ELINA SAGNE-OLLIKAINEN (SFP/RKP)

Olin Hakaniemien torilla tekemässä vaalikampanjaa, kun iäkkäämpi mies pysähtyi katsomaan vaalipöytää. Hänen katseensa osui RKP:n vaalisloganiin. Hän toisti: ”Yhdessä eteenpäin, no ois’ sehän mukavaa, mutta kun olen menettänyt neljä läheistä kuluneen vuoden aikana”. Hän kertoi minulle, keitä nämä rakkaat olivat, ja tunsin syvää surua rinnassani. Tuo on jo aivan liikaa kannettavaa, ajattelin hiljaa.

Mies jatkoi jutustelua kanssani, mutta hänen sanansa menetyksistä jäivät vielä ajatuksiini. Siitä on 17 vuotta, kun äitini kuoli kroonistuneeseen rintasyöpään. Syöpä on ollut kuin iso varjo elämässäni siitä asti, kun äitini syöpä todettiin ollessani ala-asteella.

Muutimme maalta kaupunkiin, sillä äiti joutui varhaiseläkkeelle. Syöpähoidot 90-luvulla olivat erilaiset kuin tänä päivänä. Äitini masentui, oli enimmäkseen kotona. Hän löysi elämänilon uudestaan silloin, kun häntä pyydettiin kristilliseen kirjakustantamoon avustajaksi; ehkä hän sai siitä jotain pientä palkkaakin, en itse asiassa tiedä.

Tänä keväänä matkustan Ateenaan tutkimuskonferenssiin, jonka teemoina ovat dystopiat ja utopiat. Viime syksynä kirjoitin yhdessä kolmen muun tutkijan kanssa tiivistelmän, josta nyt pääsemme pitämään esitelmän. Paperi käsittelee sitä, miten esittävä teatteri ja suomenruotsalainen DuvTeatern edustavat utopiaa, jossa ihmisen toimintakyky ei määritä sitä, mitä hän on. DuvTeaterin taiteellinen lähtökohta on, että kaikilla ihmisillä on oikeus olla mukana luomassa taidetta.  

Olen väitöskirjatutkijana Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutissa ja huomaan, että olen lähtenyt mukaan politiikkaan sen takia, että toivon hyvin erilaista Suomea. Unelmoin Suomesta, jossa ei ole tilaa kenenkään syrjimiselle tai unohtamiselle. Haluan elää maassa, jossa ei ole leipäjonoja. Haluan elää maassa, jossa aidosti muutetaan asioita niin, ettei kukaan joudu elämään köyhyysrajalla ja jossa huolehditaan toisistamme. Maassa, jossa jokaisen ihmisen elämä nähdään arvokkaana.

Jotta utopia, jossa jokaisen ihmisen elämä on arvokasta ja tärkeää, toteutuisi, monen asian on vielä muututtava.  Politiikassa se tarkoittaa mielestäni aitoa dialogia yli puoluerajojen ja ihmisten kanssa. Se on keskustelua, jossa ratkaisuja mietitään yhdessä. Politiikassa tapahtuu tällä hetkellä paljon toiseuttamista. Olen huomannut toiseuttamisen ilmiön varsinkin keskusteluissa, jossa puhutaan maahanmuutosta.

Tein yli kymmenen vuotta töitä vammaisliikkeessä, ruotsinkielisessä kehitysvammaliitossa, ja ”Nothing about us, without us” oli lause, jonka opin silloin. Haluaisin nähdä paljon enemmän ruohonjuuritason yhteistyötä, työtä ihmisten kanssa, jotka elävät arkeaan poliittisten päätösten vaikutuksen alaisina. Miten saamme kuunneltua jokaisen ihmisen tarpeet ja toiveet ja miten saamme heidät osallisiksi suomalaiseen yhteiskuntaan?

Meidän täytyy myös oppia huomaamaan itsekkyyttä ja oman navan tuijottamista politiikassa. Utopiassani ei ole tilaa politiikalle, joka rakentuu oman edun tavoitteluun. Se on ”Yhdessä eteenpäin” -moton elämistä todeksi.

Olen 40-vuotias ja olen toiminut RKP Helsingin varapuheenjohtajana vuodesta 2021. Nämä eduskuntavaalit ovat kolmannet vaalit, joissa olen ehdolla. Olen Svenska Kvinnorförbundet i Sörnäs:in jäsen sekä Svenska Kvinnorförbundetin tasa-arvovaliokunnan jäsen. Minulla on kaksi pientä lasta, asun Helsingin Kalliossa ja nautin suuresti kirjoittamisesta ja lukemisesta. Jos saisin valita paikan, jonne matkustaisin vaalien jälkeen, se olisi Etelä-Ranska, jossa isosiskoni asuu. Minun comfort foodini on isäni laittama senegalilainen ruoka: mafé, yassa tai djebu-djen.

Julkaistu 3/2023

Takaisin sisällysluetteloon