Johdanto

Pitkälti tuntemattomaksi jääneet Claude Cahun ja Marcel Moore¹ olivat ranskalainen taiteilijapariskunta, jonka laaja väkivallaton vastarintakampanja vaikeutti natsien toimintaa Jerseyn saaren² miehityksessä. Naiset muuttivat saarelle vuonna 1937, sillä pariskuntaa huolestuttivat Euroopan jännittynyt poliittinen ilmapiiri sekä Cahunin herkkä terveys.³ Kun saksalaiset miehittivät saaren vuonna 1940, Cahun ja Moore päättivät toimia miehitystä vastaan. Naisparin pienet vastarinnan eleet kasvoivat hiljalleen organisoiduksi kampanjaksi.⁴ Pariskunta toimi kampanjan aikana kaksin, koska he eivät halunneet vaarantaa muita. Tästä huolimatta he tuottivat neljän vuoden aikana jopa tuhansia vastarintalehtisiä, minkä lisäksi pariskunta teki omia versioita saksalaisista propagandalehdistä.⁵

Sisällöllisesti vastarintalehtiset ovat hyvin kiinnostavia, sillä ne on kirjoitettu saksalaissotilaan näkökulmasta, ja usein lehtisissä esitettiin sotilaiden välisiä keskusteluja. Cahun ja Moore osasivat vedota sekä sotilaiden pelkoihin että näiden huumorintajuun (ks. kuva 1). Naiset jäivät kiinni vuonna 1944, ja heidät tuomittiin vankeuteen ja kuolemaan, mutta sota loppui ennen tuomion toimeenpanemista. Vankilassa ja oikeudenkäynnin aikana Cahun ja Moore saivat käsityksen siitä, miten heidän vastarintansa oli onnistunut. Saarella olleiden sotilaiden johto oli uhrannut paljon aikaa propagandakampanjan tutkimiseen.⁶ Lisäksi vankilassa pari tutustui saaren vangittuihin rintamakarkureihin, joiden mukaan parin vastarintalehtiset ja niiden ajatukset kiersivät laajasti saaren sotilaiden keskuudessa.⁷

Parin vastarintakampanjan tehokkuutta selittänee naisten tausta taiteilijoina ja surrealistisina⁸ ajattelijoina. Moore ja Cahun olivat molemmat Nantesista, Länsi-Ranskasta ja tutustuttuaan toisiinsa perhetuttavuuksien kautta teini-ikäisinä tytöt rakastuivat toisiinsa. Aluksi suhdetta oli vaikeaa pitää salassa, mutta kun Cahunin eronnut isä meni naimisiin Mooren leskeksi jääneen äidin kanssa, tytöistä tuli sisarpuolia, ja heidän yhteiselonsa helpottui. Pariskunta pystyi elämään yhdessä ja olemaan läheisiä käyttäen sisaruutta peitetarinanaan.⁹ Cahun oli runoilija ja esseisti, ja Moore oli kuvittaja, minkä lisäksi naiset tekivät valokuvataidetta yhdessä. He liikkuivat 1920- ja 1930-luvuilla Pariisin taiteilijapiireissä ja osallistuivat erinäisten taiteellispoliittisten ryhmien ja yhdistysten toimintaan. Naiset imivät itseensä surrealistien vaikutteita ja toimintatapoja, minkä lisäksi näiden oma taiteellinen panos oli osana rakentamassa surrealistista poliittista ajattelua.¹⁰ Pariskunta jäi kuitenkin pitkään taidehistoriassa paitsioon. 1990-luvulla parin valokuvat herättivät kiinnostusta feministiteoreetikoiden ja -taiteilijoiden keskuudessa, sillä kuvissa esiintyvän Cahunin leikittely erilaisilla sukupuolirooleilla sopi yhteen esimerkiksi Judith Butlerin teorioiden kanssa.¹¹ Se, että valokuvat syntyivät Cahunin ja Mooren yhteistyöstä, tunnistettiin kuitenkin vasta myöhemmin, eikä Mooren nimeä näy välttämättä vieläkään kuvien teostiedoissa. Mooren ja Cahunin parisuhteessa naisten rakkaus ja yhteisen taiteen tekeminen kietoutuivat yhteen, jolloin taide saattoi merkitä heille tapaa osoittaa rakkautta.¹²

