Tasan kymmenen vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1927, Suomi ja Eurooppa olivat kenties lähempänä “normaalia” kuin milloinkaan muulloin sotien välisenä aikana. 1920-luku oli monella tapaa palautumisen aikaa, kunnes vuoden 1929 pörssiromahdus syöksi maailman jälleen suurten ongelmien eteen. Vuonna 1927 Suomen johdossa oli sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) johtama vähemmistöhallitus, mikä oli oikeiston hallitsemassa 1920-luvun Suomessa huomattava poikkeus. Samana vuonna Suomen paikka osana kansainvälistä politiikkaa vakiintui Kansainliiton neuvoston väliaikaisen jäsenyyden myötä ¹ , maailmantaloudessa elettiin maailmansodan jälkeistä nousukautta, eikä siirtyminen Lapuan liikkeen aikaan vielä hallinnut suomalaista julkista keskustelua. ² Tuo aika oli monille suomalaisille ”toivoa täynnä”, mikä näkyy myös heidän tuottamissaan sanomalehtiteksteissä. Ajan poliittisesti aktiiviset henkilöt hyödynsivät kirjoituksissaan tulevaisuuteen liittyvää retoriikkaa osana argumentointiaan ilman, että jokin ajan keskeinen ilmiö, kuten kommunismin pelko, olisi hallinnut tuota retoriikkaa.

Tämä artikkeli tarkastelee poliittisissa pakinoissa ilmeneviä tulevaisuuskuvia. Käytän case-tutkimuksen omaisesti Henrikki-nimimerkillä Kokoomuksen Uusi Suomi –lehteen 1.10.1927–1.10.1928 kirjoitettuja viikoittaisia poliittisia pakinoita. Käyttämäni rajaus mahdollistaa katsauksen tulevaisuuskuviin aikana, jolloin Suomea johti sekä vasemmisto- että oikeistohallitus ³ , ja jolloin poliittinen keskustelu ei keskittynyt pelkästään Lapuan liikkeen kaltaiseen ääri-ilmiöön. Palatakseni Henrikki-nimimerkkiin: huomattavista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut varmistamaan sitä, kuka nimimerkin takana todella on. Nimimerkillä kirjoitettiin Uusi Suomi -lehteen viikoittain koko 1920-luvun ajan enimmäkseen poliittisia aiheita käsitteleviä pakinoita. Henrikki oli ilmeisesti helsinkiläinen, sillä valtakunnallisten asioiden lisäksi hän kommentoi paikallisella tasolla lähinnä Helsinkiin liittyviä asioita.

Tavoitteeni on artikkelin avulla pohtia sitä, onko menneisyyden yksilöiden tuottamien lähdeaineistojen perusteella mahdollista tuottaa uskottavia ”menneen tulevaisuuden skenaarioita”? Artikkelissa vastaan kysymykseen: millaisia utooppisia ja dystooppisia tulevaisuuskuvia lähdeaineistoni teksteistä on löydettävissä? Tarkoitukseni on esittää, miten tulevaisuudentutkimuksen metodeja hyödyntämällä voidaan luoda hyvin jäsenneltyä ja vakuuttavaa tutkimusta mennyttä tulevaisuutta koskien.

Tutkimukseni teoreettinen pohja perustuu kehittämääni menneiden tulevaisuuksien teoriaan, jota avaan artikkelin ensimmäisessä osiossa. Seuraavaksi esittelen käyttämäni metodit, joita ovat historiantutkimukselle tyypillisten lähdekritiikin ja kontekstoinnin lisäksi tulevaisuudentutkimuksen skenaariotyöskentely, tulevaisuustaulukkomenetelmä ja PESTE-analyysi. Artikkelin toisessa osiossa sovellan teoriaa sekä metodeja lähdeaineistoni kontekstissa. Tämän jälkeen luon lähteistäni tunnistamieni tulevaisuuskuvien pohjalta utooppisen ja dystooppisen tulevaisuusskenaarion. Lopuksi nivon tutkimukseni tulokset ja merkityksen yhteen.

Tämän artikkelin pääasiallinen tarkoitus on osoittaa, miten tulevaisuudentutkimuksen metodeja voidaan hyödyntää historiantutkimuksen apuvälineinä. Käyttämäni lähdeaineisto on suhteellisen pieni, sillä tarkoitukseni on osoittaa esimerkkien kautta, miten teoriaani voidaan soveltaa käytännössä. Hyödynnän tätä ja kahta vastaavaa lähdeaineistoa tekeillä olevassa pro gradu -tutkielmassani, jossa paneudun tämän artikkelin käsittelemään tematiikkaan syvemmin.

