markku soikkeli

Itse kunkin utopiaa tavataan mitata uneksijan iällä.
Itse olen vieläkin niin nuori, että voin valita mistä uneksin.
Itse olen jo niinkin vanha, että saan valehdella mihin olen nuorena pettynyt.

Yksityinen utopiani piilee edelleen siellä, missä se on kypsynyt pari vuosikymmentä. Ero muiden utopioihin on siinä, että siellä ei ole ikuinen kesä, vaan talvi aina vaihtumaisillaan kevääksi. Siellä minun tarvitsee tehdä pari tuntia työtä. Muuten en saa lapioiduksi avantoa esiin ja sahattua sitä auki. 

Istun tekoihini tyytyväisenä rantapenkillä ja paistattelen päivää. Näen bussin köröttelevän tyhjillään salmen ylittävällä sillalla. Ihmisiä ei näy, onneksi. Edes naapureiden kanssa en käy puheisiin. Lämmitän saunan ja avanto avaa huokoset. Pääni sisällä ei ole muuta kuin kuvia päivästä.

Täällä omat kirjoittelut näyttävät pieniltä. Täällä en koskaan etukäteen tiedä, miten aitoon yksinäisyyteen olen itseäni tuomitsemassa. Metsä ympärillä kuhisee pikkuolentoja ja ne kasvavat kevään edetessä. Mökin ympärillä käyvät lintujen tähteillä myyrät ja jänikset, närhi ja tikka.

Illan pimetessä joudun etsimään polkua huussille lyhty kädessäni. Yllä on huikaisevan kirkas tähtitaivas. Tällaisessa valossa hirvet juoksevat huohottaen mustien runkojen keskellä ja aukeille päästessään synkkinä kuin hiidet. Tunnen kylmän puun puraisun. 

Sisälle palatessa huokaisen helpotuksesta. Sähkö on täällä hävettävän turvallista. Käden ojentaman päässä on vihreä keinutuoli, pihalla sininen potkukelkka, seinällä seutua esittävä järvikartta. Täällä on enemmän suuntia ja vähemmän huitomista, vesi niin puhdasta ja avaruutta niin paljon yläpuolella, että voin valita: juuri tänään en aio kukoistaa. 

***

Muutamassa pakkasen saartamassa tunnissa tulen mökkiviisaaksi. Pää täynnä dialektiikkaa, mutta ei mitään todellista? 

Ei, toki jokaisella idylliminällä on vaeltava sinänsä. Ajattelen, että koputtaisit yhtäkkiä oveen ja tulisit iltatuulen raikkaana ja tukka täynnä naurua ovesta, yllättäisit. Alma kävelisi perässäsi tuttu haukotus naamallaan: "Mitä sinä isi täällä puuhaat?"

Kätkevää korvenloukkoa en voi itselleni löytää. Epäusko ja usko tekevät, molemmat, kantajansa näkyviksi. "Suomi on niin pieni maa, ettei tarvitse haluta kuin luostariin niin heti muuttuu julkkikseksi". Noin puhuu pääskynmustaan kaapuun piiloutunut kuopiolaisnainen, joka nelikymppisenä tilittää elämäänsä naistenlehdelle - jossain kreikkalaisessa luostarissa. 

Minun sukupolvelleni filosofia ja mietiskely ovat pasianssia ilman kortteja. Korteista väittelykään ei riittäisi muokkaamaan ihmisluonnetta sen fiksummaksi kuin lähetettyjen postimerkkien keräily. Filosofia edellyttäisi kasvin kaltaista herkistymistä tai eläimen kaltaista valppautta; ei se sovi minullekaan kuin yöpöytäkirjallisuudeksi. Meillä täytyy olla meikäläisempi tapa sallia maailman tulla meihin. 

***

Minun utopiani on majatalo vailla opasteita. Se käsittää kollektiivin, joka yhdessä tuumin antaa merkityksiä asuttamalleen maisemalle ja opastaa myös vaeltajat ymmärtämään ne. Joku tutkija kutsui sellaista seututunnetta "huolehdinnan piiriksi". Se tarkoittaa vastuuntunnon moraalista reviiriä, jossa ekologinen ja sosiaalinen ovat toisistaan erottamattomia arvoja.

Arkipuheessani utopia perustuu poissulkemisille, aivan kuten muillakin: siellä ei ole koiria eikä vauvoja, ei aseita eikä autoja.

Majatalo on utopiana jaettavampi. En oikein haluakaan tietää keitä utopian "me" ovat, tulla määritellyksi partitiiveinä. Ja entäs jos olisimmekin tavanneet kuin rivi hattuja savimajan hyllyllä?

Minun utopiani, minun huolehdintani piiri olisi majatalon muodossa voitto niistä paradokseista, jotka tekevät yhtä vaikeaksi omistautua itselle kuin yhteiskunnalle. Kun jonain päivänä hylkäämme etelän yliopistot, rakennamme utopiassani majatalon savo-karjalaiselle rajaseudulle, missä huolehdinnan piiri ammentaa voimansa seudun mummomaisuudesta. 

 
Kirjoittaja on akateeminen pätkätyöläinen ja elämäntapakriitikko, joka harrastaa ranskalaisia taidefilmejä ja koirien kiusaamista, minkä ohella hän on julkaissut kaksi romaania ja yhden novellikokoelman. Ylläpitää Tieteiskirjoittajien Tampereen osastoa vaimon, lapsen ja 2000 sisäiskertojan kanssa.

Julkaistu 8/2012.