Johdanto

Suomalaisväestö, joka viiden raskaan sotavuoden aikana on tottunut paljon kestämään, osoittakoon tässä ystävällisessä ja vieraanvaraisessa naapurimaassa, että se on kurin ja järjestyksen kansaa, ja kunniaksi kovia kokeneelle isänmaalle.¹

Näin kannustettiin Kotimaan Viesti -lehdessä marraskuussa vuonna 1944 Ruotsiin evakkoon joutuneita lappilaisia käyttäytymään. Lapin läänin väestö joutui lähtemään evakkoon Ruotsiin ja Pohjanmaalle Suomen tehdessä rauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuun alussa 1944, jonka myötä Suomen ja Pohjois-Suomessa sijainneiden Saksan armeijan joukkojen välit muuttuivat aseveljeydestä sodaksi. Ruotsiin evakuoitiin eri arvioiden mukaan keskimäärin 50 000 ihmistä sekä heidän karjansa ja muualle Suomeen noin 48 000 ihmistä karjoineen. Osa evakoista palasi kotipaikoilleen sotatoimien mentyä ohi, mutta pidemmäksi aikaa Ruotsiin jäi noin 38 000 ihmistä. Heitä palautettiin jonkin verran syksyn 1944 aikana, ja talven ja kevään 1945 kuluessa paluun mahdollistavat alueet lisääntyivät pikkuhiljaa. Laajempi palautus läheni loppuaan heinäkuussa 1945, jonka jälkeen Ruotsiin jäi vain joitakin evakkoryhmiä, kuten sairaaloiden potilaita ja sotaleskiä lapsineen. Heidän paluunsa jatkui vuoden 1946 loppuun saakka. Paluuta hidastivat saksalaisten jälkeensä jättämä laaja miinavaara sekä tuhot-tujen alueiden huolto ja kuljetusongelmat. Saksalaiset tuhosivat koko tieverkoston lähes käyttökelvottomaksi ja erilaisia rakennuksia tuhoutui noin 14 500 mukaan luettuna niin asuin-, karja- kuin liikerakennuksia. Pahimmillaan tuhot olivat kunnissa 70–90 % luokkaa.²

Tässä artikkelissa tutkin Kotimaan Viesti -lehdessä esiin tuotuja evakkoihin kohdistettuja odotuksia ja vaatimuksia. Minkälaista käytöstä evakoilta toivottiin ja odotettiin sekä minkälainen suhtautuminen tilanteeseen ja Ruotsiin oli toivottavaa? Lisäksi käsittelen sitä, millaisin keinoin lehden tekijät pyrkivät vaikuttamaan evakkojen toimintaan ja ajatteluun. Kotimaan Viesti -lehteä julkaistiin lappilaisille evakoille, jotka olivat Ruotsin evakkoleireillä. Lehden kustantajana toimi Ruotsin valtion siviilipuolustushallitus ja sitä painettiin Tukholmassa. Toimittajana lehdessä oli Tukholmassa olevia suomalaisia lehtien kirjeenvaihtajia sekä muita siellä oleskelevia suomalaisia. Se ilmestyi kerran viikossa 33 numeron verran lokakuusta 1944 toukokuuhun 1945. Lehden tekijät määrittelivät tehtäväkseen uutisten jakamisen molemmista maista, siirtoväen kysymysten käsittelyn sekä siirtoväestöä koskevien viranomaistiedotusten, ohjeiden ja selitysten julkaisun. He kokivat lisäksi tarpeelliseksi suomalaisen ajattelutavan ja hengen ylläpidon sekä tiedon välittämisen isäntämaan kansasta ja sen oloista. He toivoivat avustajia evakkojen keskuudesta ja julkaisivat lehdelle lähetettyjä kirjeitä.³ Lehdestä pro gradu -tutkielman tehneen Henna Kvistin mukaan lehdellä oli myös kolmas tehtävä, joka oli evakkojen mielipiteiden ja käyttäytymisen ohjaaminen niin lehden kuin sitä julkaisseen Ruotsin hallituksen ja viranomaisten toivomaan suuntaan.⁴

Artikkelissani analysoin pääasiassa lehden etusivulla olevia niin sanottuja pääkirjoituksia⁵ sekä kahden nimimerkin kirjoittamia pakinoita ja kolumneja, joissa puhutellaan evakoita. Hyödynnän myös jonkin verran lehden muita kirjoituksia, kuten evakoiden lehdelle kirjoittamia kirjeitä, joita julkaistiin muutamia lehden ilmestymisen aikana. Nämäkin olivat suurelta osin nimimerkeillä julkaistuja. Lentojätkä-nimimerkin kolumnit ovat jokaisessa lehdessä etusivulla samassa paikassa, kun taas Yksi Meistä -nimimerkillä kirjoittavan pakinoita on vain numeroissa 2–7 lehden toisella sivulla. Muita säännöllisiä pakinoitsijoita ja kolumnisteja ei lehdessä ollut. Pääkirjoituksien kirjoittajien ja nimimerkkiä käyttävien henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Uutiset eivät käsitelleet evakkojen käyttäytymistä tai kokemusta, vaan lähinnä kotimaan politiikkaa, jälleenrakentamista sekä sotatilanteen kehittymistä Suomessa ja ulkomailla, joten ne jäivät analyysin ulkopuolelle. Myöskään uutisten kirjoittajia ei ole kerrottu. Ainoastaan lehden vastaavan julkaisijan ja toimitussihteerin nimet kerrotaan lehden etusivulla.

