Vuoden viimeisen Hybriksen aihe on mitä ajankohtaisin – onhan meistä suuri osa jännittänyt koko syksyn Yhdysvaltojen presidentinvaaleja, ja monet meistä huokaisseet helpotuksesta, kun Joseph R. Biden Jr. valittiin kipuilevan ”supervallan”¹ tulevaksi johtajaksi. Yksi poliittisen historian erikoisimmista näytöksistä päättyy, kun Donald Trump astelee – tai saatetaan – ulos Valkoisesta talosta. Toki tällä hetkellä näyttää siltä, että edelliset neljä vuotta ovat vasta ensimmäinen näytös tämän järjestelmää kyseenalaistavan ja arvaamattoman toimijan poliittisella uralla, eivätkä hänen kannattajansa varmasti lopeta ”aktivismiaan” Trumpin presidenttikauden jälkeenkään. Nähtäväksi jää, mitä tästä seuraa.

Sattumaa vai ei, mutta numeron kaikki Yhdysvaltoja käsittelevät artikkelit liittyvät populaarikulttuuriin tai fiktioon. Lukiessani artikkeleita mieleeni tuli väistämättä kysymys: onko nykyisen Yhdysvaltojen todellisuus täältä Euroopasta katsottuna niin käsittämätöntä, että luontainen tapa tulkita sitä on suodattaa yhteiskunnalliset ilmiöt fiktion tai populaarikulttuurin läpi. Vai onko niin, että näemme Yhdysvallat ensisijaisesti viihteen suurvaltana? Artikkeleissa Madonnan Material girl -kappaletta analysoidaan turbokapitalismin kritiikkinä (Suorsa). Etnisten rajojen rakentumista Yhdysvaltojen eteläosissa taas tulkitaan Texas Rangereista kertovien elokuvien ja tv-sarjojen viitekehyksessä (Björke). The Sopranos -sarjaa tarkastellaan uudenlaisena kuvauksena populaarikulttuurin klassikosta, amerikanitalialaisesta gangsterista (Kolehmainen). Lopuksi koomikko Larry David näyttäytyy osana Yhdysvaltojen juutalaisten katutason kertomusverkostoa (Puolakka). Kirja-arviossa pääosassa ovat Yhdysvaltoja ympäri kulkeneet suomalaistaustaiset junapummit (Juuri). Kuten Trumpin Amerikka, myös artikkelien ”Jenkkilä” on yhtä show’ta: popmusiikkia, cowboy-estetiikkaa, stand-upia, väkivaltatarinoita ja kulkuriromantiikkaa. Päähenkilöinä esiintyvät muun muassa Madonna, John Wayne, Chuck Norris, Larry David, Jerry Seinfield, Tony Soprano ja T-Bone Slim. Pinnan alta kuitenkin paljastuu tarkkaa yhteiskuntakuvausta ja -kritiikkiä – todellisia ilmiöitä ja kokemuksia esirippujen takaa.

Yhdysvallat ei luonnollisestikaan ole synonyymi Amerikalle, eikä Amerikka ole ainoa käsite kuvaamaan tätä valtavaa mannerta. Ennen eurooppalaisten tuloa asukkaat kutsuivat mannerta esimerkiksi nimellä Abya Yala. Nostamalla esiin erityisesti Latinalaisen Amerikan kolonialistista menneisyyttä ja nykyisyyttä voidaan päästä dekolonialistisen, Eurooppa-keskeisen tutkimustradition kritiikin äärelle (Korhonen). Latinalaisesta Amerikasta kumpuaa myös kapina patriarkaalista yhteiskuntakäsitystä vastaan niin sosiaalisessa mediassa tapahtuvan feministisen aktivismin (Willamo) kuin perinteisen runouden tai kokeellisen lavarunouden (Dahl) saralla. Usein yhteiskunnalliset toimijat jäävät kuitenkin moninkertaiseen marginaaliin paitsi sukupuolensa myös luokkataustansa ja etnisen vähemmistöasemansa kautta. Latinalaista Amerikkaa käsittelevät kolme esseetä tuovat harvinaisen laajalla skaalalla esiin eritoten naisten kapinaa ja luovaa vastarintaa. Esseet ovatkin hyvä muistutus siitä, että Latinalainen Amerikka ei ole periferia, vaan valtavan monipuolinen kulttuurialue, jonka alkuperäinen historia sekä kolonialismin menneisyys ja nykyisyys on syytä muistaa. Itse asiassa nämä teemat liittyvät koko Amerikan mantereeseen, ei vain sen eteläisempään osaan. Myös Pohjois-Amerikka kärsii samoista moninkertaisen sorron mekanismeista, jotka ovat ryöpsähtäneet julkisen keskustelun keskiöön esimerkiksi #metoo- sekä Black Lives Matter -liikkeen kautta. Toden totta, tällä hetkellä kapina Amerikassa/Abya Yalassa elää voimakkaana.

Antoisia lukuhetkiä kaikille ja rauhallista joulunodotusta!

Numeron sisällysluetteloon