”Riippuu täydellisesti asian laadusta, voiko aviottoman äidin ottaa takaisin kouluun vai ei. Jos on kysymys harkitusta huorinteosta, ei tyttöä ainakaan minun mielestäni voi missään tapauksessa ottaa normaaliin päiväkouluun”¹

Näin lausuu Messukylän yhteiskoulun rehtori Jouko Punnonen vuonna 1967 julkaistussa Hymy-lehden artikkelissa Voiko avioton äiti käydä koulua. 1960-luvulla käytiin aktiivista keskustelua naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja sukupuolirooleista, mikä heijastui myös äitiyden roolin uudelleenmäärittelyyn. Tarkastelen artikkelissani alaikäisistä² äideistä käytyä yhteiskunnallista keskustelua, jota käsittelen nuoruuteen liittyvien odotusten ja nuorten seksuaalisuuteen liittyvien teemojen kautta 1960-luvun muuttuvan yhteiskunnan kontekstissa. Tarkastelemalleni vuosikymmenelle ominaista oli nuorison ennennäkemätön asema osana yhteiskunnan muutoksia. Voidaankin sanoa, että suomalaisen nuorisokulttuurin läpimurto tapahtui tuolloin. Nuorisokulttuurin muutoksen syyt olivat osin rakenteellisia, kun suuret ikäluokat nostivat nuorten määrää merkittävästi. Samalla myös julkinen huomio alkoi kiinnittyä enenevässä määrin tähän huomattavan suureen ikäkohorttiin.³

1960-luvulle mentäessä länsimaissa nuoruus alkoi erottua yhä selvemmin omaksi ikävaiheeksi lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Nuoruutta ei kuitenkaan ole mielekästä määrittää vain tiettyjen ikävuosien perusteella, vaan nuoren voidaan katsoa olevan siirtymävaiheessa, jossa häntä ei enää tarkastella pienenä lapsena, mutta ei myöskään vielä henkilönä, joka on saavuttanut aikuisten oikeuksia ja velvollisuuksia osana yhteisöään.⁴ Erityisesti alaikäinen äiti saattaa kohdata monia yhteiskunnallisia ongelmia, koska hän ei täytä tyypillisiä nuorille asetettuja odotuksia. Länsimaissa äidiksi tulemiseen liittyykin vahvoja kulttuurisia ikänormeja ja -järjestyksiä, joiden määrittelemänä nuoren äidin olisi lapsen saannin sijasta pitänyt käydä kouluja ja hankkia ammatti.⁵

Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan 1960-luvulla julkaistuja Hymy-lehtiä, joista olen valinnut artikkelin teeman kannalta oleelliset tekstit. Kaikissa analyysiin valituissa teksteissä käsitellään tavalla tai toisella alaikäisiä nuoria äitejä tai nuorten seksuaalisuutta. On huomionarvoista, että varsinkin nuoren äidin tematiikan käsittely oli lehdessä selvästi marginaalinen ilmiö. Toisaalta tämä heijastaa yleisemmälläkin tasolla nuorten äitien marginaalista asemaa 1960-luvun keskivaiheilla ja loppupuolella. Nuorten äitien vähäinen esiintyminen artikkeleissa saattaa johtua myös aiheeseen liittyvästä häpeästä. Toinen artikkelin tutkimuskohde on nuorten seksuaalisuus. Erityisesti Hymyn-lehden ehkä tunnetuin toimittaja, Veikko Ennala, tuo kirjoituksissaan esiin ajatuksia nuorista, seksistä, seksuaalisuudesta ja erilaisista ikää koskevista tabuista.

Artikkeli rakentuu siis kahden teemakokonaisuuden – ”nuoret äidit” ja ”seksuaalisuus” – ympärille. Aineiston analyysi kulkee osittain kronologisesti, osittain edellä mainittujen teemojen kautta. Artikkelin avulla pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, kuinka Hymy-lehti osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun alaikäisistä äideistä aikana, jolloin suomalainen yhteiskunta oli vasta heräämässä julkiseen keskusteluun miesten ja naisten välisen tasa-arvon toteutumisesta osana hyvinvointiyhteiskunnan rakentumista. ⁶ Tutkimuksen tarkoitus on myös esitellä Hymyn tapaa kirjoittaa alaikäisten äitiyteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista aikana, jolloin seksuaalisuudesta käytävä yhteiskunnallinen keskustelu oli vahvasti kahtiajakautunutta.

Tutkimus voidaan kategorisoida myös lehdistötutkimuksen piiriin. ⁷ Suomalainen lehdistö oli 1960-luvulla suurelta osin kansallismielistä ja yleisellä tasolla lehdet edustivat vakavaa ja arvokasta linjaa. Aikakauslehdistössä vallitsi kansansivistyksellinen henki. 1960-luvulla hiljalleen alkanut yhteiskunnan henkisen ja kulttuurisen muutoksen myötä Hymy-lehdelle oli selvä sosiaalinen tilaus ja lehti osasi myös käyttää tätä hyväkseen. ⁸ Hymyn suosio 1960-luvulla perustui kahteen merkittävään seikkaan. Hymy edusti toisaalta ”seksisensaatiolinjaa”, mihin liittyi erityisesti naisten seksuaaliseen vapautumiseen ja tasa-arvoon liittyvistä teemoista kirjottaminen. Hymyn toinen puoli edusti ”unohdetun kansan linjaa”, jolloin kirjoituksen kohteeksi valikoitui tavallisia ihmisiä, jotka eivät saaneet muuten ääntänsä kuuluville. Osaltaan Hymyn menestys pakottikin lopulta muut aikakauslehdet muuttamaan linjaansa ja kirjoittamaan Hymyn tapaan yhteiskunnan epäkohdista. ⁹

