Johdanto

Äitiys on länsimaisissa kulttuureissa liitetty vahvasti osaksi naisia kohdistettuja ihanteita ja sukupuolirooleja. Tämä kirjallisuuskatsaus tarkastelee äitiyttä ja naisten kokemuksia ajallisesti 1800-luvulta lähtien aina toisen maailmansodan jälkeiseen hyvinvointivaltion kehitykseen asti. Jäsentelen äitiyttä käsittelevää tutkimusta teoreettisten käsitteiden, kuten pronatalismin ja nationalismin, sekä äitiyshuollon kehityksen näkökulmista. Luon kattavan katsauksen 1980-luvulta lähtien julkaistuista merkittävimmistä aihepiirin tutkimuksista ja analysoin, mitä näkökulmia ne tarjoavat erityisesti sota-ajan äitiyden ja naiseuden tutkimukseen. Lisäksi käsittelen kokemuksen historian tutkimussuuntauksen käsitteitä ja teorioita suhteessa tutkimusaiheeseeni sekä erittelen muistitiedon erityislaatuisuutta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Sota-ajan äitiyden ja naisten seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten tutkimisella voidaan laajentaa myös käsitystä äitiyskeskustelusta nykypäivän kontekstissa. Tällä hetkellä syntyvyyden lasku, äitiys, lapsettomuus, abortit ja raskauden ehkäisy puhuttavat ihmisiä niin poliittisesti kuin arkielämässäkin. Maailmanlaajuisesti myös nationalismin niin kutsuttu uusi nousu, sodat ja muut kriisit ovat herättäneet viime vuosina paljon huomiota. Siksi menneiden kriisiaikojen tutkimista ei voida ylenkatsoa, vaikka suomalaisessa historiantutkimuksessa sodat ovatkin jo laajalti käsitelty aihe.

Tarkastelen näkökulmia äitiyteen sotien – erityisesti talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan – ja nationalismin ideologian yhteydessä. Suomen sota-aika jää äitiyttä koskevissa tutkimuksissa usein vain maininnan tasolle. Tämä tutkimuksellinen aukko korostuu erityisesti laajempaa hyvinvointivaltion ja äitiyden kokemusten kehityskaarta tarkastelevissa tutkimuksissa. Kirjallisuuskatsauksen tekeminen aiheeseen liittyen on siis perusteltua ja äitiyttä sekä laajemminkin naisten sodanaikaisia kokemuksia käsittelevän uuden tutkimuksen kannalta oleellista.

Niin kutsuttu sosiaalihistoria, johon kuului myös naishistoria ¹ , rantautui Suomeen 1970- ja 1980-luvuilla. Erityisesti 1990-luvun alussa naisia koskevat historian ja sosiologian tutkimushankkeet saivat merkittävästi aiempaa enemmän rahoitusta. ² Tämä selittää, miksi äitiyden kokemuksiin liittyvää tutkimusta löytyy eniten 1990-luvulta. Sosiologisessa sekä aate- ja kulttuurihistoriallisessa nationalismitutkimuksessa naiset ja äitiys yleistyivät tutkimusaiheina samaan aikaan samasta syystä. Ensimmäiset merkittävät nationalismia ja sukupuolta yhdessä tarkastelevat teokset ilmestyivät 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Äitiyttä käsitellään uudemmassa historiantutkimuksessa etupäässä hyvinvointivaltiokehityksen ja valtioon liittyvän kokemushistorian sekä lapsuuden historian näkökulmista.

Ideologinen äitiys

Äitiyteen ja naisten seksuaalisuuteen on historiallisesti liitetty monia eri yhteiskunnallisia velvoitteita, joiden voidaan usein nähdä olevan vahvasti yhteydessä nationalismiin. Äitiyteen liitetystä ideologisesta pohjasta löytyy suomalaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta paljon tietoa, joskin toisinaan aihetta käsitellään muiden tutkimuskysymysten ohella, ei pääasiallisena tutkimuksen kohteena. Nationalismin ja sukupuolen, myös äitiyden, yhteydestä on etenkin kansainvälisesti kirjoitettu laajalti. Nimekkäimpiä tutkijoita ovat esimerkiksi kulttuurihistorioitsija George L. Mosse ja sosiologi Nira Yuval-Davis. Molempien tutkimuksia siivitti jo mainittu nais- ja sukupuolentutkimuksen ”läpimurto” niin historiantutkimuksessa kuin muissakin yhteiskunnallisissa ja humanistisissa tieteissä 1900-luvun lopulla.

Sosiologi Ilpo Helénin väitöskirja Äidin elämän politiikka – naissukupuolisuus, valta ja itsesuhde Suomessa 1880-luvulta 1960-luvulle (1997) käsittelee äitiyteen liitettyjä ihanteita, ideologioita ja normeja Suomen historiassa. Tutkimus tarkastelee suomalaisen hyvinvointivaltion kehitystä seksuaalipolitiikan näkökulmasta. Helénin väitöskirja on sosiologian alalta. Hän pyrkii luomaan todella pitkän aikavälin kattavan analyysin niin kutsumastaan äitiyden politiikasta ja selittämään äitiyden ihanteen ja äitiyshuollon kehityskaaria. Tutkimuksen haasteena ovat liian suoraviivaiset yleistykset. Historiantutkimukseen verrattuna ajallinen kontekstualisointi ja historiallisen lähdeaineiston käytön esiin tuominen jää teoksessa vähäisemmäksi. Helénin tutkimuksen suurin anti on teoreettisten käsitteiden, kuten pronatalismin ja väestövoiman hyödyntäminen sekä aborttilainsäädännön huolellinen taustoitus 1930- ja 1940-lukujen kontekstissa. ³ Helén kuvaa 1930-lukua kansallisen pronatalismin ajaksi.

