Johdanto

Suomen perustuslaki takaa yksilöille vapauden kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Vuonna 1917 säädettiin siviilirekisterin ylläpidosta, jota ennen evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi on ollut mahdollista kuulua laillistettujen eriuskoisseurakuntain rekistereihin¹. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä ihmiset saattoivat erota kirkosta ja halutessaan jättäytyä kokonaan uskonyhteisöjen ulkopuolelle. Nykyään uskonnonvapauslaki säätelee lähinnä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteröimistä.² Uskonnonvapauslain ensimmäisen luvun § 2 määrittelee lain piiriin kuuluviksi uskonnollisiksi yhdyskunniksi evankelisluterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan ja lain toisen luvun pykälien mukaan rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Rekisteröinnistä seuraa sekä hyötyjä että velvollisuuksia, joiden myötä rekisteröitävä yhdyskunta saa lainvoimaisen aseman. Tällöin yhdyskunta pystyy muun muassa vetoamaan rikoslain jumalanpilkka- ja uskonrauhanrikkomispykäliin, sekä hakemaan jäsenilleen avioliittoon vihkimisoikeuksia. Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsenillä on myös oikeus oman uskonnon opetukseen, jos vähintään kolmen lapsen vanhemmat sitä perusopetuksen järjestäjältä vaativat. Rekisteröityjen yhdyskuntien on ylläpidettävä jäsentietojaan väestötietorekisterissä.

Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröintiin vaadittavat tekijät on määritelty uskonnonvapauslain toisessa luvussa. Uskonnonvapauslain vuoden 2003 uudistuksen mukaan uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröitymismahdollisuuksia arvioi kolmihenkinen lautakunta. Lautakunta koostuu uskonnon, yhteiskunnan ja oikeusasiain asiantuntijoista, ja se arvioi rekisteröitymishakemusta suhteessa lain toisen luvun § 7:än. Lain mukaan uskonnollisen yhdyskunnan toiminta perustuu ”uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin”. Yhdyskunta, kuten yhdistyksetkään, ei saa toimia pääasiassa taloudellista voittoa tavoitellen, eikä toiminta saa olla ristiriidassa ihmisoikeuksien tai Suomen lain kanssa. Myöskään sellaista yhdyskuntaa ei voida rekisteröidä, joka yhdistyslain mukaan tulisi rekisteröidä luvanvaraisena.³ Rekisteröitävän yhdyskunnan jäsenmäärän on oltava vähintään 20 henkeä. Asiantuntijalautakunnasta on vastuussa opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), joka ennen lakiuudistusta vastasi uskonnollisten yhdyskuntien rekisteröinnistä yksin. Kukin lautakunta toimii nelivuotisen kauden ajan.⁴

Artikkelini pohjaa väitöstutkimukseeni, jota varten olen haastatellut yhteensä 11 asiantuntijaa eri lautakunnista ⁵ . Haastattelut on toteutettu vuosina 2016–19, mutta asiantuntijat jakautuvat kaikkiin istuneisiin lautakuntiin vuosien 2004 ja 2019 välillä. Lisäksi olen analysoinut lautakuntien tekemiä lausuntoja, joita pääasiassa käsittelen tässä artikkelissa ⁶ . Aineistosta olen lähiluvun avulla nostanut esiin retoriikkaa, jota on käytetty liittyen rekisteröintiprosessiin ja yksittäisiin tapauksiin. Artikkelissani havainnoin rekisteröintiprosessia kriittisen diskurssianalyysin viitekehyksessä osana ”sopivan” uskonnon rajankäyntiä. Hegemonisen ja "sopivan" rajalla käydään jatkuvaa neuvottelua. Raja perustuu lähtökohtaisesti historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuneeseen kokonaisuuteen, jota toisenlainen kulttuuriaines ja yhteiskunnan muuttuminen ajassa muokkaavat ⁷ .

Myra Macdonald määrittelee diskurssit kommunikaatiokäytänteiksi, jotka liittyvät kiinteästi ajattelun viitekehyksiä luoviin laajempiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin käytänteisiin. Diskurssit eivät ole pysyviä vaan jatkuvassa keskustelussa toistensa kanssa ja kehittymisen tilassa. ⁸ Diskurssien valtasuhteet elävät hegemonisen ja vaihtoehtoisen diskurssin kohdatessa. Vaikka hegemoninen diskurssi voi omia vaihtoehtoisen osaksi itseään ⁹ , ei hegemonisuuskaan ole staattinen määre tai olotila ¹⁰ . Tällaiseksi diskurssien rajojen uudelleen määrittelyn tilaksi voi ajatella myös yhdyskuntien rekisteröinnin – eritoten jos kyse on uskonnoista, jotka eivät suoraan sovi laissa asetettuun muottiin. Vaihtoehtoisen uskonnollisuuden edustajat sovittavat henkisyytensä kuvausta puitteisiin, jotka yhteiskunnassa nähdään ”sopivan uskonnon” rajoiksi ¹¹ . Legitiimin uskonnollisuuden kenttä on siis laajempi kuin vain rekisteröitävien uskonnollisten yhdyskuntien yhteydessä käyty keskustelu, mutta rekisteröinti on mielenkiintoinen ilmiö suhteessa uskonnonvapauteen ja rekisteröinnistä seuraaviin erityisoikeuksiin ¹² .