Mahdollisen menneen tulevaisuuden teoria

Aloitan aiheen käsittelyn esittelemällä työstämäni mahdollisen menneen tulevaisuuden teorian. Teorian lähtöoletus on, että historian lähteistä on mahdollista löytää erilaisia uskottavia menneitä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Historiantutkimuksen puolelta teoriani kannalta erityisen tärkeä on Matti Männikön esittämä tulevaisuuksien jaottelu. Männikkö on jakanut tulevaisuuden historiantutkimuksen tapauksessa kolmeen kategoriaan: menneeseen tulevaisuuteen, nykyiseen tulevaisuuteen ja tulevaan tulevaisuuteen.⁴ Tarkastelen tässä artikkelissa lähdeaineistoni kautta mennyttä tulevaisuutta, eli tulevaisuutta, joka on historiallisesta ajankohdasta katsottuna tulevaisuutta, mutta meille nykyihmisille jo tapahtunutta menneisyyttä. Esimerkiksi nykyhetkestä katsottuna vuonna 1928 luotu visio vuodesta 1930 voidaan tulkita menneen vaihtoehtoisena tulevaisuutena. Tämä artikkeli käsittelee edellisen esimerkin kaltaisia lyhyen aikavälin tulevaisuuskuvia, tai mahdollista mennyttä lähitulevaisuutta.

Tulevaisuudentutkimuksen piirissä ajatellaan yleisesti, että tulevaisuutta ei ole ennalta määrätty. Sen sijaan tulevaisuudentutkimuksessa käsitellään mahdollisia maailmoja. Tulevaisuudentutkijat Matti Kamppinen, Pentti Malaska ja Osmo Kuusi määrittelevät mahdolliset maailmat seuraavasti: “mahdolliset maailmat tarkoittavat niitä mahdollisia asiantiloja ja tapahtumainkulkuja, jotka voivat periaatteessa jonkun toimijan toimenpiteillä olla saavutettavissa tai niistä huolimatta toteutua [...].”⁵ Nähdäkseni tämä ajatus peilautuu myös menneisyyteen. Yhtäläisesti mennyt tulevaisuus ei ole ollut ennalta määrättyä, eli on mahdollista käsitellä menneitä tulevaisuuksia erillisinä mahdollisina kokonaisuuksina.⁶

Menen mahdollisia menneitä tulevaisuuksia tarkastellessani pidemmällä ja esitän, että lähdeaineistojen yksittäisten tulevaisuuskuvien avulla on mahdollista luoda uskottavia kokonaisia menneitä tulevaisuuksia, toisin sanoen mahdollisia menneitä tulevaisuusskenaarioita. Tulevaisuudentutkimuksen piirissä skenaariot määritellään esimerkiksi seuraavasti:

”Ajallisesti peräkkäisten, loogisesti etenevien ja perusteltavissa olevien, mahdollisten tulevaisuudenkuvien sarja; tulevaisuudenkuvien avulla esitetty kertomus, joka voidaan ymmärtää tavoitteen saavuttamisen ehtojen tulevaisuuden toiminnalliseksi käsikirjoitukseksi. Skenaario sisältää kuvauksen toimijoista, toiminnoista sekä kuvauksen päätöksenteon ja seurausten tapahtumaketjusta. Tämä tapahtumaketju johtaa nykyhetkestä skenaariolle valittuun päättävään tulevaisuuskuvaan, joka voi olla ydinvisio, strateginen päämäärä tai opportunistinen tavoite”.⁷

Skenaariolla on siis sekä alku- ja loppupiste että noita kahta pistettä yhdistävä tapahtumien sarja. Artikkelini seuraavassa osassa pyrin esittämään, miten teoriani siitä, että tuollaisia skenaarioita on mahdollista luoda, toteutuu käytännössä.

Menneen tulevaisuuden skenaariot

Edellä esittämäni tiivistetty katsaus käsittelemäni aiheen teoriaan saattaa olla monella tapaa vaikeaselkoista. Siirryn nyt käsittelemään teoriaani sen käytännön toteuttamisen kannalta omaa lähdeaineistoani esimerkkinä käyttäen.