Aineistoa lähestyn laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Luokittelin evakkoja koskevat huomiot aluksi kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuului evakoiden odotettu tai toivottu suhtautuminen tilannetta tai Ruotsia kohtaan, ja toiseen ryhmään kuului evakoilta odotettu tai toivottu käytös. Aikarajaukseksi muodostui luonnollisesti lehden julkaisuaika. Lehti ei tavoittanut aivan kaikkia evakkoja, sillä heitä majoitettiin sekä yhteismajoitukseen leireille että yksityisiin taloihin, mutta suuren osan kyllä.⁶ Lehti ei ottanut vastaan yksittäisiä tilauksia ja sitä jaettiin vain siirtoväen majoituspaikkoihin Ruotsin Siviilipuolustusviraston antamien sijoituspaikkojen osoitteiden mukaan. Niissäkin lehteä kehotettiin laittamaan eteenpäin, koska siitä ei riittänyt kaikille omaa kappaletta.⁷ Kvistin mukaan lehden asemaa uutisten välittäjänä ei voi väheksyä, kun otetaan huomioon lehdessä julkaistujen evakkojen yhteydenottojen ja tiedustelujen määrä sekä lehden julkaisuaika, joka ulottuu pääosaan evakuoinnin ajasta.⁸ Lehti lakkautettiin toukokuun viimeisen viikon jälkeen, kun sen katsottiin täyttäneen tehtävänsä suuren osan evakoista palattua Suomeen.⁹ Artikkelin pääkäsitteeksi muodostui luonnollisesti 'evakko', joka on Lapissa vakiintunut tarkoittamaan ”omia” evakkoja, kuten evakkoaikakin, eikä Karjalasta sodan vuoksi evakuoituja henkilöitä. Kotimaan Viesti -lehdessä käytetään pelkästään sanaa 'siirtoväki' puhuttaessa Pohjois-Suomesta Ruotsiin evakuoiduista, mutta tämän sanan käyttö ei tunnu luontevalta, koska se ei ole vakiintunut käyttöön tutkimuskirjallisuudessa eikä myöskään aiheesta puhuttaessa. ¹⁰

Varsinaista tutkimusta Lapin sodasta ja alueen evakoista on tehty suhteellisen vähän. Aiheeseen on kohdistunut lähinnä opinnäytetöitä, jotka käsittelevät muun muassa Lapin sodan käsittelyä sanomalehdistössä, evakuointia organisaationa, Lapin lapsien evakkotietä ja saamelaisten evakuointia Pohjanmaalle. Yksi tunnetuimmista ja viitatuimmista on Erkki Raution Pohjoiset pakolaiset (1995), joka käsittelee laajimmin koko evakuointia ja evakkoaikaa leireillä. Kotimaan Viesti -lehteä on käsitelty laajemmin ainoastaan Henna Kvistin pro gradussa Veljeskansaa vieraana – Kotimaan viesti -lehden välittämä kuva Lapin läänin evakkojen elämästä Ruotsissa lokakuulta 1944 toukokuulle 1945 (2006). Muun muassa professori Marja Tuominen onkin todennut Lapin sodan jääneen suomalaisessa historiankirjoituksessa marginaaliin historian yksinkertaistamisen ja unohtamisen vuoksi. Jälleenrakennus on liitetty suurimmaksi osaksi kaupunkimaisten maisemien korjaamiseen, asutustilojen perustamiseen ja karjalaisen siirtoväen asuttamiseen, minkä myötä Lapin jälleenrakennus on unohdettu. Sodan tuhot olivat kyllä kohdistuneet maan laajimman maakunnan infrastruktuuriin ja rakennuskantaan, mutta karjalaisen kansallismaiseman rinnalla Lappi koettiin perifeeriseksi. ¹¹

Kuuliaisuuden ja valittamattomuuden vaatimukset poikkeuksellisissa oloissa elämiseen

Leireillä asuvat evakot elivät melko rajoitettua ja säännösteltyä elämää. Tämä korostui erityisesti Ruotsiin saavuttaessa, kun tarttuvien tautien leviämisen estämiseksi heidät sijoitettiin suuriin karanteenileireihin kahdeksi viikoksi. Evakuointia ja evakkoaikaa leireillä pro gradussa tutkineen Raution mukaan olosuhteet olivat karanteenileireillä ahdistavia ja samaan huoneeseen saattoi olla majoitettuna 90–100 henkeä. Varsinaisilla leireillä olosuhteet kuitenkin paranivat, ja parhaillaan ne tarjosivat evakoille liki täydelliset palvelut. Parakeissa evakot majoittuivat suuriin yhtenäisiin saleihin, joihin yksityisyyttä koetettiin saada jonkinlaisilla pinkopahvista, huovilla tai säleistä tehdyillä sermeillä tai väliseinillä. Evakkojen liikkumista rajoitettiin kuitenkin tarkasti eikä leiriltä saanut poistua kolmea kilometriä kauemmas ilman lupaa. Poliisit valvoivat liikkumista ja vartioivat leirialuetta ja sen ympäristöä. Lisäksi ruokailu oli tarkkaan ohjeistettua, ja leirialueen sekä asuntojen hygieniaan annettujen määräysten noudattamista seurattiin tarkasti. Leireillä oli myös yleiset järjestyssäännöt.¹²

Kun leiriolosuhteisiin on majoitettuna iso joukko ihmisiä, voi elämästä helposti tulla kaaosmaista ilman määräyksiä ja ohjeistuksia. Evakoilta vaadittiin kuuliaisuutta ja ohjeistusten sekä määräysten noudattamista, johon lehdessä viitattiin hienovaraisesti, mutta yhteiskuntaan vedoten:

Jo normaalioloissa on kurin ja järjestyksen ylläpitäminen ensiluokkaisen tärkeä asia. - - Koko yhteiskunnan olemus perustuu järjestykseen. Eihän se muuten olisikaan mikään yhteiskunta, vaan järjestäytymätön lauma. Tavallista tärkeämpi on kurin ja järjestyksen ylläpitäminen poikkeuksellisissa oloissa. - - Niiden [poikkeuksellisten olojen] aiheuttamien vaikeuksien voittaminen vaatii jokaiselta tavallista tarkempaa kurin ja järjestyksen noudattamista. Jos jokainen alkaa toimia kuten parhaaksi näkee niin ei kestä montakaan aikaa ennen kuin kaikki menee sekaisin.¹³

Tilannetta verrattiin vahvasti normaaleihin oloihin, joissa kurin ja järjestyksen rajojen sanottiin voivan olla väljät ja liikkumisen vara melko laaja sen horjuttamatta yleistä järjestystä. Lehdessä korostettiin myös, että pakollisessa tilapäisessä siirtolaisuudessa ei voitu vaatia samanlaista vapautta kuin kotona. Vaikeuksien voittamisen sanottiin liittyvän kurin ja järjestyksen noudattamiseen. ¹⁴