Cahunilla oli selkeä käsitys siitä, millainen runous tai taide on vaikuttavaa, ja hän on käsitellyt aihetta esimerkiksi “Les Paris sont ouverts” -esseessään vuodelta 1934. Essee oli vastaus surrealistien keskusteluun siitä, pitäisikö poliittisesti vaikuttavan runon olla tyyliltään selkeää vai vaikeaa, sekä keihin lukijoihin runouden pitäisi vedota.¹³ Cahun näki perinteisen propagandan tehottomana, koska se tarjosi tiedon ja tunteen lukijalle valmiiksi pureskeltuna. Taiteilijan mukaan toimivin keino vaikuttavaan runouteen on niin sanottu epäsuora toiminta. Sen sijaan, että runo kertoisi viestinsä suoraan, kuten kansallislauluissa tai iskulauseissa, sen täytyy olla hankalaa ja hämmentävää, jotta se pakottaisi lukijan itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun.¹⁴

Tässä artikkelissa lähestyn Cahunin ja Mooren vastarintalehtisiä antipropagandana, sillä perinteisen propagandan tarkoituksena on saada lukijoita toimimaan ajattelematta ja refleksinomaisesti, kun taas parin tarkoitus on ollut saada lukija pysähtymään ja ajattelemaan.¹⁵ Artikkelin tarkoituksena on tutkia sitä, miten Cahun ja Moore hyödynsivät ajatuksia vaikuttavasta runoudesta tositilanteessa, eli pariskunnan vastarintakampanjassa. Tutkimuskysymykseni on: millaisia taiteellisia ja sisällöllisiä keinoja Cahun ja Moore käyttivät ohjatakseen lukijoita kohti itsenäistä ajattelua? Aloitan erittelemällä antipropagandan visuaalisia keinoja, minkä jälkeen pohdin, miten pariskunta suhteutti itsensä lukijakuntaansa – Jerseyn saarta miehittäneisiin tavallisiin rivisotilaisiin.¹⁶ Tässä mielenkiintoista on, että taiteilijat pyrkivät luomaan kuvan siitä, että propagandalehtisten kirjoittaja kuuluisi samaan ryhmään kuin lukijakuntansa. Lopuksi tarkastelen Cahunin ja Mooren tapaa käyttää uudelleen natsien propagandaa omiin tarkoituksiinsa. Aineistonani käytän Jersey Heritage -arkiston tallentamia ja digitoimia vastarintalehtisiä. Arkistoissa säilyneet lehtiset ovat pieni murto-osa parin vastarintatyöstä, ja saatavilla olevissa 45 lehtisessä on vain 18 eri tekstiä. Koska sisällön lisäksi myös lehtisten visuaalinen ilme on merkittävässä roolissa, olen taittanut osan suomennoksista kuviksi, jotka vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä lehtisiä.¹⁷ Artikkelin runsaan kuvituksen avulla lukija saa paremman käsityksen antipropagandasta kokonaisuutena.

Taiteellisesti korkeatasoinen propaganda

Visuaalisessa viestinnässä on aina jokin tavoite, kuten vaikuttaminen, myyminen tai tunteiden herättäminen. Viestinnän visuaaliset keinot, kuten väri, muoto, sommittelu ja kuva-aiheet, valitaan viestinnän tavoitteiden mukaan, ja niiden osuvuus riippuu paljon kuvan tekijän taidoista ja visuaalisesta älykkyydestä.¹⁸ Cahunin ja Mooren antipropagandan tavoitteena oli herättää sotilaiden mielenkiinto tunnepitoisilla viesteillä, jotka puskivat näitä kohti itsenäistä ajattelua. Pariskunnalla oli työkalupakissaan hyvin rajallinen määrä kuvallisia keinoja, koska heillä oli käytössään vain yksi Underwood-merkkinen kirjoituskone, jolla he tekivät kaikki vastarintalehtisensä.¹⁹ Kuitenkin parin taiteellinen kokemus ja tietotaito mahdollistivat paljon. Sekä lehtisten visuaalinen ilme että niiden runollinen ilmaisu palaavat avantgardistiseen ja surrealistiseen runouteen ja taiteeseen. Sekä kuvallisen ilmaisun keinot että lehtisten surrealistinen ja välillä hämmentäväksi tarkoitettu sisältö johtavat siihen, että antipropaganda jää päähän pyörimään.