Sukupuoliroolit ja seksuaalisuudesta käytävä yhteiskunnallinen keskustelu 1960-luvun puolivälissä

Naisen asema Pohjoismaisessa yhteiskunnassa muuttui merkittävästi 1960–70-lukujen vaihteessa. Suomessa modernia sukupuolimallia pidetään luonnollisen kehityksen tuloksena, mitä on perusteltu esimerkiksi sillä, että kotiäitiysyhteiskunta ei ole juurtunut historian aikana osaksi yhteiskuntaamme. ¹⁰ 1960-luvulla nousseille naisliikkeille yhteiskunnan murros merkitsi siirtymistä agraari-porvarillisesta mallista kohti sosiaalidemokraattista yhteiskuntaa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kaipasi uutta sukupuolisopimusta, mikä tarkoitti naisen yhteiskunnallisen paikan uudelleenmäärittelyä. ¹¹

Suomen tasa-arvotilannetta 1960-luvun puolivälissä leimasi naisten ja miesten asemasta ja roolista käytävän keskustelun pysähtyneisyys. ¹² Äitien ja perheiden parissa työskentelevien naisammattilaisten parissa tosin heräsi orastavaa keskustelua naisten ja miesten vanhemmuuteen liittyvistä sukupuolirooleista jo 1950-luvulla. Tasa-arvoisempaan vanhemmuuteen liittyvä keskustelu ulottui kuitenkin vain ydinperheen sisäiseen tarkasteluun. Vanhempien eläessä erillään huomio lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta laskettiin äidin vastuualueeksi. ¹³ Sukupuolirooleista käytävä keskustelu nousi uudelle tasolle vuonna 1965, jolloin sukupuolirooleihin liittyviä, julkista keskustelua käyviä artikkeleita alettiin julkaista kiihtyvään tahtiin. ¹⁴ Yksi merkkipaalu tasa-arvokeskustelun rintamalla oli Yhdistys 9:n perustaminen vuonna 1966. Yhdistyksen tarkoitus oli edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa muuttamalla sukupuolten välistä työnjakoa oikeudenmukaisempaan suuntaa. Yhdistys 9 otti yhteiskunnallisten asioiden lisäksi kantaa sukupuolielämän kaksinaismoraaliin. Yhdistyksen tavoite olikin yhteiskunta, jossa kaikki voivat toteuttaa itseään ilman sukupuoleen liittyviä kahlitsevia normeja. ¹⁵ Yhdistys 9:n ansiosta Suomen kieleen vakiintui sana sukupuolirooli, joka oli tuntematon käsite vielä 1960-luvun alussa. ¹⁶

Suomen 1960-luvun seksuaalipolitiikkaa kuvasti seksuaalisuuteen ja sukupuolielämään kohdistuva kaksinaismoraali, mikä näkyi siinä, että poikien ja tyttöjen seksuaalisuuteen kohdistettiin erilaisia odotuksia. Suomesta puuttui tehokas seksuaali- ja ehkäisyvälinevalistus, jonka lisäksi mahdollisuudet aborttiin olivat rajallisia. Ei-toivottujen lasten saamiseen liittyvä vastuu lankesi yleensä naisten harteille. Seksuaalisuudesta käytävän keskustelun konservatiivista puolta edusti Suomen evankelisluterilainen kirkko. Kirkko esimerkiksi julkaisi vuonna 1966 kuuden piispan allekirjoittaman laajan kannanototon, jossa tuotiin esiin kirkon virallinen kanta yhteiskunnassa heränneeseen sukupuoliroolikeskusteluun. Kannanotossa tuomittiin muun muassa avioliiton ulkopuoliset suhteet, eikä siinä hyväksytty ehkäisyvälineiden käyttöä. Kannanotossa annettiin kuitenkin ymmärtää, että ehkäisy voidaan sallia tietyin edellytyksin avioliitossa eläville. Yleisellä tasolla piispat vastustivat myös ”leviävää aborttimielialaa”. ¹⁷

1960-luvun tasa-arvokeskustelussa problematisoitiin ajatusta siitä, että länsimaisessa kulttuurissa naisen asema määritellään usein seksuaalisuuden taikka äitiyden kautta. Naisen määrittäminen seksuaalisuuden kautta ulottuu usein jo tyttöihin ja nuoriin naisiin, jonka vuoksi naiset ovat jo nuorina tietoisia sukupuolestaan ja sukupuolisuudestaan. Suomalaisessa kulttuurissa naisen seksuaalinen käyttäytyminen on heijastunut vallalla olevaan moraalikäsitykseen. Tyttöjen seksuaalista käyttäytymistä ohjaavat säännöt, ohjeet, arvot ja rangaistukset, kun taas poikien kohdalla säännöt ovat usein erilaiset, eivätkä ne sanele samalla tavalla seksuaalista käyttäytymistä. Kaksinaismoraali on koskenut erityisesti nuorisoa, joka näkyy Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tietynlaisen roolin kautta; naiselta odotetaan seksuaalista pidättyvyyttä, kun samanikäinen poika saa toimia vapaammin. ¹⁸

Yhdistys 9:n liberaalit tavoitteet ja kirkon edustama konservatiivinen linja kuvastavat 1960-luvun puolivälissä käydyn keskustelun kaksijakoisuutta, jossa traditionaalisia arvoja edustanut kirkko kohtasi yhteiskunnan osittain vastakkaiset liberaalimmat arvot. Hymylle ja sen esittämälle yhteiskuntakritiikille oli oma paikkansa 1960-luvun yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vuosikymmenen yhteiskunnallisten muutosten myötä Hymylle tarjoutui mahdollisuus koetella lukijakuntaa haastamalla vallitsevia moraaliarvoja ja tabuina pidettyjä aiheita. ¹⁹

