Kristian Smedsin sovittama ja ohjaama Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2007. Esitys oli ensimmäinen Väinö Linnan teokseen pohjautunut ohjaus Suomen Kansallisteatterissa. Sitä esitettiin aina vuoden 2009 loppuun asti. Vuonna 2011 Mika Myllyaho ja Saana Lavaste ohjasivat samalle näyttämölle sovituksen Täällä Pohjantähden alla, Myllyahon ensimmäisenä ohjaustyönä teatterin uutena pääjohtajana.

Nämä tulkinnat Väinö Linnan pääteoksista tuotiin näyttämölle julistuksellisesti ”uuden sukupolven”¹ ja Kansallisteatterin ”uuden ajan”² esityksinä. Artikkelissani tarkastelen millaisin teatteriesteettisin keinoin ja teemapainotuksin esitysten ohjaajat muokkasivat klassikkoteoksia. Molemmat tulkinnat peilautuivat voimakkaasti nykyaikaan.

Lisäksi käsittelen artikkelissani esitysten vastaanottoa. Teatterikriitikko Kirsikka Moring väitti Helsingin Sanomissa ”uuden Tuntemattoman sytyttävän sukupolvien sodan”.³ Pohjantähden vastaanotto oli jo maltillisempaa.

Kansalliselle näyttämölle

Tuntematon sotilas sai ensimmäisen näyttämötulkintansa vuonna 1961 Pyynikin kesäteatterissa. Vuoteen 2010 mennessä ammattiteattereiden tuotantoja teoksesta on tehty vain kymmenen.4 Koko kansalle tutumpia lienevätkin romaanin elokuvaversiot, joista ensimmäinen, Edvin Laineen ohjaus, valmistui vain vuoden romaanin ilmestymisen jälkeen 1955.5 Rauni Mollberg ohjasi oman versionsa vuonna 1985.6

Täällä Pohjantähden alla on ollut suositumpi näyttämöteoksena, siitä on tehty esitystulkintoja ammattiteattereissa viitisenkymmentä. Osa tuotannoista on jaettu kahteen osaan, arvatenkin teoksen laajuuden vuoksi. Romaanisarjaa on sovellettu myös osin, kuten Akseli ja Elina (Savonlinnan kaupunginteatteri, 1997) ja Pentinkulman naiset (Tampereen teatteri, 2002).7 Edvin Laine ohjasi elokuvaversiot myös Pohjantähti-trilogiasta: vuonna 1968 Täällä Pohjantähden alla kahdesta ensimmäisestä osasta ja vuonna 1970 Akseli ja Elina kolmannesta osasta. Vuonna 1973 tuli vielä Pohjantähti kokoomana kahdesta edellisestä elokuvasta.8 Timo Koivusalon ohjaamat Täällä Pohjantähden alla ja Täällä Pohjantähden alla II saivat ensi-iltansa vuosina 2009 ja 2010.

Molemmat teokset ovat painautuneet kansan kollektiiviseen muistiin romaanien, elokuvaversioiden ja näyttämötulkintojen muodossa. Kansallisteatterin esitykset luottivat henkilöhahmojen ja tapahtumien tuttuuteen. Sovituksiin oli lisätty myös tapahtumia romaanien ulkopuolelta. Vaikka molemmat esitykset koostuivat näennäisesti toisistaan irrallisista kohtauksista eikä lineaarista dramaturgiaa ollut, Tuntematon sotilas oli esityksistä uskollisempi romaanille. Tekstin tasolla suurin osa repliikeistä oli suoraan (Sota)romaanista9 lainattuja. Täällä Pohjantähden alla 2011 ohjaus puolestaan koostui ”kahden ohjaajan kohtaamisesta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä”10 ja kuvasikin pitkälti esityksen tekoprosessia ja ohjaajien näkemyseroja romaanista. Tapahtumia ja hahmoja sovellettiin enemmän ja niitä muokattiin suoraan nykyaikaan, esimerkiksi kuvaamalla 2000-luvun talonrakentajan arkea ja näyttämällä yhteisöteatteriprojektin haastattelusatoa tämän päivän maanviljelijöiltä.

