1800-luvun Euroopassa nationalismi ja historiankirjoitus sitoutuivat vahvasti toisiinsa. Historian tarkoitukseksi tuli kertoa kansakunnan tarinaa, ja näin kansakunnasta tuli tieteellinen totuus. Kansallisvaltiot perustelivat olemassaoloansa historioitsijoiden kuvauksilla kansakunnan yhtenäisyydestä ja jaetusta menneisyydestä. Sen sijaan monikansallisissa valtioissa ja imperiumeissa valtio ei riittänyt määrittelemään kansakuntaa eikä kansakunta valtiota. ¹ Näihin valtioihin lukeutui Yhdistynyt kuningaskunta.

1800-luvulla Skotlantia ja Irlantia yhdisti samaan valtioon kuuluminen ja yhteinen hallitsija, mutta maiden poliittiset asemat erosivat toisistaan merkittävästi – eivätkä vähiten valtion uskontopolitiikan vuoksi. Yhdistynyt kuningaskunta oli aikanaan muodostunut Skotlannin ja Englannin valtioiden unionin myötä vuonna 1707. Irlannin kuningaskunta oli ollut personaaliunionissa Englannin kuningaskunnan kanssa vuosisatoja. Virallisesti Irlanti lakkasi olemasta erillisenä valtiona, kun se liitettiin osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa irlantilaisen kapinan seurauksena vuonna 1801. Merkittävä tekijä tapahtumien taustalla oli Irlannin katolinen väestö. Irlannin katolisuus oli jo pitkään aiheuttanut jännitteitä Englannin kuningashuoneen ja valtion protestanttisuuden vuoksi.²

Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että 1800-luvun Britteinsaarten kansakunnan rakennuksessa Skotlantia ja Englantia yhdisti protestanttisuus, kun katolisesta Irlannista tehtiin ulkoryhmä. ³ Kristinuskosta ja tietyistä kirkkokunnista tuli siis keskeisesti kansakuntia määrittäviä tekijöitä. Artikkelissani vertaan uskonnon kautta tapahtuvaa kansakunnan määrittelyä aikakauden skotlantilaisessa ja irlantilaisessa kansallisessa historiankirjoituksessa. Tutkimuskysymykseni on: miten erillisiä skotlantilaisia ja irlantilaisia kansakuntia rakennettiin kristinuskon juurtumista koskevan historiallisen narratiivin kautta? Lähdeaineistonani hyödynnän neljää noin 1800-luvun puolessavälissä kirjoitettua teosta. Esittelen aineistoa tarkemmin seuraavassa luvussa. Artikkelin laajuuden puitteissa olen kohdistanut tarkasteluni tähän tiettyyn lähdemateriaalissa kuvattuun prosessiin eli kristinuskoon kääntymiseen. Rajaus on perusteltu niin tutkimuskysymyksen kuin lähdeaineiston näkökulmasta, sillä lähdeaineistossa kristinuskoon kääntyminen esitetään selvänä käännekohtana kansallisessa historiassa.

Tutkija Benedict Andersonin kansakunnan määritelmään nojaten tarkoitan kansakunnalla kuviteltua yhteisöä, eli yhteisöä, jonka kaikki jäsenet eivät voi koskaan tavata toisiaan, mutta joilla on jaettu käsitys yhteenkuuluvuudesta. Merkittävä kansakunnan piirre on sen rajallisuus: kansakunnan olemassaololle on keskeistä, että sen ulkopuolella on muita kansakuntia. ⁴ Toisin sanottuna kansakunnan rakentamiselle on olennaista kansakunnan määrittely sellaisten piirteiden kautta, jotka erottavat sen muista kansakunnista. Kristinuskon juurtumisella tarkoitan aikakautta, jota on pidetty varhaisen kristinuskon aikana Skotlannissa ja Irlannissa. Määritelmät tämän aikakauden tarkasta kestosta vaihtelevat, mutta yleisesti ottaen puhutaan noin vuosista 400–1000 jaa. Tämä periodisointi on nykytutkimuksesta kumpuava. Historiankirjoitusta tarkastellessa on tärkeää ottaa huomioon kirjoittajien oma tapa periodisoida menneisyyttä, mutta koska kirjoittajat eivät määrittele tarkkaa kristinuskon juurtumisen aikaa, olen päättänyt hyödyntää nykymääritelmää. ⁵

Kansakuntaa ja myös kansakunnan sekä historiankirjoituksen suhdetta on tutkittu valtavasti. Sen sijaan eri kansallisia historioita vertaavalle tutkimukselle on vielä paljon tarvetta. Historiantutkimuksen keskustelu uskonnon ja kansakunnan suhteesta on myös jatkuva. Nationalismin on usein esitetty korvanneen uskonnollisuuden, tai uskonnon on esitetty liittyneen osaksi kansakuntaa ja näin pyhittäneen sen. ⁶ Vertaamalla kahden eri kansakunnan rakentamista pyrin näkemään Irlannin ja Skotlannin historiankirjoitukset osana laajempaa brittiläistä, tai jossain piirteissään jopa eurooppalaista, historiankirjoitusta. Tarkastelemalla kansakunnan määrittelyä uskonnon kautta pyrin sellaiseen ymmärrykseen näiden kahden limittäisen kategorian suhteesta, joka laajentaa aiemmassa tutkimuksessa esitettyjä tulkintoja.