Hymy ja Veikko Ennalan kirjoitukset nuorten seksuaalisuudesta

Hymy-lehden yksi puhutuimpia ja huomiota herättäneimpiä toimittajia oli Veikko Ennala. Mikko Siltanen on tutkinut Ennalaa pro gradu –tutkielmassaan ”Vai pilaan minä koko ammattikunnan maineen” – toimittaja Veikko Ennala ja Hymy-lehti kuusikymmentäluvun suomalaisen aikakauslehtijournalismin soraääninä (2015). Siltasen määritelmän mukaan Ennala oli Hymy-lehden keskeisin toimittaja ja tämän ennakkoluuloton suhde seksuaalisuuden tematiikkaan voidaan nähdä avaimena hänen journalistiseen läpimurtoonsa. Seksistä kirjoittamisesta muodostuikin lehdessä hänen tavaramerkkinsä. ²⁰ Ennalan voidaan myös katsoa muuttaneen julkista keskustelua; 1960-luvulla seksi oli suurelta osin vielä poikkeava ja vaiettu aihe, jota ei juurikaan käsitelty edes Hymyn kirjoituksissa. 1970-luvulle tultaessa seksistä puhuminen oli jo arkipäiväisempää ja näkyi myös julkisen keskustelun piirissä. ²¹

Hymy-lehdessä Veikko Ennala kirjoitti seksistä myös nuorten näkökulmasta. Ennalan artikkelissa 15 vaan ei 17 (1965/4) käsitellään nuorten seksuaalisuutta ja siihen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Artikkeli alkaa viittauksella samana vuonna käytyyn ”suureen aborttikeskusteluun” ²² , jossa filosofian maisteri Marina Sundström oli kertonut yleisölle, kuinka kahden vuoden aikana kolme teinityttöä oli joutunut keskeyttämään lukion raskauden takia. Ennalan mukaan tämä oli ”sävähdyttänyt” yleisöä. Voimakas reaktio johtui siitä, että yleisössä olleet isät ja äidit eivät halunneet myöntää tosiasioita, vaan elivät uskossa, että heidän lapsensa eivät seurustele – ja jos seurustelevatkin, on se luonteeltaan täysin viatonta. Ennalan mukaan siinä vaiheessa, kun nuorella todetaan sukupuolitauti, tajuavat vanhemmat viimeistään nuoruuteen sittenkin sisältyvän ”koko joukon muutakin, kuin runonlausuntaa”. Vanhemmat eivät uskalla kohdata totuutta, että juuri heidän nuorensa harrastaisi sukupuolisuhteita ennen kuin ensimmäiset viitteet siitä näkyvät, esimerkiksi sukupuolitautien muodossa. ²³

Ennala nostaa seuraavaksi esiin nuorten suojaikärajasta käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Hän kyseenalaistaa artikkelissaan nuorten seksuaaliseen kanssakäymiseen säädettyjen suojaikärajojen joustamattomuutta. Keskustelun hän leimaa tekopyhäksi ja toteaa, että alle 17-vuotiaaseen ”sekaantumisen" tuomitseminen on tekomoralisoivaa, sillä usein nuori tyttö on tietoisesti halunnut toimia tietyllä tavalla. Ennala pohtii lainsäätäjän epäilemättä ajatelleen, että alle 17-vuotias ei ole ruumiillisesti tai psyykkisesti kypsä sukupuoliyhteyteen, varsinkin jos kyseessä on tyttö. Ennala on kuitenkin eri mieltä ja toteaa tämän päivän nuorison olevan sukukypsää jo 12–15-vuotiaana, mutta tarkentaa samalla, että vasta 17-vuotias olisi hänen mielestään valmis avioliittoon ja äidiksi. ²⁴

Ennala nostaa artikkelissaan esiin mielenkiintoisen näkökulman nuorten tyttöjen seksuaalisesta elämästä. Hänen mielestään nuoret työt ovat valmiita sukupuoliyhteyteen, mutta eivät ole välttämättä valmiita kantamaan vastuuta tekonsa henkisistä seurauksista, kuten äidiksi tulemisesta. Ennala toivoisikin, että seksuaalikasvatukseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Seksuaalikasvatuksessa tulisi keskittyä ehkäisyvälineiden ja anatomian sijasta sukupuolisuuden esittämiseen oikeassa valossa. Ennalan mukaan tähän kuuluisi muuan muassa keskinäisen kunnioituksen opetus, rakkauden ja kiintymyksen näyttäminen ja kykeneväisyys ”rakastaa yhtä nyt ja aina”. Ennalan mukaan lakipykälien ja vanhanaikaisen siveysopin takia nuoret etsivät tiedon vaihtoehtoisia kanavia pitkin, minkä vuoksi sukupuolitaudit ovat lisääntyneet ja rikollisten aborttien määrä on kasvanut ”ennennäkemättömiin” mittasuhteisiin. Ennala ennustaa, että tämän kehityksen lopussa saattaa häämöttää pakkoavioliittojen solmiminen ja aborttien raju kasvu. ²⁵

