Johdanto

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen matkailuolosuhteet olivat heikossa kunnossa. Lämmintä vettä sai vain muutamassa hotellissa ja hotellitarjonta oli muutenkin ala-arvoista. Helsingin matkailua haittasi se, että matkailijat joutuivat käyttämään Hyvinkään lentokenttää valvontakomission estäessä Malmin kentän käytön. Vuonna 1947 tapahtui merkittävä käänne, kun Suomi valittiin vuoden 1952 kesäolympialaisten järjestäjämaaksi.¹ Tämän seurauksena Helsingin kaupunkikuvaa sekä hotelli- ja ravintolatarjontaa alettiin kehittää merkittävästi matkailun näkökulmasta. Esimerkiksi Eteläsataman alue uudistettiin kokonaan ja uusi olympiaterminaali vastaanotti kisaturistit kaupunkiin olympiavuonna 1952 (ks. kuva 1). Olympiaterminaali edusti modernia arkkitehtuuria ja välitti matkailijoille kuvaa Helsingistä modernina eurooppalaisena pääkaupunkina. Lisäksi terminaalin ympäristöön valmistunut uusi teollisuuskeskus ja sen hotelli Palace lisäsivät kaupungin korkealuokkaista hotellitarjontaa olympiaturisteja varten.²

Vuonna 1952 ulkomaalaisten määrä maassa oli ennätyksellinen. Olympialaisiin kohdistettiin paljon odotuksia matkailun näkökulmasta, ja kisojen toivottiin tuovan näkyvyyttä ja matkailutuloja koko maahan. Käytännössä laajempi maanlaajuinen innostus oli kuitenkin vähäistä, koska suurin osa matkailijoista jäi kisaturisteiksi Helsinkiin.³ Mutta miten pääkaupungin muutos matkailukaupunkina otettiin vastaan? Tämän artikkelin tarkoituksena on selvittää, miten Suomen Matkailijayhdistyksen julkaisema Suomen Matkailu -lehti käsitteli Helsingin matkailua vuosina 1949–1954. Mitä kohteita lehden artikkeleissa esitellään? Miten Helsingin matkailu kehittyy olympialaisten paineessa ja mihin asioihin matkailijan⁴ huomio halutaan erityisesti kiinnittää? Lisäksi tekstissä on tarkoitus pohtia, miksi tietyt kohteet nousevat esille lehden numeroissa.

Suomen Matkailijayhdistys oli maan merkittävin matkailualan toimija toisen maailmansodan jälkeen. Sen tehtäviin kuului matkailun edistäminen eli käytännössä tiedottaminen, alan tutkimustoiminta, opaskirjallisuuden julkaiseminen ja ulkomaan mainonta.⁵ Yhdistys hallinnoi matkailun kannalta merkittäviä kohteita ympäri Suomen. Suomenlinnassa se vastasi ravintola Walhallan ylläpidosta 1950-luvulla.⁶ Vuonna 1936 Matkailijayhdistys alkoi julkaista jäsenlehteä Suomen Matkailu, jonka tarkoitus oli esitellä erilaisia merkittäviä matkailukohteita ympäri Suomen sekä raportoida Suomen matkailualan toimijoiden kokouksista ja ajankohtaisista asioista. 1950-luvulla lehteä julkaistiin vuosittain viisi kappaletta.

Suomen matkailu -lehti toimii artikkelin aineistona, sillä se kertoo mitkä paikat ja kohteet olivat Helsingissä niin tärkeitä, että ne päätyivät koko maan matkailua esittelevän lehden sivuille. Matkailuun keskittyvä aikakauslehti tarjoaa näkökulman Helsingin kehitykseen niin, että keskiössä on ennen kaikkea matkailu moniulotteisena ilmiönä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa retkeilykohde Leirikallio mainitaan huomattavasti useammin kuin Suomen Matkailu -lehdessä, mutta vain yksi uutinen käsittelee Leirikalliota matkailun näkökulmasta vuosina 1949–1954.⁷ Ravintola Walhallaa puolestaan esitellään Helsingin Sanomissa lähinnä mainosten yhteydessä lukuun ottamatta avajaisista laadittua lyhyttä artikkelia.⁸ Toisaalta Suomen Matkailu on jäsenlehti, joka käsittelee koko maan matkailua, eikä sitä varsinaisesti ole suunnattu Helsinkiin suuntaaville matkailijoille. Lisäksi kyseessä on liiketoimintaa harjoittavan yhdistyksen lehti, jolla saattaa olla taloudellisia intressejä joissakin matkakohteissa. Tämä asettaa rajoituksia tulkinnalle.

Aiemmin Helsingin matkailua on tutkittu lähinnä Suomenlinnan osalta. Pasi Korhosen (2010) ja Maria Eskelisen (2006) opinnäytteet ovat käsitelleet Suomenlinnan matkailua pitkien aikasarjojen osalta. Korhosen tutkimus kattaa alueen matkailun historian 1700-luvulta 1980-luvulle. Muuten Helsingin matkailua ei ole suoranaisesti tutkittu, mutta matkailun kehittämistä erityisesti olympialaisten osalta on käsitelty alueen paikallishistorioissa. Esimerkiksi Laura Kolben, Jari Kupilan ja Samu Nyströmin teos Helsinki 1952 – kansainvälistyvä pääkaupunki (2022) käsittelee Helsingin historiaa olympiavuoden ympärillä monista näkökulmista sivuten myös matkailua ja olympiaturismia.