Pronatalismi voidaan määritellä kaikkein yksinkertaisimmin syntyvyyden kannatuksen ideologiaksi. Historiantutkijat Sophy Bergenheim ja My Klockar Linder toteavat pronatalismin käsitteen olevan aina kontekstisidonnainen ja täsmentävät, että käsitteen käytöstä tulisi tehdä aiempaa tarkempaa analyysiä ja historiointia. ⁴ Pronatalismin aate voidaan historiallisesti käsittää osaksi asevelvollisuusarmeijoiden kehitystä, sillä asevelvollisuus edellyttää määrällistä voimaa – eli mahdollisimman suuria ikäluokkia. Tutkijoiden Herbert Obingerin, Klaus Petersenin ja Peter Starken toimittamassa artikkelikokoelmassa Warfare and Welfare – Military Conflict and Welfare State Development in Western Countries (2018) tuodaan esiin tämä näkökulma, mutta tehdään myös selväksi, ettei asia ole yksinkertainen. Asevelvollisuuden käyttöönotto ei suoraan johda pronatalistiseen politiikkaan, mutta se voi toimia alkusysäyksenä aatteen poliittiseen käyttöön. ⁵ Suomessa vastaava kehitys on mahdollista havaita erityisesti talvisodan jälkeen. Historiantutkija ja lääketieteen lisensiaatti Helene Laurent selittää pronatalismin nousua osaksi suomalaista sosiaalipolitiikkaa asiantuntijoiden, järjestötoiminnan ja poliitikkojen yhteistyöllä, jota siivittivät sotakokemukset ja jo sotaa edeltänyt huoli väestönkasvun hidastumisesta ja imeväiskuolleisuudesta. ⁶

Pronatalismin käsitteen rinnalla käytetään usein maternalismin käsitettä. Kirjaimellisesti käsitteiden ero on, että pronatalismi viittaa synnytyksen lisäämisen ihannointiin, maternalismi puolestaan kulttuurisesti rakennettuun äitiyden ihannointiin. Käsitteet ilmenevät tutkimuksessa kuitenkin usein rinnakkain, sillä kumpaankin käsitteeseen sisältyy oleellisena osana biologisen äitiyden eli synnyttämisen ihannointi ja äitiyden merkityksen korostaminen naisten elämässä. Kolmantena rinnakkaiskäsitteenä pronatalismin ja maternalismin rinnalla tutkimuksissa esiintyy familismi, eli perhekeskeisyys. Käsitteen familismi käyttö on tämän kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa harvinaisempaa, ja sen käyttö edellyttää tarkempaa tarkastelua tämän katsauksen ulkopuolelta, mikäli tutkii esimerkiksi ydinperheihanteen historiaa. Kaikkien käsitteiden kohdalla oleellista on perustella, miksi kyseistä käsitettä käyttää. Tämä perustelu jää useissa tutkimuksissa kuitenkin harmillisen vähäiseksi.

Sosiologi Ritva Nätkin selittää väitöskirjassaan Kamppailu suomalaisesta äitiydestä – maternalismi, väestöpolitiikka ja naisten kertomukset (1997) maternalismin olevan äitiyden poliittinen muunnelma ja diskurssi – eli tapa, jolla äitiydestä puhutaan. ⁷ Nätkinin väitöstutkimuksen tarkoitus on selittää, millaista maternalistista diskurssia suomalaisessa politiikassa on käytetty. Tutkimuksen merkittävämpänä tuloksena voidaankin nähdä päätelmä siitä, että äitiys on jatkuvasti muuttuva kulttuurinen ja historiallinen konstruktio. ⁸ Nätkinin väitöskirja luo kattavan katsauksen äitiyden ideologioiden käyttöön, joskin historiantutkimuksen näkökulmasta Nätkinin yksittäiset päätelmät ovat liian suoraviivaisia, eivätkä ne hyödynnä historiallista lähdeaineistoa tarpeeksi kriittisesti. Ideologioiden poliittista käyttöä analysoidaan pätevästi, mutta arkisista kokemuksista kiinnostuneesta tutkimusasetelmasta huolimatta kokemukset jäävät kuitenkin sivurooliin.

