Johdanto

Tunteet ovat kehittyneet evoluutiossa ja niiden tehtävänä on toimia sopeutumiskeinoina ympäristöön.¹ Tunteet liittyvät aina hermostollisiin muutoksiin, joiden tarkoituksena on valmistaa kehoa toimimaan tunteiden edellyttämällä tavalla.² Hermostolliset muutokset, jotka ovat erilaisia eri tunteilla, vaikuttavat puolestaan kognitioihin ja käyttäytymiseen.³ Häpeä on negatiivinen ja tuskallinen tila, joka voi häiritä käyttäytymistä ja aiheuttaa hämmennystä ajattelussa.⁴ Eri tunteet kuormittavatkin mieltämme ja kehoamme eri tavoin. Liiallisen häpeän tunteen on osoitettu olevan yhteydessä muun muassa itsensä vahingoittamiseen, masentuneisuuteen ja ahdistukseen.⁵ Häpeällä on kuitenkin evoluutiossa syntynyt tehtävänsä moraaliin ja ryhmien yhtenäisyyteen liittyen. Siksi on tärkeää selvittää, milloin häpeä on haitallista ja milloin siitä on hyötyä. Tässä artikkelissa selvitän psykologisen tutkimuksen näkökulmasta, millainen tunne on häpeä, mihin sitä tarvitaan ja miksi itsemyötätunto alentaa häpeän tunnetta. Lisäksi pohdin, johtaako korkeampi itsemyötätunto itsekeskeisyyteen tai moraalittomuuteen, kun häpeän tunne alenee. Artikkeli on tutkimuskatsaus, joka pohjautuu osittain graduuni tunteiden ja itsemyötätunnon välisestä yhteydestä.

Tunteet heräävät meissä automaattisesti ja siksi ne ovat tehokkaita sopeutumiskeinoja. Automaattisuus vähentää kuormitusta aivoissamme. Tunteet ovat elämänhistoriaamme ja evoluutioon perustava paras arvaus siitä, mikä reaktio missäkin tilanteessa on soveltuvin. Aina tämä arvaus ei osu oikeaan.⁶ Tällöin tarvitsemme erilaisia tunteiden säätelyn keinoja. Itsemyötätunto on tunteiden säätelykeino, jota voi kehittää erilaisten harjoitusten avulla.⁷ Itsemyötätunto -käsitteen juuret ovat buddhalaisessa filosofiassa, jonka mukaan meidän tulee osoittaa myötätuntoa kaikille, myös itsellemme. 2000-luvun alussa yhdysvaltalainen tutkija Kristin Neff määritteli käsitteen länsimaisen psykologian näkökulmasta. Siitä lähtien itsemyötätuntoa on tutkittu hyvinvointiin ja tunteisiin liittyen valtavasti. Itsemyötätunto tarkoittaa hyväksyvää ja ystävällistä suhtautumista itseämme kohtaan silloin, kun kohtaamme elämässämme menetyksiä, epäonnistumisia ja riittämättömyyden tunteita.⁸ Tutkimuksissa on muun muassa havaittu, että korkeampi itsemyötätunto on yhteydessä alempaan häpeän tunteeseen.⁹ Itsemyötätunto voi siis auttaa niitä ihmisiä, joilla on taipumusta kokea liian usein häpeää.

HÄPEÄ

Häpeän evoluutionaariset juuret liittyvät sosiaaliseen uhkaan, kilpailuun yhteisössä ja itsensä osoittamisessa hyväksytyksi tai haluttavaksi.¹⁰ Häpeä kytkeytyy sosiaaliseen asemaan ryhmässä ja henkilökohtaiseen maineeseen. Häpeä on varoitusmerkki siitä, ettei herätä tarpeeksi positiivisia tunteita tai herättää liikaa negatiivisia tunteita itselle merkityksellisten ihmisten mielessä.¹¹ Evoluutiossa on ollut tärkeää saada olla oman ryhmänsä jäsen, koska ihmiset ovat selviytyneet parhaiten ryhmissä. Samaan tapaan tärkeää on ollut löytää kumppaneita, joiden kanssa omien geenien eteenpäin siirtäminen on ollut mahdollista. Sosiaalisesta hyväksynnästä ja tuesta on ollut ihmisen evoluutiossa hyötyä.¹² Siksi on kehittynyt myös häpeän tunne.