Hymyn seuraavassa numerossa palataan Ennalan artikkelin herättämään keskusteluun toimituksen julkaisemassa katsauksessa Keskustelua: 15 vaan ei 17 (1965/5), jossa referoitiin osia erään sosiaalihoitajan Hymylle lähettämästä kirjeestä. Kirjeessä sosiaalihoitaja toteaa, kuinka edellisessä lehdessä julkaistu Ennalan artikkeli vastaa hänen omia kokemuksiaan työkentältä. Sosiaalihoitaja kiittää Hymyä siitä, että lehti nostaa esiin ilman tekopyhyyttä ja sensaatiohakuisuutta tyttöjen biologiaan liittyvän nopean kehityksen ja pidentyneen koulunkäynnin aiheuttamat ongelmat. Sosiaalihoitaja on Ennalan kanssa samaa mieltä tyttöjä koskevista juridisista ikärajoista ja toteaa ”saamansa käsityksen perusteella”, että juridisista syistä sillä hetkellä 15–17-vuotiaita koskevat ikärajoitukset tulisi koskea ennemminkin 13–15-vuotiaiden tyttöjä. ²⁶

Artikkelissa Milloin tytöstä tulee nainen (1970/5), Ennala jatkaa pohdintojaan naiseudesta, seksuaalisuudesta ja äitiydestä osana nuorten tyttöjen kasvua. Ennala tuo artikkelissaan esiin oman kantansa äitiydestä naisten synnynnäisenä ominaisuutena. Hänen mukaansa tytöstä tuleekin nainen jo 3-vuotiaana, tämän aloittaessa nukkeleikit. Nukkeleikkien aloittaminen tarkoittaa naisen ja äidinvaiston luonnollista heräämistä, eikä se näin ollen ole opittu rooli, kuten äidin perinteistä roolia kyseenalaistavassa yhteiskunnallisessa keskustelussa on esitetty. Ennalan ajatuksissa äitiys on luonnollinen osa naista ja edustaa traditionaalisempaa linjaa sukupuoliroolien näkökulmasta, jos sitä vertaa Yhdistys 9:än ajamaan tavoitteeseen vapauttaa naiset sukupuoliroolien normeista.

Seuraavaksi Ennala tuo esiin, että tytöt huomaavat jo varhain anatomiset eroavaisuudet poikien kanssa. Tämä aiheuttaa hämmennystä ja vanhempien tulisikin vastata rohkeasti tyttärien kysymyksiin koskien aihetta. Lasten on paras saada sukupuolitietoutta kotoa, jotta he eivät hae sitä ”kadulta”. Tytöille tulisi kertoa jo 12–14-vuotiaana ehkäisypillereiden, kierukoiden ja kondomien käytöstä, sillä Ennalan mukaan tyttö kestää houkutukset paremmin tarpeellisten tietojen avulla. ²⁷ Kirjoituksessa halutaan myös torjua vanha käsitys, joka korostaa sielun ja ruumiin kehityksen käyvän käsi kädessä. Toisin sanoen Ennala näkee mahdolliseksi tyttöjen kasvamisen biologisesti kypsäksi naiseksi, vaikka psyykkisesti he olisivat vielä lapsia. ²⁸ Ennalan tyttöjen seksuaalisuudesta ja ehkäisystä esittämät mielipiteet edustavat puolestaan liberaalia linjaa, jossa naisilla tulee olla itsemääräämisoikeus omasta seksuaalisuudestaan sekä oikeus ehkäisyvälineiden käyttöön.

Hymyssä julkaistujen Ennalan kirjoittamien artikkelien perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa käytiin monialaista keskustelua nuorista ja siitä, kuinka nuoret haastavat omalla tavallaan yhteiskunnan normeja. Erityisesti naisista käyty keskustelu vastaa mielenkiintoisella tavalla yhteiskunnassa käytyyn julkiseen keskusteluun sukupuolien välisestä tasa-arvosta ja sen toteutumisesta. Ennala vastustaa teksteissään traditionaalisten moraalikäsitysten edustajia, joita hänelle edustavat esimerkiksi kirkko ja vaikenevat vanhemmat. Nuori tyttö näyttäytyy teksteissä seksuaalisena ihmisenä, joka tarvitsee ajanmukaista sukupuolivalistusta. Ennalan päätelmissä riittämättömän sukupuolivalistuksen ja vanhanaikaisten asenteiden vuoksi nuoret naiset voivat kärsiä esimerkiksi sukupuolitaudeista ja ei-toivotuista raskauksista.

Ennalan kirjoituksista huokuu toisaalta jonkinlaisia sukupuoliroolien perinteitä arvostavia piirteitä, kuten tyttöjen luontaisen äidinvaiston korostaminen. Ennala asettuu kirjoitustensa perusteella nuorten puolestapuhujaksi, kyseenalaistaen vanhempien vanhoillista ajatusmaailmaa sekä nuorten yhteiskunnassa kohtamaa kaksinaismoraalia. Artikkelissaan 15 vaan ei 17 Ennala nostaa esiin kaksi nuorille annettua elämänviisautta: ”kiihdy, mutta älä laukea” ja ”vapise himosta, mutta älä sorru”. ²⁹ Ennala viittaa lausahduksillaan nuoriin yksilöinä, jotka ovat saaneet tahtomattaan ”vietin”. Tätä viettiä tulisi hallita samaan aikaan, kun yhteiskunnan ”joka kanavalta tulvii seksiä tihkuvaa kirjallisuutta, elokuvia ja taidetta”. ³⁰