Sukupolvien sota

Molemmat teatteriesitykset tuotiin Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle julistuksellisesti uuden sukupolven esityksinä. Kristian Smeds kirjoittaa Kansallisteatterin verkkosivuilla esityksen kuvauksessa: ”Näyttämölle nousevat Linnan tarinaa ja dialogia myöten sukupolveni miesten nopeus, älykkyys, ironia, hybris, huumori, typeryys, törkeys ja rivous.”11 Täällä Pohjantähden alla 2011 puolestaan oli ensimmäinen teatterin uuden pääjohtajan ohjaus näyttämölle ja sitä mainostettiinkin ”uuden ajan alkuna”12 . Mistä ikäluokasta on kyse puhuttaessa ”uudesta sukupolvesta”? Esitysten ohjaajat ovat valmistuneet Teatterikorkeakoulusta, Smeds vuonna 1995 dramaturgian koulutusohjelmasta, Myllyaho sekä Lavaste ohjaajalinjalta vuosina 1999 ja 2003. Ohjaajien voidaan katsoa kuuluvan samaan sukupolveen, sillä Myllyaho on syntynyt vuonna 1966, Smeds 1970 ja Lavaste 1976.

Tekijöiden ohjaajataustoissa on samankaltaisuuksia. He ovat kukin toimineet pienemmissä teattereissa. Smeds oli valmistuttuaan perustamassa Teatteri Takomoa, jonka taiteellisena johtajana hän toimi vuosina 1996−2001. Lavaste puolestaan on ohjannut esityksiä sekä institutionaalisiin kaupunginteattereihin että ollut perustamassa omia vapaan kentän ryhmiä kuten Teatteri Siperia vuonna 2005 ja Teatteri 2.0 vuonna 2010.

Ohjaustöiden lisäksi Myllyaho toimi Ryhmäteatterin taiteellisena johtajana vuodesta 1998 asti yhdessä kirjoittaja-ohjaaja Esa Leskisen kanssa. Vuosina 2002−2006 hän toimi Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön lehtorina. Elokuussa 2010 Myllyaho aloitti virkansa Kansallisteatterin pääjohtajana. Myös Smedsillä on kokemusta teatterinjohtamisesta, sillä hän toimi Kajaanin kaupunginteatterin johtajana vuosina 2001–2004. Tämän jälkeen hän teki ohjauksia muun muassa Virossa, Liettuassa ja Belgiassa. Vuonna 2007 hän perusti oman ryhmänsä Smeds Ensemble, joka toimii kansainvälisesti.

Kaikki kolme kirjoittavat myös omia tekstejä. Lavaste sekä Myllyaho ovat ohjanneet jo aiemmin Kansallisteatterin eri näyttämöille, mutta Smedsille Tuntematon sotilas oli ensimmäinen työ teatterille.

Klassikosta nykyhetkeen

Smedsin Tuntematon sotilas oli esityksenä monitulkintainen ja -ääninen. Tutut henkilöhahmot esitettiin uudessa valossa esityksen estetiikkaa hyödyntäen. Siinä kuvatut tapahtumat olivat romaanista poimittuja, mutta niiden esittämisen keinot olivat nykyteatterille tyypillisiä. Esityksessä käytettiin videotekniikkaa, mikä laittoi katsojan valitsemaan, seurasiko hän näyttelijää vai valkokankaalle heijastettua kuvaa näyttelijästä. Kameratekniikka ja kuvaajat olivat integroitu osaksi esitystä näkyvästi siten, ettei katsojalle jäänyt epäselväksi, että valtaosa videokuvasta oli esityksen ajassa ja tilassa kuvattua. Kameratekniikka mahdollisti koko teatteritilan käytön sekä muutti näyttelemistekniikan mahdollisuuksia. Esitys levittäytyi koko Suuren näyttämön tilaan, kirjaimellisesti lattiasta kattoon sekä lavalta permannon takariveille asti. Myös lavan alla olevaa tilaa käytettiin, mistä välitettiin videokuvaa katsojille. Tämä mahdollisti myös lähikuvan käytön, mikä asetti näyttelijäntyölle erilaisia vaatimuksia kuin tyypillinen esitystekniikka.

