Pääkirjoitus: Lentääkö jokainen sukupolvi aurinkoon?

REETTA EIRANEN

Sukupolvi-teema valikoitui vuoden toisen numeron aiheeksi eduskuntavaalien nostattamassa sukupolvivimmassa: Nostetaanko sitä eläkeikää? Miten me, pienet ikäluokat, elätämme ne vallankahvassa roikkuvat suuret, jotka ovat keränneet mukavan pesämunan muuttaakseen Costa del Solille talveksi? Eräs viisikymppinen luennoitsija vitsaili kerran, että te nyt opiskelevat pääsette eläkkeelle varmaan 70-vuotiaina. Häntä nauratti oma sukkeluutensa, mutta jostain syystä meitä opiskelijoita, keski-ikä noin 25, ei huvittanut yhtään. 

Nyt syksyllä uusi eduskunta on jo työssä ja presidentinvaalien odotusta lämmittää vakuusfarssi. Työuria haluttiin muistaakseni pidentää joka kohdasta, jotta kansantalouden rahat riittäisivät, mutta kukaan ei näytä tietävän, miten se tehdään. Jokaisen mielestä on kai jonkun muun tehtävä olla töissä pidempään, enemmän ja tuottavammin.

Maailmantalouden ongelmat eikä edes Suomen valtion kestävyysvaje ratkea (vielä) tässä Hybriksessä, mutta numeromme tarjoaa näkökulmia sukupolvien erilaisiin kokemusmaailmoihin ja elämisen ehtoihin. Artikkelit näyttävät eroja, erottautumisia ja jatkuvuuksia sukupolvien välillä. Tästä Hybriksestä voit muun muassa lukea, mitä tapahtuu, kun sukupolvinäkökulma yhdistetään Väinö Linnaan, ydinvoimaan, kahvinjuontiin, maiseman muodostumiseen ja sinkkuna elämiseen.

Aiempia sukupolvia vastaan kannattaa toki kapinoida, mutta välillä on myös järkevää kuunnella. Matti Klinge kertoi taannoin luennolla, että Topelius aavisti, että tekniikan kehittymisen ja elintason nousun myötä syntynyt hybris tulisi kostautumaan. Lopulta syttyi ensimmäinen maailmansota. Kuvatunlaisen hybriksen oireet ovat tunnistettavissa myös 2010-luvulla. Kostautuuko se meille? Saammeko markkinat talttumaan? Haluammeko jatkuvasti lisää ja enemmän? Vai pitäisikö meidän oppia aiempien sukupolvien hybriksistä ja jättäytyä suosiolla hiukan kauemmas aikamme auringoista?