Nuorten äitiys Hymy-lehden artikkeleissa

Hymy-lehdessä työskentely merkitsi toimittajille uudenlaista vapautta, sillä se merkitsi muiden lehtien vanhoista toimintatavoista irrottautumista. Vakiintuneiden toimintatapojen osittainen hylkääminen mahdollisti Hymyn kaltaisen lehden tarttua rohkeasti aiheisiin, joita ei muualla julkaistaisi. ³¹ Hymyssä julkaistut artikkelit tehtiin pääosin yhteisymmärryksessä kirjoitusten kohteiden kanssa, olivat he sitten tavallisia ihmisiä tai julkisuuden henkilöitä. Hymyn lukijat ottivat myös itse yhteyttä toimitukseen. Lehti tarjosi ihmisille mahdollisuuden rikkoa rajoja, vaikkakin toisinaan tämän voi katsoa tapahtuneen toimittajan rohkaisun innoittamana. ³²

Hymyn toimituspäällikkö Jorma Virtanen kirjoitti Hymyyn oman osuutensa aviottomista ja nuorista äideistä. Pääkirjoituksessaan Sijaiskärsijä (1965/5) Virtanen kertoo käyneensä tapaamassa Suomen nuorinta, vasta neljätoistavuotiasta äitiä. Tyttö ei kuitenkaan halunnut antaa laajaa haastattelua lehdelle. Nuoren tytön äiti sanoi kokeneensa häpeää ja oli huomannut kotikyläläisten juoruilevan pahansuopaisesti hänen nuoren tyttärensä aviottomasta lapsesta. ³³ Virtanen nostaakin kirjoituksessaan 14-vuotiaan äidin sijaiskärsijäksi, joka kärsii kaikkien ikäistensä puolesta: ”heidän omat maijansa ja mattinsa eivät missään tapauksessa voisi olla kysymyksessä – hehän lukevat vielä Robinson Crusoeta ja käyvät tanhuharjoituksissa”. ³⁴

Toisessa pääkirjoituksessa Jokainen perheenjäsen saa lapsilisää (1965/11) Virtanen on käynyt tapaamassa nuorta perhettä, jossa isä on kuusitoista ja äiti juuri viisitoista täyttänyt. Toimittaja kertoo kuitenkin kohdanneen heti haastattelun alussa vastoinkäymisiä, kun pariskunnan asioita hoitanut kirkkoherra vastusti reportaasin tekemistä. Kirkkoherra näki sen sensaation tavoitteluna ja piti aihetta arkaluontoisena. ³⁵ Virtanen pohtiikin pääkirjoituksissa vaikenemisen kulttuuria. Hänen mielestään olisi mielenkiintoista keskustella nuorten perheiden tilanteesta muidenkin kuin ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Nuoret ja heidän vanhempansa luonnollisesti tietävät asiasta, koska juuri he ovat kokemusasiantuntijoita. Kirjoittajan mukaan suurin syy lapsiavioliittoihin tai varhaisen sukupuolisen seurustelun ”vahinkoihin” on asioiden salaaminen. ³⁶

Artikkelissa He luottavat tulevaisuuteen (1966/1) toimituspäällikkö Virtanen on päässyt ”vihdoin” tapaamaan nuorta avioparia, 16-vuotiasta Pirjoa ja 17-vuotiasta Juhania, jotka ovat saaneet juuri lapsen. Pariskunta asuu Pirjon vanhempien luona, koska Juhanin isä ei ole antanut lupaa avioitua. ³⁷ Pirjon äiti pohtii, että nuorena avioliiton solmiminen ei ole häpeiltävä asia. Samalla hän korostaa myös, että Pirjolle on saarnattu ”noita asioita”, joten kysymys ei ole tietämättömyydestä. Toimittajan mukaan nuori ikä ei ole automaattisesti tae huonoista lähtökohdista avioliitolle, mutta korostaa kuitenkin, että ”asiahan on aivan eri, jos puhutaan kypsymättömyydestä”. ³⁸ Kuten todettua, tässä esimerkkitapauksessa kyse ei ole kuitenkaan kypsymättömyydestä.

Toimittaja Leena Eronen käsittelee artikkelissaan Voiko avioton äiti käydä koulua (1967/6) nuorten tyttöjen raskauden ja koulunkäynnin välistä suhdetta. Artikkeli alkaa kouluhallitukseen kuuluvan kouluneuvos Toivo Aattosen toteamuksella, että hänen puolestaan sekä naimattomat että naimisissa olevat voivat käydä koulua, eikä kouluhallitus ole asettanut sen suhteen rajoituksia. Erosen mukaan tämä ei toteudu käytännön tasolla ja toteaa samalla, että ”aviottoman äidin kohtalo tässä maailmassa on vielä tätä nykyä karvas”. Erosen mukaan raskaana oleva koulutyttö joutuu käymään läpi monenlaisia tunteita tulevaisuutensa suhteen ja joutuu muun muassa pohtimaan sitä, kuinka kertoa raskaudesta vanhemmilleen tai rehtorille. Tietyssä raskauden vaiheessa tyttö joutuu kuitenkin kertomaan asiasta sekä kotona että koulussa. Suurin osa nuorista kertoo samalla myös aikeensa lopettaa koulunkäynnin ja ”98 prosentissa tapauksista” rehtori on oppilaan kanssa samaa mieltä. Artikkelia varten oli kerätty myös eri koulujen rehtorien mielipiteitä aviottomien äitien koulunkäyntimahdollisuuksista. Jotkut rehtorit suhtautuivat asiaan myötämielisesti, toiset puolestaan skeptisesti. Osa rehtoreista oli myös huolissaan aviottoman äidin vaikutuksesta muihin oppilaisiin, vaikka itse oppilaat toivat artikkelissa esiin, että he tuskin suhtautuisivat aviottomaan äitiin eri tavalla kuin muihin. ³⁹