Yhteiskunnallinen äitiys on käsitteenä vakiintunut kuvaamaan naisiin kohdistettuja moraalisia ihanteita niin historiantutkimuksessa kuin sukupuolentutkimuksessakin. Käsite on lähtöisin jo 1900-luvun alusta, jolloin yhteiskuntavaikuttaja Ellen Key käytti ”yhteiskunnallisen äidillisyyden” käsitettä (samhällsmoderlighet). ⁹ Ellen Key voidaan nähdä käsitteen keksijänä, mutta hän ei ollut aikanaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ainoa naisasianainen, joka korosti äitiyden merkitystä naisten elämässä ja pyrki naisten emansipaatioon äitiyden odotuksien perusteella, eikä suinkaan niitä vastaan. ¹⁰ Yhteiskunnallisen äitiyden käsitteellä viitataan nykyisessä tutkimuksessa Keyn kaltaiseen ajattelutapaan, ja sillä kuvataan 1900-luvun alun ihannetta. Yhteiskunnallisen äitiyden ja maternalismin käsitteen ero on siinä, kuinka yhteiskunnallinen äitiys korostaa naisille asetetun ihanteen moraalista ulottuvuutta. Yhteiskunnallisen äitiyden käsite sopii maternalismia paremmin kuvaamaan 1900-luvun alkupuoliskoa, jolloin – niin sanotusti ylhäältä alaspäin – naisille asetettiin moraalisia odotuksia ja velvoitteita, jotka näkyivät äitiyden korostamisen lisäksi muun muassa seksuaalimoraalissa. ¹¹ Yhteiskunnallisen äitiyden käsite linkittyy siis vahvasti historialliseen kontekstiinsa. Maternalismi puolestaan on laajempi ja teoreettisempi ilmaisu erilaisille keinoille ja diskursseille, joita äitiyteen liitetään, ja se on oleellisempi tutkimukselle, joka käsittelee muita historiallisia konteksteja tai laajempia kehityskaaria.

Nätkin käyttää vuoden 1994 artikkelissaan termiä kaksijakoinen kansalaisuus kuvaamaan sitä, kuinka naiskansalaisuuteen liitettiin ajatus äitiydestä sekä naisen biologisena että yhteiskunnallisena tehtävänä ja velvollisuutena. ¹² Kaksijakoisen kansalaisuuden käsitettä ei mainita juurikaan muissa tutkimuksissa, minkä vuoksi sen käytettävyys on hyvin kyseenalaista. Yhteiskunnallisen äitiyden käsite puolestaan on erittäin käytetty ja tarkoittaa pitkälti samaa. Nätkinin pyrkimys on mahdollisesti ollut täsmentää ihanteellisen naiskansalaisuuden suhdetta pronatalismiin, sillä yhteiskunnallisen äitiyden ajatukseen liitetään usein myös biologisesta äitiydestä riippumaton, laajempi ihanne moraalisesta ja esimerkillisestä naisesta.

Ranskalainen filosofi ja historioitsija Michel Foucault loi 1970-luvulla teorian biovallasta (bio-power). Foucault’n mukaan biovalta tarkoittaa niitä mekanismeja, joiden avulla ihmiskehon perustavanlaatuiset biologiset toiminnot asetetaan politiikan ja vallan kohteiksi. Hän täsmentää tarkastelevansa käsitteen avulla nimenomaan vallankäytön tapoja, ei määrittelemään valtaa itsessään. ¹³ Lisääntyminen ja sen kontrollointi on biovallan osa-alue. Suomalaisessa tutkimuksessa biovallan käsite ei ole laajassa käytössä, vaan sen sijaan lisääntymisen kontrollointia käsitteellistetään aiemmin mainituilla termeillä tai muun muassa politiikantutkimuksesta lähtöisin olevalla väestöpolitiikan käsitteellä. Esimerkiksi Ilpo Helén pohtii sitä, kuinka äidin ruumiista muodostettiin ideologisesti yhteiskunnallinen ja väestöpoliittinen ”väline” ja perheestä niin sanotusti väestöntuotantoyksikkö. ¹⁴ Helén ei käytä biovallan käsitettä tässä yhteydessä, mutta sen käyttö olisi myös perusteltua. Biovalta teoreettisena käsitteenä ilmaisee lisääntymiseen liittyvää kontrollia laajemmin kuin muut mainitut termit, ja käsitteen esiin nostaminen on oleellista sen tunnettavuuden vuoksi, vaikka sitä onkin suomalaisessa tutkimuksessa alihyödynnetty. Foucault’n teoriaa käytettäessä tulee myös huomioida sen kiistanalaisuus ¹⁵ ja se, ettei biovallan käsite itsessään ota huomioon esimerkiksi maantieteellisesti ”länsimaita” tarkempaa kontekstia. Kaikki mainitsemani tutkimukset hyötyisivät teoreettisten käsitteidensä tarkemmasta analyysistä, sillä käsitteet ovat usein limittäisiä tarkoittamatta kuitenkaan täysin samoja asioita.

