Jaakko hämeen-anttila

Suomen hallitus on lähtenyt aktiivisesti murtamaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja korvaamaan sitä markkinaliberalistisella dystopialla, yhteiskunnalla, jossa ne, joilla on paljon rahaa, tulevat mainiosti toimeen. Muista sitten ei olekaan väliä, eiväthän he kuitenkaan olisi menestyjiä.

Minun utopiani on toisenlainen, yhteiskunta, jossa valtion tehtävä on varmistaa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja suojella heikkoja. Vahvat tulevat usein toimeen omillaan: muita lihaksikkaampi voi puolustaa itseään katutappelussa ja muita rikkaampi voi käyttää suhdanteita hyväkseen, ostaa halvalla, kun muiden on pakko myydä, ja sitten myydä takaisin, kun hinnat ovat nousseet. Tai sijoittaa pääomansa sinne, missä saatavilla on korkeimpia voittoja. Köyhillä ja heikoilla näitä mahdollisuuksia ei ole: suurin osa työntekijöistä ei voi kilpailuttaa valtioita sen mukaan, mistä hän saisi korkeimman palkan. Siksi minun utopiavaltioni suojelee erityisesti heitä.

Jotta yhteiskunta ei olisi vain vahvojen ja rikkaitten temmellyskenttä, minun utopiani on valtio, joka lakien ja säädösten sekä niiden noudattamista valvovan koneiston avulla varmistaa, etteivät köyhät ja heikot jää vahvempiensa jalkoihin. Verottamalla niitä, joilla rahaa on, on mahdollista turvata perustoimeentulo niille, joilla sitä on vähemmän, ja poliisin ja oikeuslaitoksen tehtävä on huolehtia siitä, ettei heikon tarvitse alistua vahvan mielivaltaan.

Minun utopiassani sairaalalaitoksen ja lääkäritoiminnan tarkoitus ei ole tuottaa voittoa sijoittajille, lääkärikeskusten omistajille, vaan terveyttä näiden palveluiden käyttäjille. Rautatiet taas toimivat tässä utopiassa niin, että ne kuljettavat ihmisiä kohtuuhinnalla sinne, minne heidän täytyy päästä, ja jos toiminta on tappiollista, valtio kuittaa tappion verotuloillaan.

Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, minun utopiani ei oikeastaan ole utopia. Se on kuva valtiomallista, joka vielä pari vuosikymmentä sitten oli kaikille suomalaisille itsestäänselvyys ja jota tavattiin nimittää hyvinvointivaltioksi. Se tietysti toimi välillä nitisten ja natisten, eihän todellinen yhteiskunta koskaan aivan kitkattomasti toimi. Mutta toimi kuitenkin, ja ihmiset uskoivat tulevaisuuteen.

Valtiolla oli vuosikymmenet varaa ylläpitää tätä järjestelmää. Miljonäärejä Suomessa oli kuitenkin harvassa. Nyky-Suomessa miljonäärien (ja miljardöörien) määrä on kasvanut ja samalla julkinen talous on ajautunut vaikeuksiin. Sitä on kahden vuosikymmenen ajan ohjelmallisesti kutsuttu "ylipaisuneeksi" ja kansakunnalle on vakuutettu, ettei rahaa yksinkertaisesti ole ja että hyvinvointivaltion toimintaa on kaikilla sektoreilla supistettava. 

Alkaneen vuoden aikana pörssiyhtiöitten ennakoidaan jakavan ennätysmäärän voittoja osinkoina.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, tietokirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija.

Julkaistu 1/2016.