Tuntemattomassa sotilaassa viittaukset nykyaikaan tehtiin muutenkin kuin tapahtumien ja repliikkien tasolla. Esimerkiksi esityksessä käytetty musiikki herätti omat merkitystasonsa sekä assosiaatiot katsojissa. Äänimaailma liikkui aina Sibeliuksen Finlandiasta televisiosarjasta tuttuun The Love Boat -tunnuskappaleeseen ja Nancy Sinatran tunnetuksi tekemästä Bang Bang (I shot my baby down) -kappaleen venäjänkielisestä versiosta A. Aimon Elämään juoksuhaudoissa. Esimerkiksi sotimista kuvanneen kohtauksen taustalla näytettiin videokuvaa jääkiekko-ottelusta ja soitettiin Antero Mertarannan ja A-tyypin Ihanaa leijonat ihanaa, joka yhdistetään Suomen vuonna 1995 (ja myöhemmin 2011) saavuttaman jääkiekon maailmanmestaruuskullan voittotunnelmiin, vaikkakin kappale on julkaistu vasta vuonna 1999.

Esityksessä hyödynnettiin 2000-luvun ilmiöitä kuvaamaan hahmoja tai tapahtumia. Esimerkiksi sotamies Hauhian (Heikki Pitkänen) hahmo esitettiin parodioimalla television livechat-juontajaa, joka muun muassa ”sämpläsi” gramofonilla soitetun Eldankajärven jään housemusiikiksi. Tätä kautta konkretisoitiin nuorimpien sotaan lähetettyjen poikien ikää. Hauhian hahmosta onnistuttiin piirtämään tunnistettava kuva, vaikka kohtaus viittasi sekä korsujen todellisuuteen että nykyaikaan. Teatteriestetiikka ammensi muutenkin nykyajasta, neuvostoliittolaiset sotilaat esitettiin pesukoneina, Lahtisen (Antti Pääkkönen) puunkanto puhelinpylväänä ja Stalinin syntymäpäivää juhlittiin diskolla, johon haettiin yleisöä mukaan tanssimaan.

Kaiken kaikkiaan tulkinta oli kuitenkin yllättävänkin uskollinen romaanin hengelle. Merkittävin romaanin ulkopuolelta lisätty kohtaus on huomiota ja keskustelua herättänyt loppukohtaus. Siinä ”ammuttiin” suomalaisten tunnettujen henkilöiden kuvia samanaikaisesti kun esityksen näyttelijät soittivat ja lauloivat Suomi on kuollut -nimistä kappaletta. Kohtaus kuvasi suomalaisten sotilaiden häviötunnelmia vaikka samalla esitettiin kysymys: mitä on jäljellä siitä Suomesta, jonka itsenäisyydestä sodassa taisteltiin?

Metateatteria kahden ohjaajan taistelusta

Täällä Pohjantähden alla 2011 oli erilainen lähtökohdiltaan Tuntemattomaan sotilaaseen verrattuna. Sitä mainostettiin kahden ohjaajan ”ennennäkemättömänä kamppailuna”, jossa sekä Saana Lavaste että Mika Myllyaho ”kertovat Linnan teoksen kautta nykypäivän Suomesta”.13 Dramaturgisesti kahden ohjaajan kamppailu oli ratkaistu siten, että ohjaajien hahmot (Lavasteena Elina Knihtilä ja Myllyahona Kristo Salminen) esiintyivät läpi esityksen kuvaamassa näkemyksiään teoksesta, sen etenemisestä sekä sen antamista näkökulmista. Esitys koostui Pohjantähden tapahtumista, Lavasteen tekemän yhteisöteatteriprojektin synnyttämistä materiaaleista sekä nykypäivää kuvaavista kohtauksista. Myllyahon henkilöhahmo etsi dialogia ja psykologisen teatterin näkökulmaa. Hän toivoi kollegansa kohtaustulkinnoilta henkilökohtaisuutta. Lavaste puolestaan järkyttyi romaanin väkivaltaisuudesta ja yritti etsiä positiivisen näkökulman suomalaisuuteen. Hän kaipasi uskallusta olla avoimesti poliittinen.

Lähtökohtaisesti tulkinta oli esitys esityksen tekemisestä ja viittasi paljon teatteriin itseensä sekä valotti ohjaajien erilaisia työtapoja. Ohjaajat kommentoivat toistensa näkemyksiä esityksen kuluessa ja ajautuivat lopulta avoimeen konfliktiin erilaisten näkökulmiensa kanssa. Esityksen suhde nykyaikaan oli suorempi kuin Tuntemattomassa sotilaassa. Siihen oli sisällytetty muun muassa kohtaus 2000-luvun talonrakentajasta, joka toteuttaa suomalaista unelmaa itse rakennetusta omakotitalosta. Nykyajan torppareita edustivat pimeänä työvoimana apuun haetut virolaiset työmiehet. Toinen kohtaus kuvasi koulumaailmaa, missä ruokapalvelut on ulkoistettu ja epäpätevät sijaiset yrittävät kaitsea käytöshäiriöisiä lapsia. Molemmissa kohtauksissa Myllyaho selosti dokumenttiteatterin tyyliin ilmiöiden taustoja sekä tilastollisia faktoja aiheista.