Kuuliaisuuteen kehotettiin myös muissa lehden numeroissa, joissa käsiteltiin evakoiden toimintaan ja vapauteen liittyviä seikkoja.¹⁵ Viranomaiset pyrkivät esimerkiksi säännöstelemään evakoiden töihin pääsyä, ettei suomalaisten tulo työmarkkinoille vaikuttaisi negatiivisesti palkkaukseen ja siihen liittyvien määräysten noudattamiseen. Näin pyrittiin estämään erimielisyyksien syntymistä ruotsalaisten ja suomalaisten välille.¹⁶ Myös evakkojen karjanhoitoon haluttiin puuttua, jotta karjalle tilattu heinä ja muu ravinto riittäisi. Pakinoitsija Yksi Meistä antoi ymmärtää, että karjanhoitajat antoivat rehuja omien näkemyksiensä mukaan eikä annettujen määräysten mukaan. Tämän vuoksi joistain rehuista oli pulaa, kun taas toisia ei käytetty ja ne olivat menossa siksi hukkaan. Karjanhoitajia ohjeistettiinkin lehdessä suoraan: Täällä meidän on noudatettava tarkalleen niiden viranomaisten määräyksiä, jotka karjastamme vastaavat. Meidän jokaisen on ymmärrettävä, että tästä hommasta ei tulisi yhtään mitään, ellei kaikki tapahtuisi suunnitelmien mukaan, jota jokaisen on noudatettava.¹⁷ Ohjeiden ja sääntöjen antamista perusteltiin viranomaisten katsomalla tarpeella sekä yhteisen vaikean asian hoitamisen edesauttamisella. Lisäksi vedottiin siihen, että omasta oleskelusta tulee mahdollisimman viihtyisä ja viranomaisten tehtävien hoito helpottuu.¹⁸ Kvist toteaakin lehden yleisen linjan olleen se, että evakkojen tuli alistua valittamatta ruotsalaisten viranomaisten määräyksiin.¹⁹

Lehdessä puututtiin myös evakkojen siisteyteen ja puhtauteen. Vaikuttaa siltä, että ainakin aluksi evakkojen pelättiin vaipuvan siivottomuuteen. Leireillä oli annettu määräykset asuntojen ja leirialueiden hygieniasta. Esimerkiksi majoitustilat oli siivottava joka aamu ja lattiat pestävä viikoittain. Lisäksi jokaiseen parakkiin oli valittu siisteyttä valvova vastuuhenkilö. Kerran viikossa jokaisella leirillä asuvalla tuli olla mahdollisuus kylvyssä tai saunassa käyntiin, jos sellainen oli saatavilla.²⁰ Pakinoitsijan Yksi Meistä kirjoituksessa parakkeja ja muita asuinhuoneita moitittiin epäsiisteydestä eikä evakkojen nähty kiinnittävän riittävästi huomiota pukeutumiseen tai peseytymiseen.²¹ Saunan puute ei pakinoitsijan mielestä oikeuttanut epäsiisteyteen: Me saunaan tottuneet ajattelemme helposti, että koska ei ole saunaa niin mitä noista muistakaan pesuvehkeistä. Ollaan ilman. Niin ei saa ajatella. Evakoilla ei nähty olevan oikeutta odottaa eikä varsinkaan vaatia saunan rakentamista, vaan se riippui paikallisten viranomaisten mahdollisuuksista ja hyväntahtoisuudesta.²² Raution mukaan peseytymistilojen järjestäminen ei ollut helppoa, jos evakkoja oli majoitettu seurakuntataloille tai elokuvateattereihin. Saunan puute otti evakoilla koville. Lopulta ruotsalaiset viranomaiset ymmärsivät saunan merkityksen ja pyrkivät tukemaan evakkojen rakennushaluja.²³ Evakot saivatkin rakentaa joillekin seuduille saunoja.²⁴ Siisteyden merkitystä nostettiin esille myös mainitsemalla suomalaisia arvostettavan siisteyden vuoksi, ja tähän kuvaan ei haluttu muutosta.²⁵ Ottaen huomioon evakkojen asumisolosuhteet sekä leireille annetut määräykset alueiden hygieniasta, on helppo nähdä yhteys evakkoihin kohdistuneiden siisteysvaatimusten ja lehden kirjoittelun välillä.

Lehdessä nousi vahvasti esille vaatimus, etteivät evakot saisi valittaa tai vaatia mitään: Tuskin kukaan meistä haluasi [sic], eikä siihen olisi aihettakaan, valittaa huonoa vastaanottoa ja huonoa kohtelua.²⁶ Ruotsalaisten vastaanottoa korostettiin lehdessä niin hyväksi, ettei siitä voinut valittaa, varsinkaan kun evakoilta ei puuttunut muuta kuin työtä.²⁷ Kaikki ei kuitenkaan ollut niin ihanteellista kuin lehti antoi ymmärtää. Raution mukaan esimerkiksi parakit menivät talviaikaan huonoon kuntoon johtuen suuresta lämpötilan vaihtelusta, huonoista eristeistä ja korkeista kosteuksista rakenteissa. Tämä nähtiin yhtenä syynä 1944–1945 vuodenvaihteen epidemialle, jossa kuoli parissa viikossa 17 lasta. Myös leirien muonituksessa tapahtui joitakin väärinkäytöksiä, kuten mustan pörssin kauppaa evakoille tarkoitetuilla elintarvikkeilla.²⁸ Evakkojen kritiikin kohteet ovat myös luettavissa rivien välistä. Lehdessä perusteltiin ja puolustettiin vakuuttavasti karanteeniajan pidentämistä, paluulupien säännöstelyä sekä sitä, miksei eri leireillä ja yksityisasunnoissa asuneita perheenjäseniä voitu saattaa yhteen. Perheiden yhdistämiseen liittyvistä ongelmista kerrottiin pariinkin otteeseen, voimakkaimmin Suomalaisen Siirtoväen Neuvoston allekirjoittamassa kirjoituksessa.²⁹ Vakuuttelujen määrästä voi päätellä, että nämä kysymykset olivat evakoille tärkeitä. Lisäksi erään evakon muuten positiivisessa kirjoituksessa kirjoittaja valitti karanteeniajan pidentymistä. Tämän oheen lehti oli lisännyt huomautuksen, jossa viitattiin karanteeniaikaa koskeviin kirjoituksiin ja perusteluihin. Lehti antoi ymmärtää, että valitus oli turha.³⁰ Evakkojen valitusta sisältävää tekstiä ei tätä esimerkkiä lukuun ottamatta lehdessä julkaistu. Lehdessä selitettiin viranomaisten määräyksiä ja päätöksiä, joihin evakoiden odotettiin valittamatta mukautuvan. Kuitenkin juuri evakoilta tullut kritiikki voi osittain selittää tarvetta määräysten perustelulle.