Kulttuuri ja sosiaaliset arvot vaikuttavat siihen, mikä koetaan häpeällisenä.¹³ Häpeän tunteen avulla voidaan kontrolloida ihmisten sosiaalista käyttäytymistä.¹⁴ Ihmiset pyrkivät mukautumaan yhteisönsä normeihin, jotta he pystyisivät antamaan itsestään positiivisen kuvan.¹⁵ Eri kulttuureissa ja eri aikakausina ovat erilaiset asiat uhanneet sosiaalista järjestystä, jolloin myös häpeää on koettu eri asioiden johdosta. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii naisen aseman muuttuminen yhteiskunnassamme historian saatossa. Myös erilaiset elämämme roolit määrittävät sitä, mikä on häpeällistä missäkin tapauksessa.¹⁶ Esimerkiksi tilintarkastajana toimivalta henkilöltä odotetaan erilaista käyttäytymistä asiakastyössä kuin ystävien kanssa saunaillassa.

Häpeän tunnetta edeltää aina jonkinlaista itsereflektiota tai -arvostelua, joka voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Häpeä on sosiaalinen tunne, mutta se ei välttämättä vaadi, että paikalla olisi varsinaisesti ketään toista ihmistä arvostelemassa. Voimme tuntea häpeää, vaikka kukaan ei koskaan tulisi tietämään tai todistamaan tekojamme. Usein häpeään liittyykin omaa kuvitteluamme siitä, miltä näyttämme muiden silmissä.¹⁷ Tätä kutsutaan ulkoiseksi häpeäksi. Sisäinen häpeän tunne puolestaan tarkoittaa sitä, miten itse arvioimme itseämme.¹⁸ Sisäisen häpeän keskeinen elementti on itsekriittisyys ja huonommuuden tunne.¹⁹ Häpeään liittyy myös halu piiloutua, paeta ja vetäytyä sosiaalisista tilanteista.²⁰ Tästä ovat todennäköisesti peräisin kaikki ne huumoriin verhotut eleet, joissa peittelemme kasvojamme, kun teemme jonkin virheen.

Häpeä ja syyllisyys ovat eri tunteita.²¹ Molemmat aiheuttavat psyykkistä tuskaa, mutta häpeä on tuskallisempi.²² Häpeässä arvioidaan oma itse kokonaisvaltaisesti negatiivisesti (kuka minä olen). Syyllisyys kohdistuu puolestaan johonkin tiettyyn käyttäytymiseen (mitä minä tein).²³ Eipä siis ole ihme, että korkean taipumuksen häpeän on havaittu liittyvän syyllisyystaipumusta voimakkaammin masennusoireisiin ja ahdistuneisuuteen.²⁴ Häpeään liittyvä tunne alempiarvoisuudesta ja alistuva käyttäytyminen altistavat mielenterveyshäiriöille.²⁵ Häpeä on kuitenkin pienessä määrin tarpeellinen tunne, joka auttaa välttämään sosiaalisten normien rikkomista.²⁶

Häpeän tunteen keskellä ihminen kokee, että ulkoinen maailma on kääntynyt häntä vastaan samalla, kun oma sisäinen maailmakin on hyvin kriittinen ja vihamielinen. Ihminen on tällöin uhkatilanteessa, jossa häntä uhkaava vaara ei ole fyysinen, vaan se on sosiaalinen. Ihminen kokee, ettei hän löydä turvaa sisältään eikä ulkopuoleltaan.²⁷ Tällaiset uhkatilanteet aiheuttavat kehossamme samanlaisia reaktioita kuin fyysinen vaara. Häpeän tunteeseen liittyykin stressihormonin eritys.²⁸ Pitkittyessään tällainen kuormittava tila on uhka mielenterveydelle. Hyvinvoinnin kannalta onkin tärkeää ymmärtää, miten häpeän tunnetta voidaan säädellä etenkin silloin, kun ihmisellä on taipumus kokea häpeää erittäin usein. Itsemyötätunto on eräs keino.

ITSEMYÖTÄTUNTO

Itsemyötätunnolla tarkoitetaan arvostelematonta ymmärrystä ja hyväksyvää suhtautumistapaa omia vaikeita tunteita ja ajatuksia kohtaan.²⁹ Tämä on yleisesti käytetty Kristin Neffin määritelmä itsemyötätunnosta vuosituhannen alusta.³⁰ Tämän jälkeen itsemyötätuntotutkimusta on tehty todella paljon etenkin hyvinvointiin liittyen. Neff kiinnostui itsemyötätunnosta tutustuessaan buddhalaisuuteen ja tehdessään tohtoritutkintonsa jälkeen tutkimustyötä itsetunnon parissa. Neffin mukaan itsetuntoa oli pitkään pidetty tärkeänä hyvän mielenterveyden osoittimena, mutta siihen liittyi myös varjopuolia kuten narsismia, itsekeskeisyyttä ja ennakkoluuloisuutta. Häntä alkoi kiinnostaa, olisiko itsemyötätunto parempi vaihtoehto jatkuvalle hyvän itsetunnon tavoittelulle. Neff toteaakin kirjassaan:

”Itsemyötätunto antaa samanlaisen suojan ankaraa itsekritiikkiä vastaan kuin itsetunto, mutta siihen ei liity tarvetta pitää itseään täydellisenä tai muita parempana. Toisin sanoen myötätunto itseä kohtaan antaa samat hyödyt kuin itsetunto, mutta ilman sen haittoja”³¹

Itsemyötätunto koostuu Neffin määritelmän mukaan kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta osatekijästä: ystävällisyys, yhteinen ihmisyys ja hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Ystävällisyys itseä kohtaan tarkoittaa, että kohtelee itseään hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisesti tuskan ja epäonnistumisen hetkellä sen sijaan, että olisi ankaran itsekriittinen.³² Yhteinen ihmisyys merkitsee, että ymmärtää muidenkin ihmisten jakavan samoja vaikeita kokemuksia kuin itse. Vastakohtana tälle ymmärrykselle on itsensä kokeminen eristäytyneeksi muista ihmisistä kärsimyksen hetkellä.³³ Voimme esimerkiksi ajatella, että miksi vain minulle tapahtuu tällaisia asioita. Vastaavasti voimme ajatella, että vain minä olen niin tyhmä, että teen tällaisia virheitä. Itsemyötätunto ei ole itsesääliä, vaan ymmärrystä siitä, että kärsimys ja epäonnistumiset ovat osa ihmiselämää. Yhteisen ihmisyyden kautta voi kärsimyksen hetkellä ajatella ansaitsevansa samanlaista myötätuntoista kohtelua kuin muutkin ihmiset.³⁴ Ihmisten, joiden itsemyötätuntoisuus on matalalla tasolla, on havaittu kohtelevan muita ihmisiä myötätuntoisemmin kuin itseään.³⁵ Oma sisäinen puheemme itseämme kohtaan voi olla välillä niin negatiivista, ettemme missään tapauksessa puhuisi niin esimerkiksi ystävällemme.

Kolmas itsemyötätunnon osatekijä, hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness), tarkoittaa tarkkaavaista ja tasapainoista suhtautumista omiin tuskallisiin ajatuksiin ja tunteisiin sen sijaan, että ylisamaistuisi niihin tai yrittäisi tukahduttaa niitä.³⁶ Tämä on tärkeää, koska tunteiden tukahduttaminen ja negatiivisten ajatusten märehtiminen ovat yhteydessä vain korkeampiin negatiivisiin tunteisiin.³⁷ Kaikki tunteet, ne epämiellyttävätkin, kannattaa kokea ja kuunnella niiden viesti. Tämä rauhoittaa tunnereaktioita.

Itsemyötätuntoa käsitelläänkin länsimaisessa psykologiassa ennen muuta tunteiden säätelyn keinona. Korkea itsemyötätunto lisää emotionaalista selkeyttä ja vaikeiden tunteiden hyväksymistä.³⁸ Hermoston tasolla korkea itsemyötätunto aktivoi rauhoittavaa parasympaattista hermostoa, jonka toiminta liittyy tehokkaaseen tunteiden hallintaan ja stressin alentamiseen.³⁹ Itsemyötätunto toimii samalla tavalla kuin se, että rauhoittaisimme hätääntynyttä tai kärsivää lasta. Itsemyötätunnossa rauhoitamme kärsimyksen hetkellä itseämme. Näin saamme tunnereaktiomme tasaantumaan, jolloin voimme ottaa vaikeaan tilanteeseen objektiivisemman näkökulman. Itsemyötätunto onkin yhteydessä matalampaan uhkan tunteeseen, mikä tuo hallittavuuden tunnetta stressaaviin tilanteisiin. Tämä puolestaan voi auttaa käyttämään erilaisia selviytymiskeinoja.⁴⁰ Itsemyötätuntoisen asenteen omaksuminen häpeää aiheuttavassa tilanteessa, voi auttaa löytämään uudenlaisia ratkaisuja, joita ei häpeän tunteen vallassa olisi pystynyt ajattelemaankaan.

