Pääkirjoitus: Häpeä
JUSSI LAHTINEN
Vuoden ensimmäinen Hybris luo katsauksen meille kaikille tuttuun tunteeseen – häpeään. En tiedä, onko häpeä todellisuudessa suomalaiselle sen tyypillisempi tunne kuin kenellekään muulle, mutta kansallisessa itseymmärryksessämme sillä vaikuttaa olevan suuri rooli. Tietty pidättyväisyys ja introverttius luovat stereotyyppistä kuvaa häpeään taipuvasta kansasta. Todellisuudessa suomalaisuus on kuitenkin moninaista, ja häpeä koetaan eri tavoin. Myös tässä numerossa häpeää lähestytään monesta eri näkökulmasta – kyseenalaistaen, mutta myös mahdollisena välineenä muutokseen.
Merja Julkunen tuo häpeän tunteen rinnalle käsitteen itsemyötätunto. Artikkelissa häpeää käsitellään tuskallisena tunteena, jonka negatiivisia vaikutuksia voidaan lieventää itsemyötätuntoa kehittämällä. Itsemyötätunnolla tekstissä tarkoitetaan ”arvostelematonta ymmärrystä ja hyväksyvää suhtautumistapaa omia vaikeita tunteita ja ajatuksia kohtaan”. Myös Ella Nygård tuo omassa artikkelissaan häpeän rinnalle toisen tunnekäsitteen – syyllisyyden. Syyllisyyden hän näkee ”olevan omiaan edistämään elinikäistä moraalista käyttäytymismallia, ja motivoimaan ihmisiä ottamaan vastuuta teoistaan […]”. Häpeän kokemukset eivät samanlaisia positiivisia vaikutuksia tuota. Minna Kytövaara taas paneutuu samaan teemaan sosiaalityön kontekstissa. Kirjallisuuskatsauksessaan Kytövaara nostaa esiin sosiaalityöntekijöiden tuottamia – tietoisia tai tiedostamattomia – häpeän kokemuksia asiakkaiden keskuudessa. Teksti luo vakuuttavaa kuvaa siitä, kuinka haavoittuvassa tilanteessa olevalle yksilölle häpeä saattaa olla sietämätön tunne. Numerosta löytyy myös kirja-arvio teoksesta Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja (Taite, 2021). Arviossaan Anni-Veera Aitolehti nostaa kirjan tärkeäksi avaukseksi erityisesti sosiaalityön – sekä terveydenhuollon – kentille.
Edellä esitellyissä artikkeleissa häpeä on tietyllä tavalla yksityinen tunne, kulttuurisiin syvärakenteisiin iskostettu psykologinen kontrollimekanismi. Uula Neitola ja Kimmo Mäkelä vievät lukijat ajassa taaksepäin – aikaan, jolloin häpeä oli kaikkea muuta kuin yksityinen asia. Artikkelin keskiössä on jalkapuu ja sen käyttö rangaistuksena suomalaisessa yhteiskunnassa. Rikollisen häpeä oli avoimen julkinen aina 1800-luvun lopulle asti, jolloin suoranaisista häpeärangaistuksista luovuttiin. Rimma Erkon mukana lukija pääsee vielä kauemmaksi, kansanrunouden pariin. Erkko nostaa esiin runon ”Joukosen nainen”, jossa muun muassa häpeän kokemus ajaa miehen tekoihin, jotka ovat sanoinkuvaamattoman kauheita. Erkon teksti muistuttaa kansanrunouden äärimmäisestä groteskista puolesta. Numeron päättää Anni Vainion teksti ”HÄPEÄ, IHMISELÄIN! Eli mitä tapahtuisi, jos antaisimme eläimen katsoa meitä”. Teksti lähtee liikkeelle filosofi Jacques Derridan (1930–2004) oivalluksesta, kun hän tajusi tuntevansa häpeää seisoessaan alastomana lemmikkikissan katseen alla. Tästä lähtee Vainion tarjoama kiehtova retki eläinsuhteen kommunikatiivisen ytimeen.
Kaiken kaikkiaan vuoden ensimmäinen Hybris tarjoaa monipuolisen lukupaketin, jonka kautta häpeän käsite avautuu uudella tavalla.
Ajatuksia herättäviä lukuhetkiä kaikille!