matti apunen

Vanhan afrikkalaisen sananlaskun mukaan on parempi kasvattaa lapsistaan yksi leijona kuin kaksi lammasta. Sananlasku on Suomessa poliittisesti epäkorrekti, koska kasvatusjärjestelmämme perustuu lampaiden massatuotantoon.

Lammas on lauhkea ja hiukan pykninen kasvissyöjä, joka pukeutuu harmaaseen villapaitaan. Se viihtyy hyvin suurissa laumoissa ja antaa muiden tehdä päätökset puolestaan. Se on ajoittain altis joukkohysterialle, kuten kaikki laumoistaan riippuvaiset eläimet. Ja kun paimen kutsuu, lammas hölkkää kuuliaisesti kohti huutoa.

Suomalaiset rakastavat paimeniaan. Meidän paimenemme on tietenkin valtio, jota pidämme pohjattoman hyväntahtoisena.

Koska valtio olemme me, pidämme mahdottomana ajatusta että valtio voisi olla itsekäs, ahne ja epärationaalinen. Ja kuitenkin se on juuri sitä. Jos ette usko minua, kysykää James Buchananilta, joka voitti talouden Nobelin tällä tiedolla vuonna 1986.

Me rakastamme lakeja niin paljon, että säädämme niitä enemmän kuin muut eurooppalaiset. Me luotamme poliisiin liikuttavan paljon, mikä naurattaa vanhaa poliisikaveriani niin että kitarisat lepattavat. Me rakastamme veroja, koska meidän mielestämme veroihin tiivistyy kaikki kollektiivinen viisaus.

Paimen jakaa rehut, paimen keritsee villat. Me tyydymme siihen, kunhan saamme määkiä.

Emme pidä laumaa tyhmänä, vaikka se ryntäisi miten päättömästi. Uskomme, että sata lammasta tietää enemmän kuin yksi.

Uskomme laumaan, ja samaan aikaan yllättävän monet kieltävät maailman suurimman kollektiivisen tiedon lähteen, markkinatalouden ja markkinat. Markkinat koostuvat miljoonista ja miljoonista yksilöllisistä päätöksistä, joiden summasta rakentuu vaihdannan arvo. Meidän on vaikea ymmärtää, että tavaroilla ja palveluilla on vain yksi todellinen arvo – se hinta jonka ihmiset suostuvat maksamaan, seurattuaan mitä muut maksavat.

Pyydämme vastauksia tieteeltä, vaikka suuri osa tieteentekijöistä on kyvytön tekemään minkäänlaista johdonmukaista analyysia yhteiskunnan tilasta. Yhteiskunnallisen keskustelun arvostetuin muoto on järjestää mielenosoituskulkueita. Ne eivät eroa oikeastaan mitenkään keskiaikaisista ihmisjoukoista, jotka vaelsivat kaupunkien läpi ja torjuivat mustaa surmaa yhteislaululla ja kilikelloilla. Molempien vaatetukseen kuuluu huppu.

Tämä on lampaan tapa kohdata ongelma.

Minun utopiani ei ole lampaan onnela, jossa päivä paistaa niityllä, turpa jauhaa ruohomälliä ja paikallinen palvaamo paloi juuri maan tasalle. Minun utopiani ei ole myöskään saalistajan utopia, jossa jokainen vastaantulija on potentiaalinen päivällinen.

Minun utopiani on minun utopiani, ei lauman.

Viisi tiedemiestä voi tehdä tärkeämmän löydön kuin yksi, mutta vain jos jokainen näistä viidestä on yksilönä ja tiedemiehenä laadukas. Voimme tietenkin oppia toisiltamme, mutta aitoa oppimista ei tapahdu ilman yksilöllistä ajatteluprosessia.

Minun utopiassani määkiminen loppuu. Minun utopiassani kun paimen väittää jotain, lammas katsoo silmiin ja kysyy: Mistäs tiedät?

Julkaistu 9/2013.