HÄPEÄ, ITSEMYÖTÄTUNTO, ITSEKESKEISYYS JA MORAALI

Ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, kuinka helposti ja usein he kokevat häpeän tunnetta erilaisissa tilanteissa.⁴¹ Tällöin puhutaan häpeä-taipumuksesta. Elämänkokemuksemme vaikuttavat siihen, millaisia tunteita meillä eri tilanteissa herää. Häpeä ei tee tunteena tästä poikkeusta. Lapsuuden kokemuksilla näyttäisi olevan suuri vaikutus taipumukseemme tuntea usein häpeää.⁴² Emme ole kuitenkaan elämänkokemustemme vankeja, vaan voimme aina kehittää tunteiden hallintaamme. Itsemyötätuntoisen asenteen kasvattaminen näyttäisi vähentävän taipumusta häpeään.⁴³

Itsemyötätunnon kautta häpeää aiheuttanutta tilannetta voidaan katsoa rauhallisesta ja turvallisesta tilasta käsin.⁴⁴ Ihminen tuottaa itsemyötätunnon kautta rauhan sisäiseen maailmaansa häpeän aiheuttaman uhkan sijaan. Ystävällisyys itseä kohtaan pehmentää häpeään liittyviä ankaria itsesyytöksiä. Yleisen ihmisyyden kautta voi taas ymmärtää, että kaikki muutkin ihmiset kokevat vastaavaa, mikä vähentää häpeään liittyvää syrjään vetäytymistä. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon kautta voi puolestaan ehkäistä häpeän tunteen tukahduttamista tai siihen ylisamaistumista, jotka vain lisäisivät häpeän tunnetta. Ystävällisestä ja turvallisesta mielentilasta käsin voi kohdata myös häpeän.

Itsemyötätuntoa kohtaan voidaan tuntea pelkoa ja itsemyötätunnon osoittaminen voidaan kokea jopa epämiellyttävänä.⁴⁵ Tämä voi johtua korkeasta itsekriittisyydestä, joka liittyy myös häpeän tunteeseen.⁴⁶ Saatetaan myös pelätä, että itsemyötätunto johtaa itsekeskeisyyteen. Itsemyötätuntoiset ihmiset suhtautuvat kuitenkin toisiin ihmisiin yhtä ystävällisesti kuin itseensä.⁴⁷ Tämän ajatellaan johtuvan siitä, että itsemyötätunto edistää yleisen ihmisyyden kautta yhteyttä muihin ihmisiin.⁴⁸ Korkea itsemyötätunto on yhteydessä myös korkeampaan anteeksiantavaisuuteen ja parempaan kykyyn kohdata toisten ihmisten kärsimys.⁴⁹ Itsemyötätunto lisää ihmisten omaa emotionaalista hyvinvointia.⁵⁰ Tällöin heillä on voimavaroja muillekin ihmisille. Korkea itsemyötätunto ei ole yhteydessä myöskään narsismiin.⁵¹

Häpeä sen sijaan voi olla hyvin itsekeskeinen tunne. Häpeän tunteen vallassa ollaan huolissaan toisten ihmisten arvioinneista itseä kohtaan. Huomio on kääntynyt omaan itseen, vaikka häpeän kohteena ollut teko olisi vahingoittanut muita ihmisiä. Syyllisyyden vallassa puolestaan ollaan huolissaan siitä, mitä vahinkoa on mahdollisesti aiheutettu muille ihmisille.⁵² Syyllisyys onkin yhteydessä lisääntyneeseen empaattiseen huoleen toisista ihmisistä, mutta häpeälle tällaista yhteyttä ei ole löydetty.⁵³ On jopa teorisoitu, että häpeä häiritsee empatian kokemista.⁵⁴ Tämä saattaa johtua siitä, että häpeän tunteen vallassa psykologiset voimavarat sitoutuvat voimakkaasti koettuun sosiaaliseen uhkaan, jolloin voimavaroja ei jää muuhun. Joidenkin voimakkaiden negatiivisten tunteiden tehtävänä onkin kaventaa tarkkaavaisuutta ja suunnata huomiota vain koettuun uhkaan.⁵⁵ Tämä on ollut evoluutiossa tärkeää eloonjäämisen kannalta.

On väitetty, että häpeä olisi primitiivinen tunne, joka on ollut tarpeellisempi esi-isillemme, joiden kognitiiviset prosessit eivät ole olleet kehittyneet vielä samalla tasolle kuin nykyihmisen. Häpeään liittyvän syrjään vetäytymisen, alistumisen ja alemmuuden tunteen tehtävänä on ollut ehkäistä aggressiota, edistää normeihin sitoutumista ja selkeyttää sosiaalista arvojärjestystä. Nyky-yhteiskunnassa moraali kuitenkin tarkoittaa, että huomaa omat virheensä, hyväksyy vastuunsa niistä ja ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin.⁵⁶ Palveleeko häpeä siten moraalia tästä näkökulmasta?