Äitiyshuollon kehitys

Suomessa äitiyshuolto kehittyi merkittävästi toisen maailmansodan aikana. Kehityksen taustalla vaikuttivat sodan luomat tarpeet huoltaa väestöä sekä pronatalistinen ajattelu, joka vahvisti väestöpoliittista intressiä vaikuttaa suomalaisten äitien ja lasten tilaan. Helene Laurentin mukaan sota-aikana Suomessa tapahtui ideologinen käänne kansanterveyden edistämisestä taloudellisista syistä kohti ”pronatalistista puolustuskykyä painottavaa väestöpolitiikkaa, joka oli omiaan nopeuttamaan kansanterveyslakien säätämistä”. ¹⁶ Vaikka hyvinvointivaltiokehityksen ja huolen syntyvyydestä voidaan argumentoida olevan länsimaissa vahvasti yhteydessä maailmansotiin, väkiluvusta on kannettu huolta sotien yhteydessä myös ennen asevelvollisuusarmeijoiden yleistymistä. ¹⁷ Herbert Obinger, Klaus Petersen ja Peter Starke painottavat, että pysyvät sosiaaliset vaikutukset hyvinvointivaltiokehitykseen ovat parhaiten nähtävillä sotien jälkeen, ei sen aikana, sillä sota-aika itsessään luo sosiaalipoliittisia tarpeita. Sotien aikana myös luodaan lupauksia sosiaalipoliittisesta avusta ja kehityksestä, jolla pyritään vahvistamaan sodankäynnin vaatimaa yhteiskunnallista koheesiota. ¹⁸ Tämä selittää, miksi suuri osa aihetta käsittelevästä tutkimuksesta painottuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Koheesion ajatusta tuo esiin myös Laurent artikkelissaan “War and the Emerging Social State – Social Policy, Public Health and Citizenship in Wartime Finland” (2012). Talvisodassa Suomi koki ensimmäistä kertaa uudella tavalla totaalisen sodan, joka kosketti elämän kaikkia osa-alueita ja vaikutti eturintaman lisäksi vahvasti myös kotirintamaan. Laurentin mukaan tämän seurauksena valtio vaikutti ihmisten elämään aiempaa voimakkaammin, ja siten monet myös kokivat valtion enemmän omakseen. ¹⁹ Tämän seurauksena ajatus valtion toimimisesta elämän yksityisilläkin osa-alueilla normalisoitui, mikä on Suomessa osaltaan helpottanut esimerkiksi äitiyteen liittyvien lakimuutosten läpi ajamista niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Jo aiemmin esiin tuotu Foucault’n teoria biovallasta sisältää ajatuksen normalisaatiosta biovallan keinona. Bioetiikan tutkija Catherine Millsin mukaan Foucault’n teoria antaa normalisaatiolle keskeisen roolin sosiaalisen ja poliittisen sääntelyn keinona. ²⁰ Laurentin analyysin kaltainen normalisaation prosessi saa ihmiset hyväksymään ja omaksumaan – tässä tapauksessa naisten lisääntymiseen kohdistetut – normit, asenteet ja uskomukset, joiden avulla biovalta toimii.

Sodan vaikutusta hyvinvointivaltioiden kehitykseen on nostettu tutkimuksessa esiin jo 1980-luvulla. Historioitsija Deborah Dworkin teos War Is Good for Babies and Other Young Children vuodelta 1987 oli ensimmäisiä historian alan tutkimuksia, jotka yhdistivät sodan ja hyvinvointivaltiokehityksen toisiinsa. Dwork keskittyi tarkastelemaan nimenomaan äitiyshuoltoa. Dworkin teoksen keskeinen teesi on, että asevelvollisuusarmeijan myötä luotiin yhteiskunnallinen paine ylläpitää tarpeeksi suurta väestövoimaa ja täten varmistaa, että tulevaisuudessakin valtiolla olisi käytössään tarpeeksi suuri armeija ja mahdollisimman terveet sotilaat.

Dwork käsittelee ajallisesti lähinnä ensimmäisen maailmansodan aikaa Isossa-Britanniassa, mutta sen oleellisuutta myös Suomen sotien tutkimukselle äitiyshuollon näkökulmasta ei voida sivuuttaa. Suomen kontekstia tarkastellessa tulee muistaa, että vaikka angloamerikkalaista näkökulmaa ei voida sellaisenaan soveltaa Suomen tarkasteluun, kansainvälinen kehitys on vaikuttanut muutoksiin myös Suomessa. Esimerkiksi Laurent tuo väitöstutkimuksessaan Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota – lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955 (2017) esiin, kuinka Suomessa pidettiin Ruotsin neuvolalakeja vertailukohtana ja kuinka jatkosodan jälkeen saksalaisen aseveljeyden päättymisen myötä myös Suomi hyötyi kansainvälisistä avustuksista. ²¹

Suomalaisessa tutkimuksessa ensimmäiset äitiyttä ja niin kutsuttua pronatalismin käännettä käsittelevät tutkimukset ovat 1990- ja 2000-luvulta, eli hieman Dworkin avausta myöhemmin. Jo aiemmin mainitut sosiologien Ritva Nätkinin ja Ilpo Helénin teokset sekä Hilkka Helstin vuonna 2000 julkaistu etnologian väitöskirja Kotisynnytysten aikaan – etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista ovat vuosisadan vaihteen näkyvimmät julkaisut kyseisellä kentällä.

