Suomen sosiaaliturvan historiasta kertova teos Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva ¹ oli aikanaan yksi ensimmäisistä tenttikirjoista aloittaessani sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan opinnot. Otsikon käsitteet kuvaavat toisiaan seuraavia suomalaisen sosiaalipolitiikan ajanjaksoja. Lisäksi ne voidaan ymmärtää erilaisina auttamisen tapoina, jotka kietoutuvat toisiinsa ja ilmenevät myös samanaikaisesti.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamispyrkimyksiä seuratessani olin jo pidempään pohtinut, voisiko tällainen armeliaisuuden – kuten esimerkiksi diakonian – sekä yhteisöavun ja sosiaaliturvan vahvempi yhteys ja samanaikainen ilmeneminen olla vastaus hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden haasteisiin. Perehdyin asiaan tarkemmin Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa suorittamieni Public EMBA -opintojeni lopputyössä, joka valmistui vuonna 2016. Selvitin, mihin suuntaan sosiaalisen turvan kokonaisuus voisi olla kehittymässä. Ennakoinnin apuna hyödynsin ajattelutapaa, jonka mukaan yhteiskunnan kehitys etenee sykleissä, jolloin tulevaisuuden hahmottamisessa voi ottaa oppia menneestä. Teoreettisena mallina käytin niin sanottua Kondratjevin aaltoteoriaa. Tämä kirjoitukseni pohjautuu lopputyöni havaintoihin ja johtopäätöksiin.

Armeliaisuuden, yhteisöavun ja sosiaalipolitiikan ytimessä ovat ihminen ja ihmisen tarpeet. Niiden olemassaolon oikeutus on siinä, että ne toimivat ihmisen hyväksi ja häntä varten. Tulevaisuuden sosiaalisen turvan kokonaisuuskaan ei voi rakentua muulle perustalle kuin ihmisen ja hänen tarpeidensa ymmärtämiselle. Ihmiskeskeisyys, ihmisten omaehtoinen avuntarpeen määrittely ja sen huomioiminen sosiaalisen turvan järjestelyjen suunnittelussa ja toteutuksessa, on jo osa yhteiskunnallista puhetta. Asiantuntijavallalla ja byrokratialla on suomalaisessa yhteiskunnassa kuitenkin vielä vankka asema. Sen horjumista nopeuttanee ainoastaan terveys- ja hyvinvointiteknologian kehitys. Mitä nopeammin erilaiset omahoitosovellukset ja muut älykkään teknologian mahdollistamat omaehtoiset tavat hankkia apua tulevat jokaisen suomalaisen ulottuville, sitä nopeammin sosiaalisen turvan kokonaisuudessa alkaa uusi, ihmiskeskeisempi aikakausi.

Runsas sata vuotta sitten elettiin teollisen vallankumouksen keskellä. Parhaillaan maailma mullistuu merkittävällä tavalla digitalisaation myötä. Sosiaalisen turvan näkökulmasta katsottuna seuraus on nähdäkseni molemmissa historiallisissa vaiheissa sama: teknologinen kehitys saa aikaan lisääntyvää ihmisten avuntarvetta. Teollinen vallankumous nosti esiin niin sanotun sosiaalisen kysymyksen eli teollistumisen ihmisten arkeen ja elämään mukanaan tuomat haitalliset ilmiöt. Niin on tapahtumassa myös nykyisen tietoyhteiskunnan aikakaudella. Kaikki eivät pysy mukana kehityksen kelkassa. Vuosisadan vaihde runsas sata vuotta sitten oli parantuneen tiedonkulun ja lehdistön vaikutusvallan kasvun aikaa. Vastaavia ilmiöitä tänä päivänä ovat sosiaalisen median syntyminen ja ylipäätään moninaisen median merkittävä vaikutusvalta ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa. Kansalaisyhteiskunta voimistui 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yhdistystoimintana ja on taas nousussa sosiaalisen median osallisuutta mahdollistavien kanavien välityksellä.

Yhtäältä yhteiskunnallisten rakenteiden uudelleen muotoutuminen ja toisaalta hyvinvointivaltion rahoituksen rajallisuus avaavat niin yhteisöllisyyttä vahvistavalle kansalaistoiminnalle kuin vaikkapa diakonialle mahdollisuuksia olla entistä vahvempia sosiaalisen turvan rakentajia. Diakonia ja kaikkineen kolmas sektori tulisikin määritellä uudelleen yhteiskunnassa. Diakonia- ja lukuisilla sosiaalialan järjestöillä on pitkä historia ihmisten auttamistyössä ja vankkaa ammatillista osaamista. Tämä kaikki osaaminen tulee ottaa entistä laajempaan käyttöön, mikä edellyttää eri toimijoiden aktiivista yhteistyötä ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten turvaamista lainsäädännöllä ja rahoitusratkaisuilla.

Minun utopiassani kolmas sektori ei olisi vain julkisen järjestelmän korvaaja tai täydentäjä, vaan sen tasavertainen kumppani. Ihmiskeskeinen vaihtoehto julkisen järjestelmän byrokratialle ja markkinavoimille.

Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskennellyt sosiaalityöntekijänä kymmenkunta vuotta. Vuodesta 2011 lähtien olen toiminut johtotehtävissä sosiaalialan palveluja tuottavassa järjestössä. Public EMBA-tutkinnon suoritin vuonna 2016. Tällä hetkellä olen sosiologian jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Olen työstänyt töiden ohella sosiologian väitöskirjaa, jonka aiheena on vapaaehtoistyö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Eduskuntavaaleissa olen keskustan ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

Julkaistu 3/2023