Kuin lääkkeeksi olosuhteiden parantamiselle nähtiin evakkojen oma-aloitteisuus. Lehdessä viesti yleisestikin oli, että ruotsalaisilta ei saanut vaatia liikoja, vaan piti pyrkiä itsekin parantamaan olojaan ja keksiä viihdykettä ajankuluttamiseksi. Yksi Meistä kiinnitti huomiota vapaa-ajan oma-aloitteiseen järjestelyyn tunnistaen siihen liittyvät rajoitteet: - - kaikissa väliaikaisissakin karanteenileireissä ja parakeissa me voimme ilman mitään ulkoa saatavia ohjaajia järjestää vapaa-aikamme viihtyisäksi ja rattoisaksi, kunhan meillä vaan on oma-aloitteisuutta. Ratkaisuksi pakinoitsija ehdotti muun muassa yhteislaulua, ulkona reippailua sekä tarinointia, sillä makoilu hänen mukaansa veltostutti³¹ ja veti mielialan apeaksi. Vastuun hän siirsi kokonaan evakkojen harteille: Meidän on näissä oloissa ensi kädessä itse huolehdittava viihtyisyydestämme, ja voimme sen varsin hyvin tehdä, kunhan vaan panemme töpinäksi.³² Myös eräässä pääkirjoituksessa otettiin ohimennen kantaa viihtyisyyden oma-aloitteiseen parantamiseen.³³ Lisäksi lehdessä julkaistiin evakon itsensä kirjoittama selostus heidän järjestämästään viihdytysillasta, josta pakinoitsija Yksi Meistä puolestaan kehotti muita ottamaan mallia.³⁴ Vaikka viihtyisyyden omatoimista lisäämistä korostettiin näin vahvasti, tekivät ruotsalaisetkin asioita yksitoikkoisuuden vähentämiseksi leireillä, mistä esimerkkinä olivat erilaiset vastaanottojuhlat, itsenäisyyspäivän sekä joulun juhlinnat. Kuninkaallinen siviilipuolustushallitus jopa antoi määräyksiä jouluun varautumisesta ja Punainen Risti antoi joulupaketteja alle 16-vuotiaille jaettaviksi. Evakot myös järjestivät tansseja ja ohjelmallisia iltamia, mutta juhlinnan muodot ja mahdollisuudet kuitenkin vaihtelivat leirien välillä.³⁵

Ymmärtäväisyys kaikkea kohtaan ja hyvän kuvan ylläpitäminen suomalaisista

Evakoilta odotettiin ymmärtäväisyyttä sekä Suomen että Ruotsin viranomaisia ja heidän päätöksiään kohtaan. Tämä näkyy monista viranomaisten päätöksiä perustelevista teksteistä. Evakkojen ei myöskään haluttu alkavan kärsimättömiksi tai vaativan paljon. Viranomaisten päätöksiä perusteltiin muun muassa sillä, että ne tehtiin evakoiden parhaaksi.³⁶ Viranomaisten päätösten ja toimien perustelujen sekä syiden selittäminen ja esille tuominen olivat toki tarpeellisia siitäkin syystä, että evakot tietäisivät paremmin heihin liittyvistä asioista ja mitkä niihin vaikuttivat. Ymmärtämisen vaatimusta kuitenkin tuotiin joissakin tapauksissa korostetusti esille, varsinkin kolumnien ja pakinoiden toimesta, ja se näyttäisi liittyneen juuri valittamisen sekä tyytymättömyyden vähentämiseen. Evakoilta toivottiin jonkin verran myös mukautumista tilanteeseen ja olosuhteisiin: - - meidän on nyt maltillisesti mukauduttava nykyiseen asemaamme, emmekä saa turhaan hätiköidä eikä hautoa palaamisajatuksia - -.³⁷ Samasta aiheesta kirjoitti myös Yksi Meistä pakinassaan, jossa hän ensin valitti yhteisasumisen ongelmista, haasteista ja erilaisten ihmisten kanssa elämisestä, mutta kääntyi sitten mukautumisen kannalle: Ja kuitenkin on tässä asuttava ja tähän mukauduttava, niin kauan kuin näissä oloissa joudumme elämään. Hän pyrki kertomaan keinoja, joilla mukautuminen sujuisi paremmin ja herättämään ymmärrystä kanssaeläjiä sekä heidän omituisuuksiaan kohtaan.³⁸ Tämä on ainoa teksti, jossa käsiteltiin mahdollisia yhteisasumisen vaikeuksia sekä ohjeistettiin vielä niiden sietämisessä. Kuitenkin ongelmia varmasti oli evakkouden pitkittyessä. Puhumalla ongelmista suoraan pakinoitsija viesti ymmärtävänsä evakkoja. Lukijakunnan asemaan asettumisen on mahdollisesti toivottu tekevän evakot myötämielisemmiksi ohjeistuksia kohtaan.

