Johdanto

Neuvostoliitossa esiintyi jonkin verran poliittista matkailua jo ennen toista maailmansotaa, mutta Josif Stalinin kuoleman ja sitä seuranneen suojasään myötä Nikita Hruštšovin kaudella (1953–1964) matkailuvolyymit Neuvostoliitossa alkoivat hiljalleen kasvaa. Erityisesti vapaa-ajan matkailu kasvoi suhteessa poliittiseen matkailuun, vaikka poliittisuus ei täysin kadonnutkaan ilmiöstä.¹ Neuvostoturismia tietokirjassaan Neukkuturismi – Neuvostoliiton matkailun historia (2020) tarkastelleen Ville-Juhani Sutisen mukaan vuosina 1975–1985 Neuvostoliitossa matkasi arvioiden mukaan jopa 50 miljoonaa ulkomaalaista turistia.² Vuonna 1974 toteutetun Matkailun edistämiskeskuksen tutkimuksen mukaan Neuvostoliitto oli suomalaisturistien keskuudessa ulkomaan matkakohteista kolmanneksi suosituin ja seuraavan vuosikymmenen aikana se nousi jopa toiseksi suosituimmaksi kohteeksi.³ Neuvostoturismin tutkimuksen relevanssia voidaankin ymmärtää ilmiön kenties yllättävän laajuuden kautta.

Tässä artikkelissa tarkastelukohteena on postikortit. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää postikorttiaineiston pohjalta, millaista kuvaa Neuvostoliiton erilaisista matkakohteista on luotu kotimaan- ja ulkomaanmatkaajille. Tavoitteena on tarkastella eri postikortteja yhdistäviä piirteitä sekä tuoda myös esiin matkakohteiden välisiä eroja korttien kuvien perusteella. Artikkelissa keskiössä ovat ensisijaisesti postikorttien luomat mielikuvat, ei niinkään turismi yleisempänä ilmiönä. Postikortteja tarkastellaan valokuvina hyödyntämällä kevyesti diskurssianalyysin keinoja. Tällä tarkoitetaan sosiaalisen tai tilallisen todellisuuden rakentamista. Diskurssianalyysissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi toistuviin teemoihin ja siihen, miten ne luovat mielikuvia katsojalle. Diskurssianalyysissa pyritään lisäksi tarkastelemaan toistuvuuksia aiheissa sekä teemoissa, sekä ottamaan huomioon se, että valokuvat luovat merkityksiä suhteessa toisiin valokuviin.⁴

Tutkimuksessa pohditaan, millaisia nähtävyyksiä ja muita asioita postikorteissa on toistuvasti kuvattu, ja millaisia mielikuvia ne kohteista rakentavat. Tarkoitus on kiinnittää huomiota kuvan keskeisiin aiheisiin, mutta samalla myös yksityiskohtiin, joita kuvissa on havaittavissa. Aineistona artikkelissa hyödynnetään vapaaehtoisvoimin ylläpidettävän Sovietpostcards-verkkosivuston (https://www.sovietpostcards.org/) digitoituja postikortteja. Tutkimustulosten pätevyyden osalta on hyvä ottaa huomioon arkiston aineistojen muodostumiseen liittyvät haasteet. On esimerkiksi epävarmaa, miten verkkosivuston postikortit ovat valikoituneet eli toisin sanoen, millainen otos arkistossa olevat postikortit ovat kaikista Neuvostoliitossa valmistetuista postikorteista. Samoin postikorttien määrän vähäisyys on tärkeää pitää mielessä laajempien havaintojen osalta. Sovietpostcards on kuitenkin mainittu esimerkiksi Harvardin yliopiston Digital Handbook for Research on Soviet History -verkkosivulla alkuperäislähteenä.⁵ Kokonaisuudessaan artikkelia varten on käyty läpi 538 postikorttia. Arkiston postikortit on jaoteltu kansiota muistuttaviksi kokoelmiksi, jotka sisältävät vaihtelevan määrän eri kaupunkeihin liittyviä kuvia. Kaupunkeihin liittyvistä postikorteista on tutkimukseen valittu vain sellaisia kokoelmia, jotka eivät kohdistu mihinkään yksittäiseen nähtävyyteen, sillä tarkoitus on tarkastella yleisellä tasolla korttien kaupunkikuvastoja.