Aineistosta ja sen vaikuttavuudesta omana aikanaan

Lähdeaineistona käytän kahta Irlannin historian sekä kahta Skotlannin historian kirjaa. Irlannin historian teokset ovat William Joseph O’Neill Dauntin A catechism of the history of Ireland: Ancient and modern (n. 1845) ⁷ sekä Martin Havertyn History of Ireland, ancient and modern, for the use of schools and colleges (1860). Skotlannin historian teokset ovat Robert Simpsonin History of Scotland from the earliest period to the accession of Queen Victoria (1846) sekä Thomas Thomsonin The history of Scotland (1849). Kirjoittajien tulkinnat juuri uskonnon ja kansakunnan suhteesta ovat mielenkiintoisia, sillä Dauntia ja Havertya yhdistää yhteys katoliseen kirkkoon, ja Simpsonia ja Thompsonia puolestaan yhteys presbyteerikirkkoon. Daunt (1807–1894) syntyi protestanttiseen perheeseen, mutta kääntyi aikuisiällä katolisuuteen. Hän toimi aktiivisesti politiikassa ja kritisoi protestanttista kirkkoa. Haverty (1809–1887) sai koulutuksensa Pariisin Irish Collegessa, joka oli katolisia pappeja kouluttava instituutio. Papin uran sijaan hän päätyi työskentelemään kirjastossa sekä kirjoittamaan lehtiin historiantutkimukseen keskittymisen lisäksi. ⁸ Simpson (1792/1795–1867) oli presbyteerikirkon pappi ja kirjoittaja. Skotlannin historian lisäksi hän kirjoitti artikkeleita uskonnollisiin aikakauskirjoihin. Thomson (1798–1869) toimi saarnaajana eri puolilla Skotlantia, kirjoitti kirkollisia ohjeita aikakauskirjaan ja julkaisi Skotlannin historian lisäksi presbyteerikirkon historian. ⁹

Valikoimieni teosten voidaan olettaa olleen omana aikanaan vaikutusvaltaisia paitsi kirjoittajien taustojen myös teoksista otettujen painosten sekä niiden kohdeyleisön vuoksi. Simpson, Thomson ja Haverty kirjoittavat teostensa olevan koulutukselle suunnattuja. ¹⁰ Dauntin teoksesta ei löydy vastaavaa mainintaa, mutta eräs 1900-luvun alun kirjoittaja on luonnehtinut Havertyn ja Dauntin teoksia 1800-luvun ainoiksi saavutettaviksi kouluhistorioiksi. ¹¹ Kirjoittajat ovat siis suunnanneet teoksensa laajemmalle yleisölle sen sijaan, että olisivat kirjoittaneet esimerkiksi vain muille historiankirjoittajille. Havertyn teoksen kustannuspaikaksi on merkattu sekä Lontoo että Dublin. Simpsonin teoksella vastaavat paikat ovat Edinburgh ja Lontoo, Thomsonilla puolestaan sekä Edinburgh, Lontoo että Dublin. Havertyn teoksesta on otettu ainakin kaksi painosta, toinen vuosisadan loppupuolella. ¹² Tarkastelemani Simpsonin teos on peräti 26. painos. Dauntin teoksesta on otettu painos jopa Yhdysvalloissa asti 1800-luvulla. Huomionarvoista on, että teoksesta tehdään yhä reproduktioita. ¹³

Metodina lähdeaineiston tarkastelussa hyödynnän narratiivin analyysia historiankirjoituksen narratiivisen luonteen vuoksi. Tarkastelen jokaisen teoksen kohdalla kristillistymisnarratiivin sisältöä ja muotoa keskittyen kerronnalle olennaisiin seikkoihin, kuten protagonistien ja antagonistien määrittelyyn sekä käsitykseen siitä, miten historia etenee. Tämän jälkeen vertaan narratiiveja keskenään ja identifioin niiden samankaltaisuudet sekä eroavaisuudet. ¹⁴ Analyysini kohdennuksesta huolimatta otan huomioon lähdeaineiston kokonaisnarratiivin, erityisesti tapahtumat, jotka esitetään kristinuskoon kääntymisen syinä tai välittöminä seurauksina. Kristillistyminen on siis ikään kuin tarkasteluni kiintopiste.

Viimeiseksi on syytä pohtia teoksissa esitetyn kansakunnan määrittelyn suhdetta mahdollisen kansallisen identiteetin tai nationalismin leviämiseen. En oleta, että teoksissa esitetyt määrittelyt olisivat johtaneet yhtenäisiin käsityksiin kansakunnista. Valtaosa väestöstä ¹⁵ ei lukenut teoksia, eivätkä kaikki Irlannissa asuneet olleet katolisia tai Skotlannissa asuneet protestantteja. Lisäksi jokainen lukija on tehnyt teoksista omat tulkintansa. Katson kuitenkin, että teokset eivät ainoastaan kuvaa kirjoittajiensa ajatuksia vaan myös sitoutuvat siihen laajempaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jossa ne on kirjoitettu. Ne ovat yhdessä muun historiankirjoituksen ja historiakulttuurin kanssa muovanneet yleisönsä käsityksiä menneisyydestä sekä rajanneet sitä, millaiseksi menneisyys on voitu ajatella. ¹⁶ Käsitykset menneisyydestä muovaavat yksilön historiallista identiteettiä, johon usein kytkeytyy myös identifioituminen kansakuntaan. ¹⁷

Ensimmäisen käsittelyluvun tarkoituksena on asettaa lähteiden kuvaus kristinuskon juurtumisesta teosten kokonaisuuden sekä 1800-luvun historiankirjoituksen konteksteihin. Tarkastelen, millaisen osan uskonnon tarkastelu yleisesti sekä kristinuskon juurtuminen erityisesti muodostavat teoksista, ja selitän näitä seikkoja aikakauden historiankirjoituksen piirteiden avulla. Kahdessa seuraavassa luvussa tarkastelen tarkemmin kahta kuvauksissa esiintyvää teemaa, eli kristinuskoa edistyksenä sekä katolisuutta ja protestanttisuutta. Viimeisessä luvussa teen yhteenvedon ja päätelmiä.