Erosen mukaan ”nykyään eletään varsinaista seksuaalisuuden aikakautta”, eikä teini-ikäinen ole enää sukupuoliasioista välinpitämätön ”eunukki”. Eronen näkeekin nuoret seksuaalisina yksilöinä, vaikka siihen liittyviä ilmiöitä, varsinkin koulumaailmassa, pidettiin jonkinasteisina tabuina. Eronen on kuitenkin sitä mieltä, että koululaiset ovat ikänsä puolesta eri asemissa; viisitoistavuotias ei ole vielä valmis kasvattamaan lasta, koska on vielä itsekin sellainen. Lukioikäisen oppilaan kanssa tilanne on eri, koska tämä osaa ajatella asioista laaja-alaisemmin, päätyy yleensä naimisiin lapsen isän kanssa ja jatkaa lopulta opintojaan yksityisoppilaana tai iltakoulussa. Eronen painottaa kuitenkin, että kummassakin tapauksessa löytyy myös poikkeuksia. ⁴⁰

Leena Eronen jatkaa aviottoman alaikäisen äidin teemaa kirjoituksessa Minun täytyy antaa lapseni pois (1968/5). Artikkelissa kerrotaan, kuinka vain kansakoulun käynyt kaksikymmentävuotias Kaisa haluaisi pitää lapsensa, mutta asunnottomuus, rahattomuus ja työttömyys tekevät toiveesta mahdottoman. Kaisa kertoo lapsen isän karanneen raskaudesta kuultuaan Ruotsiin. ⁴¹ Kaisa oli kääntynyt myös äitinsä puoleen odottaen ymmärrystä, koska tämä oli kokenut samanlaisen kohtalon. Kaisan äiti ajoi kuitenkin tyttären pois kotoa toteamalla: ”huorilla ei ole ollut mitään tekemistä hänen kattonsa alla”. Eronen kertoo Kaisan pohtineen uuden elämän aloittamisen ensikodista käsin, mutta sitä varten tarvitaan rahaa, jota Kaisalla ei ole. Eronen kyseenalaistaakin sosiaalitoimen toimivuutta toteamalla: ”mitä varten sitten sosiaalitoimet ovat? Avustavatko ne ainoastaan rappioalkoholisteja ja jättävät aviottomat, varattomat äidit kylmästi syrjään?” Eronen toivoo, että Kaisa saisi apua, sillä sisukas tyttö voisi menestyä, jos vain pääsisi elämässä alkuun. ⁴²

Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka vaikea elämäntilanteensa on herättänyt Kaisassa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Eronen pohtii artikkelin lopussa Kaisan tilannetta eri näkökulmista ja heittää ilmoille kysymyksen siitä, kuinka lapsesta luopuminen voi vaikuttaa tyttöön; jos Kaisa ei voi enää saada omia lapsia, tulisiko tästä ”katkeroitunut nainen, joka näkisi painajaisunia lapsestaan”. Artikkeli päättyy siihen, kuinka Kaisa on kaiken pohdinnan jälkeen laittanut ilmoituksen Helsingin Sanomiin: ”olosuhteiden vuoksi annetaan toukokuussa syntyvä lapsi hyvään kotiin suoraan synnytyslaitokselta”. Eronen toteaa tämän jälkeen, että Kaisa ei saanut ilmoitukseensa yhtään vastausta. ⁴³

Kaisan tarina saa kuitenkin jatkoa Erosen jatkoartikkelissa Kaisan elämänmuutos (1968/6). Erosen mukaan artikkeli Kaisasta sai Hymyn lukijakunnan kirjoittamaan useita kirjeitä toimitukseen. He kauhistelevat sitä, kuinka tällainen ihmiskohtalo voi tapahtua hyvinvointivaltiossamme. Lukijoiden parissa heräsi myös ajatuksia siitä, kuinka voi olla mahdollista, että äiti joutuu luopumaan lapsestaan, koska ei saa apua vaikeimpien aikojen yli. Kirjoittajien joukossa oli sekä aviottomia isiä että äitejä sekä lapsettomia ja perheellisiä pariskuntia. Artikkelin julkaisemisen ansiosta Kaisan äiti ilmoitti tulleensa katumapäälle ja rukoili lastaan palaamaan kotiin. Kaisa ilmoittikin artikkelissa palaavansa kotiinsa asumaan. Synnytyksestä toivuttuaan hän kuitenkin aikoo laittaa ”elämänsä kuntoon” ja etsiä työpaikan sekä oman asunnon. ⁴⁴

Jorma Virtasen ja Leena Erosen tekstien lähempi tarkastelu paljastaa jonkinlaisen tarinallisen jatkumon alaikäisten äitien kohtalosta 1960-luvun Suomessa. Virtasen pääkirjoitukset kertovat halusta löytää alaikäisiä äitejä haastatteluun, jolloin kirjoitusten tavoitteena oli saada tärkeää henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaa asiantuntijatietoa Hymyn lukijakunnan tietoisuuteen. Virtasen kirjoituksissa asetutaan nuorten puolelle korostamalla heidän asemaansa yhteiskunnan uhreina, niin sanottuina sijaiskärsijöinä. Sijaiskärsijöillä Virtanen viittaa mahdollisesti ajatukseen, että nuorten tilanteesta on vastuussa vanhempien lisäksi yhteiskunta ristiriitaisinen sukupuolirooleineen.