Artikkelissani tarkastelen sitä, miten lautakuntien jäsenet ovat rajanneet hakemuksia rekisteröinnin ulkopuolelle. Nostan esiin lausunnoissa esiintyviä rekisteröinnin estäviä tekijöitä, sekä haastatteluissa nousseita näkökulmia käsittelemiini hakemuksiin. Olen rajannut aineistoni liikkeisiin, jotka ovat hakeneet rekisteröintiä vuoden 2003 lakiuudistuksen jälkeen ja jotka eivät suoranaisesti kuulu maailmanuskontoperinteisiin. Tällaisia tapauksia ovat Suomen Pastafarinen Kirkko (2009), Karhun kansa (2011–13) ja Suomen Äärimmäisen Vapaa Eristinen Liike (2014–16). ¹³ Artikkelini kysyy, minkälaisiin yksityiskohtiin arviointilautakunta kiinnittää huomiota, kun kyse on uskonnollisuudesta, joka ei asetu niin kutsuttujen maailmanuskontojen valtavirtaan ¹⁴ . Rekisteröitymisen tulisi onnistua myös uususkonnollisilta yhdyskunnilta ¹⁵ . Koska rekisteröintiin liittyy etujen lisäksi velvollisuuksia, ei lautakunnan työ ole aina itsestään selvää tai yksiselitteistä. Lautakunnan päätökset vaikuttavat rekisteröitymistä toivovien yhdyskuntien julkisoikeudelliseen asemaan, joten asiantuntijoiden tulkinnat uskonnonvapauslain rajoista ovat yhteiskunnallisen uskonto- ja henkisyyskeskustelun kannalta oleellisia.

Yhdyskunnat tekevät hakemuksen Patentti- ja Rekisterihallitukselle (PRH), joka lähettää sen arvioitavaksi lautakunnalle. Lautakunnan lausunto voi olla rekisteröintiä puoltava tai vastustava. Vastustavan lausunnon saatuaan yhdyskunta voi vielä muuttaa hakemustaan ja lähettää sen uudestaan arvioitavaksi. Aiemmin uudelleenkäsittelykierroksen sai vain kerran, mutta vuodesta 2015 lähtien kierroksia on ollut tarvittaessa kaksi. Tällöin Suomen Äärimmäisen Vapaa Eristinen Liike (SÄVEL) ja La Sociedad del Amor de Dios (SAD) pyrkivät rekisteröimään yhdyskuntansa ja ovat tiettävästi ensimmäiset yhteensä kolme lausuntoa saanutta ¹⁶ . Jos hakemus hylätään, yhdyskunta voi valittaa hallinto-oikeuteen, jolle PRH sekä lautakunta kirjoittavat vastineen ja välittävät kaikki hakemukseen liittyvät asiakirjat ja lausunnot liitteineen. Jos valitus hylätään, yhdyskunta voi lopulta vedota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Näin on toiminut kirjoitushetkeen mennessä vain Suomen pastafarinen kirkko (SPK), jonka valitus hylättiin perusteettomana. SÄVEL ja SAD, sekä Suomen Vapaa Wicca Yhdyskunta (SVWY) ovat valittaneet hallinto-oikeuteen. SVWY kuitenkin haki rekisteröintiä juuri ennen lakiuudistuksen voimaantuloa, joten sen käsittelyn yhteydessä ei ole ollut lautakunnan lausuntoja vaan ainoastaan OKM:n edustajan vastaus hallinto-oikeuteen tehtyyn valitukseen. Ei-maailmanuskontoperinteisiin kuuluvista yhdyskunnista vain suomenuskoinen Karhun kansa (KK) on onnistunut uuden lain aikana rekisteröitymään. ¹⁷

Kaikissa EU-valtioissa on jonkinlainen uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröintiprosessi. Suomalaista lakia uudistettaessa on haastateltavieni mukaan käytetty aineistona muun muassa Tanskan arviointilautakuntaa. ¹⁸ Kaikki valtiot eivät ota kantaa uskonnollisen harjoittamisen tai uskon sisältöön vaan keskittyvät yhdyskunnan rakenteeseen, toimintamuotoihin ja asemaan yhteiskunnassa. Etuutena rekisteröinnistä on useimmiten oikeus toimia oikeushenkilönä, eli mahdollisuus solmia sopimuksia ja käydä oikeutta. Kokoontumisen vapaus on taattu kaikissa EU-maissa, joten toiminnan ylläpitäminen ei edellytä rekisteröitymistä. Luokittelut vaihtelevat, mutta useimmissa valtioissa historiallisesti merkittävä kirkko on erityisasemassa. Näin on myös Suomen laissa, jossa evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta on mainittu erillään muista rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista. Jäsenmäärävaatimukset vaihtelevat: Suomen 20:n vähittäisvaatimus on pieni verrattuna esimerkiksi Slovakian 50 000 jäsenen minimivaatimukseen ¹⁹ , joka on EU:n tiukimpia. ²⁰