Helstin tutkimuksen historiallinen lähdeaineisto on monitahoinen. Etenkin Museoviraston kotisynnytysaiheisen muistitietokeruun tuloksien käyttö on onnistunutta, ja Helstin luoma hahmotelma kotisynnytyskokemusten moninaisuudesta vakuuttava. Helstin tutkimus oli edelläkävijä naisten omien synnytys-, äitiys- ja raskauskokemusten esiin tuomisessa. Tutkimuksessa käsitellään myös väestöpoliittisia ihanteita ja niin sanottua sankariäidin konstruktiota. ²² Kyseistä konstruktiota voidaan tarkastella myös Ritva Nätkinin tutkimuksen – eli diskurssianalyysin – näkökulmasta, vaikka Nätkin ei käytäkään sankariäiti-termiä. Nätkin luo tutkimuksessaan vakuuttavan argumentin siitä, että väestöpoliittisten diskurssien vaikutus naisten arkisiin päätöksiin lasten saannin suhteen oli yhteiskunnallisen äitiyden ihanteen välittämä, eikä suinkaan suora. Kiinnostavaa on diskurssien vaikutusten näkyminen tai näkymättömyys, johon myös Helstin olisi voinut paneutua enemmän. Nätkinin sanoin ”kukaan ei kertonut synnyttäneensä ’koska meitä on liian vähän’”. ²³

Osittain molempien tutkimusten näkökulmista puuttuu kuitenkin kriittistä nyanssia. Helstin tutkimuksesta saa helposti kuvan, ettei ennen 1950- ja 1960-lukuja synnytyksissä ammattimaisen avun saanti ollut yhtä yleistä kuin mitä muut tutkimukset aiheesta todistavat. Muun muassa historiantutkija Pirjo Markkolan mukaan kaupungeissa synnytysapu yleistyi laajalti myös työväenluokassa jo 1900-luvun alussa. ²⁴ Helsti lähestyy aihetta maaseudun näkökulmasta. Kuitenkin esimerkiksi historiantutkija Minna Harjulan mukaan koulutettua apua oli saatavilla myös maaseudulla, vaikkakin kaupunkeihin verrattuna vähemmän. Esimerkiksi pelkästään 1920-luvun aikana kätilöavusteisten synnytysten määrä nousi yli 50 prosenttiin. ²⁵ Terveydenhuollon asiantuntijat myös tiedostivat avun puutteellisuuden paremmin kuin mitä Helstin tutkimuksesta voi ymmärtää. ²⁶

2000-luvun alussa Väestöliitto julkaisi Marketta Ritamiehen tekemän tutkimuksen Sinappikylvystä ehkäisypilleriin – suomalaisen perhesuunnittelun historiaa (2006) osana julkaisusarjaansa. Ritamiehen tutkimus on siitä kiinnostava, että se on Väestöliiton tutkijan kanta oman organisaationsa historiaan. Tutkimus on itsessään kirjallisuuskatsaus, jossa erillistä historiallista aineistoa ja sen analyysia ei juurikaan ole. Ritamiehen tutkimuksessa hyvää on syntyvyyden tilastollinen kartoittaminen. Lopputulos kuitenkin on sävyltään hyvin arvottava ja asenteellinen, erityisesti Ritamiehen kirjoittaessa lapsiluvun rajoittamiseen pyrkimisestä, jonka hän näkee epäonnistuneen 1800- ja 1900-luvun vaihteissa monilla siksi, ettei ”heillä ollut riittävää halua lapsiluvun rajoittamiseen”. ²⁷ Kaiken kaikkiaan Ritamiehen tutkimuksen suurin anti on sen laaja kirjallisuusluettelo.

Uudemmassa tutkimuksessa äitiyshuollon kehitystä ja pronatalistisia asenteita ovat tarkastelleet muun muassa historiantutkijat Minna Harjula ja Kirsi Vainio-Korhonen. Harjulan keskeinen teos aiheesta on Hoitoonpääsyn hierarkiat – terveyskansalaisuus ja terveyspalvelut Suomessa 1900-luvulla (2015), kun taas Vainio-Korhonen käsittelee teemaa erityisesti teoksessaan Ujostelemattomat – kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (2012). Molempien tutkimukset lähestyvät aihetta terveydenhuollon asiantuntijoiden, erityisesti kätilöiden näkökulmasta, joskin Vainio-Korhonen korostaa myös arjen historian näkökulmaa. Kyseisissä tutkimuksissa näkyvät historiantutkimuksen uudet suuntaukset, kuten kokemuksen historia. Tutkimuksissa painottuvat aiempaa enemmän arkiset kokemukset ja ihmisten henkilökohtainen suhde hyvinvointivaltioon ja äitiyshuoltoon.

Harjulan tutkimuksen parasta antia on terveyskansalaisuuden idean historiallinen taustoitus. Harjula tarkastelee muutoksia terveydenhuollon ammattilaisten suhtautumisessa hoidettaviin ja luo kronologisen katsauksen siihen, kuinka ammattilaiset alkoivat nähdä hoidon vastaanottajat holhottavien sijaan asiakkaina. Tutkimus selittää vakuuttavasti sitä, kuinka äitiyshuollon kehitys sodan myötävaikuttamana tapahtui usein myös muiden ryhmien kustannuksella. ²⁸ Samaa Helene Laurent tuo esiin artikkelissaan vuodelta 2012. ²⁹ Tämä havainnollistaa hyvin pronatalistista ihannetta, jossa äitiys nostetaan muita naiseuden muotoja tärkeämmäksi. Harjulan mukaan terveydenhuollon ammattilaisten holhoava suhtautuminen johtui ajatusmaailmasta, jossa kansakunnan etu laitettiin yksilön edun edelle. Samalla asiantuntijat luokittelivat toiminnallaan äidit kelvollisiin ja kelvottomiin, joskaan tätä ei sanottu suoraan. ³⁰ Tämä luokittelu on äitiyteen liittyvän diskurssin vaikutusta, jota myös Ritva Nätkinin tutkimus analysoi.