Artikkeli on rakennettu temaattisesti, mutta jokaista teemaa käsitellään kronologisessa järjestyksessä. Teemat on rakennettu merkittävien aiemmassa tutkimuksessa tunnistettujen matkailuun vaikuttavien ilmiöiden mukaan. Suomenlinna on nostettu esiin, koska se nousi 1950-luvulla osaksi Helsingin keskeisiä nähtävyyksiä ja lisäksi Suomenlinnaan perustettu ravintola Walhalla korostuu aineistossa.⁹ Ensimmäisessä osiossa käsitellään ravintola Walhallaa ja Suomenlinnaa. Seuraavaksi käsitellään Helsingin retkeilykohteet sekä Korkeasaaren eläintarha ja pohditaan, miten retkeilytoiminnan yleistyminen näkyi tutkimusaineistossa Helsingin matkailun osalta. Tämän jälkeen käsitellään Helsingin olympialaisia ja siihen liittyviä lehtiartikkeleita, jonka jälkeen esitellään vielä ne Helsingin nähtävyydet, joista Suomen matkailu -lehteen on laadittu omat artikkelit. Olympialaiset olivat merkittävä tapahtuma matkailun kehittämisen kannalta, jonka vuoksi teema vaatii oman luvun. Artikkelin lopussa pohdin tarkemmin sitä, miksi juuri tietyt kohteet nousevat esille lehdessä ja minkälaiselta Helsingin matkailu näyttäytyi kokonaisuudessaan 1940–1950-lukujen vaihteessa.

Ravintola Walhalla – Suomenlinnan ylpeys

Suomenlinnaa kehitettiin 1940- ja 1950-luvun alussa voimakkaasti Suomen Matkailijayhdistyksen johdolla, koska alueesta oli muodostunut merkittävä matkakohde.¹⁰ Ravintola Walhallan rakentaminen 1950-luvun taitteessa oli yksi tärkeimmistä panostuksista Suomenlinnan matkailuun. Ravintolan rakentaminen aloitettiin vuonna 1948, ja se valmistui 5.6.1950.¹¹ Ravintola nähtiin tarpeelliseksi, koska Suomenlinnassa ei aikaisemmin ollut ravintolaa. Lisäksi Suomenlinna nähtiin Suomen Matkailijayhdistyksen näkökulmasta erittäin merkittävänä kohteena Helsingin matkailulle ja lähestyvä olympiavuosi lisäsi kiinnostusta alueen kehittämiseen. Helsingin kaupunki puolestaan suostui rahoittamaan ravintolan rakentamista korottomalla lainarahalla lähestyvän olympiavuoden vuoksi. Walhalla kuului Suomen Matkailijayhdistyksen vastuulle toisin kuin monet muut Suomenlinnan kohteet.¹² Tästä syystä ei ole yllättävää, että ravintola Walhalla nousee esiin useasti Suomen Matkailu -lehdessä.

Ravintola Walhallaa käsitellään ensimmäisen kerran vuoden 1950 toisen numeron uutissähkeessä. Sähkeessä mainitaan ravintolan avautuminen kesäkuun alussa ja sen kerrotaan olevan ”hyvin tunnelmallinen ja hauskasti sisustettu” (ks. kuva 2).¹³ Vuoden 1950 kolmannessa numerossa kerrotaan kuinka ”5. päivä kesäkuuta 1950 on merkkipäivä pääkaupunkimme historiassa”, koska ”tällöin avattiin kaupungin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa aidossa historiallisessa ympäristössä toimiva ravintola”. Lisäksi ravintola mainitaan tärkeänä osana Suomenlinnan kunnostamisessa pääkaupungin ”huomattavimmaksi nähtävyydeksi”. Artikkelissa kuvataan ravintolan tiloja sekä mainitaan suunnitelma yläsalista, josta avautuisi näkymä Suomenlinnan vallien yli. Lisäksi artikkelissa on kuvia, joiden tarkoituksena on välittää lukijalle tunne ravintolan ”erinomaisesta viihtyvyydestä”. Kuitenkin ”sen kokemiseksi on itse käytävä paikalla”.¹⁴ Ravintolan runsaan kehumisen motiivina toimivat todennäköisesti tulot, jotka ravintolatoiminta tuotti Suomen Matkailijayhdistykselle.

Ravintola Walhalla nousee esiin saman numeron uutissähkeessä. Siinä kerrotaan Suomenlinnan uudistetusta rannasta. Uutisähkeessä mainitaan kuinka ravintola Walhallan ja kahvila Piperin vieraat voivat sisällyttää jatkossa uimisen ohjelmaansa.¹⁵ Rantaa kunnostettiin osana Suomenlinnan kehitysohjelmaa ja keskeisimpiin uudistuksiin kuului pukeutumissuojat, jotta jatkossa vältettäisiin ikävät kohtaamiset ulkomaalaisten matkailijoiden ja paikallisten uimareiden välillä.¹⁶ Avajaisten yhteydessä julkaistuista artikkeleista huolimatta ravintola Walhallan suosio jäi vähäiseksi ja siitä muodostui taloudellinen taakka Suomenlinnan matkailun kehittämisen kannalta jo seuraavana vuonna.¹⁷