Vastarintalehtisten tekstin asettelu on ilmeisimpiä yhteyksiä avantgardistiseen runouteen. Pari luo lehtisiin tekstin asettelulla, riviväleillä ja sisennyksissä kuvarunon tapaisia pintoja, muotoja ja väljempiä alueita (ks. kuva 3). He saattoivat kirjoittaa tekstiä tarkoituksella vinoon (ks. kuva 8). Lisäksi taiteilijat ovat piirtäneet joihinkin lehtisiin viivoja, nuolia ja suorakulmioita käyttäen kirjoituskoneen tavu- ja kauttaviivoja sekä alleviivausmerkkiä (ks. kuvat 2, 3 ja 5). Viivoja on myös käytetty tiettyjen sanojen korostamisessa, kuten kuvassa 2, jossa “voimaa ilosta” ja “voimaa epätoivosta” on ympäröity suorakulmilla. Naiset ovat käyttäneet perinteistä alleviivausta sanojen korostamisessa. Mielenkiintoinen taitto kiinnittää katsojan tarkkaavaisuuden, minkä jälkeen tekstin asettelu ja viivojen suunnat ohjaavat katsetta eteenpäin, jolloin teksti tulee luettua melkein kuin vahingossa. Tekstin asettelun vaikutusta voi havainnollistaa kuvittelemalla, millaista olisi katsoa ja lukea vastarintalehtistä, jos teksti olisi taitettu yhtä tiiviisti kuin kirjoissa.

Erilaisten rytmien luominen vastarintalehtisiin on toistuva tyylikeino, jota Moore ja Cahun käyttävät. He rytmittävät tekstejä toistamalla sanoja ja fraaseja, vaihtelemalla isoilla ja pienillä kirjoitettujen sanojen välillä sekä vaihtelemalla rivivälien kokoa. Esimerkiksi kuvan 3 tekstit jakautuvat selkeisiin osiin, joissa toistuvat sanat: “levittäkää”, “ilman” ja “taisto”. Tekstin alkuosan tarkoitus on luoda illuusio laajasta ja kansainvälisesti organisoidusta liikkeestä. Keskiosan tekstissä kaikki “ilman”-sanat on kirjoitettu isoilla kirjaimilla, mikä korostaa, että sana on osa pariskunnan "ilman loppua” -fraasia, jota on käytetty myös lehtisen viimeisissä kappaleissa. Viimeisissä kappaleissa isoilla kirjaimilla toistuvat sanat, joiden välistä poistuu ensin pilkku ja sitten välimerkki, ovat hengästyttävää luettavaa. Ne saattavat tuoda lukijan mieleen sotaan liittyvän kaoottisen kauheuden. Monet sanoista ja fraaseista toistuvat lisäksi useissa eri lehtisissä, mikä tuo yhtenäisyyttä vastarintakampanjalle.