Historiantutkija Pauli Kettunen käsittelee käännettä pronatalismiin suomalaisessa politiikassa sisällissodan vaikutusten perspektiivistä. Kettunen tuo esiin, kuinka vahvasti sisällissota vaikutti 1930-luvun politiikkaan. Sosiaalipolitiikkaa pyrittiin kehittämään kansallisen yhtenäisyyden rakentamisen nimissä ja 1930-luvun laman vaikutuksien minimoimiseksi. Tasa-arvon edistämiseen tähdänneet poliittiset toimet toimivat Kettusen mukaan myös keinoina edistää tuottavuutta. Näillä keinoilla haluttiin vähentää niin sanotusti köyhyyden aiheuttamaa passiivisuutta. ³¹ Tämä näkyy myös äitiyshuollon alkumetreillä 1900-luvun alussa. Esimerkiksi Laurent kirjoittaa, kuinka äitien huolimattomuutta pidettiin yleisesti syynä lasten vaivoihin. Se, mitä esimerkiksi Laurentin tutkimuksissa esiintyvä asiantuntijoiden näkökulma ei 1900-luvun alussa tunnistanut, olivat todelliset hoidon mahdollisuudet ja niiden puutteellisuuden vaikutus muun muassa imeväiskuolleisuuteen. ³³ Asiantuntijoiden ilmaisema jaottelu kelvollisiin ja kelvottomiin äiteihin näkyi täten myös taloudellisena jakolinjana.

Kettunen tuo esiin kokemushistorian näkökulman, joka on 2010-luvun aikana noussut osaksi suomalaisen historiantutkimuksen valtavirtaa. Kettunen korostaa sitä, kuinka sota vaikuttaa esimerkiksi odotushorisontteihin (horizons of experience) ja kuinka se puolestaan vaikuttaa tapaan määritellä, millaisia ongelmia yhteiskunnassa ylipäätään on. ³⁴ Odotushorisontti viittaa aiempien kokemuksien pohjalta muodostuneihin käsityksiin siitä, mitä yksilöt kokevat mahdolliseksi. Tässä tapauksessa voidaan siis katsoa talvisodan vaikuttaneen väestövoiman ja syntyvyyden laskun määrittelemiseen ongelmana, jota pronatalistisella politiikalla pyritään ratkaisemaan.

Äitiyden teemaan on paneuduttu myös eletyn hyvinvointivaltion ja institutionaalisten kokemusten historian parissa. Historian dosentti Tanja Vahtikarin johtama tutkimushanke ”Äitiyspakkaus tunne-esineenä: hyvinvointivaltion sosiomateriaaliaalinen kokemus 1930-luvulta 2000-luvulle” (Koneen Säätiö, 2020–2024) tutki vuodesta 1937 asti jaetulle äitiyspakkaukselle annettuja merkityksiä historiassa. Vahtikarin, Jenni Räikkösen ja Henrik Mattjuksen artikkelissa ”Kansakunta lastenkamarissa – äitiyspakkaus arkipäiväistyvän nationalismin esineenä 1930-luvulta nykypäivään” (2024) todetaankin, että ”siinä, missä pakkauksesta muodostui hyvinvointivaltiota edustava esine, äideistä ja lapsista tuli sen myötä hyvinvointipalveluiden objekteja”. ³⁵ Äitiyspakkaustutkimus havainnollistaa hyvin, kuinka yksittäisten asioiden tutkimus voi tarjota äitiyden kokemusten historialliseen kartoittamiseen laajoja näkökulmia. Kokemuksen historian näkökulma mahdollistaa myös naisten oman toimijuuden ottamisen tutkimuksen keskiöön äitiyttä ja äitiyshuoltoa tarkasteltaessa.

Yhteenveto

Äitiyttä käsittelevää tutkimusta on tehty niin kansainvälisesti kuin Suomessakin siitä asti, kun naishistoria vakiinnutti paikkansa tutkimussuuntauksena. Aikakausittain tutkimusta voi jäsennellä seuraavasti: ensimmäinen aalto 1980–1990-luvuilla, jolloin aihe nousi tutkijoiden kiinnostukseen ja sai ensimmäistä kertaa rahoitusta taustalleen, tutkimuksen osittainen väheneminen 2000-luvun alussa ja 2010-luvulta lähtien niin sanottu uusi aalto, jota erityisesti kokemuksen historian tutkimus on siivittänyt. Historiantutkimuksen lisäksi aihetta on käsitelty laajasti niin sosiologiassa, yhteiskuntatutkimuksessa kuin etnologiassakin.