Tutkimuskirjallisuuden pohjalta selviää, että Neuvostoliitto pyrki markkinoimaan eri kohteitaan erilaisin mielikuvin. Esimerkiksi Sutisen mukaan Moskovasta pyrittiin luomaan kuvaa modernina kohteena, ja Leningradin osalta korostettiin kaupungin kulttuuria ja historiaa.⁶ Sutinen toteaa myös, että Neuvostoliitto pyrki hyödyntämään postikortteja valtiollisten mielikuvien rakentamisessa. Postikorttien jonkinlaista kulta-aikaa valmistamisen suhteen olivat 1970–1980-luvut, jolloin niillä oli keskeinen rooli niin propagandatuotteina kuin matkamuistoinakin. Sutinen toteaa postikorttien tuoneen esiin kaupunkien parhaita puolia.⁷

Tässä artikkelissa perehdytään Mustanmeren rantalomakohteista Sotšiin sekä kaupunkilomakohteita edustaviin Moskovaan ja Leningradiin, jotka valikoituivat kohteiksi niiden suuruuden ja merkityksen vuoksi. Näitä kahta kaupunkia voidaan myös pitää suosituimpina matkailukaupunkeina Neuvostoliitossa. Vastaavasti Sotši lukeutuu vierailluimpien kaupunkien joukkoon erityisesti 1960-luvulta lähtien.⁸ Valittujen postikorttien ajoitus osuu kylmän sodan vuosille 1950-luvun puolivälin matkailun avautumisesta Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin asti.

Artikkelissa käsitellään myös propagandan roolia osana postikorttien luomaa kuvaa kohteesta. Tutkimuksessa nostetaan toisinaan esiin myös niitä turistikohteissa ilmenneitä ongelmia, joita ei voida havaita korttien kuvastosta. Artikkelissa tunnistetaankin turismin valtiojohtoisuus Neuvostoliitossa. Keskeinen organisaatio turismin järjestämisen näkökulmasta oli vuonna 1929 perustettu Intourist. Organisaation toimikuva turismin parissa vaikutti olevan suhteellisen laaja, sillä se oli esimerkiksi osavastuussa niin matkamuistomerkkien myynnistä kuin yökerhojen ylläpidosta turisteille.⁹ Samaan aikaan organisaation keskeisyydestä kertoo sekin, että turistien tuli ilmoittaa Intouristille matkasuunnitelmistaan etukäteen.¹⁰ Intourist laati matkojen mainostamiseksi oppaita, mutta myös postikortteja, joita Sutisen mukaan hyödynnettiin mielikuvien rakentamisessa. Intouristilla oli myös toimistoja eri puolilla Eurooppaa, joiden kautta se pyrki edistämään neuvostomatkailua.¹¹

Rantalomakohde Sotši

Sotšin kehittyminen turistikohteeksi alkoi 1930-luvulla Stalinin valtakaudella. Tuolloin kotimaanmatkailun osalta neuvostohallinto pyrki luomaan Sotšista turistikohdetta erityisesti maan eliitille, vaikka propagandan osalta näkökulma oli vastakkainen.¹² Hruštšovin kaudella turismiin alettiin suhtautua toisin.¹³ 1960-luvulla Mustameri rantakohteineen avautui massaturismille erityisesti lentoliikenteen ansiosta.¹⁴ Christian Noack arvioi Sotšin alueella käyneen 1970-luvun puolivälissä jopa 3,5 miljoonaa turistia, joista suurin osa kävi kohteessa luvatta niin sanottuina ”villeinä turisteina”¹⁵, millä tarkoitetaan virallisen turismin ulkopuolisia kävijöitä.¹⁶ Ville-Juhani Sutinen antaa puolestaan kuvaa suomalaisten matkailusta. Hänen mukaansa Sotšissa kävi Dagomysin ja Jaltan ohella vuoden 1983 tietojen valossa noin 50 000 suomalaisturistia vuosittain, vaikka kävijämäärissä esiintyikin aika ajoin myös laskua. Laajemmin suomalaisten vuotuisten vierailijoiden määrä Neuvostoliitossa 1980-luvulla oli hänen mukaansa jopa 300 000.¹⁷

Sotšia koskevia postikortteja on otettu tutkimukseen mukaan 97 kappaletta. Ne sijoittuvat vuosien 1976–1988 välille.¹⁸ Kortteja tarkastellessa voidaan yleisellä tasolla todeta, että ne rakentavat kuvaa kaupungista rantalomakohteena. Tämä mielikuva syntyy helposti joistakin toistuvista teemoista kuten auringonottajien ja uimareiden täyttämistä uimarannoista. Postikorteissa Sotšin osalta korostuvat usein myös hotellit, joita voidaan pitää keskeisenä osana turismia (ks. esim. kuva 1).