Molemmat, syyllisyys ja häpeä, ovat moraalisia tunteita, mutta ne eivät palvele moraalia samalla tavalla.⁵⁷ Syyllisyyden yhteys rikollisuuteen näyttäisi olevan suurempaa kuin häpeän.⁵⁸ Häpeän välttäminen kuitenkin vähentää rikollisuutta. Prososiaalisen käyttäytymisen (esim. muiden pyyteetön tukeminen, kannustaminen, auttaminen ja hoivaaminen) osalta yhteydet ovat päinvastaiset: syyllisyys lisää prososiaalista käyttäytymistä, mutta häpeä vähentää sen todennäköisyyttä.⁵⁹ Yhteys ei kuitenkaan ole välttämättä näin yksinkertainen. Kun häpeään liittyvä tapahtuma on sellainen, että se voidaan helposti korjata, on häpeä yhteydessä korkeampaan prososiaaliseen käyttäytymiseen ja korkeampaan motivaation kehittää itseään. Jos puolestaan tilanne on sellainen, jota ei helposti voi korjata, on häpeä negatiivisessa yhteydessä prososiaaliseen käyttäytymiseen ja motivaatioon kehittää itseään.⁶⁰

Häpeä voi johtaa jopa moraalittomiin tekoihin.⁶¹ Korkeaan häpeä-taipumukseen liittyy joissakin tapauksissa alttius kieltää tapahtunut ja jopa ulkoistaa syytökset toiseen ihmiseen tai olosuhteeseen.⁶² Tämä johtuu siitä, että häpeä koetaan niin tuskallisena tunteena, ettei sitä kyetä ottamaan vastaan, koska se on uhka itsetunnolle.⁶³ On helpompaa kieltää oma häpeä ja etsiä syyllisyyttä itsensä ulkopuolelta. Pahimmassa tapauksessa syytösten ulkoistaminen voi johtaa sanalliseen tai fyysiseen aggressioon kuviteltua syyllistä kohtaan.⁶⁴

Itsemyötätunto sen sijaan tuottaa vakaata ja realistista itsearvostusta, johon eivät vaikuta tekemämme virheet tai sosiaalinen vertailu.⁶⁵ Tällöin häpeällisetkin tilanteet voidaan käsitellä turvallisesti, koska ne eivät ole uhka itsearvostukselle. Itsemyötätunto auttaa vaikeidenkin tunteiden käsittelemisessä ja lopulta myös vastuun ottamisessa. Itsemyötätunto on myös yhteydessä korkeampaan motivaatioon ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin ja oman itsensä kehittämiseen moraalisten rikkomusten jälkeen.⁶⁶ Edellä esitetyn järkeilyn perusteella voisi ajatella, ettei itsemyötätunto tunteidensäätelynkeinona lisää moraalittomuutta häpeän tunnetta alentamalla, vaan itseasiassa lisää moraalista vastuunottoa. Tällaista yhteyttä ei kuitenkaan ole vielä empiirisesti tutkittu.

POHDINTA

Häpeä on tuskallinen tunne, jonka tarkoitus on osoittaa sosiaalisesti rakentuneiden normien rikkomuksia. Taipumus kokea usein häpeää on kuitenkin uhka hyvinvoinnille. Itsemyötätunto voi vähentää tätä taipumusta ja ehkäistä mielenterveysongelmia. Itsemyötätunto ei tarkoita häpeän tunteen kieltämistä, vaan sen kohtaamista turvallisesta mielentilasta käsin. Tällöin on helpompi pohtia rakentavasti omaa toimintaa ja ottaa vastuuta tapahtuneesta. Häpeän tunteen aleneminen itsemyötätunnon kautta ei näyttäisi johtavan itsekeskeisyyteen eikä moraalisen vastuunoton vähenemiseen. Toisaalta häpeäkään ei aina johda moraaliseen toimintaan.

