Ei utopiaa, vaan muutosta
PINJA VUORINEN (VAS.)
Kun julistautuu valtakunnanmediassa kommunistiksi julkisen yksilökeskeisen poliittisen toiminnan – eli niin kutsutun ”poliittisen uran” – ensi alkuun, törmää haastatteluissa ja tapahtumissa usein utopian käsitteeseen. Onhan kommunismi monelle asia, josta voi puhua enimmillään meemiarvon tai utopistisen haihattelun kontekstissa. Aloitan vastaukseni kuten aloitan tämän kolumnin: en itse perusta utopioista tai utopiapuheesta. Minä en ole utopisti ja ajamani asiat eivät ole utopiaa. Utopistista on ajatella, että voisimme jatkaa entiseen tapaan.
Elämme ja olemme jo jonkin aikaa eläneet murrosvaihetta, jolloin päätetään, onko ihmiskunnalla tulevaisuutta tällä planeetalla (tai missään muuallakaan). Ekokatastrofi näyttäytyy monenlaisina ilmiöinä: ilmaston lämpenemisenä, luontokatona, äärimmäisinä sääilmiöinä. Samaan aikaan sen inhimillinen hinta näkyy meille yhä selkeämmin pandemioina, muuttoliikkeinä ja yhteiskunnallisena epävakautena. Vaikka kriisin ilmenemismuotoja on monenlaisia – tätä aikaa ei turhaan kutsuta monikriisin ajaksi –, on sillä yksi keskeinen juurisyy. Jatkuvaan kasvuun perustuva talousjärjestelmä tuhoaa ilmastomme ja ympäristömme ihmisten hyvinvoinnin ohella.
Ilmastoliikkeessä tuodaan usein esiin se tosiasia, että meillä ei voi olla rajatonta kasvua rajallisella planeetalla. Vastaukset itsessään ovat kuitenkin moninaisia – kuten toki moninaiseen liikkeeseen kuuluu. En itse kuitenkaan usko, että meillä on aikaa kilpailuttaa keskenään degrowthia, kohtuutaloutta, kiertotaloutta, donitsitaloutta ja muita uudenlaisia talousmalleja ja pohtia, mikä näistä lyö parhaiten läpi. Meillä on jo olemassa malli, joka ei perustu varallisuuden kerryttämiseen yksittäisille toimijoille kaiken muun hinnalla.
Palataan utopioihin. Sen lisäksi, että kommunistina minulta halutaan kuulla utopioista, minulta halutaan usein myös kuulla tarkkoja kuvauksia kommunistisesta yhteiskunnasta. Kuten utopioiden kanssa, aiheutan myös tässä pettymyksen. Minulla ei ole tarjota millintarkkaa pohjapiirustusta kommunistisesta maailmasta, eikä minusta pitäisikään olla. Kommunismi ei ole kiinteä, jähmettynyt olotila, joka saavutetaan ja johon jäädään. Se on tuotantovälineiden yhteisomistusta, mutta samalla se on liikettä ja prosessia pois kapitalismista sekä jo olemassa olevia yhteisen taskuja maailmassamme.
Kapitalismista eteenpäin siirtyminen on välttämätöntä, jos haluamme elää tällä planeetalla vielä jatkossakin. Sen lisäksi, että kapitalismi tuhoaa ihmisille elinkelpoisen ympäristön, se tuhoaa myös itse ihmiset. Kun kaikki – sisältäen ihmissuhteemme ja itsemme – asetetaan voiton ja tehokkuuden vaatimuksen alle, ei jää jäljelle tilaa hengittää. Ei ole ihme, että mielenterveyden oireilusta on yksilöllisen tragedian sijaan tullut yhteiskunnallinen kysymys, kun koko yhteiskunta on rakennettu sairastuttamaan meidät.
Mielestäni poliittisista avauksista esimerkiksi perustulo ja lyhyempi työpäivä ovat tavoitteita, jotka tekisivät toteutuessaan meistä vapaampia. Minua kuitenkin masentaa nähdä, kuinka samalla näiden esitysten saadessa vakaampaa jalansijaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, ne saavat sen ensisijaisesti tuottavuuden siivellä. ”Lyhyempi työpäivä teki työntekijöistä tuottavampia ja vähensi sairauspoissaoloja.” ”Perustulo purkaisi kannustinloukkuja.” Nämä eivät ole huonoja asioita, mutta ne ylläpitävät ajatusta siitä, että ainut asia, jota voimme poliittisissa, yhteiskunnallisissa muutoksissa tavoitella, on tuottavuuden lisääminen – koska talouskasvu menee kaiken muun edelle.
Välillä tämän rajauksen haastaminen tuntuu mahdottomalta, kutsutaan sitä sitten oikeistohegemoniaksi tai kapitalistiseksi realismiksi. Mutta se on tehtävä. Sillä toisin kuin mahdoton tavoite kaiken läpileikkaavasta jatkuvan kasvun tavoitteesta, ei sitä vaativasta talousmallista luopuminen ole utopiaa vaan välttämätöntä.
Kirjoittaja on 26-vuotias helsinkiläinen Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja poliittisen talouden opiskelija. Häntä turhauttaa poliittinen näköalattomuus maailmassa, jossa kaivataan kipeästi uusia horisontteja ja inspiroivia ihmisiä, jotka kamppailevat toisenlaisen maailman puolesta kaikesta huolimatta.
Julkaistu 3/2023