JUHO KARVINEN (PIRAATTIPUOLUE)

Tulevaisuusvisioissa on voimaa. Niissä mahdollisen rajat asettuvat paikoilleen, halutut tulevaisuudet kirkastuvat. Teknologialla on usein näissä visioissa rooli ja futuristit tekevät suoraviivaisia projektioitaan nyt meneillään olevista teknologisista muutoksista tulevaisuuden yhteiskunnallisiin oloihin. Todellisuus on yleensä monimutkaisempi, ja siksi onkin kiinnostavaa katsoa, miten teknologiset tulevaisuusvisiot ovat muuttuneet ajan myötä. Tämä on aatteellisesti tärkeää piraattiliikkeelle, joka on internet-ajan tulevaisuusorientoitunut liike.

Nykyaikaiselle piraattiliikkeelle on mahdollista löytää aatteellisia esikuvia esimerkiksi historiallisten piraattien tai anarkististen liikkeiden demokratiakokeiluista tai vaikkapa tieteen kommunismista eli tieteen tulosten yhteisomistuksen ihanteesta. Välittömämmin piraattien arvot, tulevaisuusvisiot ja poliittinen mielikuvitus ovat peräisin kuitenkin tietokonekulttuurista, joka tietenkin on elävä, monimuotoinen, kerrostunut ja riitainenkin kokonaisuus. Nostan esiin kaksi huomattavaa aatteellista virtausta, joiden teknoutopiat avautuvat eri suuntiin, yhtäältä avoimuuteen, kokeiluun ja itse tekemiseen, toisaalta teknokraattiseen hallintaan ja politiikanjälkeisyyteen. Näiden virtausten vuoropuhelu on vaikuttanut monien digitaalisen ajan ilmiöiden syntyyn, myös piraattiaatteeseen.

Ensinnäkin tietojenkäsittelytieteen laitoksilla 1960- ja 1970-luvuilla kehittyi hakkerikulttuuri, jolle olivat ominaisia leikillinen vastakulttuurisuus, antiautoritaarisuus, uteliaisuuden ja informaation vapauden arvostaminen, teknologisten ratkaisujen jakaminen sekä ajatus siitä, että tietokoneiden avulla elämästä voi tehdä parempaa. Monet piraattien lähisukulaiset, kuten vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen liike, avoimen tiedon ja hallinnon liike, digitaalisten oikeuksien liike, ovat hakkerikulttuurin perillisiä.

Toiseksi Piilaakson teknologiateollisuuden voimistuessa sen piirissä muotoutui teknokraattisempi tulevaisuusvisio, "Kalifornian ideologia", jossa uuden teknologian mahdollisuudet yhdistyivät 1960-lukulaiseen radikaaliin individualismiin, uusliberaaliin talousoppiin ja valtiovastaisuuteen. Aatteita ja poliittista debattia pidettiin vanhentuneina, sen sijaan yhteiskunnallisen edistyksen moottoreina pidettiin luovia digitalisaation eliittiyksilöitä ja markkinoiden näkymätöntä kättä – siitä huolimatta, että Piilaakson taustalla oli huomattava määrä julkista rahaa ja sotateollisen kompleksin intressejä. Syntyi vahva usko siihen, että yhteiskunnalliset haasteet kyllä ratkeavat luovalla ongelmanratkaisulla ja uudella teknologialla.

Kalifornian ideologia istui hyvin vuosituhannen vaihteen historian lopun tunnelmaan. Tulevaisuudessa häämöttivät jälkiteollinen informaatioyhteiskunta ja aineeton digitaalinen talous, jossa ihmiset olisivat vapaampia, demokratia pääsisi kukoistamaan ja elämä olisi vihreämpää.