Yhteiskunnan normit eivät kuitenkaan aina palvele hyvinvointiamme. Tällöin itsemyötätunto voi olla myös hyödyllinen ominaisuus. Itsemyötätunto alentaa esimerkiksi häpeää omaa kehoa kohtaan eli tunnetta siitä, ettei vastaa yhteiskunnan asettamia normeja oman kehonsa suhteen.⁶⁷ Tähän ilmiöön olen törmännyt koskettavalla tavalla toimiessani itämaisen tanssin opettajana. Itämaiseen tanssiin sisältyy erittäin hyväksyvä asenne naiskehoon, jota eivät rajoita länsimaiset kapeahkot käsitykset ihannevartalosta. Itämaisen tanssin tarkoitus on ollut vuosituhansia sitten kunnioittaa kaikenlaista naiseutta. Tanssitunneilla saatan kuitenkin törmätä tanssijoihin, joiden on vaikeaa katsoa itseään peilistä tai lajiimme kuuluvien värinäliikkeiden aiheuttamat tuntemukset omassa kehossa tuntuvat inhottavilta. Näiden tanssijoiden puhe omasta kehosta on myös erittäin kriittistä. Opettajan ja muiden tanssijoiden hyväksyntä usein muuttaa näidenkin henkilöiden sisäisen puheen hyväksyvämmäksi. On jopa käynyt niin, että itsekriittisimmistä tanssijoista on tullut kaikista innostuneimpia esiintyjiä näytöksissämme. Lisääntynyt itsemyötätunto auttaa tutkimustenkin mukaan hyväksymään oman kehon sellaisena kuin se on.⁶⁸

Itsemyötätuntoa kehitetään yleensä mindfulness-pohjaisten harjoitusten avulla. Oman kokemukseni perusteella uskon kuitenkin, että itsemyötätuntoa voi kehittää muutoinkin. Itämaisen tanssin kohdalla jään miettimään yhteisön merkitystä itsemyötätunnon kehittämisessä ja häpeän tunteen selättämisessä. Urheilujoukkueiden osalta löytyykin alustava tutkimustulos siitä, että havainnot joukkuetovereiden itsemyötätuntoisuudesta vaikuttavat myös yksilöiden itsemyötätunnon tasoon.⁶⁹ Tuleeko itsemyötätuntoisuudesta näin uusi normi ryhmään? Mitä tapahtuu silloin, kun ei osaakaan olla itsemyötätuntoinen? Voiko kokea häpeää siitä, ettei pysty olemaan itsemyötätuntoinen? Jonkin verran keskustelua on käyty jo positiivisen psykologian piiriin kuuluvien piirteiden, kuten itsemyötätunnon, vaateesta yhteiskunnassamme. Mielestäni niistäkin voi tulla uusia normeja, jotka saattavat aiheuttaa häpeää joissakin tilanteissa.

Kaikesta huolimatta pidän itsemyötätuntoa hyvänä piirteenä. Olen itsekin gradu-tutkimukseni kautta innostunut meditoimaan ja opiskelemaan mindfulness-valmentajaksi. Jään kuitenkin pohtimaan, miksi yhteiskunnassamme esiintyy häpeää esimerkiksi omasta kehosta. Onko siihen ratkaisu itsemyötätunnon kehittäminen vai onko meillä jotain vikaa yhteiskuntamme normeissa? Mielestäni erilaisten itsensä kehittämisen vaateiden keskellä pitäisi käydä keskustelua myös siitä, kuinka pitkälle on yksilön vastuulla kehittää itsestään teflon-pintaista selviytyjää ja missä kohdin kyse onkin jostain haavoittavasta normista. Normien muuttaminen on aina laajempi yhteiskunnallisten kysymys, jota ei voi ratkaista yksilötasolla.

Kirjallisuusluettelo

Albertson, E. R.; Neff, K. D. & Dill-Shackleford, K. E. 2015. “Self-Compassion and Body Dissat-isfaction in Women: A Randomized Controlled Trial of a Brief Meditation Intervention”. Mindfulness,6(3), 444–454.

Anderson, D. & Adolphs, R. 2014. “A Framework for Studying Emotions across Species”. Cell, 157(1), 187–200.

Barnard, L. K. & Curry, J. F. 2011. “Self-compassion: Conceptualizations, Correlates, & Interventions”. Review of General Psychology, 15(4), 289–303.

Brans, K.; Koval, P.; Verduyn, P.; Lim, Y. L. & Kuppens, P. 2013. “The Regulation of Negative and Positive Affect in Daily Life”. Emotion, 13(5), 926–939.

Breines, J. G. & Chen, S. 2012. “Self-Compassion Increases Self-Improvement Motivation”. Personality & social psychology bulletin, 38(9), 1133–1143.

Cândea, D. & Szentagotai-Tătar, A. 2018. “Shame-proneness, Guilt-proneness and Anxiety Symptoms: A Meta-analysis”. Journal of anxiety disorders, 58, 78–106.

Chishima, Y.; Mizuno, M.; Sugawara, D., & Miyagawa, Y. 2018. “The Influence of Self-compassion on Cognitive Appraisals and Coping with Stressful Events”. Mindfulness, 9(6), 1907–1915.