Suomenlinnan matkailu nousee vielä lyhyesti esille lehden vuoden 1951 toisessa numerossa, jossa kerrotaan säännöllisen lauttaliikenteen aloittamisesta saarelle. Lyhyessä uutisessa kerrotaan uuden lautan kulkevan Kauppatorin ja Kuninkaanportin turistilaiturin välillä tunnin välein.¹⁸ Lauttaliikenne alkoi todellisuudessa vasta vuonna 1952 sotakorvaustöiden viivästyttäessä valmistumista.¹⁹ Säännöllisen lauttaliikenteen aloitus oli merkittävä parannus Suomenlinnan saavutettavuuden kannalta, sillä aiemmin turistien tuli turvautua puolustusvoimien aluksiin, jotka kärsivät liian pienestä kapasiteetista matkailijavirtoihin nähden. Lisäksi aiemmin liikennettä ei voitu hoitaa talvella meren jäätyessä.²⁰

Muut Helsingin olympialaisia varten valmistuneet ravintolat, eli hotelliravintola Palace ja hotelliravintola Vaakuna, eivät saa lähes lainkaan huomiota Suomen Matkailu -lehdessä. Vaakuna nousee esille lyhyesti osana vuoden 1952 kolmannessa numerossa ilmestynyttä kuvareportaasia. Reportaasissa esitellään hotelli Vaakunaa ja siinä mainitaan, että kyseessä on maamme suurin hotelli, jossa on peräti 117 yhden hengen huonetta, 21 kahden hengen huonetta, 4 kaksiota sekä 3 kolmen hengen ”loistohuoneistoa”. Lisäksi kuvareportaasissa korostetaan hotellin tyylikkyyttä ja korkeaa kansainvälisen tason standardeja.²¹ Vaakunaa ei nosteta samalla tavalla esille kuin ravintola Walhallaa, mikä johtuu ilmeisesti siitä, että Vaakunan ravintola ei ollut Suomen Matkailijayhdistyksen omistama. Suomen Matkailijayhdistys halusi korostaa lehdessä omaa ravintolaa muiden kohteiden jäädessä vähemmälle huomiolle.

Retkeily Helsingissä ja Korkeasaaren eläintarha

1940-luvun lopusta lähtien retkeilytoiminta nousi merkittäväksi osaksi matkailua. Uusia leirintäalueita rakennettiin kasvavan autoliikenteen tarpeisiin ja lisäksi retkeilymajojen rakentamisesta ja ylläpidosta muodostui Suomen Matkailijayhdistyksen keskeinen tehtävä. Uusi innostuksen aalto retkeilyyn nousi Suomessa erityisesti olympiavuonna ja sen jälkeenkin retkeilyn suosio kasvoi nopeasti.²² Uuden ilmiön suosio näkyi Helsingin matkailussa, sillä 1950-luvun alussa Suomen Matkailu -lehti nosti esille Helsingin lähellä sijaitsevia retkeilykohteita.

Vuoden 1950 kolmannessa numerossa kerrottiin Leirikalliosta retkeilyparatiisina ja vuoden 1952 toisessa numerossa kerrottiin Rastilassa sijaitsevasta Helsingin uudesta retkeilykeskuksesta. Leirikallion kerrotaan olevan hyvin suosittu retkeilyalue johtuen sen halvoista hinnoista. Lehdessä mainitaan yösijan maksavan 50 markkaa mikäli retkeilijä käyttää omia liinavaatteita. Aterioiden hinnat maksavat 60–70 markkaa ja lehti suosittelee varauksen tekemistä 3–4 viikkoa etukäteen.²³ Lehden esitystapa antaa vaikutelman hintojen edullisuudesta. Leirikallion palveluista mainitaan päärakennus, suuri ruokasali, keittiö ja majanhoitajan asunto, kolme majoitusrakennusta ja sauna sekä talousrakennukset. Alueella kerrotaan sijaitsevan ”mannermaista luokkaa oleva uima-allas”. Uima-allasta verrataan Suomen järviin, sillä artikkelissa väitetään Suomen järvien lukumäärän lisääntyneen yhdellä altaan ansiosta. Lisäksi rakennusten lähellä sijaitsevalla Leirikalliolla on ”sen verran korven tuntua kuin kaupunkilainen osaa pyytää”. Liikenneyhteydetkin ovat artikkelin mukaan alueelle hyvät sillä se sijaitsee uuden Porvoontien varressa aivan Helsingin rajalla.²⁴ Leirikallion päätymistä Suomen Matkailu -lehden sivuille saattaa selittää alueen väitetyn suosion lisäksi se, että alue on – Walhallan ravintolan tapaan – Suomen Matkailijayhdistyksen hoitama.

Rastilan mainitaan olevan muutama kuukausi sitten valmistunut retkeilyalue, joka on erityisesti hiihtäjien suosiossa. Majoitusmahdollisuuksien kerrotaan olevan ”melko hyvät”. Artikkelissa kerrotaan alueen suosiosta retkeilijöiden äänellä. Artikkelin mukaan ”lauantai iltana […] takan äärestä voi tavata iloisen retkeilijäjoukon lämmittelemästä”. Alueella mainitaan olevan hyvät hiihto, uinti ja suunnistusmahdollisuudet. Retkeilyalueelta löytyy sauna, joka on artikkelin mukaan retkeilijöille yhtä tärkeä kuin keittiö. Lisäksi alueelle pääsee Helsingin keskustasta bussilla noin puolessa tunnissa.²⁵ Rastila kuului Helsingin ulkoilu- ja retkeilytoimiston hallintaan.²⁶ Kuten Leirikallion ja ravintola Walhallan kohdalla, kyse on uudesta matkailukohteesta.