Kuvan 3 loppuosassa yhteen kirjoitetut “taisto”-sanat muuttuvat “pfff”-äänteiksi, jotka muistuttavat onomatopoeettisesti karkaavan ilman ääntä.²⁰ Cahun ja Moore hyödyntävät kuuloaistillisuutta muissakin lehtisissä, kuten kuvassa 4. Lukija saattaa melkein kuulla päänsä sisällä hälytysäänet, jotka tauottavat antipropagandan levittämiä sotauutisia. Taiteilijat saattoivat yrittää mallintaa esimerkiksi ilmahyökkäyksen ääniä paperilla, koska ”ZZZZZZZ” ääni muistuttaa yli lentävän lentokoneen ääntä. Lisäksi ”ZZZZZ”-kohtaa on korostettu kirjoittamalla sitä useamman kerran päällekkäin, mikä on yleinen Cahunin ja Mooren käyttämä visuaalinen keino. Esimerkiksi kuvassa 1 eri kirjoituskoneen merkeistä kootut kuvarunot erottavat kaksi ensimmäistä dialogia toisistaan. Kuvat ovat melko abstrakteja, mutta ne voivat muistuttaa lentokoneita edestäpäin kuvattuina. Saman lehtisen alakulmaan on kirjoitettu päällekkäin paljon nollia ja teksti, jossa todennäköisesti lukee “bitte verbaiten” (’levittäkää kiitos’). Pariskunta käytti muutenkin paljon merkkejä 0, o, ö ja ° luomaan pintatekstuureja sekä salakoodin oloista tunnelmaa lehtisiin (ks. kuva 5). Lisäksi joissain lehtisissä tekstiä on rikottu kirjoittamalla sama tai lähes sama pätkä melkein päällekkäin (ks. kuvat 3 ja 4).

Antipropagandassaan Cahun ja Moore ovat hyödyntäneet myös värejä. He olivat Ryan Helterbrandin mukaan värikoodanneet propagandalehtisensä viestin ja lukijakunnan mukaan. Esimerkiksi sotilaiden väliset keskustelut olivat vaaleanpunaisella paperilla, merivoimien sotilaille tarkoitetut viestit tummansinisellä paperilla, ilmavoimien sotilaille vaaleansinisellä ja niin eteenpäin. ²¹ Kuitenkaan Jersey Heritage -arkistoon tallennetut lehtiset eivät noudata värikoodausta, joskin arkistossa on vain murto-osa pariskunnan lehtisistä, joten vain niiden perusteella on vaikea tehdä päätelmiä. Pari käytti värejä myös itse tekstissä, ja heillä oli kirjoituskoneessaan ilmeisesti käytössä musta ja punainen värinauha. "Vallankumouksen on oltava kaikille" -lehtisessä (ks. kuva 5) taiteilijat käyttivät punaista ja mustaa kirjaisinväriä, minkä lisäksi he pystyivät luomaan tummanpunaista tekstiä kirjoittamalla mustalla ja punaisella päällekkäin. Punainen huomiovoimaisena sävynä ohjaa lukijan katsetta, ja värikkyys lisää myös lehtisen visuaalista kiinnostavuutta.

Nimettömät sotilaat – lukijakunta

Vuoden 1941 lopussa Cahun ja Moore alkoivat allekirjoittamaan vastarintalehtisiä Nimettömän Sotilaan ja Nimettömien Sotilaiden tekemiksi. ²² Nimen antaminen antipropagandalle oli käsitteellinen siirtymä, jonka avulla Moore ja Cahun yrittivät vastustaa tyypillistä sotilaan arkkityyppiä. Nimetön Sotilas ei ollut valmis tappamaan ja uhrautumaan isänmaansa puolesta, vaan tämä toimi väkivallattomasti rauhan vuoksi. ²³ Nimettömillä Sotilailla on toimijuutta: he esimerkiksi vastustavat natsipropagandaa kirjoittamalla sodanvastaisia viestejä muuriin (ks. kuva 2) tai keskustelemalla muiden sotilaiden kanssa sodan mielettömyydestä (ks. kuva 1). Nimettömien Sotilaiden toiminta ei yleensä ole erityisen radikaalia tai vallankumouksellista – ja juuri siinä piileekin näiden vahvuus. Hyvinkin pieni teko, kuten muuriin kirjoittaminen, riittää tekemään sotilaasta Nimettömän. Jopa lehtisiä lukevasta sotilaasta voi tulla Nimetön, sillä jo pelkästään sotaa vastustavat ajatukset riittänevät tähän. Taiteilijoiden tavoitteenahan oli saada lukijakuntansa ajattelu irti natsipropagandan luomista malleista. ²⁴ Antamalla nimen sotaa vähänkin vastustaville sotilaille he yhdistivät tietyn identiteetin ajattelutapaan, jonka herättämistä he tavoittelivat.