Kirkkohistoriaa kansakunnan historian reviirillä

Teoksessaan irlantilaisen kirkon piirteitä kuvaava Haverty huomauttaa, että on saattanut tunkeutua kirkkohistorioitsijoiden velvollisuuksien alueelle. Hän kuitenkin toteaa, että tämä on ollut välttämätöntä, sillä kuvatut seikat ovat irlantilaisille kansallinen ylpeys. ¹⁸ Huomautus kielii siitä, että kirkkohistoriaa kansallisten historioiden kirjoissa oli perusteltava. Nähtiinkö siis 1800-luvulla kirkkohistoria, tai peräti uskonto ylipäätään, kansallisesta historiasta erillisenä?

Ensin on syytä pohtia, mitkä seikat nähdään kiistatta kansalliseen historiaan kuuluvina. Teoksissa Irlanti ja Skotlanti samaistetaan siihen maantieteelliseen alueeseen, jota kirjoitushetkenä pidettiin Irlantina ja Skotlantina. Narratiivit alkavat joissain tapauksissa näiden maantieteellisten alueiden kuvauksesta, ja joissain tapauksissa alueiden ensimmäisten asukkaiden kuvaamisesta. ¹⁹ Irlanti ja Skotlanti nähdään siis ikään kuin aina olemassa olleina, itsestään selvinä kokonaisuuksina. Lukija ohjataan ajattelemaan, että kaikki, mitä tällä maantieteellisellä alueella on tapahtunut, on osa kansallista historiaa. Thomson korostaa vaikutelmaa kirjoittamalla esimerkiksi ”meidän rannikoistamme”.²⁰

Kirjoissa ei kuitenkaan voida tarkastella kaikkea, mitä näillä alueilla on tapahtunut. Pääasiassa teoksissa käsitellään konflikteja sekä muita politiikkaan ja talouteen kytkeytyviä tapahtumia. Päähenkilöinä toimivat hallitsijat ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt. 1800-luvun historiankirjoitukselle oli tyypillistä henkilökeskeisyys sekä konfliktit historiaa eteenpäin vievinä tapahtumina.²¹ Sen sijaan kirkkohistoria oli sinänsä kansallisesta historiasta erillinen historiankirjoituksen ala.²² Lähdemateriaalini tapauksessa tätä kuvastaa esimerkiksi Havertyn edellä kuvattu huomautus sekä se, että Thomson on kirjoittanut erillisen presbyteerikirkon historian. Tämän vuoksi on mielenkiintoista, että uskonto on ikään kuin rivien välissä niin keskeinen teema teoksissa.²³

1800-lukua kuvaillaan usein historiankirjoituksen tieteellistymisen aikakaudeksi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa luonnontiede oli arvostettua. Se, että asia pystyttiin esittämään tieteellisenä, teki siitä yleisönsä silmissä uskottavan.²⁴ Historiankirjoituksessa pyrittiin luonnontieteiden kaltaiseen tarkkuuteen, eivätkä historioitsijat nähneet työtään tulkintojen vaan lähteistä ilmenevän totuuden esittämisenä.²⁵ Simpson esimerkiksi kuvailee runsaiden lähteiden saatavuutta tietyltä aikakaudelta niin, että ”totuus alkaa kirkastua”.²⁶ Kirjoittajat korostavat teoksiensa puolueettomuutta ja vetoavat lähdeaineiston kirjoittajien tai muiden historioitsijoiden auktoriteettiin väitteidensä tukena. Tätä tieteellisyyttä ei kuitenkaan nähty tunnustuksellisuudelle vastakkaisena. Tutkijat Berger & Lorenz esittävät, että aikakauden historioitsijat näkivät usein työnsä Jumalan toimien jäljittämisenä menneisyydessä.²⁷ Teosten tärkeä toimija on kansakunta, mutta kirjoittajien kristillisen maailmankuvan vuoksi kansakunnat ovat Jumalan luomia ja niiden toiminta Jumalan ohjaamaa. Lähdeaineistossa tästä kertoo esimerkiksi se, että hurskaus nostetaan yhdeksi kansakuntien keskeiseksi piirteeksi, ja kansakuntien kuvauksiin liittyy selvää valitun kansan symboliikkaa.

Nähdäkseni uskonnollisuus tulee ilmi myös teosten determinismissä, joka oli 1800-luvun historiankirjoituksen keskeinen piirre. Aikakauden narratiiveissa historiaa ohjaa kaiken tapahtuvan välttämättömyys.²⁸ Tämä on jo itsessään kristillisen maailmankuvan värittämää: kristillisyydelle on olennaista, että Jumala on päättänyt kaiken ennalta. Teoksissa determinismi liitetään myös eksplisiittisesti kristinuskoon kytkeytyviin tapahtumiin. Toinen historiankirjoituksen piirre, joka nousee teoksissa esille ja sivuaa uskontoa, on menneisyydestä oppiminen. Historiaa on kirjoitettu nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten, ei vain menneen muistamiseksi. Teoksissa moralisoiva ote on selkeä, ja kirjoittajat saattavat todeta hyvinkin suoraan, mistä seikoista lukijan on syytä ottaa opikseen.

Se, kuinka paljon kristinuskon juurtumista ja esikristillistä aikakautta on sivumäärällisesti tarkasteltu, vaihtelee teoksissa paljon. Irlannin historian teoksissa tarkastelu on runsaampaa.²⁹ Tämä ero selittynee monilla tekijöillä. Irlantilaisille kirjoittajille lienee ollut merkittävää korostaa kristinuskon alkuaikoja ja kristinuskon katolista alkuperää, kun taas skotlantilaiset kirjoittajat ovat halunneet toimia päinvastoin. Osittain Thomsonin ja Simpsonin suppeampi tarkastelu selittynee lähdeaineiston käytöllä: kirjoittajat kertovat, että eivät voi keskittyä paljoa aikakauteen, josta lähteitä on rajatusti.³⁰ 1800-luvulla historia nähtiin myös yleisesti edistyskertomuksena, ja siksi tapahtumat, jotka ovat lähellä kirjoitushetkeä, korostunevat.³¹ Nämä seikat pätevät jossain määrin myös irlantilaisiin kirjoittajiin. Havertyn lähteiden käyttö eroaa kuitenkin muista kirjoittajista, minkä vuoksi esikristillinen aika korostuu hänen teoksessaan. Lisäksi kristinuskon juurtumisen aika on Havertyn narratiiveissa Irlannin kulta-aika.

