Johdanto

Yksi kansallisten symbolien muoto on personoituma, eli hahmo, jonka nähdään kuvaavan koko kansakuntaa ja puhuvan koko kansakunnan äänellä. Ranskan vallankumouksen Marianne on ensimmäisiä tämänkaltaisia hahmoja, jotka ovat täysin kuviteltuja symboleita. Mariannen jälkeen suurin osa kansoista päätyi omaksumaan jonkinlaisen symbolisen – ja usein naispuolisen – hahmon.¹

Suomi-neito, Suomen personoituma, oli 1900-luvun alussa melko tuore symboli, joka ei ollut vielä vakiinnuttanut ulkomuotoaan, vaan hahmo kuvattiin hyvinkin erilaisena eri tilanteissa. Etenkin jakolinjat eri puolueiden välillä olivat autonomian ajan lopussa selvästi nähtävissä.² Tämän artikkelin tarkoituksena on analysoida suomalaisen vasemmiston käyttämiä Suomi-hahmoja 1900-luvun alussa. Tällöin yleisimpiä neitotyyppejä olivat fennomaanien kansallispukuinen neito³, svekomaanien turkiksiin pukeutuva neito⁴ ja niin sanottu klassinen neito⁵, joka oli etenkin vasemmiston käytössä. ”Klassisella” viittaan hahmon antiikin perinteestä ammentavaan ulkoasuun.⁶ Artikkelissa nojaan erityisesti Johanna Valeniuksen määrittelemään neljän Suomi-neidon malliin, jossa edellä mainittujen joukkoon lisätään vielä niin sanottu Suometar-mamma.⁷ Artikkelissa esiintyy lisäksi jonkin verran kuvia, joiden hahmot eivät täysin asetu neljään päätyypiin piiriin. Näissä kuvissa Suomi kuvataan muun muassa lapsena⁸, elävänä karttana⁹ tai miehenä¹⁰.

1900-luvun alkuun mennessä kaikki puolueet, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) mukaan lukien, käyttivät Suomi-neitoa poliittisissa karikatyyreissä vastustajien pilkkaamiseen tai oman aatteen etujen korostamiseen. Hahmo taipui eri asioihin eri piirtäjien ja aatesuuntien käsissä. Se oli usein venäläisten¹¹, kapitalistien¹² – tai molempien¹³ – uhri, toisinaan voimaantunut Suomi-hahmo¹⁴ ja toisinaan eräänlainen jumalatar, joka esimerkiksi katseli turhautuneena eduskunnan tehotonta päätöksentekoa¹⁵.

Valtioiden kuvaamiselle henkilöinä on pitkät perinteet. Suomi-neito edustaa ensisijaisesti Ranskan vallankumouksesta alkanutta traditiota luoda valtion hahmoksi jokin fiktiivinen henkilö, usein nainen.¹⁶ Toisin kuin vallankumousta edeltänyt tapa, jossa valtiot kuvattiin niiden (mies)hallitsijoina, fiktiivinen naishahmo toimi usein idealisoituna symbolina kansakunnalle ja sen arvoille, kuten tasavaltaisuudelle ja vapaudelle.¹⁷ Se, että nämä valtionaiset eivät olleet todellisia naisia, vaan ainoastaan symboleita, mahdollisti monenlaisten ajatusten projisoimisen hahmoon.¹⁸ Myös Suomi-neito syntyi kuvaamaan sen luoneiden fennomaanien¹⁹ ajatuksia kansakunnasta etenkin siitä näkökulmasta, että Suomi kansakuntana on nuori neitsyt, jonka (mies)fennomaanit pelastavat ja vievät vaimokseen. Ei-symbolisessa maailmassa viesti siis oli, että nimenomaan kansallismieliset pelastavat Suomen suuriruhtinaskunnan ja johdattavat sen kansakuntien joukkoon.²⁰ Nationalististen valtioneitojen lisäksi työväenliike hyödynsi samanlaista kuvastoa. Ajatus kansan kuvaamisesta jonakin ei-yksilöitävänä sopi hyvin sosialismiin, joka retoriikassaan vastusti monarkiaa ja kaikenlaista autokratiaa.²¹ Esimerkiksi sosialistinen pilalehti Kurikka käytti paljon ”työväenluokkaista Suomi-neitoa” symbolina sekä kansakunnasta että työväenluokasta yleensä.