Historia on sittemmin jatkunut. Internetistä ei ole tullut universaalia kirjastoa eikä vapaata ja demokraattista julkista tilaa, jota valtiot ja suuryritykset eivät onnistu kontrolloimaan. Jättimäisiksi kasvaneet teknologiayritykset ovat linnoittaneet tilan itselleen, valjastaneet internetin käyttäjien henkilötiedot mainostajiensa ja poliittisten liittolaistensa resurssiksi. Ne hallitsevat nykyaikaisia poliittisen keskustelun alustoja mutta eivät tee sitä demokratian vaan liiketoiminnallisten etujensa ehdoilla. Sananvapaudesta verkossa jaksavat puhua äänekkäimmin alalaidan vihaiset uustaantumukselliset, jotka nostivat Trumpin presidentiksi ja Halla-ahon Suomen kärkipoliitikkojen joukkoon. Twitteriä, josta on muodostunut digitaalisen ajan tärkein julkinen keskustelufoorumi, hallitsee feodaalisin ottein Piilaakson viimeisin tähti Elon Musk.

Talous ei ole muuttunut aineettomaksi, vaan ympäristökatastrofi on kärjistynyt entisestään. Lisäksi digitaalisessa taloudessa vauraus ja riskit (esimerkiksi kaivostoiminta, päästöt, jätteet) jakautuvat hyvin epätasaisesti. Nykyinen immateriaalioikeusjärjestys vahvoine suojineen on osa muuria, jonka globaali pohjoinen on rakentanut ympärilleen. Kuinka näin pääsi käymään ja miten tämä lopetetaan?

Teknoutopia demokratiaa palvelevasta teknologiasta: Historioitsija Lewis Mumford on kuvannut osuvasti, että on olemassa demokraattista teknologiaa ja autoritaarista teknologiaa. Mitä jos olisi esimerkiksi julkisen palvelun somealustoja, jotka toteutettaisiin avoimella lähdekoodilla ja suunnitteluperiaatteilla, jotka tavoittelevat hyvän deliberaation toteutumista ja joita moderoidaan julkisilla periaatteilla? Teknisiä välineitä tähän on jo olemassa, kannattaa tutustua esimerkiksi Mastodoniin ja muihin federoituihin avoimen lähdekoodin alustoihin eli fediverseen. Vastaavia avoimuuden periaatteita voitaisiin noudattaa kaikessa tietojärjestelmien kehityksessä.

Teknoutopia yhteisestä kestävästä tulevaisuudesta: Mitä jos suhtauduttaisiin sekä tietoon ja kulttuuriin että mineraaleihin ja luonnon elossapitojärjestelmiin yhteisenä vaurautena, jota vaalitaan, säilytetään ja kultivoidaan yhdessä? Sidotaan tulevaisuusvisioissamme teknologia takaisin turpeeseen, mistä se ei oikeasti koskaan irronnut. Ei ulkoisteta raaka-aineiden tuotannosta, päästöistä ja jätteistä syntyviä haittoja globaaliin etelään. Tehdään mitä tarvitaan, mutta maksetaan itse siihen kuuluva ekologinen hinta. Tehdään vähemmän uutta, korjataan, huolletaan ja kierrätetään enemmän. Pohditaan tarkasti, millainen taloudellinen toiminta ja millainen teknologia ovat tarpeellisia ja voivat kasvaa ja mitä täytyy vähentää.

Teknologisilla ratkaisuilla on poliittista väliä, ja teknologialla on osuutensa paremman tulevaisuuden rakentamisessa. On kuitenkin syytä luopua 90-lukulaisesta, eskatologisesta tekno-optimismista, jossa uusien teknologioiden uskotaan ratkaisevan eteen tulevat yhteiskunnalliset ja ekologiset ongelmat. Omaksutaan sen tilalle uusi radikaalimpi tekno-optimismi, jossa teknologian kehityksen suunnasta ja tarkoituksista voidaan päättää yhdessä.

Juho Karvinen on 38-vuotias sosiologi ja piraattiaktiivi, joka on kiinnostunut solarpunkista, teknologiajättien hajottamisesta ja demokraattisesta, kestävästä tulevaisuudesta.

Julkaistu 3/2023

Takaisin sisällysluetteloon