Vuoden 1952 neljännessä numerossa esitellään Korkeasaaren eläintarhaa. Aluetta mainostetaan sen luonnonläheisyydellä, vaikka se sijaitsee pääkaupungin lähellä ja omaa hyvät lauttayhteydet. Korkeasaaren lajikokoelman kerrotaan olevan runsas ja se keskittyy erityisesti pohjoisen eläinlajeihin. Yleisön suosikeiksi nimetään alppikauriit, pingviinit, hylje, riikinkukko sekä apinat. Matkailijan kannalta olennaista on artikkelin mukaan yllättävät vastakohdat, jotka korostuvat eläinpuistossa, johon on koottu tyypillisimpiä lajeja eri maanosista. Korkeasaaren erikoisuuksia ovat lajit, joita ei löydy Euroopan ”suurimmistakaan eläintarhoista”. Kirjoittajan mukaan Korkeasaari on koko perheen kohde, josta avautuvat hyvät maisemat pääkaupunkiin. Lisäksi ympäristö on leppoisa ja matkailijoita palvelee ”ensiluokan ravintola ja […] hiekkainen uimaranta”.²⁷ Korkeasaari muodostaa poikkeuksen Helsingin nähtävyyksien esittelyssä Suomen Matkailu -lehdessä vuosina 1949–1954, sillä se on ainoa kohde, joka ei ole vastavalmistunut tai vietä juhlavuotta. Mahdollisesti kyse oli niin merkittävästä kohteesta, että sen esitteleminen ei vaatinut erityistä syytä. Toisaalta Korkeasaari kuului kohteisiin, joita ehostettiin Helsingin olympialaisia varten.²⁸

Olympialaisiin valmistautuminen

Vuoden 1952 Helsingin olympialaiset korostuvat Suomen Matkailu -lehdessä. Olympialaisia käsitteleviä uutisia ja artikkeleja on julkaistu useampia 1950-luvun alussa. Olympialaiset nähtiin merkittävänä tapahtumana matkailun kannalta ja siksi Helsingissä keskityttiin valmistelemaan kaupunkia matkailijavirtoja varten jo 1940-luvun lopulla. Olympialaisiin valmistautuminen oli tosin aloitettu jo 1930-luvun lopulla, koska olympiakisat piti alun perin järjestää Helsingissä jo vuonna 1940. Talvisodan syttymisen vuoksi kisat pidettiin vasta 1952.²⁹ Suomen Matkailu -lehdessä olympialaiset nousevat esiin jo vuonna 1951, kun lehti uutisoi opastoiminnan tarpeesta koko maan matkailua ajatellen otsikolla ”Opastuksen järjestely olympialaisia silmälläpitäen”. Lehti kertoo, kuinka Helsingin kaupunki on järjestänyt viisi vuotta sitten kursseja vastatakseen pääkaupungin opastarpeeseen olympialaisten aikaan. Lisäksi vuonna 1947 on perustettu Helsingin opaskerho oppaiden jatkokoulutusta varten. Lehden mukaan hyväksi havaittua toimintaa olisi syytä laajentaa muille paikkakunnille.³⁰

Samassa numerossa käsitellään olympiavieraiden majoituskysymystä. Helsingin hotelleihin kerrotaan mahtuvan vain 4000 vierasta, jonka vuoksi peräti 30 000 kisavierasta joudutaan majoittamaan yksityishenkilöiden koteihin. Uutisessa mainitaan huoneiden laadun tarkastuksista ja hintaluokista sekä majoituslipusta, joka tarvitaan majoituksen saamiseen.³¹ Sekä opastoiminnan kehittäminen että majoituskysymysten käsittely liittyvät todennäköisesti vuonna 1946 perustettuun Helsingin kaupungin alaiseen Helsingin urheilu- ja retkeilylautakunnan perustamiseen. Lautakunnan tehtäviksi määriteltiin Helsinkiin saapuvien matkailijoiden ja retkeilijöiden ohjelma, majoitus, muonitus, opastus sekä oppaiden kurssittaminen. Lautakunta osallistui yli 700 kaksikielisen oppaan kouluttamiseen olympialaisia varten.³² Kiinnostava yksityiskohta on, että uutisessa on kuva Etelärantaan uuden sataman yhteyteen valmistuneesta teollisuustalosta (ks. kuva 3), jonka kerrotaan toimivan virallisten ja korkea-arvoisten vieraiden majoituksena olympialaisten ajan. Hotelli Palacea ei mainita nimeltä ja uutisessa annetaan ymmärtää rakennuksen toimivan vain tilapäisesti majoituksena.³³ Hotelli kuitenkin jatkoi toimintaansa olympialaisten jälkeenkin ja sen palveluita on myöhemmin kuvattu korkealaatuisiksi, arvostetun hotelli Kämpin tasoisiksi.³⁴ Hotelli Palacen sivuuttaminen Suomen matkailu -lehdessä liittyy mahdollisesti siihen, että sen ravintola kilpaili osittain samoista asiakkaista kuin Walhalla.

