anna kontula

Thomas Moren (1478–1535) Utopia koostuu kahdesta kirjasta. Niistä ensimmäinen on Moren aikalaisyhteiskunnan kritiikki. Jälkimmäinen taas maalaa sen vaihtoehdon, kuvitteellisen ihannevaltion, jossa ihmiset elävät rauhassa ja harmoniassa.

Utopian ensipainoksessa näiden kahden osan välissä, siinä missä pitäisi olla ohjeet siirtymiseen epätäydellisestä maailmasta paratiisiin, on vain kuvituskuvaa. Ehkä kirjailija viittaa sillä neuvottomuuteensa. Kertoo, ettei hänkään tiedä.

Moresta tuli kaikkien modernien utopistien esikuva. Niinpä näille teksteille onkin luonteenomaista vallitsevien ongelmien erittely ja yksityiskohtainen malli vaihtoehtoisesta asioiden järjestyksestä. Niitä vaivaa myös tuttu heikkous: kukaan ei tiedä, miten vallankumous toteutettaisiin käytännössä.

Utopia tarkoittaa sellaisen kuvittelua, jota ei vielä ole olemassa. Siksi utopia on aina luovaa ja radikaalia, mutta myös vierasta ja arvaamatonta. Jokaisella meistä on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten paljon helpompaa on asioiden suunnittelu kuin toteuttaminen. Jos jo perheen kesälomareissu karkaa auttamatta ulos kaavaillusta, kuinka vaikeaa täytyykään olla kokonaan uuden yhteiskunnan rakentaminen.

Jos siis utopia ymmärretään pikkutarkkana yhteiskuntavisiona, alkaa sana väistämättä resonoida myytteihin ja uskomuksiin. Tosielämä kun on niin ennakoimatonta, monimutkaista ja ristiriitaistakin, että minkään yhteiskunnan – olevan tai tulevan – tarkka suunnittelu on mahdotonta.

Yhtä lailla totta kuitenkin on, että maailma muuttuu. Oma aikamme sisältää paljon sellaista, jota edelliset sukupolvet olisivat pitäneet utopistisena. Naisten korkeakoulutus, vesivessa ja rokotusohjelmat ovat meille totta vain siksi, että jollakin on ollut rohkeutta ja kykyä kurottaa oman kokemusmaailmansa ylitse, olla piittaamatta kanssaihmisten epäuskosta. Vaikka yksikään utopia ei ole toteutunut sellaisenaan, niiden määrätietoinen tavoittelu on muuttanut historiaa.

Utopiat ovatkin satua vain, jos niitä tarkastellaan yksityiskohtaisina rakennuspiirrustuksina. Toinen vaihtoehto on katsoa niitä ikään kuin maalauksena paratiisista: kuva ei ehkä ole tarkka, mutta siihen on koottu kaikki ne elementit, jotka mielissämme paratiisin tekevät.

Tällä tavoin ymmärrettynä on utopia kuin horisontin takaa nouseva aurinko. Vaikka sitä ei koskaan saavuteta, voi se silti valaista tietä.

Julkaistu 7/2013.