Sotšia käsittelevissä postikorteissa sanatoriot eli parantolat ovat yleinen ja toistuva teema. Erityisesti yhdestä arkiston kokoelmasta¹⁹ löytyy useita kuvia parantoloista. Stalinin kaudella, Sotšia muutettaessa turistikohteeksi, terveysnäkökulma ja kylpylät olivatkin erityisen huomion kohteena. Tämän seurauksena alueelle rakennettiinkin useita sanatorioita, klinikoita ja puistoja.²⁰ Postikorteissa usein esiintyvät puistot vahvistavat mielikuvaa kohteesta ikään kuin jonkinlaisena matkailijan paratiisina. Näissä kuvissa esiintyy esimerkiksi suihkulähteitä ja kasvillisuutta sekä toisinaan myös veistoksia. Vihreys vaikuttaakin olevan yksi postikorteissa usein toistuva teema.

Christian Noackin mukaan Sotšin lomakohdetta luodessa alueen ekosysteemi koki muutoksen, sillä sen kasvillisuutta muutettiin tietoisesti lomakohdeajatusta silmällä pitäen. Samoin vuorten rinteiltä kiellettiin tietyntyyppisten rakennusten rakentaminen näyttävien puistojen ja metsien täyttämiä vuoria ajatellen.²¹ Postikorteissa rinteillä toisinaan näkyy rakennuksia, mutta monilla rinteillä on kuitenkin melko vihreää. Postikorttien viitekehyksessä on kuitenkin vaikeaa vahvistaa millaisia rakennukset rinteillä ovat. Postikorttien joukosta löytyy myös jonkinlaisena poikkeavuutena kaksi kuvaa Sotšista talvella, jotka voisi hahmottaa lämpimän rantalomakohteen mielikuvan vastaisina. Onkin vaikeaa sanoa, mistä talvisen Sotšin kuvien vähäisyys tarkalleen johtuu. Myös tutkimuskirjallisuudessa esitetyt havainnot Mustanmeren markkinoinnista sopivat hyvin yhteen sen kanssa, että Sotšia voidaan luonnehtia jonkinlaiseksi paratiisia muistuttavaksi paikaksi. Sutisen mukaan esimerkiksi 1980-luvun suomenkielisissä matkaoppaissa Mustanmeren rantakohteita luonnehditaan ”viherkasvillisuuden”, ”virkistyksen” ja ”uimarantojen” kautta.²²

Sotšin postikorttikuvasto tuo jonkin verran esiin myös alueen viihteellistä puolta. Tätä edustavat esimerkiksi itsepalveluliike Universam ja kaupungin sirkus. Yhden postikorttikokoelman osalta esiintyy myös muutama yksittäinen kuva Universamista yöllä neonvaloissa. Vastaavasti samassa kokoelmassa²³ esiintyy muita rakennuksia, kuten ravintola ja sirkus hämärtyvässä illassa tai yöllä (ks. esim. kuva 2). Näiden voidaan mahdollisesti vahvistavan kuvaa Sotšista rentona vapaa-ajan kohteena tuoden esiin alueen yöelämää. Kuitenkaan pimeällä otettuja kuvia postikorttikokoelmassa ei lukumääräisesti ole merkittävää määrää.

Lisäksi Sotšin kohdalla juna-asemat ja uusi lentokenttä esiintyvät postikorteissa muutamia kertoja. Christian Noack nostaa kuitenkin esiin, että jotkin kaupungin modernisoimiseen viittaavat tavat – kuten esimerkiksi neonvalot – sekä betonin, lasin ja teräksen käyttö herättivät aikalaisissa myös kritiikkiä.²⁴ Sotšia luotaessa rantalomakohteeksi, kaupungin rakentamisessa ilmeni useita ongelmia. Noackin mukaan esimerkiksi vuonna 1967 neuvostojohdon tavoitteena oli nostaa majoituspaikkojen sänkyjen määrä jopa 200 000 alueen 42 000 sängystä. Noack toteaa, että tavoitteeseen ei Neuvostoliiton aikana koskaan päästy.²⁵ Sotšin luominen neuvostoihanteiden mukaiseksi vaati ympäristön voimakasta muokkaamista. Alueella ilmeni esimerkiksi puhtauteen liittyviä ongelmia, sillä vesivarannot sekä rannat olivat toisinaan likaisia. Tämän lisäksi viemäröinti oli Noackin mukaan tehotonta.²⁶ Näiden lisäksi kohteessa oli jo rakennusprojektin alkuajoista lähtien kuljetukseen ja työvoimaan liittyviä ongelmia.²⁷ Sikäli Noackin havainnot erityisesti Sotšin ympäristöhaasteista tuovat mielenkiintoisen vastakkaisen näkökulman postikorttien rakentamasta rentouttavasta, paratiisia muistuttavasta ranta- ja puistokohteesta.