Suomen Matkailu -lehden vuoden 1951 numerossa neljä käsitellään olympialaisten logistisia kysymyksiä laajassa artikkelissa. Artikkelissa esitellään myös lyhyesti olympialaisten ohjelma. Päähuomio keskittyy matkailuliikenteen järjestämiseen. Lisäksi artikkelissa käsitellään majoitusta, ruokailua ja pääsylippuja. Helsinkiin kerrotaan sijoitettavan tiedonantokioskeja ja lisäksi oppaiden määrää lisätään. Artikkelissa mainitaan kisojen aikaiseen ohjelmaan panostaminen, joka näkyy esimerkiksi vieraskielisinä konsertti- ja teatteriesityksinä. Artikkelin mukaan rautateiden liikennettä ja kalustoa on lisätty ja Helsingin uusi lentoasema (ks. kuva 4) kaupungin pohjoispuolella mahdollistaa suurimpienkin lentokoneiden vastaanottamisen. Lisäksi artikkelissa halutaan nostaa esille edulliset majoitus- ja ruokailumahdollisuudet, koska kaupungin hintatasoa on arvosteltu korkeaksi. Nähtävyyksien sijaan logistiikkaan keskittyminen selittyy kirjoittajan omin sanoin sillä, että ”pääasia on itse kisojen läpivieminen niin että ainakin valtaosa valtavasta vierasmäärästä voi palata kotiin edes suurin piirtein tyytyväisenä”.³⁵

Suomen Matkailu -lehden tavoitteena oli siis matkailualan toimijoille viestiminen, jotta varmistetaan olympialaisten onnistuminen. Olympialaisten onnistumiseen panostettiin Helsingissä käytännön toimin. Kaupungissa valmistauduttiin olympialaisiin rakentamalla olympiakylä ja olympiaterminaali sekä uusimalla kunnallistekniikkaa ja päällystämällä kymmeniä kilometrejä katuja. ³⁶ Kaupungin toimivuutta parannettiin eurooppalaisen esimerkin mukaan, kun Helsingin ensimmäiset liikennevalot otettiin käyttöön vuonna 1951 Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteykseen. ³⁷

Lehden vuoden 1951 viidennen numeron artikkelissa ”Matkailu Suomessa olympiakesänä” logististen kysymysten käsittely jatkuu. Erityisesti artikkelissa kiinnitetään huomiota Helsingin ulkopuolelle suuntautuvan matkailun järjestämiseen. Artikkelissa mainitaan, kuinka matkailijoille on suunniteltu valmiit reitit maan keskeisiin kohteisiin, joista ulkomaalainen turisti voi valita mieleisensä. ³⁸ Vuoden 1951 viidennessä numerossa nostetaan esille Helsingin uuden olympiaterminaalin rakentaminen olympialaisia varten ja vuoden 1952 kolmannessa numerossa taas käsitellään Helsingin uutta lentokenttää. ³⁹

Olympialaisten jälkeen julkaistuissa vuoden 1952 lehdissä ilmenee pettymys kisojen matkailulliseen vaikutukseen. Ulkomaalaisten turistien määrä jäi vähäiseksi Helsingin ulkopuolella, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan Helsingissä. Säätä pidetään suurimpana syyllisenä heikkoon matkustushaluun, mutta kisojen todetaan mahdollistaneen merkittäviä kehitystoimia maan matkailuun. Keskeisiä parannuksia olivat uudet hotellit, uudet lentokoneet ja laivaliikenteen alukset, rautatie- ja linja-autoliikenteen kaluston uudistukset sekä lentokenttien ja tiestön uusiminen. ⁴⁰

Sää nimettiin pääsyylliseksi erityisesti Skandinaviasta tulleiden matkailijoiden puutteeseen myös maan suurimmissa sanomalehdissä. ⁴¹ Ulkomaalaisten matkailijoiden ja retkeilijöiden määrä nousi Suomen matkailu -lehden mukaan vain noin 4000 henkeen. Lisäksi suurta osaa matkailijoista kiinnosti vain kisat eivätkä he matkailleet muissa kohteissa. Toisaalta olympialaiset todetaan onnistuneiksi, koska maahan tulleet vieraat olivat tyytyväisiä palveluihin. ⁴² Vaikka olympialaiset jäivät ulkomaisten matkailijoiden osalta pettymykseksi, niin niillä oli silti suuri merkitys Suomen ja Helsingin matkailulle. Olympialaiset herättivät laajemman innostuksen maan matkailuun ja matkaoppaiden ja mainosten määrä nousi merkittävästi. 1960-luvulla alettiin lisäksi kiinnittää huomiota matkailututkimukseen. ⁴³ Olympialaiset lisäsivät esimerkiksi Helsinkiä koskevien matkailuesitteiden painamista. ⁴⁴

Helsingin muut nähtävyydet

Helsingin nähtävyyksistä Suomen matkailu -lehdessä esitellään edellä mainittujen retkeilykohteiden, Korkeasaaren ja Suomenlinnan, lisäksi museoita, gallerioita sekä empire-keskustan keskeisiä kohteita kuten Helsingin yliopisto, Suurkirkko sekä Senaatintori. Lehden vuoden 1949 ensimmäisessä numerossa esitellään Helsingin kaupunginmuseon alaisuudessa toimivaa Hakasalmen huvilaa. Artikkelissa kerrotaan, että huvilassa säilytetään historiallisia esineitä vuodesta 1812 alkaen. Rakennuksen kerrotaan valmistuneen vuonna 1843 laitakaupungille, joka nykyisin – eli vuonna 1949 – sijaitsee aivan kaupungin ytimessä eduskuntatalon vieressä. Artikkelissa esitetään kuvien avulla huvilan historiallisia maalauksia, kalustoa, arkkitehtuuria sekä suosituimpiin esineisiin kuuluva kaupungin pienoismalli, joka esittää kaupunkia 1870-luvulla. ⁴⁵