Leena Erosen ensimmäisessä artikkelissa käsiteltiin monipuolisesti nuorten aviottomien äitien kohtaamia asenteita koulumaailmassa. Artikkelin perusteella kouluilla ei ollut yhtenäistä linjaa nuorten tyttöjen kohtelusta, vaan siihen vaikuttivat tytön iän lisäksi koulun ja kodin välisen yhteistyön tulos. Erosen kaksiosainen artikkeli Kaisasta on kirjoitettu hyvin ymmärtäväiseen sävyyn. Kaisasta rakennetaan artikkelissa yhteiskunnan uhria, joka on kokenut vääryyttä lapsuudestaan saakka syntyessään aviottoman äidin lapsena. Kaisa on artikkelin mukaan selviytyjä, jonka elämän suuntaviivat ovat hukassa. Tarina on luultavasti kirjoitettu mahdollisimman tunteisiin vetoavaan sävyyn, mistä kertovat myös toimitukselle lähetetyt kirjeet artikkelia koskien. Kaisan tarinassa korostuu aviottoman äidin selviytymistarina, mitä korostetaan kertomalla Kaisan sisukkaasta luonteesta. Kaisa esitetään artikkelissa nuorena aikuisena, ja kirjoitustyyli on erilainen kuin aviottomien äitien koulunkäyntiä käsittelevässä artikkelissa. Jatkotarina Kaisasta tuottaa Hymyn lukijakunnan haluaman onnellisen lopun.

Päätelmät

Aviottoman lapsen saantia pidettiin normista poikkeavana 1960-luvulle saakka. 1960-luvun yksilönvapautta korostanut ajattelutapa kuitenkin haastoi vanhat perinteiset arvot. Uuden ajattelutavan myötä lastensaannissa korostui naisen oman valinnan merkitys. ⁴⁵ Perinteisen modernin äidin ihanne ⁴⁶ murtui viimeistään 1960–70-lukujen vaihteessa, kun asennoituminen yksinäisiin, eronneisiin ja ei-avioituneisiin äiteihin parani samalla, kun ehkäisykeinojen käyttö lisääntyi, abortti sallittiin, seksuaalikulttuuri vapautui ja äitien työssäkäynti yleistyi. ⁴⁷ Äitiyteen liitetäänkin eri aikoina erilaisia kulttuurisia ja sosiaalisia odotuksia, joista poikkeaminen herättää yleensä keskustelua vanhemmuuteen liittyvistä roolijaoista.

Tähän artikkeliin valittujen kirjoitusten pohjalta voi havaita jonkinlaisen jatkumon alaikäisten seksuaalisuudesta käytävästä keskustelusta 1960-luvun kuluessa. Seksuaalisuus ja sukupuolisuhteet saattavat olla jo varhain sidoksissa nuorten naisten elämään monella eri tasolla. Toisaalta nuoriso halusi kapinoida vanhempiaan vastaan, mutta toisaalta artikkeleista selvisi, kuinka riippuvaisia nuoret ovat ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen asettamista moraalisäännöistä. 1960-luvun murrokset, kuten nuorisokulttuurin läpimurto, pidentyneet opinnot, aiempaa vapaampien seksuaalisten asenteiden läpilyönti ja yleisen tason rakenteelliset muutokset, ovat muokanneet ratkaisevasti nuorison elämää; murrokset ovat mahdollistaneet aiempia sukupolvia vapaamaan elämäntyylin. Samalla nuoret ovat kuitenkin joutuneet kohtaamaan myös vanhat holhoavat asenteet ja reagoimaan niihin.

Veikko Ennalan toimitustyötä luonnehti ajatus nuorten puolelle asettumisesta, mikä näkyi erityisesti nuorten tyttöjen seksuaalisuuden ja sen julkituomisen puolestapuhujana. Kirjoituksissa korostui nuorten ja heidän vanhempiensa välisen sukupolvieron korostuminen, mitä ylläpitivät Ennalan mukaan yhteiskunnan ahdasmieliset asenteen. Ennalan kirjoituksissa nuorista puhuttiin myös yhtenäisenä viettien vietävissä olevana ryhmänä, eikä niissä tuoda esiin esimerkiksi nuorten mahdollisia pelkoja omaan seksuaalisuuteen liittyvistä peloista tai epävarmuuksista. Ennala ei kyseenalaista omia näkökulmiaan, vaan kirjoittaa provosoivasti yhteiskunnassa tabuina pidetyistä asioista. Ennalan kirjotukset rikkoivat omalla tavallaan nuorten seksuaalisuuteen liittyvää stigmaa, nostamalla avoimesti esiin omia mielipiteitään esimerkiksi kyseenalaistamalla laissa säädettyjä suojaikärajoja. Kirjoituksissa kritisoitiin myös avoimesti kirkkoa ja sen arvovaltaa, mikä ei ole varmasti miellyttänyt kaikkia lukijoita.

Jorma Virtasen ja Leena Eronen kirjoituksissa korostuivat alaikäisten äitien tai raskaana olevien tyttöjen vaikeudet sopeutua yhteiskunnan asettamiin normeihin. Nuori äiti näyttäytyy artikkeleissa vastuun ja häpeän kantajana, joka joutuu lopettamaan koulunkäynnin tai selviytymään yksin ongelmiensa kanssa. Aviottoman äidin ja lapsen tilanne aiheuttavan usein häpeää koko perheelle. Nuoret naiset kantoivat myös vastuun sukupuolisuhteista tilanteessa, jossa ehkäisyä tai aborttia ei ole ollut mahdollista saada. Hymyssä äidit asetettiin yhteiskunnallisesti haavoittuvaan uhrin asemaan, joka johtuu heistä riippumattomista syistä. Kirjoituksissa korostettiin toisaalta myös nuorten äitien yksilöllisyyttä suoriutua äitiydestä, mikä näkyy erityisesti Jorma Kivisen artikkelissa He luottavat tulevaisuuteen (1966/1).