Identiteetin lisäksi Nimettömät Sotilaat antoivat lehtisissä konkreettisia neuvoja sodan vastustamiseen. Esimerkiksi kuvassa 6 sotilaita ja työläisiä kehotetaan tekemään töitään tarkoituksellisesti hitaasti, mikä vähentäisi Saksan sotateollisuuden tehokkuutta. ²⁵ Töiden tekeminen tarkoituksellisen huonosti tai hitaasti on yleinen arjen vastarinnan keino. ²⁶ Kuvassa 2 puolestaan rohkaistaan sotilaita lähtemään omaehtoiselle lomalle – tai ainakin miettimään rintamakarkuruuden mahdollisuutta. Millaista olisi viettää viikko ilman meri- tai ilmavoimia, ilman armeijaa? ²⁷ Nimettömien Sotilaiden neuvot olisivat edesauttaneet Saksan tappiota, jos niitä olisi noudatettu laajamittaisesti. Cahunin ja Mooren antipropagandan ytimessä oli ajatus siitä, että Saksan häviö olisi saksalaissotilaille yksilöinä paljon edullisempi vaihtoehto kuin sodan jatkuminen. Sodan jatkuminen asettaa sotilaiden läheiset vaaraan (ks. kuvat 1 ja 6), ja itse sotilaat joutuvat ”tuhlaamaan koko elämänsä uniformussa” (ks. kuva 1). Saksan häviö tarkoittaisi rauhaa, kuten taiteilijat ilmaisevat kuvan 3 alareunassa.

Moorelle ja Cahunille oli tärkeä kohdella tavallisia saksalaisia sotilaita ymmärtäväisesti ja empaattisesti, ja he käyttivät retoriikassaan sotilaiden inhimillisiä pelkoja. ²⁸ Lukijakunnan empaattinen käsittely liittyi Cahunin ajatuksiin taiteen mahdollistamasta muutosvoimasta. Helterbrandin mukaan Cahunin taiteellista ja poliittista toimintaa on ohjannut Gustave Flaubert’in Rouva Bovary -romaanin (1857) päähenkilöstä nimensä saanut bovarysmen käsite eli tietoisuus siitä, että ihminen voi kuvitella itsensä toisenlaiseksi kuin todellisuudessa on. Vaikka bovarysme usein käsitetään jonkinlaisena harhaisena toiveunena, Cahunille se tarkoitti itsensä muuttamisen alkuvoimaa, jolla oli myös poliittinen ulottuvuus. Cahun käytti taidetta väylänään toisenlaiseen olemassaoloon, minkä lisäksi hän ajatteli, että tekstit saattavat myös inspiroida lukijoitaan ajattelemaan itseään uudella tavalla. ²⁹ Helterbrandin mukaan juuri bovarysme toimi Nimettömien Sotilaiden käsitteellisenä selkärankana. ³⁰ Se, että Cahunin ja Mooren antipropaganda herättelisi lukijoissa tahtoa muutokselle, vaati sen, että näitä kohdellaan empaattisesti. Tavallisia rivisotilaita ei siis syytetty sodasta, koska siinä tapauksessa lukija olisi mennyt puolustuskannalle. Moraalinen vastuu sodasta on asetettu lehtisissä sotajohdon harteille (ks. kuva 7).

Ilman loppua – intertekstuaalisuus

Cahunin aiemmat kirjalliset tuotokset ovat täynnä intertekstuaalisia viittauksia niin antiikkiin ja viktoriaaniseen runouteen kuin aikalaiskeskusteluihin esimerkiksi surrealismista, psykologiasta ja homoseksuaalisuudesta. Cahunin tekstit ovat monikerroksellisia, ja viittausten ymmärtämiseksi pitää olla syvällä Cahunin kirjallisessa maailmassa. ³¹ Hän muokkaa konventionaalisia kulttuurisia merkityksiä intertekstuaalisten viitteiden avulla ja kääntää oletuksia päälaelleen. Vastarintalehtien oletettu lukijakunta on täysin eri kuin Cahunin taideteksteillä. Näin ollen taiteilijat ammentavat viitteitä saksalaisesta kulttuurista sekä natsipropagandasta, jotka ovat tuttuja näiden lukijakunnalle.