Poikkeuksellisen laajasti Helsingin nähtävyyksistä kerrotaan vuoden 1950 toisessa numerossa. Numero on omistettu Helsingin 400-vuotisjuhlavuodelle, joka oli ilmeisen merkittävä tapahtuma. Lehden kansikuvassa esitellään Helsingin yliopiston päärakennus ⁴⁶ , vaikka yleensä lehden kansikuvia koristavat luontoaiheet tai liikennevälineet. ⁴⁷ Etusivulla puolestaan esitetään kuva Helsingin kaupunginmuseon maalauksesta, jossa on kuvattu Helsingin Suurtori eli nykyinen Senaatintori vuonna 1817. Heti seuraavalla aukeamalla on laaja artikkeli 400-vuotisesta Helsingistä. Artikkelissa esitellään kaupungin historia ja sen kannalta merkittävimmät paikat. Helsinkiä käsitellään matkailijan näkökulmasta, esimerkiksi junamatkailijan kerrotaan saapuvan suoraan kaupungin ytimeen: matkailija kohtaa nopeasti Aleksanterinkadun, joka on ”liike-elämän valtasuoni kiihkeimmillään”. Artikkelissa esitellään myös erilaisia faktoja niin asutuksen, liike-elämän, hotellitarjonnan kuin puistojen ja uimarantojenkin osalta. Nähtävyyksien osalta mainitaan nimeltä Suomenlinna, Helsingin yliopisto, yliopiston kirjasto, Kaupungin City eli ydinkeskusta, Kaivopuisto, Eteläsatama, Suurkirkko, Unioninkatu, Suurtori, Kaupungintalo, Kauppatori, Presidentinlinna ja Eduskuntatalo. Lisäksi matkailijaa kehotetaan tutustumaan kaupungin kauniiseen sijaintiin meren äärellä, lukuisiin puistoihin ja puistokatuihin, kuvapatsaisiin ja suihkulähteisiin, taidekokoelmiin, teattereihin, museoihin sekä kulttuurielämään. ⁴⁸

Samassa numerossa esitellään lista Helsingin nähtävyyksistä sekä kuvakokoelma kaupungin tärkeimmistä kohteista. Kuvissa esitellään Helsingin päärautatieaseman edustaa, jonka yhteydessä mainitaan uusi hotelli: SOK:n liikepalatsi eli hotelli Vaakuna. Lisäksi kuvissa esitellään Eteläsatama, Mannerheimintien alkupää, Torkkelinpuiston Hirvi-veistos, Sibeliuksen puisto sekä öinen näkymä Stadionin tornista. ⁴⁹ Nähtävyysluettelo on valmisteltu kotimaista matkailijaa varten, sillä siinä esitellään kattavasti kaupungin museot, kirkot, kuvapatsaat ja muistomerkit, näköalapaikat sekä muut nähtävyydet. Kohteista kerrotaan olennaiset tiedot eli muun muassa aukioloajat, sijainti, puhelinnumero ja pääsymaksu. Vanhaankaupunkiin kerrotaan pääsevän raitiovaunulinjalla 6. Vanhakaupunki on ainoa kohde Suomenlinnan ja Korkeasaaren eläintarhan lisäksi, jonka kulkuyhteyksistä kerrotaan. ⁵⁰ Suomenlinnan ja Korkeasaaren kohdalla lauttayhteydet tosin ovat tärkeämpää tietoa haasteellisen sijainnin vuoksi. ⁵¹ Helsingin nähtävyyksiä listassa ravintola Walhalla mainitaan Suomenlinnan yhteydessä, vaikka listassa ei esitellä muita ravintoloita. ⁵² Vanhakaupunki ja ravintola Walhalla ilmeisesti olivat keskeisiä nähtävyyksiä tai ne haluttiin nostaa esille muusta syystä.

Suomen Matkailu -lehden vuoden 1952 ensimmäisessä numerossa käsitellään Helsingin Suurkirkkoa, joka on saavuttanut 100 vuoden iän. Tämä on mahdollisesti keskeinen syy, miksi artikkeli on laadittu. Suurkirkko oli ilmeisen suosittu nähtävyys, sillä artikkelissa esitetään retorinen kysymys siihen liittyvien turistikuvien määrästä. Artikkelissa nostetaan esiin kirkon suunnittelija Carl Ludvig Engel sekä kirkon rakentamisen historiaa. Lisäksi kerrotaan kirkon avajaisista sekä sinne sijoitetuista patsaista ja maalauksista. Kirkon arkkitehtuuria ja esineistöä esitellään kuvilla. ⁵³