Postikortit pyrkivät vahvistamaan kuvaa Sotšista rantalomakohteena ja rentoutumispaikkana matkailijoille ainakin Sovietpostcards-sivustolle arkistoitujen korttien valossa. Kuvastossa esiintyvä kasvillisuus, puistot ja uimarannat sekä hotellit antavat helposti kuvaa ikään kuin jonkinlaisesta paratiisista. Mielenkiintoinen havainto on huomata selkeän propagandan vähäisyys postikorteissa. Esimerkiksi kuvastossa ei esiintynyt yhtäkään Lenin-patsasta²⁸, ja Neuvostoliiton symbolien esiintyminen oli suhteellisen vähäistä. Muutamassa kuvassa on Neuvostoliiton lippu sekä erään sanatorion katolla punainen tähti. Neuvostoideologiaa oli havaittavissa muutamassa postikortissa sanatorioiden nimissä. Yksi näistä viittaa Pariisin kommuuniin ja toinen on nimeltään ”Totuus” (Правда). Lisäksi muutamassa postikortissa esiintyi neuvostoliittolaisen kirjailija Nikolai Ostrovskin patsas sekä kirjailijaan liittyvä museo.

Kaupunkikohteet Moskova ja Leningrad

Moskova oli Neuvostoliiton olemassaolon ajan maan suosituin matkakohde.²⁹ Ville-Juhani Sutisen mukaan Moskovan mainostaminen ulkomaalaisille tapahtui 1960-luvulla moderniuden kautta, mistä hän nostaa esiin erilaiset kaupat.³⁰ Myöhemmin teoksessaan Sutinen mainitsee toisena esimerkkinä Omskin kaupungin, mitä markkinoitiin postikorteissa vastaavasti modernina kaupunkina leveiden katujen, ajoneuvojen ja rakennusten kautta.³¹ Mikäli samoja esimerkkejä moderniudesta sovelletaan Moskovan postikorttien tulkintaan, Sutisen toteamus modernin kuvan luomisesta voidaan hahmottaa myös Moskovan kohdalla. Moskovan postikorteissa toisinaan esiintyykin leveitä bulevardeja sekä keskeisiä katuja (ks. esim. kuva 3). Monissa Moskova-aiheisissa valokuvissa näkyy ajoneuvoja yksityiskohtina, mutta myös paljon ihmisiä. On toisaalta vaikeaa ottaa kantaa siihen, kuinka sattumanvaraista kulkuneuvojen tai ihmisten esiintyminen kuvissa on. Yhtä kaikki, postikortit luovat Moskovasta kuvaa suurena ja vilkkaana kaupunkina.

Turismia voidaan pitää Neuvostoliiton tapauksessa yhtenä keskeisenä poliittisena työkaluna, mitä tulee kylmän sodan kilpailuun mielikuvista ja kulttuurista. Tämä käy ilmi esimerkiksi Alex Hazanovin väitöskirjasta, missä hän toteaa Neuvostoliitossa ajatelleen, että matkailua oli mahdollista osoittaa Neuvostoliiton positiivisia puolia muun ulkomaalaisiin kohdistuvan propagandan ollessa vaikutuksiltaan suhteellisen heikkoa. Hazanov toteaa myös, että koti- ja ulkomaanmatkailijoille esitellyt kohteet kaupungista olivat tarkasti valikoituja.³²

Moskovan sekä Leningradinkin kohdalla postikorttikuvasto on Sotšin tavoin monipuolista, vaikka tietyt nähtävyydet toistuvatkin toisia useammin. Tutkimukseen päätyi kokonaisuudessaan 296 postikorttia Moskovasta vuosien 1956–1987 väliseltä ajanjaksolta.³³ Moskovan postikorteissa yleisiä teemoja ovat hyvin tunnetut nähtävyydet, kuten Kreml ja sen sisäpuolella sijaitsevat rakennukset, kuten Kongressipalatsi. Muita yleisiä aiheita Moskovasta ovat erilaiset hallintorakennukset, mutta myös Moskovan punainen kaupungintalo (ks. kuva 3) sekä sen edustalla sijaitseva Juri Dolgorukin patsas. Dolgorukia pidetään Moskovan perustajana. Dolgorukin patsaan lisäksi kirjailija Alexander Puškinin patsas Rossija-elokuvateatterin edustalla toistuu postikorteissa. Kenties yllättävä havainto Moskovan postikorttien kohdalla on, että toistuvana teemana ilmenee Moskvajoki. Usein jokea pitkin kulkee myös laiva. Joissakin eri kokoelmissa toistuu yhtenevä kuvausasetelma, jossa keskiössä ovat Kremlin muuri muutamine torneineen sekä muurin yli näkyvine rakennuksineen. Näissä kuvissa lähes aina laiva ajelee Moskvajoella (ks. kuva 4).