Pelkkä sivumäärä ei kerro siitä, kuinka merkittävänä kristinuskon juurtuminen nähdään kokonaisnarratiivissa ja siten kansallisessa tarinassa. Kansallisen historian narratiivissa alkupiste on erittäin merkittävä, sillä se kuvastaa kansakunnan alkuperää.³² Dauntin, Thomsonin ja Simpsonin teoksissa kristinuskoon kääntyminen esitetään oikeastaan ensimmäisenä varsinaisena tapahtumana, jota ennen narratiivin tyyli on kuvaileva. Dauntilla, Thomsonilla ja Havertylla kristinuskon saapuminen nostetaan esille luvun otsikon tasolla.³³ Narratiivien muoto antaa siis ymmärtää, että kristinuskoon kääntyminen on tärkeä käännekohta tai peräti alkupiste kansallisissa historioissa. Seuraavissa luvuissa tarkastelen, miten narratiivien sisältö tukee tätä tulkintaa.

Kristinuskoon kääntyminen kansakuntien edistyksenä

Esikristilliseen aikaan liittyvää tietoa kuvataan lähdeaineistossa epävarmaksi.³⁴ Tämän aikakauden luonne on edelleen täynnä epävarmuuksia. Tiedetään, että sekä Britanniassa että Irlannissa on ollut asutusta kivikaudelta lähtien. Lähi-idästä n. 3500 eaa. tullut muuttoaalto oli merkittävä, sillä se toi saarille maanviljelykulttuurin. Noin 500 eaa. saarille saapui gaelilaisiksi kutsuttu kelttiläinen heimo, joka asutti sekä Skotlantia että Irlantia. Irlannissa kelttien muutto saarelle oli viimeinen suuri muuttoaalto ennen kristinuskon saapumista saarille, ja siksi kelttiläinen kulttuuri oli hyvin vallitseva kristinuskon juurtumisen aikana. Skotlantiin vaikutti kelttien lisäksi roomalaisvalloitus, sekä Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen germaanisen kansan, anglosaksien, saapuminen Britanniaan.³⁵

Skotlantilaisten kirjoittajien kuvauksissa korostuu asutuksen moninaisuus sekä ensimmäisten asukkaiden barbaarinen luonne. Barbaari on käsite, jota on käytetty antiikista asti erottamaan ulkopuoliset sivistyneistä ”meistä”. Valistuksen jälkeen barbaarisuus liitettiin erityisesti ajallisen kehityksen näkökulmaan: barbaarisuus tarkoitti sivilisaatiota edeltävää yhteiskunnan kehityksen tasoa.³⁶ Kirjoittajat kertovat ensimmäisten asukkaiden olleen kelttiläistä alkuperää, mutta korostavat myös anglosaksien muuton merkittävyyttä. Kaikkia asukkaita yhdistää barbaarisuus, mutta käsitettä ei käytetä yksinomaan negatiivisessa mielessä. Sekä Simpson että Thomson tuovat esille, että roomalaiset eivät saaneet vallattua Skotlantia kokonaan, sillä barbaarien henki oli myrskyisä tai hurja.³⁷ Toisaalta barbaarisuus esitetään vastakkaisena tulevien aikakausien sivistykselle, ja sen katoaminen nähdään siksi välttämättömyytenä.³⁸

Sen sijaan Dauntin kuvauksessa korostuu asukkaiden verrattainen yhtenäisyys. Heidän alkuperäänsä pidetään epävarmana, ja väestön kerrotaan kuuluneen mahdollisesti kahteen eri heimoon. Daunt kuitenkin kirjoittaa, että jo tällöin Irlantia hallitsi yksi kuningas.³⁹ Nykykäsityksen mukaan Irlannin aluetta hallitsivat tuolloin useat heimokuninkaat.⁴⁰ Barbaarisuuden teema puuttuu hänen kuvauksestaan kokonaan, ja pakanoiden kulttuurin suuri saavutus, kivitornit, mainitaan.⁴¹

Havertyn kuvaus poikkeaa muista kirjoittajista, sillä se perustuu avoimesti sellaisiin kronikoihin, joita monet hänen aikalaisensa pitivät puhtaasti myyttisinä.⁴² Haverty kommentoi tätä seikkaa mutta toteaa, että vaikka lähteisiin on sekoittunut satuja, niiden taustalla on historiallinen totuus. Havertyn kuvauksessa Irlannin ensimmäiset asukkaat olivat jumalaiset Tuatha Dé Danannit. Merkittävänä väestönosana Haverty pitää milesialaisia, joiden hänen mukaansa kerrotaan vaeltaneen Irlantiin vuosisatoja ja jotka ennen pitkää saivat koko saaren haltuunsa.⁴³ Valitun kansan symboliikka on kuvauksessa selkeä. Keskeistä verrattuna skotlantilaisiin kirjoittajiin on se, että Haverty kieltää ensimmäisten asukkaiden olleen barbaarisia. Sen sijaan heillä kuvataan alusta asti olleen sellainen ymmärrys, joka mahdollisti sivilisaation – ja kristinuskoon kääntymisen. Hänen näkemyksensä voidaan tiivistää toteamukseen siitä, että ”ihminen ei tullut villinä Luojansa kädestä”.⁴⁴ 1800-luvun aikana kiinnostus kelttiläiseen kulttuuriin yleistyi Irlannissa, mikä selittänee tarkastelemieni irlantilaisten kirjoittajien verrattain arvostavaa tapaa kuvailla kristillisyyttä edeltävää aikaa.⁴⁵