Helsingin nähtävyyksiä esitellään seuraavan kerran vasta vuoden 1954 ensimmäisessä numerossa, jossa julkaistu artikkeli käsittelee Cygnaeuksen galleriaa (ks. kuva 5). Heti artikkelin alussa mainitaan gallerian aukioloajat sekä sijainti Kaivopuistossa. Artikkelissa käsitellään rakennuksen historiaa sekä kokoelmia. Kokoelmista kerrotaan esimerkiksi, että ne eivät ole Ateneumin veroiset, mutta intiimillä gallerialla on omat vahvuutensa. Se tarjoaa maamme kuvataiteen alkuajoilta monipuolisen läpileikkauksen. Galleriassa on artikkelin mukaan esille useiden taiteilijoiden teoksia: muun muassa R. W. Ekmanin laatima Fredrik Cygnaeuksen muotokuva sekä Albert Edelfeltin ”Poltettu kylä, kuvaus Nuijasodan ajoilta”. Cygnaeuksen galleria on ilmeisesti nostettu esille sen vähäisen kävijämäärän sekä lähestyvän 100-vuotisjuhlan vuoksi. Artikkelissa mainitaan, että ”lähes sata vuotta se [Cygnauksen galleria] on uhannut meren tuulta ja myrskyä” ja ”vain harvat askeleet enää eksyvät […] pienen pihamaan ovelle”. Galleriassa olisi syytä vierailla koska ”eikö historia olekin menneisyyden kolmiomittausta […] tuon mittauksen yksi syrjäinen apupiste on Kaivopuiston kallioilla”. ⁵⁴

Lopuksi

Edellä esiteltyjen kohteiden lisäksi Suomen Matkailu -lehdessä ei juurikaan käsitellä Helsingin matkailua 1950-luvulla. Osittain tämä johtuu siitä, että lehti käsittelee keskeisiä matkailukohteita koko maan alueelta ja lisäksi se keskittyy matkailualan keskeisten tapahtumien tiedottamiseen. Tämä korostuu etenkin Helsingin olympialaisten kohdalla. Olympialaisten osalta lehdessä ei juurikaan esiinny nähtävyyksien tai ohjelman esittelyä, vaan tarkoituksena on lähinnä tiedottaa olympialaisiin varautumisesta. Uudet liikenneyhteydet, matkustajien kuljettaminen paikalle, majoitus sekä ravitsemustoiminta muodostuvat keskeisiksi teemoiksi.

Olympialaisten keskeisiin kehitystoimiin kuuluivat Helsinki-Vantaan lentokentän rakentaminen, uusi olympiaterminaali sekä ravintola Walhallan rakentaminen, joista kustakin on laadittu erilliset artikkelit niiden avaamisen yhteydessä. Teemoja selittää lukijakunta, joka oletetusti koostuu Suomen matkailualan toimijoista sekä kotimaan matkailusta kiinnostuneista ihmisistä. Olympiakisojen odotettiin kasvattavan ulkomaista turismia merkittävästi, jolloin Suomen Matkailu -lehden tehtäväksi jäi sen varmistaminen, että suomalaiset toimijat osaavat varautua suureksi odotettuun matkailijavirtaan. Tämä oli erityisen tärkeää, koska olympialaiset toimivat Helsingin ja Suomen näyteikkunana maailmalle. Vaakalaudalla oli Suomen maine, koska ulkomaalaisten aiempi tietämys Suomesta oli pintapuolista.⁵⁵

Helsingin nähtävyydet korostuvat vuonna 1950, jolloin vietettiin Helsingin 400-vuotisjuhlavuotta. Lehdessä juhlavuoden laaja artikkeli käsittelee Helsingin historiaa sekä kaupungin nykyistä tilaa useiden teemojen kautta. Lisäksi vuoden 1950 numeroissa esitellään keskeisiä matkakohteita. Suomenlinnan kasvava merkitys keskeisenä matkakohteena näkyy Suomen Matkailu -lehden sivuilla. Suomenlinnaa käsitellään Helsingin 400-vuotisjuhlaa käsittelevissä artikkeleissa, ravintola Walhallan omassa artikkelissa ja uutissähkeissä. Suomenlinnan kohteista nostetaan erityisesti esille vastavalmistunut ravintola Walhalla. Ravintola oli erittäin merkittävä panostus Suomenlinnan matkailun kehittämiseen, mutta sen huomattavaa esiintuomista saattaa selittää myös Suomen Matkailijayhdistyksen taloudelliset intressit. Ravintola Walhallan myynnistä kertyvät tulot siirtyivät Suomen Matkailijayhdistyksen kassaan.

Suomen Matkailu -lehdessä esiteltiin 1950-luvun alussa erillisissä artikkeleissa ravintola Walhallan lisäksi Hakasalmen huvila, Helsingin suurkirkko, Eteläsatama, Helsingin uusi lentoasema, Cygnauksen galleria, Korkeasaari sekä retkeilyalueet Rastila ja Leirikallio. Kohteita yhdistävät Korkeasaarta lukuun ottamatta niiden uutuusarvo tai lähestyvä juhlavuosi. Lehdessä haluttiin nostaa esiin uusia kohteita tai poikkeuksellisen vanhoja kohteita, joilla nähtiin iän vuoksi olevan erityistä arvoa. Olympialaisia varten vuonna 1951 valmistuneet uudet kohteet, kuten Linnanmäen huvipuisto tai Mannerheimin kotimuseo, eivät päätyneet lehden sivuille.⁵⁶ Linnanmäki tosin mainitaan Helsingin nähtävyyksiä kokoavassa listassa vuoden 1950 toisessa numerossa.⁵⁷ Tuulia Hakala on arvellut aikaisemmassa tutkimuksessaan, että lapsiperheille suunnatut kohteet eivät esiinny lehden kansikuvissa, koska lapsiperheet eivät kuuluneet lehden kohderyhmään.⁵⁸ Tämä ei kuitenkaan täysin selitä asiaa, koska lehdessä käsitellään Korkeasaarta, joka oli ensisijaisesti lapsiperheille suunnattu kohde. Mahdollisesti kyse oli siitä, ettei Linnanmäellä ollut samanlaista historiallista arvoa kuin muilla kohteilla tai se ei ollut riittävän ainutlaatuinen nähtävyys. Seurasaaresta muodostui suosittu kohde olympialaisten aikaan⁵⁹, mutta tätä helsinkiläisten suosiossa ollutta retkeilyaluetta ei lehden sivuilla mainita. Silti retkeilytoiminnan kasvanut suosio välittyy lehdestä, sillä retkeilykohteille on omistettu peräti kaksi artikkelia niiden pienestä kokonaismäärästä huolimatta.