Käytän tutkimuksessani tulevaisuudentutkimuksen skenaariotyöskentelyä, jota tuen sekä PESTE-analyysilla että tulevaisuustaulukkomenetelmällä. Skenaariotyöskentely ei ole itsessään mikään tarkasti rajattu menetelmä, vaan se pitää sisällään joukon muita menetelmiä, joiden avulla on mahdollista laatia skenaarioita.⁸ Skenaariotyöskentelyn kannalta oleellista on se, että skenaariot luodaan uskottavasti ja perustellusti, minkä vuoksi hyödynnän myös kahta muuta edellä mainitsemaani menetelmää. Sekä PESTE-analyysi että tulevaisuustaulukkomenetelmä ovat tutkimuksessani mukana aiheen tarkan jäsentelyn vuoksi.

PESTE-analyysi on erityisesti yritysfuturologiassa käytetty menetelmä, jolla pyritään selvittämään jonkin ilmiön poliittista, ekonomista, sosiaalista, teknistä ja ekologista nykytilaa ja tulevaisuutta.⁹ Menetelmä saa nimensä edellä esitettyjen muuttujien alkukirjaimista sekä suomeksi että englanniksi. PESTE-analyysi on helposti muokattavissa oleva tulevaisuustaulukkomenetelmää tukeva työkalu, minkä vuoksi käytän sitä osana oman tutkimukseni jäsentelyä. Tulevaisuustaulukkomenetelmällä puolestaan tarkoitetaan menetelmiä, joilla jäsennetään mahdollisia tulevaisuuksia taulukkomuodossa. Tulevaisuustaulukkomenetelmää käytettäessä luodaan metodin nimen mukaisesti tulevaisuustaulukko, johon määritetään käsiteltävän ilmiön kannalta keskeisimmät muuttujat sekä noille ilmiöille eri arvot.¹⁰

Käytän PESTE-analyysia taulukkoni muuttujien pohjana tehden siihen tiettyjä muutoksia. En esimerkiksi käsittele lainkaan ekologisia tulevaisuuskuvia, sillä noita tulevaisuuskuvia ei löydy lähteistäni käytännössä lainkaan. Sen sijaan muokkaan taulukkoa lähdetyöskentelyni perusteella siten, että taulukon keskeisiksi tulevaisuuden muuttujiksi tulevat politiikka, turvallisuus, talous, tiede ja koulutus, sekä kulttuuri ja arvot. Tämä jaottelu vastaa mielestäni parhaiten niitä asioita, joita lähdeaineistoni luonut Henrikki piti tulevaisuuden kannalta tärkeintä – tai ainakin pakinoissaan kommentoimisen arvoisina. Taulukkoni arvoiksi puolestaan olen artikkelin tutkimusasetelman mukaisesti valinnut utopian ja dystopian. Valitsin utopian ja dystopian siksi, että tarkastelemalla kahta mahdollisen tulevaisuuden ääripäätä saan esitettyä kattavasti pakinoissa ilmenevät mahdolliset tulevaisuudet. Esimerkiksi politiikan tulevaisuuden utopiaa ja dystopiaa tarkastelemalla pystyn luomaan laajan esityksen siitä, mitä lähdeaineistostani on löydettävissä kyseiseen tulevaisuuden muuttujaan liittyen. Alla on esimerkki valmiista, täyttämättömästä tulevaisuustaulukosta.

Käytännössä työskentelyni tapahtuu seuraavasti: artikkelini seuraavassa osiossa täytän edellä esittämäni taulukon lähdeaineistosta tekemieni lähdekriittisten havaintojen perusteella. Täytettyäni taulukon luon Henrikin esittämien tulevaisuuskuvien pohjalta sekä utooppisen että dystooppisen mahdollisen tulevaisuuden sekä polun, jolla kumpikin tulevaisuus on hänen kirjoitustensa perusteella saavutettavissa. Käsittely tapahtuu edellisen taulukon muuttujien mukaisessa järjestyksessä.