Useista Cahunin ja Mooren vastarintalehtisistä löytyy fraasi “ilman loppua” jossakin muodossa. Cahun on kertonut kehittäneensä fraasin, kun miehityksen alussa hän oli lukenut satiirilehti Le Crapouillotin 1930-luvun alussa ilmestyneen numeron, joka käsitteli Hitlerin suosion kasvamista. Lehdessä esitelty propagandafraasi “kauhua ilman loppua vai kauhea loppua”, jota natsit olivat käyttäneet ennen valtaannousuaan, vaikutti Cahuniin, ja tämä muokkasi siitä oman sodanvastaisen versionsa. ³² Sen lisäksi, että “ilman loppua” ilmaantui monissa lehtisissä, Moore ja Cahun olivat kirjoittaneet fraasin myös esimerkiksi sotilaille meneviin sätkäpapereihin ja graffitina saksalaisten tukikohdan ympärille. ³³ Se, että vastarintalehtisistä ja muualta löytyy toistuvia fraaseja, sitoo niitä yhteen ja luo kuvaa suuresta ja organisoidusta kampanjasta.

Pariskunta hyödynsi myös muuta natsipropagandaa ja esimerkiksi kuvassa 4 käytti selkäänpuukotusteoriaa omiin tarkoituksiinsa. Selkäänpuukotusteoria on natsipropagandan selitys Saksan häviöön ensimmäisessä maailmansodassa. Sen mukaan tappio olisi johtunut heikon sotamenestyksen sijaan yhteiskunnan ”sisäisestä ongelmasta”. Tällä natsit tarkoittivat sosiaalidemokraattista puoluetta ja juutalaisia sekä kaikkia muita ihmisryhmiä, jotka oli leimattu syntipukeiksi eli selkäänpuukottajiksi. ³⁴ Antipropaganda kääntää selkäänpuukotusteorian päälaelleen: ”Koska he haluavat pettää Sinut, kuten he olivat pettäneet meidät 1914–18!” (kuva 2) Tällä kertaa syy on kuitenkin sotilasjohdon ja upseeriston. Taiteilijat hyödyntävät myös Hitlerin puheita antipropagandassaan (ks. kuva 8). Käyttämällä kyseisiä otteita Hitlerin puheista tätä vastaan Cahun ja Moore pakottavat propagandaa lukevan sotilaan vertaamaan puheiden sisältöä omaan elettyyn todellisuuteensa. Hitlerin lupaukset sotilaille näyttäytyvät tyhjinä ja valheellisina, jos lukija alkaa miettiä, kuinka kuolettava sota on saksalaisille sotilaille ollut. ³⁵

Lopuksi

Cahunin 1930-luvun jokseenkin teoreettiset pohdinnat surrealistisen runouden vaikuttavuudesta osoittautuivat tositilanteessa varsin toimiviksi. Cahunin ja Mooren sotaoikeudenkäynnissä naisten kerrottiin käyttäneen henkisiä aseita tuliaseiden sijaan. Tämä oli natsiupseerien silmissä vakavampaa, sillä nämä eivät voineet tietää kuinka syvälle vastarinnan vaikutukset ulottuivat. ³⁶ Runo oli taiteilijoille ase, ja he ampuivat saksalaissotilaiden moraalia itsenäisen ajattelun siemenillä.