Uudet nähtävyydet ja kehitystoiminta monipuolistivat Helsinkiä matkailijan näkökulmasta. Ne toivat alueelle uudenlaisia elämyksiä, kuten esimerkiksi uusia retkeilykohteita tai Korkeasaaren kunnostetun eläintarhan. Lapsiperheiden kannalta uusi Linnanmäen huvipuisto oli merkittävä lisäys, vaikka sitä ei lehden sivuilla mainitakaan. Olympialaisilla oli merkittävä vaikutus erityisesti Suomenlinnan kehittämiseen. Uudistettu uimaranta ja erityisesti ravintola Walhalla nostivat sen yhdeksi Helsingin tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Tämän tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan sanoa, mitkä Helsingin nähtävyydet olivat mainitsemisen arvoisia laajemmin matkailua koskevassa aikakausilehdistössä. Olisi kiinnostavaa tutkia, eroavatko Suomen Matkailu -lehdessä esitellyt kohteet tai niiden käsittelytapa paikallisten sanomalehtien, kuten Helsingin Sanomien matkailua koskevista uutisista. Lisäksi hedelmällinen jatkotutkimuksen aihe olisi, miten Suomen Matkailu -lehdessä esiintyviä Helsingin matkailukohteita on kuvattu myöhemmin, esimerkiksi 1960-luvulla. Tällöin voitaisiin ymmärtää paremmin, muuttuivatko Helsingin matkailun painotukset olympialaisten jälkeen ja miksi tietyt kohteet nousivat esille juuri 1950-luvun alussa.

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lähdeaineisto

Kansallisarkisto

• Suomen Matkailu, 1949–1954, aikakauslehti. Suomen Matkailijayhdistys, Helsinki.
• Suomen hotellit ja ravintolat opas 1953, hotelli- ja ravintolahakemistot. Suomen Matkailijayhdistys, Helsinki.
• *Suomen hotellit, motellit ja matkustajakodit *1968, hotelli- ja ravintolahakemistot. Suomen Matkailijayhdistys, Helsinki.

Kirjallisuusluettelo

Eskelinen, Maria 2006. Vankilasaaresta väentungokseen. Suomenlinnan historia matkailukohteena v. 1918–1979. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Tampere.

Hakala, Tuulia 2012. Tila, luonnonrauha, puhdas luonto ja erämaisuus valttikortteina. Kotimaan vetovoimatekijät Suomen Matkailu -lehden kansikuvissa 1945–1989. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.

Hetemaa, Mikko 1998. Olympialaiset kylmän sodan varjossa. Suomen lehdistön asennoituminen ulkomaisiin kisavieraisiin ja urheilijoihin Helsingin olympialaisissa 1952. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.

Kervanto-Nevanlinna, Anja 2012. Helsingin historia vuodesta 1945, 4. Voimat, jotka rakensivat Helsinkiä 1945–2010. Otava, Helsinki.

Kolbe, Laura. 2022. “Suomen pääkaupunki, maailman olympiakaupunki 1952.” Teoksessa Laura Kolbe, Laura, Jari Kupila & Samu Nyström (toim.), Helsinki 1952. Kansainvälistyvä pääkaupunki. Minerva, Helsinki, 11–89.

Korhonen, Pasi 2010. Nähtävyydestä matkailukohteeksi: Suomenlinnan matkailun kehittyminen 1700-luvulta 1980-luvulle. Turun yliopisto.

Nuotio, Aino-Kaisa; Könttä, Eveliina; Suni, Laura; Vikman, Laura & Seppänen, Sara 2020. Rastilan kartano. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämistavoitteet. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön julkaisuja 2/2020. Helsinki, Helsingin kaupunki. https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/julkaisut/julkaisut/julkaisu-02-20.pdf (viitattu 26.5.2026).

Markkanen, Erkki 1987. "Työllä tehomatkailuun." Teoksessa Sven Hirn & Erkki Markkanen (toim.), Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Suomen matkailuliitto, Helsinki, 330–375.

Tilastokeskus 2026. Käsitteet (matkailija), verkkoartikkeli. https://stat.fi/meta/kas/matkailija.html (Viitattu 26.5.2026).

Urponen, Maija 2010. Ylirajaisia suhteita. Helsingin olympialaiset, Armi Kuusela ja ylikansallinen historia. Helsingin yliopisto, Helsinki.