Kaikissa kuvauksissa kristinuskon saapuminen on seikka, joka muuttaa kansallisen historian suuntaa. Nykykäsityksen mukaan kristinuskon juurtumisen prosessi oli asteittainen. Ensimmäiset Irlannin asukkaat kääntyivät kristinuskoon todennäköisesti jo 300-luvulla nykyisen Ranskan alueelta tulleiden kauppiaiden vaikutuksesta. Keskeisimpänä vaiheena prosessissa pidetään Pyhän Patrickin toimintaa. Patrickin tiedetään vaikuttaneen 400-luvulla.⁴⁶ Patrick ja hänen seuraajansa keskittyivät heimopäälliköiden käännyttämiseen, mikä johti pitkään pakanallisuuden ja kristinuskon rinnakkaiseloon tavallisen kansan keskuudessa. 500—800-lukujen kristinuskoa Irlannissa voidaan kuitenkin luonnehtia elinvoimaiseksi, sillä Irlannissa syntyneitä munkkeja matkasi ympäri Euroopan tekemään aktiivista lähetystyötä.⁴⁷ Myös Skotlannin kääntyminen kristinuskoon kytkeytyy irlantilaiseen lähetystyöhön. Skotlannissakin on todennäköisesti ollut kristittyjä ennen aktiivista lähetystyötä. Kristinuskon vaikutus laajeni Rooman valtakunnassa 300—400-luvuilla, jolloin roomalaiset olivat valloittaneet myös osan Britannian saarta. Suurimpana käännekohtana Skotlannin kristillistymisessä pidetään kuitenkin Patrickin seuraajien, erityisesti 500-luvulla vaikuttaneen Pyhän Columban, toimintaa.⁴⁸

Kristinuskoon kääntymisen varsinaista tapahtumahistoriaa kuvataan lähteissä hyvin samankaltaisesti kuin nykytutkimuksessa. Sekä Irlannin että Skotlannin historioiden kuvauksissa korostuu kuitenkin aikakaudelle ominainen henkilövetoisuus. Daunt ja Haverty kertovat, että ensimmäiset irlantilaiset kääntyivät kristinuskoon todennäköisesti kauppiaiden vaikutuksesta. Patrickin vaikutus nähdään käänteentekevänä.⁴⁹ Haverty nostaa esille Patrickiin liittyvää ylentävää perimätietoa. Hän kirjoittaa Patrickin esimerkiksi rukoilleen sata kertaa päivällä ja sata kertaa yöllä.⁵⁰ Molemmat Skotlannin historian kirjoittajat toteavat, että aikakaudesta tiedetään vähän ja että tarkkoihin ajoituksiin liittyy kiistoja, mutta molemmat kirjoittajat ajoittavat tärkeimmän käännekohdan vuoteen 563 eli Columban saapumiseen Irlannista.⁵¹ Thomson kuvailee Columban saapumista ”valon saapumisena yllemme” suhteessa aiemman aikakauden yksilöllisiin kääntymisiin, ja kuvailee Columbaa ”valistuneeksi yksilöksi”.⁵² Simpson kuvailee kristinuskon saapumista ennen kaikkea evankeliumin saapumisena Skotlantiin.⁵³

Kaikissa narratiiveissa korostuu ajatus kristinuskosta edistyksenä, mutta tämän edistyksen piirteet eroavat toisistaan. Simpsonilla ja Thomsonilla kristinusko nähdään edistyksenä suhteessa aikakauden barbaarisuuteen.⁵⁴ Simpson toteaa, että kristinuskon seurauksena kehittynyt luostarilaitos oli siinä mielessä hyödyllinen, että se edisti koulutusta ja sivistystä näinä ”barbaarisina tietämättömyyden aikoina”.⁵⁵ Thomson näkee kristinuskon myös asiana, joka ikään kuin yhdisti skotlantilaiset heidän moninaisuudestaan huolimatta:

Minkä oudon prosessin tuloksena näin ristiriitaiset elementit voitiin sulauttaa yhdeksi harmoniseksi kokonaisuudeksi? Tuo jumalallinen alkemia oli kristinusko, eikä kenties mikään muu olisi voinut sovittaa yhteen, eheyttää ja kohottaa niin karkeita, niin moninaisia ja niin ristiriitaisia aineksia.⁵⁶

Daunt ja Haverty pitävät pakanallisuuden katoamista positiivisena ja välttämättömänä. Haverty esimerkiksi kuvaa Patrickin tuhonneen pakanallisen patsaan vain ojentamalla kätensä sitä kohti, ja molemmat korostavat kääntymisen helppoutta ja totaalisuutta Irlannissa.⁵⁷ Kuvauksissa ei kuitenkaan heijastella kehitystä suhteessa esikristillisyyteen samassa määrin kuin Skotlannin historian teoksissa. Erityisesti Haverty kuvaa kristinuskon juurtumisen kehityksenä, jossa esikristillinen aikakausi oli tarpeellista valmistautumista kristinuskoon kääntymistä varten. Kääntyminen ei siis ole kansakunnan yhdistymisen hetki tai sen alkupiste. Sen sijaan Haverty mainitsee sen olevan kulta-aika.⁵⁸ Tämän kulta-ajan merkittävyys heijastuu muuhun Eurooppaan: Haverty kuvailee Irlannin asemaa suhteessa muuhun kristikuntaan korkea-arvoiseksi. ⁵⁹ Irlantilaista historiankirjoitusta tutkinut Marc Caball on nostanut esille, että 1860-luvulla kirjoittaneen Alexander Martin Sullivanin kuvauksessa esikristillinen aika on Irlannin kulttuurillisen kehityksen huippukohta. Tämä teki Irlannista muuta Eurooppaa valmiimman kristinuskoon kääntymistä varten.⁶⁰ Havertyn tuottama narratiivi vaikuttaisi siis olleen toistuva aikakauden irlantilaisessa historiankirjoituksessa. Kaikissa narratiiveissa kristinusko näyttäytyy kansakunnan ehdottomana edistyksenä, mutta Skotlannin tapauksessa edistys tarkoittaa ennen kaikkea instituutioiden ja koulutuksen kehitystä. Irlannin tapauksessa se tarkoittaa uskon itsensä kehitystä sekä Irlannin nousua muiden kristikunnan maiden yläpuolelle.