Lehdessä evakoita kehotettiin käyttäytymään kunnollisesti, jotta suomalaisten hyvä maine ei kokisi kolausta. Evakoissa pyrittiin herättämään kansallistunnetta kertomalla Suomen arvostuksesta: Suomi on kaikkialla ulkomailla joutunut nauttimaan suurta arvonantoa. - - On hyvin tärkeätä maamme tulevaisuuden kannalta, että nämä hyvät käsitykset meistä jatkuvasti säilyvät. - - Ja suomalaisuuttaan ei kenenkään koskaan tarvitse hävetä.³⁹ Saman numeron pakinassa nousi kuitenkin esille myös huoli siitä, että suomalaiset saattoivat suhtautua omiin tapoihin ja suomalaisuuteen liian ylpeinä ja he voivat olla epäluuloon taipuvaisia. Tällaiseen ajattelutapaan ei nähty olevan Ruotsissa evakkoleiriolosuhteissa varaa. Evakkoja ohjeistettiin olemaan Ruotsissa avoimin mielin: kaikkea erilaista ei tullut pitää huonona, vaan aika evakossa kannatti ottaa opintomatkana. Esimerkiksi viljelyn sanottiin olevan Ruotsissa huomattavasti korkeammalla tasolla kuin Suomessa.⁴⁰ Ruotsin ja Suomen kulttuureista löytyy runsaasti yhteistä, mutta myös kulttuurieroja on. Sodan aikaan nuo erot olivat kenties suurempia kuin nykyään.⁴¹ Myös sodan ulkopuolella pysyneen Ruotsin elintaso oli huomattavasti korkeampi kuin Suomessa.⁴² Useampaankin otteeseen evakoita muistutettiin siitä, kuinka arvio kansasta tulee niiden henkilöiden mukaan, joita tapaa: - - on meidän täällä Ruotsin vieraina oloaikamme käytettävä niin, että annamme itsestämme oikean ja edullisen kuvan, niin että isäntäväellemme jää meistä hyvä ja kaunis muisto.⁴³ Ruotsalaisten sanottiin ymmärtävän evakkojen vaikeudet eikä arvostelevan heidän ulkoisia puitteitaan (köyhyyttä ja pukeutumista) tavallisella mittapuulla. Ruotsalaisten kerrottiin sen sijaan ihailevan evakoiden kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja maltillisuutta. Kvist epäilee, että lehdessä esitetyt positiiviset käsitykset saivat evakot tuntemaan ylpeyttä itsestään. Huonosti käyttäytyneissä ne saattoivat mahdollisesti aiheuttaa katumuksen piston.⁴⁴ Lehdessä kerrottiin vain yhdestä ruotsalaiseen kohdistuneesta väärinkäytöksestä: nimimerkki Lentojätkän mukaan evakkopojat olivat piesseet ruotsalaisen pojan jollakin paikkakunnalla. Sen lisäksi Lentojätkä mainitsi tapahtuneen luvattoman vapaamielistä seurustelua ruotsalaisten miesten ja nuorten evakkonaisten kesken. Kolumnisti kertoi ruotsalaisten lehtien kirjoitelleen tapahtuneista hillitysti ja korrektisti, mutta hän painotti vahvasti myös evakkojen itsekurin tarvetta.⁴⁵

Evakoilta odotettiin hyvää käytöstä monesta syystä. Lehteä julkaisseen Ruotsin näkökulmasta hyvin käyttäytyvät evakot helpottivat viranomaisten työtä sekä pitivät evakoiden ja ruotsalaisten välisen kanssakäymisen sopuisana. Hyvä käytös oli kuitenkin myös Suomelle edullista hyvän maakuvan säilymisen vuoksi. Ulkomaille suunnattua Suomi-kuvaan liittyvää tiedotustoimintaa oli harjoitettu koko sotien ajan, ja Ruotsi oli tuolloin ollut sen keskeisimpiä kohteita.⁴⁶ Sodasta irrottautumisen jälkeen positiivinen Suomi-kuva ulkomailla oli luultavasti entistä tärkeämpi, koska aseveljeys Saksan kanssa oli viilentänyt Suomen suhteita länsivaltoihin. Talvisota kun oli kuitenkin tuonut paljon positiivista julkisuutta.⁴⁷ Mikäpä sen parempi keino muuttaa maakuvaa positiivisempaan suuntaan kuin saksalaisten tieltä pakoon lähteneiden kaikkensa menettäneiden kansalaisten kuuliainen, vaatimaton ja kiitollinen käytös ulkomailla.

Evakkojen haluttiin myös pysyvän toiveikkaina ja heihin pyrittiin valamaan tulevaisuudenuskoa. Esimerkiksi sota-aikojen päättymistä ja rauhaan siirtymistä verrattiin isonvihan hävitykseen ja siitä elpymiseen. Lehdessä nostettiin esille suomalaisia piirteitä, jotka olisivat tarpeen jälleenrakennuksessa: Ja Suomen määrättömän sitkeä, työteliäs ja kärsivällinen kansa voitti vuosi vuodelta mahdottomilta tuntuvat vaikeudet ja rakensi maansa uudelleen.⁴⁸ Monet lehdessä esille nousseista piirteistä, joita evakoilta vaadittiin tai jotka liitettiin suomalaisuuteen, ovat samoja, jotka vieläkin liitetään suomalaisiin. Satu Apo on lajitellut suomalaisuutta positiivisiin ja negatiivisiin konstruktioihin, jotka nousevat esille esimerkiksi kaunokirjallisuudessa, kansantieteessä, julkisessa ja poliittisessa keskustelussa. Yksi tällainen hänen havaitsemansa konstruktio on hurskas, työteliäs, sisukas ja lainkuuliainen talonpoika, joka tulee esiin muun muassa Saarijärven Paavossa ja Niskavuoren emännässä.⁴⁹ Samanlaisen kuuliaisen, sisukkaan ja työtätekevän mielikuvan jatkamista voi jossain määrin nähdä myös Kotimaan Viestissä sen korostaessa työnteon ja viranomaisten tottelemisen tärkeyttä. Sisukkaan ja ahkerasti työtätekevän suomalaisen kuva voidaan vieläkin tunnistaa ihmisten puheissa ja myös mediassa. Kuuliaisuus on muutenkin kuulunut suomalaisuuden kuvastoon jo pitkään, sillä jo Topeliuksen Maamme-kirjassa yksi suomalaisuuden piirre oli kuuliaisuus viranomaisia kohtaan.⁵⁰ Lisäksi Anna-Leena Siikalan mukaan Maamme-kirjassa nostettiin arvoina esille sisukkuus ja työnteko. Siikala pitääkin työn arvostusta yhtenä syvimmistä suomalaisista arvoista. Myös Jorma Anttilan mukaan työteliäisyys on aina ollut keskeinen osa suomalaista omakuvaa.⁵¹ Työn hankkimiseen liittyviä haasteita käsiteltiin yleensäkin Kotimaan Viestissä melko paljon sekä evakoita ymmärtäen että työhön pääsemisen rajoituksia perustellen.