Ennen käsittelyyn siirtymistä on vielä syytä huomioida muutama seikka lähdeaineistooni liittyen. Henrikki-nimimerkin pakinat on julkaistu Uusi Suomi -sanomalehdessä¹¹, joka oli tuolloin Kokoomuksen pää-äänenkannattaja. Kokoomus puolueena edusti 1920-luvun edetessä suomalaisen oikeiston ”radikaalimpaa” puolta. Se piti koko 1920-luvun hallussaan noin 30 eduskuntapaikkaa, toisin kuin toinen oikeistopuolue Edistyspuolue, jonka paikkamäärä eduskunnassa hupeni vuosikymmenen alun 26 paikasta ainoastaan seitsemään. Kokoomus oli ennen kaikkea kaupunkilaisten ja varakkaamman väestönosan puolue, joiden asiaa puolue myös ajoi.¹² Lehti ei ollut suoraan puolueen ohjauksessa, mutta sen sivuilla noudatettiin silti yleisesti puolueen linjaa.¹³ Uskon, että tutkimalla Henrikin tekstejä saa selville Suomen poliittisen oikeiston ajattelun yleisiä suuntaviivoja. Huomion arvoista on myös, että sanomalehtitekstien tarkoitus on vaikuttaa.¹⁴ Olen ottanut tarkastelussani huomioon sen, että käsittelemäni tekstit pyrkivät todennäköisesti edistämään kirjoittajansa poliittista agendaa ja voivat siksi olla osittain kärjistettyjä.¹⁵ Poliittisen viestin näkökulmasta tulevaisuudesta puhuminen osana retoriikkaa onkin hyvä keino lukijan vakuuttamiseen asioiden konkreettisista vaikutuksista.

”Toivottavasti kansamme on välttyvä kaikesta, mikä uhkaa sen sisäistä ja ulkoista rauhaa”¹⁶

Kaikista Henrikin esittämistä tulevaisuuskuvista selkeimmät liittyvät politiikkaan. Loppuvuonna 1927 hän kritisoi useaan otteeseen vallassa olevan SDP:n toimintaa, eikä myöskään maalaisliittolainen, seitsemästoista joulukuuta valtaan astunut J. E. Sunilan vähemmistöhallitus¹⁷ saanut seuraavan vuoden aikana Henrikiltä suuremmin kehuja. Marraskuussa 1927 Henrikki keskittyi tulevaisuudenkuvissaan pohtimaan vallassa olevan Tannerin hallituksen jatkoa, jonka hän uskoi kaatuvan budjettiesityksen seurauksena.¹⁸ Henrikin pakinoista ilmenee, että hän piti tulevaisuuden kannalta suurena uhkana tiettyjen asioiden, kuten ruotsin kielen yhteiskunnalliseen asemaan liittyvän kielikysymyksen aiheuttamia jyrkkiä ristiriitoja. Hän kannusti teksteissään konsensushakuisuuteen sen sijaan, että puolueiden välinen peli muuttuisi yhä katkerammaksi ”yleisen edun kustannuksella”.¹⁹

Konsensushakuisuus kuitenkin unohtui Henrikin teksteissä keväällä 1928, jolloin kommunismin uhka nousi hänen tulevaisuuteen liittyvän retoriikkansa keskeiseksi teemaksi. Hän toteaa Suomen tilanteen muistuttavan sisällissotaa edeltävää aikaa, ja että kommunistien lakkoihin yllyttävä toiminta²⁰ on uhka Suomen valtiovaltaa ja yhteiskuntaa vastaan.²¹ Henrikki myös esittää teksteissään, että SDP:n ”selkärangattomuus” johtaa siihen, että kommunistit pääsevät heidän kauttaan ottamaan vallan vasemmistossa ja sitä kautta Suomessa.²²

Ei liene yllättävää, että kommunismin Suomelle aiheuttama mahdollinen uhka on keskeinen osa Henrikin retoriikkaa myös ulkopolitiikkaan liittyen. Mielenkiintoista kyllä, tuo uhka ei realisoidu esimerkiksi Neuvostoliiton muodostaman sotilaallisen voiman kautta, vaan sen, että länsimaat voisivat nähdä Suomen liukuvan liikaa Neuvostoliiton vallan alaisuuteen. Henrikin tulevaisuudenkuvien kannalta on keskeistä, että Suomi on ulkopoliittisesti vahva ja itsenäinen toimija, joka nähdään hyvänä yhteistyökumppanina länsimaiden ja erityisesti Pohjoismaiden keskuudessa.²³ Kuvailisin itse Henrikin poliittisen utopian rakentuvan itsenäisen, oikeistojohtoisen Suomen varaan, jolla on vahvat kansainväliset suhteet Neuvostoliittoa lukuun ottamatta kaikkialle. Henrikin poliittinen dystopia puolestaan on kommunistijohtoinen ja länsimaiden karsastama kommunistinen Suomi.