Äitiyden ja äitiyshuollon kokemusten tutkimus luo ymmärryksen siitä, kuinka Suomessa sota-ajan äitiyden ja naiseuden eri näkökulmat ovat vahvasti kytköksissä hyvinvointivaltiokehityksen prosesseihin ja toisaalta myös sota-ajan muodostamiin realiteetteihin ja pelkoihin. Käsittelemäni tutkimukset tarjoavat näkökulmia erityisesti äitiyden ja naiseuden käsitteellistämiseen. Olen eritellyt ja avannut käsitteitä, kuten yhteiskunnallinen äitiys, pronatalismi, maternalismi ja biovalta. Näistä olen tarttunut vahvimmin pronatalismiin ja biovaltaan, sillä näiden käsitteiden käyttö on tutkimuksissa jäänyt selvästi vähemmällä huomiolle, mikä kertoo niiden kriittisen tarkastelun tarpeesta. Toisaalta käänteisesti on hyvä huomioida, että vaikka yhteiskunnallinen äitiys on yleinen käsite aiheen suomalaisessa tutkimuksessa, sen kattavaa määrittelyä saa tutkimuskirjallisuudesta etsiä tarkkaan.

Käsittelemäni tutkimukset luovat moninaisia katsantokantoja hyvinvointivaltiokehitykseen ja hyvinvointivaltiopolitiikkaan. Asiantuntijuus on selvästi helposti lähestyttävä näkökulma äitiyden ja naiseuden ihanteisiin sekä erityisesti äitiyshuoltoon. Tähän tietysti vaikuttaa historiantutkimuksessa myös se, että asiantuntijoiden näkökulma on helpompi löytää historiallisesta aineistosta kuin arkipäivän kokemukset. Kokemushistoria on tuonut aiheen tutkimukseen oman teoreettisen käsitteistönsä, joka helpottaa myös arkipäiväisen hyvinvointivaltion ja äitiyden tutkimusta. Kokemushistoria on myös tehnyt tehokasta uudelleentarkastelua asiantuntijuudesta ja täsmentänyt instituutioiden muodostuvan elävinä prosesseina ihmisten välisissä vuorovaikutuksissa. Nationalismin tutkimuksen tarjoamia teorioita ei voida sivuuttaa, kuten biovallan käsitteen kohdalla on käynyt ilmi.

Kaiken kaikkiaan äitiyden ja äitiyshuollon tutkimuksen kenttä on hyvin monitieteellinen. Kaikissa käsittelemissäni tutkimuksissa eri tutkijoiden ja alojen käyttämät teoriat, käsitteet ja metodit keskustelevat sulavasti toistensa kanssa. Moninaisista näkökulmista huolimatta aiheesta löytyy edelleen sanottavaa, ja erityisesti naisten omat kokemukset suhteessa hyvinvointivaltioon on yhä edelleen täyttyvä tutkimusaukko. Oleellista on muistaa, että tutkimuksen monipuolisuus on lopulta hyödyllinen voimavara, vaikka oman tutkimuksen kannalta relevantin kirjallisuuden rajaaminen ja kokoaminen voi tuntua haastavalta.

Kirjallisuusluettelo

Annola, Johanna; Lindberg, Hanna & Markkola, Pirjo 2024. ”Experience, Institutions, and the Lived Welfare State”. Teoksessa Johanna Annola, Hanna Lindberg & Pirjo Markkola (toim.), Lived Institutions as History of Experience. Palgrave Macmillan, Cham, 1–24.

Bergenheim, Sophy & Klockar Linder, My 2020. ”Pursuing Pronatalism. Non-governmental Organisations and Population and Family Policy in Sweden and Finland, 1940s–1950s.” *The History of the Family *25 (4), 671–703.

Foucault, Michael 1978/2009. “11 January 1978.” Käännös Graham Burchell. Teoksessa Michel Senellart (toim.), Security, Territory, Population. Lectures at the College de France, 1977–78. Palgrave Macmillan, London, 1–28. https://doi.org/10.1057/9780230245075

Dwork, Deborah, 1987. War Is Good for Babies and Other Young Children. A History of the Infant and Child Welfare Movement in England 1898-1918. Tavistock, London.

Haapala, Pertti & Markkola, Pirjo 2017. ”Se toinen (ja toisten) historia.” Historiallinen Aikakauskirja 115 (4), 403–16. https://doi.org/10.54331/haik.140459

Harjula, Minna 2024. ”Encountering Benefits for Families. Layers of Lived Social Citizenship in Finland in the 1930s and 1940s.” Teoksessa Johanna Annola, Hanna Lindberg & Pirjo Markkola (toim.), Lived Institutions as History of Experience. Palgrave Macmillan, Cham, 129–157. https://doi.org/10.1007/978-3-031-38956-6_6

Harjula, Minna 2023. ”Framing the Client’s Agency. Generational Layers of Lived Social Work in Finland, 1940–2000.” Teoksessa Pertti Haapala, Minna Harjula & Heikki Kokko (toim.), Experiencing Society and the Lived Welfare State. Palgrave Macmillan, Cham, 149–177.

Harjula, Minna 2025. Hoitoonpääsyn hierarkiat. Terveyskansalaisuus ja terveyspalvelut Suomessa 1900-luvulla. Tampere University Press, Tampere.