Lavasteen henkilöhahmo piti Myllyahon kohtaustulkintoja ”väkivaltaan päättyvinä opetusnäytelminä” ja rakensi omat osuutensa suoremmin romaaniin pohjautuen. Hän kävi keskusteluja Koskelan Jussin (Taisto Reimaluoto) kanssa ja paneutui tapahtumiin rekonstruoiden niitä uudelleen. Hän pohti samastumista Jussiin yhteisöteatteriprojektin haastatteluissa ja kuvasi teatterimaailman raadollisuutta ohjaamalla esitykseen ”Akselin nousuksi ja tuhoksi” nimetyn kohtauksen, jonka keskiössä oli Akselin vähemmälle huomiolle jääneen veljen Aleksin (Tuukka Huttunen) näyttelijän turhautuminen.

Esitysten keinovalikoimat

Molemmat esitykset irtisanoutuivat perinteisen draamateatterin keinoista ja nojasivat paljolti nykyteatterille tyypillisille elementeille kuten katkelmallisuudelle, tekstin vapaalle soveltamiselle sekä videotekniikan käytölle. Katariina Numminen kuvaa: ”Nykyteatteri on avoimuutta teatterin tehtävän tai käyttötarkoituksen, esityksen lähtökohtien, aiheiden, materiaalin ja käsittelyn tapojen sekä ammattiroolien suhteen”.14 Keinot sinänsä eivät olleet uusia, mutta ne saattoivat näyttäytyä uusina Kansallisteatterin Suuren näyttämön perinteiseen puheteatteriin tottuneelle katsojakunnalle. Institutionaalisen teatterin lavalta ne saattoivat vaikuttaa vallankumouksellisilta etenkin suomalaisiin kansallisromaaneihin yhdistettyinä. Esitysten koettiin vetoavan estetiikallaan nuoriin katsojiin.15

Molemmissa esityksissä teatterin tekoprosessia tehtiin näkyväksi, tosin eri keinoin. Tuntemattomassa sotilaassa korostettiin voimakkaasti esityksen ”tässä ja nyt” -luonnetta osallistamalla katsojat esitystapahtumaan muun muassa kuvaamalla heitä lavalla olleelle valkokankaalle, laulattamalla, tanssittamalla ja käskyttämällä. Katsojista tehtiin näkyvästi reagoiva osa esitystä. Myös esityksen tekeminen näytettiin avoimesti, kameroita, kuvaajia sekä muita tekniseen henkilökuntaan kuuluvia ei yritetty häivyttää vaan päinvastoin otettiin osaksi esityksen sisäistä maailmaa. Täällä Pohjantähden alla puolestaan esitti tekoprosessin tuomalla näyttämölle ohjaajien keskustelut, kohtauskokeilut ja näkemyserojen vaihtamisen. Esityksessä selitettiin ohjaajien edustamien teatterityylien eroja avoimesti.

Molemmissa kiinnitettiin huomiota yhteiskunnalliseen epätasa-arvoisuuteen. Pohjantähdessä sitä esitettiin suorasukaisemmin, esimerkiksi asettamalla vastakkain bussikaistalla yksityisautoilevat suurituloiset miehet ja bussilla matkustavat pienituloiset naiset. Tuntemattomassa sotilaassa aihe painottui esimerkiksi kohtauksessa, jossa luutnantti Lammio (Antti Luusuanniemi) kiusasi puhe- ja liikuntakyvyttömänä kehitysvammaisena kuvattua Honkajokea (Petri Manninen/Johannes Korpijaakko) ja turhautui perin pohjin yhteiskunnan hyysäämiin ”Honkajoen kaltaisiin vapaamatkustajiin”. Kuitenkin esitysten perustavana erona oli se, että Tuntematon sotilas pikemminkin herätti kysymyksiä antamatta vastauksia, Täällä Pohjantähden alla osoitti ongelmia kuitenkaan niitä ratkaisematta.