Riippumattomat lähteet

PRH päättää viime kädessä hakemuksen hylkäämisestä tai hyväksymisestä, mutta sen päätökset ovat toistaiseksi olleet linjassa arviointilautakunnan kanssa. Kun lautakuntien jäsenet ovat palauttaneet tapauksia uudelleenmuotoiltavaksi, kyse on usein ollut puutteellisesta hakemuksen täyttämisestä, eli hakemukseen ei ole liitetty lautakunnan silmissä riittävää kuvausta "pyhistä kirjoituksista, uskontunnustuksesta tai vakiintuneista, yksilöitävissä olevista pyhinä pidetyistä muista toiminnan perusteista". ²¹ Lain kirjaimesta huolimatta lautakunta pyrkii tarkastelemaan hakemusta kokonaisuutena. Esimerkiksi pelkkä nimellinen viittaus maailmanuskontoperinteeseen tai pyhään kirjoitukseen ei riitä. Tällaisesta esimerkkinä on SAD:in tapaus, josta lautakunnalla ei ollut riittävästi "riippumattomista lähteistä" saatavaa tietoa ²² .

SAD:in hakemuksessa liikettä kuvataan ”yleiskristilliseksi” ja sen syntyperäksi Brasilian katolinen kirkko. SAD on siis omien sanojensa mukaan liike, joka tuo Jumalan rakkautta sinne, missä valtauskonnollinen instituutio ei sitä näe – esimerkkinä Brasilian favelat. Suomessa toiminta pohjaa kristillisyyteen, mutta liikkeen mukaan yhteistyötä voitaisiin tehdä myös imaamien kanssa maissa, joissa islam on enemmistöuskonto. Hakemuksen viimeisimmässä versiossa yhdyskunta kuvailee oppinsa perustuvan vapaamuurariuteen ”sen skottilaisessa ja englantilaisessa muodossa” ja hakemus mainitsee ”veljeyden Unitaarikirkon kanssa”. ²³ Hallinto-oikeuden valituksen liitteenä on SAD:in julkaisemia jäsenkirjeitä sekä sähköposti, jossa hakemuksen allekirjoittanut Richard Järnefelt kertoo toiminnan salaisesta luonteesta, koska julkisuus saattaisi aiheuttaa ongelmia katolisen kirkon yhteydessä toimiville jäsenille. ²⁴ Internetistä en ole onnistunut löytämään muita mainintoja liikkeestä kuin suomalaisen järjestön omat nettisivut. Myös lautakunta viitannee samaan ongelmaan kirjottaessaan, ettei ole onnistunut löytämään SAD:ista kylliksi tietoa "riippumattomista lähteistä”. ²⁵

Riippumattomuus viittaa siis materiaaliin, jonka julkaisija ei ole rekisteröintiä hakeva yhdyskunta ja jota lautakunta pitää uskottavana. Käytännössä riippumattomat lähteet näyttäisivät olevan lautakunnan saatavilla olevaa tutkimusta. Haastatteluista päättelen, että lautakunta ei kuitenkaan ole aktiivisesti ollut yhteydessä esimerkiksi Helsingin yliopiston, Turun yliopiston tai Åbo Akademin uskontotieteen oppialoihin löytääkseen kulloisenkin uskonnon asiantuntijoita, vaan se on nojannut pääasiassa Kirkon tutkimuskeskuksen sisäiseen tietoon ja julkaisuihin sekä omiin verkostoihinsa.

Lautakunta on myös ottanut vastaan heille tarjottua tutkimuskirjallisuutta, vaikka kyse olisi vain opinnäytetyöstä. Tästä esimerkkinä on oma graduni, jossa haastattelin Hanna Gebraadin (os. Lehtinen) kanssa seitsemää suomalaista diskordianistia ²⁶ . Diskordianismi on 1950-luvun Kaliforniassa alkunsa saanut beat- ja zine-taiteen piiristä vaikutteita kerännyt liike. Diskordianismia on yleisesti luonnehdittu vitsiksi uskonnon viitassa tai uskonnoksi vitsin viitassa, vaikkakin diskordianistit ovat jo perustajajäsenistä saakka pyrkineet kiistämään ensimmäisen tulkinnan ²⁷ . SÄVEL on suomalainen diskordianistinen yhdyskunta, joka pohjaa toimintansa ensisijaisesti liikkeen vakiintuneimpaan tekstiin Principia Discordiaan ²⁸ . Yhdyskunnan tulkinnan mukaan ”epäjärjestys ja järjestys ovat vain ihmisen mielessä olevia konsepteja, joilla ei ole todellista merkitystä”. Rekisteröintihakemuksen mukaan ”[d]iskordianismi rituaaleineen ja filosofioineen pyrkii purkamaan riippuvaisuuksia järjestelmistä sekä antamaan ihmisille mahdollisuuden kyseenalaistaa kuvaansa todellisuudesta”. Yhdyskunta kuvaa hakemuksessaan erilaisia rituaaleja, kuten kasteriitin, joka on myös suora lainaus Principia Discordiasta ²⁹ .