Toisena hieman yllättävänä ja suhteellisen toistuvana teemana korteissa on Moskovassa sijaitsevat muutamat Napoleonin sodan muistomerkit. Nämä kaksi toistuvaa muistomerkkiä ovat Borodinon taistelun panoraamamuseo sekä Moskovan riemukaari. Bolshoi-teatteri sitä edustavine puistoineen on myös hyvin yleinen teema. Bolshoi-teatteria esitetään erilaisista kuvakulmista, mutta joissakin niistä on havaittavissa myös runsaasti ihmisiä ja liikennettä ympärillä (ks. esim. kuva 5). Tällaisten näkökulmien voidaan ajatella vahvistavan kuvaa vilkkaasta ja modernista kaupungista. Kuitenkin samanaikaisesti Alex Hazanovin väitöskirja tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin kohteen hyödyntämisestä propagandakeinona 1960-luvun Intouristin kiertoajeluilla. Hazanovin mukaan turisteille kehuttiin neuvostoliittolaista kulttuuria muistuttaen samalla, että maailman ensimmäinen lapsille suunnattu teatteri löytyy Neuvostoliitosta.³⁴

Suuren kaupungin kuvaa rakentavat lisäksi Stalinin kauden pilvenpiirtäjät, kuten korkea Moskovan valtionyliopiston rakennus. Nämä esiintyvät postikorteissa suhteellisen usein, joskus näkyen vain taustalla korkeutensa vuoksi. Yksi samannäköisistä pilvenpiirtäjistä on hotelli Ukraina. Kuten Sotšissa, myös Moskovan sekä Leningradin kohdalla hotellit ovat postikorttien yleinen kuvauskohde. Korkean Ukraina-hotellin ohella Moskovan postikorttikuvastossa esiintyy hotelli Rossija. Ville-Juhani Sutinen toteaa suomalaisten matkustajien näkökulmasta suosituimpiin nähtävyyksiin lukeutuneen esimerkiksi Punaisen torin, Leninin mausoleumin, Kansantalouden saavutusten näyttelyn, mutta myös Moskovan metron.³⁵ Postikorttien tasolla Punainen tori eri kuvakulmista sekä siellä sijaitseva Leninin mausoleumi ovatkin yksi yleisimmistä kuvauskohteista Sovietpostcards-sivuston Moskovaa koskevissa postikorteissa. Sutisen mainitsema Moskovan metro ei kuitenkaan muutamaa yksittäistä kuvaa lukuun ottamatta tutkimusaineistossa esiinny.³⁶

Hazanov nostaa esille, kuinka Punaista toria nostettiin turistikierroksilla esiin sankaruuden ja historian kautta mainiten Venäjän historiallisia merkkihenkilöitä sekä Kremlin muuriin haudattuja vallankumouksen kannalta tärkeitä henkilöitä. Lisäksi heille huomautettiin torin laidalla sijaitsevasta GUM-tavaratalosta, mikä yhdisti Hazanovin mukaan menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Hazanov toteaakin, että Neuvostoliiton propaganda pyrki kiertoajelulla yhdistämään laajasti näitä kolmea aikatasoa.³⁷ Sikäli Moskovan esittäminen matkailijoille modernina kaupunkina asettuu mielenkiintoisella tavalla uuteen valoon, kun modernius ja Neuvostoliiton ideologia pyritään yhdistämään. Sutisen mainitsemaa Kansantalouden saavutusten näyttelyä, sen lähellä sijaitsevan Kansojen ystävyys -suihkulähteen kanssa, näkee myös postikortistossa. Postikorttikuvastossa tulee esiin yhtenä teemana Moskovan useat eri kirkot. Pyhän Vasilin katedraali Kremlin ja Punaisen torin lähistöllä on toistuva aihe, mitä puolestaan voidaan pitää yhtenä kuuluisimmista nähtävyyksistä kaupungissa.

Moskovan kohdalla propagandaa on kuvien tasolla hahmoteltavissa enemmän kuin Sotšissa, mutta sekään ei postikorteissa varsinaisesti ole selkeänä teemana ainakaan suorasti. Moskovan kohdalla esiintyi esimerkiksi muutama Karl Marxia ja Vladimir Leniniä esittävä patsas, mutta lukumäärällisesti näitä ei ole paljoa muuhun sisältöön suhteutettuna. Propaganda näyttäytyy postikorteissa myös joidenkin pienten yksityiskohtien kautta, kuten yksittäisissä iskulauseissa joidenkin rakennusten katoilla tai vaikkapa satunnaisina Neuvostoliiton symboleina. Lisäksi kuvattavien rakennusten aiheet, kuten Leninin mausoleumi, Avaruuden valloittajien muistomerkki tai muut neuvostoyhteiskunnan saavutuksia kuvaavat muistomerkit, ja niiden kuvaaminen postikorteissa voidaan jo itsessään nähdä jonkinlaisena propagandana. Propagandan esiintymismuodot voi hahmottaa usein aiheiden valinnassa tai pienissä yksityiskohdissa.