Henrikin turvallisuuteen liittyvät tulevaisuuskuvat heijastavat suhteellisen suoraan edellä esittämiäni poliittisia tulevaisuuskuvia. Henrikki pitää lakkoliikehdintää Suomen turvallisuuden kannalta merkittävänä uhkana, mikä tuli ilmi jo aiemmin, kun esitin, miten hän totesi vuoden 1928 lakkoliikehdinnän muistuttavan sisällissotaa edeltävää aikaa. Pakinoitsija pitää siis mielestäni selkeästi lakkojen täytteisen kevään 1928 tilannetta turvallisuuden kannalta vakavana, tai ainakin hän käyttää teksteissään hyvin vahvaa retoriikkaa lakkoliikehdintään liittyen. Henrikki on huolissaan myös kohonneista väkivaltarikosten määristä, joihin ratkaisuna hän esittää poliisin valtuuksien lisäämistä ja lisärahan myöntämistä.²⁴

Kansainvälisen turvallisuuden puolesta Henrikillä on vain vähän sanottavaa. Mielestäni tämän voi tulkita siten, että hän pitää sodan uhkaa hyvin epätodennäköisenä. Tätä tukee hänen uskonsa Kansainliittoon, johon hän suhtautuu erityisen myönteisesti. Henrikki kuitenkin toteaa, että suojeluskuntien toiminnan jatkaminen ja armeijaan sitominen lujittaisivat Suomen ulkoista puolustusta.²⁵ Hänelle on siis tärkeää, että Suomessa on olemassa oikeistolainen puolustuksellinen instituutio. Ei liene yllättävää, että oikeistolainen Henrikki esittää Suomen turvallisuuden takeeksi Suojeluskuntien merkityksen ja toimivaltuuksien kasvattamista, mitä pidänkin hänen turvallisuuteen liittyvän mahdollisen utopiansa keskeisenä piirteenä. Henrikin tulevaisuuden turvallisuuden dystopiaksi määrittäisin Suomen, jonka vakautta kommunistit horjuttavat. Henrikki ei sano suoraan, mitä vakauden horjuttamisesta seuraisi, mutta pidän todennäköisenä, että hän näkee valtiollisen vakauden horjumisen suurimpana vahingollisena seurauksena uuden sisällissodan. Tämä siksi, että kirjoittaja viittaa usein retoriikassaan sisällissotaa edeltävien tapahtumien muistuttavan nykyhetken tapahtumia, jolloin on luontevaa ajatella, että hän viittaa täten uuden sisällissodan mahdollisuuteen.

Talouteen liittyvät tulevaisuuskuvat ovat Henrikin kirjoituksissa huomattavan tarkkoja ja hän esimerkiksi esittää usein, mitä tiettyjä taloudellisia seurauksia erilaisilla poliittisilla päätöksillä voisi olla. 1920-luvun Suomea käsiteltäessä ei liene ihme, että maatalous saa Henrikin talouteen liittyvissä tulevaisuuskuvissa merkittävän roolin, olihan Suomi tuolloin maatalousvaltainen valtio.²⁶ Ajalleen tyypillisesti pakinoitsijan maatalouteen liittyvät tulevaisuuskuvat ovat sidoksissa vuodenkiertoon ja esimerkiksi loppukesästä 1928, kun sato osoittautui kehnoksi, pohti Henrikki teksteissään sitä, miten seuraavasta talvesta selvitään ilman suuria puutteita.²⁷ Tämä on mielestäni hyvä muistutus siitä, että vaikka Suomessa 1920-luku oli monella tapaa edistyksen aikaa, oli elämä ja tulevaisuus silti vahvasti sidoksissa vuodenaikoihin.