Tutkimukseni keskittyy Suomen personoitumiin vasemmistolehdistössä noin vuosina 1905–1920. Nämä 15 vuotta muodostavat ”Suomi-neidon kultakauden”, jonka aikana hahmo oli erittäin suosittu lehdistössä etenkin kahden venäläistämiskauden²² sekä itsenäistymisen yhteydessä. Aineistoni muodostuu edellä mainitusta Kurikasta, joka oli aikansa hallitseva – ja käytännössä ainoa – vasemmiston poliittinen karikatyyrilehti, ja jonkin aikaa jopa Suomen laajalevikkisin lehti genressään. Olen kerännyt Kurikan vuosikerroista 1905–1921 noin 60 eri kuvausta Suomi-neidosta tai muusta Suomen personoitumasta. Nämä kuvat toimivat tämän artikkelin analyysin kohteina. Lehti aloitti vuonna 1905 työväen satiirilehtenä. Se syntyi verrattaen myöhään, koska muilla pääpuolueilla oli ollut omat poliittista satiiria julkaisevat lehdet jo aiemmin.²³ Tyyliltään Kurikkaa voidaan pitää suorasukaisena ja rääväsuisen. Se hyökkäsi suoraan poliittisten vastustajiensa kimppuun ja esitti paljon syytöksiä sen enempää perustelematta kantojaan.²⁴ Lehden avulla onkin mahdollista analysoida aikakauden symbolisen retoriikan kärjistyksiä tietyn poliittisen laidan näkökulmasta.

Artikkelissa käytän sisällönanalyysimetodia aineiston läpikäymiseen. Sisällönanalyysin ydin on luokitella aineisto valikoitujen muuttujatekijöiden perusteella ja analysoida luokittelua sekä laadullisesti että määrällisesti.²⁵ Olennaisia muuttujatekijöitä tai kategorioita tässä artikkelissa ovat julkaisija, julkaisijan mahdollinen puoluekytkös, ajankohta, Suomi-neidon tyyppi sekä kuvan pilkan ja ihannoinnin kohteet. Metodi nähdäkseni toimii aineistoni kohdalla hyvin, sillä aineisto on melko laaja, mutta kuitenkin muodoltaan yhtenäinen. Sisällönanalyysin avulla nostan esiin aineistosta tyypillisimmät tavat Suomi-neidon esittämiseen.

Aiempaa tutkimusta Suomi-neidosta on rajallisesti. Aimo Reitalan Suomi-neito: Suomen kuvallisen henkilöitymän vaiheet (1983) on taidehistoriallinen yleisteos hahmon historiasta. Johanna Valeniuksen Undressing the Maid (2004) on käyttänyt karikatyyrilehtiä aineistonaan ja on ehdottomasti tärkein taustateos omalle tutkimukselleni. Hänen näkökulmansa on kuitenkin erityisen sukupuolihistoriallinen, eikä hän niinkään ole kiinnostunut poliittisista jaotteluista. Tämän lisäksi hyödynnän yleistä kirjallisuutta vasemmistolehtien historiasta ja kansallisista symboleista kuten teoksia Suomineitonen hei! (2002) ja Gendered Nations (2000).