Helén, Ilpo 1997. Äidin elämän politiikka. Naissukupuolisuus, valta ja itsesuhde Suomessa 1880-luvulta 1960-luvulle. Gaudeamus, Helsinki.

Helsti, Hilkka 2000. Kotisynnytysten aikaan. Etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Kettunen, Pauli 2018. “Wars, Nation, and the Welfare State in Finland.” Teoksessa Herbert Obinger, Klaus Petersen & Peter Starke (toim.), Warfare and Welfare. Military Conflict and Welfare State Development in Western Countries. Oxford University Press, Oxford, 260–289. https://doi.org/10.1093/oso/9780198779599.003.0010

Laurent, Helene 2017. Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota. Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 61/2017. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Laurent, Helene 2012. “War and the Emerging Social State. Social Policy, Public Health and Citizenship in Wartime Finland.” Teoksessa Tiina Kinnunen & Ville Kivimäki (toim.), Finland in World War II. History, Memory, Interpretations. History of Warfare 69. Brill Publishers, Leiden, 315–354.

Malinen, Antti & Markkola, Pirjo 2025. ”Misplaced Optimism or a Missed Opportunity? Child Welfare Policies of a Latecomer Country, Finland 1918–36.” European Review of History: Revue européenne d’histoire 32 (6): 716–737. https://doi.org/10.1080/13507486.2025.2507059

Markkola, Pirjo 2014. ”Moraalin miehet. Mitä prostituution sääntely kertoo mieheydestä?” Teoksessa Marko Lamberg, Pirjo Markkola & Ann-Catrin Östman (toim), Näkymätön sukupuoli. Mieheyden pitkä historia. Vastapaino, Tampere, 134–158.

Markkola, Pirjo 2012. ”Työläislapsen matka maailmaan.” Teoksessa Pasi Saarimäki, Kirsi-Maria Hytönen & Heli Niskanen (toim.), L_apsi matkalla maailmaan. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään_. Historiallinen arkisto 135. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 283–320.

Mills, Catherine 2020. “FOUR / Biopolitics and the Concept of Life.” Teoksessa Vernon W. Cisney & Nicolae Morar (toim.), Biopower. University of Chicago Press, Chicago, 97–118. https://doi.org/10.7208/9780226226767-006

Mosse, George L. 1985. Nationalism and Sexuality. Respectability and Abnormal Sexuality in Modern Europe. Howard Fertig, New York.

Nätkin, Ritva 1997. Kamppailu suomalaisesta äitiydestä. Maternalismi, väestöpolitiikka ja naisten kertomukset. Gaudeamus, Helsinki.

Nätkin, Ritva 1994. ”Väestöpolitiikka, abortti ja äitiys. Hyvinvointivaltion ammattilaisten ja naisten suhteen tarkastelua.” Teoksessa Anneli Anttonen, Lea Henriksson & Ritva Nätkin (toim.), Naisten hyvinvointivaltio. Vastapaino, Tampere, 129–156.

Obinger, Herbert; Petersen, Klaus & Starke, Peter 2018, “Introduction. Studying the Warfare–Welfare Nexus.” Teoksessa Herbert Obinger, Klaus Petersen & Peter Starke (toim.), Warfare and Welfare. Military Conflict and Welfare State Development in Western Countries. Oxford University Press, Oxford, 1–35. https://doi.org/10.1093/oso/9780198779599.003.0001

Obinger, Herbert; Petersen, Klaus; Schmitt, Carina & Starke, Peter 2018, “War and Welfare States Before and After 1945. Conclusions and Perspectives.” Teoksessa Herbert Obinger, Klaus Petersen & Peter Starke (toim.), Warfare and Welfare. Military Conflict and Welfare State Development in Western Countries. Oxford University Press, Oxford, 426–462. https://doi.org/10.1093/oso/9780198779599.003.0015

Offen, Karen M. 2000. European Feminisms, 1700–1950. A Political History. Stanford University Press, Stanford.

Ritamies, Marketta 2006. Sinappikylvystä ehkäisypilleriin. Suomalaisen perhesuunnittelun historia. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D, 44. Väestöliitto, Helsinki.

Saarimäki, Pasi; Hytönen, Kirsi-Maria & Niskanen, Heli 2012. Lapsi matkalla maailmaan. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Suominen, Riikka 2021. ”Liikaa vai liian vähän lapsia? Naisten reproduktiotoiveet ja -pyrkimykset 1900-luvun alun Suomessa.” Teoksessa Matias Kaihovirta & Tiina Lintunen (toim.), Työväki ja seksi. Aatteet, normit ja kokemukset. Väki voimakas 34. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki, 85–122. https://doi.org/10.55286/vv.121608

Vainio-Korhonen, Kirsi 2012. Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. WSOY, Helsinki.

Vahtikari, Tanja; Räikkönen, Jenni & Mattjus, Henrik 2024. “Kansakunta lastenkamarissa. Äitiyspakkaus arkipäiväistyvän nationalismin esineenä 1930-luvulta nykypäivään.” Historiallinen Aikakauskirja 122 (4), 391–407. https://doi.org/10.54331/haik.147572