Sutisen mukaan 1960-luvulla Leninin mausoleumia mainostettiin enää hyvin pienimuotoisesti, ja moderniuteen keskityttiin enemmän vaikkapa Kremlin uutta Kongressirakennusta ja kauppakeskuksia korostamalla. Lenin-kuvaston vähäisyys johtui Sutisen mukaan länsimaisten turistien vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen.³⁸ Postikorteissa mausoleumi on suhteellisen yleinen aihe, mutta toisaalta on hyvä huomata sen sijainti keskeisellä Punaisella torilla. Tämä voi joidenkin kuvien osalta vaikeuttaa kuvien motiivien hahmottamista. Onkin siis haastavaa sanoa, onko mausoleumin mukanaolo tarkoituksellista jokaisessa kuvassa vai onko se mukana vain, koska Punainen tori on kuvauksen päähuomiona.

Moskovan, Leningradin ja myös Sotšin postikorttikuvastoissa välittyy joidenkin kuvien kautta muutakin kuin pelkkiä nähtävyyksiä. Kuvat tarjoavat toisenlaisen näkökulman kaupunkeihin ja niiden arkeen: ihmiset nousevat niissä aiempaa näkyvämpään rooliin, mikä luo vaikutelman arkisuudesta ja elävästä kaupunkiympäristöstä. Yksi havainnollistava esimerkki on vuoden 1956 kokoelmassa³⁹ esiintyvä kuva, missä kaksi naista kävelee lapsen kanssa Moskvajoen rannalla nurmikolla. Kuvassa taustalla esiintyy rakennuksia sekä keskellä jokea kulkee alus. Kyseisessä kuvassa ihmiset ovat saaneet erityisen suuren roolin. Kuvan naiset ovat myös pukeutuneet melko rennosti.

Ville-Juhani Sutisen mukaan Leningradia puolestaan pidettiin matkakohteena arvossa erityisesti kulttuurin näkökulmasta kotimaassa. Esimerkiksi keisarikunnan ajan historia ja matkakohteet olivat kaupungissa keskeisiä nähtävyyksiä. Sutisen mukaan Moskovan voidaan todeta moderniudessa edustaneen joillekin tulevaisuutta, kun taas Leningradia on hahmotettu historian kautta. Hän toteaakin, että eräässä neuvostoliittolaisessa matkaoppaassa Leningradia luonnehdittiin itsessään museoksi.⁴⁰ Suomalaisen matkailun näkökulmasta Leningrad oli suosituin matkakohde Neuvostoliitossa kylmän sodan aikana.⁴¹

Neuvostoliitossa kylmän sodan aikana. Sotšin ja Moskovan ohella Leningradin postikorttikuvaston voidaan sanoa esittelevän kaupunkia melko monipuolisesti. Tutkimusaineistossa Leningradia koskevia postikortteja on yhteensä 145 kappaletta vuosien 1964–1986 väliseltä ajalta. Kuvastossa mielenkiintoinen havainto on, että neuvostoajasta huolimatta kirkot sekä muutamat keisarikunnan ajan patsaat ovat jokseenkin keskeisessä roolissa. Niitä ei siis varsinaisesti vältellä. Esimerkiksi Pietari Suurta esittävä Vaskiratsastajapatsas esiintyy useissa postikorteissa, kuten myös Talvipalatsi sekä erilaiset kirkot. Kokoelmissa esiintyviä kirkkoja Leningradin postikorttikuvastossa ovat ainakin Kazanin tuomiokirkko, Iisakinkirkko sekä Pietarin ja Paavalin katedraali osana Pietarin ja Paavalin linnoitusta. Yksi yleinen aihe on myös Pietarin Amiraliteetti. Toisinaan Alexander Puškinin patsas Taiteilijoiden aukiolla ja Palatsiaukio ovat esillä kuvastossa. Sutisen väite kaupungista kulttuurin ja historian kannalta tärkeänä kohteena saa vahvistusta postikorttien kautta.