Crozier, A. J.; Mosewich, A. D. & Ferguson, L. J. 2019. “The Company We Keep: Exploring the Relationship between Perceived Teammate Self-compassion and Athlete Self-compassion”. Psychology of sport and exercise, 40, 152–155.

Dickerson, S. S.; Gruenewald, T. L. & Kemeny, M. E. 2004. “When the Social Self Is Threatened: Shame, Physiology, and Health”. Journal of Personality, 72(6), 1191–1216.

Finlay-Jones, A.; Rees, C. & Kane, R. 2015. “Self-Compassion, Emotion Regulation and Stress among Australian Psychologists: Testing an Emotion Regulation Model of Self-Compassion Using Structural Equation Modeling”. Plos one. July 24;10(7), 1–19.

Fredrickson, B. & Branigan, C. 2005. “Positive Emotions Broaden the Scope of Attention and Thought-action Repertoires”. Cognition and Emotion, 19, 313–332.

Gasper, K. & Clore, G. L. 2002. “Attending to the Big Picture: Mood and Global versus Local Processing of Visual Information”. Psychological Science, 13(1), 34–40.

Gilbert, P. 1997. “The Evolution of social Attractiveness and Its Role in Shame, Humiliation, Guilt and Therapy”. British Journal of Medical Psychology, 70(2), 113–147.

Gilbert, P. 2000. “The Relationship of Shame, Social Anxiety and Depression: The Role of the Evaluation of Social Rank”. Clinical psychology and psychotherapy, 7(3), 174–189.

Gilbert, P. 2003. “Evolution, Social Roles, and the Differences in Shame and Guilt”. Social research, 70(4), 1205–1230.

Gilbert, P.; McEwan, K.; Irons, C.; Bhundia, R.; Christie, R., Broomhead, C. & Rockliff, H. 2010. “Self‐harm in a Mixed Clinical Population: The Roles of Self‐criticism, Shame, and Social rank”. British Journal of Clinical Psychology, 49(4), 563–576.

Gilbert, P.; McEwan, K.; Matos, M. & Rivis, A. 2011. “Fears of compassion: Development of three self‐report measures”. Psychology and Psychotherapy, 84(3), 239–255.

Gilbert, P. & Procter, S. 2006. “Compassionate Mind Training for People with High Shame and Self‐Criticism: Overview and Pilot Study of a Group Therapy Approach”. Clinical Psychology and Psychotherapy, 13(6), 353–379.

Johnson, E. A., & O'Brien, K. A. 2013. “Self-compassion Soothes the Savage EGO-threat System: Effects on Negative Affect, Shame, Rumination, and Depressive Symptoms”. Journal of Social and Clinical Psychology, 32(9), 939–963.

Kim, S.; Thibodeau, R., & Jorgensen, R. S. 2011. “Shame, Guilt, and Depressive Symptoms: A Meta-analytic Review”. Psychological Bulletin, 137(1), 68–96.

Kirby, J. N.; Tellegen, C. L. & Steindl, S. R. 2017. “A Meta-Analysis of Compassion-Based Interventions: Current State of Knowledge and Future Directions”. Behavior Therapy, 48(6), 778–792.

Kirschner, H.; Kuyken, W.; Wright, K.; Roberts, H.; Brejcha, C. & Karl, A. 2019. “Soothing Your Heart and Feeling Connected: A New Experimental Paradigm to Study the Benefits of Self-Compassion”. Clinical Psychological Science, 7(3), 545–565.

Lang, P. J. & Bradley, M. M. 2010. “Emotion and the Motivational Brain”. Biological Psychology, 84(3), 437–450.

Leary, M. R.; Tate, E. B.; Adams, C. E.; Allen, A. B. & Hancock, J. 2007. “Self-compassion and Reactions to Unpleasant Self-relevant Events”. Journal of Personality and Social Psychology, 92(5), 887–904.

Leach, C. W. & Cidam, A. 2015. “When Is Shame Linked to Constructive Approach Orientation? A Meta-Analysis”. Journal of Personality and Social Psychology, 109(6), 983–1002.

Lewis, M. 2008. “Self-Conscious Emotions. Embarrassment, Pride, Shame, and Guilt”. Teoksessa Lisa Feldman Barrett, Michael Lewis & Jeannette M. Haviland-Jones (toim.), Handbook of emotions. The Guilford Press, New York, 743–746.

McLaughlin, K. A.; Borkovec, T. D. & Sibrava, N. J. 2006. “The Effects of Worry and Rumination on Affect States and Cognitive Activity”. Behavior therapy, 38(1), 23–38.