Katolisuus ja protestanttisuus kansakuntia rajaavina tekijöinä

Jo kristinuskon juurtumisen kuvauksessa Irlannin katolisuus ja Skotlannin protestanttisuus tulevat esille. Irlannin katolisuuden korostus on hyvinkin eksplisiittistä, kun taas Skotlannin protestanttisuuden merkitystä rakennetaan implisiittisemmin. Tämä havainto on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Protestanttisessa maassa protestanttisuus on ollut normi, joten sen vahva kirjoittaminen osaksi kansakuntaa on tapahtunut vain suhteessa uskonnolliseen vähemmistöön, tässä tapauksessa katolisuuteen.⁶¹

Tarkasteltaessa 1800-luvulla kirjoitettuja kuvauksia on syytä muistaa, että varhaisen kristillisyyden todellisuudessa ei ollut vielä olemassa katolisuuden ja protestanttisuuden jaottelua. Britteinsaarien kristinuskon juuret olivat roomalaiskatolisessa läntisen kristikunnan perinteessä. Saarten maantieteellinen sijainti suhteessa Manner-Eurooppaan aiheutti kuitenkin sen, että varhaiskeskiajalla saarilla kehittyi uskon harjoittamisen tapoja, jotka erosivat muusta katolisesta kulttuurista. Esimerkiksi pääsiäisen ajoitus laskettiin pitkään eri tavalla kuin muualla kristikunnassa.⁶² Britteinsaarten erillisyys tai yhtenäisyys suhteessa muuhun kristikuntaan on tutkimuksessa paljon käsitelty aihe,⁶³ joka näyttäytyy jo 1800-luvun historiankirjoituksessa kiistana.

Katolisuuden ja protestanttisuuden ilmi tuominen kristinuskon alkuaikoja koskevassa narratiivissa on hyvä esimerkki aiemmin kuvaillusta determinismistä. Koska historialla oli ennalta määrätty suunta, kirjoittajat näkivät kristinuskon juurtumisen kehityksenä kohti puoli vuosituhatta myöhemmin tapahtunutta uskonpuhdistusta ja vastauskonpuhdistusta. Toisaalta kirjoittajien narratiivien taustalla voi olla myös pyrkimys moralisoivaan otteeseen. Irlantilaiselle katoliselle kuvaukset kristinuskon varhaisina vuosisatoina eläneistä hartaista katolisista ovat toimineet esimerkkeinä, kun taas skotlantilaisille protestanteille saman aikakauden katoliset, mutta jo protestanttisten periaatteiden mukaan eläneet kristityt, tarjosivat vastaavaa oppia.

Daunt ja Haverty korostavat Irlannin katolisuutta erityisesti Rooman merkitystä alleviivaamalla. Uskon alkuperän ja uskon harjoittamisen tapojen korostetaan olevan Roomasta. Näissä kuvauksissa vedotaan usein pyhimysten, jotka ovat keskeinen osa katolista kristillistä perinnettä, auktoriteettiin. Sekä Daunt että Haverty lainaavat suoraan Pyhän Columbanuksen⁶⁴ tekstiä, jossa hän toteaa Rooman olevan kaikkien kirkkojen keskipiste. Daunt myös huomauttaa Pyhän Patrickin opettaneen uskollisuutta paaville.⁶⁵

Haverty ottaa teoksessaan laajasti kantaa muiden kirjoittajien huomioihin siitä, että Irlannin kristillisyys erosi muusta kristikunnasta. Hän esimerkiksi selittää poikkeavan pääsiäisen ajoituksen sillä, että tämä virheellinen laskutapa oli peräisin itseltänsä Patrickilta. Laskutapaa korjattiin myöhemmin, mutta tieto ei saavuttanut heti irlantilaisia. Haverty kritisoi sitä, että tätä seikkaa on käytetty osoituksena muusta kristikunnasta eroavasta uskon harjoittamisesta. Kyseessä oli hänen mukaansa paitsi erehdys, myös sivuseikka suurempien uskon harjoittamisen kysymysten rinnalla. Samalla hän tosin toteaa, että väärän käytännön noudattaminen oli tuomittavaa.⁶⁶

Katolisuus yhdistetään kuvauksissa uskon alkuperäisyyden ja muuttumattomuuden arvostukseen.⁶⁷ Katolisuus näyttäytyy kristinuskon juurtumisesta asti irlantilaisen kansakunnan pysyvänä piirteenä, josta ei Havertyn mukaan ole luovuttu sen aiheuttamista ”hankaluuksista” (tällä hän viittaa todennäköisesti ennen kaikkea kuningashuoneen protestanttisuuteen) huolimatta:

Niin usko kylvettiin Eriniin [Irlanti] Pyhän Patrickin toimesta, ja siitä päivästä nykyhetkeen saakka se ei ole ikinä heikentynyt. Tässä suhteessa Irlanti on ollut vapautettu niistä muutoksista, joita lähes kaikki muut maat ovat kohdanneet: ja suuri ja mielenkiintoinen osa meidän historiaamme liittyy niihin koettelemuksiin, jotka kytkeytyvät tähän sinnikkyyteen.⁶⁸

Tutkija James Kennedyn mukaan protestanttisissa valtioissa kansankirkkojen ilmiselvä kansallisuus helpotti uskonnon ja kansakunnan ajatuksen yhdistämistä.⁶⁹ Koska Irlannin tapauksessa katolista valtiota ei ollut, nähdäkseni tutkimani 1800-luvun historioitsijat halusivat kirjoittaa Rooman kirkon Irlannin keskipisteeksi, ikään kuin valtion korvaajaksi, joka asetti irlantilaisuuden osaksi jotakin suurempaa. Toisaalta Irlanti nähtiin poikkeuksellisena muiden kristikunnan maiden joukossa.