Myös muita talouteen liittyviä tulevaisuuskuvia nousee pakinoista esiin usein. Henrikki suhtautuu sääntelyyn lähtökohtaisesti pessimistisesti ja hän pitää tekstiensä perusteella vapaata markkinataloutta hyvän talouskehityksen kannalta keskeisenä, eikä hänen mielestään valtion tulisi ottaa mitään yrityksiä hoitaakseen, sillä se voisi tuhota terveen liiketoiminnan tulevaisuudessa.²⁸ Hänen mielestään hyvän talouskehityksen aikana esimerkiksi korkopolitiikkaan ei tulisi puuttua valtion toimesta, vaan sen tulisi antaa järjestyä itsekseen.²⁹ Toisaalta kirjoittaja ei ole täysin sääntelyä vastaan. Hänen mielestään esimerkiksi rakentamista Helsingissä tulisi rajoittaa, sillä Helsingin kasvusta tulee seuraamaan varma taloudellinen romahdus, jos sekä rakennuttajat että sijoittajat innostuvat asuntomarkkinoista liikaa.³⁰

Talouden ja seuraavan käsittelemäni teeman – eli tieteen ja koulutuksen – kannalta mielenkiintoista on, että Henrikki näkee tärkeänä tarpeeksi kattavan, kouluttautuneen ja hyvin palkatun virkamieskoneiston olemassaolon.³¹ Henrikki olisi valmis käyttämään valtion varoja virkamieskoneiston ja koulutuksen tukemiseen, joita molempia hän pitää Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisinä tekijöinä. Talouden tulevaisuuskuvat tiivistyvät siis Henrikin tulevaisuuskuvissa yksinkertaisesti: liika sääntely kuuluu dystopiaan, vapaat markkinat ja sivistyksen tukeminen utopiaan.

Suomen sivistyksen tulevaisuus on myös usein lähdeaineistossani esiin nouseva teema. Henrikin tulevaisuuskuvissa tieteellä ja koulutuksella on selkeä yhteys koko maan tulevaisuuteen sekä poliittisesti, kulttuurillisesti että taloudellisesti. Poliittisen tulevaisuuden kannalta koulutus on keskeinen siksi, että kirjoittaja toteaa useissa pakinoissaan työväestön tietämättömyyden olevan yksi keskeinen syy kommunismin nousulle Suomessa. Henrikki toivoisi, että lapset saisivat opiskella kaikkialla 18-vuotiaaksi asti ja että tämä mahdollistettaisiin maaseudulla esimerkiksi valtion tarjoamilla verovähennyksillä, jolloin lapsia ei tarvittaisi peltotöihin. Pakinoitsija toteaa kirjoituksessaan, että ”lasten hyödylliseen koulutukseen pannut varat eivät mene kansakunnalta hukkaan”.³²

Pakinoissa tieteen ja koulutuksen tukeminen nähdään muutenkin Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisenä tekijänä. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen lisäämisellä kirjoittaja toivoo koulutuksen palvelevan työelämän edellytyksiä, jotta Suomessa olisi laajasti eri alan töihin koulutettuja ihmisiä.³³ Myös korkeakoulutus yliopistoissa on kirjoittajan kannalta tärkeää ja häntä huolestuttaa se, että kaikilla ei ole varaa yliopistokoulutukseen.³⁴ Henrikin mielestä valtion tulisi tukea suomalaista tiedettä ja koulutusta erityisesti siksi, että muuten suomalainen kulttuuri on vaarassa kadota. Tiede ja koulutus ovat siis Henrikin tulevaisuuskuvissa selkeä muita tulevaisuuden osa-alueita määrittävä tekijä: ilman niitä päädytään tietämättömyyden dystopiaan, niiden kanssa utopiaan.

Viimeisenä käsittelen Henrikin kulttuuriin ja arvoihin liittyviä tulevaisuuskuvia. Kirjoittajalle keskeisiä arvoja on tähän mennessä tullut esiin useita, mutta lisään vielä muutaman. Henrikki näkee uskonnon merkittävänä osana suomalaisuutta ja hänen tekstiensä perusteella hänelle on ilmeistä, että se myös säilyttää keskeisen asemansa.³⁵ Toinen tähän mennessä mainitsematta jäänyt tärkeä asia on Henrikin suhtautuminen Suomen ja Ruotsin suhteisiin. Pakinoissa korostetaan, että Suomea ei vielä nähdä tasavertaisena Ruotsin kanssa, mutta Henrikin mukaan asiaan pitäisi ehdottomasti tulla muutos. Kielikysymys ei saa Henrikin pakinoissa yhtä laajaa käsittelyä kuin monissa muissa aikalaisten teksteissä, mutta se on hänellekin merkittävä tekijä. Pakinoitsija silti arvostaa sitä, kun ruotsalaiset kiinnostuvat Suomen asioista muutenkin kuin kielikysymykseen liittyen.