Nadeau, M. M.; Caporale‐Berkowitz, N. A. & Rochlen, A. B. 2021. “Improving Women's Self‐Compassion Through an Online Program: A Randomized Controlled Trial”. Journal of Counseling and Development, 99(1), 47–59.

Neff, K. 2003a. “The Development and Validation of a Scale to Measure Self-compassion. Self and Identity, 2(3), 223–250.

Neff, K. 2003b. “Self-compassion: An Alternative Con-ceptualization of a Healthy Attitude toward Oneself”. Self and Identity, 2(2), 85–101.

Neff, K. 2011. Itsemyötätunto. Luovu itsesi soimaamisesta ja löydä itsevarmuutesi (suom. Kielinen, Tanja). Viisas elämä, Helsinki.

Neff, K. D., & Vonk, R. 2009. ”Self-compassion Versus Global Self-esteem: Two Different Ways of Relating to Oneself”. Journal of Personality, 77(1), 23–50.

Neff, K. D. & Pommier, E. 2013. “The Relationship between Self-compassion and Other-focused Concern among College Undergraduates, Community Adults, and Practicing Meditators”. Self and Identity, 12(2), 160–176.

Nummenmaa, L. 2019. Tunnekartasto. Kuinka tuntee tekevät meistä ihmisiä. Tammi, Helsinki.

Odou, N. & Brinker, J. 2014. “Exploring the Relationship between Rumination, Self-compassion, and Mood”. Self and Identity, 13(4), 449–459

Proeve, M.; Anton, R. & Kenny, M. 2018. ”Effects of Mindfulness‐based Cognitive Therapy on Shame, Self‐compassion and Psychological Distress in Anxious and Depressed Patients: A Pilot Study”. Psychology and psychotherapy, 91(4), 434–449.

Rockliff, H; Gilbert, P.; McEwan, K.; Lihgtman, S. & Glover, D. 2008. “A Pilot Exploration of Heart Rate Variability and Salivary Cortisol Responses to Compassion-focused Imagery”. Journal of Clinical Neuropsychiatry, 5, 132–139.

Roos, S., Hodges, E. V. E. & Salmivalli, C. 2014. ”Do Guilt- and Shame-Proneness Differentially Predict Prosocial, Aggressive, and Withdrawn Behaviors During Early Adolescence?” Developmental psychology, 50(3), 941–946.

Roos, S.; Salmivalli, C. & Hodges, E. V. E. 2015. ”Emotion Regulation and Negative Emotionality Moderate the Effects of Moral (Dis)Engagement on Aggression”. Merrill-Palmer Quarterly, 61(1), 30–50.

Ruan, Y.; Reis, H.; Zareba, W. & Lane, R. 2019. “Does Suppressing Negative Emotion Impair Subsequent Emotions? Two Experience Sampling Studies”. Motivation and Emotion, 44(3), 427–435.

Sedikides, C.; Gaertner, L. & Vevea, J. L. 2005. “Pancultural Self-Enhancement Reloaded: A Meta-Analytic Reply to Heine (2005). Journal of Personality and Social Psychology, 89(4), 539–551.

Spruit, A.; Schalkwijk, F.; van Vugt, E. & Stams, G. 2015. “The Relation between Self-conscious Emotions and Delinquency: A Meta-analysis”. Aggression and violent behavior, 28, 12–20.

Stuewig, J.; Tangney, J. P.; Heigel, C.; Harty, L. & McCloskey, L. 2010. “Shaming, Blaming, and Maiming: Functional Links among the Moral Emotions, Externalization of Blame, and Aggression”. Journal of Research in Personality, 44(1), 91–102.

Svendsen, J.; Osnes, B.; Binder, P.; Dundas, I.; Visted, E.; Nordby, H. & Sørensen, L. 2016. “Trait Self-Compassion Reflects Emotional Flexibility Through an Association with High Vagally Mediated Heart Rate Variability”. Mindfulness, 7(5), 1103–1113.

Tangney, J. P. & Dearing, R. L. 2002. Shame and guilt. Guilford Press, New York.

Tangney, P.; Stuevin, J.; Mashek, D. 2007. “Moral Emotions and Moral Behavior”. Annual Review of Psychology, 58(1), Author Manuscript, 345–372.

Veneziani, C. A.; Fuochi, G. & Voci, A. 2017. “Self-compassion as a Healthy Attitude toward the Self: Factorial and Construct Validity in an Italian Sample”. Personality and Individual Differences, 119, 60–68.

Zessin, U.; Dickhäuser, O & Garbade, S. 2015. “The Relationship between Self‐Compassion and Well‐Being: A Meta‐Analysis”. Applied Psychology: Health and Well‐Being, 7(3), 340–364.