Skotlantilaiset kirjoittajat korostavat Roomasta erottavia tekijöitä. Simpson nostaa esille tapauksen, jossa Skotlanti kieltäytyi paavin pyynnöstä huolimatta lähettämään miehiä ristiretkelle Englannin kuninkaan alaisuudessa.⁷⁰ Thomson puolestaan toteaa kirkollisen hallinnon mallin tulleen ennemminkin itäiseltä kirkolta kuin ”jo taantuvasta Roomasta”.⁷¹

Thomson näkee aikakauden skotlantilaisen uskon harjoittamisen perustuneen pyhiin teksteihin. Kuvauksessa on luettavissa näkemys, jonka mukaan skotlantilaisen presbyterismin juuret olisivat kristinuskon juurtumisen aikakaudessa. Hän kuvailee erästä aikakauden munkkisääntökuntaa suhteessa muuhun kirkkoon seuraavasti:

He hyväksyivät vain niitä asioita, jotka oli sisällytetty profeettojen, evankelistojen ja apostolien teksteihin. Heidän uskon harjoittamisensa oli alkukantaista ja pyhiin kirjoituksiin pohjautuvaa, ja siten silmiinpistävän erilaista verrattuna siihen muodolliseen rituaaliin, ja niihin ylellisiin seremonioihin, jotka olivat kaikkialla alkaneet turmella kristillistä kirkkoa. ⁷²

Sen lisäksi, että kirkko nähdään erillisenä Roomasta, Skotlannin kirkon itsenäisyys suhteessa kaikkiin muihin kirkkoihin korostuu. Kuvaillessa Englannin julistamaa lääninherruutta Skotlannista Simpson arvioi Skotlannin kuninkaita sen mukaan, onnistuivatko he säilyttämään kirkon itsenäisyyden, vaikka kuningaskunnan itsenäisyys menetettiinkin.⁷³ Tutkija Christopher Harvien mukaan 1800-luvun skotlantilaisessa nationalismissa kansankirkko korostui muista kansakunnista erottavana tekijänä.⁷⁴

Lopuksi

Tutkimieni teosten narratiiveissa kristinusko on sekä irlantilaiselle että skotlantilaiselle kansalliselle historialle keskeistä. Kristinusko ja uskonnollisuus ovat kansakuntia määrittävinä piirteinä niin tärkeitä, että ne nostetaan toistuvasti esille siitä huolimatta, että kirkkohistoria nähtiin erillisenä historian alana. Kristinuskoon kääntyminen on narratiiveissa joko kansakunnan edistyksen alkupiste tai sen käännekohta.

Kristinusko itsessään ei kuitenkaan erota kansakuntia toisista. Katolisuuden ja protestanttisuuden kuvaus lähdeaineistossa osoittaa, että kirkkokunnat nähtiin kansakuntia rajaavina piirteinä. Irlannin tapauksessa yhtenäisyys muuhun kristikuntaan ja uskon alkuperäisyys korostuvat, mutta Irlanti nähdään poikkeuksellisena muiden katolisten maiden joukossa. Skotlannissa uskon harjoituksen käytännöllisyys ja vaatimattomuus nähdään hyveinä protestanttisuudelle tyypillisesti, ja Skotlanti on kansankirkkonsa kautta poikkeuksellinen suhteessa sekä katolisuuteen että Englantiin. Tämä selittyy 1800-luvun puolenvälin yhteiskunnallisen tilanteen ja kirjoittajien taustojen kautta. Skotlantilaisille kirjoittajille presbyteerinen kansankirkko näyttäytyi kansakuntaa määrittävänä, yksilöllisenä tekijänä, joka ei toisaalta ollut vastakkainen Yhdistyneen kuningaskunnan valtiolliselle yhtenäisyydelle. Irlantilaisten kirjoittajien täytyi perustella katolisuutta sille vastakkaisessa ympäristössä ja asettaa katolisuus Britteinsaaria laajempaan läntisen kirkkokunnan kontekstiin.

Kuvauksia ei tule yksioikoisesti tulkita separatistisen nationalismin ilmentyminä tai edistäjinä. Sen sijaan tulokseni vahvistavat aiemman tutkimuksen näkemystä siitä, että nationalismi ei ole vain uusi uskonto: sen sijaan uskonto ja kansakunnan rakennus kietoutuivat toisiinsa moniulotteisella tavalla. Vertaava näkökulma on hyödyllinen, sillä Irlannin ja Skotlannin historioiden katolisuus ja protestanttisuus saavat merkityksensä toisiinsa heijastuneina. Huomionarvoista on myös se, että kuvauksissa on eroavaisuuksien lisäksi huomattavia samankaltaisuuksia. Tutkimukseni rajoitteena voidaan pitää sitä, että muun historiakulttuurin kuvauksia ei ole voitu ottaa huomioon artikkelin laajuuden puitteissa. Lisäksi tutkijan ei ole mahdollista saada kirjoittajista kaikkea sitä tietoa, joka on voinut vaikuttaa heidän kuvauksiinsa. Olen ottanut tarkastelussani huomioon kirjoittajien sitoutumisen eri kirkkokuntiin, mutta lisäksi he ovat voineet sitoutua esimerkiksi erilaisiin yhdistyksiin, poliittisiin ryhmittymiin tai muihin verkostoihin. Näillä verkostoilla on saattanut olla merkitystä heidän ajattelunsa ja siten teoksissaan esittämiensä näkemyksien kannalta.