Nykypäivän Suomea pidetään tasa-arovoisena yhteiskuntana, vaikka yhteiskunnallisessa keskustelussa on yhä aika ajoin esillä erilaisia ajatuksia esimerkiksi naisen oikeudesta aborttiin. Nykyisissä tasa-arvovaatimuksissa esille nostetaan myös vähemmistöjen oikeuksia, mikä myös herättää mediassa kiivasta keskustelua. Näissä keskusteluissa vastakkaiset mielipiteet saattavat edustaa hyvin erilaisia lähestymistapoja ja arvopohjia. 1960-luvun yhteiskunnallista keskustelua tarkasteltaessa voi huomata, että samat teemat ovat esillä vielä nykyäänkin – niiden painotukset ovat vain muuttuneet.

Lähdeluettelo

Hymy-lehden vuosikerrat 1959–1970 (KA)

Kohdetekstit

Veikko Ennala, ”15 vaan ei 17” (Hymy 1965/4)
Veikko Ennala, ”Milloin tytöstä tulee nainen” (Hymy 1970/5)
Leena Eronen, ”Voiko avioton äiti käydä koulua” (Hymy 1967/6)
Leena Eronen, ”Minun täytyy antaa lapseni pois” (Hymy 1968/5)
Leena Eronen, ”Kaisan elämänmuutos” (Hymy 1968/6)
Toimitukselta, ”Keskustelua: 15 vaan ei 17” (Hymy 1965/5)
Jorma Virtanen, ”Sijaiskärsijä” (Hymy 1965/5)
Jorma Virtanen, ”Jokainen perheenjäsen saa lapsilisää” (Hymy 1965/11)
Jorma Virtanen, ”He luottavat tulevaisuuteen” (Hymy 1966/1)

Verkkolähteet

Yle, Elävä arkisto, ”Keskusteluohjelma aborttilaista” (18.3.1965). https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/laittomia-abortteja-tehtiin-vuodessa-kymmenia-tuhansia (viitattu 7.3.2021).

Tutkimuskirjallisuus

Aapola, Sinikka & Kaarninen, Mervi 2003. ”Johdanto”. Teoksessa Sinikka Aapola & Mervi Kaarninen (toim.), Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 9–31.

Aho, Marko 2003. ”Hymylehti ja uusi sensaatiojournalismi (eli kuinka unohdettu kansa löysi seksin)”. Teoksessa Matti Peltonen, Vesa Kurkela & Visa Heinonen (toim.), Arkinen vallankumous. Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 316–339.

Anttonen, Anneli; Henriksson, Lea & Nätkin, Ritva (toim.) 1994. Naisten hyvinvointivaltio. Vastapaino, Tampere

Berg, Kristiina 2009. Äitiys kulttuurisina odotuksina. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D. Väestöliitto, Helsinki.

Malmberg, Raili 1991. ”Myrskyisät 1960-luvun vuodet”. Teoksessa Päiviö Tommila (toim.), Suomen lehdistön historia 9. Aikakauslehdistön historia. Yleisaikakauslehdet/Aikakauslehdistön historia. Kustannuskiila, Kuopio, 151–187.

Jabai, Ellen Gassama 2015. ”Ei, ei se lapsi synny”. Nuorten naisten abortinhaku ja toimijuus Helsingin sosiaalineuvolassa 1950- ja 1960-luvuilla. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Julkunen, Raija 1994. ”Suomalainen sukupuolimalli – 1960-luku käänteenä”. Teoksessa Anneli Anttonen, Lea Henriksson & Ritva Nätkin (toim.), Naisten hyvinvointivaltio. Vastapaino, Tampere, 179–201.

Kaarninen, Mervi 2006. ”Nuorisokulttuurin läpimurto”. Teoksessa Kai Häggman (toim.), Täältä tulee nuoriso! 1950–79. WSOY, Helsinki, 8–37.

Karisto, Antti (toim.) 2005. Suuret ikäluokat. Vastapaino, Tampere.

Kelhä Minna 2009. Vääränikäisiä äitejä? Ikä ja äitiyden yhteiskunnalliset ehdot. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Mickwitz, Margaretha 2008a. ”Tasa-arvotilanne 1960-luvulla”. Teoksessa Margaretha Mickwitz, Agneta von Essen & Elisabeth Nordgren (toim.), Roolien murtajat. Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle. Gaudeamus, Helsinki, 11–24.

Mickwitz, Margaretha 2008b. ”Yhdistys 9 ja sukupuoliroolikeskustelu”. Teoksessa Margaretha Mickwitz, Agneta von Essen & Elisabeth Nordgren (toim.), Roolien murtajat. Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle. Gaudeamus, Helsinki, 25–55.

Pulma, Panu 1987. Suomen lastensuojelun historia. Lastensuojelun keskusliitto, Helsinki.

Rantalaiho, Minna 2009. ”Suomalainen yksinhuoltajuus ja yhteiskuntamuutos: aviottomasta äitiydestä jaettuun vanhemmuuteen”. Teoksessa Katja Forssen (toim.), Yksinhuoltajuus Suomessa. Väestöliitto, Helsinki, 19–45.

Saari, Heikki 2007. Isku tajuntaan! Eli suomalaisen iltapäivälehdistön lyhyt historia. Johnny Kniga, Helsinki.

Siltanen, Mikko 2015. ”Vai pilaan minä koko ammattikunnan maineen”. Toimittaja Veikko Ennala ja hymylehti kuusikymmentäluvun suomalaisen aikakauslehtijournalismin soraääninä. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, Tampere.

Tommila, Päiviö (toim.) 1991. Suomen lehdistön historia 9. Aikakauslehdistön historia. Yleisaikakauslehdet/Aikakauslehdistön historia. Kustannuskiila, Kuopio.