²⁶

Suomi-neidon nykyään tunnetuin ja 1920-luvulla vakiintunut versio, kansallispukuinen neito, oli autonomian ajalla vain yksi yleisistä neitotyypeistä. Yllä esittelen esimerkin kansallispukuisesta neidosta samantyyppisestä, mutta ei-vasemmistolaisesta lehdestä Tuulispää²⁷, sillä vertaillakseni vasemmiston käyttämiä hahmoja on tärkeää esitellä myös vertailukohde. Huomionarvoisaa on myös se, että kansallispukuinen neito ei suinkaan ole ainoa oikeistolehdistön käyttämä hahmo, mutta se on tyypillisin.²⁸

Suomi-neito pulassa

Niin sanottu klassinen neito on selvästi Kurikan yleisin hahmo – kaiken kaikkiaan kaksikymmentäviisi noin kuudestakymmenestä neidosta lukeutuu tähän kategoriaan. Antiikkia mukailevasti pukeutunut neito esiintyy noin puolessa kaikista aineiston kuvista. Klassisten neitojen erottelemiseksi olen käyttänyt Valeniuksen määritelmää ”hahmoista, joilla ei ole kansallisia symboleita; he ovat pukeutuneet yksinkertaisiin klassisiin asuihin ilman koristelua”²⁹.

Klassisia Suomi-neitoja esiintyy melko tasaisesti läpi koko aineiston. Hahmo on yleensä kuvattu joko pulassa olevana uhrina³⁰, joka pitää pelastaa kapitalisteilta tai venäläisiltä³¹ tai idealisoituna, johtavana symbolina³². Osa klassisista neidoista on kuvattu alasti³³ ja suurin osa korostetun naisellisina³⁴ – hahmot ovat usein kauniita ja viattomia erotuksena ”rumiin” Suomettariin³⁵.

³⁶

Hyvin tyypillinen esimerkki klassisesta neidosta on ohessa oleva kuva vuodelta 1919. Hahmot, jotka kuvateksti identifioi ”ryssän porvariksi” ja ”suomalaiseksi porvariksi”, käyvät kauppaa Suomi-neidosta, johon venäläinen viittaa ”Finski flikuskina.”. Suomalainen kuitenkin varoittaa, että ”meidän sosialistit, ne tahtovat vapauttaa sen”. Tämänkaltainen retoriikka on Suomi-neidon kohdalla yleistä. Kansakunta esitetään viattomana ja puolustuskyvyttömänä neitona, jonka sosialistit lupaavat vapauttaa tätä ilmiselvästi kaltoinkohtelevien venäläisten ja porvarien ikeestä. Revitty hame ja avoimet hiukset vievät hahmon kauas idealisoidusta symbolista. Korostettu uhriasetelma on yleinen tehokeino kansallisessa symboliikassa yleensä, eikä sen yleisyys Kurikassa tunnu mitenkään poikkeukselliselta.³⁷

Kuva havainnollistaa myös kahta ehdottomasti yleisintä Suomen vihollista Kurikassa, porvariluokkaa (18 kuvassa) ja Venäjää (14 kuvassa). Venäjää vihollisena kuvaavaa sisältöä löytyy eniten vuodelta 1910, kun taas itsenäistymisen jälkeen viholliskuvat häviävät lähestulkoon kokonaan. ”Porvarit” toimii lehden ja sen retoriikan käyttämänä yleisilmaisuna kaikille voimille, jotka nähtiin vastustavan sosiaalidemokraattien pyrkimyksiä. Näihin lukeutuivat sekä muut puolueet, porvarilliset hallitukset sekä abstraktimmat kapitalistiluokan symbolit. Vuosina 1914–1919 Kurikassa julkaistiin paljon Saksaa tai sen keisaria Wilhelm II:ta pilkkaavia kuvia, mutta Suomi-hahmon vihollisena Saksa esiintyi aineistossa vain kahdesti³⁸. Kummassakaan tapauksessa Suomea ei kuvattu naishahmona vaan toisessa miehenä ja toisessa kalana. Kurikan Suomi-neidot, Suometarta lukuun ottamatta, kuvattiin usein jonkin selkeän vihollisen uhkaamiksi, tai ne taistelivat jotakin selkeää vihollista vastaan. Vain kahdeksallatoista hahmolla, eli noin kolmanneksella kaikista kuvista, ei tulkintani mukaan ole mitään identifioitavaa vastustajaa. Suurin osa näistä on Suometar-kuvia, joissa jo hahmo itsessään on vastustaja. Tämä nähdäkseni selittää vihollisten puuttumista Suometar-kuvista.