Toisen palauttavan lausunnon saatuaan SÄVEL pyysi minulta kommentin lautakunnan lausuntoon, joka nosti esiin diskordianismin ”parodisen syntyhistorian”. Kirjoitin lyhyen kannanoton viitaten siihen, miten alkuperäinen tekstin tarkoitus ³⁰ ei välttämättä pysy staattisena, ja että diskordianismia on tarkasteltu uskonnon näkökulmasta muissa yhteyksissä – esimerkkinä muun muassa oma opinnäytetyöni ³¹ . Kolmannen hakemusversion yhteyteen liitettiin siis minun kommenttini ja hakemuksessa korostettiin sitä, miten yhdyskunta ”tuomitsee discordianismin harjoittamisen parodiana ja edellyttää jäseneltä todellista kiinnostusta discordianismin syvempään filosofiaan”. ³² Lautakunta päätti kuitenkin hylätä hakemuksen. Lausunnossaan lautakunta käytti graduani hyödyksi ja lainasi sieltä jopa yhden haastateltavan sanoman diskordianismista. Lautakunta kirjoitti: ”[D]iskordianismille olennaisia piirteitä ovat kaiken (paradoksaalisesti myös diskordianismin omien oppien ja kirjoitusten) kyseenalaistaminen, kaikenlaisten auktoriteettien ja vakiintuneisuuden vastustaminen sekä yksilön itsensä korostaminen uskonnollisen auktoriteetin lähteenä.” ³³ Myös yksi haastateltavista kirjoitti vastauksessaan graduhaastatteluuni, miten diskordianistinen oppi kieltää uskomasta ”paradoksaalisesti” edes itseensä ³⁴ . Gradussa en haastatellut SÄVELen jäseniä, enkä tiennyt yhdyskunnasta ennen väitöstutkimukseni alkua. Tutkimustehtäväni oli tarkastella diskordianismia osana nykyuskonnollisuuden kenttää, ”notkeana uskonnollisuutena”, jossa yksi merkittävä tekijä on muun muassa yksilön itsensä korostaminen uskonnollisen auktoriteetin lähteenä. Graduni ei kuitenkaan määritellyt diskordianismia esimerkiksi johonkin historiallisesti määriteltyyn uskontoluokkaan, kuten uuspakanuus, joten se toimi lopulta lautakunnalle perusteena hylätä SÄVELen hakemus.

Lautakunta on viitannut lausunnoissaan myös toiseen tutkimukseen. Karhun kansan tapauksessa lautakunta vetosi Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuun, jossa Kimmo Ketola luokittelee uuspakanuuden yhdeksi kategoriaksi maailmanuskontoperinteiden ulkopuolella. KK kuvaa hakemuksessaan uskontoaan suomenuskoksi, jossa kunnioitetaan esivanhempia ja paikallisia jumaluuksia, kuten perimätieto sen on säilyttänyt. Pyhiksi kirjoituksiksi KK määrittelee Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelman loitsurunot ja sen uskontunnustus on yhdistelmä maailmansynty- ja jumaltensyntyrunoista. ³⁵ Lautakunnan ensimmäinen lausunto haastoi uskontunnustuksen muotoa ja totesi, ettei Suomen alueen kansanperinne ole kyllin yhtenäistä, jotta sille voisi perustaa uskonnollista yhdyskuntaa. KK täydensi hakemustaan ja lopulta loppuvuodesta 2013 yhdyskunta rekisteröitiin.

KK:n hyväksyvässä lausunnossa lautakunta toteaa, että ”suurten maailmanuskontojen” ulkopuolelle jääville uskonnoille ei ”löydy helposti yhteistä nimittäjää tai joukkoa yhteisiä piirteitä”. Lautakunta kirjoittaa, että ”[u]uspakanuutta harjoitetaan osana modernia elämäntapaa, ja sitä voidaankin luonnehtia vastareaktioksi irtaantumiselle luonnonkierrosta ja luonnosta”. Lautakunnan mukaan siis Karhun kansa edustaa ”uuspakanuutta, jossa korostetaan uskonnon yhteyttä luontoon ja puhutaan ’luonnonuskosta’”. Loppuun lautakunta on lisännyt viittauksen: ”Ks. Ketola, Uskonnot Suomessa 2008, Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 102”. ³⁶ Tässä tapauksessa suoraa tutkimusviittausta siis käytettiin osana lautakunnan hyväksyvän päätöksen perustelua. Yhdyskunta ei itse vetoa uuspakanuuskategoriaan.