Propagandan roolista Leningradin kohdalla voidaan todeta, että sitä esiintyy ainakin enemmän kuin Sotšin postikorteissa. Joitakin aiheita, joiden kautta propagandaa esiintyy, on muutamat Leninin patsaat sekä toisaalta sisällissodan keskeiset kohteet kuten Aurora-laiva, Kšesinskajan talon valaistu parveke (ks. Kuva 6) ja Smolna. Auroran historia ulottuu Venäjän keisarikunnan aikaan, mutta alus tunnetaan erityisesti bolševikkivallankumouksen symbolina: sen kerrotaan ampuneen merkkilaukauksen Talvipalatsin valtauksen alkaessa. Smolna ja Kšesinskajan talo omaavat myös historiallisia merkityksiä liittyen Venäjän sisällissotaan. Sutinen toteaakin Leningradin olleen yleisen kulttuuri- ja historiakohteen ohella olleen merkittävä kaupunki sen bolševikkihistorian vuoksi.⁴² Tutkimusaineiston joukosta löytyy myös joitakin Toisen maailmansodan tapahtumiin viittaavia satunnaisia kuvia. Näistä esimerkkeinä muutamaan kertaan esiintynyt Piskarjovkan hautausmaa sekä Leningradin sankarillisten puolustajien muistomerkki. Neuvostoliiton propagandaa on havainnoitavissa siis ainakin jonkin verran, mutta sen suurempi määrä suhteessa vaikkapa Sotšiin liittynee myös Leningradin tärkeyteen vallanpitäjien historian näkökulmasta. Voidaan toisaalta myös pohtia sitä, millaista kuvaa avoin propaganda loisi Sotšin kaltaisesta rantalomakohteesta.

Myös Leningradin kohdalla voidaan postikorteissa havainnoida arkisempia teemoja. Monissa kuvissa esiintyy ihmisiä arkivaatteissaan, sekä muutaman yksittäisen kuvan kohdalla ihmiset ovat jopa kuvan keskipisteenä. Leningradin kohdalla arkisuus näkyy esimerkiksi ihmisten esiintymisenä puistoissa, minkä sattumanvaraisuuteen voi olla haastavaa ottaa kantaa. Erityisesti kuitenkin yhdessä kokoelmista⁴³ vuodelta 1972 välittömyys ja ihmiskeskeisyys hahmottuvat erityisen hyvin. Kokoelmassa on muun muassa otos vesistöstä, jonka rantaa pitkin kulkee ihmisiä, joista osa työntää lastenrattaita. Taustalla näkyy puita ja muutama kerrostalo. Kuvan kautta on selvää, että siinä ei pyritä kuvaamaan mitään nähtävyyttä, vaan sen viestin voi hahmottaa arkisempien aiheiden kautta (ks. kuva 7). Kenties postikortti pyrkii kuvaamaan tavallista ihmistä ja arkea Leningradissa. Samassa kokoelmassa vuodelta 1972 esiintyy myös muita arkista välittömyyttä kuvaavia postikortteja, kuten sateenvarjojen kanssa kaupungilla kulkevia ihmisiä sekä ihmisiä syksyisen joen varrella.

Joissakin Leningradin postikorttikuvissa on myös samanlaisia suurkaupunkia ilmentäviä elementtejä kuin Moskovan kuvastossa. Leningradin kuvia läpikäydessä vastaan tulee toisinaan suuria ja vilkkaita katuja, mutta myös paljon laivoja joella. Moskovan ja Sotšin kanssa yhteistä Leningradin kuvastossa on erilaiset hotellit, joita on kuvattu ainakin muutaman postikortin verran jokaisessa kolmesta kaupungista. Hotellit ovatkin tärkeä elementti ottaa huomioon puhuttaessa turismista. Leningradin osalta mukaan kuvastoon on päässyt ainakin hotelli Leningrad. Toinen yllättävä yhteinen tekijä on joella kulkevat laivat, joita esiintyy usein Moskovan ohella myös Leningradin postikorteissa.

Yhteenveto

Sovietpostcards-verkkosivustolle kerätyn postikorttikokoelman voi sanoa olevan monipuolinen sisällöltään. Sotšin kohdalla postikorteista on huomattavissa se, että kyseessä on vapaa-ajan rantalomakohde. Korteissa yleisenä teemana tuntuukin korostuvan viihteellinen puoli, ja osa kuvista muistuttaa jonkinlaista paratiisia kasveineen, suihkulähteineen sekä sanatorioineen. Lisäksi uimarannat ovat yleinen teema. Vastaavasti neuvostopropaganda ei tunnu nousevan merkittävissä määrin esiin kuin korkeintaan joidenkin paikkojen nimien ja yksittäisten yksityiskohtien kautta. Toisaalta tutkimuskirjallisuudessa esiin nostetut Sotšia koskevat haasteet – kuten ympäristöongelmat sekä matkailun laajuuteen liittyvät kunnianhimoiset tavoitteet – luovat mielenkiintoisen vastakkaisen kuvan rennon rantalomakohteen rinnalle. Tämä paljastaa yhteiskunnan pyrkimykset vaikuttaa mielikuviin.