Nykylukijalle tulokset ovat hyödyksi paitsi Britteinsaarten kehityksen ymmärtämiseksi myös nykypäivän historiaa koskevien tekstien lukemisessa. Paitsi 1800-luvulla, myös 2000-luvulla historiaa koskevat tekstit ovat täynnä näkökulmavalintoja, ja niitä voidaan kirjoittaa myös ajamaan tiettyjä poliittisia pyrkimyksiä.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

Lähteet

Daunt, William Joseph O'Neill [n. 1845]. A catechism of the history of Ireland: Ancient and modern. James Duffy, Dublin. http://access.bl.uk/item/viewer/ark:/81055/vdc_100023302417.0x000001.

Haverty, Martin 1860. History of Ireland, ancient and modern, for the use of schools and colleges. James Duffy, Dublin. http://access.bl.uk/item/viewer/ark:/81055/vdc_100045236824.0x000001.

Simpson, Robert 1846. History of Scotland from the earliest period to the accession of Queen Victoria. Oliver & Boyd, Edinburgh (26. painos). http://access.bl.uk/item/viewer/ark:/81055/vdc_100038482806.0x000001.

Thomson, Thomas 1849. The history of Scotland. T. & T. Clark, Edinburgh. http://access.bl.uk/item/viewer/ark:/81055/vdc_100045237987.0x000001.

Kirjallisuus

Anderson, Benedict 1991. Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Vastapaino, Tampere (2. painos). Kääntänyt Kuortti, Joel.

Berger, Stefan & Lorenz, Chris 2008a. “Introduction: National History Writing in Europe in a Global Age.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim). The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Berger, Stefan & Lorenz, Chris 2008b. “Conclusion: Picking up the threads.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim). The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Caball, Marc 2010. “History and Politics: Interpretations of Early Modern Conquest and Reformation in Victorian Ireland.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim). Nationalizing the Past: Historians as Nation Builders in Modern Europe. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Colley, Linda 1996. Britons: Forging the nation 1707–1837. Random House, New York (3. painos).

Corning, Caitlin 2006. The Celtic and Roman Traditions: Conflict and Consensus in the Early Medieval Church. Palgrave Macmillan, New York.

Gardner, Philip 2008. “Literacy, Learning and Education”. Teoksessa Williams, Chris (toim.) A Companion to 19th-Century Britain. Wiley, Hoboken.

Hamilton, Mark 2006. “New Imaginings: The Legacy of Benedict Anderson and Alternative Engagements of Nationalism.” Studies in Ethnicity and Nationalism 6:3, 73–89.

Harvie, Christopher 1998. Scotland and Nationalism: Scottish Society and Politics, 1707 to the Present. Routledge, Lontoo (3. painos).

Hesketh, Ian 2011. The Science of History in Victorian Britain: Making the Past Speak. University of Pittsburgh Press, Pittsburgh.

Kennedy, James 2008. “Religion, Nation and European Representations of the Past.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim). The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Leerssen, Joep 2008. ‘Nation and Ethnicity.’ Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim.), The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Lorenz, Chris 2008. “Representations of Identity: Ethnicity, Race, Class, Gender and Religion. An Introduction to Conceptual History.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim.) The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Mandler, Peter 2002. History and National Life. Profile Books, Lontoo.

Miettunen, Katja-Maria 2016. ‘Yrjö Koskisen ja Magnus Gottfrid Schybergsonin historiateokset ja kielikiistan pitkä varjo.’ Teoksessa Sulkunen, Irma; Niemi, Marjaana & Katajala-Peltomaa, Sari (toim.) Usko, tiede ja historiankirjoitus: suomalaisia maailmankuvia keskiajalta 1900-luvulle. SKS, Helsinki.

Mitchison, Rosalind 2002. A History of Scotland. Routledge, Lontoo (3. painos).

Morus, Iwan Rhys 2008. “The Sciences.” Teoksessa Williams, Chris (toim.) A Companion to 19th-Century Britain. Wiley, Hoboken.

Neilson, Brett 1999. “Barbarism/modernity: Notes on Barbarism.” Textual practice 13:1, 79–95.

Ranelagh, John 2012. A short history of Ireland. Cambridge University Press, Cambridge (3. painos).

Robbins, Keith 2008. “Ethnicity, religion, class and gender and the ‘island story/ies’: Great Britain and Ireland’. Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim.) The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Thijs, Krijn 2008. “The Metaphor of the Master: ‘Narrative hierarchy’ in National Historical Cultures of Europe.” Teoksessa Berger, Stefan & Lorenz, Chris (toim.) The Contested Nation: Ethnicity, Class, Religion and Gender in National Histories. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Wassholm, Johanna 2016. ”Kansallisen suurmiehen muisto: A.I. Arwidsson (1791—1858) suomalaisessa historiankirjoituksessa ja historiakulttuurissa 1858—1910.” Teoksessa Sulkunen, Irma; Niemi, Marjaana & Katajala-Peltomaa, Sari (toim.) Usko, tiede ja historiankirjoitus: suomalaisia maailmankuvia keskiajalta 1900-luvulle. SKS, Helsinki.

Verkkojulkaisut

Irish Dictionary of National Biography -artikkelit (DIB). https://dib.cambridge.org, viitattu 5.5.2021.

• Daunt, William Joseph O’Neill (1807–1894), politician and writer.
• Duffy, James (1808/9–1871), publisher.
• Haverty, Martin (1809–1887), journalist and historian.

Oxford Dictionary of National Biography -artikkelit (OXFODDNB). https://www.oxforddnb.com/, viitattu 5.5.2021.

• Thomson, Thomas Napier (1798–1869), historian and biographer.
• Simpson, Robert (1792/1795–1867), minister of the United Presbyterian church and writer.