällä isä sai siivet -romaanin kristillisen moraalin nurinkääntämisen teemoja tulkitessani hypoteesini oli, että Kontion teoksessa hyvän ja pahan suhde on paradoksaalinen, koska täydellistä hyvää on mahdotonta saavuttaa. Tällainen tulkinta haastaa lastenkirjallisuuden perinteiset konventiot, joissa hyvä ja paha on tapana käsittää mustavalkoisesti. Tulkintani osoittaa, että ylhäältäpäin annettu ihanne hyvyydestä asettuu kyseenalaiseksi Kontion teoksessa, ja sen sijaan tärkeäksi nousee yksilön rohkeus seurata omaa tietään myös yhteisön normeja uhmaten. Tätä olen lähestynyt transgression käsitteen kautta, jossa yksilön sääntöjen rikkomus johtaa uuteen lakiin ja järjestykseen yhteisön sisällä.

Analysoidessani synnittömyyden tavoittelun ristiriitaisuutta groteskin teorian kautta ja tulkitessani Raakel Vastapöksyn hahmoa karnevalistiseksi, groteskin ambivalentiksi piruksi hypoteesini osoittautui paikkansapitäväksi. Kontion teoksessa groteski nurinkääntäminen on keino osoittaa synnittömyyden tavoittelun perimmäinen mahdottomuus, koska synnitön, puhdassydäminen tila on kuolemankaltainen, vailla vapaita ajatuksia tai tahtoa. Näkemys, että niin kauan kuin ihmisellä on ajatuksia, joukossa on pahoja ajatuksia, saa siis teoksessa keskeisen roolin. Subliimin pyhät kokemukset myös asetetaan naurunalaiseksi karnevalistisen groteskin keinoin tai niitä lähestytään groteskin kauhun keinoilla.

Kohdeteos

Kontio, Tomi 2000: Keväällä isä sai siivet. Hämeenlinna. Tammi.

Kirjallisuusluettelo

Bahtin, Mihail 1965/2002. Francois Rabelais: Keskiajan ja renessanssin nauru. Käännös Tapani Laine ja Paula Nieminen. Otava, Helsinki.

Ferber, Michael 1999. Dictionary of literature symbols. Cambridge University Press, UK.

Niemi, Sinikka, 2006. Matka aikuisuutta kohti: Arkkityyppiset ainekset Tomi Kontion nuortenkirjatrilogiassa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.

Koponen, Katriina, 2002. Hyvä ja paha Tomi Kontion lastenfantasiaromaanissa Keväällä isä sai siivet. Lajityypin ja tematiikan tarkastelua. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Lyytikäinen, Pirjo, 2000. ”Äärettömiä olioita. Subliimi ja groteski Leena Krohnin tuotannossa.” Teoksessa Outi Aulanko & Kuisma Korhonen (toim.), Subliimi, groteski, ironia. SKS, Helsinki.

Lyytikäinen, Pirjo, 2004. Vimman villityt pojat: Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen laji. SKS, Helsinki.

Perttula, Irma, 2011. Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa: Neljä tapaustutkimusta. SKS, Helsinki.

Internetlähteet

Raamatun verkkoversio. https://raamattu.fi/. Luettu 29.7.2020.

Suomen evankelilaisluterinen kirkko, sanasto. https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Tabernaakkeli. Luettu 29.7.2020

Pyhä Maria, katolinen seurakunta. http://www.pyhamaria.fi/?page_id=591976. Luettu 29.7.2020