Sankarineidot

Kurikassa esiintyy myös paljon klassisten neitojen kaltaisia ”sosialismineitoja” tai ”vappuneitoja”.³⁹ Koska Kurikan klassiset neidot eivät käytä mitään poliittisia symboleita, niitä on käytännössä mahdoton erottaa monista muista symbolisista naishahmoista. Esimerkiksi vappukulkueita johtavat ja punalippua kantavat neitohahmot eivät ole ilmiselvästi juuri Suomi-neitoja, mutta olen silti päättänyt laskea ne klassisiin neitoihin: ne ovat kuitenkin kuvattu samoin kuin erityisesti Suomi-neidoiksi määritetyt hahmot⁴⁰. Kurikan tapauksessa samalla hahmolla on usein kuvattu sekä Suomea yleensä että esimerkiksi demokraattista järjestelmää⁴¹ tai sosialismia Suomessa⁴². Mikäli Suomi-neidoiksi laskisi vain ilmiselvästi suomalaista symboliikkaa omaavat Kurikan neidot, edes erityisesti Suomi-neidoiksi määritellyt hahmot eivät kävisi Suomi-neidoista.

⁴³

Yllä olevassa, vuonna 1917 julkaistussa kannessa näkyy Kurikalle tavanomainen neitohahmo yksinkertaisessa, valkeassa vaatteessa. Hän kantaa oletettavasti punaista lippua. Kuvan taka-alla kruunupää upseereineen kavahtavat neitoa. Mikään hahmossa ei viittaa erityisesti Suomeen – mutta sama pätee myös esimerkiksi edelliseen kuvaan, jossa vasta kuvateksti selvästi varmisti hahmon Suomeksi. Koen siis mielekkääksi laskea myös tämänkaltaiset hahmot Suomi-neidoiksi, sillä kaikki muut symboliset keinot täsmäävät. Noin kolmannes klassisista neidoista on kuvattu voitokkaina tai taistelevina hahmoina uhrin sijaan. Yleensä asetelma on vähemmän fyysinen kuin uhrikuvauksissa – viholliset vain lakoavat uljaan Suomen tieltä.

Suometar, neidon irvikuva

Klassisen neidon jälkeen seuraavaksi yleisin Suomi-neito on myös kenties kaikkein poikkeuksellisin aineistoni hahmoista. Tämä, yleensä Suometar-mammana tunnettu hahmo on negatiivinen symboli. Toisin kuin kaunis ja viaton Suomi-neito, Suometar on kuvattu rumana ja hölmönä.⁴⁴ Hahmo on eräänlainen ”porvarien Suomi”, jolla hyökätään niin sanottuja suomettarelaisia vastaan, jotka kannattivat myöntyväisyyspolitiikkaa ja olivat sosialidemokraattien ensisijaisia poliittisia vihollisia.⁴⁵

Suometar on lähinnä Kurikan käyttämä Suomi-hahmo, jolla pilkattiin erityisesti Uutta Suometarta ja lehden lukijakuntaa, ”suometarlaisia”. Suomettaret ovat Kurikan toiseksi yleisin Suomi-neito (19 kuvaa) ja niitä on korostuneen paljon välillä 1909–1912. Nähdäkseni tämä selittyy vuonna 1908 uudelleen alkaneilla venäläistämistoimilla ja Suomalaisen puolueen osoittamasta myöntyväisyyslinjasta, jota Kurikka pilkkasi monessa kuvassa.⁴⁶ Suomettarelaiset esitettiin epämiellyttävinä hahmoina, eräänlaisena rumana parodiana Suomi-neidosta.⁴⁷ Tämä ei suinkaan ollut uhri, vaan päätynyt ongelmallisiin tilanteisiin omaa tyhmyyttään⁴⁸, tai koska toimi aktiivisesti Suomea vastaan.⁴⁹

⁵⁰

Tässä 1911 julkaistussa kuvassa ”eräs hirttolaillisuuden kerupiimi” Suometar vartioi pinoa laittomia asetuksia, sensuurin määräyksiä ja muita venäläistämistoimiin liittyviä dokumentteja. Hahmo on ruma ja epänaisellinen, sekä ulkonäkönsä että roolinsa puolesta. Hänen valtava miekkansa on todellakin uhka, vaikka itse Suometar olisikin surkea venäläismielinen petturi.