Kommunismi ja moraalinen rappio vai vahva itsenäinen Suomi

Yllä on nähtävissä taulukko, jonka olen luonut tämän artikkelin edellisessä osiossa esittämieni tulevaisuuskuvien pohjalta. Seuraavaksi kirjoitan auki mahdolliset menneen tulevaisuuden skenaariot, eli yhdistän kummankin arvon eri muuttujat ja luon niistä kaksi eri kokonaisuutta, jotka yhdessä antavat eräänlaisen käsityksen siitä, millaisia ääripäitä käsittelemäni henkilön poliittisista pakinoista nousi esiin. Molempien skenaarioiden lähtökohdat ovat samat, eli suhteellisen vakaassa tilassa oleva, sisällissodasta toipuva Suomi, jossa vuoden 1928 aikana kiihtynyt lakkoliikehdintä huolettaa.

Aloitan Henrikin esittämistä positiivisista tulevaisuuskuvista. Polku kirjoittajan mahdolliseen utopiaan johtaa juurensa hänen tärkeänä pitämiinsä asioihin, eli oikeistolaiseen hallitukseen, vapaaseen markkinatalouteen, julkisen vallan koulutuksen rahalliseen tukemiseen sekä suomalaisuuden merkittävään asemaan. Hänen valmis utopiansa olisi mahdollisesti Suomi, joka olisi ennen kaikkea sisäisesti ja ulkoisesti vakaa. Hänen utopiansa perustuisi siihen, että Suomi on vahva yhtenäinen kansallisvaltio, jolla on ulkomaiden tunnustus ja tarvittavat kumppanuussuhteet. Vakaus ja turvallisuus mahdollistaisivat talouden terveen toimimisen, joka puolestaan vahvistaisi jälleen taloutta. Valtion rahoja tulisi Henrikin mielestä käyttää turvallisuuden takaamiseen ja sivistyksen ja koulutuksen tukemiseen, jotka yhdessä veisivät Suomea eteenpäin kohti ”kirkasta tulevaisuutta”. Suomalaisia yhdistäisi etupäässä nimenomaan suomalaisuus, jonka arvostuksen takaisi koulutus. Henrikin utopiassa koulutuksen yhteys siihen, miten ihminen ajattelee poliittisesti, on selkeä: laadukas koulutus vie pohjan sosialismin lumoilta. Muuten perinteiset arvot, kuten uskonto, olisivat myös kirjoittajan utopiassa keskeinen vakauttava tekijä.

Synkkä dystopia sen sijaan seuraisi mitä ilmeisimmin kommunismin noususta. Suomalaisen maltillisemman vasemmiston liian heikko suhtautuminen kommunismin uhkiin johtaisi siihen, että vasemmistolaiset ääriliikkeet saisivat poliittisen toiminnan kautta vallan Suomessa. Suomi nähtäisiin maailmalla Neuvostoliiton alaisena kommunistisena kätyrinä, jolla ei ole vaikutusvaltaa kansainvälisesti. Käytännössä se, miten kommunismi realisoituisi, ei käynyt Henrikin teksteissä ilmeiseksi. Hänen tekstiensä perusteella pitäisin todennäköisenä, että tässä tapauksessa hänen kommunistinen dystopiansa olisi lähestulkoon hänen utopiansa vastakohta, ainakin retorisessa mielessä.

Toivoa, pelkoa, retoriikkaa

Edellä esittämäni skenaariot ovat hyvin suppeita esimerkkejä siitä, miten mahdollisia menneitä tulevaisuuksia voitaisiin lähteä rakentamaan. Tässä artikkelissa esittämäni tapa on vain yksi esimerkki siitä, miten eri metodeja ja jäsentelyä hyödyntämällä voidaan luoda mahdollisia menneitä tulevaisuuksia. Muokkaamalla eritellyt tulevaisuuskuvat valmiiksi skenaarioiksi voidaan tarkastella menneisyyden henkilöiden maailmankuvia laajemmin, heijastamalle ne heidän tuottamiinsa ajatuksiin tulevaisuuteen liittyen. Koska ihmiset ovat tulevaisuusorientuneita, heidän tiedostamansa ja tiedostamattomat tulevaisuuskuvansa ovat keskeinen osa heidän päätöksentekoaan. Tutkimalla mahdollisia menneitä tulevaisuuksia voimme hahmottaa entistä paremmin esimerkiksi sitä, miksi ihmiset ovat toimineet niin kuin he ovat toimineet ja millaisia seurauksia he ovat teoillaan nähneet.