Evakkoihin pyrittiin vaikuttamaan lisäksi pakinoiden ja kolumnien kirjoitussävyllä, joka erosi selvästi lehden muista kirjoituksista. Nimimerkin Yksi Meistä pakinoissa käytettiin me-muotoa ilmaisemaan, että kirjoittaja olisi evakkojen keskuudesta.⁵² Kirjoittaja antoi ymmärtää käyvänsä samoja asioita läpi kuin lehden lukijakunta. Tasaveroisesta asemasta kirjoittavan on kenties nähty olevan oikeutetumpaa esittää vaateita evakoiden käytöksestä. Samankaltaista me-muotoa käytti myös Lentojätkä-nimimerkillä kirjoittava. Käsitellessään kaikenlaisia ajankohtaisia asioita, kuten työn hankkimiseen liittyviä ongelmia ja tulevia vaaleja, hän pyrki välillä kohottamaan evakkojen mielialaa ja välillä taas ohjeistamaan heitä. Kirjoittaja antoi toisinaan ymmärtää olevansa evakko, toisinaan taas toimituksen jäsen.⁵³ Lehden viimeisessä numerossa Lentojätkä kertasi ”heidän” eli lehden toimituksen opastaneen ja neuvoneen parhaansa mukaan: - - siitä lienee vaan yhtä mieltä, että tämäntapainen valistus on ollut tarpeen - -.⁵⁴ Hän vielä tuolloin pyrki perustelemaan toimituksen kannanottoja ja pyrkimyksiä vaikuttaa evakkojen näkemyksiin sekä käytökseen. Paikoin me-muodon käyttämisen voi nähdä myös yhteisen suomalaisuuden esiin tuomisena eikä pelkästään evakkouteen liittyvänä.

Jokainen meistä on siis Ruotsin vieras – vieraana olemisen korostaminen

Yksi vahvasti lehdessä esille noussut teema oli vieraana oleminen. Puhumalla Ruotsista isäntäväkenä ja korostamalla vieraan velvollisuuksia lehti pyrki vaikuttamaan evakkojen käytökseen. Tämä teema nousi esille varsinkin lehden alkuajan numeroissa.⁵⁵ Evakoita esimerkiksi kiellettiin ottamasta kantaa Ruotsin sisä- ja ulkopolitiikkaan, ja lehdessä myös puolustettiin Ruotsin ulkopoliittisia ratkaisuja, jotka pitivät sen poissa sodasta. Sanomaa pehmennettiin toteamalla olevan luonnollista, että siirtolaisuudessakin harrastetaan poliittisia asioita ja niitä seurataan. Vieraalta kuitenkin odotettiin tietynlaista käytöstä: Asemamme vieraan valtakunnan vieraina ansettaa [sic] meille kuitenkin määrättyjä rajoituksia, joiden noudattamiseen meillä on vieraan velvollisuus.⁵⁶ Tässäkin suoraan ilmaistiin vieraana olemiseen liittyvän velvollisuuksia, joiden mukaan tuli käyttäytyä. Evakkojen poliittiseen käyttäytymiseen pyrittiin muutenkin vaikuttamaan, jotta he eivät hakisi tukea kotimaan politiikan kannanotoilleen isäntäväen keskuudesta.⁵⁷ Vaikuttaakin siltä, että ruotsalaisille ei haluttu antaa mahdollisuutta vaikuttaa Suomen asioihin, mutta myöskään evakkojen ei haluttu ottavan kantaa kotimaan asioihin, ainakaan vieraalla maaperällä. Tämä näkyi myös kevään 1945 eduskuntavaaleihin liittyvässä uutisoinnissa ja kirjoittelussa. Lehdessä uutisoitiin Ruotsin viranomaisten suostuneen vaalien toimittamiseen vain sillä ehdolla, ettei siirtoväki pane toimeen mitään vaalikokouksia.⁵⁸ Ruotsi vaikuttaisi halunneen säilyttää poliittisen rauhan evakkojen keskuudessa. Se ei oletettavasti halunnut, että mahdollinen ”agiteeraus” vaikuttaisi maan sisäiseen politiikkaan tai aiheuttaisi minkäänlaisia levottomuuksia leirien sisällä.

Vieraana olemisen korostaminen vaikuttaa myös pyrkimykseltä luoda positiivista mielikuvaa evakkojen saamasta vastaanotosta (ottamatta kantaa siihen, minkälaista se oli) ja tuoda esille vaatimuksia siitä, miten kohteluun ja olosuhteisiin tuli suhtautua. Kun korostettiin vastaanoton ja vieraanvaraisuuden ylittäneen evakoiden suurimmatkin ennakkotoiveet, tuotiin samalla esille, että vieraana olemiseen liittyi aina myös vaatimuksia.⁵⁹ Kahta ruotsinkielistä lehteä pro gradussaan tutkineen Kvistin mukaan ruotsinkielinen lehdistö käytti evakoista puhuessaan myös useasti sanaa ”gäster” ja monissa paikoissa evakot otettiinkin vastaan paikallisten toimesta enemmän vieraina kuin pakolaisina. Kvist näkee, ettei ruotsalaisissa sanomalehdissä kummallakaan kielellä haluttu puhua pakolaisista termin negatiivisen kaiun vuoksi.⁶⁰ Vieraana olemisen korostamisen voikin nähdä pyrkimyksenä herättää evakoissa ajatus, että he tulivat kohdelluiksi vieraan tavoin ja parhaalla mahdollisella tavalla eikä niinkään pakolaisina tai evakkoina, pakollisena pahana:

Jokainen meistä on siis Ruotsin vieras. Ja Ruotsin armeija suojelee meitä. Eikö olekin juhlallisesti ja kauniisti sanottu. Eikö tuollainen sanonta tunnu lämmittävältä ja hyväilevältä. Kuka meistä olisi kotoa lähtiessään voinut odottaa tuollaista. Pakolaisia yleensä vieraassa maassa – ja useasti omassakin maassa – kohdellaan jonkinlaisena välttämättömänä pahana. Aivan toisin on Ruotsissa. Täällä meidät on otettu vieraina vastaan. Eikä vain yllämainituin lämmittävin ja kaunein sanoin, vaan myöskin kaunein ja sydämmillisin [sic] teoin.⁶¹

Läpi lehden Ruotsin anteliaisuutta ja hyvyyttä korostettiin sekä nostettiin esille maan antamat avustukset evakoille tai Suomelle yleensä.⁶² Evakoille muistutettiin ruotsalaisten uhranneen suuria summia heidän hyväkseen ja sanottiin olevan kohtuutonta, jos evakot jättäisivät työvelvollisuutensa tekemättä tienatakseen rahaa samalla kun ruotsalaiset joutuisivat tekemään evakoille itselleen kuuluvat työt.⁶³ Ruotsalaisten todettiin tehneen paljon evakkojen, suomalaisten sekä Pohjoismaiden hyväksi, jopa melkein oman kansan kustannuksella: Se on tarjonnut Lapin siirtoväelle sen minkä se oli varannut omalle väestölleen pahimman varalta. - - Arvovaltaiselta ruotsalaiselta taholta on kuitenkin selitetty oltavan valmiit jopa tiukentamaan Ruotsin nykyistä säännöstelyä huomattavasti pohjoismaiden veljeskansojen hyväksi.⁶⁴ Tällaisella puheella on oletettavasti pyritty lisäämään evakkojen tyytyväisyyttä olosuhteisiinsa sekä herättämään heissä kiitollisuutta saamaansa apua ja tukea kohtaan. Vieraana olemisen kuvausta käytettiin perusteluna tai pohjustuksena sille, kuinka evakoiden tulisi käyttäytyä ja korjata käytöstään.

Vieraana olemisen kautta nostettiin esille myös se, että evakkojen toivottiin suhtautuvan evakkoaikaansa kärsivällisyydellä. Vallitsevien olosuhteiden kestosta ei pystytty antamaan mitään kunnollista arviota: On siis jäätävä tänne kärsivällisesti odottamaan ja asettumaan taloksi, niin hyvin kuin se käy päinsä. Ja ruotsalaoren [sic] isäntäväki tekee siinä parhaansa, se on jo nähty. Näin korostettiin jo ensimmäisessä numerossa.⁶⁵ Keskeinen viesti oli, ettei auta kuin odottaa rauhassa. Myös evakkojen asioita hoitavan ministeri Luukan uudenvuoden tervehdyksessä vaadittiin suoraan kärsivällisyyttä jo otsikossa: ”Kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja elämänuskoa vaaditaan siirtoväeltä” Ministeri Luukan uudenvuoden tervehdys. Hän totesi evakkojen osoittaneen näitä ominaisuuksia jo runsain mitoin ja tunnusti, ettei evakkojen elämä tilapäisissä oloissa ollut helppoa. ⁶⁶ Ymmärrystä osoittamalla pehmennettiin viestiä evakkoihin kohdistuvista vaatimuksista.

Evakoiden vaadittiin osoittavan kiitollisuutta ruotsalaisia kohtaan. Pakinoitsija Yksi Meistä antoi evakoille moitteita kiitollisuuden näyttämättömyydestä, vaikka ymmärsi sen toisaalta johtuvan jäykästä pohjalaisesta luonteesta. Vieraan oli kuitenkin noudatettava kohteliaisuuden sääntöjä. Kiitollisuuttaan saattoi osoittaa tulkin välityksellä tai edes hymyilemällä auttajille.⁶⁷ Vuoden 1945 ensimmäisessä numerossa julkaistiin pääkirjoituksen paikalla lähetystösihteerin evakoille suunnattu uudenvuoden radiopuhe. Puheessaan hän kehotti osoittamaan kiitollisuutta Ruotsille, joka pystyi ja tahtoi auttaa evakoita sodalta säästyttyään.⁶⁸ Kiitollisuuden osoittamisesta julkaistiin lehdessä myös evakkojen lähettämiä terveisiä, joissa he esittivät kiitokset evakoista huolehtiville ja Ruotsin kansalle.⁶⁹ Näiden julkaisu oletettavastikin soveltui hyvin lehden tarpeisiin. Suomenkieliset kiitokset tuskin tavoittivat ruotsalaisia kohteitaan, mutta lehden agendaa ne ajoivat eteenpäin.

Loppupäätelmät

Evakkojen käytökseen ja asenteeseen kohdistuvat odotukset ja vaatimukset tulivat vahvasti esiin etenkin Kotimaan Viestin varhaisimmissa numeroissa. Lehden julkaisukaaren loppupuolella painotus siirtyi enemmän kotimaan tapahtumiin ja muihin evakkoihin liittyviin uutisiin. Evakkoja koskevia vaatimuksia esitettiin muutenkin lehdessä etupäässä nimimerkkien Lentojätkä ja Yksi Meistä kolumneissa ja pakinoissa sekä lehden pääkirjoituksissa. Keskeisiä vaatimuksia olivat kuuliaisuus, kärsivällisyys ja valittamattomuus. Lisäksi esille nousivat sopeutuminen, omatoimisuus ja maltillisuus. Kiitollisuutta Ruotsia ja heidän toimiaan kohtaan korostettiin tuomalla esille ruotsalaisten onnistuneet toimet ja evakoille antama apu. Esiin nousseissa piirteissä on samankaltaisuuksia ja ne ovat jossain määrin yhteydessä toisiinsa, kuten esimerkiksi kärsivällisyyden ja maltillisuuden toivominen kytkeytyy samankaltaisuudessaan ymmärtäväisyyteen ja valittamattomuuteen.