Tuntemattomassa sotilaassa esteettisiä valintoja, teemapainotuksia tai muita valintoja ei selitetty edes ensi-illan jälkeen käydyissä keskusteluissa vaan tulkinta jätettiin katsojalle. Täällä Pohjantähden alla teki näkyväksi esityksen tekoprosessia, kirjan tekijöissä aiheuttamia reaktioita sekä reflektoi sen tunnelmia suoraan nykyaikaan peilaten kuitenkaan esittämättä ongelmiin ratkaisuja. Yhtäläistä teoksissa on se, että Smeds, Lavaste ja Myllyaho eivät tyytyneet edellisten sukupolvien tekemiin tulkintoihin klassikkoteoksista vaan muovasivat niistä tuoreet versiot oman sukupolvensa näkökulmasta ja nykyteatterille tyypillisemmillä keinovalikoimilla.

Uusien tulkintojen vastaanotto

On kiinnostavaa, että Myllyaho valitsi juuri Väinö Linnan sovittamisen ensimmäiseksi ohjaustyökseen Suomen Kansallisteatterin pääjohtajana, neljä vuotta Tuntemattoman sotilaan jälkeen, joka oli julistettu jopa ”vuosikymmenen teatteriesitykseksi”.16 Teosvalinta tuntuu avoimelta haasteelta. Se kuitenkin jatkoi Tuntemattoman sotilaan tyyliä eikä sinänsä enää vaikuttanut uuden avaukselta, ainakaan teatteriestetiikkansa puolesta. Toteutuksessa tehty valinta ohjaajien esittämisestä henkilöhahmoina lienee osin pyrkinyt Myllyahon uutuuttaan hehkuvan johtaja-aseman herättämien mielikuvien rikkomiseen ja kyseenalaistamiseen.

Tuntemattoman sotilaan herättämä keskustelu oli niin laaja, että sen saavuttaman huomion ylittäminen tuntuu lähtökohtaisesti mahdottomalta. Esityksestä on kirjoitettu paljon muun muassa kritiikkejä, yleisönosastokirjoituksia sekä esseitä. Tulkinnan tiimoilta esitettiin lukijakysymyksiä ja tehtiin gallupeja. Sen ympärillä käyty julkinen keskustelu kuitenkin irtaantui itse esityksestä, ja lopulta uutisoitiin muun muassa niistä henkilöistä, jotka eivät aio esitystä katsoa tai mielipiteitä henkilöiltä, jotka eivät olleet esitystä nähneet.

Täällä Pohjantähden alla sai maltillisemman vastaanoton. Esityksestä julkaistiin kritiikit valtaosassa suurista sanomalehdistä ja se huomioitiin myös aikakauslehdissä. Vastaanotto vaihteli suuresti, osa kirjoittajista koki esityksen olevan ”mahdottoman komea sarja kohtauksia”17, ”selkeä ja harkittu”18 sekä ”tiukasti ajan hermolla oleva”19. Osa puolestaan piti esitystä teennäisenä ja ”sortuvan saarnaamiseen ja julistamiseen”20. Kirjoitukset eivät kirvoittaneet enää jatkokeskustelua.

Vaikuttiko jo aiempi kohu siihen, ettei Linnan versioiminen herättänyt enää kollektiivisia tunteita, vai liittyykö rauhallisempi vastaanotto siihen, että katsojat olivat jo ehtineet tottua ”uudenlaiseen” teatteriestetiikkaan? Toisaalta Tuntematon sotilas -romaanin asema suomalaisessa kulttuurissa on niin vahva, että se on saavuttanut eräänlaisen ”jatkosodan virallisen historiankirjoituksen” aseman ja jäänyt näyttämöteoksena vähemmälle kuin Pohjantähti. Siksi sen soveltaminen saattoi herättää enemmän tunnetason reaktioita kuin jälkimmäinen Linna-esitysversio.

Tuntemattomasta sotilaasta tuli kansakuntaa ravistava spektaakkeli. Esitys voidaan nähdä teatterin kontekstissa menestyksenä niin kritiikin kuin sen saavuttamien katsojamäärienkin21 vuoksi. Tulkinta sai niin laajan mediahuomion, että myöhempiä esityksiä tullaan väistämättä vertaamaan Smedsin ohjaukseen.22 Kansallisteatterin seuraava Linna-tulkinta jäi vähemmälle huomiolle. Täällä Pohjantähden alla 2011 esitykset jatkuvat Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 29.8.2011. Aika näyttää kuinka pitkäikäinen tulkinnasta tulee.