Lähteiden merkitys nousi esiin myös Suomen Vapaan Wicca Yhdyskunnan tehtyä valituksen hallinto-oikeuteen. Yhdyskunnan rekisteröintihakemus perustuu wicca-uskonnon väljään tulkintaan. Lisäselvityksessä OKM:lle SWVY kuvaa wiccan perusteita muun muassa seuraavasti: ”wiccassa pidetään luontoa pyhänä ja Jumaluutta luonnossa läsnäolevana. Tämä käsitys pohjautuu Euroopan ei-kristillisiin ja esikristillisiin uskontoihin.” Hakemuksessa kuvataan myös yhdyskunnan omien sanojen mukaan ”melko yleisesti” yhteisiä periaatteita, kuten positiivinen suhde luontoon pyhänä, ihminen osana luontoa, oman kokemuksen korostaminen, henkilökohtainen yhteys jumaluuteen ja elementtisymboliikan käyttö. Hakemuksessa itsessään on mainittu uskontunnustus: ”Olen wicca. Uskon Jumalattareen ja Jumalaan, jotka ilmenevät monimuotoisesti luonnossa ja sen kiertokulussa; näitä kaikkia kunnioitan pyhänä. Noudatan neuvoa ’tee mitä tahdot, mutta älä vahingoita’. Koska kaikki liittyy kaikkeen, tekoni palaavat minulle takaisin.” Hakemuksessa myös mainitaan, että ”Yhdyskunta pyrkii antamaan oikeaa tietoa wicca-uskonnosta ja voi järjestää opetusta jäsenilleen ja sellaisiksi aikoville. Jäsenet voivat järjestää oman suuntauksensa mukaisia tapahtumia.” Hakemus ja lisäselvitys kuvaavat siis hyvin yleisluontoisesti sitä, miten wiccaa ”voi” tulkita, mitä sekä OKM että hallinto-oikeus pitivät yhtenä hakemuksen heikkoutena. Hallinto-oikeuden käsittelyssä kuitenkin kolme seitsemästä asiantuntijasta puolsi yhdyskunnan rekisteröintiä ja ilmaisi eriävän mielipiteen. ³⁷

Hallinto-oikeuskäsittelyn yhteydessä OKM:n edustaja kirjoitti hallinto-oikeudelle annetussa vastineessa, että uskonnolle ei ole ”tieteen piirissä onnistuttu kehittämään yleisesti hyväksyttyä määritelmää” ja siksi ”arvioinnin tuleekin perustua tapauskohtaiseen kokonaisarvioon siitä, missä määrin suuntaukseen sisältyy uskonnoille tunnusomaisia piirteitä” ³⁸ . Tämä tunnusomaisiin piirteisiin vertaaminen tarkentuu vastineen myöhemmässä osassa, kun vastine toteaa, että ”[u]seimmilla uskontokunnilla on varsin yhtenäinen, usein auktoratiivisesti [sic] vahvistettu näkemys uskontonsa oppirakennelmista ja ainakin niiden uskonnollisista perusteista” ja että ”kokonaan” eri asia on se, että ”yksittäisillä uskontokunnan jäsenillä voi olla uskontokuntansa ’oikeasta’ opista poikkeavia maailmankatsomuksellisia näkemyksiä ja tapoja” ³⁹ . Koska wiccassa SVWY:n uskontoesittelyn mukaan harjoittajat määrittelevät katsomuksensa ja rituaalikäytäntönsä eri lähteistä itse, OKM piti sitä ” jo sinänsä uskonnolle epätyypillisenä piirteenä” ⁴⁰ . Näyttäisi siis siltä, että ”epätyypillisyys” verrattuna muihin uskontoihin on vahvempi määrittäjä kuin se, löytyykö uskonnosta uskonnoille tunnusomaisia piirteitä.

Lisäksi OKM:n edustajan mukaan se, että toimenpiteestä päättävä viranomainen ”tutkii myös sen, onko kyseessä uskonto, on opetusministeriön käsityksen mukaan yleinen lähtökohta myös muissa Euroopan maissa” ⁴¹ . Tässä vaiheessa OKM:llä ei siis ollut vielä asiantuntijalautakuntaa apunaan, mutta vastineessa todetaan sellaisen olevan valmisteilla. Vastineessa nostetaan esiin myös uskonnonopetuksen sisällön määrittelyn kannalta ongelmalliseksi se, jos ”uskonnonopetusta pitäisi antaa yhteisön tunnustuksen mukaan silloinkin, kun yhteisön piirissä ei ole yleisesti hyväksyttyä näkemystä siitä, mikä yhteisön oppijärjestelmän sisältö on tai mihin lähteisiin oppijärjestelmä perustuu” ⁴² . Lähteet ovat siis avainasemassa myös opetussuunnitelman vuoksi.

Lautakunnan tehtävänä on OKM:n vastineen mukaan tarkastella ”onko kyseessä uskonto” sillä jos yhteisön jäsenten oma kanta olisi tässä suhteessa ratkaiseva, johtaisi se OKM:n mukaan siihen, että ”uskonnollisena yhdyskuntana voisi rekisteröityä myös objektiivisesti arvioituna selkeästi ei-uskonnollinen yhteisö, jos perustajat itse ilmoittaisivat pitävänsä katsomustaan uskontona” ⁴³ . ”Objektiivisuus” ja ”selkeästi ei-uskonnollisten” yhteisöjen pitäminen rekisteröinnin ulkopuolella ovat siis tämän vastineen mukaan lautakunnan ja OKM:n motivoijina lausuntoja valmisteltaessa.