Henrikki ja hänen pakinansa kuvastavat mielestäni yksittäistapauksena hyvin 1920-luvun lopun oikeiston aatteellista ilmapiiriä Suomessa. Kommunismin uhka ja siihen liittyvä retoriikka ovat luultavasti myös muussa ajan oikeistolaisessa materiaalissa keskeinen osa ja mahdollinen selitys sille, miksi Lapuan liike sai syntyessään niin suurta kannatusta taakseen. Mikäli tämän artikkelin aikarajausta siirrettäisiin vain muutamia vuosia eteen- tai taaksepäin, olisivat mahdolliset tulevaisuusskenaariot varmasti hyvin erilaisia. Esimerkiksi Lapuan liikkeen nousun yhteydessä Henrikin teksteistä olisi voinut luultavasti löytyä entistä synkempiä kommunismiin liittyviä uhkakuvia, mutta myös ”loisteliaampia” tulevan oikeiston voittokulun kuvauksia. Toistan siis itseäni ja totean metodini puolesta, että sen avulla voidaan mielestäni luoda kattava katsaus yksittäisen lähdeaineiston tulevaisuuskuviin, jonka kautta puolestaan voidaan havainnoida erilaisten yksilöiden maailmankuvia.

Lähdeluettelo

Uusi Suomi 1927–1928. https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

Kirjallisuusluettelo

Brundage, Anthony 2017. Going to the Sources: A Guide to Historical Research and Writing. John Wiley & Sons Inc., Hoboken.

Kamppinen, Matti; Malaska, Pentti & Kuusi, Osmo 2003. Tulevaisuudentutkimuksen peruskäsitteet. Teoksessa Matti Kamppinen, Osmo Kuusi & Sari Söderlund (toim.), Tulevaisuudentutkimus: perusteet ja sovelluksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 19–54.

Kamppinen, Matti; Osmo, Kuusi & Söderlund, Sari (toim.) 2003. Tulevaisuudentutkimus: perusteet ja sovelluksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Kuusi, Osmo; Bergman, Timo & Salminen, Hazel (toim.) 2013. Miten tutkimme tulevaisuuksia? Tulevaisuudentutkimuksen seura ry, Helsinki.

Männikkö, Matti 1983, ”Historiantutkimuksen ja tulevaisuudentutkimuksen suhteesta”. Teoksessa Kari Immonen (toim.), Historia ja tulevaisuus. Turun yliopisto, Turku, 32–45.

Onnela, Tapio (toim.) 1992. Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna: suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Rubin, Anita 2004. Tulevaisuudentutkimus tiedonalana. TOPI – Tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalit. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. https://tulevaisuus.fi/kasitteet/kasitteita-s-o/ (viitattu 14.2.2021)

Saarikoski, Vesa 2005. ”Yhteiskunnan modernisoituminen”. Teoksessa Mari K. Niemi & Ville Pernaa (toim.), Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia. Edita, Helsinki, 115–131.

Salokangas, Raimo 1987a. ”Itsenäinen tasavalta”. Teoksessa Seppo Zetterberg (toim.), Suomen Historian Pikkujättiläinen, WSOY, Helsinki, 603–704.

Salokangas, Raimo 1987b. ”Puoluepolitiikka ja uutisjournalismi muuttuvilla lehtimarkkinoilla”. Teoksessa Päiviö Tommila (toim.), Suomen lehdistön historia 2, Sanomalehdistö Suurlakosta Talvisotaan. Kustannuskiila, Kuopio, 167–433.

Seppälä, Yrjö 2013. ”Tulevaisuustaulukkomenetelmä – Sovelluksena vanhustenhuolto”. Teoksessa Osmo Kuusi, Timo Bergman & Hazel Salminen (toim.), Miten tutkimme tulevaisuuksia? Tulevaisuudentutkimuksen seura ry: Helsinki, 137–153.

Vesikansa, Jyrki 1997. Sinivalkoiseen Suomeen. Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia I. 1847–1939. Otava, Helsinki.