Lähteet

ALA-KYYRY JUUSO. ”Hei mikä Pohjantähti” Savon Sanomat 19.2.2011. KORSBERG, HANNA JA PAJUNEN, JULIA (2011). ”Liukumia instituutioon – Nykyteatterin keinoja Kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa” Teoksesta Nykyteatterikirja 2000-luvun alun uusi skene. Toim. Annukka Ruuskanen. Helsinki: Like. KUPARINEN MARJA. ”Torppari näkee taivaan”. Kirkko ja kaupunki 08/2011. MORING, KIRSIKKA. ”Tuntematon sytyttää sukupolvien sodan”. Helsingin Sanomat 3.11.2007. MORING, KIRSIKKA. ”Uhkien vuosikymmen”. Helsingin Sanomat 31.12.2009. NEVALA, MARIA-LIISA. ”Pääjohtaja Maria-Liisa Nevala: ´Tuntematon sotilas täytti odotukseni loistavasti´.” Teatteri-lehti 3/2008. NUMMINEN, KATARIINA (2011). ”Johdanto”. Teoksesta Nykyteatterikirja 2000-luvun alun uusi skene. Toim. Annukka Ruuskanen. Helsinki: Like. SAARELA, MATTI. ”Miehiä hermoromahduksen partaalla”. Kymen Sanomat 19.2.2011. TEMMES, HEIDI. ”Pohjantähti ei syty”. Länsi-Savo 19.2.2011. VARPIO, YRJÖ (2007). Väinö Linnan elämä. Porvoo: WSOY. VUORI, SUNA. ”Täällä pimeän perinnön alla”. Helsingin Sanomat 19.02.2011. VÄLINORO, ANNE. ”Minne matka Koskelan Jussi”. Aamulehti 19.2.2011.

Ilona, teatterin esitystietokanta (http://212.213.117.18/default_frameset.asp?CodeLanguage=fi). Luettu heinäkuussa 2011.

Suomen Kansallisteatterin verkkosivut: Tuntematon sotilas 2007 (http://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=58). Täällä Pohjantähden alla 2011 (http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/taalla-pohjantahden-alla/). Luettu syyskuussa 2011. Suomen Kansallisteatterin ilmoitukset. Ks. esim. http://kotiliesi.fi/kansallisteatteri/pohjantahti-2011-kahden-ohjaajan-k...

ESITYSTIEDOT:

Tuntematon sotilas Ensi-ilta 28.11.2007, Suomen Kansallisteatteri. OHJAUS JA SOVITUS Kristian Smeds, LAVASTUS Kati Lukka, PUVUT Auli Turtiainen, VALOSUUNNITTELU Ville Toikka, VIDEOSUUNNITTELU Ville Hyvönen ja Esa Mattila, ROOLEISSA: Henry Hanikka, Antti Luusuaniemi, Petri Manninen/Johannes Korpijaakko, Jussi Nikkilä, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Esa-Matti Long, Kristo Salminen, Timo Tuominen, Juha Varis, Jouko Keskinen, Jaakko Kytömaa, Markku Maalismaa, Minttu Mustakallio/Meri Nenonen

Täällä Pohjantähden alla 2011 Ensi-ilta 17.2.2011, Suomen Kansallisteatteri OHJAUS Mika Myllyaho ja Saana Lavaste, OHJAAJAN ASSISTENTTI Eveliina Heinonen, DRAMATURGISET ASSISTENTIT Tua Harno ja Vappu Kuuluvainen , LAVASTUS Katri Rentto ja Veera Laakso, PUVUT Tiina Kaukanen, KOREOGRAFIA Eeva Muilu, VALOT Ville Toikka, ÄÄNISUUNNITTELU Johanna Storm, VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen, NAAMIOINTI, PERUUKIT JA KAMPAUKSET Heikki Nylund, Pauliina Manninen ja Laura Sgureva ROOLEISSA: Tuukka Huttunen, Katariina Kaitue, Jouko Keskinen, Elina Knihtilä, Petri Manninen, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Taisto Reimaluoto, Tuomas Rinta-Panttila, Katja Salminen ja Kristo Salminen