Syntyhistorian parodisuus

Toinen arviointikriteeri tutkimissani tapauksissa vaikuttaa olleen liikkeen taustan vakavasti otettavuus. Parodisuus oli perusteena esimerkiksi Suomen pastafarisen kirkon eli SPK:n rekisteröinnin epäämisessä. Myös SÄVELen toisen lausunnon keskeinen kritiikki koski Principia Discordian "parodista syntyhistoriaa" sekä kasteriitin parodisia piirteitä. SPK:n yliamiraali on julkisuudessa sanonut, että liikkeessä on kyse pitkälti yhteiskuntakritiikistä. Liikkeen rekisteröintihakemus on vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta nyt lautakunta ei vedonnut hylkäävässä päätöksessään esimerkiksi eurooppalaisiin lähteisiin tai tutkimukseen. Sen sijaan lautakunta totesi hakemuksen "ilmeisen parodiseksi" viitaten liikkeen leviämiseen internetissä ja sen syntyhistoriaan kritiikkinä älykkään suunnittelun teorian kouluopetukselle. ⁴⁴ Yhdyskunta kuvaa pastafarismia hakemuksessaan seuraavasti:

"Pastafarismi on usko ja oppi, että Lentävä Spagettihirviö (eli FSM) on yksi ja ainutkertainen, ikuisen täydellinen hiilihydraattijumala, joka on luonut maailmankaikkeuden ja vaikuttaa sen asioihin nuudelimaisilla ulokkeillaan. Pastafarinen kirkko katsoo olevansa pastafarista uskoa tunnustavien ihmisten, merirosvojen ja eläinten kirkko, joka on ollut muodossa tai toisessa olemassa maailman synnystä noin 4000 eaa. asti. Kirkko katsoo, että merirosvot ovat ehdottoman pyhiä olentoja ja että FSM on valinnut heidät kansakseen. Spagettihirviö koettelee pastafarien uskoa muuttamalla nuudelimaisella ulokkeellaan näkyvää maailmankaikkeutta, jotta evoluutioteoria ja alkuräjähdys näyttäisivät todellisilta tapahtumilta. Kaikki näennäiset ristiriidat uskonopissa ovat vain FSM:n luoma illuusio, jolla koetellaan kaikkien uskoa."

Lautakunnan jäsenet ovat haastatteluissa painottaneet, että vaikka hakemus tulkittiin parodiseksi, sitä tarkasteltiin kokouksessa ja siihen käytettiin aikaa, vaikka ei kuitenkaan liialti. Mielenkiintoisesti lausunnossaan lautakunta myös mainitsee, ettei hakemuksen aikaan neljävuotisia toiminnanperusteita ”voida pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla vakiintuneina”. Vakiintuneisuus on siis tämän tulkinnan mukaan ainakin viisivuotista toimintaa. ⁴⁵

Hakemuksen yhteydessä mietittiin myös, miksi se on tehty: onko hakijan tarkoituksena testata, mikä kaikki menee läpi? Toisaalta lautakunnan jäsenet olivat sitä mieltä, että yritys ei ollut ”edes hauska”. Muun muassa yksi jäsenistä vertaa tällaista ilmeistä pilahakemusta ihmisen ulkonäön pilkkaamiseen. Parodisuudessa siis yksi arvottava tekijä tuntuu olevan sen ”huvittavuus”, jota syö sen tapa pilkata.

”[…] on näitä, jotka on ihan aitoja yhdyskuntia […], et se on niinku jonkun ihmisen ulkonäköä alkais nauraa, että […] ei me siinä niinkun siinä mielessä oltu niin hirveen huvittuneita siitä.” ⁴⁶

SÄVELen toisessa lausunnossa lautakunta viittaa hakemuksen ulkopuolisiin lähteisiin mainiten Principia Discordian verkkoversion. ⁴⁷ Lautakunta nostaa keskeiseksi kysymykseksi arviossaan sen, ”onko Principia Discordia uskonnonvapauslain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu pyhänä pidetty ja vakiintunut toiminnan peruste”.

”Kirjan syntyhistorian ja sisällön perusteella asiantuntijalautakunta arvioi, että se on luonteeltaan lähinnä niin sanottu uskontoparodia. Kirjan tarkoitus ei ole asiantuntijalautakunnan arvion mukaan uskonnonvapauslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla uskonnollinen, vaan tavoitteena on kyseenalaistaa uskontoja ja vallitsevaa kulttuuria satiirin keinoin. Myös yhdyskunnan yhdyskuntajärjestyksessä, erityisesti yhdyskunnan kasteriitin kuvauksessa, voidaan asiantuntijalautakunnan arvion mukaan havaita selvästi parodisia piirteitä”. ⁴⁸

Lautakunta näyttää siis menneen suoraan yhdyskunnan pyhän tekstin äärelle mutta tehneen myös muuta taustatyötä liikkeen historiaa selvittääkseen. Tästä huolimatta yhdyskunnalle on annettu vielä mahdollisuus hakemuksen uudelleenmuotoiluun. Kolmannessa ja viimeisessä lausunnossaan lautakunta toteaa, että Principia Discordia on myös kommentissani mainittujen lähteiden mukaan ”alun perin luonteeltaan pääosin uskontoparodia”.