Naisten empaattinen suhtautuminen näiden antipropagandaa lukeviin saksalaissotilaihin loi tilan, jossa sotilaat pystyivät reflektoimaan omia ajatuksiaan rauhassa ilman puolustuskannalle asettumista. Avantgardistiseen asuun puetut viestit pakottivat lukijat vertaamaan omaa todellisuuttaan natsipropagandaan ja vetämään tästä omat johtopäätöksensä. Tämän lisäksi antipropaganda tarjosi lukijoilleen natsipropagandasta vaihtoehtoisen olemisen mallin, eli Nimettömän Sotilaan. Nimettömän Sotilaan malli oli varsin inhimillinen, ja se todennäköisesti vastasi monen tavallisen sotilaan ajatuksia ja toiveita: Nimetön Sotilas halusi elossa kotiin, jossa tämän perhe odottaisi tätä turvassa ja hengissä. Kuitenkin sodan jatkuminen yhä pidempään teki toiveesta yhä epätodennäköisemmän, joten Nimetön Sotilas toivoi sodan loppuvan, vaikka se tarkoittikin Saksan häviötä.

Cahunin ja Mooren vastarintakampanjassa ja taiteessa on paljon näkökulmia, joita tämän artikkelin puitteissa ei ole ollut mahdollista tarkastella. Esimerkiksi surrealistisen kielenkäytön ja vastarintalehtien paikoitellen oudon kielen tarkastelu olisi hedelmällinen näkökulma, etenkin suhteessa Cahunin surrealistisiin teksteihin. Sodan jälkeen Cahun ja Moore ovat kirjoittaneet vastarintakampanjasta paljon julkaisematonta materiaalia. ³⁷

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lähdeluettelo

Jersey Heritage Archive (JHA), https://catalogue.jerseyheritage.org/ (viitattu 30.5.2026).

• Claude Cahun -kokoelma https://catalogue.jerseyheritage.org/claude-cahun/ (viitattu 30.5.2026).
• Claude Cahunin ja Marcel Mooren vastarintalehtiset, JHT/1995/00045/53 https://catalogue.jerseyheritage.org/collection-search/?si_elastic_detail=collect_103107 (viitattu 2.10.2024).

Kirjallisuusluettelo

Crick, Nathan, 2025. Propaganda. The Basics. Routledge, New York & London.

Frost, Jackqueline 2025. “Claude, Cahun, Freudo-Marxism, and Poetry’s Political Action.” The Nordic Journal of Aesthetic 34 (70), 303–326.

Helterbrand, Ryan, 2016. Plastic / Explosive. Claude Cahun and the Politics of Becoming Otherwise. University of Washington, Washington.

Hett, Benjamin C. 2018. The Death of Democracy. Hitler’s Rise to Power and the Downfall of the Weimar Republic. Penquin Canada, Allen Lane.

Jackson, Jeffrey H, 2020. Paper Bullets. Two Artists Who Risked Their Lives to Defy the Nazis. Algonquin Books, Chapel Hill.

Kärki, Kaisa 2019. “Tekemättä jättämiset vastarintana.” Teoksessa Outi Autti & Veli-Pekka Lehtola, (toim.), Hiljainen vastarinta. Tampere University Press, Tampere, 27–54.

Latimer, Tirza True 2006. “Entre Nous. Between Claude Cahun and Marcel Moore.” A Journal of Lesbian and Gay Studies 12 (2), 197–216.

Male, Alan 2019. The Power and Influence of Illustration. Achieving Impact and Lasting Significance through Visual Communication. Bloomsbury Publishing, London.

Richards, Jill 2020. The Fury Archives. Female Citizenship, Human Rights, and the International Avant-Gardes. Columbia University Press, New York.

Phelan, James, 2007. Experiencing Fiction. Judgments, Progressions, and the Rhetorical Theory of Narrative. The Ohio State University Press, Columbus.

Shaw, Jennifer 2017. Exist Otherwise. The Life and Works of Claude Cahun. Reaktion Books, London.

Shaw, Jennifer 2013. Reading Claude Cahun’s Disavowals. Ashgate Publishing, Farnham.

Solomon-Godeau, Abigail, 1999. “The Equivocal ‘I’. Claude Cahun as Lesbian Subject.” Teoksessa Shelley Rice (toim.), Inverted Odysseys. Claude Cahun, Maya Deren, Cindy Sherman. The MIT Press, Cambridge, 111-126.