Evakkojen korostettiin useissa yhteyksissä olevan Ruotsissa vieraina. Sen tarkoituksena vaikuttaisi olleen herättää evakoissa kiitollisuutta siitä, että heitä kohdeltiin vieraan tavoin parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla vahvistettiin myös viestiä siitä, ettei evakon olosuhteista tai ongelmista ollut syytä valittaa. Lisäksi korostamalla vieraana olemista voitiin pohjustaa evakkojen käytökseen kohdistuvia vaatimuksia. Vieraana olemisesta puhuttiin ensisijaisesti lehden varhaisemmissa numeroissa. Tämä on luonnollista, sillä useamman kuukauden oleskelun jälkeen evakot olivat oletettavasti jo tottuneet Ruotsissa oloon. Evakkojen käytökseen pyrittiin vaikuttamaan osaltaan myös kansallistunteen kautta: evakkojen oli edustettava Suomen sitkeää ja työteliästä kansaa. Tämä sama suomalaisuuden kielikuvasto nousee vieläkin esille mediassa ja puheissa suomalaisuudesta. Kotimaan Viestin tekijät olivat itsekin suomalaisia, joten he osasivat hyödyntää kansallisen identiteetin kuvastoa lehden toiminnassa.

Lehdessä esitettiin lisäksi vahvana ajatus siitä, että ensivaikutelmaa ei saanut pilata eikä Suomi-kuvaan Ruotsissa saanut tulla säröjä, vaan ruotsalaisille piti jättää evakoista hyvä muisto. Kuten Kvistikin totesi pro gradussaan,⁷⁰ lehti pyrki vaikuttamaan evakkojen mielipiteisiin ja käyttäytymiseen viranomaisia hyödyttävällä tavalla. Lehden kolumnisti-pakinoitsijat asettuivat usein evakon asemaan teksteissään ja suhtautuivat evakkojen tilanteeseen ymmärtävästi. Evakkoihin kohdistettujen ohjeistusten ja vaatimusten on voitu ajatella menevän paremmin läpi kanssaevakon suusta sanottuna. Viranomaisten toimintaa ja ratkaisuja selitettiin paljon, mikä oli toki tärkeää, jotta evakot tietäisivät miten ja miksi tilannetta niin hoidettiin. Odotuksia esiin tuodessa kirjoitussävy oli sovitteleva ja ymmärtävä, mutta myös vaativa ja kehottava. Olisi mielenkiintoista tietää, missä määrin lehden viesti lopulta meni evakoille perille. Tässä artikkelissa käytetyn aineiston perusteella lehden vastaanottoa on vaikeaa arvioida, mutta Lapin sotaa koskevan jatkotutkimuksen kautta voidaan saada uusia eväitä myös Ruotsiin lähetettyjen evakoiden kokemuksista.

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lähteet:

Kotimaan Viesti (KV), 1944–1945

Kirjallisuus:

Ahto, Sampo 1980. Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944–1945. Kirjayhtymä: Helsinki.

Anttila, Jorma 2007. Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samastuminen. Sosiaalipsykologisia tutkimuksia 14. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitos: Helsinki.

Apo, Satu 1998. "Suomalaisuuden stigmatisoinnin traditio". Teoksessa Alasuutari, Pertti & Ruuska, Petri (toim.), Elävänä Euroopassa. Muuttuva suomalainen identiteetti. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran julkaisusarja nro 210. Osuuskunta Vastapaino, Tampere, 83–128.

Ehrnrooth, Jari 1997. "Mentality". Teoksessa Alho, Olli & Hawkins, Hildi & Vallisaari, Päivi (toim.), Finland. A cultural encyclopedia. Finnish Literature Society, Helsinki, 208–210.

Kulju, Mika 2013. Lapin sota 1944–1945. Gummerus: Helsinki.

Kleemola, Olli 2015. "Lapin maisemia ja tuhottuja kirkkoja – Valokuvapropaganda Suomesta ulkomaille 1939–1944". Teoksessa Kivioja, Virpi & Kleemola, Olli & Clerc, Louis (toim.), Sotapropagandasta brändäämiseen. Miten Suomi-kuvaa on rakennettu. Poliittisen historian julkaisuja 5. Turun yliopisto. Docendo Oy, Jyväskylä, 100–123.

Kvist, Henna 2006. Veljeskansaa vieraana. Kotimaan Viesti -lehden välittämä kuva Lapin läänin evakkojen elämästä Ruotsissa lokakuulta 1944 toukokuulle 1945. Pro gradu -tutkielma, Historian laitos, Turun yliopisto.

Pilke, Helena 2015a. "Sympatian hankkijasta neljänneksi aselajiksi – Suomalaisten sotapropagandaorganisaatioiden synty ja kehitys". Teoksessa Kivioja, Virpi & Kleemola, Olli & Clerc, Louis (toim.), Sotapropagandasta brändäämiseen. Miten Suomi-kuvaa on rakennettu. Poliittisen historian julkaisuja 5. Turun yliopisto. Docendo Oy, Jyväskylä, 31–65.

Pilke, Helena 2015b. "Hengennostatusta, maisemakuvausta ja hiven huumoria – Sanallista sotapropagandaa Suomessa ja Suomesta vuosina 1939–1944". Teoksessa Kivioja, Virpi & Kleemola, Olli & Clerc, Louis (toim.), Sotapropagandasta brändäämiseen. Miten Suomi-kuvaa on rakennettu. Poliittisen historian julkaisuja 5. Turun yliopisto. Docendo Oy, Jyväskylä, 66–99.

Rautio, Erkki 1995. Pohjoiset pakolaiset. Lapin väestön evakuointi Ruotsiin Lapin sodan aikana 1944– 1946. Pro gradu -tutkielma, Historian laitos, Oulun yliopisto.

Siikala, Anna-Leena 1996. "Suomalaisuuden tulkintoja". Teoksessa Laaksonen, Pekka & Mettomäki, Sirkka-Liisa (toim.), Olkaamme siis suomalaisia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 139–149.

Tuominen, Marja 2015. "Lapin ajanlasku. Menneisyys, tulevaisuus ja jälleenrakennus historian reunalla." Teoksessa Kivimäki, Ville & Hytönen, Kirsi-Maria (toim.), Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Vastapaino, Tampere, 39–70.

Ursin, Matti 1980. Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944–1945 jälkeen. Studia Historica Septentrionalia 2. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, Rovaniemi.