”[R]ekisteröintiasiakirjojen perusteella [ei] ole mahdollista arvioida yhdyskunnan perustajien uskonnollisen kokemuksen aitoutta sinänsä, vaan […] tehtävänä on arvioida rekisteröintiasiakirjojen perusteella ulkoisesti havaittavissa oleviin tosiseikkojen [sic] perusteella, ovatko yhdyskunnan toiminnan perusteet uskonnonvapauslain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vakiintuneita ja pyhinä pidettyjä”. ⁴⁹

Kasteriitin parodisuus ei ollut tässä lausunnossa enää ristiriidassa lain kanssa. SÄVELen viimeisin hakemus ei kuitenkaan lautakunnan mukaan tue Principia Discordian tulkintaa ei-parodisena. Koska kolmas versio hakemuksesta oli SÄVELen viimeinen rekisteröintiyritys, on vaikea sanoa, minkälaisia lähteitä tai muotoiluja lautakunta olisi mahdollisesti hyväksynyt selittämään parodisuuden pois. Myös lautakunnan jäsen on haastattelussa todennut, että jatkohakeminen olisi mahdollista, vaikka hakemus onkin tuomittu ”läppähakemukseksi” ja yleinen luokittelu parodiauskonnoksi sitä edelleen hankaloittaa:

”Haastateltava: No siin pitäs sit alkaa avata sitä, et mitä se tuomitseminen tarkottaa ja ja tota … et et periaatteessa en mä nää mitään estettä, ettei tota niinkun läppähakemusta vois niinku jatkaa

Haastattelija: Mites sitä tota kun se parodisuushan ei lue siel niinkun laissa, ni mist se tulee sit se parodinen-

Haastateltava: No se tavallaan sit et sen yleisesti niinkun luokitellaan tähän niinkun parodiauskontojen niinkun joukkoon.” ⁵⁰

On monella tapaa ymmärrettävää, miksi lautakunta on lausunut näissä tapauksissa kuten on. Toisaalta on myös harkittava huumorin hyödyntämistä osana henkistä harjoitusta, joka ei suinkaan rajoitu pastafareihin tai diskordianisteihin vaan on myös löydettävissä esimerkiksi zen-buddhalaisuuden koan-tarinoiden ytimestä. ⁵¹ ”Ilmeisen parodinen” hakemus tai syntyhistorialtaan parodiseksi tulkittu teos uskonnollisen toiminnan perustana eivät kelpaa lautakunnalle nimenomaan parodisuuden vuoksi. Uskonnollisen liikkeen ei siis tule pilkata toista liikettä – eikä itseään. Toisaalta esimerkiksi SÄVELen tapauksessa tekijäksi nousee myös vakiintuneisuuden vastustaminen osana uskonnon harjoittamista ja toisaalta vakiintumisen vaatimus laissa. Niin kutsuttu ”vakava parodia” on kuitenkin synnyttänyt tutkimusta jo laajemmin, joten on mielenkiintoista seurata, miten parodian ja uskonnon välinen suhde elää uskonnontutkimuksessa ⁵² .

Yhteenveto

Arviointilautakunnan laintulkinta perustuu ”tyypillisiin” uskontoihin liitettyihin tunnuspiirteisiin. Lain uskonnontulkinnan avoimuus jättää yhtäältä tilaa yhdyskunnille hakemustensa muotoiluun. Toisaalta se jättää väljyyttä myös lautakunnan tulkintaan – oli kyse sitten tapauskohtaisuudesta tai lautakunnan tavasta käyttää lähteitään sekä tulkita hakemuksen ”parodisuutta” tai jopa ”huvittavuutta”. Jos siis uskonto tai liike kategorisoidaan internetissä ja esimerkiksi tutkimuskirjallisuudessa jollain tapaa parodiseksi, tulee yhdyskunnan kyetä kuvaamaan toimintaansa niin, että kyseessä ei ole muiden uskontojen ja auktoriteetin kyseenalaistaminen tai pilkka. Myös yhdyskunnan omista julkaisuista riippumattomat lähteet auttavat lautakuntaa päättämään, onko kyseessä ”aito” uskonto. Yhdyskunnan toiminnan lisäksi arvioidaan siis myös yhdyskunnan edustaman liikkeen julkisuuskuvaa.

Voidaan myös kysyä, miten parodisuus osana uskonnon harjoitusta vaikuttaa sen yhteiskunnalliseen uskottavuuteen. ⁵³ Kyse on nähdäkseni siitä, ”missä määrin suuntaukseen sisältyy uskonnoille tunnusomaisia piirteitä” ja toisaalta siitä, missä määrin mikäkin uskonnoille tunnusomaiseksi nähty piirre saa painoarvoa lautakunnan arviossa. Jää nähtäväksi, voiko sellainen uususkonnollinen yhdyskunta päästä rekisteriin, jonka edustamasta liikkeestä ei ole soveltuvaa tutkimusaineistoa tai lautakunta ei löydä uskonnolle itseään tyydyttävää kategoriaa, kuten Karhun kansan tapauksessa.

”Sopivan uskonnon” määritelmän rajoihin vaikuttavat siis useammat tekijät. Tämä on toistaiseksi tarkoittanut liikkeen julkisuuskuvan ja historian ”uskottavuutta”, eli ei-parodisuutta (SPK ja SÄVEL) tai historiallisiin tutkimuskategorioihin sopimista (SVWY ja KK).

Lähteet

Helsingin hallinto-oikeuden asiakirja 16.11.2016. Muutoksenhakuasiakirjat diaarinumero 16/0901/2, Hallinto-oikeuden arkisto.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijalautakunnan lausunto 16.12.2015. PRH:n arkisto.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijalautakunnan lausunto 3.8.2015. PRH:n arkisto.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijalautakunnan lausunto 27.9.2013. PRH:n arkisto.