Vastaavasti Moskovan postikorttikuvasto on hyvin laaja-alaista. Neuvostoliittolaista turismia käsittelevän kirjallisuuden pohjalta voidaan todeta, että kohdetta pyrittiin markkinoimaan modernina kaupunkina. Postikorttiaineiston perusteella väitteeseen löytyy ainakin jonkinlaista vahvistusta esimerkiksi leveiden ja ruuhkaisten katujen sekä korkeiden rakennusten osalta. Lisäksi Moskovan osalta tunnetut nähtävyydet, kuten Punainen tori, Vasilin katedraali ja hallinnolliset rakennukset esiintyvät postikorttikuvastossa usein. Näiden lisäksi kaksi erilaista Napoleonin sotien muistomerkkiä ja Bolshoi-teatteri toistuvat eri kokoelmissa. Kenties yllättäen myös yleinen aihe on Moskvajoki, jonka varrella toistuvasti kulkee laiva. Postikortit tuntuvat välittävän mielikuvaa suuresta, eloisasta ja vilkkaasta kaupungista, sillä myös ajoneuvoja ja ihmisiä esiintyy niissä paljon. Tämä rakennettu mielikuva kuitenkin asettuu mielenkiintoiseen valoon, kun sitä peilaa ajatukseen turismista Neuvostoliiton kontrolloimana poliittisena työkaluna. Sikäli propaganda näyttäytyy suhteellisen hienovaraisesti tämän artikkelin tutkimusaineistossa.

Leningrad edustaa tutkimuksessa Moskovan ohella kaupunkimatkailua. Esillä ovat muun muassa kulttuurillisesti ja historiallisesti merkittävät kohteet. Yhteistä Moskovan kanssa on Sotšia enemmän esiintyvä propaganda, vaikka kaikissa kuvissa sitä ei olekaan hahmotettavissa. Propagandapuoli tulee esimerkiksi esiin Venäjän sisällissodan kannalta keskeisten kohteiden esittämisessä. Molempien kaupunkikohteiden postikorttikuvastossa esiintyy enemmän propagandaa kuin Sotšissa, minkä syitä voikin pohtia. Asia voi liittyä mahdollisesti historiallisiin tapahtumiin ja kaupungin rooleihin hallinnon ja bolševikkihistorian näkökulmasta, sillä Moskova ja Leningrad olivat keskeisempiä kaupunkeja tästä näkökulmasta. Toisaalta samanaikaisesti voidaan myös pohtia, millaista kuvaa propagandan vahva tyrkyttäminen laajemmalle yleisölle Sotšin kaltaisessa rantalomakohteessa olisi luonut. Propaganda oli toisinaan hienovaraistakin. Kaikkien kaupunkien postikorttikokoelmissa esiintyy hotellikuvastoa, joskin joissakin kaupungeissa sitä on enemmän kuin toisissa. Tulevia tutkimuksia ajatellen voisi olla hedelmällistä perehtyä samalla tutkimusotteella muihin Neuvostoliiton kaupunkeihin tai eri neuvostotasavaltoihin selvittäen näiden paikallisesti toistuvia teemoja sekä niistä rakennettuja mielikuvia.

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lähteet

Sovietpostcards, verkkosivusto. https://www.sovietpostcards.org/ (viitattu 26.5.2026).

Kirjallisuusluettelo

Assipova, Zhanna & Lynn, Minnaert 2014. “Tourists of the World, Unite! The Interpretation and Facilitation of Tourism towards the End of the Soviet Union (1962–1990).” Journal of Policy Research in Tourism, Leisure and Events 6 (3), 215–230.

Hazanov, Alex Hazanov 2016. Porous Empire. Foreign Visitors and the Post-Stalin Soviet State. University of Pennsylvania, Philadelphia.

Noack, Christian 2017. ”The Magnitostroi of Health. Sochi and the Transformation of the Caucasian Black Sea Coast as a Model for Regional Development in the Soviet Union and Russian Federation.” Zeitschrift für Tourismuswissenschaft 9 (1), 65–86.

Pagel, Oliver 2019. “Finnish Tourists in Soviet Estonia. Security Considerations.” Journal of Baltic Studies 50 (3), 375–391.

Shikalov, Juri 2021. ”Farkkujen ’voima’. Laiton kauppa ja suomalaiset turistit Leningradissa ja Viipurissa 1960–1980-luvuilla.” Työväentutkimus Vuosikirja 35, 8–23.

Sutinen, Ville-Juhani 2020. Neukkuturismi. Neuvostoliiton matkailun historia. Vastapaino, Tampere.

Vahtikari, Tanja; Männistö-Funk, Tiina & Laine, Silja 2022. ”Valokuvan käytön ja tulkinnan menetelmät historiantutkimuksessa.” Teoksessa Mirkka Danielsbacka, Matti Hannikainen & Tuomas Tepora (toim.), Avaimia menneisyyteen. Opas historiantutkimuksen menetelmiin. Gaudeamus, Helsinki, 229–249.