Muut personifikaatiot

Kaiken kaikkiaan erilaisten Suomea kuvaavien hahmojen määrä oli Kurikassa melko laaja. Vaikka naishahmot – joko klassiset neidot tai Suomettaret – olivat yli kaksi kolmasosaa kaikista aineiston kuvista, tulkitsin ainakin 17 kuvaa Suomen personifikaatioiksi, jotka eivät edusta kahta edellä mainittua hahmoa. Ero edeltävään trendiin on suuri, sillä ennen vuotta 1918 julkaistuista 48 kuvasta vain kahdeksan kuvaavat jotain muita hahmoja kuin klassisia neitoja tai Suomettaria.

Suomi-kuvat siis monipuolistuivat sisällissotaan seuranneina vuosina. Vuosina 1918–1921 julkaistuista neljästätoista kuvasta Suomi-hahmojen joukossa oli vain viisi klassista neitoa eikä yhtään Suometarta. Näihin hahmoihin sisältyi muun muassa Suomi-työmiehet, jotka eivät ilmiselvästi ole Suomi-neitoja, mutta joita on yhtä lailla käytetty Suomen ja suomalaisen työväenluokan personifikaatioina. Niitä esiintyy aineistossani 4. Toinen harvinaisempi kategoria ovat Suomi-lapset tai -vauvat, joita löytyi yhteensä niin ikään 4. Muita sekalaisia hahmoja olivat muun muassa leijona,⁵¹ laiva⁵² sekä kapitalisti⁵³.

⁵⁴

Tämä 1921 julkaistu kuva eroaa paljon Kurikan aiemmasta tyylistä. Keskiössä on silloinen presidentti K.J. Ståhberg, joka yrittää löytää kapaloikäiselle Suomi-neidolle sopivaa hallitusta. Huomionarvoista on, että Suomella on kalevalatyylinen päähine ja kultaiset kutrit, jotka lukeutuvat perinnepukuisen neidon tuntomerkkeihin, eikä niitä juuri nähty Kurikan aiemmissa neidoissa. Tämä Suomi-lapsi ei enää edusta vasemmiston omaa armasta Suomea, joka heidän pitää pelastaa tai jota he seuraavat – hän on jonkun muun lapsi, ja sosialistit ovat ikään kuin sivustaseuraajia.

Lopuksi

1920-luvulla porvaripuolueiden suosima kansallispukuinen Suomi-neito vakiinnutti paikkansa kaikkein yleisimpänä tyyppinä, ⁵⁵ ja aiemman tyyppisen Suomi-neidon käyttäminen väheni vasemmistolehdistössä huomattavasti. Kurikan yleisin hahmotyyppi, klassinen neito, hävisi enimmäkseen lehdestä ja korvaantui monipuolisella kattauksella erilaisia Suomi-hahmoja – mukaan lukien aiemmin nimenomaan Kurikan poliittisten vastustajien käyttämällä kansallispukuisella Suomi-neidolla.

Toisin kuin venäläistämiskausina, Suomi-neito ei enää ollut viaton uhri, jonka sosialistit pelastaisivat. Sisällissodan jälkeisessä Suomessa Kurikan kaltaisten vasemmiston lehtien julkaisu myös vaikeutui, mikä osin selittää sitä, miksi lehden rooli Suomi-neidon määrittelijänä väheni dramaattisesti vuoden 1918 jälkeen. Nähdäkseni Suomi-neidosta tuli valkoinen symboli, jonka sodan voittajat omaksuivat ja määrittelivät itselleen sopivalla tavalla. Etenkin 1930-luvulla Suomi-neito liitettiin rotuideologiaan ajatuksena osoittaa suomalaisten rodullista puhtautta.⁵⁶ Samana ajanjaksona neito ilmestyi myös valtiolliseen matkailumainontaan, mikä luonnollisesti mahdollisti hyvin voimakkaan Suomi-neidon määrittelyn suoraan valtion toimesta – ja tämä määritelmä oli oikeiston kansallispukuinen neito, eikä suinkaan vasemmiston klassinen neito.