Asetus siviilirekisterin pitämisestä niistä henkilöistä, jotka eivät kuulu mihinkään laillistettuun uskontokuntaan, 1917. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1917/19170115010, viitattu 28.8.2020

Suomen virallinen tilasto VI väestötilastoa 56:2 suomen väkiluku joulukuun 31 päivänä 1920 (seurakuntakirjojen mukaan), s. 30. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/67347/vara56_2_1920.pdf, viitattu 28.8.2020.

Rikoslaki 1889. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1889/18890039001, viitattu 28.8.2020

Uskonnonvapauslaki, 2. luku, §7. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030453, viitattu 28.8.2020

Arviointilautakunnan haastattelut, aineisto kirjoittajan hallussa

Haastattelu 11.12.2018.

Haastattelu 26.10.2017.

Haastattelu 4.10.2016.

Kirjallisuusluettelo

Adler, Margot 1986. Drawing Down the Moon. Witches, Druids, Goddess-Worshippers, and Other Pagans in America Today. New York, Penguin Compass.

Chidester, David 2005. Authentic Fakes. Religion and American Popular Culture. University of California Press.

Cusack, Carole 2010. Invented Religions. Imagination, Fiction and Faith. Farnham, Ashgate.

Friedner, Lars (toim.) 2007. Churches and Other Religious Organisations as Legal Persons. Leuven, Peeters.

Ferrari, Silvio 2007. “Religious communities as legal persons: An introduction to the national reports”, teoksessa Friedner, Lars (toim.), Churches and Other Religious Organisations as Legal Persons, 3-8. Leuven, Peeters.

Gebraad, Hanna & Mäkelä, Essi 2020. ”Huumori.” Teoksessa Pesonen & Sakaranaho (toim.) Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia, 253-261. Helsinki, Gaudeamus.

Gebraad, Hanna (os. Lehtinen) 2018. Counterreligion? The Church of the Flying Spaghetti Monster and Shifting Discourse on Religion. Gradu, Turun yliopisto.

Gorightly, Adam 2014. Historia Discordia. The Origins of the Discordian Society. New York, RVP Press.

Gorightly, Adam 2003. Prankster and the Conspiracy. The Story of Kerry Thornley and How He Met Oswald and Inspired the Counterculture. New York, Paraview Press.

Greer, Christian J. 2017. “Discordiand Stick Apart: The Institutional Turn Within Contemporary Discordianism”, teoksessa Cusack & Kosnáč (toim.), Fiction, Invention and Hyper-reality: From Popular Culture to Religion, 181-197. Abingdon-on-Thames, Routledge.

Hjelm, Titus 2007. “United in Diversity, Divided from Within: The Dynamics of Legitimation in Contemporary Witchcraft”, teoksessa Hammer & von Stuckrad (toim.), Polemical Encounters – Esoteric Discourse and Its Others, 291–309. Leiden, Brill.

Hjelm, Titus 2005. “Wicca kohtaa valtion”, teoksessa Hjelm (toim.), Mitä wicca on? , 95-132. Helsinki, Like Kustannus.

Hjelm, Titus, Mäkelä, Essi & Sohlberg, Jussi 2018. ”What do we talk about when we talk about legitimate religion? Failure and success in the registration of two Pagan communities in Finland”, teoksessa Chryssides (toim.), Minority Religions in Europe and the Middle East: Mapping and Monitoring, 125–141. Abingdon-on-Thames, Routledge.

Macdonald, Myra 2003. Exploring Media Discourse. Glasgow, Hodder Education.

Malaclypse the Younger 1994 (1963). Principia Discordia. Austin, TX, Steve Jackson Games.

Mäkelä, Essi 2018. ”’Impartial Sources’ and the Registration of Religious Communities in Finland”, Journal for the Academic Study of Religion Vol 31.1, 2018, 3–26.

Mäkelä, Essi 2017 (2013). “Serious parody: discordianism as liquid religion”, teoksessa Cusack & Sutcliffe (toim.) The Problem of Invented Religions. Lontoo, Routledge.

Mäkelä, Essi 2012. Parodian ja uskonnon risteyksessä: Notkea uskonto suomalaisten diskordianistien puheessa. Uskontotieteen pro gradu, Helsingin yliopisto.

Mäkelä, Essi & Sakaranaho, Tuula 2020. “Uskonnonvapaus ihmisoikeutena”, teoksessa Pesonen & Sakaranaho (toim.) Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia, 87–98. Helsinki, Gaudeamus.

Ranzato, Jacopo 2017. La Chiesa Pastafariana Di Padova E Provincia - Un caso etnografico all’interno della Chiesa Pastafariana Italiana. Università Ca’ Foscari, Venetsia.

Robertson, David G. 2012. ”Making the Donkey Visible: Discordianism in the Works of Robert Anton Wilson”, teoksessa Carole Cusack (toim.), Handbook of New Religions and Cultural Production, 421–441. Leiden, Brill.

Taira, Teemu 2006.Notkea uskonto. Turku, Eetos.

Wilcox, Melissa M. 2018. Queer Nuns: Religion, Activism and Serious Parody. New York University Press.

Äystö, Tuomas 2019. Religious insult as a societal concern in the 21st century Finland. Väitöstutkimus, Turun yliopisto.