Suomi-neito muuttuikin vasemmiston keskuudessa melko negatiiviseksi symboliksi vuoden 1918 jälkeen. Se edusti valkoista Suomea ja sen ideologiaa, eikä enää suomalaista veljeyttä ja sisaruutta. Tämä mielestäni selittää Kurikan Suomi-hahmojen vähenemisen, monipuolistumisen ja neutraalimmaksi muuttumisen sisällissodan jälkeen. Vaikka neitohahmoa vielä käytettiin silloin tällöin, itsenäisyyttä edeltäneet sankarilliset Suomi-neidot loistivat poissaolollaan. Sen sijaan Suomi-neidosta oli tullut valkoisten kätyri⁵⁷ – ulkomuodoltaan kyllä kaunis, mutta rooliltaan Suometar, joka edusti kaikkea sitä, mitä vasemmisto vastusti. Modernina jatkumona tälle valkoiselle neidolle voi nimetä esimerkiksi Katariina Lillqvistin ohjaaman nukkeanimaatio Uralin perhosen (2008) ”lahtari-Suomineidon”⁵⁸, joka auttaa tarinan aikana Mannerheimia teloittamaan punaisia vankeja Tampereella 1918. Sisällissodan myötä vasemmisto hävisi taistelun Suomen personifikaation määrittelemisestä siitäkin huolimatta, että Kurikka oli ollut yksi kaikkein näkyvimmistä Suomi-neidon käyttäjistä itsenäistymisetä edeltäneenä vuosikymmenenä.

Lähdeluettelo

Kurikka, 1905–1921. https://digi.kansalliskirjasto.fi

Kirjallisuusluettelo

Ala, Juha 1999. Suomi-neito ja suojelusikä. Sortovuosien psykohistoriaa. Gaudeamus, Helsinki.

Billig, Michael 1995. Banal Nationalism. Sage, Lontoo.

Gordon, Tuula 2000. ”Johdanto”. Teoksessa Tuula Gordon; Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.), Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Vastapaino, Tampere, 9–19.

Lempiäinen, Kirsti 2000. ”Kansallisuuden tekeminen ja toisto”. Teoksessa Tuula Gordon; Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.), Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Vastapaino, Tampere, 19–32.

Mayer, Tamar 2002. Gender Ironies of Nationalism. Sexing the Nation. Routledge, Lontoo.

Reitala, Aimo 1983. Suomi-neito. Suomen kuvallisen henkilöitymän vaiheet. Otava, Helsinki.

Seppä, Anita 2012. Kuvien tulkinta: menetelmäopas kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin tulkitsijalle. Gaudeamus, Helsinki.

Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2017. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi, Helsinki.

Uino, Ari 1986. ”Kurikka – palanen työväenlehdistön historiaa”. Historiallinen Aikakauskirja 1986/4, 159–276.

Valenius, Johanna 2004. Undressing the Maid: Gender, Sexuality and the Body in the Construction of the Finnish Nation. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Valenius, Johanna 2000. ”Suomisyöjän rakkaus – Naisruumis ja seksuaalisuus kansakunnan rakentamisessa”. Teoksessa Pauli Kettunen, Auli Kultanen & Timo Soikkanen (toim.), Jäljillä – Kirjoituksia historian ongelmista, Osa 2. Kirja-Aurora, Turku, 23–35.

Warner, Marina 2000. Monuments and Maidens. The Allegory of the Female Form. University of California Press, Berkeley & Los Angeles.

Wenk, Silke 2000. “Gendered Representations of the Nation’s Past and Future”. Teoksessa Ida Blom, Karen Hagemann & Catherine Hall (toim.), Gendered Nations: Nationalisms and Gender Order in the Long Nineteenth Century. Berg Publisher, Oxford. 63–81.